Keskustelua äänentoistosta ja multimediasta

Aloittaja Huppe, 18.04.13 - klo:19:28

« edellinen - seuraava »

Peeveli

Minä olen vissiin sitten niin palelluttanut sävelkorvani etten voi todeta Boleroa kuuntelukokemukseni perusteella huonoksi. Minusta se oli hyvätasoinen soitin autovehkeeksi. Ei varmastikaan hifistin huippu mutta vakiopeliksi hyvä. Vertailupohjana omat aiemmat autot ja nykyinen A3 vakiosoittimella. Ja kokeilin liikkeessä radiota ja sd-muistikortilta musaani. Vertailupohjana oli muutaman minuutin sisällä ystävällisen yksityisomistajan elegance-farkkuocu III, otettu käyttöön viime syksynä ja ajettu 20 tkm. Cantonin ero ei mielestäni ollut merkittävä, bassojumpetta en saanut havaittavasti lisää omaa musiikkiani kuunnellessa, ainoastaan omistaja sai kännykkänsä kautta jonkun kipaleen jumputtamaan kivasti mutta en tiedä miten se olisi kuulunut Bolerosta, luultavasti myös suhteessa saman. Se mikä minua jurppi Cantonissa, oli subbarin laiha vaikutus ja omistajalla oli säädöt +9:ssä bassossa. Lisäksi kaikissa muissa Cantonin asetuksissa paitsi "driver" äänenlaatu oli Boleroa heikompi. En tiedä mistä johtui. Bolerossa sain soinnin kivaksi laittamalla essariautossa bassot +9, mid muistaakseni keskelle ja treblet +2 tai +3. Balanssisäädöt keskelle.

Voi olla että olen erikoinen sävelkorvaltani mutta en nähnyt aihetta ruksia Cantonia mukaan. Jos olisin kokenut Boleron surkeaksi, olisin ilman muuta ruksinut Cantonin heti lauantaina autoliikkeessä varusteeksi, noissa asioissa en nuukailisi jos joku juttu häiritsisi.

Tällä ei vissiin ole muita Ocu kolmosella ajavia joilla on Bolero ja ovat siihen tyytyväisiä, kuin nimimerkit Hevonlörö ja Makkis.

TomiS

Hämää kun Peeveli puhut Bolerosta ja Cantonista. Bolerohan on soitin, niinkuin Amundsen ja Columbus :) Cantonin saa jokaisen näiden soittimen kylkeen ja se tuo laadukkaammat elementit, vahvistimen ja tämän subbarin konttiin.

Vielä on paha mennä sanomaan tuon Cantonin hyvyydestä, koska se vaatii sisäänajoa ilmeisesti jonkun verran. Omaa Cantonia on nyt soitettu kohtuu vähän... Mutta sen ainakin huomaan että keskiääni ja diskantti on paljon parempaa kun II kopan SoundSystemissä. Kuuntelen kaiken musiikkini FLAC-formaatin tiedostoilla ja ääni on kyllä laadukasta. Ã,,äntä en ole "siirtänyt" kuljettajalle asetuksista.
Basso voisi olla tukevampi, mutta katsotaan nyt kun elementit on sisäänajettu.

Jos se ei tästä paljon parane, pitänee vaihtaa konttiin joku 8-10" subbanen ja vahvistin.

SuperB II

Itselläni on Amundsen ilman Cantonia ja olen oikein tyytyväinen. Kuulee jääkiekkokierroksen YlePuheelta ja kuolometalli soi vallan mainiosti. Autoonhan ei mitään äänentoistotaivasta saa ikinä ja bassojakin tarvii lähinnä justinbieberit...
Octavia III RS TSI Combi -13
ex.VAG:t Superb 1.8TSI Combi -12, Octavia 1.4TSI Combi -10

Ante

Lainaus käyttäjältä: SuperB II - 27.01.14 - klo:09:54
Itselläni on Amundsen ilman Cantonia ja olen oikein tyytyväinen. Kuulee jääkiekkokierroksen YlePuheelta ja kuolometalli soi vallan mainiosti. Autoonhan ei mitään äänentoistotaivasta saa ikinä ja bassojakin tarvii lähinnä justinbieberit...

Vertailitko, että onko Boleron ja Amundsenin välillä eroa äänenlaadussa?

SuperB II

En ole vertaillut noita. Esittelyautossa oli Columbus Cantonilla ja itselleni otin siis Amundsenin ilman Cantonia. Perus Boleroa en ole kuunnellut.
Octavia III RS TSI Combi -13
ex.VAG:t Superb 1.8TSI Combi -12, Octavia 1.4TSI Combi -10

Maikko

Itsellä on farkku RS Bolerolla jossa lisävarusteinen Canton. Edellinen auto oli edellisen sukupolven RS Sound Systemillä. Huomiot:
- Diskantit huomattavasti miellyttävämmät Cantonissa. Eniten vanhassa Sound Systemissä ärsytti juuri diskantin laatu. Asetuksista ei tähän apua löytynyt.
- Cantonissa on tukevampi ääni, eli ainakin mulla ala rekisterissä on enemmän voimaa. Joiltakin on tullut juuri päinvastaisia kommentteja, joka kuulostaa erikoiselta. Sound Systemillä en tosin tykännyt pitänyt Loudnessia päällä.
- Parjattu subbari ensimmäisen tuhannen kilometrin jälkeen tuntuu tuovan ihan sinne alimpiin taajuuksiin vähän lisää, eli sen kyllä kuulee mutta ei se sieltä hyökkää esiin. Subin säätö taisi olla noin 3/4 kohdalla. Sanoisin että bassotoisto on ihan riittävä vaikkei toi tuosta vetreytyisikään.
- Pidän Cantonia ehdottomasti parempana kuin Sound Systemiä

Koejossa kokeilin lyhyesti myös perusäänentoistoa ilman Cantonia. Suoraa vertailua Cantoniin en tehnyt, joten tarkkaa ei pysty sanoa. Silloin yleinen kommentti foorumilla oli että vakio kajareista ääni on huono, jota en kyllä pystynyt käsittämään (liekö asetukset pielessä). Tuli sitten kuitenkin ruksittua Canton vähän tämän yleisen mielipiteen mukaan riskillä. Toistaiseksi ei ole kyllä kaduttanut, sillä musiikin kuuntelu autossa on meikäläisellä ainakin tuplaantunut. Toki 32Gig muistikortti tuo enemmän valintaa verrattuna CD levyihin.

mxm

Cantonia voi varmastikin suositella ruksittavaksi kun tilaukseen laittaa. Itselläni on Bolero + vakkarihifit ja hieman harmittaa soundin puolesta. Etenkin basson toisto jää vaatimattomaksi, diskantti on myös vähän turhankin heleä ja metallinen. Olen aina vierastanut minkään subbarien asennusta autoihin mutta voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto laitta joku pikkusubi tuohon jatkeeksi niin saisi hieman enemmän irti automusasta.

Skoda Octavia 1.2T

Kuinka monta puhelinta pystyy Columbus BT settiin yhdistämään kerralla? Jos taskussa on samalla duuni- ja siviililuuri, niin onko väliä kumpi soi, niin ääni siirtyy automaattisesti kajareihin? Vai pitääkö toinen olla poiskytkettynä järjestelmästä?

Samsung Galaxy Note 3 @ Tapatalk

Nykyinen: 2014 Octavia III Combi 1.4TSI DSG. Candy White
Edellinen: 2010 Octavia II 1.2TSI Candy White

Ocutj

Lainaus käyttäjältä: Skoda Octavia 1.2T - 16.02.14 - klo:22:45
Kuinka monta puhelinta pystyy Columbus BT settiin yhdistämään kerralla? Jos taskussa on samalla duuni- ja siviililuuri, niin onko väliä kumpi soi, niin ääni siirtyy automaattisesti kajareihin? Vai pitääkö toinen olla poiskytkettynä järjestelmästä?

Ainakin normi-Boleroon voi yhdistää useita puhelimia (kokeiltu kolmea). Kuitenkin vain yksi kerrallaan kytkeytyneenä.

darthjysky

Vain yksi puhelin voi kerrallaan olla kytkettynä hands free järjestelmään. Toinen puhelin voi saman aikaisesti soittaa bluetoothin yli musiikkia.
If you were to battle an old Sith Lord in a lightsabre duel, you would find that we're only children playing with toys.

darthjysky

Nii joo ja radio pyrkii ensisijaisesti liittymään puhelimeen joka oli edellisen kerran liitettynä.
If you were to battle an old Sith Lord in a lightsabre duel, you would find that we're only children playing with toys.

Anzander

Laitetaas nyt kysymys tähänkin ketjuun kun taitaa liipata vähän lähempää aihetta kuin viat ja murheet:
Eli yritin tänään(kin) saada Windows Phonesta musiikkia bluetoothin kautta kuulumaan... Amundsen siis kyseessä. Homma lähti pelittämään siten, että puhelimesta laittaa levyn soimaan, niin se alkaa automaattisesti kuulumaan auton soittimesta. Ja sitten pystyy vaihtamaan kappaletta (muttei levyä) auton säätimillä.
Mutta. Kuuluuko homman edes onnistua siten, että puhelin on vaikka taskussa, ja Amundsenin kautta saisi selattua levyjä sieltä ja soittaa mitä haluaa? Täysin koskematta puhelimeen siis.

Myös USB-tikku on välillä "pudonnut pois" sen jälkeen kun Amundsenia radiolla tai puhelimella, eikä ole löytynyt uudelleen lainkaan ennenkuin tikun on laittanut uudelleen. Ja nyt viimeisimpänä Amundsen ilmoittaa ettei pysty käyttämään tikkua, eikä tietokonekaan enää löydä sitä... prkl...

dwntime

Lainaus käyttäjältä: Anzander - 17.02.14 - klo:07:07
Mutta. Kuuluuko homman edes onnistua siten, että puhelin on vaikka taskussa, ja Amundsenin kautta saisi selattua levyjä sieltä ja soittaa mitä haluaa? Täysin koskematta puhelimeen siis.

Bluetoothin kautta ei pysty. Täytyy valita puhelimesta.

Anzander

Lainaus käyttäjältä: dwntime - 17.02.14 - klo:07:57
Bluetoothin kautta ei pysty. Täytyy valita puhelimesta.

Kiitoksia! Ei tarvi siis enää ihmetellä ja kummastella missä on vika. Nuo kappaleen valinta -valikot yms näyttää siten olevan samat oli sitten kyseessä vaikka muistitikku tai sitten bluetooth-yhteys puhelimeen. Jälkimmäisen kohdalla noita valikoita ei siis vain pysty käyttämään vaikka ne siinä ovatkin.
Homma klar!



Anzander

Edellisen vielä pieni jatkokysymys. Kumpi on käytön kannalta kätevämpi käyttää tavallinen USB-tikku vai sitten tuo SD-muistikortti? Vai onko ihan sama? Jälkimmäisestä ei mitään kokemusta... Hinnat lienee kuitenkin aika samat?

dwntime

Lainaus käyttäjältä: Anzander - 17.02.14 - klo:09:50
Edellisen vielä pieni jatkokysymys. Kumpi on käytön kannalta kätevämpi käyttää tavallinen USB-tikku vai sitten tuo SD-muistikortti? Vai onko ihan sama? Jälkimmäisestä ei mitään kokemusta... Hinnat lienee kuitenkin aika samat?

Ei kyllä kokemusta muuta kuin USB tikusta mutta villinä veikkauksena että ei taida olla väliä. SD on pienempi kooltaan joten saa huomaamattomasti "asennettua". USB kun tahtoo aina jättää pienen tai vähän suuremman kökön näkyville.

Itsellä on käytössä tämmönen tikku 16Gb:na.



Helkkarin pieni ja kätevä :)

teräksenharmaa

Itse liputan muistikortin puolesta. Se on tukavasti korttipaikassaan piilossa  ja suojassa. USB-liitin jää vapaaksi laitteiden virransyöttöä varten tai puhelimen ohjaukseen.

Tikun etu mun mielestä on ainoastaan siinä, että siihen voi latailla lisää musiikkia kaikkilla laitteilla, missä on USB-liitäntä. Sopivaa korttipaikkaa ei aivän kaikista laitteista löydy.

Guido

 Silloin kuin liitäntä toimii oikein ei ole tosiaan mitään väliä kumpaa käyttää. Golfissa käytin 3,5 vuotta USB-tikkua enkä koko omistusaikana käyttänyt SD-korttia kertaakaan soittimessa vaikka siinä liitin olikin. Golfissa muuten USB-liitin oli sijoitettu kätevästi kyynärnojan lokeroon sisään pois näkyvistä.

Octaviassakin käytin alkuun ylläolevassa kuvassa olevan kaltaista USB-tikkua, mutta kun sen tunnistumisessa oli muutaman kerran ongelmia kokeilin SD-korttia ja sen jälkeen USB-liitin on ollut käyttämättömänä.

USB-tikun etuna tosiaan on latausmahdollisuus lähes missä ja millä laitteella tahansa. SD-korttia lukevia / kirjoittavia laitteita ei välttämättä ihan joka paikassa ole käsillä.

TomiS

Lainaus käyttäjältä: TomiS - 26.01.14 - klo:13:39
Onpas erikoista. Mulla on SD:llä iso kasa FLAC-tiedostoja. Jokaiseen tiedostoon on määritelty kasikuvat Mp3Tag softalla. Kaikki kuvat on 500x500 koossa ja alle 200kb.
Osa kansista näkyy normaalisti Columbuksessa, osa tuntuu taas tulevan randomisti Gracenotelta tai jostain, siis sellanen geneerinen "Dance" tai "Pop" tekstillä oleva kuva.
Sitten on vielä muutama joissa ei mitää kuvaa. Ohjekirjakaan ei kerro miten tuon Gracenoten saisi ohitettua.
Pitää vielä kokeilla tuota 400x400 kuvaa, toimisiko se sitten paremmin. Kunhan vaan jaksaa ja ehtii.

Mites muilla?

Onko Columbuksen omistajia niin vähän vai eikö muita tuollainen häiritse?
Kävin juuri hakemassa SD:n autosta ja yritän verrata FLAC tiedostoihin määriteltyjä toimivia ja ei toimivia album covereita. Ei vaan näy sitten mitään eroa...
Tuolla on siis paria eri ongelmaa. Joissain biiseissä näkyy vain se SD-kortin kuva, ihan kun ei coveria olisi tiedostossa tai databasessa. Sitten on se perskuleen "general" Dance/Pop kuva joka tulee jostain.

Otan viikonloppuna läppärin autoon mukaan, pakkohan tuo on selvitä! Kyseessä toki pieni kauneusvirhe, mutta ärsyttää silti, koska jokaiseen yksittäiseen biisiinkin on coveri määritelty :)

Jyri

Lainaus käyttäjältä: TomiS - 19.02.14 - klo:17:42
Onko Columbuksen omistajia niin vähän vai eikö muita tuollainen häiritse?
Häiritsee toki, mutta mulla on kaikki musiikki MP3sina ja olen olettanut että ne missä mulla ei näy ovat vielä isompia kuin tuo ärsyttävä 500x500 rajoitus >:(

TomiS

Lainaus käyttäjältä: Jyri - 19.02.14 - klo:17:50
Häiritsee toki, mutta mulla on kaikki musiikki MP3sina ja olen olettanut että ne missä mulla ei näy ovat vielä isompia kuin tuo ärsyttävä 500x500 rajoitus >:(
Joo, no ei se tunnu olevan kiinni edes siitä 500x500 rajoituksesta. Tuskin Mp3 tai Flac tiedostoissa eroa on tuon kannalta.

Skoda Octavia 1.2T

Miten, missä ja millainen pitää levyn kansi olla jos haluan sen nähdä SD kortilta musaa soitettaessa (Columbus & Canton löytyy)?
Nykyinen: 2014 Octavia III Combi 1.4TSI DSG. Candy White
Edellinen: 2010 Octavia II 1.2TSI Candy White

-ruoska-

1.2T, upotettuna mp3 -tiedostoon, maksimikokona 500x500px.

Hoituu esim. mp3tag -ohjelmalla.

Ja Leonissa sama juttu, joissain ei näy kuvaa, vaikka koko ja tapa millä se on ängetty tiedostoon on sama. Sen verran kuitenkin, että aina tuo ongelma kohdistuu johonkin tiettyyn albumiin.
Ajossa:
Cupra Born 2022 58kWh

Skoda Octavia 1.2T

Lainaus käyttäjältä: -ruoska- - 23.02.14 - klo:19:11
1.2T, upotettuna mp3 -tiedostoon, maksimikokona 500x500px.

Hoituu esim. mp3tag -ohjelmalla.

Ja Leonissa sama juttu, joissain ei näy kuvaa, vaikka koko ja tapa millä se on ängetty tiedostoon on sama. Sen verran kuitenkin, että aina tuo ongelma kohdistuu johonkin tiettyyn albumiin.

Kiitos!
Nykyinen: 2014 Octavia III Combi 1.4TSI DSG. Candy White
Edellinen: 2010 Octavia II 1.2TSI Candy White

Ocu

Muistikortilta kuunnellessa on alkanut pätkimään nuo musat, pitänee kokeilla toisella kortilla vielä. Sama kortti ollut kyllä autossa jo useamman kuukauden, outoa!
Ajossa: RS Combi TSI -16
Ex:  Octavia III Combi 1.8 TSI DSG

lasol

Omaa korvaani Octavian defaultti soundimaailma kuulostaa melkoisen kehnolle. Säädöillä homman saanee siedettävään kuosiin, mutta ei noita äänentoistollisia ominaisuuksia kyllä laadukkaiksi uskalla mennä kehumaan. Hyvin tehty akustointi pelastanee paljon, mikäli tuohon peruskomboon haluaa parannusta. Hassuna yksityiskohtana äänimaailma selkityy ja korvia riipivät diskantit tasoittuvat, kun volyymia ruuvaa reilusti kovemmalle. Tähän asiaan pitänee vielä paneutua kunnolla. Hieman kismittää että tuli pihisteltyä ja jätettyä Canton pois tilauksesta..

PerusBoleron toimivuus on itsessään hyvällä tasolla - mitä nyt CD-soitin ei tunnista Stam1nan uusinta kiekkoa.  BT:n naittaminen ja muut toiminnallisuudet lähtivät toimimaan heittämällä, joten niistä en löydä moitteen sijaa poislukien CD-kieputtimen ranttuilu.
Mahonkiset kahvat, staattinen ratti.

pulttiboi

Tyhmä kysymys: Kuuluko perus Boleron toimia niin että kun usb-tikku on kiinni autossa valmiina ja laittaa virrat päälle niin se ei tunnista sitä automaattisesti autoa käynnistettäessä? Asetukset? Löytää kyllä heti kun tikun naksauttaa paikalleen.

kimppikoo

Lainaus käyttäjältä: lasol - 12.03.14 - klo:10:31
Omaa korvaani Octavian defaultti soundimaailma kuulostaa melkoisen kehnolle. Säädöillä homman saanee siedettävään kuosiin, mutta ei noita äänentoistollisia ominaisuuksia kyllä laadukkaiksi uskalla mennä kehumaan.

Jos vertaan vaimon 2010 Octavia Scouttiin, niin on uuden Combin Bolero-setti huomattavasti paremmin soiva. Scoutissa ainakin on jotenkin todella omituisesti toistuva keskiäänestä lähelle diskanttia oleva honottava soundi.
Ja ainakin uusilla Nokian kitkarenkailla Combi on niin hiljainen, että on suorastaan kiva käyttää handsfreetä puheluihin ja popittaa Spotifyä Bluetoothin kautta  8)
Katotaan sitten mitä tapahtuu, kun vaihdan alle 18" 40-sarjalaiset Continentalit kesäksi  :-\

lepardiselka

Olis muutama askarruttava asia ku meni tilaukseen viime perjantaina(7.3) RS Combi! Mikäs soitin on nimeltään tuossa 5,8" näytössä? kun täällä puhutaan niin monesta eri soittimesta! Olen aina ollut omenamiehiä eli pärjääkö sillä media-in liittimellä hyvin musiikin kuuntelussa ja lataako se siitä piuhasta samalla myös kännykkää? ja ilmeisesti pystyy ohjaamaan musiikin soittoa pelkästä soittimesta! Onko vakiovarustuksena mitään bluethoot-matkapuhelinvalmiutta? vai pitääkö siihenkin ottaa se 300e lisävarustepaketti kylkeen?

Hevonlörö

Lainaus käyttäjältä: pulttiboi - 12.03.14 - klo:13:07
Tyhmä kysymys: Kuuluko perus Boleron toimia niin että kun usb-tikku on kiinni autossa valmiina ja laittaa virrat päälle niin se ei tunnista sitä automaattisesti autoa käynnistettäessä? Asetukset? Löytää kyllä heti kun tikun naksauttaa paikalleen.

Olen omassani kokeillut useampia tikkuja. Yksi on sellainen jonka joutuu ottamaan irti ja laittamaan takaisin ennen kuin valikko tunnistaa sen. Muut jatkavat suoraan siitä mihin jäätiin kun virrat sammutettiin. Tämä yksi onneton tekelekin sentään jatkaa soittoa paussikohdasta.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy