VAGarena.fi

Tekniikka => Huoltaminen => Aiheen aloitti: Emil - 17.05.10 - klo:09:50

Otsikko: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 17.05.10 - klo:09:50
Onko niin, että konserni ei ole määritellyt ilmastoinnin huollolle mitään huoltovälejä? Ainakaan pikaisella etsinnällä en huoltokirjasta asiaan liittyvää löytänyt. Pitänee tarkastaa vielä ohjekirjastakin, kunhan saa aikaiseksi. Ilmastointeihin erikoistuneet huoltajat suosittelevat huollattamaan ilmastoinnin kahden vuoden välein. Kylmäaineen seassa oleva öljy kun on ainoa voiteluaine kompuran pumpulle, sanovat. Kyllähän moottoriinkin tekee mieli vaihtaa öljyt vähintään kerran kahdessa vuodessa? Jostain syystä ihmiset kiinnostuvat ilmastoinnin huollatuksesta vasta siinä vaiheessa, kun ei enää tule kylmää ilmaa.

Auto otettu käyttöön 2007 lokakuussa, ja tänään tehdyssä huollossa ilmeni, että lähes kolmannes kylmäaineesta on kadonnut. Eli ei ollut turha sijoitus tämäkään huollattaminen. Toiminnassa ei vielä huomannut puutteita, mutta tuore öljy kylmäaineen seassa on hyvä juttu.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Erkka - 17.05.10 - klo:10:11
Emil, paljonko huolto kustansi ja mihin konsernin autoon huolto tuli tehtyä?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Simola - 17.05.10 - klo:10:15
LainaaOnko niin, että konserni ei ole määritellyt ilmastoinnin huollolle mitään huoltovälejä?

Ei taida mitään kiinteää väliä olla.
Huolto on oman harkinnan ja huoltotyönjohdon suositusten varassa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Kale - 17.05.10 - klo:10:17
Mulla ei edelliseen autoon (-01) koskaan suositeltu ilmastoinnin huoltoa merkkihuollossa. -09 keväällä teetätin huollon oma-aloitteisesti vaikkei ongelmia ollutkaan. Hinta oli 99â,¬ normaalin huollon yhteydessä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 17.05.10 - klo:10:23
Skoda Octaviaan teetätin huollon. 90euroa oli hinta, sisältäen lisätyn kylmäaineen, öljyn ja väriaineen. Hintaan ei käsittääkseni vaikuta auton merkki, eikä malli. http://www.autovarustelu.fi/ (http://www.autovarustelu.fi/) teki huollon, kuten edelliseenkin autooni. Tuolla tekevät tarvittaessa myös korjauksia. Tavallinen huolto menee ilman ajanvarausta, sesonkiajan ulkopuolella. Juuri tällä hetkellä tuntui olevan sesonki, ja lista tuntui täyttyvän hyvää tahtia heti aamusta.  :D Tunti siinä hommassa menee.

Huoltoja tekevät monet muutkin liikkeet. Hinta on ollut tässä pääkaupunkiseudulla satasen molemmin puolin, sen mitä olen asiaa seuraillut.

Jotenkin näin huolto suoritetaan: Imevät vanhat aineet pois, ja ne punnitaan. Järjestelmä alipaineistetaan, muistaakseni 40min. ajaksi, jolla saadaan kosteus järjestelmästä imettyä pois. Sitten laittavat valmistajan määräämään määrän ainetta takaisin, öljyn ja väriaineen kanssa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Ironic32 - 17.05.10 - klo:10:45
Itsekin tuli teetettyä useampaankin autoon, kun paikallisella oli tarjouksessa 69 eur sisältäen kaiken. Vollessa oli viimeksi 05 tehty ja n. kolmannes oli kadonnu aineita. Penarista oli kadonnu about 20%, edellisestä huollosta ei tietoa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Wekotin - 17.05.10 - klo:12:05
Itse teetin -04 Ocuun 90tkm huollossa myöskin tuon ilmastointihuollon. Muistaakseni kylmäainetta kyseiseen järjestelmään upposi yli 600g. 220g oli hävinnyt neljässä vuodessa. Hinta oli jotain 90â,¬ silloin. Samalla kertaa tuli myöskin otettua järjestelmän desinfiointi/raikastus (joku Forte aine muistaakseni) joka lisäsi hintaa reilun kympin, mutta oli kyllä miellyttävä haju sisällä sen jälkeen hetken.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Karvis - 17.05.10 - klo:20:00
Ainakaan Skodalla ei ole mitään virallista huolto-ohjelmaa ilmastoinnille, mutta merkkiliike suosittelee sen tehtäväksi joka toinen vuosi.

Itse teetätin Ocuun ilmastoinnin huollon viime kesänä ja kylmäaineesta oli hävinyt lähes puolet, auto oli tuolloin aika tarkoin 4 vuotias. Huollon teki paikallinen merkkiliike hintaan 69â,¬, oli joku tarjouskampanja.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 17.05.10 - klo:20:18
Golffista oli huvennu melkeen puoleen höyryt parissa vuodessa.
Viime kesänä huollettu viimeks.
Olikohan normi määrä 525g.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tikka - 17.05.10 - klo:20:34
Ilmastointilaitteellehan ei ole mitään haittaa, jos siinä ei ole enää sitä kylmäainetta, eli se ei siitä vioitu? Eli ainut haitta sen aineen loppumisesta on se, ettei tule kylmää ilmaa, eiköstä vain?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 17.05.10 - klo:20:44
Ei se voiteleva öljykään kai sit kulje, jos se on sekottunu kylmäaineeseen?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 17.05.10 - klo:20:47
Octaviaankin menee 525g kylmäainetta.

Jos ainetta on liian vähän, joutuu kompura tekemään enemmän töitä, jotta saisi riittävän paineen järjestelmään, ja sitä kautta riittävän jäähdytyksen. Tästä ei ole mitään dokumenttia näyttää, joten olkoon vaikkapa maalaisjärkeen perustuva tosiasia. Puhumattakaan siitä voitelusta, koska siitä oli kirjoitettu jo aiemmin ketjussa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: muuli1010 - 17.05.10 - klo:21:00
Joo enpa muista etta ilmastoinnille olisi maaritelty sen kummempaa huolto-ohjelmaa mutta kylla tuollekin jotain kannattaa maara valein tehda koska muistaakseni kylmaainetta haviaa vuositasolla tietty prosentuaalinen osuus. Toinen juttu on sitten nama systeemiin "pesiytyvat" hajuhaitat joten kylla tuostakin saadaan yksi kuluera lisaa joka olisi hyva tarkistaa parin kolmen vuoden valein.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Ironic32 - 17.05.10 - klo:21:41
Kyllä ne kuulemma jopa ihan särki asti menevät nuo kompurat, jos liian vähällä pyörittää. Onhan niissä varmaan jotain estojakin sille, ettei tyhjänä pyöri, mutta tiivisteet tykkää huonoa ja rasittaa sitä kompuraa, jos kuivana pyörittelee.

Ite on tullut tehtyä 2v välein, kun ei tuo normi 100 eur niin paha hinta ole siitä, että laitteet toimii kunnolla ja puhaltaa kylmää.

Vanhemmissa autoissa, joissa on vielä sitä todella myrkyllistä kylmä-ainetta, aineet säilyvät paremmin. Nämä uudemmat aineet tuppaavaat katoamaan järjestelmästä helpommin. Yksilöllisiäkin vaihteluita silti löytyy paljon.

Itsellä on nuo automaatti-ilmastoinnit päällä kesät talvet. Joskus talvella ehtii kompura pyörähtääkin tallin lämmössä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 18.05.10 - klo:17:12
Vaikka kylmäaine karkaa niin öljy ei, eikä kompuran pitäisi välittää vaikka aineet pääsisi minimirajaan, työaika vaan lisääntyy. Kuivana ja tyhjänä siellä ei pyöri mikään painetunnistimien ansiosta ellei ole esim. kompresorin vaihdon yhteydessä unohtunut öljyt pöydälle ;D
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 18.05.10 - klo:21:19
Kuinka hyvää öljy on vaikkapa 3-4 vuotiaana? Joo, vaihteistoäöljyjäkään ei usein vaihdella, mutta lootassa sitä öljyä on aika paljon enemmän. Lisäksi lootaöljyn seassa oleva kosteus pääsee haihtumaan edes joskus. Ilmastointilaitteen kylmäaineen seassa oleva kosteus ei ikinä, ellei järjestelmää kuivata alipaineen avulla edes joskus.

Mun edellisessä autossa, Opelissa, keväisin pyöri kompura lähes taukoamatta, koska kylmäaine oli vähissä. Vuoto oli niin pieni, ettei sitä löytynyt, mutta kuitenkin niin iso, että joka kevät piti olla täyttämässä. Selvää on se, ettei se ole kompuralle hyväksi, taikka oikein, että pyörii jatkuvasti.

Työajassa ei ole eroa, saman 40 minuuttia pitävät alipaineistettuna. Kokonaisaika työlle sen tunnin suunnilleen.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Petri M - 19.05.10 - klo:17:21
Lainaus käyttäjältä: Tikka - 17.05.10 - klo:20:34
Ilmastointilaitteellehan ei ole mitään haittaa, jos siinä ei ole enää sitä kylmäainetta, eli se ei siitä vioitu? Eli ainut haitta sen aineen loppumisesta on se, ettei tule kylmää ilmaa, eiköstä vain?

Eipä se siitä hetkessä vikaannu.
Painekytkin kun tajuaa et paineet on kadonnut, sammuttaa se kompuran.
Ajan myötä tiivisteet kuivuu ja sitten täytettäessä aineet tuleekin ulos saman tien.

Omalla passatilla ajettu 343 000km ja ikää 6 vuotta.
Vielä en ole ainetta ikinä lisännyt. Tosin kyllä nyt tuntuu että tehot on vähän pudonnut.
Onneksi tallissa 11kg ainetta että voi lisäillä...
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 19.05.10 - klo:20:42
Jos järjestelmä on kovin pienipaineinen kosteus pääsee sen sisälle helpommin, varsinkin talvella. Varsinkin jos on joku hole jossain.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: janneha - 26.05.10 - klo:14:38
Lainaus käyttäjältä: Petri M - 19.05.10 - klo:17:21
Eipä se siitä hetkessä vikaannu.
Painekytkin kun tajuaa et paineet on kadonnut, sammuttaa se kompuran.
Ajan myötä tiivisteet kuivuu ja sitten täytettäessä aineet tuleekin ulos saman tien.

Juuri näin.
Akselitiiviste alkaa aika usein taas pitämään, kun kompressori pyörii ja tiiviste voideltuu.

Kompressorin akselitiivisteen kuivuminen talviaikaan on ehkä se yleisin syy kylmäainevajaukseen keväällä.
Jos järjestelmässä ei ole kylmäainetta, on se merkkinä vuodosta, joka taas on merkkinä yhteydestä ulkoilmaan. Toisin sanoen ilma pääsee järjestelmään ja ilmassa oleva kosteus pilaa kompressoriöljyn (esteriöljyt imevät kosteutta kuin sieni) ja saattaa hajottaa kompressorin kun se jälleen alkaa toimimaan. Näin tapahtuu erityisesti silloin, jos järjestelmää ei ole vakumoitu asianmukaisesti. Kosteus tietysti myös ruostuttaa komponentteja ennen pitkää.

Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 02.06.10 - klo:11:30
Volvo huolto mainostaa ahkerasti radiossa. Kertovat ilmastointihuollon maksavan 149 euroa. Kertovat, että ilmastointi vaatii huoltoa. Oikein huollettu ilmastointi parantaa myös polttoainetaloutta, vai miten ne sen sitten muotoilivatkaan, en  tarkkaan muista. Aika järkeenkäyvää. Kun kylmäainetta on järjestelmässä riittävästi, ei kompressorinkaan tarvitse pyöriä niin paljoa kuin vajaalla järjestelmällä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Hump - 08.06.10 - klo:14:57
Törmäsin AD:n (http://ad-finland.com/index.php?site=1&m=4&id=298) Ilmastointi-ohjeeseen:

Ilmastointilaite pitää huoltaa säännöllisesti

Autoilmastoinnin suurin käyttötarve ajoittuu hyvin lyhyelle ajalle eli kesäkuukausiin. Myös ilmastointilaitteiden varaosien kysynnän huippu osuu koko Euroopassa samalle ajanjaksolle. Kompressorin vaurioituminen kuumimpaan loma-aikaan saattaa siis pahimmillaan aiheuttaa sen, että suunnitelmat autolomasta joudutaan laatimaan uudelleen.

Auton ilmastointilaitteen tehtävänä ei ole ainoastaan viilentää, vaan myös poistaa kosteutta sisätiloista. Jotta auton ilmastointilaite voisi hoitaa tehtävänsä asianmukaisesti, se tulisi tarkastaa kerran vuodessa ja huoltaa joka toinen vuosi.

Mitä huollossa tehdään?
Yleensä vajaan sadan euron hinnalla kaupattava kylmäainehuolto tai ilmastoinnin täyttöhuolto sisältää kylmäaineen ja voiteluaineen määrien tarkastuksen ja tarvittaessa lisäämisen, joka suoritetaan yleensä automaattisella huoltolaitteella

Varsinainen ilmastoinnin huolto on merkittävästi kattavampi. Se sisältää mm. höyrystimen desinfioinnin, kylmäaineen ja suodatinkuivaimen vaihdon, järjestelmän tiiviyden tarkastuksen sekä lukuisia muita työvaiheita.

Miksi ilmastointilaitetta pitää huoltaa?
Henkilöauton ilmastointijärjestelmässä on kylmäainetta keskimäärin 700 â€" 800 grammaa. Siitä kymmenisen prosenttia poistuu täysin toimivastakin järjestelmästä vuoden kuluessa. Jos laitteessa ei ole riittävästi kylmäainetta, kompressori käy useammin ja polttoaineen kulutus lisääntyy.

Tehon heikkenemisen lisäksi laitteeseen kertyvä lika saattaa aiheuttaa epämiellyttävää hajua autoon. Huoltamaton laite kerää myös kosteutta, joka voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa kompressorin tai muun komponentin rikkoutumisen.

Muista myös sisäilmansuodatin
Ilmastointijärjestelmän puhtauden lisäksi auton sisäilman laatuun vaikuttaa oleellisesti sisäilmansuodattimen kunto. Toimiva sisäilmansuodatin pitää sekä hengitystiet että tuulilasin puhtaana suodattamalla ilmasta siitepölyn, noen ja muut epätoivotut hiukkaset.

Siitepölyn se suodattaa liki sataprosenttisesti, joten vaikutus silmien ärsytykseen ja muihin allergiaoireisiin on selvä. Koska suodatin pitää pölyn ja lian auton ulkopuolella, pysyy myös tuulilasi puhtaampana, mikä parantaa näkyvyyttä ja vähentää kostealla säällä tapahtuvaa huurtumista. Lisäksi sisäilmansuodattimen käyttö suojaa ilmastointilaitetta komponenttien ylimääräiseltä kuormitukselta.

Auton sisäilmansuodattimen suositeltu vaihtoväli on 15 000 kilometriä tai enintään vuosi. Vaihto ei aina kuulu auton normaaliin huolto-ohjelmaan, joten sitä kannattaa erikseen pyytää.

Tuolla mainitaan, että ilmaistointilaite tulisi huoltaa joka toinen vuosi. Varmaan olisi hyvä tehdä niin, mutta onko kuitenkaan tarpeellista sitä noin usein huollattaa?
Toki jos rahaa löytyy niin miksei osta uutta autoja joka toinen vuosi...  :P
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Otto. - 08.06.10 - klo:15:09
Onhan se ilmastointilaitekin huollettava. Ihan omasta halusta ja mielenkiinnosta on sitten kiinni, että miten, missä ja kuinka usein sen huoltaa. Vähän sama kuin kysyisi, että:"Auton ohjekirjassa lukee, että jarrunesteet pitää vaihtaa kahden vuoden välein - onko niitä nyt sitten kuitenkaan tarvetta ihan noin usein vaihtaa?"

Fakta on se, että kylmäaine katoaa sieltä ilmastointilaitteesta joka tapauksessa - sille ei voi mitään. Jos jaksaa ja haluaa haistella ummehtuneen märän koiran, vanhan tiskirätin ja viikon jalassa yhtä pötköä olleiden sukkien hajua autossaan - ihan vapaasti.

Minä vien (ja olen tähän mennessä vienyt) autoni ilmastointilaitteen huoltoon kahden vuoden välein. Se noin 50-75e vuodessa, joka huollolle tulee hintaa - noin tankillinen dieseliä tai vajaa vikakoodien lukukerta marmorilla. Peanuts.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Donitsi - 08.06.10 - klo:15:20
Ei sitä huoltaa tarvitse jos se toimii. Ainetta lisätään kun ei kylmää tahdo enää tulla. Peanuts jollekin, ainakin huolto kiittää.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Wekotin - 08.06.10 - klo:16:35
Lainaus käyttäjältä: Donitsi - 08.06.10 - klo:15:20
Ei sitä huoltaa tarvitse jos se toimii. Ainetta lisätään kun ei kylmää tahdo enää tulla. Peanuts jollekin, ainakin huolto kiittää.

Eli painetaan tappiin asti kunnes se on paskana ja korjataan sitten. Amerikkalainen toimintamalli.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Donitsi - 08.06.10 - klo:19:00
No jos se on sinun näkemys asiaan.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 08.06.10 - klo:19:24
No aivan samahan se olisi jättää auto kokonaan huoltamatta. Kyllä se auto varmaankin liikkuisi 100tkm samoilla öljyillä. Eikä niitä rikki menneitä polttimoitakaan kannata vaihtaa, kun se maksaa. Eikä katsastuksessakaan kannata käydä, kun se maksaa. Tämä on kärjistystä, mutta en millään ymmärrä miksi ilmastointi pitäisi huoltaa vasta sitten kun se ei toimi. Vähän sama kuin viedä auto huoltoon vasta siinä vaiheessa kun kiertokanki on tullut lohkon läpi, koska öljyn tasoa ei tullut tarkistettua, vaikka valo paloi.  ;D
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 08.06.10 - klo:19:31
Itse ilmastointilaitteen huolto/huoltamattomuus ei vaikuta sisälle tulevaan hajuun mitenkään, jos jollekin jäi sellainen mielikuva.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Markku J - 08.06.10 - klo:19:36
Tuo hajun poisto on se haasteellisin huoltotoimenpide. Kokeilin pari kertaa työsuhdeautossa sellaista "sumutinpulloa", joka laitetaan itsekseen suihkuttamaan autoon desinfiointiainetta (ja tuoksua) samalla kun auto käy ja ilmastointi on täysillä. Auttoi se hieman. Kennoon pitäisi päästä käsiksi ja puhdistaa se ammattimaisemmin ainein. Tekeekö mikään yritys tuollaista huoltoa ?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Otto. - 08.06.10 - klo:19:42
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 08.06.10 - klo:19:31
Itse ilmastointilaitteen huolto/huoltamattomuus ei vaikuta sisälle tulevaan hajuun mitenkään, jos jollekin jäi sellainen mielikuva.

Lainaus käyttäjältä: AD-varaosa
Tehon heikkenemisen lisäksi laitteeseen kertyvä lika saattaa aiheuttaa epämiellyttävää hajua autoon. Huoltamaton laite kerää myös kosteutta, joka voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa kompressorin tai muun komponentin rikkoutumisen.

Ai toi onkin ihan puppua toi hajun muodostuminen ilmastointilaitteeseen, jos sieltä ei poista järjestään kondenssivesiä ja sen mukana tulevia levä/itiökasvustoja? Vai onko nyt sittenkin niin, että insinöörille on kerrottu muunneltua totuutta?

nimim. "Se tieto tuli minulle pyytämättä ja yllättäen."
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 08.06.10 - klo:19:43
Miksköhän mulla ei ole koskaan sattunut kohdalle tuota hajuongelmaa? Siksikö, että pidän ilmastointia aina päällä, ja ilmaa jäähdyttävä kenno huuhtoutuu siten itsestään?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 08.06.10 - klo:19:48
Ilmastointihuolto poistaa kosteuden vain kylmäainejärjestelmästä. Lämmityslaitteen sisällä sijaitseva höyrystin taas kostuu ulkoilman kosteuden kondesoituessa sen pintaan ja vesi valuu kanavaa pitkin auton alle. Ihan niinkuin jääkaapissakin. Levät sun muut muodostuu siis höyrystimen jatkuvasti kostealle pinnalle. Luulen, että haju riippuu ainakin sisäilman suodattimen tehokkuudesta, aika harva asiakas on hajusta valittanut.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Donitsi - 08.06.10 - klo:19:55
Lainaus käyttäjältä: Emil - 08.06.10 - klo:19:24
No aivan samahan se olisi jättää auto kokonaan huoltamatta. Kyllä se auto varmaankin liikkuisi 100tkm samoilla öljyillä. Eikä niitä rikki menneitä polttimoitakaan kannata vaihtaa, kun se maksaa. Eikä katsastuksessakaan kannata käydä, kun se maksaa. Tämä on kärjistystä, mutta en millään ymmärrä miksi ilmastointi pitäisi huoltaa vasta sitten kun se ei toimi. Vähän sama kuin viedä auto huoltoon vasta siinä vaiheessa kun kiertokanki on tullut lohkon läpi, koska öljyn tasoa ei tullut tarkistettua, vaikka valo paloi.  ;D

Kyllä, täysin sama asia.

Mä en ymmärrä miksi se ilmastointi pitää huoltaa jos se toimii, eli sieltä tulee kylmää ilmaa ja kaikki toimii kuten pitää. Toki jos sinne nyt sen sata grammaa haluaa lisää ainetta ja vähän kukkaistuoksua niin sitä vartenhan ne kalliit huoltolaitteet on korjaamolle hankittu. Skodalla on ikää nyt kuusi vuotta ja nyt alkaisi olla tarvetta lisätä aineita. Joten kai se sitten pitää viedä, rikkihän se on.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Markku J - 08.06.10 - klo:20:40
Ei ilmastoinnin huolto varmaan ole kriittinen kohde, jos järjestelmässä on vielä riittävästi kylmäainetta, joka voitelee kompressorin. Tuon vajenema kriittiseen tasoon kestänee 3-5 vuotta. Ja teho toki laskee, minkä käyttäjä huomannee ja haluaa siksi huoltoa.

Höyrystinkennon huolto on sitten oma lukunsa. Kuuluuko se näihin huoltopaketteihin - ei kai yleensä kuulu ? Siitä tulee se paha "märän sukan" haju autoon ja se mielestäni on se eka huoltokohde, jonka käyttäjä huomaa. Meidän 3 v käytössä olleeseen leasing -Bemariin (E60) ei tehty mitään ilmastointihuoltoa, mutta tuo tunkkainen haju olisi ollut seuraavana listalla hoitaa pois - jos mahdollista. Edelliseen työsuhdeautoon laitoin tuon em. spraypullo -systeemin, jonka löysin paikallisesta varaosaliikkeestä, ja se auttoi hieman.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Kapa - 08.06.10 - klo:20:50
No aivan samahan se olisi jättää auto kokonaan huoltamatta. Kyllä se auto varmaankin liikkuisi 100tkm samoilla öljyillä. Eikä niitä rikki menneitä polttimoitakaan kannata vaihtaa, kun se maksaa. Eikä katsastuksessakaan kannata käydä, kun se maksaa. Tämä on kärjistystä, mutta en millään ymmärrä miksi ilmastointi pitäisi huoltaa vasta sitten kun se ei toimi. Vähän sama kuin viedä auto huoltoon vasta siinä vaiheessa kun kiertokanki on tullut lohkon läpi, koska öljyn tasoa ei tullut tarkistettua, vaikka valo paloi.

Ilmastoinnin huolto on rahaa joillekkin tahoille ja niiden ihanneasiakkaita ovat juuri parin vuoden välein huollossa juoksevat!
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tarzi - 08.06.10 - klo:20:52
Kapa:
Hyvin sanottu, tää ilmastointi on kato uudempi asia ku öljy ni vaatii ihmisiltä totuttelemista  :D
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 08.06.10 - klo:22:15
Lainaus käyttäjältä: Markku J - 08.06.10 - klo:20:40
Ei ilmastoinnin huolto varmaan ole kriittinen kohde, jos järjestelmässä on vielä riittävästi kylmäainetta, joka voitelee kompressorin. Tuon vajenema kriittiseen tasoon kestänee 3-5 vuotta. Ja teho toki laskee, minkä käyttäjä huomannee ja haluaa siksi huoltoa.

Höyrystinkennon huolto on sitten oma lukunsa. Kuuluuko se näihin huoltopaketteihin - ei kai yleensä kuulu ? Siitä tulee se paha "märän sukan" haju autoon ja se mielestäni on se eka huoltokohde, jonka käyttäjä huomaa. Meidän 3 v käytössä olleeseen leasing -Bemariin (E60) ei tehty mitään ilmastointihuoltoa, mutta tuo tunkkainen haju olisi ollut seuraavana listalla hoitaa pois - jos mahdollista. Edelliseen työsuhdeautoon laitoin tuon em. spraypullo -systeemin, jonka löysin paikallisesta varaosaliikkeestä, ja se auttoi hieman.
Kylmäaine ei voitele mitään vaan sen seassa oleva öljy, joka ei haihdu. Kylmäaineen vähyys aiheuttaa järjestelmäpaineiden laskun.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 09.06.10 - klo:01:43
Lainaus käyttäjältä: Donitsi - 08.06.10 - klo:19:55
Kyllä, täysin sama asia.

Mä en ymmärrä miksi se ilmastointi pitää huoltaa jos se toimii, eli sieltä tulee kylmää ilmaa ja kaikki toimii kuten pitää. Toki jos sinne nyt sen sata grammaa haluaa lisää ainetta ja vähän kukkaistuoksua niin sitä vartenhan ne kalliit huoltolaitteet on korjaamolle hankittu. Skodalla on ikää nyt kuusi vuotta ja nyt alkaisi olla tarvetta lisätä aineita. Joten kai se sitten pitää viedä, rikkihän se on.

Niin, eihän kaikki vaihda niitä öljyjäkään, eikä jakoremmiä, kun kerran toimii vanhallakin. Eikä vaihteistoöljyjä tarvitse vaihtaa ikinä, kun ne tulee vaihdettua remontin yhteydessä.

Joku taas huoltaa, taikka huollattaa siksi, että laitteet toimisivat niinkuin pitää, ja ilman huoltamatta jättämisen aiheuttamia lisäremontteja.

Jos homma on sadasta eurosta kiinni, niin olis varmaan kannattanut jättää se auto kokonaan ostamatta.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Kapa - 09.06.10 - klo:23:02
EEEmil, kuten isä aina joskus Vaahteramäellä huusi! Sata euroa ja miljoona autoa. Summa on siten 100 miljoonaa. 

Mielestäni joku neljän vuoden väli on ihan kohtuullinen ilmastoinnin huollolle. Kauppias kyllä hykertelee, kun parin vuoden välein tai useammin siellä ilmastointia käy huollattamassa.Siten joka neljäs vuosi voisi  käyttää sen satasensa suomalaisvalmisteisiin tuotteisiin, vaikkapa juustoon tai puutavaraan, mikä hyödyttäisi oloamme Suomessa paljon enemmän.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Marko_K - 10.06.10 - klo:09:03
Isoja yksilöeroja tuntuu laitteissa olevan. Edelliseen kakkosautoon teetin huollon (tiettävästi) ensimmäistä kertaa auton elinkaaren aikana, kylmäainetta uupui vain kolme grammaa. Saman ikäisenä teetin huollon myös uudempaan, kylmäaine oli vajentunut 760 grammasta 250 grammaan -- ei ihme, että viileneminen oli helteellä hidasta.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 10.06.10 - klo:11:17
Lainaus käyttäjältä: Kapa - 09.06.10 - klo:23:02
EEEmil, kuten isä aina joskus Vaahteramäellä huusi! Sata euroa ja miljoona autoa. Summa on siten 100 miljoonaa.  

Mielestäni joku neljän vuoden väli on ihan kohtuullinen ilmastoinnin huollolle. Kauppias kyllä hykertelee, kun parin vuoden välein tai useammin siellä ilmastointia käy huollattamassa.Siten joka neljäs vuosi voisi  käyttää sen satasensa suomalaisvalmisteisiin tuotteisiin, vaikkapa juustoon tai puutavaraan, mikä hyödyttäisi oloamme Suomessa paljon enemmän.

Erittäin erikoinen näkemys! Siis sekö olikin ongelman ydin, että joku saa elantonsa huoltamalla ilmastointeja? Ja mitään ei voi siksi ostaa, että kun kaikki muutkin ostaa, niin palvelun tarjoaja saa ihan hirveästi rahaa?? Ei helv.. Et voi olla tosissasi. Meinaatko, että palveluntarjoaja hautaa rahansa maahan? Miten olet voinut ostaa auton? Ajattele miten paljon myyjän ja tehtaan kassan kautta on kulkenut rahaa vuosien mittaan.  ;D

Miksei voi ajatella niin, että jos/kun ihmiset älyävät tämän ilmastoinnin huollon idean, niin hinnat joskus laskevat. (Niinhän kävi kännykkäpuheluillekin.) Jos nyt jo Metro-Auto huoltaa ilmastointeja 80 eurolla, niin se on jo oikea suunta. Verrattuna Volvon 150 euron huoltoon.

Niin, huollatin ilmastoinnin ihan Suomessa. Se jos mikä tukee suomalaista työtä.

Lainaus käyttäjältä: Marko_K - 10.06.10 - klo:09:03
Isoja yksilöeroja tuntuu laitteissa olevan. Edelliseen kakkosautoon teetin huollon (tiettävästi) ensimmäistä kertaa auton elinkaaren aikana, kylmäainetta uupui vain kolme grammaa. Saman ikäisenä teetin huollon myös uudempaan, kylmäaine oli vajentunut 760 grammasta 250 grammaan -- ei ihme, että viileneminen oli helteellä hidasta.

Se kylmäaine muuttui jossain välissä. Se vanha pysyikin paremmin järjestelmässä kuin tämä nykyinen.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Kapa - 10.06.10 - klo:19:40
Kyllä sitä tarkoitin! Bisnes on bisnestä, eikä se riipu välttämättä huollon tarpeesta.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: transit - 10.06.10 - klo:19:49
Kävin edellisellä autolla noin 200tkm ajon jälkeen ilmastointihuollossa, autolla oli silloin ikää kuutisen vuotta. Huolto ei ruvennut ensi töikseen vaihtamaan mitään, vaan kytki jotain piuhoja koneistoon ja käski laittaa ilmastoinnin täysille ja aivan kylmälle. Putket viilenivät nopeasti ja lämpötila laski, hän ei veloittanut mitään tästä visiitistä.
Auto oli mallia -02, automaatti-ilmastointi.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Arcca - 10.06.10 - klo:19:55
AD pisti tänään parhaimmaksi, ilmastointi pitäisi radiomainoksen mukaan tarkastuttaa joka vuosi. Mitä tuo tarkastaminen nyt sitten tarkoittaakaan...

Edit. Oma mielipiteeni siis on, että ylläoleva on rahastusyritys.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 10.06.10 - klo:20:18
Lainaus käyttäjältä: transit - 10.06.10 - klo:19:49
Kävin edellisellä autolla noin 200tkm ajon jälkeen ilmastointihuollossa, autolla oli silloin ikää kuutisen vuotta. Huolto ei ruvennut ensi töikseen vaihtamaan mitään, vaan kytki jotain piuhoja koneistoon ja käski laittaa ilmastoinnin täysille ja aivan kylmälle. Putket viilenivät nopeasti ja lämpötila laski, hän ei veloittanut mitään tästä visiitistä.
Auto oli mallia -02, automaatti-ilmastointi.
No hyvä kun ei veloittanut, ei tyhjästä olisikaan kannattanut maksaa :D
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: _Mikko_ - 10.06.10 - klo:20:54
Edellisessä kulkineessa kävin huollattamassa ilmastoinnin (täyttö ja kondenssin poisto) kun autolla oli ikää 6 vuotta ja kilometrejä 130t. Ainetta meni huoltomiehen mukaan n.200g. Itse en huomannut tehossa mitään eroa. Autona oli 3bg passat ja climatic ilmastointi.

Nyt kun tuolle skeidalle tulee neljä vuotta syksyllä täyteen niin kaipa sen voisi käydä tsekkaamassa, ei vissiin koskaan huollettu. Mun mielestä ei kyllä oo mitään järkeä vuoden tai kahden välein käydä tarkistamassa. Tietysti sitten jos tehot hukassa. Kolme-neljä riittää aivan hyvin. Tämä siis vaan kokemukseen ja maalaisjärkeen perustuvaa pähkäilyä. Tietty jos joku haluaa ylimääräistä maksaa niin siitä vaan..
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: VAG! - 10.06.10 - klo:21:08
aa
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: ylppy - 11.06.10 - klo:17:48
ex rs:ssä käytin ilmastoinnin huollossa maahantuojalla,päivä oli maanantai ja keskiviikkona kampura leikkas kiinni,toki huolto ei siihen vaikuttanut,mutta jännä yhteensattuma
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: borabora - 11.06.10 - klo:23:59
Kun nyt taas kesä ja kärpäset niin keskustelu käy valtoimenaan tästäkin asiasta. Se kostea sukka- tai muu vastaava haju muodostuu kun kosteus tiivistyy lämmitys/ilmastointilaitteen pintoihin. Tämä johtuu taas siitä että valtaosa autoilijoista pitää ilmastointia kokoajan päällä ajoivatpa he kilometrin tai sata. Mutta kun se kosteus ei sieltä poistu vaan on siellä ja sinne lisäksi kertyy ilmasta epäpuhtauksia vaikka olisi raitisilmasuodatin.

Kuten täällä on ollut puhetta näistä ilmastoinnin huoltoon ja korjaamiseen erikoistuneista liikkeistä heidän tietämys on kokemuksen tuomaa ammattimaisuutta kun he korjaavat eri-ikäisiä kulkuvälineitä. Eräältä saamani neuvo välttää ko. haju on katkaista ilmastointi noin viisi kilometriä ennen esim. kotia jolloin kanaviin muodostunut kosteus kerkeää poistua/kuivua pois. Toistaiseksi tämä ohje on ollut kokemukseni mukaan erinomainen eikä ole tarvinnut haistella kosteiden sukkien hajua. Eikä ole tarvinnut ostella edes näitä ilmastoinnin raikastamiseen tarkoitettuja tököttejä.

Tietysti jokainen saa huoltaa ja käyttää kulkuvälinettä miten haluaa mutta kuulin tältä samaiselta korjaajalta että kun helteet koittavat niin ruuhkaa on puhelimessa ja pihassa kun täytyisi saada heti tuo kylmäkone toimimaan. Ensiavun voi saada lisäämällä kylmäainetta järjestelmään mutta tuo meidän talvi ja teille kylvettävä suola tekee mannaa noille alumiiniseoksesta tehdyille putkille ja lauhduttimelle. Yleensä kun ilmastoinnille tehdään huolto niin samalla pitäisi tutkia mahdolliset vuodot koska onhan aivan turhaa laittaa kylmäainetta vuotamaan harakoille. Nykyisin käytettävä kylmäaine ilman vuotoakin saattaa poistua järjestelmästä jo parissa vuodessa jonka huomaa hitaammasta auton viilentymisestä ja kompuran päällä olosta useammin.

Nyt vain toivotaan helteisiä kelejä jotta voimme nauttia olostamme viileässä kulkuneuvossa eikä kuten nyt kun taivaalta tulee vettä kun Esterin p.....ä. Toista oli vielä parikymmentä vuotta sitten kun autoissa hikoiltiin ja ilmastoinnit eivät olleet yleisiä kun ne maksoivat hunajaa lisävarusteina.  8)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Karvis - 12.06.10 - klo:00:21
Tuo ilmastoinnin sammutus hieman ennen pysäköintiä on ihan hyvä ohje, luulisin että parikin kilometriä riittää kuivaamaan tuon kennon.
Volvossa on muuten automaattinen toiminto tuota varten, kun auto pysäköidään niin se jonkunajan päästä alkaa puhaltamaan täydellä teholla kennon kuivaksi :)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 12.06.10 - klo:09:44
Mun mielestä tuo ilmastoinnin sammutus vähän ennen matkan loppumista on jopa turvallisuusriski. Sekun työntää sen kosteuden auton sisään, niin sitten on ikkunat huurussa. Menee vähän jo toistamiseksi, mutta mitään hajuongelmia ei ole, kun pitää ilmastoinnin aina päällä. Hajun aiheuttaa maantiepöly, jota kertyy ilmastoinnin kennoon. Jos on tapana ajella ilman ilmastointia ajoittain, niin kennoon kertynyt maantiepöly kastuu, ja tuoksuu, kunnes huuhtoutuu pois.

(Tässä ketjussa on joku käynyt poistelemassa käyttäjien viestejä. Olisi vähintäänkin kohteliasta kertoa kuka niin on tehnyt ja miksi.)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: transit - 12.06.10 - klo:10:10
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 10.06.10 - klo:20:18
No hyvä kun ei veloittanut, ei tyhjästä olisikaan kannattanut maksaa :D

Puolisen tuntia siihen meni, eli olisi aivan hyvin voinut veloittaa. Hyvä kun ei automaattisesti ruvennut vaihtamaan nesteitä. OLin varautunut siihen. Auto oli Omega.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 12.06.10 - klo:11:13
Lainaus käyttäjältä: transit - 12.06.10 - klo:10:10
Puolisen tuntia siihen meni, eli olisi aivan hyvin voinut veloittaa. Hyvä kun ei automaattisesti ruvennut vaihtamaan nesteitä. OLin varautunut siihen. Auto oli Omega.
Painemittareista ei näe koko totuutta kylmäainemäärästä. Ilmastointihuollon tarkoitus on myös poistaa järjestelmän sisäinen kosteus, lisätä hiukan tuoretta öljyä ja laittaa sekaan uv-väriaine mahdollisien tulevien vuotojen varalta sekä varmistaa oikea kylmäainemäärä. Jos kerran ilmastointi toimi hyvin niin miksi veit sen edes huoltoon? En halua intellä mutta en ymmärrä miten koet hyötyneesi tuosta "tarkastuksesta".
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Arcca - 12.06.10 - klo:11:20
Lainaus käyttäjältä: Emil - 12.06.10 - klo:09:44
Mun mielestä tuo ilmastoinnin sammutus vähän ennen matkan loppumista on jopa turvallisuusriski. Sekun työntää sen kosteuden auton sisään, niin sitten on ikkunat huurussa. Menee vähän jo toistamiseksi, mutta mitään hajuongelmia ei ole, kun pitää ilmastoinnin aina päällä. Hajun aiheuttaa maantiepöly, jota kertyy ilmastoinnin kennoon. Jos on tapana ajella ilman ilmastointia ajoittain, niin kennoon kertynyt maantiepöly kastuu, ja tuoksuu, kunnes huuhtoutuu pois.

(Tässä ketjussa on joku käynyt poistelemassa käyttäjien viestejä. Olisi vähintäänkin kohteliasta kertoa kuka niin on tehnyt ja miksi.)

Kukin elää uskossaan, mutta olen kyllä Karviksen ja boraboran kanssa samaa mieltä tuosta sammuttamisesta. Toimin sen mukaan, ja hajuja ei ole ollut. Opin sen alunperin TM artikkelista tai jostain vastaavasta. Hyvä feature muuten volvolta, jos niissä on tuollainen automaattinen jälkituuletus.
Mitään huurtumis ongelmaa ei ole kun en pidä ollenkaan ilmastointia päällä viileillä ilmoilla, toisin sanoen tuo kabiiniin tuleva jälkikosteus ei tiivisty lämpimiin ikkunoihin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Karvis - 12.06.10 - klo:20:39
Lainaus käyttäjältä: Emil - 12.06.10 - klo:09:44
(Tässä ketjussa on joku käynyt poistelemassa käyttäjien viestejä. Olisi vähintäänkin kohteliasta kertoa kuka niin on tehnyt ja miksi.)

OT:ksi ryöstäytynyt keskustelu on siirretty omaksi aiheekseen (http://www.vagarena.fi/index.php?topic=2162.0), ainoatakaan viestiä ei ole poistettu. Jäi näköjään illalla laittamatta kommentti tuosta aiheen jakamisesta kahtia, pahoittelut.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 12.06.10 - klo:20:49
Lainaus käyttäjältä: Karvis - 12.06.10 - klo:20:39
OT:ksi ryöstäytynyt keskustelu on siirretty omaksi aiheekseen (http://www.vagarena.fi/index.php?topic=2162.0), ainoatakaan viestiä ei ole poistettu. Jäi näköjään illalla laittamatta kommentti tuosta aiheen jakamisesta kahtia, pahoittelut.

OT: Jos oli ihan pakko vetää keskustelu poikki, mikä minun mielestäni ei ollut yhtään tarpeen mutta ketä se kiinnostaa, niin laita se nyt ihmeessä tänne "Huoltaminen"-kategorian alle! Ei todellakaan kuulu mihinkään off topicciin kalsarikännien joukkoon!!
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Karvis - 12.06.10 - klo:20:54
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 12.06.10 - klo:20:49
OT: Jos oli ihan pakko vetää keskustelu poikki, mikä minun mielestäni ei ollut yhtään tarpeen mutta ketä se kiinnostaa, niin laita se nyt ihmeessä tänne "Huoltaminen"-kategorian alle! Ei todellakaan kuulu mihinkään off topicciin kalsarikännien joukkoon!!

Keskustelu alkoi olla melko pitkällä metsikössä varsinaisesta aiheesta, joten kyllä se oli parempi katkaista siihen. Mielestäni TM:n testausmenetelmät ja moottoripyörän pulttien kiristystarve huollossa ei oikein liity ilmastointikeskusteluun.

Siirsin aiheen kuitenkin tälle alueelle takaisin, yritetään nyt pysyä aiheessa ;)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 12.06.10 - klo:22:55
Rakentavaan keskusteluun kuuluu perustelut. Siksi kaivoin esimerkkejä TM:n "sensaationhakuisuudesta".

Muutenkin liian tiukka aiheessa pysymisen vahtiminen ei palvele mitään. Oikeassakin elämässä keskustelut rönsyilee jonkin verran, ja niin pitääkin.

Mutta siihen ilmastoinnin käyttöön liittyen: Jos kauppareissulle kertyy matkaa 4 kilometriä yhteensä, niin miten siinä sammutetaan ilmastointi 5 kilometriä ennen perille tuloa? Turhaa kikkailua ja pelleilyä semmoinen ennen perille tuloa ilmastoinnin sammuttaminen.  :P
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Arcca - 12.06.10 - klo:23:09
^5 kilsaa on liioittelua, kyllä kilsa-kaksikin riittää kuivumiseen.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 12.06.10 - klo:23:15
No, edelleenkään ei ole tarvetta sammuttaa ilmastointia koko kesänä. Talveksi se tulee sammutettua, koska ei pakkasen vuoksi suostu muutenkaan päälle menemään. Eikä haise. Viimeiset kymmenen vuotta tuli ajeltua sen 70tkm vuodessa, ja tuoksuongelmia oli vain niissä autoissa joissa tuli joskus ilmastointi sammuteltua. Silloin joskus vuosituhannen vaihteessa, kun ilmastointi oli uusi juttu.

Se pöly tuoksuu kastuessaan.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 12.06.10 - klo:23:26
Lainaus käyttäjältä: Karvis - 12.06.10 - klo:00:21

Volvossa on muuten automaattinen toiminto tuota varten, kun auto pysäköidään niin se jonkunajan päästä alkaa puhaltamaan täydellä teholla kennon kuivaksi :)

Niin mitä kennoa se puhaltaa kuivaksi? Siellä lämmityslaitteen sisällä olevaa kennoa, ja siten auton sisätiloihin puhaltaa sen kosteuden? Epäilyttää, koska ekan kerran kuulen moisesta, vaikka kaveripiirissä noita uudehkoja Volvoja on työkaluna jokunen. Eikä kovin älykkäältä toiminnolta kuulosta muutenkaan. Parempihan se olisi, että kenno kuivuu omia aikojaan, ja laskee auton alle suurimmat vedet.

Auton keulalla oleva puhallin/puhaltimet toki saattaa huutaa omia aikojaan moottorin sammutuksen jälkeen. Varsinkin, jos jäähdyttimet on jääneet ulkopuolelta huuhtelematta. Saattaa siitä ylikuumenemistakin aiheutua, mutta ne ovat varmasti oman aiheensa juttuja, eivätkä tähän liity. Sinne auton keulaan kun ei mitään kosteutta kerry, vaan pelkästään ylimääräistä lämpöä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Arcca - 12.06.10 - klo:23:27
Lainaus käyttäjältä: Emil - 12.06.10 - klo:23:15
No, edelleenkään ei ole tarvetta sammuttaa ilmastointia koko kesänä.

http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/ilmastoinnin-huolto (http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/ilmastoinnin-huolto)

Katso kappale Hajuhaittoja?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 12.06.10 - klo:23:33
Tuli luettua. Onneksi on omia kokemuksia, niin ei tartte opetella toimintamalleja netistä.  ;D
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Karvis - 12.06.10 - klo:23:33
Lainaus käyttäjältä: Emil - 12.06.10 - klo:23:26
Niin mitä kennoa se puhaltaa kuivaksi? Siellä lämmityslaitteen sisällä olevaa kennoa, ja siten auton sisätiloihin puhaltaa sen kosteuden? Epäilyttää, koska ekan kerran kuulen moisesta, vaikka kaveripiirissä noita uudehkoja Volvoja on työkaluna jokunen. Eikä kovin älykkäältä toiminnolta kuulosta muutenkaan. Parempihan se olisi, että kenno kuivuu omia aikojaan, ja laskee auton alle suurimmat vedet.

Auton keulalla oleva puhallin/puhaltimet toki saattaa huutaa omia aikojaan moottorin sammutuksen jälkeen. Varsinkin, jos jäähdyttimet on jääneet ulkopuolelta huuhtelematta. Saattaa siitä ylikuumenemistakin aiheutua, mutta ne ovat varmasti oman aiheensa juttuja, eivätkä tähän liity. Sinne auton keulaan kun ei mitään kosteutta kerry, vaan pelkästään ylimääräistä lämpöä.

No sen ilmastoinnin kennon tietysti, mitäpä muutakaan kuivattavaa siellä olisi. Monikaan sitä kuivatusta ei ole kuulemassa/näkemässä koska autoon ei jäädä istumaan sammutuksen jälkeen, menevätpä osa korjaamolle vikaa haetuttamaan jos sen sattuvat huomaamaan.

Kenno ei kuivu omia aikojaan jos siellä kennolla on vähänkään likaa/pölyä vaan se jää muhimaan sinne paskan sekaan ja ajan oloon ilmenee ne hajuhaitat sitten, on erittäin fiksu toiminta kuivattaa se kenno puhaltimella ajon jälkeen. Toiminto löytyy ainakin V70:stä, naperovolvoista en tiedä...

http://www.volvolandia.com/SVF/index.php?topic=48947.0 (http://www.volvolandia.com/SVF/index.php?topic=48947.0)
http://www.volvolandia.com/SVF/index.php?topic=31267.0 (http://www.volvolandia.com/SVF/index.php?topic=31267.0)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Arcca - 12.06.10 - klo:23:38
Lainaus käyttäjältä: Emil - 12.06.10 - klo:23:33
Tuli luettua. Onneksi on omia kokemuksia, niin ei tartte opetella toimintamalleja netistä.  ;D

Voihan olla, että tuo sinun 70tkm vuodessa on niin paljon ettei muhimisia pääse oikein syntymäänkään kun joka päivä ilmaa virtaa kennoissa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 13.06.10 - klo:00:02
Yksityiskäytössä oli Astra pari kesää. Ilmastointi päällä aina kun auto oli käynnissä. Ei hajuhaittoja, vuotuiset ajomäärät sillä oli vain 10tkm.

Hajuhaittoja oli niissä Volvotakseissa, joista ilmastointi sammutettiin joskus, vaikkapa yön ajojen ajaksi. Tuoksu pakkasi auton sisään noin 5 min. ajan aina kun ilmastointi aamulla kytkettiin päälle. Kai se oli jotain kuvitelmaa, että polttoainetta säästyisi, kun yöt ajettiin ilman ilmastointia. Hirveä urakka oli kuivattaa kenno illalla. Ikkunat auki ja puhallus täysillä jonkin aikaa. Sittemminhän uudempien Volvojen ohjekirjoissakin suositeltiin pitämään ilmastointia aina päällä.

Hauska oli tuo volvofoorumille linkitetty ketju, jossa kerrottiin hienon kuivatustoiminnon kuivattaneen akunkin...  ;D
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Otto. - 13.06.10 - klo:08:30
Laitetaan tämäkin nyt vielä tänne:

http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/ilmastointihuolto-luvanvaraista (http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/ilmastointihuolto-luvanvaraista)

Eli jokaisella asentaja pitää olla rekisteröity ja tuo nykyinenkin R134a menee käyttökieltoon vuonna 2017. Uusissa autoissa käyttö loppuu jo ensi vuonna.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Wekotin - 13.06.10 - klo:13:28
On se kyllä jännä kun tätäkin topiccia seuraa, niin ihmisiä näyttää melkein suututtavan, että jotkut huoltavat autoa tai ilmastointilaitetta säännöllisesti. Toimivat laitteet sitä huoltoa kaipaavat säännöllisesti. Rikki olevat ovat sitten rikki ja ne KORJATAAN. Tässä on mielestäni ero. Huolto / korjaus. Huollolla pyritään ehkäisemään / minimoimaan viat ja takaamaan moitteeton toiminta.

Se mikä sitten on sopiva huoltoväli jääköön muiden pohdittavaksi, mutta mielestäni se on ennen kuin se kylmän tulo sieltä suuttimista loppuu.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: chr - 13.06.10 - klo:15:07
Muistaisin, että joskus 2000-luvun alussa oli rellussa jotain hajua välillä kun ilmastoinnin otti päältä ja sen jälkeen puhallutti. Sen jälkeen on ollut autoja automaatti-ilmastoinnilla, enkä ole tainnut koskaan napsutella AC:n namiskaa, se on aina päällä. Ei hirveästi innostaisi automaatti, josta pitäisi kuitenkin muistaa sitä kompuraa napsutella päälle ja pois.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 13.06.10 - klo:19:03
Ei manuaali-ilmastoinninkaan kanssa tarvitse, eikä pidäkään sammutella kompuraa itse. Se saa olla päällä koko ajan sekin. Kompuran toiminta on sama automaattisessa ja manuaalisessa ilmastoinnissa. Manuaalisessa pitää vaan itse säädellä lämpöä kylmän ilman sekaan, kun puoli- ja täysautomaattisessa sen hoitaa automatiikka.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Reneto - 29.09.10 - klo:20:33
Käytin kärryn kylmäainehuollossa. 4 vuotta ja rapiat päälle ikää, niin ajattelin että voisi olla ajankohtaista. Ottivat veke 695 grammaa ja laittoivat tilalle 525  ;D ;D
Olisikohan tähän joskus tehty ilmastointihuolto.. Yli vuoden olen itse ehtinyt ajella. No, tulipahan tuokin teetettyä, ja sai ylimääräiset kylmäaineet pois. Onko kellään mitään veikkausta, onko liian suuresta määrästä jotain haittaa?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 29.09.10 - klo:22:30
Lainaus käyttäjältä: Reneto - 29.09.10 - klo:20:33
Käytin kärryn kylmäainehuollossa. 4 vuotta ja rapiat päälle ikää, niin ajattelin että voisi olla ajankohtaista. Ottivat veke 695 grammaa ja laittoivat tilalle 525  ;D ;D
Olisikohan tähän joskus tehty ilmastointihuolto.. Yli vuoden olen itse ehtinyt ajella. No, tulipahan tuokin teetettyä, ja sai ylimääräiset kylmäaineet pois. Onko kellään mitään veikkausta, onko liian suuresta määrästä jotain haittaa?
Oho.. 525g on se normi vitoskoppasen määrä.
Ovat vissiin pistäneet edellisellä kertaa 750g (neloskoppasen määrä).

On siel paineanturit, jotka ottaa systeemin pois pelistä jos nousee liikaa...  ::)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 30.09.10 - klo:06:51
Noi ulosottomäärät ei ole aina niin luotettavia, riippuu esim. siitä millainen paine koneen letkuihin on edellisestä huollosta jäänyt ym ym.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: salmi - 08.10.10 - klo:19:54
Golfilla ajettu 1,5 vuotta ja takuu siis vielä voimassa. VAG-korjaamo laskutti kylmäaineen lisäyksestä 100 euroa. On kuulema verrattavissa öljynkulutukseen ("maksathan sä siitäkin"). Minusta asiakkaan ryöstöä, kyllä kylmäaineiden kait sentään takuuajan pitäisi pysyä sisällä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Kale - 09.10.10 - klo:22:57
Lainaus käyttäjältä: salmi - 08.10.10 - klo:19:54
Golfilla ajettu 1,5 vuotta ja takuu siis vielä voimassa. VAG-korjaamo laskutti kylmäaineen lisäyksestä 100 euroa. On kuulema verrattavissa öljynkulutukseen ("maksathan sä siitäkin"). Minusta asiakkaan ryöstöä, kyllä kylmäaineiden kait sentään takuuajan pitäisi pysyä sisällä.

Oho, nyt on kyllä kaveria kusetettu ja olan takaa. Kylmäaineiden lisäys ei kyllä kuulu mihinkään huolto-ohjelmaan joten ei työtä voi tehdä ilman, että asiakas sitä vaatii. Käy vaatimassa vanhat kylmäaineet ja rahat takaisin :)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Reneto - 09.10.10 - klo:23:06
Lainaus käyttäjältä: Kale - 09.10.10 - klo:22:57
Käy vaatimassa vanhat kylmäaineet ja rahat takaisin :)

Samat kylmäaineet sinne laitetaankin.. ymmärtääkseni. Mutta juu, en oikein hiffaa miksi 1,5 vuotta vanhaan autoon mennään tekemään koko huoltoa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 09.10.10 - klo:23:29
Tjaa, oliskos tässä tapauksessa ilmastoinnin teho vähän heikentynyt ja asiakas salmi pyytänyt sille jotain tekemään. En olisi kyllä itsekään ihan täyttä hintaa suostunut maksamaan, mutta kyllähän se kylmäaine on haihtuvaista. Muistan lukeeneeni jostain ihan painettua sanaa ettei täyttö kuulu takuuseen, vuoto tietysti eri asia.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Kapa - 10.10.10 - klo:00:07
Missähän päin Suomea tuollaista huollon oma-aloitteellisuutta esiintyy?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Markku - 10.10.10 - klo:19:03
Lainaus käyttäjältä: Kapa - 10.10.10 - klo:00:07
Missähän päin Suomea tuollaista huollon oma-aloitteellisuutta esiintyy?

Miettisellä Kuopiossa ovat joka kerta kysyneet että mites olisi ilmastoinnin huollon kanssa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Kale - 28.10.10 - klo:14:30
Vantaan Motonetin pihalla näytti olevan varsin edullinen syystarjous ilmastointihuollolle = 60â,¬.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: nikob - 13.05.11 - klo:10:44
Nyt alkaa olee tämänkin huollon aika omassa. Auto tulee kohta 5 vuotta vanhaksi.
Ja nyt lämpöisillä keleillä huomannut, ettei tuo kunnolla puhalla kylmää.
Varmaankin nesteet loppu!
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 13.05.11 - klo:13:23
Tänään tehty Golffiin, 525 grammasta 430g oli jäljellä. Viimeks täytetty 2 vuotta sitten.
Minimaalisesta haihtuvuudesta kertonee se, että oon jaksanu käyttää masiinaa myös talvella säännöllisesti.

Valmetissa oli haihtunu 50% kahdes vuodes...
Audi huolletaan täs kun kerkee.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: TLPH - 13.05.11 - klo:14:26
Taitavat jo tehtaalla jättää kylmäaineen määrän vajaaksi?
Toimii se  vähemmällä määrälläkin ihan hyvin muutaman vuoden.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: MasTurbo - 13.05.11 - klo:14:53
No siinä tapauksessa joihinkin autoihin se on jätetty TOSI vajaaksi kun esson baarin tarinat kertoo että 100-200gr ollu sisässä huollossa.En oikein usko tehtaan tehneen noin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 13.05.11 - klo:15:04
Toimii varmasti vähemmällä, mutta kompura joutuu oleen kokoajan päällä saavuttaakseen saman tehon.
Muutama kymppi parin vuoden välein mukavuudesta?
-Ja etenkin luotettavuudesta, vitoskoppasissa (ja muissa golffiin perustuvissa) saattaa olla harakiri kompura joka ei kestä.

http://www.my-gti.com/2465/sanden-pxe16-air-conditioner-compressor-specifications-1k0820803 (http://www.my-gti.com/2465/sanden-pxe16-air-conditioner-compressor-specifications-1k0820803)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 16.05.11 - klo:13:01
Audista tuli pois vain 40g ainetta. Täytettiin samaan aikaan kuin golf... Miljoona huolto odottaa

e: 20min alipaine/vuototesti ei havainnut vuotoja
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 16.05.11 - klo:15:49
Melko varmasti on vuoto, alipaineessa järjestelmä ei ole koskaan paitsi kun huoltoa tehdään. Siksi alipainetesti ei havaitse välillä isoakaan vuotoa. Uv-valotestaus esim. viikon perästä olis hyvä tehdä kun sinne nyt väriaineet lykättiin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 16.05.11 - klo:16:05
Luultavasti sinne ei lykätty väriainetta, ellei systeemi tee sitä automaattisesti

Rakkine oli Robinair ac500pro tms
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 16.05.11 - klo:18:06
No taivas varjele ehdottomasti väriainetta pitää laittaa! Kipin kapin takaisin, sen saa kyllä jälkikäteenkin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 16.05.11 - klo:19:17
Huomenna soittaa sinne nyrkkipajalle  ::)

Vcds näyttää 5 bar, auto seissy 4 tuntia.
Luulis sen laskevan jos vuotoa on.

Tiedä sitten mitä nuo criteriat tarkottaa? Käskee kattoon service manuaalista
Vikakoodia ei näkyny tyhjenemisestä.

elsa sanoo
At 20 °C with the engine not running, the pressure in the refrigerant circuit is 4.7 bar → Chapter (vapour pressure table
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 17.05.11 - klo:14:16
Nyt on väriainetta seas... pitää myöhemmin tarkistaa paine
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 17.05.11 - klo:15:55
Paine vaihtelee ulkolämpötilan eli moottoritilan lämpötilan mukaan, ei sitä kannata kytätä. Kuinka pitkä aika viime huollosta oli?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 17.05.11 - klo:19:02
Joo elsasta kattoin taulukon paineista ja lämpötiloista...
2vuotta sitte täytetty viimeks
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 17.05.11 - klo:22:08
Siitä taulukkoa... voi verrata lämpötilan mukaan  8)
http://tos.pp.fi/images/audi/climataulukko.jpg (http://tos.pp.fi/images/audi/climataulukko.jpg)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 17.05.11 - klo:22:31
Noi elsan luvut on vähän alakanttiin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 18.05.11 - klo:21:37
Lisäsin käppyrään höyrystimen lämpötilan, joka näytti olevan hyvin likellä samaa ku moottorin.
Nyt pallukat asettuu lähemmäs elsan arvoja
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 18.05.11 - klo:21:39
Höyrystin on kojelaudan alla...
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 18.05.11 - klo:21:44
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 18.05.11 - klo:21:39
Höyrystin on kojelaudan alla...
On on, mut samaa lämpötilaa näytti moottorikin  ;D

e: ja taas auto lojunu paikallaan 8 tuntia
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 18.05.11 - klo:21:54
Pystyiskös muuten noista vcds:blockeista päättelemään climatronicin koodit?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 18.05.11 - klo:21:56
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 18.05.11 - klo:21:54
Pystyiskös muuten noista vcds:blockeista päättelemään climatronicin koodit?
Elsassa on pitkä lista tosta group 2:sta.
En nyt juuri muista mitä ne tarkotti
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 18.05.11 - klo:21:59
Kompressorin sammuttamisyytä?
Eiku tarkoitin noita climatronicin näyttöön saatavia lukuja, niistähän ei vieläkään ole kunnon listaa missään. Luulisin et vcds näyttää kaikki samat kuin tronicin näyttökin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 18.05.11 - klo:22:01
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 18.05.11 - klo:21:59
Kompressorin sammuttamisyytä?
Eiku tarkoitin noita climatronicin näyttöön saatavia lukuja, niistähän ei vieläkään ole kunnon listaa missään. Luulisin et vcds näyttää kaikki samat kuin tronicin näyttökin.
Enpäs tiedä...
Muistaakseni ainakaan b7 audiin ei saanut edes huoltonäyttöä päälle ja golffissaki on vain climatic.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 18.05.11 - klo:22:05
Mä voisin edelleen ottaa sun climaticin, joka päivä kiroan tuota paskaa...
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 18.05.11 - klo:22:07
Heh... Just luin phaetonin ilmastoinnista ssp:tä ja siinä on jopa ilman kosteuden tunnistin tuulilasin reunoilla
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 18.05.11 - klo:22:09
Ja eiku retrofittaamaan  ;) O-ou, tulikos nyt yllytettyä...
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Juppa - 20.05.11 - klo:15:48
Tuli käytettyä hyväksi tuo Vianorin ilmastointihuoltotarjous, 49â,¬. Pitää kyllä olla rekisteröitynyt tuonne MyVianoriin että saa kampanjakoodin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 23.05.11 - klo:09:56
Ainakaan vielä paineet ei ole pudonnut vuodon puolelle...
http://tos.pp.fi/images/audi/climataulukko.jpg (http://tos.pp.fi/images/audi/climataulukko.jpg)

Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 23.05.11 - klo:15:52
^ Se kannattaa ottaa huomioon että paine ei laske niin kauan kun siellä järjestelmässä on nestemäistä kylmäainetta jäljellä. Vasta kun soppa on niin vähissä että siellä on enää kaasua jäljellä, vasta sitten lähtee paine laskuun. Siihen asti paine kertoo vain lämpötilan, ja päinvastoin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 23.05.11 - klo:16:13
voi voi  >:(
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 24.05.11 - klo:10:21
^ Öh, niin sellainen olennainen asia jäi pois että tietenkin noin kun systeemi on lepotilassa eli kompura ei käy ja paineet tasaantuneet. Käynnissä olevan kompuran imu- ja poistopaineissa voi näkyä pienemmätkin vuodot. Joku alan ammattilainen varmaan voisi valottaa tätä paremmin, itse olen vain "lämpöpumppuharrastaja" joten tiedot asiasta on vähän vajavaiset.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 24.05.11 - klo:10:30
Ne paineet luulis vaihtelevan aika paljon kylmästöinnin tarpeen mukaan.
Joten uv-valo lienee ainoa jolla vuodon voi löytää.

Audista löytyy 7mäntäinen, (ilmeisesti) muuttuva tilavuuksinen kompura.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 24.05.11 - klo:13:19
Lakkaa mittailemasta, käytä huoletta kesä ja syksyllä uv-valon kanssa kyttäämään. Löytyy kyllä jos on jotain löytymistä  ;)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 24.05.11 - klo:14:10
Pitää seuraavan kerran testata helteellä...  ::)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: isopahasusi - 24.05.11 - klo:17:04
desinfioiko nuo tuossa ilmastoinnin huollossa myös sen kennon joka katkuaa ainakin tossa omassa?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 24.05.11 - klo:18:38
^Riippuu huollosta... kannattaa kysyä mitä hintaan sisältyy
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Karvis - 24.05.11 - klo:19:07
Noihin hinnat alkaen huoltoihin tuskin sisältyy mitään muuta kuin itse järjestelmän huolto, kennon desinfioinnista pitää maksaa sitten erikseen. Itse huollatin Ocun ilmastoinnin pari vuotta sitten hintaan 69â,¬ ja siihen ei kuulunut desinfiointia.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Peltzi - 04.06.11 - klo:12:38
Missä on pätevä ilmastoinnin salat osaava firma PK-seudulla?

Vian etsintää olisi tarjolla.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: mabe - 06.06.11 - klo:14:34
Tulipas käytyä itsekin ensimmäistä kertaa ilmastointilaitteen huollossa.

Mielestäni mitään vikaa ei ollut, mitä nyt viime kesänä +32 kelillä alkoi olla jo teho rajoilla. Eihän tuolle olekaan vielä mitään tehty ja reilu kuusi vuotta on ollut ajossakin, kohta 130k mittarissa ja käytetty miten sattuu, talvella ei koskaan.

No niihin lukuihin:
Aineita tuli pois 360g ja öljyä 11g. Takaisin meni 19g öljy ja 525g kylmäainetta. Väriainetta ei mennyt mutta ei noilla vajenemisilla tarvinnutkaan. Eli oli sieltä jotain karkuun jo päässyt ja nyt pukkaa jääkarhuja tarvittaessa suuttimista.

Huollon teki Jumbon kauppakeskuksen pesufirma, Fikos ja otti tuosta perustäyttöhuollosta 89e. Ei vain jaksanut lähteä kikkailemaan tässä vaiheessa tuon kanssa ja hakemaan mitään erikoistarjouksiakaan. Meni kauppakeikan ohessa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 08.06.11 - klo:21:16
Nyt ensimmäinen punanen risti on viivan väärällä puolen...
http://tos.pp.fi/images/audi/climataulukko.jpg (http://tos.pp.fi/images/audi/climataulukko.jpg)
Luultavasti systeemin lämmöt ei ollu ulkolämpötilan tasolla ja siitä heitto tuloksiin  ::)

Tänään sai jo 6 barin lukuja helteellä
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Quality - 16.07.11 - klo:19:03

Nyt on teetetty ensimmäinen iilmastoinnin huolto merkkiliikkeessä 120 tkm:n laajan huollon yhteydessä. Mielestäni se kävi todella kätevästi, kun ei tarvinnut autoa kiikuttaa erikseen minnekään, eikä hintaakaan tullut aineineen kuin vähän toistasataa.

Aine oli vajentunut 215 g eli yli kolmanneksella, joten aihetta täydennykseen oli. Mitenkään en tuota tosin laitteen toiminnassa huomannut, en tehossa enkä tuoksuissa.

Muutoinhan ilmastointi on ollut Audini suurin murheenkryyni, sitä korjattiin (tai yritettiin korjata) moneen otteeseen takuuaikana. Lopulta vaihdettiin koko ohjainyksikkö, mutta en voi sanoa, että laitteen toiminta olisi täysin vakaata ja toivotunlaista vieläkään. Siis ominaisuus.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Wekotin - 16.07.11 - klo:21:04
Kokeilin tänään diy ilmastoinnin raikastusta/desinfiointia. CRC:n putelo jalkatilaan ilmastointi puhaltamaan täysillä kylmää ja sisäilmankierto päälle. 10 min ja 10e myöhemmin ilmastoinnista puhaltaa miellyttävä tuoksu. Taidan ottaa tavaksi tehdä joka vuosi.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Kapa - 16.07.11 - klo:21:15
Muistitko Wekotin ottaa sisäilman suodattimen pois? Pari kertaa olen samaa ainetta käyttänyt ja kyllähän se muutaman päivän ajan antaa vaikutelman, että jotain olisi tapahtunut.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Wekotin - 16.07.11 - klo:21:22
Lainaus käyttäjältä: Kapa - 16.07.11 - klo:21:15
Muistitko Wekotin ottaa sisäilman suodattimen pois? Pari kertaa olen samaa ainetta käyttänyt ja kyllähän se muutaman päivän ajan antaa vaikutelman, että jotain olisi tapahtunut.
Juu otin pois. Eipä se merkkiliikkeenkään raikastus kovin pitkäikäinen ole. Metodi lienee sama.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 16.07.11 - klo:22:23
Välipäivitys. Audin ilmastointi näyttää pitävän edelleen !!  ???
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: MasTurbo - 17.07.11 - klo:09:21
Teetin tuossa viikko sitten golffiin ilmastoinnin täyttöhuollon.
Ainetta tuli pois 710gr  :o ja takas meni se ohjearvo 525.Öljyä pois 20gr ja sama sisään.

Ihmetyttää tuo kylmäaineen määrä mutta niin kuitissa seisoo  ::)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Arcca - 17.07.11 - klo:09:27
Lainaus käyttäjältä: MasTurbo - 17.07.11 - klo:09:21

Ihmetyttää tuo kylmäaineen määrä mutta niin kuitissa seisoo  ::)

Oisko lukemat menneet väärinpäin?

Juuri isäukon vm.2000 Passattiin teetettiin ekaa kertaa ilm.huolto; pois 400g ja tilalle 700g (luvut ei ihan tarkkoja koska puhuttuja). Aika hyvin oli pysyneet kamat sisässä 11 vuotta.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: MasTurbo - 17.07.11 - klo:09:30
Katsoin kuitin vielä.

Talteenotettu kylmäaine:710g
Täytetty kylmäaine: 555g
Talteenotettu öljy: 20cc
Lisätty öljy: 20cc

Laite jokulie econetics tms..
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Reneto - 17.07.11 - klo:09:47
Lainaus käyttäjältä: MasTurbo - 17.07.11 - klo:09:30
Katsoin kuitin vielä.

Talteenotettu kylmäaine:710g
Täytetty kylmäaine: 555g
Talteenotettu öljy: 20cc
Lisätty öljy: 20cc

Laite jokulie econetics tms..

Sain samantapaiset lukemat omaan kuittiini viime syksynä. Tsiih oli sitä mieltä ettei talteenotettua määrää kannata tuijottaa niin tarkkaan.

Onko tuossa muuten näppisvirhe? Kylmäainetta laitettiin varmaankin se 525g  ::)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: MasTurbo - 17.07.11 - klo:10:18
Kyllä siinä kuitissa seisoo 555g.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 17.07.11 - klo:10:20
Kyl omaanki laitettiin vahingos ensin 750g vaikka oikee määrä on 525 +-20g
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 18.07.11 - klo:18:04
Kylmäainekoneen letkuihin on edellinen (kiireinen tai muuten tyhmä) asentaja voinut jättää paineen -> talteenottolukema heittää helposti parilla sadalla grammalla. Itsekin laitan parikymmentä grammaa täyttöä yli ohjeen, omaanikin 550 g sillä laitteen erikoispitkiin letkuihin jää aina kymmenys, pari. Aina täytän kuitenkin vähintään toleranssin maksimiin, ei ole pois minun lompsastani.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 18.07.11 - klo:18:12
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 18.07.11 - klo:18:04
ei ole pois minun lompsastani.
Oikein  ;D
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Markku J - 18.07.11 - klo:18:12
Onko kylmäaine arvokasta ? Miten ylitäyttö vaikuttaa toimintaan ?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 18.07.11 - klo:18:36
Lainaus käyttäjältä: Markku J - 18.07.11 - klo:18:12
Onko kylmäaine arvokasta ? Miten ylitäyttö vaikuttaa toimintaan ?

Pieni ylimäärä ei mitään dramaattista saane aikaan, EER on huono eli käytännössä kylmäteho on normaalia pienempi ja kuitenkin kompura ottaa tehoa moottorilta normaalia enemmän. Jos ainetta on hirmuisesti liikaa niin sitten lienee vaarana jo kompressorivaurio, kylmälaitekompurat eivät yleensä tykkää hyvää jos sattuvat imaisemaan nestettä kaasun sijaan.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 22.07.11 - klo:15:38
Siirsin porukoiden b7:aa... lämpötilaks oli asetettu 17 asetetta, joka kielee selvästi laskeneesta kylmäntuotosta.
Golffin climaticci taas oli särmästi 20-21 asteessa ja puhallus ykkösellä.
Hyvin riitti vaikka lämpötila huiteli 30-32  ;D
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: HiTecci - 22.07.11 - klo:17:00
Megane II -04 teetetin juuri huollon: poisto 10g, täyttö 480g. "Hieman" oli siis vajetta 7v huoltamattomuuden jäljiltä ;D Tuolla 10g:kin laite kyllä toimi, mutta piti jo aikamoista ääntä eikä se laitteen hönkimä "kylmäkään" nyt enää niin kovin kylmää ollut ::) Vuotoja järjestelmästä ei kuitenkaan kuulemma löytynyt, mutta katsoo nyt about vuoden päästä onko aineita karannut paljonkin 8)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Karvis - 22.07.11 - klo:20:16
Lainaus käyttäjältä: HiTecci - 22.07.11 - klo:17:00
Megane II -04 teetetin juuri huollon: poisto 10g, täyttö 480g. "Hieman" oli siis vajetta 7v huoltamattomuuden jäljiltä ;D Tuolla 10g:kin laite kyllä toimi, mutta piti jo aikamoista ääntä eikä se laitteen hönkimä "kylmäkään" nyt enää niin kovin kylmää ollut ::) Vuotoja järjestelmästä ei kuitenkaan kuulemma löytynyt, mutta katsoo nyt about vuoden päästä onko aineita karannut paljonkin 8)

Ei tainnut sattua vanhan aineen punnitus aivan kohdalleen, käsittääkseni kompura ei olisi lähtenyt edes tulille tuolla määrällä ::) Ex. Ocussa oli huollossa jäljellä ~250g 525:stä grammasta ja huollossa sanoivat ettei olisi pienen lisähävikin jälkeen lähtenyt enään kompura käyntiin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 22.07.11 - klo:21:31
Lainaus käyttäjältä: HiTecci - 22.07.11 - klo:17:00
Megane II -04 teetetin juuri huollon: poisto 10g, täyttö 480g. "Hieman" oli siis vajetta 7v huoltamattomuuden jäljiltä ;D Tuolla 10g:kin laite kyllä toimi, mutta piti jo aikamoista ääntä eikä se laitteen hönkimä "kylmäkään" nyt enää niin kovin kylmää ollut ::) Vuotoja järjestelmästä ei kuitenkaan kuulemma löytynyt, mutta katsoo nyt about vuoden päästä onko aineita karannut paljonkin 8)
Jos siellä todella oli vin 10 g ilmastointi ei todellakaan olisi toiminut ja vuoto on satavarmasti. Meganessa huoltoventtiili on vain korkeapainepuolella (todella idiootti keksintö), en luottaisi lukemaan siis.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: firstvw - 26.07.11 - klo:10:52
Onko muuten niin ettei passatissa ole kennon kuivaustoimintoa? V70 Volvos sellanen oli eikä ilmastointi koskaan haissut tunkkaselta niinkuin Passat tekee.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Karvis - 26.07.11 - klo:11:41
Lainaus käyttäjältä: firstvw - 26.07.11 - klo:10:52
Onko muuten niin ettei passatissa ole kennon kuivaustoimintoa? V70 Volvos sellanen oli eikä ilmastointi koskaan haissut tunkkaselta niinkuin Passat tekee.

Mahtaako sitä ylejäänkään olla missään muussa kuin tuossa ko. volgassa ::)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: HiTecci - 26.07.11 - klo:16:39
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 22.07.11 - klo:21:31
Jos siellä todella oli vin 10 g ilmastointi ei todellakaan olisi toiminut ja vuoto on satavarmasti. Meganessa huoltoventtiili on vain korkeapainepuolella (todella idiootti keksintö), en luottaisi lukemaan siis.

Minä tuosta tiedä, mutta jos tuolla systeemissä sitä ainetta olisi edes 50% siitä mitä pitäisi olla ja tuosta määrästä vain 10g saatiin pois, niin sehän tarkoittaisi että tuolla on nyt lähes 150% täytös :o
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 21.10.11 - klo:09:23
Kesä ohi ja ilma hitusen pakkasella, ilmastoinnissa edelleen 3bar

http://tos.pp.fi/images/audi/climataulukko.jpg (http://tos.pp.fi/images/audi/climataulukko.jpg)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 27.04.12 - klo:14:15
Tämmöisen varoituksen antaa tämä sivusto, kun vanhempaan aiheeseen on kirjoittamassa: Varoitus: tähän aiheeseen ei ole kirjoitettu ainakaan 120 päivään.
Jos et välttämättä halua vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Kahden vuoden jälkeen kuitenkin käytin taas ilmastointihuollossa, samassa hyväksi havaitussa huoltoliikkeessä: http://www.autovarustelu.fi/ (http://www.autovarustelu.fi/)

Ohjemäärä 525grammaa, josta oli kahdessa vuodessa kadonnut 180grammaa. Prosentteina iso määrä. Ongelma on se, että myös voiteluainetta katoaa samalla kuin kylmäainetta. Laite kuulema antaa kompuran pyöriä turhan tyhjänäkin, josta seuraa kompuran rikkoutumisen riski. Tämän konsernin laitteissa on kuulema ollut kompuraongelmia. Pahimmassa tapauksessa kompura leikkaa kiinni, josta seuraa hihnapyörän sokan katkeaminen, jonka vaihto ei ole mahdollinen. Nyt kun tätä kirjoitan, niin onko sokan katkeaminen suuri ongelma, jos kompura pitää kuitenkin vaihtaa kiinnileikkaamisen vuoksi. No, tämmöistä keskustelua kuitenkin käytiin, ja aion myös jatkossa käyttää n. kahden vuoden välein ilmastointihuollossa.

Vielä ei ole kuulema jonoja huoltoon, mutta ensi viikolle on jo luvattu lämpimiä kelejä. Muistelen viime kesältä, että julkisuudessakin päiviteltiin ilmastointihuoltojen pitkiä jonoja. Ihmekös tuo, jos kaikki keksivät juuri ennen lomalle lähtöä, että olisi kiva jos auton ilmastointi jäähdyttäisi autoa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 27.04.12 - klo:14:41
Tuolta tyyppivikaiset kompurat/automallit:
http://www.my-gti.com/1038/volkswagen-golf-gti-passat-jetta-and-eos-air-conditioner-compressor-failure (http://www.my-gti.com/1038/volkswagen-golf-gti-passat-jetta-and-eos-air-conditioner-compressor-failure)

Tyyppikilven näkee peilillä tai kameran avulla.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 28.04.12 - klo:11:02
Kävin tarkastamassa oman kompuran pienellä peilillä, ja tietenkin se on tuommoinen heikompi malli. Onkohan vauriot vältettävissä kahden vuoden välein tehtävällä ilmastoinnin huollolla? Vai hajoaako tuo väistämättä ennen pitkää? Onkohan nuo pumput voideltu kylmäaineen seassa olevalla öljyllä, vain onko pumpulla oma voitelunsa?

Ensin meinasi ryhtyä vetuttamaan. Mutta toisaalta, vuoden -6 Octaviassa oli kaiketi samanlainen kompura, joka toimi 2 vuotta, ja n. 185tkm ilman minkäänlaista huomiota. Turha kai tässä on turhia alkaa jännittämään.  :P
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 30.04.12 - klo:10:06
No eihän se öljy sieltä mihinkään häviä vaikka kylmäaine haihtuukin  ::) Samaa öljyä koko systeemissä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Ton-1 - 30.04.12 - klo:10:37
Lainaus käyttäjältä: Emil - 27.04.12 - klo:14:15
Tämän konsernin laitteissa on kuulema ollut kompuraongelmia.

Jaa taitaakin olla se ainut ongelmakohta ?  ;D ;D

Kaverilla -06 Golffi, hän teki edellistalvena kompuraansa 'tekohengityksen'.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: dosetti - 30.04.12 - klo:10:41
Lainaus käyttäjältä: Ton-1 - 30.04.12 - klo:10:37
Jaa taitaakin olla se ainut ongelmakohta ?  ;D ;D

Kaverilla -06 Golffi, hän teki edellistalvena kompuraansa 'tekohengityksen'.
miten?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Ton-1 - 30.04.12 - klo:10:42
Kaveri autoteknikko, kompura oli hällä kädessä, en muista mitä hän siihen teki.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: lemmentalja - 30.04.12 - klo:16:32
.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 30.04.12 - klo:17:22
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 30.04.12 - klo:10:06
No eihän se öljy sieltä mihinkään häviä vaikka kylmäaine haihtuukin  ::) Samaa öljyä koko systeemissä.

Noin olet kertonut, mutta mun mielestä tuossa on jokin ristiriita. Eikös öljy ole kuitenkin sekoittuneena siihen kylmäaineeseen? Eli jos kylmäainetta katoaa, niin luulisi sen mukana silloin katoavan öljyäkin. Jos taas öljy ei ole sekoittuneena kylmäaineeseen, niin joidenkin vuosien kuluttua järjestelmä olisi täynnä pelkkää öljyä, kun huollon yhteydessä järjestelmästä saataisiin poistettua vain kylmäaine, öljyn jäädessä järjestelmään. Tietysti, jos öljy erkanee kylmäaineesta silloin kun ilmastointia ei käytetä, olisi mahdollista, että ajanjaksoina jolloin ilmastointia ei käytetä, katoaisi vain kylmäainetta, öljyn jäädessä järjestelmään. Kylmäaineen katoaminenhan lienee suurinta niinä aikoina, kun ilmastointia ei saa päälle, eli talvella.

En tiedä paljoa ilmastointilaitteesta. Sen verran kuitenkin, että uskalsin tämmöisen epäluottamuslauseen esittää, tässä vaiheessa.  ;)

Erikoiseksi tilanteen tekee myös tämä Skodan kompura, joka minulle kerrotun mukaan pyörii aina. Hihnapyörässä ei ole magneettikytkintä, kuten vanhemmissa järjestelmissä usein on. Pyöriikö kompura koko talven siis ilman voitelua, jos voitelu on vain kylmäaineen seassa olevan öljyn varassa? Se asia on itselleni vielä selvittämättä. Samoin kuin se, että minkälaiset venttiilit siellä kompurassa paineistusta ohjaa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: wtf - 30.04.12 - klo:18:05
Lainaus käyttäjältä: Emil - 30.04.12 - klo:17:22

http://www.autowiki.fi/index.php/Ilmastointi (http://www.autowiki.fi/index.php/Ilmastointi)
Tuolta selviää aika paljon.
Suurin osa ilmastoinnin öljystä on pelkästään kompressorissa. n 80 %.
Osa öljystä kulkeutuu myös kylmä-ainekiertoon, mutta usein vuoto on niin pieni että vain kaasumainen kylmä-aine vuotaa ulos.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 01.05.12 - klo:00:31
Kiitokset vastauksesta. Jos kuitenkin missä tahansa linkissä lukee "wiki", jätän sen yleensä lukematta. Niin käy tälläkin kertaa. En luota wikipedioihin. Suosittelen myös muille tiedon hankkimista mistä tahansa muualta kuin wikipediasta.  :P
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: gloter - 01.05.12 - klo:05:56
On totta että Wiki ei kelpaa esim. tieteellisessä tutkimuksessa lähteeksi koska se ei ole alkuperäistä tietoa vaan lainattu jostain muualta. Wikin vahvuus ja samalla heikkous on että kaikki voivat sinne kirjoitella ja joskus pääsee suoranaista potaskaa ennenkuin ne korjataan. Arkipäivän käytössä se on kyllä ihan hyvä lähde kunhan muistaa silloinkin kriittisyyden. Ne artikkelit, joita olen lukenut niin että olen aiemmin perehtynyt alkuperäismateriaaliin, ovat olleet kyllä ihan ok referaatteja.  Onhan niissä välillä näkynyt outoja väittämiä vailla lähdemerkintöjä mutta eihän niitä kukaan tieteen tekemiseen käytäkään.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jaris - 01.05.12 - klo:08:39
Lainaus käyttäjältä: Emil - 28.04.12 - klo:11:02
Kävin tarkastamassa oman kompuran pienellä peilillä, ja tietenkin se on tuommoinen heikompi malli. Onkohan vauriot vältettävissä kahden vuoden välein tehtävällä ilmastoinnin huollolla? Vai hajoaako tuo väistämättä ennen pitkää? Onkohan nuo pumput voideltu kylmäaineen seassa olevalla öljyllä, vain onko pumpulla oma voitelunsa?

Ensin meinasi ryhtyä vetuttamaan. Mutta toisaalta, vuoden -6 Octaviassa oli kaiketi samanlainen kompura, joka toimi 2 vuotta, ja n. 185tkm ilman minkäänlaista huomiota. Turha kai tässä on turhia alkaa jännittämään.  :P
Ajele rauhassa vaan, tuskin on vauriot vältettävissä jos on tullakseen.
Näissä on myös tuota säätöventtiili vikaa, mikä ilmeisesti oli myös minun autossa, sokka oli ehjä ja kompura pyöri, mutta ei tehnyt painetta.
http://www.vagarena.fi/index.php?topic=2373.msg56402#msg56402 (http://www.vagarena.fi/index.php?topic=2373.msg56402#msg56402)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Qrmu - 01.05.12 - klo:12:05
Lainaus käyttäjältä: Emil - 30.04.12 - klo:17:22
Noin olet kertonut, mutta mun mielestä tuossa on jokin ristiriita. Eikös öljy ole kuitenkin sekoittuneena siihen kylmäaineeseen?

Mietippä merivettä. Suola on sekoittunut meriveteen. Kun kauhalla ottaa merivettä saa sekä vettä että suolaa. Mitäs käy kun merivettä kiehauttaa tarpeeksi pitkään? Vain suola jää.

Vähän vastaava tilanne kylmäaineen ja öljyn kanssa. Ne ovat kyllä sekoittuneena, mutta vain kylmäaine pääsee haihtumaan pois.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Wekotin - 01.05.12 - klo:13:04
Volkswagenin mukaan 50% kompuraöljystä on kompressorissa ja loput 50% kiertää kylmäaineen mukana. Uskoisin myös, että kyllä sitä öljyäkin sieltä häviää. Onhan öljyistä puhuttaessa myös haihtuvuus ihan tunnettu termi. Neste Oilin mukaan jopa 70 % moottorin normaalista öljynkulumisesta tapahtuu haihtumalla. Tosin kompura ja moottori on pikkasen eri asia, joten ei varmaankaan tuossa määrin koske kompressoriöljyjä.

http://www.volkspage.net/technik/ssp/ssp/SSP_208_d1.pdf (http://www.volkspage.net/technik/ssp/ssp/SSP_208_d1.pdf)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 01.05.12 - klo:15:53
Lainaus käyttäjältä: Qrmu - 01.05.12 - klo:12:05
Mietippä merivettä. Suola on sekoittunut meriveteen. Kun kauhalla ottaa merivettä saa sekä vettä että suolaa. Mitäs käy kun merivettä kiehauttaa tarpeeksi pitkään? Vain suola jää.

Vähän vastaava tilanne kylmäaineen ja öljyn kanssa. Ne ovat kyllä sekoittuneena, mutta vain kylmäaine pääsee haihtumaan pois.

Tuo esimerkki toimii, tai ei toimi, näkökannasta riippuen: Jos kattilan pohjassa on reikä, tulee sekä suola, että vesi pois kattilasta yhtaikaa.  :)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 02.05.12 - klo:12:11
Lainaus käyttäjältä: Qrmu - 01.05.12 - klo:12:05
Mietippä merivettä. Suola on sekoittunut meriveteen. Kun kauhalla ottaa merivettä saa sekä vettä että suolaa. Mitäs käy kun merivettä kiehauttaa tarpeeksi pitkään? Vain suola jää.

Vähän vastaava tilanne kylmäaineen ja öljyn kanssa. Ne ovat kyllä sekoittuneena, mutta vain kylmäaine pääsee haihtumaan pois.

Kyllä sitä öljyä aina hieman kiertää kylmäaineen mukana, ja paineisesta putkesta se tulee kyllä ulos jos reikä on tarpeeksi suuri. Jos vuotokohta löytyy niin kyllä sen öljyn näkee, siinä sitä pitäisi olla tahmaisena tököttinä vuotokohdan ympärillä jos sitä on ulos tullut.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 02.05.12 - klo:18:56
Jokaiselle vaihdettavalle osalle on annettu tietty öljymäärä (yleensä prosentteina kokonaisöljymäärästä), joka täytyy lisätä jos jotain uusitaan. Kompressorissa suurin, n. 50 %. Tottakai isossa vuodossa reiästä suihkuaa myös öljyä kylmäaineen mukana, grammoissa kuitenkin vähän.

Normihuollossa lisätään öljyä vain se määrä joka tulee ulos, jolloin järjestelmään ei siis kerry ajan mittaan liikaa öljyä.

Kun puhutaan normaalista kylmäaineen haihtumisesta ilman varsinaista vuotoa, öljyä ei tule ulos (ellei puhuta kymmenistä vuosista, siitä en sano mitään). Ihan eri asiat suljettu ilmastointijärjestelmä ja esim. moottorin kampikammio.

Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jarsiv - 03.05.12 - klo:13:42
Kun VCDS:llä tutkii ilmastointi, niin mistä arvoista voi päätellä kompuran ja koko järjestelmän kuntoa? Paljonko esim. painetta on terveessä järjestelmässä?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 03.05.12 - klo:14:20
Tässä ketjussa oli jotain juttua niistä paineista (joko luit?). Ymmärsin niin, ettei niistä ihmeitä voi päätellä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Qrmu - 03.05.12 - klo:14:45
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 02.05.12 - klo:18:56
Kun puhutaan normaalista kylmäaineen haihtumisesta ilman varsinaista vuotoa, öljyä ei tule ulos

Juuri tätä tarkoitin esimerkilläni. Auton ilmastointi ei ole täysin suljettu systeemi niinkuin esim. jääkaapeissa on, joten kylmäaineet voivat haihtua ulos suhteellisen helposti. Normaalisti ne aukot mistä kaasuna oleva kylmäaine vuotaa pois eivät ole niin suuria että nesteenä oleva öljy pääsisi vuotamaan. Öljy siis oikeastaan toimii myös tiivisteenä.

Lainaus käyttäjältä: Wekotin - 01.05.12 - klo:13:04
Neste Oilin mukaan jopa 70 % moottorin normaalista öljynkulumisesta tapahtuu haihtumalla. Tosin kompura ja moottori on pikkasen eri asia, joten ei varmaankaan tuossa määrin koske kompressoriöljyjä.

Moottorista öljyä haihtuu palotapahtuman aikana. Sylinterien seinämissä on öljyä, josta osa palaa/haihtuu pois samalla kun polttoainekin palaa. Puhutaan siis ihan eri lämpötiloista kuin mitä ilmastoinnin kompurassa on.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jarsiv - 03.05.12 - klo:14:46
Lainaus käyttäjältä: Emil - 03.05.12 - klo:14:20
Tässä ketjussa oli jotain juttua niistä paineista (joko luit?). Ymmärsin niin, ettei niistä ihmeitä voi päätellä.
Bongasin 4 baria yhdestä print screenistä joksikin systeemin paineeksi. Ei näihin vissiin mitään raja-arvoja tosiaan ole...?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 03.05.12 - klo:15:52
Itse listasin viimekesän audin paineita vs ohjearvo
http://tos.pp.fi/images/image/audi/climataulukko.jpg (http://tos.pp.fi/images/image/audi/climataulukko.jpg)

Kun systeemi oli keväällä täysin kuivanu
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 03.05.12 - klo:15:55
Lainaus käyttäjältä: Tos® - 03.05.12 - klo:15:52
Itse listasin viimekesän audin paineita vs ohjearvo
http://tos.pp.fi/images/image/audi/climataulukko.jpg (http://tos.pp.fi/images/image/audi/climataulukko.jpg)

Kun systeemi oli keväällä täysin kuivanu

Ja tuosta pitää sanoa vielä sen verran että sen on pakko tarkoittaa painetta kompuran käydessä. Seisoessa paineen määrää vain lämpötila, niin kauan kun soppaa on sen verran että osa on nesteenä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 03.05.12 - klo:15:58
Omat tarkistukset oli kompura pois päältä, kun auto oli mujunu paikallaan ainakin päivän
Jostain löysin taulukon lepopaineista, ehkä elsasta
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jarsiv - 03.05.12 - klo:19:46
Lainaus käyttäjältä: Tos® - 27.04.12 - klo:14:41
Tuolta tyyppivikaiset kompurat/automallit:
http://www.my-gti.com/1038/volkswagen-golf-gti-passat-jetta-and-eos-air-conditioner-compressor-failure (http://www.my-gti.com/1038/volkswagen-golf-gti-passat-jetta-and-eos-air-conditioner-compressor-failure)

Tyyppikilven näkee peilillä tai kameran avulla.

Täällä kompurana 1K0 820 859 F. Ilmeisesti ei tarvitse murehtia sen perään?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 04.05.12 - klo:12:23
Lainaus käyttäjältä: Tos® - 03.05.12 - klo:15:58
Omat tarkistukset oli kompura pois päältä, kun auto oli mujunu paikallaan ainakin päivän
Jostain löysin taulukon lepopaineista, ehkä elsasta

Mutta ongelma on se että lepopaine ei kerro muuta kuin sen että onko siellä soppaa ollenkaan vai ei. Aineen määrästä se ei sano mitään. Suljetussa systeemissä kylmäaine on kahdessa faasissa, osa nesteenä ja osa kaasuna. Seisovan järjestelmän paineen määrää tällöin lämpötila eikä mikään muu, kylmäainemäärällä ei ole vaikutusta paineeseen. Paine asettuu aina niin että kylmäaineen kiehumispiste kyseisessä paineessa on sama kuin aineen lämpötila. Jos lämpötila nousee, neste alkaa kiehua ja paine nousee niin kauan kunnes kiehumispiste nousee samaksi kuin lämpötila (kiehumispistehän on riippuvainen paineesta). Näinollen niin kauan kuin litkua on systeemissä sen verran että edes pieni rahtunen siitä on nesteenä, paine kertoo vain lämpötilan, ei kylmäaineen määrää.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 04.05.12 - klo:18:54
Kyllä se määränkin kertoo, tosin epätarkasti.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 05.05.12 - klo:14:41
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 04.05.12 - klo:18:54
Kyllä se määränkin kertoo, tosin epätarkasti.

No selitäppäs nyt sitten noin fysiikan puolesta, miten se voi määrän näyttää edes karkeasti? ??? Suljetussa astiassa nestekaasun paine korreloi lämpötilan kanssa, ei minkään muun asian. Tämä on fysiikan laki, en minä sitä ole keksinyt. Fysiikkaa kehiin jos muuta väitetään.

Tuossa esimerkiksi yleisimmän autokylmäaineen R134a paine/lämpötilataulukko (jenkkiyksiköissä tosin): http://www.csgnetwork.com/r134apresstempconv.html (http://www.csgnetwork.com/r134apresstempconv.html)

Jos ainetta vuotaa, systeemissä olevan nesteen määrä vähenee mutta kaasun määrä (ja paine) pysyy samana.

edit: Löytyi myös kotoisemmilla yksiköillä toimiva laskuri: http://www.fridgetech.com/calculators/R134a-jscript.html (http://www.fridgetech.com/calculators/R134a-jscript.html). Tuohon kun syöttää lämpötilan niin kertoo paineen bareina (Barg = mittaripaine eli ylipaine normaali-ilmanpaineeseen nähden). Ei ole ainemäärää tuonkaan laskurin yhtälössä, pelkkä paine vs. lämpötila riippuvuus.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 06.05.12 - klo:11:18
En ole fyysikko, vaan autonasentaja. Havaintoni ovat käytännöstä, eivät teoriasta. Siksi en myöskään todennäköisesti osaa tätä teoriassa "todistaa" niin että joku sen ymmärtäisi eikä minun tarvitsekaan koska en harrasta väitteitä, vain faktoja. Olen tehnyt satoja ilmastointihuoltoja erilaisiin autoihin ja työtäni on niiden vikojen diagnosoiminen. Enkä yleensä puhuu täällä, siis tekniikkaosiossa  ;D, ihan mitä sylki suuhun tuo.

Yritetään!

Teoriassa:
Kylmäaine on kaasua. Kun ilmastointilaite on käynnissä osa siitä on nesteenä ja osa kaasuna,  johtuen tarkoituksellisista paine-eroista joita kylmälaite toimiakseen vaatii, mutta kun kompura ei pyöri kaikki on taas kaasua.
Kun kaasun määrä tietyssä tilavuudessa vähenee, myös paine laskee. Nuo lämpötila-painetaulukot pätevät nimenomaan silloin kun kaasua on tietty määrä tietyssä tilavuudessa, tämä kyllä mainitaan jokaisessa kaasulaissa (näköjään, eka kertaa niitä itsekin wikistä luin). Eri autoissa on siksi myös eri täyttömäärät. Kun letkuun pistetään reikä, se on ihan kaasua mitä sieltä vuotaa. Kaasuna se sinne laitetaan, olomuoto vaihtelee mutta samaa kaasua kaikki. Ydin on siis että kun vuoto on, kaasumäärä muuttuu vaikka tilavuus ja lämpötila pysyisivät samana->painekin muuttuu.

Käytännössä:

Kun laitan töissä auton kiinni ilmastoinnin huoltokoneeseen, laitan yhden letkun matalapainepuolen liittimeen ja toisen korkeapaineliittimeen (auto ja ilmastointi sammuksissa). Näen heti, että kylmäainemäärä on liki oikeaa kun molemmat painemittarit ovat n.  5.5 bar. Jos painemittarit näyttävät esim. 4 bar, ennustan että kylmäainetta puuttuu max. puolet. Jos painetta on enää pari baaria, on järjestelmä liki tyhjä. Jos painetta ei ole ollenkaan, on jossain todella iso reikä. Jos auto on tullut helteestä tai kovasta pakkasesta, lukemat hieman muuttuvat. Nämä ennusteet ovat kokemuksen tulos, ikävä kyllä niistä ei ole mustaa valkoisella.

Ennen huoltolaitteiden marssimista korjaamoille kodinkoneliikkeen mies tuli täyttämään korjatut, tyhjät ilmastointilaitteet. Heillä ei mitään vaakoja ollut vaan sopiva kylmäainemäärä pääteltiin painemittarista, niin kauan lykättiin kaasua että 5,5 bar oli mittarissa. Sinun logiikallasi siis mihin tahansa kylmäainejärjestelmään riittää millilitra kylmäainetta.

Kokemusta kehiin jos muuta väitetään ;)

Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Wekotin - 06.05.12 - klo:14:15
No voiko autorenkaan ilmanpaineesta päätellä onko siellä tarpeeksi ilmaa? Oho mittari näyttää 3.0 baria. Taitaa "järjestelmä" olla kuiva, vai?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 07.05.12 - klo:16:12
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 06.05.12 - klo:11:18
Kun laitan töissä auton kiinni ilmastoinnin huoltokoneeseen, laitan yhden letkun matalapainepuolen liittimeen ja toisen korkeapaineliittimeen (auto ja ilmastointi sammuksissa). Näen heti, että kylmäainemäärä on liki oikeaa kun molemmat painemittarit ovat n.  5.5 bar. Jos painemittarit näyttävät esim. 4 bar, ennustan että kylmäainetta puuttuu max. puolet. Jos painetta on enää pari baaria, on järjestelmä liki tyhjä. Jos painetta ei ole ollenkaan, on jossain todella iso reikä. Jos auto on tullut helteestä tai kovasta pakkasesta, lukemat hieman muuttuvat. Nämä ennusteet ovat kokemuksen tulos, ikävä kyllä niistä ei ole mustaa valkoisella.

Tämä esittämäsi "hihavakio" voi pitää vallan hyvin paikkansa, kun en tunne tarkemmin autoilmastointilaitteiden täytösperiaatteita. Voi olla että normaalissa huonelämmössä paine käyttäytyy suhteessa täytökseen jotakuinkin noin.

Kun sanoit että levossa kylmäaine on kokonaan kaasua, niin siitä olen eri mieltä. Levossa siellä on sekä kaasua että nestettä, ja näin ollen lepopaine asettuu juurikin kylmäaineen kiehumispisteen mukaiseksi vallitsevan lämpötilan mukaan. R134a -kylmäaineen Log P-H -tilapiirroksesta (http://www.gasco.nl/documents/logp-h/Log(p)-h%20diagram%20R134a.pdf (http://www.gasco.nl/documents/logp-h/Log(p)-h%20diagram%20R134a.pdf)) voimme todeta että tuossa kertomassasi "täyden järjestelmän" paineessa n. 5,5 bar kaksifaasisen kylmäaineen lämpötila on noin +20 astetta. Tämä osuu siis hyvin yksiin sekä sinun kertomasi käytännön että minun kertomani teorian kanssa.

Osaatko sanoa mitä paineelle tapahtuu jos sinne systeemiin tuuppaa lisää kylmäainetta (vaikka se on jo "täynnä")? Jos aine olisi pelkkää kaasua, paineen pitäisi nousta. Jos taas se on osin nestettä, pitäisi kaasun lisäys aiheuttaa vain sen että lisätty kaasu nesteytyy saman tien eikä paine nouse mihinkään. Vasta sitten kun järjestelmä on täynnä nestettä, paine nousee ja pirusti nouseekin.

Sinänsä tuo ketjussa aiemmin esitetty painekuvaaja on oikea siinä mielessä, että jos paine on siellä käyrän alapuolella on varmaa että kylmäainetta puuttuu. Jos taas paine on jotakuinkin siinä rajalla, se kertoo vain että ainetta on niin paljon että osa on nesteenä. Sitä onko siellä tarpeeksi ainetta, paine ei kerro. Eli homma toimii yhteen suuntaan: alhainen paine kertoo että ainetta puuttuu, mutta "sopiva" paine ei kerro onko sitä tarpeeksi.

Kun kerroit omat taustasi näiden vempeleiden kanssa, on kai syytä minunkin se tehdä. Käytännön kokemusta minulla ei ilmastointilaitteiden huoltamisesta tosiaankaan ole, mutta teoriaa on hitusen. Olen toiminut Suomen suurimman lämpöpumppufoorumin aktiivijäsenenä noin kuutisen vuotta, olen myös moderaattori ko. foorumilla. Foorumilta löytyy (kaiken jaarittelun seasta) paljon asiatietoa lämpöpumpuista, jäseninä on alan rautaisia ammattilaisia joilla on kymmenien vuosien kokemus erilaisista kylmälaitteista aina isoihin pakastevarastoihin ja jäähallien laitteistoihin asti. Osa ammattilaisista on jakanut tietoa kiitettävän avoimesti ja sitä on tarttunut vahingossa minunkin korvien väliin aina silloin tällöin. :D
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Skula - 06.07.12 - klo:08:17
Vein oman autoni LL + ongelmanratkontahuoltoon..

Samalla tekevät ylimääräisen ilmastointihuollon.. 49e, sisältää perustestit, tyhjennyksen + täytön.. Pariin kertaan piti varmistaa että myös täyttö? Ja kyllä se kuuluu hintaan.. On jokin kampanja VV autolla.. Ainakin Audin Airportilla...

Ihan vinkkinä siis jos tuntuu tarpeelliselta... Hinta ei oo paha ainakaan..
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 06.07.12 - klo:23:22
Onkohan se muotoiltu "huollon yhteydessä"? Se selittäisi "edullisen" hinnan.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Skula - 06.07.12 - klo:23:35
Lainaus käyttäjältä: Emil - 06.07.12 - klo:23:22
Onkohan se muotoiltu "huollon yhteydessä"? Se selittäisi "edullisen" hinnan.

Erillisestä asiasta kyse.. En nyt 100 varma ole, mutta näin kerrottiin.. Joku kampanja ehkä..

Toisaalta melkolailla ihan sama :)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Kasis - 06.07.12 - klo:23:41
Vajaan satasen maksoi kuukausi takaperin, huollon kera tai ilman.
Tuo 49â,¬ kuulostaa todella houkuttelevalta, jos ILMAN huoltoa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: joyster - 09.07.12 - klo:23:10
Pikainen tarkistus heidän etusivulta (http://audicenter.fi/VV-Auto/VV3_Audi_HKI.nsf/0/39B8CC8B52564597C2256E9B002CD779?OpenDocument):

"Tule huollattamaan ilmastointilaite edullisesti määräaikaishuollon yhteydessä
nyt viileään hintaan 49 â,¬!

Hinta on voimassa 31.7.2012 asti."

Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jeremiah - 18.09.12 - klo:01:24
Kovin tahtoisin autolleni tehtäväksi ilmastointihuollon. Mitä kaikkea se pitikin sisällään. Kunhan kattava. Desifiointi, suodattimen vaihto, nesteiden lisäys... Siihen kuului aikamoinen lista. Voisitteko suositella jotain mainiota paikkaa/hyväksi todettua pkseudulta tätä varten?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Cyclic Stig - 18.09.12 - klo:01:39
Lainaus käyttäjältä: jeremiah - 18.09.12 - klo:01:24
Kovin tahtoisin autolleni tehtäväksi ilmastointihuollon. Mitä kaikkea se pitikin sisällään.
Etkös sä vasta äsken ostanut uuden Audin? Ei kait sen ilmastointi voi niin kuraa olla että jo nyt pitää huollattaa? Mun TT pukkaa kylmää kiitettävästi vielä yli kahden vuoden jälkeen...
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: gloter - 18.09.12 - klo:07:24
Ehkä nelivuotiaana voisi ajatella ilmastoinnin huoltoa. Jos uudesta on kyse. Jos järjestelmä on ehjä niin kyllä kylmäainetta ja öljyä riittää muutamaksi vuodeksi ja yli. Onhan näitäkin tapauksia ollut että ilmastointi on ollut 10 vuotta huoltamatta ja vielä pukkaa kylmää mutta se on jo aivan liian pitkä aika, voi tulla äkkiä kallis lasku. Jos ilmastointi haisee ja ajattelit desinfiointia niin siihen löytyy autotarvikeliikkeitten hyllyiltä paukkupulloja juuri tähän tarkoitukseen. Tai sitten ajelet viimeiset kilometrit kotiin ilmastointi pois päältä jolloin ilmavirta kuivattaa paikat ja pöpöt häviävät. Tosin jos autossa takuuta niin ei kai silloin itse kannata ruveta mitään tekemään.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jeremiah - 20.09.12 - klo:00:40
Lainaus käyttäjältä: Cyclic Stig - 18.09.12 - klo:01:39
Etkös sä vasta äsken ostanut uuden Audin? Ei kait sen ilmastointi voi niin kuraa olla että jo nyt pitää huollattaa? Mun TT pukkaa kylmää kiitettävästi vielä yli kahden vuoden jälkeen...

Ehti jo vaihtua vm. 2010 A5 SB:hen. A4 oli hmmmm jotenkin vaatimaton.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Smigel - 13.05.13 - klo:15:51
Nostetaampa vanhaa aihetta ylös.

Skodasta on ilmeisesti ilmastoinnin korkeapaineanturi rikki, jonka takia ilmastointi ei toimi laisinkaan. Onko jollain kokemuksia tämän vaihtamisesta itse tai onko joku käyny vaihdattamassa korjaamolla?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jkarha - 13.05.13 - klo:23:06
Minä vein tänään ilmastointihuoltoon omani ja tulin vakuuttuneeksi että olisivat tarvittessa korjanneet minkä tahansa vian ts. ei ollut mikään pelkkä täyttöpalvelu.  Toisaalta kävi hyvä tuuri, ensin näytti siltä että järjestelmä vuotaa jostain koska se oli täysin paineeton.  Oli jo venttiili tms. anturi valmiina mikä noista yleensä vuotaa ja uv-lampulla näkisi vuotokohdan. Sen jälkeen testeri kumminkin aikansa puhistuaan ilmoitti että mitään vuotoa ei ole.  Oli ilmeisesti vaan 8 vuotta tehnyt tehtävänsä, näin sen järkeilen vaikken auton
historiasta kaikkea tiedä, ei löytynny kuittia tai merkintää että ikinä olisi ilmastointia huollettu.
Uudet möhnät sisään ja alkoi kompressori käydä taas, nyt sopii niiden hellepäivien tulla.
Jatkossa ehkä vähän useammin tuo täyttö.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Arska F - 14.05.13 - klo:07:48
Lainaus käyttäjältä: jkarha - 13.05.13 - klo:23:06
Jatkossa ehkä vähän useammin tuo täyttö.

Parin vuoden välein taitavat suositella... (paitsi marmoritiskillä ;D)

Noin kaksi vuotta olen itse pitänyt huoltovälinä, silläkin uhalla että maksan turhasta. Näissä järjestelmissä kun tuo voiteluaine on siellä kylmä-aineen seassa ja kun toinen katoaa niin...
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 14.05.13 - klo:08:26
Lainaus käyttäjältä: jkarha - 13.05.13 - klo:23:06
Minä vein tänään ilmastointihuoltoon omani ja tulin vakuuttuneeksi että olisivat tarvittessa korjanneet minkä tahansa vian ts. ei ollut mikään pelkkä täyttöpalvelu.  Toisaalta kävi hyvä tuuri, ensin näytti siltä että järjestelmä vuotaa jostain koska se oli täysin paineeton.  Oli jo venttiili tms. anturi valmiina mikä noista yleensä vuotaa ja uv-lampulla näkisi vuotokohdan. Sen jälkeen testeri kumminkin aikansa puhistuaan ilmoitti että mitään vuotoa ei ole.  Oli ilmeisesti vaan 8 vuotta tehnyt tehtävänsä, näin sen järkeilen vaikken auton
historiasta kaikkea tiedä, ei löytynny kuittia tai merkintää että ikinä olisi ilmastointia huollettu.
Uudet möhnät sisään ja alkoi kompressori käydä taas, nyt sopii niiden hellepäivien tulla.
Jatkossa ehkä vähän useammin tuo täyttö.
Täysin paineettomaksi asti haihtuminen ei koskaan tapahdu, joku vuoto sulla varmaankin siellä on.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jkarha - 14.05.13 - klo:09:12
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 14.05.13 - klo:08:26
Täysin paineettomaksi asti haihtuminen ei koskaan tapahdu, joku vuoto sulla varmaankin siellä on.

Tuota itsekin mietin mutta testerin mukaan se on tiivis. Nyt on ainakin väriaine jotta pääsee tarvittaessa etsimään mahdollista vuotoa, en tiedä onko sitä alun alkaen.

Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Marty McFly - 14.05.13 - klo:09:21
Lainaus käyttäjältä: jkarha - 14.05.13 - klo:09:12
Tuota itsekin mietin mutta testerin mukaan se on tiivis....

Testattiinko tuo typpisarjalla vai ns. normaalilla järjestelmän alipaineistuksella? Tuo alipaineistus ei nimittäin yleensä löydä pienempiä vuotoja koska paine-ero tuon alipaineistuksen aikana on vain n. 1 bar, kun taas typpisarjalla testattaessa (ja ilmastointilaitteen käydessä) paine voi lähennellä 20 baria.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: VAG! - 14.05.13 - klo:09:26
Lainaus käyttäjältä: Marty McFly - 14.05.13 - klo:09:21
Tuo alipaineistus ei nimittäin yleensä löydä pienempiä vuotoja koska paine-ero tuon alipaineistuksen aikana on vain n. 1 bar, kun taas typpisarjalla testattaessa (ja ilmastointilaitteen käydessä) paine lähentelee 20 baria.

Jos en väärin muista, niin TM:n jossain huoltotestissä oli just sellainen vuoto, että alipainetesti meni ongelmitta läpi, vaikka järjestelmässä oli selkeä vuoto. Vuodon olisi kyllä asiansa osaava huoltomies huomannut väriaineesta, jota oli selvästi vuotokohdassa esillä.

EDIT: Itse huollatan ilmastointilaitteen noin kolmen vuoden välein, vaikka se toimisi täysin ongelmitta. Ja talven aikana käytän muutaman kerran huurteenpoistoa täysillä parkkihallissa, jotta ilmastointilaite heräisi henkiin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jkarha - 14.05.13 - klo:10:35
En tiedä miten testasivat mutta oletan että alipaineistuksella. Varmaankin se on jossain vaiheessa taas tyhjänä, yritän sinä päivänä
muistaa päivittää tähän ketjuun.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 14.05.13 - klo:10:41
Lainaus käyttäjältä: Kukkanen - 14.05.13 - klo:09:26
Ja talven aikana käytän muutaman kerran huurteenpoistoa täysillä parkkihallissa, jotta ilmastointilaite heräisi henkiin.

Tämän päivän VAGeissa taitaa olla turha toimenpide. Stefat pysyy kyllä "voideltuina" kun kompura näissä pyörii aina moottorin käydessä, oli ilmastointi päällä tai ei.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: VAG! - 14.05.13 - klo:10:46
Lainaus käyttäjältä: tet - 14.05.13 - klo:10:41
Tämän päivän VAGeissa taitaa olla turha toimenpide.

Voi hyvinkin olla, ei ole omat tiedot tässä asiassa riittävät totuuden löytämiseen. Tuo lämpimässä parkkihallissa tehtävä satunnainen "talvikäyttö" tulee vain niin selkärangasta, että enpä taida siitä ikinä päästä eroon :)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Ghzeit - 14.05.13 - klo:10:49
Helvetti! Tämähän minun piti teetättää näillä vapaapäivillä.

Kiitos muistuksesta!  ;D
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: 0251 - 14.05.13 - klo:11:41
Ã,,sken tulin ilmastoinnin huollosta . 370 g oli poistettu kylmäainetta ja 500 g laitettu takaisin. Kolme vuotta oli huoltamatta, eli 130 g oli kaikonnut 43 g/vuosi. Jos haihtuminen olisi tasasta koko ajan. Niin yli 11 vuottahan tuolla pitäisi ainetta riittämän. Mutta kyllä tuon 130 g lisäyksen eronkin huomaa. Välittömästi alkaa nyt kylmää hönkimään
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 14.05.13 - klo:11:44
Lainaus käyttäjältä: 0251 - 14.05.13 - klo:11:41
Ã,,sken tulin ilmastoinnin huollosta . 370 g oli poistettu kylmäainetta ja 500 g laitettu takaisin. Kolme vuotta oli huoltamatta, eli 130 g oli kaikonnut 43 g/vuosi. Jos haihtuminen olisi tasasta koko ajan. Niin yli 11 vuottahan tuolla pitäisi ainetta riittämän. Mutta kyllä tuon 130 g lisäyksen eronkin huomaa. Välittömästi alkaa nyt kylmää hönkimään

Vähän yksinkertaistettua matematiikkaa. ;D Ei sitä ainetta ole sinne puolta kiloa laitettu sen takia että sitä olisi kymmenen vuoden reservi. Sitä on laitettu sen takia sen verran että laitteiston tilavuus vaatii sen verran. Jokainen gramma joka sieltä tulee ulos heikentää ilmastoinnin tehoa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: 0251 - 14.05.13 - klo:11:49
Lainaus käyttäjältä: tet - 14.05.13 - klo:11:44
Vähän yksinkertaistettua matematiikkaa. ;D Ei sitä ainetta ole sinne puolta kiloa laitettu sen takia että sitä olisi kymmenen vuoden reservi. Sitä on laitettu sen takia sen verran että laitteiston tilavuus vaatii sen verran. Jokainen gramma joka sieltä tulee ulos heikentää ilmastoinnin tehoa.
Ei tietenkään kyllähän minä nyt sen tiedän. että kaikki otetaan pois ja punnitaan ja sitten täytetään taas uudella aineella täyteen. Mutta kun tulla jotkut pähkäilivät aiemmin että jopa kymmenenvuotta on ollut huoltamatta,ja vielä kylmää hönkii. Niin tuolla matematiikalla se on ihan mahdollista
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Dumlir - 10.06.13 - klo:23:59
Tänään käytetty Octavia ilmastoinninhuollossa, kun lakkasin kylmää puhaltamasta. Autolla ajettu 30tkm ja ikää 1½vuotta. Sanoivat, että oli kylmäaineet kokonaan poissa, mutta vuotoa ei mukamas löytynyt. Jotenkin haiskahtaa...
Pitää vissii hakea UV-lamppu et pääsee itse tutkailee mahdollisia vuotoja.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: lasanen - 11.06.13 - klo:07:31
Ettei vain olisi lauhdutin rikki. Itsellä menossa tänään saman ikäinen 26 tkm ajettu Octavia lilmastoinnin korjaukseen. Todennäköisesti lauhdutin rikki joka vaihdetaan. Kaverilla saman ikäisessä Octaviassa tismalleen sama ongelma. Merkkihuoltokin myönsi, että lauhduttimissa on ollut vuotovikoja.
Kannattaa korjauttaa takuuseen vielä kun voi.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: M_M - 11.06.13 - klo:07:45
Kävin täyttöhuollossa Jetan kanssa, kun edellisestä kerrasta oli tarran mukaan vierähtänyt kolme vuotta ja oli kohtuullinen 59â,¬ tarjoushinta huollolle.

En nyt oikein tiedä kannattiko, lapun mukaan testeri imi vanhaa ainetta ulos 530g ja laittoi takaisin oikean täyttömäärän 525g. Onkohan joku aiemmin laittanut ylimääräistä, ei nuo yleensä itsestään täyty.
Otsikko: RE: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 11.06.13 - klo:09:32
Ilmastointihuolto kannattaa aina vaikkei vajetta olisikaan eikä ulosoton grammamäärä ei ole välttämättä kovin tarkka. Myös huoltokoneen letkuihin on saattanut jäädä kylmäainetta edellisestä autosta...

Sent from my Lumia 620 using Board Express
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Tos® - 11.06.13 - klo:16:34
Lainaus käyttäjältä: Tos® - 16.07.11 - klo:22:23
Välipäivitys. Audin ilmastointi näyttää pitävän edelleen !!  ???
Vanhempien audiin teetetty taas täyttöhuolto, nyt siellä oli jäljellä 200-300g ainetta.
2 vuotta sitten keväällä se oli täysin tyhjä.
Otsikko: Vs: RE: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: dosetti - 11.06.13 - klo:18:11
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 11.06.13 - klo:09:32
Ilmastointihuolto kannattaa aina
Saisko tarkennusta, että miksi? Siis muutenkin kuin joku katsoo yleisluontoisesti että kaikki toimii.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Dumlir - 12.06.13 - klo:11:02
Lainaus käyttäjältä: lasanen - 11.06.13 - klo:07:31
Ettei vain olisi lauhdutin rikki. Itsellä menossa tänään saman ikäinen 26 tkm ajettu Octavia lilmastoinnin korjaukseen. Todennäköisesti lauhdutin rikki joka vaihdetaan. Kaverilla saman ikäisessä Octaviassa tismalleen sama ongelma. Merkkihuoltokin myönsi, että lauhduttimissa on ollut vuotovikoja.
Kannattaa korjauttaa takuuseen vielä kun voi.
Näkykö sulla lauhduttimessa vuotoja?
Otsikko: Vs: RE: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tsiih - 12.06.13 - klo:18:35
Lainaus käyttäjältä: dosetti - 11.06.13 - klo:18:11
Saisko tarkennusta, että miksi? Siis muutenkin kuin joku katsoo yleisluontoisesti että kaikki toimii.
Alipaineistus imee kosteuden pois kylmäainepiiristä. Lisäksi useimmiten joukkoon sekoitetaan tuoretta öljyä ja väriainetta jota ei välttämättä tehtaalla ole laitettu.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Dumlir - 14.06.13 - klo:10:36
Noniin itse tutkin UV-lampulla ja olin väriainetta näkevinäni lauhduttimen kennossa ja tänään sit Rinta-Joupille uudestaan näyttämään huoltomiehelle et missä vuoto on. Ja kas sieltähän se löytyi lauhduttimen kennon takaosasta. Kenno siis vaihtoon takuun piikkiin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: skodamig - 14.06.13 - klo:10:55
-10 kävi hakemassa uudet aineet. 475 ulos ja 525 sisään.
Edit: 7 siellä lapussa oli
Otsikko: Vs: RE: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: dosetti - 14.06.13 - klo:11:30
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 12.06.13 - klo:18:35
Alipaineistus imee kosteuden pois kylmäainepiiristä. Lisäksi useimmiten joukkoon sekoitetaan tuoretta öljyä ja väriainetta jota ei välttämättä tehtaalla ole laitettu.
ok hyvä, kiitos tiedosta.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: qwe - 14.06.13 - klo:13:14
Lainaus käyttäjältä: skodamig - 14.06.13 - klo:10:55
-10 kävi hakemassa uudet aineet. 495 ulos ja 525 sisään.

Eli turha huolto.  ;) Noin pienellä vuodolla olisi  ilmastointi toiminut hyvin vielä 2-3 vuotta.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Karvis - 14.06.13 - klo:13:59
Lainaus käyttäjältä: skodamig - 14.06.13 - klo:10:55
-10 kävi hakemassa uudet aineet. 495 ulos ja 525 sisään.

Eikö kolarissa mennyt keulasta mitään ilmastoinnin leluja rikki?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: skodamig - 14.06.13 - klo:14:19
Tutkailemma vielä; jos olis varmasti rikki menny ni eipä tutkailtasi... 8)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: skodamig - 14.06.13 - klo:14:35
^ qwe kyllä mamma jo mainitsi hitaasta jäähtymisestä
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: duke7 - 26.06.13 - klo:23:06
Onkohan ilmastoinnin huollon aika kun nyt parina päivänä on tullut kunnolla kylmää vain noin 20 minuuttia? Sen jälkeen menee kuin tukkoon ja ilmavirta kabiiniin on olematon vaikka kääntää puhalluksen täysille. Parin tunnin pysähdyksen jälkeen toimii taas. Ihan kuin joku kenno jäätyisi umpeen.
Ilmastointi on viimeksi huollettu kaksi vuotta sitten.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 27.06.13 - klo:12:30
Lainaus käyttäjältä: duke7 - 26.06.13 - klo:23:06
Onkohan ilmastoinnin huollon aika kun nyt parina päivänä on tullut kunnolla kylmää vain noin 20 minuuttia? Sen jälkeen menee kuin tukkoon ja ilmavirta kabiiniin on olematon vaikka kääntää puhalluksen täysille. Parin tunnin pysähdyksen jälkeen toimii taas. Ihan kuin joku kenno jäätyisi umpeen.
Ilmastointi on viimeksi huollettu kaksi vuotta sitten.

Saattaa hyvinkin olla merkki kylmäaineen vähyydestä. Nyt on erittäin kosteaa, kastepiste oli äsken ilmatieteen laitoksen mittauspisteessä 21 astetta! Ei varmaan tarvitse ihan hirveän paljon olla kylmäkettä karussa näin kosteilla keleillä, kun menee jo höyrystin jäihin. Kyllähän laitteen "älyn" pitäisi osata se sulattaa, vaan jos se kunnolla paukahtaa jäihin niin eihän se ihan äkkiä sula.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: duke7 - 19.07.13 - klo:12:46
Lainaus käyttäjältä: duke7 - 26.06.13 - klo:23:06
Onkohan ilmastoinnin huollon aika kun nyt parina päivänä on tullut kunnolla kylmää vain noin 20 minuuttia? Sen jälkeen menee kuin tukkoon ja ilmavirta kabiiniin on olematon vaikka kääntää puhalluksen täysille. Parin tunnin pysähdyksen jälkeen toimii taas. Ihan kuin joku kenno jäätyisi umpeen.
Ilmastointi on viimeksi huollettu kaksi vuotta sitten.
Eilen tehtiin ilmastoinninhuolto ja hukkaanhan se melkein meni. Järjestelmästä pois 550 g kylmäainetta ja takaisin 600 g joten ei paljoa ollut kahdessa vuodessa vajunut.
Ilmeisesti + 30 C lämpötila ja tapissa oleva ilmankosteus vain olivat liikaa ilmastoinnille ja kenno jäätyi tukkoon noina parina päivänä. Vai onko näissä erikseen jotain vastuksia tms. apuja kennon sulatukseen joka voisi olla rikki?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: juppe_t - 26.07.13 - klo:17:47
Ehkäpä tämä sopii vaikka tähän ketjuun.

Octaviaan tehtiin juuri ilmastointilaitteen täyttöhuolto. Ainetta ei juurikaan mennyt, öljyä meni tupla määrä.
Mutta, ilmastoitihan ei siltikään tuota kylmää ja autossa on näillä helteillä melko tukalaa olla.

Mikä voi olla vikana/rikki?
Kompura kyllä käy, mutta voiko se silti olla esimerkiksi jollain tavalla "rikki" vai mistä vikaa pitäisi alkaa etsimään.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 27.07.13 - klo:12:49
^ Minkä ikäisestä autosta on kyse? Voisi kenties olla kompressorin säätötoimilaite rikki, eli laite joka säätää kompuran iskutilavuutta. Noita tiedetään jonkin verran menneen, sen vikaantuminen ei päällepäin juuri näy. Vikakoodien luku tosin olisi aina paikallaan, voittaa varmaan useimmiten valistuneenkin arvauksen.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 25.04.14 - klo:11:30
Tänä vuonna oli taas se joka toinen vuosi, jolloin teetän ilmastoinnin täyttöhuollon. Tällä kertaa 550 grammasta oli jäljellä 150 grammaa, eli 400 grammaa oli kadonnut kahdessa vuodessa. Silti laite tuntui tuottavan kylmää vieläkin. Mitään havaittavia vuotoja ei näkynyt, väriainettakin on aiemmilla täyttökerroilla laitettu.

Hirvittää kun ne noin vähillä aineilla vielä toimivat. Varsinkin joskun näissä kakkos kopan Octavioissa on ollut niitä kompuroita, jotka alkavat jossain vaiheessa sorvaamaan itse itseään.

Mukava uutinen oli se, että kompuroiden hinnat on tulleet vähän alaspäin. Rikkoutuneen kompuran aiheuttamasta remontista voi selvitä jopa alle tonnilla.

Jos tämän kesän toimii moitteetta, niin pitänee tiivistää täyttöhuollossa käynti joka keväiseksi toimenpiteeksi.

Ilmastointiasioissa olen luottanut jo vuosia liikkeeseen nimeltä Uudenmaan Autovarustelu. http://www.autovarustelu.fi/ (http://www.autovarustelu.fi/)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Kale - 25.04.14 - klo:12:55
Ite käytin tänään autoa Laakkosella ilmastointihuolossa (merkkipäivätarjous 45â,¬). Olisko auto ollut itsellä sen 3v jona aikana ilmastointia ei ainakaan ole huollettu. Ainetta oli jäljellä vielä yli 350-400g, en ihan tarkkaan muista eikä kuitissa lue. Paluumatkalla ilmastointi tuntui puskevan aika viileä ja lämpötila piti säätää 23-asteeseen.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: dosetti - 25.04.14 - klo:22:32
Muutama viikko sitten käytin ac-huollossa, joka toinen vuosi periaatteella. Noin puolet kylmäaineista ja yli puolet öljystä oli haihtunut taivaalle. Vianorin tarjous 69â,¬.
Otsikko: Vs: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Enhancer - 26.04.14 - klo:00:43
Lainaus käyttäjältä: dosetti - 25.04.14 - klo:22:32
Muutama viikko sitten käytin ac-huollossa, joka toinen vuosi periaatteella. Noin puolet kylmäaineista ja yli puolet öljystä oli haihtunut taivaalle. Vianorin tarjous 69â,¬.
Jospa se öljy nyt ei kuitenkaan olisi haihtunut taivaalle, öljyä on järjestelmässä  noin 200-300ml ja sitä tulee tavallisesti pois noin 5ml ja lisätään vastaavasti 10ml.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: repomies - 26.04.14 - klo:07:13
Minäkin käytin Laakkosella kun oli tuo tarjous. Autossa oli lievä ylitäytös joten ei saanut mitään kuvaa siitä paljonko se vuotaa vuosittain. Hukkareissu siis, onneksi ei kallis sellainen. Toinen kompura menossa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: HiTecci - 26.04.14 - klo:09:09
Mekonomen Hki Heikinlaakso 65â,¬ sisältäen KOKONAISEN KILON kylmäainetta R134a :o

(http://www.autonkorjaus.net/~/Viinikka_Web_3_footer_kesahuolto_3.png)
Otsikko: Vs: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: dosetti - 26.04.14 - klo:10:50
Lainaus käyttäjältä: Enhancer - 26.04.14 - klo:00:43
Jospa se öljy nyt ei kuitenkaan olisi haihtunut taivaalle, öljyä on järjestelmässä  noin 200-300ml ja sitä tulee tavallisesti pois noin 5ml ja lisätään vastaavasti 10ml.

Ahaa, no aina oppii uutta . Huoltolappu on sen verran sitten hassusti kirjoitettu, samalla tavalla kuin kylmäaine; "otettu 6ml, laitettu 15ml". Eli tehtaan öljyt pyörii järjestelmässä loppuun asti?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 26.04.14 - klo:12:10
Lainaus käyttäjältä: HiTecci - 26.04.14 - klo:09:09
Mekonomen Hki Heikinlaakso 65â,¬ sisältäen KOKONAISEN KILON kylmäainetta R134a :o

Niin, siinähän lukee että kaikki merkit ja mallit. Kilon raja on kai sen takia ettei joku vaadi jakeluautonsa kylmäkuljetuskonttiin huoltoa tuolla hinnalla. ;D Kyllä niitä varmaan suurempiakin järjestelmiä henkilöautoissa on kuin nämä vagin reilun puolen kilon systeemit.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: v_stone - 26.04.14 - klo:12:15
Lainaus käyttäjältä: tet - 26.04.14 - klo:12:10
Niin, siinähän lukee että kaikki merkit ja mallit. Kilon raja on kai sen takia ettei joku vaadi jakeluautonsa kylmäkuljetuskonttiin huoltoa tuolla hinnalla. ;D Kyllä niitä varmaan suurempiakin järjestelmiä henkilöautoissa on kuin nämä vagin reilun puolen kilon systeemit.

Onhan esimerkiksi Volvo S60/V70/S80 täyttömäärä kilon luokkaa. A8 taisi olla 2 X 1,5kg  :o
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: anpu - 26.04.14 - klo:12:28
Huomasin ilmojen lämmettyä ettei ilmastointi toimi,vein auton uudenmaan autovarusteluun ilmastointihuoltoon 65â,¬.Siellä sanoivat paineanturin olevan viallinen.Osineen ja töineen maksoi yhteensä 160â,¬.kuumaa kesää odotellessa :)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: HiTecci - 26.04.14 - klo:14:47
Lainaus käyttäjältä: tet - 26.04.14 - klo:12:10
Kilon raja on kai sen takia ettei joku vaadi jakeluautonsa kylmäkuljetuskonttiin huoltoa tuolla hinnalla. ;D

Vaan kun näissä edullisemmissa huoltohinnoissa yleensä raja on 100-300g ja yli menevät 7-10â,¬ per alkava 100g, niin siihen nähden jos systeemi on tyhjä, voi tuo 1kg huolto olla jopa halpa :)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Hsippe - 17.05.14 - klo:23:17
Seatti (Leon 1.6TDi -11) myös käytetty täyttöhuollossa kun ei enää kylmää tullut. Ainetta oli systeemissä jäljellä 400gr (normi määrä 525gr) joten toimimattomuus ei johtunut tästä.
Huollossa eivät ehtineet enää iltapvällä tehdä enää muutakuin tarkistaa että vikakoodeja ei ole ja kompuran liittimelle tulee oikeat sähköt, eli veikkaus että kompura sökö...
Kaivelin sitten itse sisälokari ja pohjamuovit pois ja tutkimaan aihetta...
Kompuraksi paljastui Delphi merkkinen joissa tyyppivikana on seuraavaa:

http://www.my-gti.com/2583/volkswagen-golf-gti-passat-jetta-eos-rabbit-and-tiguan-air-conditioner-compressor-failure (http://www.my-gti.com/2583/volkswagen-golf-gti-passat-jetta-eos-rabbit-and-tiguan-air-conditioner-compressor-failure)

Eli akselinpään pultti löystyy ja vetokytkin ravistaa poorit sileeksi
Ja samahan se mullakin oli. Akselinpään Torx-pultti oli selkeesti noussut esiin ja akseli pyöri siitä väännettäessä kevyesti ilman yhteyttä hihnapyörään.
Sain kuin sainkin pulttipyssyllä paukutettua torx-pultin pois (ei ois ilman lähtenyt kun akselia ei voinut pitää kiinni mitenkään) ja onnekkaasti kompuran akselissa poorit on vielä melko hyvät eli kokeilen vaihtaa vain "vetokytkimen" joka löytyi ebayn ihmeellisestä maailmasta edukkaasti:

http://www.ebay.de/itm/Klimakompressor-Scheibe-Kupplung-Magnetkupplung-DELPHI-VW-5N0820803A-NEU-/261396408917?pt=DE_Autoteile&hash=item3cdc70aa55 (http://www.ebay.de/itm/Klimakompressor-Scheibe-Kupplung-Magnetkupplung-DELPHI-VW-5N0820803A-NEU-/261396408917?pt=DE_Autoteile&hash=item3cdc70aa55)

Kun tuo osa tulee niin varmistan vielä asennuksen laittamalla lujaa laakerilukitetta pooreihin niin sitten on ja pysyy...

Otsikko: Vs: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Enhancer - 18.05.14 - klo:00:49
Lainaus käyttäjältä: Hsippe - 17.05.14 - klo:23:17

Meinaat oikeasti tehdä tee-se-itse korjauksen -11 mallin autolle, jonka viat kuuluvat myyjän virhevastuun piiriin?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Hsippe - 18.05.14 - klo:14:21
Joo ihan aikuisten oikeesti...

Peli on elokuussa -10 käyttöön otettu, kilometrejä on vajaat 150 tkm ja huoltokirjassa ei oo yhtään leimaa joten meinaatko että merkkiliike laittaa tuon ilmaiseksi kuntoon?
Osa maksaa kotiin kannettua alle 60â,¬ ja täyttöhuolto oli ihan hyvä jo tehdäkkin

Marmorilla vaihdettaisiin kuitenkin koko kompura eli ehkä 800â,¬ + muutama tunti töitä a 90â,¬ ja tuosta kun saisi valittamalla ja vinkumalla 50% gwtä niin eipä taida kannattaa...
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Hsippe - 25.05.14 - klo:21:58
No niin nyt on taas ilmastointi tikissä eli se kompuran vetolevy vaihdettu.
Uusikin kytkin oli hieman väljä akselille joten varmistin sen pysyvyyden tipalla lujaa laakerilukitetta. Tuollainen vaihtokuormitettu poori-liitos pitäis aina olla pikkaisen tiukka eli sovite ahdistuksen puolella jottei se ajan mittaan pikkuhiljaa kilkuta itseaan väljäksi.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Markku - 25.05.14 - klo:22:14
Kylmän tulo loppui joten eiun huoltoon. Kylmäainetta meni 525 g joten ihan tyhjähän tuo taisi olla. Ei liene huollettu tehtaan jälkeen.. Lisäksi piti vaihtaa painekytkin. Taas toimii.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 26.05.14 - klo:10:42
Lainaus käyttäjältä: Markku - 25.05.14 - klo:22:14
Kylmän tulo loppui joten eiun huoltoon. Kylmäainetta meni 525 g joten ihan tyhjähän tuo taisi olla. Ei liene huollettu tehtaan jälkeen.. Lisäksi piti vaihtaa painekytkin. Taas toimii.

Toivottavasti laitettiin väriaine myös? Vaikka kyse olisi sigusi vanhemmasta kulkineesta, niin ei tuon kokoinen vuoto normaalia ole että seitsemässä vuodessa kokonaan tyhjenisi. Veikkaan että uudet aineet eivät sisällä kauaa pysy. Vai oliko niin, että painekytkin vaihdettiin vuodon eikä toimimattomuuden takia?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 26.05.14 - klo:13:04
Lainaus käyttäjältä: tet - 26.05.14 - klo:10:42
Toivottavasti laitettiin väriaine myös? Vaikka kyse olisi sigusi vanhemmasta kulkineesta, niin ei tuon kokoinen vuoto normaalia ole että seitsemässä vuodessa kokonaan tyhjenisi. Veikkaan että uudet aineet eivät sisällä kauaa pysy. Vai oliko niin, että painekytkin vaihdettiin vuodon eikä toimimattomuuden takia?

Mä olen saman ikäisen täytättänyt nyt kolme kertaa. Vuosina -10, -12 ja -14. Kahdella ensimmäisellä kerralla oli ainetta kadonnut kolmannes. Nyt tänä keväänä ainetta oli jäljellä enää kolmannes. En tiedä mihin, mutta jonnekin sitä ainetta katoaa. Vuotoja ei ole löytynyt väriaineesta huolimatta.

En tunne tarkalleen rakennetta, mutta voisiko tulla akselitiivisteestä talven aikana, kun ei kompuraa saa silloin kovin usein pyörimään.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 26.05.14 - klo:15:41
Lainaus käyttäjältä: Emil - 26.05.14 - klo:13:04
Mä olen saman ikäisen täytättänyt nyt kolme kertaa. Vuosina -10, -12 ja -14. Kahdella ensimmäisellä kerralla oli ainetta kadonnut kolmannes. Nyt tänä keväänä ainetta oli jäljellä enää kolmannes. En tiedä mihin, mutta jonnekin sitä ainetta katoaa. Vuotoja ei ole löytynyt väriaineesta huolimatta.

En tunne tarkalleen rakennetta, mutta voisiko tulla akselitiivisteestä talven aikana, kun ei kompuraa saa silloin kovin usein pyörimään.

Akselitiivisteen kuivumisen ei pitäisi nykyvageissa olla ongelma, näissähän kompura pyörii aina kun moottori pyörii. Ainoa paikka josta ainetta akselitiivisteen lisäksi voi karata on diffuusio kumiletkujen läpi. Asiasta löysin jonkin tutkimuksen (http://www.sae.org/events/aars/presentations/2004-thrift.pdf (http://www.sae.org/events/aars/presentations/2004-thrift.pdf)) jonka mukaan vuositasolla letkujen läpi häipyvä ainemäärä olisi luokkaa pari grammaa.

Huono puoli asiassa on se, ettei kai tuosta "normaalista" hukkaprosentista autojen ilmastointilaitteissa ole mitään virallisia rajoja olemassakaan. :-\
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Markku - 26.05.14 - klo:18:41
Lainaus käyttäjältä: tet - 26.05.14 - klo:10:42
Toivottavasti laitettiin väriaine myös? Vaikka kyse olisi sigusi vanhemmasta kulkineesta, niin ei tuon kokoinen vuoto normaalia ole että seitsemässä vuodessa kokonaan tyhjenisi. Veikkaan että uudet aineet eivät sisällä kauaa pysy. Vai oliko niin, että painekytkin vaihdettiin vuodon eikä toimimattomuuden takia?

Jep, painekytkin vaihdettiin vuodon takia. Ja väriaine meni myös järjestelmään. Lasku koko revohkasta 340â,¬  :o
Pitänee tuo uudempikin huollattaa. Se kyllä toimii, mutta missään ei ole dokumenttia että sen ilmastointia olisi huollettu. Eikä sen puolentoista vuoden aikana kun se meillä on ollut ole niin tehty.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: VWRiddare - 26.05.14 - klo:20:34
Laakkosella on nyt tarjouksessa ilmastointihuolto. Hintaakin oli vain hiukan yli 40e. Eli nyt kannattaa laittaa "kylmäkoneet" iskuun kesäksi.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Markku - 26.05.14 - klo:21:50
Kuopion Laakkonen ei vain huolla Skodaa.. Vai onko tuo tarjous joka koskee ihan kaikkia merkkejä?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: VWRiddare - 27.05.14 - klo:09:11
Lainaus käyttäjältä: Markku - 26.05.14 - klo:21:50
Vai onko tuo tarjous joka koskee ihan kaikkia merkkejä?
Varmaksi en osaa sanoa, kun ei tullut kysyttyä. Ainakin VW Golffiin tuon sai, joten miksei muihinkin heidän edustamiinsa merkkeihin.  :-\
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: redlane - 31.05.14 - klo:14:00
"Huolto" teetetty vähän isomman mukaan, eli koko kompura meni vaihtoon.
370tkm ajettu -05 Golf V, ~680â,¬ töineen kaikkineen.
Ilmeisesti oli tuo ns. sulake ainakin rikki kompurasta, kompuran akseli pyöri aivan vapaana hihnapyörän sisällä kun auto oli sammuksissa -jos tästä nyt mitään pystyy edes päättelemään?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: toukopouko - 31.07.14 - klo:14:44
Nelivuotias Mazda 6 tuli käytettyä ilmastoinnin täyttöhuollossa varmuuden vuoksi. Taisi olla aivan turha keikka ja pelkkää rahan tuhlausta. Kylmäainetta lisättiin vain 50gr eli hyvin on kyllä aineet pysyneet sisällä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Juonio - 31.07.14 - klo:15:47
Tuon ilmastointihuollon tarkoitus ei ole pelkästään täyttö, vaan myös kuivaus, eli alipaineistuksella poistetaan järjestelmästä kosteus. Eli ei siinä rahat ihan hukkaan sentään mennyt.  :)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: firstvw - 31.07.14 - klo:18:39
Teetin ilmastointihuollon teekoo-autossa (http://teekooauto.fi/ (http://teekooauto.fi/)). Aineita oli karussa ~200g.

Teekoo:ta voi vain suositella, mukava tyyppi ja sopiva hinta, 50â,¬ aineineen päivineen
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Hsippe - 01.08.14 - klo:08:38
Lainaus käyttäjältä: Juonio - 31.07.14 - klo:15:47
Tuon ilmastointihuollon tarkoitus ei ole pelkästään täyttö, vaan myös kuivaus, eli alipaineistuksella poistetaan järjestelmästä kosteus. Eli ei siinä rahat ihan hukkaan sentään mennyt.  :)
Kerroppa nyt miten ylipaineiseen systeemin ui kosteutta sisään?   ???
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: mothar - 05.08.14 - klo:16:56
Golf v kävi tänään todennäköisesti ekaa kertaa tehtaalta ulostulon jälkeen ilmastointihuollossa. Vähän huollossa ihmettelivät kun pois tuli 620g ainetta ja sisään laitettiin speksin mukaiset 535g. Kuulema uusissa autoissa on enemmän lientä sisällä kuin speksit sanoo, ei ollut ensimmäinen tapaus korjaamolle.

Paikka oli Vianor Rovaniemi ja huollon hinta 49 eur.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Juonio - 05.08.14 - klo:21:03
Lainaus käyttäjältä: Hsippe - 01.08.14 - klo:08:38
Kerroppa nyt miten ylipaineiseen systeemin ui kosteutta sisään?   ???

Aiemmin taisi olla tuo ilmastointilaitteen öljy niin voimakkaasti hygroskooppista, että siitä lienee tuo uskomus tullut. Nykyöljyillä tuota ominaisuutta ei ole joten saatoin heittää kommentin turhan nopiaan. Tästäkin huolimatta täyttöhuoltoihin tuo alipaineistus ainakin lähes aina kuuluu, ja kosteuden poisto sen tarkoitus on.

Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 08.08.14 - klo:11:19
Lainaus käyttäjältä: Juonio - 05.08.14 - klo:21:03
Aiemmin taisi olla tuo ilmastointilaitteen öljy niin voimakkaasti hygroskooppista, että siitä lienee tuo uskomus tullut. Nykyöljyillä tuota ominaisuutta ei ole joten saatoin heittää kommentin turhan nopiaan. Tästäkin huolimatta täyttöhuoltoihin tuo alipaineistus ainakin lähes aina kuuluu, ja kosteuden poisto sen tarkoitus on.

Olen ollut siinä uskossa, että tuon alipaineistuksen tarkoitus on järjestelmän tiiviyden varmistaminen eikä niinkään kosteuden poisto. Muistelisin että kuitissakin lukee jotain tietoja tuosta alipaineistuksesta, että onko tyhjö pitänyt vai ei. Uusia kylmälaitteistoja täytettäessä toki se alipaineistus tehdään kosteuden poistamiseksi.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: DJDH - 26.08.14 - klo:10:21
Kyllä sinne järjestelmään vaan nykyäänkin ui kosteutta. Siksi järjestelmissä on kuivaimet jotka myös tulisi aika-ajoin vaihtaa. Yleensä järjestelmän tiiviys testataan ylipaineessa typellä ja tämän jälkeen vedetään vakuumiin alipaineella. Se alipaineistus on juurikin sitä kosteuden poistamista varten. Sitten vasta täytetään kylmäaineella.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: tet - 26.08.14 - klo:14:02
Lainaus käyttäjältä: DJDH - 26.08.14 - klo:10:21
Kyllä sinne järjestelmään vaan nykyäänkin ui kosteutta. Siksi järjestelmissä on kuivaimet jotka myös tulisi aika-ajoin vaihtaa. Yleensä järjestelmän tiiviys testataan ylipaineessa typellä ja tämän jälkeen vedetään vakuumiin alipaineella. Se alipaineistus on juurikin sitä kosteuden poistamista varten. Sitten vasta täytetään kylmäaineella.

Testaako normaali auton ilmastointihuoltokärry mukamas tiiviyden typpipaineella? Toki isot kylmälaitokset, ilmalämpöpumput yms. testataan asennusvaiheessa näin. Ehkä autotkin tehtaalla, mutta onko tuollaisessa automaattisessa autoilmastoinnin testauskärryssä typpipullo painetestiä varten?
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jrinnes - 26.08.14 - klo:15:27
Lainaus käyttäjältä: tet - 26.08.14 - klo:14:02
Testaako normaali auton ilmastointihuoltokärry mukamas tiiviyden typpipaineella? Toki isot kylmälaitokset, ilmalämpöpumput yms. testataan asennusvaiheessa näin. Ehkä autotkin tehtaalla, mutta onko tuollaisessa automaattisessa autoilmastoinnin testauskärryssä typpipullo painetestiä varten?

Ei ole. Normaali ilmastoinnin huoltolaite testaa järjestelmän tiiviyden vain alipaineella. Mutta koska alipainetesti ei aina kerro kaikkea (osa vuotokohdista "sulkeutuu" alipaineen imiessä vuotavaa kohtaa sisäänpäin), voidaan järjestelmä joissain tilanteissa testata myös paineistamalla se typellä. Tätä ei toki läheskään kaikki korjaamot tee, mutta isommissa paikoissa sekä ilmastoinnin huoltoihin erikoistuneissa korjaamoissa tuokin onnistuu.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Garry Grandy - 26.08.14 - klo:18:43
Kyllä minä ainakin suhtaudun epäilevästi tähän alipaineella tehtävään järjestelmän tiiviys testiin omassa passatissa piti tarkistaa ilmastoinnin kunto, kun menin hakeen autoa korjaamolta eivät olleet laittaneet kylmäainetta järjestelmään heidän mielestä järjestelmä vuotaa jostain ilmastointi oli kyllä toiminut ennen kyseistä huoltoa mutta vähän hitaasti teki kylmää osasyy taisi olla,edellinen huolto tehty 7 vuotta sitte,no laitettiin vuodon ilmaisinaine + typpikaasu ja testailin sitä laittamalla talven aikana lämpimässä aina välillä ilmastoinnin päälle joka kerta kompura toimi, nyt keväällä tarkistettiin paljonko painetta hävinnyt talven aikana vajaa puoli kiloa oli laskenut paine,tyhjennettiin järjestalmä laitettiin uudet kylmäaineet+öly järjestelmään sen jälkeen toiminut niin kuin kuuluukin ,onneksi en hankkinut uutta kompuraa jota korjaamolla ehdottivat,itse en oikein tämäntyyppiseen tiiviys testiin usko,no jokaisella on tiätty oma mielipiteensä asiasta. 8)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jkarha - 30.05.15 - klo:23:20
Kaksi kesää toimi ilmastointi täytön jälkeen ja nyt ei enää. Vikakoodi sanoo että paineet puuttuu, jossain on vuoto. Sama juttu oli
silloin kaksi vuotta sitten, oli mennyt paineettomaksi. Jos ilmastointi vuotaa tuolla tavalla hiljalleen niin onkos näissä jotain tyypillistä kohtaa mistä se vuotaa?  Tarkoitus olisi käydä tarkistuttamassa /korjauttamassa mutta jos tulee liian kalliiksi niin sitten ei. Touran vm. 2005 kyseessä.

Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 31.05.15 - klo:17:57
Noin hitaasti vuotavan kanssa voi mennä vuotokohdan etsiminen hakuammunnaksi, kun ei väriainekaan pääse vuotokohtaa kovin hyvin merkkaamaan. Mulla Astrasta lakkasi tuommoinen vuoto koko kennon vaihtamalla, siis sen mikä on keulalla. Sehän saa osumia kivistä ja nastoista. Väriainetta ei kennossa näkynyt, kun vuoto oli niin vähäistä, ja kai se sieltä vähän huuhtoutuukin rankkasateilla ajellessa.

Ilmastointilaitteisiin perehtynyt ammattilainen varmaan osaa kertoa mistä kannattaa aloittaa osien vaihtaminen.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jkarha - 31.05.15 - klo:19:26
Lainaus käyttäjältä: Emil - 31.05.15 - klo:17:57
Noin hitaasti vuotavan kanssa voi mennä vuotokohdan etsiminen hakuammunnaksi, kun ei väriainekaan pääse vuotokohtaa kovin hyvin merkkaamaan. Mulla Astrasta lakkasi tuommoinen vuoto koko kennon vaihtamalla, siis sen mikä on keulalla. Sehän saa osumia kivistä ja nastoista. Väriainetta ei kennossa näkynyt, kun vuoto oli niin vähäistä, ja kai se sieltä vähän huuhtoutuukin rankkasateilla ajellessa.

Ilmastointilaitteisiin perehtynyt ammattilainen varmaan osaa kertoa mistä kannattaa aloittaa osien vaihtaminen.

Tätä minä vähän pelkään. Kun ei nuo VW:n osat ole ihan halvimmasta päästä, pitää toivoa että löytyisi jotain muuten saattaa käydä niin
että jää korjaamatta. Kivahan se toki kesähelteillä olisi toimiva ilmastointi.

Miksei ne voi keksiä sellaistä ilmastoinnin paikkausainetta kuin on tarjolla jäähdyttimiinkin   ::)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 31.05.15 - klo:22:41
Ilmastointeja voi korjata muutkin kuin merkkiliikkeet. Mä olen luottanut ilmastointihuolloissa Uudenmaan Autovarustelun palveluihin. Varmaan niitä muitakin on, mutta tuossa firmassa toiminta on herättänyt luottamusta. Octavian ilmastointia ei tarvinnut korjailla, mutta Astran osia saivat hommattua siedettävillä hinnoilla.

Varmaan  vähän niinkin, että jos ilmastoinnin jättää korjaamatta, niin sitten joskus vieläkin kalliimpi saattaa käyttökuntoon, jos on ollut käyttämättä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jkarha - 31.05.15 - klo:22:59
Kiitos Emil vastauksista. Saatanpa käydä noilta kysymässä mitä voisi tehdä, sattuu olemaan työpaikkani lähistöllä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Juonio - 01.06.15 - klo:09:48
Ilmastointiin on kehitetty paikkausainekin, juuri pieniin vuotoihin  ;)

esim tämä, on muillakin valmistajilla.
http://www.bluechem.fi/files/ACLS.PT_AirConditionLeakStop_FLY_FI.pdf (http://www.bluechem.fi/files/ACLS.PT_AirConditionLeakStop_FLY_FI.pdf)

vuoto pitää olla niin pieni että järjestelmässä pysyy alipaine muistaakseni 2 minuuttia.

Paras keino toki aina vuodon paikkaus muulla tavoin.

Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: los los - 03.06.15 - klo:14:28
07 touraniin teetetty ilmastoinin huolto,kylmäaine öljyt vuodot,kylmäainetta lisätty 50 yksikköä.Ei vuotoja luultavasti eka tarkistus, vähän yli 50â,¬ Jumbon alakerrassa.
:)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jkarha - 08.06.15 - klo:15:48
Tuli poikettua tuolla Autovarustelussa.

Väriainetta ei näkynyt.  Tekivät myös sen typpipaineistuksen ja mitään vuotoa ei havaittu.  Ja siis järjestelmä oli tyhjä / paineeton.
Mitäs siinä sitten muuta voi kuin uudet aineet sisään. Muutaman viikon kuluessa kuulemma voisi käydä uudestaan ja yrittää
katsoa näkyykö väriainetta tällä kertaa.

Kysyin myös noista paikkausaineista. Heillä ei kuulemma käytetä ja meinasi että riippuu siitä onko vuoto metallissa vai esim. jossain
o-renkaassa tai letkussa että voisiko sellainen korjata vuodon.

Toistaiseksi puhisee taas kylmää katotaan kuinka pitkään tällä kertaa.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: jkarha - 23.06.15 - klo:20:25
Viikon verran ainoastaan kesti tällä kertaa ennenkuin lakkasi taas kylmän tulo.
Nyt väriainetta näkyi lauhduttimen kennossa kahdessakin eri kohtaa.
Pari päivää meni miettiessä viittiikö tämän ikäiseen autoon tuota remppaa enää tehdä mutta tällä päivämäärällä on uusi lauhdutin vaihdettu ja taas puhisee kylmää. Itse olisin voinut elää ilmankin mutta säälin perheen koiraa, jos vaikka niitä hellepäiviä muutama mahtuisi tällekin kesälle. Hyvä ja kilpailukykyinen paikka mielestäni tuo Uudenmaan Autovarustelu Oy.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: sakal83 - 06.07.15 - klo:09:50
Ocussa alkoi kompura pitämään varsinkin sammuttaessa huokailevaa ääntä ja syyksi paljastuikin kylmäaineiden vähyys. Vkoloppuna vanhat aineet ulos ja vaaka näytti tuloksen 150g. Alipaineistus ja uudet aineet sisään (550g) ja taas pelittää. Vika vähyydelle löytyi testerillä lauhduttimen kennon reunasta. Puhalsi kuitenkin niin olemattomasti, ettei vaahdolla löytynyt kohtaa missä reikä olisi. Testeri, joka haistelee ilmaa kyllä piippasi aina samassa kohdassa. "huollon" suoritti siis jo eläkkeellä oleva kylmälaiteasentaja. Jos siis et halua väriaineiden kanssa kikkailla, niin vuotokohdan voi paikallistaa menemällä johonkin kylmälaitteiden korjauspaikkaan. Heillä kun löytyy tuollaiset testerit. Perus autonhuolloissa ei noita laitteita ole.
Täytyy tulevassa huollossa kysäistä joskos menisi vielä virhevastuun piikkiin tuo lauhdutin. Sillä mitään kiveniskemää en pystynyt vuotokohdasta paikallistamaan.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: los los - 20.07.15 - klo:15:26
Lainaus käyttäjältä: los los - 03.06.15 - klo:14:28
07 touraniin teetetty ilmastoinin huolto,kylmäaine öljyt vuodot,kylmäainetta lisätty 50 yksikköä.Ei vuotoja luultavasti eka tarkistus, vähän yli 50â,¬ Jumbon alakerrassa.
:)

jatkuu

Sittemmin huomasin auton laskevan alleen,putkessa oleva venttiili öljyinen,ei kuittia ei muuten liikettäkään ei yhteystietoja tila pimeenä tyhjän näköstä.

Ajan tilaus Hertsikan ww pari viikkoa käyttämättä ilmastointia.

Haku korjaamolta ilmastoinnin ylipaine venttiili vaihdettu uudet aineet sisään ei vuotoja.raportin mukaan järjestelmä oli tyhjä.

Kyseinen ventili ei liity suoraan nesteiden vaihtoon,uudet nesteet tais olla liikaa.en halua kohottaa tätä huoltopaikkaa muita parenmaksi,voittaa se ainakin jumbon ilmastoinin huolon,saahan sieltä jonkin tasoista takuutakin.

Tulihan samalla reissulla säädätettyä pyörien camperit casterit ja custerit. Koko lystinoin:540â,¬
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: sambolo - 21.05.17 - klo:19:46
Vein eilen täyttöhuoltoon kun ei puhaltanu kylmää. 410g oli kylmäainetta, 1g öljyä. Täytettiin 550g ja 10g öljyä. Ilmastointi pelas kun ajoin kotii, mutta tänään ei. Kävin liikkeellä, sanoivat että varmaan niin pieni vuoto että kone ei huomaa.. Onkohan näin? Edellisestä huollosta ei tietoa, ei ainakaan noin 3vuoteen, keväällä vielä kuitenkin toimi.. Ei vikakoodeja anna ainakaan.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 21.05.17 - klo:20:45
Outoa jos eivät väriainetta laittaneet täytön yhteydessä. Ja jos laittoivat, niin noin nopean vuodon luulisi näkyvän väriaineen avulla.

Vähän jäänyt sellainen tuntuma, että noita täyttöjä tekee nykyään tosi moni liike. Että onkohan kaikilla kokemusta, tai edes koulutusta siihen hommaan.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: sakal83 - 21.05.17 - klo:20:59
Lainaus käyttäjältä: sambolo - 21.05.17 - klo:19:46
Vein eilen täyttöhuoltoon kun ei puhaltanu kylmää. 410g oli kylmäainetta, 1g öljyä. Täytettiin 550g ja 10g öljyä. Ilmastointi pelas kun ajoin kotii, mutta tänään ei. Kävin liikkeellä, sanoivat että varmaan niin pieni vuoto että kone ei huomaa.. Onkohan näin? Edellisestä huollosta ei tietoa, ei ainakaan noin 3vuoteen, keväällä vielä kuitenkin toimi.. Ei vikakoodeja anna ainakaan.
Nimenomaan testerillä pystyy havaitsemaan ne pienetkin vuodot, piippaa kyllä pienestäkin kaasun havaitsemisesta. Itse reiän paikantaminen toki voi viedä aikaa jos se on jossain kennon takana tms.

Tosiaan noita täyttöjä tehdään nykyään lähes minkälaisissa puljuissa tahansa. Kaikissa edes yritetä paikallistaa vikaa, senkun vaan lyödään lisää ainetta ilmakehään  ;)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: Emil - 22.05.17 - klo:09:24
Olen ymmärtänyt, että normaalissa huollossa järjestelmä alipaineistetaan, ja se ei kerro jos on pieni vuoto. Laittavat siksi kylmäaineen sekaan sen väriaineen mahdollisen vuodon havaitsemista helpottamaan. Sitten kun aletaan etsimään vuotoa, järjestelmä ylipaineistetaan eri kaasulla (typelläköhän se oli?), jotta vuodot löytyisi. Sen enempää en tiedä kuin mitä olen korjauksia tekevässä yrityksessä asiasta jutellut. Ja saatan muistaa väärinkin.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: sambolo - 22.05.17 - klo:09:51
Noh pitää tutkia, itse en jaksa vuotoon oikein uskoa koska tavara oli reilusti pitkän huoltamattomuuden jälkeen, öljyn katoaminen vähän ihmetyttää. Toisaalta tullu arvauksia myös anturiviasta. Kompura kävi ainakin silloin kun huollosta lähdin. Välillä ehkä tuntunu että ehkä koittaa työntää kylmää sit jos laittaa puhallusta kovemmalle tuleekin ihan lämmintä. Tosin näillä keleillä vähän vaikea arvioida kylmempi ilma vain ulkoa tullu.

Antaiskohan anturivika sit koodia? Vikakoodeja ei ole löytynyt, kokeilen vielä ilmastoinnin piilonäyttöä mitä sieltä löytyy kun pääsen uudestaan autolle.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: JPN_V70D3OR - 22.05.17 - klo:14:25
Lainaus käyttäjältä: sambolo - 22.05.17 - klo:09:51
..., öljyn katoaminen vähän ihmetyttää....
Olen ymmärtänyt, ettei öljyä juurikaan tule tyhjäyksen aikana ulos, vaan lisätään lähinnä varmuuden vuoksi.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: repomies - 26.05.17 - klo:21:25
^ juuri niin, ei se öljy höyrysty. Kylmäaine kyllä tulee ulos alipaineella ihan viimeistä pisaraa myöten, ja tarpeeksi vahvalla alipainepumpulla tulee myös kosteus joka höyrystyy, mutta öljyn saaminen höyrystymään onkin sitten jo kertaluokkaa vaikeampaa. Öljyä tulee ulos lähinnä vahingossa poistuvan kylmäaineen työntämänä.
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: JoLah - 26.05.17 - klo:21:47
Lainaus käyttäjältä: repomies - 26.05.17 - klo:21:25
^ juuri niin, ei se öljy höyrysty. Kylmäaine kyllä tulee ulos alipaineella ihan viimeistä pisaraa myöten, ja tarpeeksi vahvalla alipainepumpulla tulee myös kosteus joka höyrystyy, mutta öljyn saaminen höyrystymään onkin sitten jo kertaluokkaa vaikeampaa. Öljyä tulee ulos lähinnä vahingossa poistuvan kylmäaineen työntämänä.

Ennen kaikkea alipaineistuksen kesto on kuivaimen ja järjestelmän kuivauksen kannalta se tärkein. Riittävä alipaine ja 30 min tai yli alipaineistusta. Kaikki sen alle on lähinnä valohoitoa ja rahat pois äkkiä meininkiä sillä jos kylmäainetta tulee pois oikea määrä, ainut "huollon" tärkeä toimenpide on pitkä alipaineistus ja siten kosteuden poisto. Muutenhan tehdään kylmäaineen poisto ja takaisin laitto :)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: avene - 31.05.17 - klo:18:45
Tänään käytin passatin varmuuden vuoksi täyttöhuollossa, kun ei ole itsellä mitään tietoa, onko ikinä edes käytetty. Ajoittain oli esiintynyt sitä, ettei puhaltanut ihan niin kylmää kuin olisi ehkä toivonut tämän kevään parina lämpöisenä päivänä, mutta tämä ongelma saattoi olla omien korvienkin välissä.

Kylmäaineita oli järjestelmässä 494g, eli ilmeisen hyvin kuitenkin. Löysivät kuitenkin vuodon yhdestä venttiilistä, ja siitä ilmeisesti on alkanut falskaamaan. Hyvä oli kuulemma nyt korjauttaa ennen kuin on liian myöhäistä ja edessä kalliimpi remontti ;D

Uutta ainetta meni järjestelmään 600g, ja tietty se 10g öljyä. Hintaa tuli työlle ja uudelle venttiilille 55â,¬, eli ei mielestäni paha.

Hyvää oli palvelu Vaasassa HuoltoLatella :)
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: dosetti - 06.06.17 - klo:18:44
Onko mitään keinoja tehostaa ilmastoinnin toimintaa? Kannattaako vaihdattaa höyrystintä tms. osaa toimivaan järjestelmään viileämmän ilman toivossa? Täyttöhuoltoa olen teettänyt pariin otteeseen, mutta eipä sillä juuri viileämmäksi ainakaan selvästi saa. Pidän siis kesäisin ac aina täysillä, kyllä sieltä viileää tulee, mutta olen joskus autoissa nähnyt viileämpääkin..
Otsikko: Vs: Ilmastoinnin huolto teetetty
Kirjoitti: avene - 06.06.17 - klo:21:06
^ Tehokkaampaa kompuraa vaan jostakin isommasta autosta ja isompia putkia joltakin luovuttaja-autolta.