Honda

Aloittaja jkvi, 04.12.09 - klo:21:47

« edellinen - seuraava »

DowNtimE

Lainaus käyttäjältä: makkis - 21.06.10 - klo:23:55
Tuosta jarruenergian talteenotosta  tavisautoissa, ainakin pempussa on sellaiset konkat ennen akkua johon laturista napataan virtaista sen pyöriessä moottorijarrutuksella ja konkilta siirretään akkuun.Eli siis laturi ei suinkaan ajossa aina pyöri, mutta aina jarrutettaessa sitä pyöritetään. Kai tuolla ainakin paperilla muutama desi säästetään, käytännössä ei kylläkään.

Jotta jarruenergian talteenotosta olisi hyötyä, pitäisi jarrutusenergia siirtää liike-energiaksi.

Näissä "tavisautoissa" tuo on tosiaan sellainen semi-juttu. Eli jarrutusenergialla kevennetään laturin pyöritystä kiihdytyksissä (jarruttaessa ladataan, kiihdyttäessä ei), jolloin koneen työkuorma kevenee ja kulutus pienenee. Hyöty lienee tosiaan muutaman desin maksimissaan.

Urlaub

Nyt selvisi, millaisen harvinaisuuden bongasin pari viikkoa sitten Virossa ajellessani.

Oli meinaan liikenteessä Honda Clarity!



Kyseessä siis vetykäyttöinen Honda. Ei tokikaan yleisessä myynnissä, mutta lehtijutun mukaan sen verran pitkälle kehittynyt, että voidaan antaa toimittajille koeajoon. Siis oikeaan ajoon, eikä minnekään autotehtaan takapihalle "ajettavaksi".

http://www.iltalehti.fi/autot/2010061311839310_au.shtml

Entä Vaggineen vastaavat autot? No, niitä ei ole!

En ole mikään merkkifanaatikko, saati japsien ylin ystävä, mutta kyllä tässä(kin) asiassa tuntuu olevan kehitys kovin japsivetoista.

jkvi

Uudemman Hondan konepellin alle vilkaistessa nykäisin varsin öljytikun ylös. Ihan turhaan sen tekee öljyjen tarkastamisen vuoksi, ne eivät vajoa vaihtovälillä juurikaan silmin havaittavasti. Ja ihan turhaa se oli nytkin öljyjen suhteen, mutta itse tikku oli keskivaiheilta meinannut ottaa korroosiota pintaansa. Niinpä piti n. 55 tkm kohdalla kiillottaa WD40:llä ja teräsvillalla öljytikkua...

Vanhemmassa tuli kesällä täyteen 160tkm. Huollossa huomattiin, että toisen etujarrun männän tiiviste on hiukan rikkoutunut. Hiukan yli 100 â,¬ tuli ylimääräisiä kuluja. Seuraavalla kerralla tuossa säästyy työn osuus...
CRDi & Collection

Anshjelm

Noniin, CR-V 2.0 elegance At koeajettuna. Alkoi Yetin "ahtaus" ahistaa, vaikkakin vielä on ykkösenä omalla listalla. CR-V:n plussat, ehdottamasti jykevä, tilava, hyvä ajoasento, hiljainen (ainakin siittimen ratista katsottuna) hyvät hallintalaitteet, ja näyttää silmäänkin hyvältä sekä sisältä että ulkoa. Ja kohtuu hyvät varusteetkin on saatavilla. :) Ja jotenkin tuo Honda vaan on mun näkökulmasta mieluisin jaappanin raudoista.

Mutta negatiiviset, missä se voima on? Turhan miettivä vaihteisto. Ja tietty onhan tuo bensavehje turhan ryypiskelevä, vaikutti ainakin ettei kulutusta kovin helpolla alle 9:n olisi saanut.

Se kun nyt on varmaa että automaatti ja "vähäsen korkeammalla" ajoasennolla pitää olla niin ei vielä kirvestä kaivoon vaan diesel tomaatti vielä kokeilemaan ennen kuin tilausta lähtee mihinkään suuntaan. Sitä ennen pitää vielä testata ehkäpä IX35 ja tietty vielä tänään tuo automaatti tdi Yeti. Jokatapauksessa alkaa vaikuttaa siltä meikä alkaa olla varsinainen natsi-kapitalisti-sika kun haaveilee entistä enemmän maasturikyytiä (vaikkakin leikkimaasturia siis). No oonpas sitten ainakin ylpeä tästä anti-ekoterrorismistani ::)

o-t, Magneetin hallissa juuri pestiin uutta 9-5:sta... ristus se on laiva, mutta komea silti!

Urlaub

Lainaus käyttäjältä: Anshjelm - 27.07.10 - klo:13:12
o-t, Magneetin hallissa juuri pestiin uutta 9-5:sta... ristus se on laiva, mutta komea silti!

Ehta Ruotsinlaiva siis. Odotan kyllä mielenkiinnolla ensimmäistä kohtaamista.

Markku J

Anshjelm: kannattaa koeajaa CR-V dieselautomaattina. Työkavereillani on sekä bensa että dieselversiot, ja jälkimmäinen on paljon puhdikkaampi. Tuo bensakone on alimittaisen oloinen ja liikkuu vain kovalla kierrättämisellä (kick down aina peliin, kun pitää kiihdyttää).

JTjones

Ennenkuin Anshjelm lyöt nimeä paperiin CR-V:n tai IX35:n osalta, niin kannattaisiko odottaa muutama kuukausi tätä:

http://www.iltalehti.fi/autotestit/2010072512061683_at.shtml


Anshjelm

Lainaus käyttäjältä: Markku J - 27.07.10 - klo:13:23
Anshjelm: kannattaa koeajaa CR-V dieselautomaattina. Työkavereillani on sekä bensa että dieselversiot, ja jälkimmäinen on paljon puhdikkaampi. Tuo bensakone on alimittaisen oloinen ja liikkuu vain kovalla kierrättämisellä (kick down aina peliin, kun pitää kiihdyttää).
Koeajo tuleekin tapahtumaan ko. yksilöllä lähiviikkoina, olisi nytkin ennemmin dieseli ollut ellei se olisi jossain pidemmällä keikalla. Jokatapauksessa miellättävä tapaus kokonaisuutena.

Anshjelm

Lainaus käyttäjältä: JTjones - 27.07.10 - klo:13:41
Ennenkuin Anshjelm lyöt nimeä paperiin CR-V:n tai IX35:n osalta, niin kannattaisiko odottaa muutama kuukausi tätä:
Ei huono vaihtoehto... ei oo vaan tullut ihmeemmin seurattua mitä Kialle kuuluu. No onhan tässä onneksi aikaa 6kk, mutta Yetin kanssa alkaa olemaan kiirus tilauksen suhteen jos siihen päädyn.

JTjones

Tuo Sportagehan on käytännössä sama auto kuin IX35, mutta ainakin mun mielestä ihan helevatan paljon paremman näköinen.
Auton on muotoillut ymmärtääkseni entinen Volkswagen/Audi-suunnittelija. Ja Sportagessa on Huyndai/Kia-konsernin uusin nelivetojärjestelmä, joka ei ilmeisesti ehtinyt IX35:een.
Ja tarjolle tulee bensa-automaatti ja diesel-automaatti.

Minä ainakin odotan, jotta pääsisi pian koeajamaan. On yksi vahva vaihtoehto Volvo V60:n ohella meidän perheen seuraavaksi kulkineeksi.

http://www.kia-press.com/imagelibrary/products/sportage%202010.aspx

http://sportage.kia.eu/

http://tekniikanmaailma.fi/uutiset/ajettua-kia-sportage

Urlaub

Osta Kia ja olet naimisissa Delta-Auton kanssa.

* Delta on ainoa valtuutettu huoltopaikka

* Kian takuuehdot rajaavat takuun jatkumisen vain Delta-Autossa tehtyihin kauppoihin. Siitä johtuen vaihtohyvitys muihin merkkeihin on surkea.

Tiedetään, nuo takuuehdot ovat kyseenalaiset, jopa laittomat, mutta minkäs teet. Viimeisessä Tuulilasissa oli jälleen kerran asiasta juttua.

Itse en noilla askelmerkeillä Kia edes ajattelisi.

JTjones

Aina joku valittaa tuosta Deltasta.    >:( (Okei, kylläkin monesti aiheesta)

Kia:n 7 vuoden takuu on Euroopanlaajuinen takuu 1.1.2010 alkaen. Kaikki uudet Kia:t jotka on ostettu sen jälkeen ovat tuon takuun piirissä. Tuo 7 vuoden takuu ei ole enää Deltan takuu. Joten summa summarum: voit huollattaa KIA:si missä haluat ilman, että takuu katkeaa. Näin olen antanut itseni ymmärtää. Korjatkaa joku jos olen väärässä, mutta ehkä kuitenkin tämä aihe kuuluu tuonne Kia-foorumin puolelle.

Se tuulillasin juttu mielestäni koski ennen tuota 1.1.2010 ostettuja Kia-autoja.

Ja joka tapauksessa Kian Deltaan sidottu 7 vuoden takuu on takuulla parempi vaihtoehto kuin Volkswagenin 2 vuoden takuu.
Nimimerkillä: "On tultu asioitua VV-auton marmoritiskillä 2,5 vuotiaalla viallisella Volkswagenilla"

jkvi

165 tkm vanhemman mittarissa ja eilen oli apulaitehihna alkanut parkumaan. Itse en ollut ihmettelemässä asiaa, kuulemma tyhjäkäynnillä oli kone välillä sammunutkin, joten tiukilla oli käynyt. Illalla koeajelin ja tuomiona oli, että ilmastointi ei toimi> joko mangneettiventtiili tai ilmastoinnin kompura. -07 malleista noita on huhujen mukaan mennyt tämän kesän aikana enemmänkin, mutta näistä vanhemmista ei ole tietoa.
CRDi & Collection

jkvi

Kaupunkireissun yhteydessä käytin eilen tuota vanhempaa vielä huollossa, jossa totesivat saman kuin itsekin viime viikolla; ilmastoinnin kompressori jumissa. Uusi paikalleen laitettuna kaikkinensa vajaa 1000â,¬. Laskivat kustannukset sentilleen ja näyttivät paperilla, mistä kustannukset koostuvat. Löin nimen alle paperiin ja tuolla hinnalla muutaman päivän päästä emäntäkin saa taas ajella ilmastoidulla autolla.
CRDi & Collection

eGetin

Ihanan kallista...

jkvi

Ei ole olo Hondamiehenäkään aina niin helppoa.

Tuo vanhempi laukesi sitten ilmastoinnin kompuran osalta ennen varattua huoltoaikaa niin, että se piti viedä lavetilla huoltoon. Ilmastoinnin kompuran päässä oleva käyttöpyörä alkoi juurestaan syytää metallisilppua ja kuumeni samalla niin, että kipinät sinkoilivat ja käry haisi oikein kunnolla.

Alkuperäinen huoltoarviokin heitti sitten häränpyllyä ja kustannukset liki tuplaantuivat; kompuran päähän tulevaa magneettikytkintä tjsp. ei oltu hinnoiteltu lainkaan sekä samassa remontissa meni myös vesipumppu uusiksi. Lieneekö tuon tiivisteet saaneet tuosta kuumenemisesta sitten siipeensä.

Käytin myös uudempaa 60 tkm huollossa. Siinä ei ollut muuta ihmeellistä kuin merkillinen ksenonpolttimon käyttäytyminen; Päätin, että vaihdatan uudet polttimot toinen ei suostunutkaan palamaan kunnolla. Sävy oli OK, mutta seinää vasten katsottaessa valoteho oli paljon huonompi. Hain varaosaliikkeestä toisen samanlaisen(GE) ja sama ilmiö. Sitten hain toisesta liikkeestä eri merkkisen polttimon (Philips) ja sillä alkoi toinenkin pelata.

Mielenkiintoinen oli todeta, että interwebissä esiintyvistä ksenonpolttimoihin liittyvistä varoituksista huolimatta asentaja noita räplätessään teki töitä välillä niin, että valoissa oli virrat päällä ja käsi oli umpion sisällä... Eipä iskenyt 25 tuhatta volttia ainakaan tällä kerralla.

Hondassa ksenonit syttyvät ja sammuvat käynnistyksen yhteydessä, joten 60 tkm jälkeen sävyero uusiin polttimoihin verrattuna on selvä. Kannatti vaihdattaa polttimot.
CRDi & Collection

tsiih

Aika erikoista, olisiko aiemmin hinnoiteltu uusi kompura tullut muka ilman magneettikytkintä? Oliko vika loppujen lopuksi kytkimessä vai kompressorissa? Jos vain kompressorissa, käytitkö silti ilmastontia vaikka tiesit viasta?
Enkä minä hurjan luantoni tähren päätäni alaha paina, iloonen ja irti maasta meinaan olla aina.

jkvi

LainaaAika erikoista, olisiko aiemmin hinnoiteltu uusi kompura tullut muka ilman magneettikytkintä? Oliko vika loppujen lopuksi kytkimessä vai kompressorissa? Jos vain kompressorissa, käytitkö silti ilmastontia vaikka tiesit viasta?
Uusi kompura oli hinnoiteltu ilman magneettikytkintä. Tosin huoltoneuvojalla oli luulo alunperin, että uusi kompura sisältäisi myös magneettikytkimen.

Alunperin itse kompura oli jumissa. Ilmastoinnin tökkäsin heti pois päältä kun totesin asian. Valistin myös emäntää asiasta, hän kun autolla enimmäkseen ajelee. Kun auto oli ollut n. viikon ajossa ja lähdin taas itse ajelemaan, oli ilmastointi taas päällä. Tökkäsin sen pois päältä ja soittelin emännällekin, että miksi se on pitänyt laittaa päälle. Kuulemma lapset ovat ilmeisesti jossakin vaiheessa painaneet sen päälle.
CRDi & Collection

tsiih

Jos olisivat huollossa olleet fiksuja, olisivat ottaneet kompurasta liittimen auki. Taitaa mennä ilmastointi aina päälle kun puhallus on tuulilasille, vai? Harmi, että tuli sen takia sitten lisäkustannuksia. Aika iso moka heille myös se magneettikytkimen hinnoittelu, olisit vaan sanonut ettet maksa kuin vain vesipumpun ylimääräisenä. Sullahan oli oikein mustaa valkoisella hinnasta :D
Enkä minä hurjan luantoni tähren päätäni alaha paina, iloonen ja irti maasta meinaan olla aina.

jkvi

Taas on vuosi mennyt eteenpäin Hondilla.

Vanhemman asiat ovat tuossa heti ylempänä, muuten auto on toiminut kuin se junan vessa. Nyt ajettu n. 171 tkm.

Uudempaan on vuoden varrella lisätty pohjapanssari keulan alle. Kesä meni edellistalven nastarenkailla, joista oli nypitty nastat pois. Lokakuussa laitettiin alle hieman ylikokoa olevat Nokian 7:t, joten maavara lisi vajaa sentin. Pitänee laittaa kesäksi samaa kokoa olevat kesäkumit.
Syksyllä tuli ajeltua useampi tuhat kilsaa metsäautoteitä ja sen seurauksena takaluukun alareunassa sisäpinnalla näyttää tiiviste syöneen maalipintaan viirun. Pöly ja tärinä on tehnyt tehtävänsä. Pitää tässä miettiä, viitsiikö tuota alkaa korjauttamaan, sama viiru siihen kuitenkin tulee aikaa myöten takaisin. Samoin kojelaudasta kuuluu pakkasilla kylmänä pieni kitinä, joka kuitenkin lakkaa heti kun lämmityslaitteen lämpö alkaa tuntua ohjaamossa. Autolla on ajettu nyt n. 71 tkm ja vieläkään en muista Kajaanin Hartikaisen puhelinnumeroa ulkoa, siksi vähän takuuasioissa on tarvinnut sinne turvautua, hyvä niin ;)
CRDi & Collection

Häkä

Tulipa tänään pyrähdettyä pikku lenkki tuttavan -09 diesel CRV:llä. Tunti johdon päässä ja kun koneen löi tulille, kuulosti kabiinissa siltä että joku olis helistänyt muttereita säilyketölkissä. No lämmittyään ääni vaimeni ja sitä lämpöäkin tosiaan riitti näissä pakkasissa ilman mitään pahveja tai muita viritelmiä. Neliveto oli positiivinen yllätys. Ensimmäinen kerta kun haldexia ajoin, ja eihän sitä huomannut ajossa mitenkään. Paitsi että missään vaiheessa ei renkaat sutinu. Alkeellisempiin nelivetoihin tottuneelle pieni kääntöympyrä ja näppärä käsiteltävyyskin oli pelkkää plussaa. Vaikutti kaikin puolin hyvältä autolta.

Tos®

Ei oo crv:ssä haldexia  ::)
Autotalli:
Golf 2025 GTE
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

Karvis

Lainaus käyttäjältä: Häkä - 24.12.10 - klo:11:37
Ensimmäinen kerta kun haldexia ajoin

Onko CR-V:ssä Haldex? Kaverilla moinen lelumaasturi oli joskus 2005 tai 6 ja se oli varsin onneton tapaus, normaaliajossa tietysti aivan asiallinen mutta ei sillä venettä tahtonut saada ylös jos ei ollut kunnon ramppia. Ei sitten tullu perehdyttyä aiheeseen sen enempää, jäin vain siihen käsitykseen että neliveto olisi toteutettu jonkinlaisella lamellikytkimellä :-\
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

Häkä

Lainaus käyttäjältä: Tos® - 24.12.10 - klo:11:51
Ei oo crv:ssä haldexia  ::)

Mitvit? No ei sit. Joku prkl kumminkin, ja hyvin toimi  ;D

Tos®

#114
Siel on jonkunsortin monilevykytkin joka reagoi etupyörien luistoon.
Haldexin tapainen, mutta ei niin nerokas  ::)

http://www.honda.co.nz/technology/driving/real-time-4wd/

Erona lienee haldexin eduksi esipainepumppu, joka uusimmassa versiossa lukitsee takapään jo lähdettäes liikkeelle
Autotalli:
Golf 2025 GTE
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

Häkä

Ok. No mutta kiitoksia juntin sivistämisestä  8). Hyvät joulut vaan kaikille, myös hondamiehille.

jkvi

Vanhasta tottumuksesta katsoin diesel-koneisen auton öljyn mittatikkua pitkästä aikaa. Auto seisoi tallissa, jossa pakkasta on n. -10 astetta. Öljyn pinta oli vajonut lähes puoleen mittatikun asteikolla. Kävin sitten ajamassa autolla ja tunti ajon jälkeen moottori oli vielä selvästi lämmin ja mittatikussa olikin öljyä se tavanomainen pari milliä ylärajan alapuolella. Näkyy ilmeisesti kylmä vaikuttavan tuohon öljyn pintaan parin kolmen millin luokkaa ainakin tässä tapauksessa. Minä jo ehdin huolestua ;)
CRDi & Collection

jkvi

Kun molemmat talouden autot ovat 5:lle rekisteröityjä ja piti saada liikkeelle 7 ihmistä ja kaksi koiraa varusteineen, ajeltiin sitten molemmilla autoilla peräkanaa lenkki Etelä-Pohjanmaalla. Molemmissa on manuaalilaatikko, vanhempi on -02 mallia oleva 150 hv:n bensa ja uudempi -08 mallia oleva 140 hv:n diesel. Lievää ylinopeutta (n. 95-110km/h) paikasta riippuen tuotti tuloseksi sen, että vanhempi söi bensaa aikalaillla 10l/100km ja uudempi dieseliä n. 7l/100km. Molemmissa on hieman normaalia suuremmat renkaat alla.

Minusta melkoinen ero dieselin hyväksi peräkanaa ajeltuna, tosin vaimo ajeli tuolla bensaversiolla ;)
CRDi & Collection

Tos®

Onko teillä se ilmalämpöpumppu tsydeemi ilmastointi :D
Kiinnostas kovasti tietää miten se pelittää.
Autotalli:
Golf 2025 GTE
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

makkis

Lainaailmalämpöpumppu tsydeemi ilmastointi

Onko tämä se "hot gas system" markkinointimateriaalissa?

Jos on, niin täysin jonninjoutava. Duunikaverin Accordissa moinen on ja perkeleen kylmä kippo tuo Accordi on.

Se on vaan tunnustettava tosiasia, että puhutaan mitä jargonia vaan, niin nämä nykyiset ituhippidieselit ei ole lämpimiä ilman löpöllä toimivaa lisälämmitintä.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy