Nelivetoon nastat vai kitkat?

Aloittaja automaattori, 11.01.12 - klo:21:51

« edellinen - seuraava »

Tupo

LainaaKertokaa nelivetoon tottuneet mielipiteitä kitka / nastarengasvalinnoistanne ja vinkkejä kaupunkiajoon.
Auton vetotapa ei minulla - yli 20 vuoden nelivetokokemuksella - vaikuta rengasvalintaan tai ajotapaan mitenkään. Nelivedolla on toki helpompaa / huolettomampaa, kun esim. mäkilähdöt onnistuvat vaivatta liukkaallakin, eikä auraamattomat tiet vaikeuta liikkumista.

MTu

Tiguanissa oli nastat, ja sen kanssa oli aina kusessa kun piti liukkaalla pysähtyä... johtuen ihan ABS järjestelmästä. Joten ei se nyt ole renkaissa ihan kaikki syy jos joutuu auton kanssa liriin talvikeleillä  ;D

Meikäläinen on nykyään tasan Conti/Michelin kuski talvipyörien osalta. Tigussa oli vielä hakkapeliitat alla, ja ne saatiin ehkä viidennen asennuskerran jälkeen pyörimään about jumputtamatta auton alla. Contit ja Misukat on aina olleet kerralla kunnossa. Nykyisen auton kanssa oli heti alusta selviö, että alle tulee joko C tai M.. ja tässä tapauksessa Michelin vei voiton. Yllättävintä tuossa on se, että kun menette katsomaan viime syksyn tekniikan maailmasta talvirengastestiä, ja vertaatte Misukan kitkaa Misukan nastaan - niin ABS jarrutuksessa jäällä ero on niinkuin huikea kuin 1m 40cm! Joten meille tuli kitkat, eikä ole ainakaan vielä tullut sellaista fiilistä että homma olis menny metsään. Kyllä noilla pärjää liukkailla ihan siinä missä nastoillakin - jokatapauksessa pitää nopeus säätää kelin mukaan. En millään muotoa usko nastojen paremmuuteen missään muussa kuin omasta vaikutusvallasta johtumattomassa äkkitilanteessa, jossa nastojen hiukan parempi pysähtyvyys jäällä voi joskus olla arvokas asia. Siinäkin pystyy ennakoimaan melkein kaikki muut uhat paitsi hirvet - ja niissäkin on pahan tilanteen tullen kyseenalaista onko alla olevalla rengastyypillä tuon taivaallista merkitystä lopputulokseen.

Itse aiheeseen kommentoidakseni - en katso että nelivedolla olisi mitään tekemistä valitun rengastyypin kanssa. Sekä nasta että kitka luistaa jokatapauksessa aivan stanasti kun alla on jotain muuta kuin kuiva asfaltti.
Passat Variant Comfortline 2.0TDI DSG (08/2011)
ex-Tiguan T&F 2.0TDI (08/2008)

VAG!

Lainaus käyttäjältä: MTu - 12.01.12 - klo:10:50
Yllättävintä tuossa on se, että kun menette katsomaan viime syksyn tekniikan maailmasta talvirengastestiä, ja vertaatte Misukan kitkaa Misukan nastaan - niin ABS jarrutuksessa jäällä ero on niinkuin huikea kuin 1m 40cm!

Valitsit aika "mielenkiintoisen" vertailuparin tähän nasta/kitka mittelöön. Kyseinen Misukan kitka on kitkarenkaiden ryhmässä aivan ylivoimainen jääpidoltaan. Ja vastaavasti Misukan nasta on Premiumnastojen surkein ;) Kyseisen testin Väistökoe jäällä -kaavio on mielestäni aika selkeätä luettavaa.

Newman

Lainaus käyttäjältä: Ocunen - 12.01.12 - klo:10:26
Itse asiassa ihmetten samaa. Nelikosta haetaan lisää pitoa,  ajomukavuutta ja turvallisuutta.
Ja sitten laitetaan alle kitkat?
Niin. Ajelin itsekin nastattomilla A4:lla ja tosi hyvin pelitti, mutta tottahan toki jarrutuksessa pitää olla pidemmät välit kuin nastoilla. Mutta niin pelittävät kitkat hyvin myös nykyisissä vajakeissa. Kun on itse tottunut ajelemaan nuorena poikana talvet myös kesärenkain ilman haavereita, nykykitkat tuntuvat suorastaan naurettavan hyviltä. Tottumiskysymys. Ei todellakaan mikään vaatimuskysymys.

olympiavolkkari

Tämä kai on se jokatalvinen rengasväittely-ketju, joka ei koskaan johda mihinkään, koska:

Jääräpäät nastarenkaita käyttävät eivät lue rengastesteistä kuin sileän jään tulokset, eivätkä kuuntele kitkarenkaita käyttävien käyttökokemuksia, vaan ajavat nastarenkailla lokakuun alusta huhtikuun loppuun, koska jossain rannikkoseudulla saattaa olla silloin tällöin liukasta, vaikka todellisuudessa tiet on suolattu suliksi, silloin kun lämpötila on edes lähellä nollaa.

rob-s

Lyhyempien jarrutusmatkojen takia valitsin tosiaankin nastat vaikka niistä lähteekin enemmän ääntä. Eli tässä tapauksessa turvallisuus menee mukavuuden edellä minulle.

Nelikko lähtee liikkeelle lähestulkoon minkälaisilla renkailla tahansa:)
Nykyiset: Audi R8 4.2 V8 ja Audi A5 B9 2.0TFSI quattro
Ex: Audi A4 B8.5 2.0TFSI quattro
Ex: Porsche 981 Boxster
Ex: Porsche Cayman S
Ex: Audi RS4 4.2FSI V8 B7 sedan
Ex: BMW 328i TwinPower Turbo Sport F30 Sedan /
Ex: Audi A5 2.0TFSI quattro cabriolet s-tronic  /
Ex: A5 3.0TDI quattro coupe s-line

MTu

Lainaus käyttäjältä: Kukkanen - 12.01.12 - klo:11:09
Valitsit aika "mielenkiintoisen" vertailuparin tähän nasta/kitka mittelöön. Kyseinen Misukan kitka on kitkarenkaiden ryhmässä aivan ylivoimainen jääpidoltaan. Ja vastaavasti Misukan nasta on Premiumnastojen surkein ;) Kyseisen testin Väistökoe jäällä -kaavio on mielestäni aika selkeätä luettavaa.


Hämmästelin kyllä tuota jarrutustulosta itsekin. Lueskelin testiä nimittäin vasta sen jälkeen kun renkaat oli jo hankittu. Itse lähdin testaamaan Passatissa kitkoja ihan viime talven pitkien koeajojen kokemusten jälkeen, ja sen yhden rengastestin jossa todettiin vanhojen nastojen pitävän tasan yhtä paljon kuin vanhojen kitkojen. Totesin että Tiguanin ABS jarrujen jälkeen pystyn jarruttamaan Passatissa kitkoilla tai kesärenkailla talvella ihan yhtä hyvin kuin Tigun nasta-hakkapeliitoilla. Ja paremmin nuo ovat pitäneet paljon kuin mitä odotin. Ennakkoasenne oli se joka tuutista tyrkytetty "nastat pitää ja kitkat on ihan kesärenkaat", mutta todellisuudessa ero nyt ei normiajossa ole just minkäänmoinen. Aivan ääritilanteessa jäällä saadaan jotain merkittävää eroa aikaiseksi, ja silloin on syytä muutenkin jo ennakoida reilusti. Ei ne muutamat piikit siellä renkaissa siitä kelistä mitään kesää tee. Ja toisaalta jos tilanne on toisen-kolmannen talven kohdalla kuluneilla renkailla se, että alla on pulkka huolimatta siitä onko nastat vai kitkat, niin mieluummin sitten mukavasti ja vähän rauhallisemmin.

Se muuten mikä viime talvena autoja koeajaessa hämmästytti, ei niinkään ollut odottamattoman pieni pitoero nastan ja kitkan välillä - vaan ero eri automallien pysähtyvyyden ja liukumisten välillä vaikka autoissa saattoi olla aivan identtinen rengastus. Samalla tiellä missä Passatti meni varttia aikaisemmin kitkoilla ihan hienosti, suti ja luisti V70 identtisillä kitkoilla aivan toisella tavalla. Tämä nyt tosin ei aiheeseen liity enää pätkääkään.
Passat Variant Comfortline 2.0TDI DSG (08/2011)
ex-Tiguan T&F 2.0TDI (08/2008)

Wilburi

Lainaus käyttäjältä: olympiavolkkari - 12.01.12 - klo:11:19
Tämä kai on se jokatalvinen rengasväittely-ketju, joka ei koskaan johda mihinkään
Tähän suuntaan keskustelu on vääjäämättä menossa. Onneksi vielä toistaiseksi voi itse valita kummat renkaat omaan autoon valitsee.

Lainaarannikkoseudulla saattaa olla silloin tällöin liukasta, vaikka todellisuudessa tiet on suolattu suliksi, silloin kun lämpötila on edes lähellä nollaa
No täällä ei todellakaan suolata teitä suliksi varsinkaan kaupungissa, joten liukkautta on paljon enemmän kuin lapissa, koska tiet jäätyvät ja sulavat vuorotahtiin eikä lumesta ole tietoakaan. Molemmilla renkailla pärjää ja kaikki riippuu siitä mitä arvostaa ja onko käytössä veliveto vai vajakki.
Audi S3 2.0 TFSI quattro S-Tronic (2023), VW Golf GTE (2016). Ex: Audi S3 2.0 TFSI quattro S-Tronic Sedan (2015), VW Golf 1.4 TSI DSG (2009). Audi A4 2.0 TFSI Business (2010).

clacson

Lainaus käyttäjältä: olympiavolkkari - 12.01.12 - klo:11:19
Jääräpäät nastarenkaita käyttävät eivät lue rengastesteistä kuin sileän jään tulokset, eivätkä kuuntele kitkarenkaita käyttävien käyttökokemuksia, vaan ajavat nastarenkailla lokakuun alusta huhtikuun loppuun, koska jossain rannikkoseudulla saattaa olla silloin tällöin liukasta, vaikka todellisuudessa tiet on suolattu suliksi, silloin kun lämpötila on edes lähellä nollaa.
Etelä-Suomessa näissä päivittäin vaihtelevissa keleissä on koko tämä vuosituhat ja pitkä osa edellisestäkin pärjätty kitkoilla ilman yhtään läheltäpiti/kriisitilannetta. Ainoa mälli on tullut nastoilla, kun takaavetävä Datsun mutkassa 30 km/h vauhdissa halusi mennä päin vastaantulevaa Rellua.
Siksipä vajaavetoisella Yetilläkin pärjätään kitkoilla, alle tulee Contit.
Vasta suorakoipisten valtakunnassa opin varmaan pitämään suuni pienemmällä, silloin lienee kyllä hiukka myöhäistä.

VAG!

Lainaus käyttäjältä: olympiavolkkari - 12.01.12 - klo:11:19
Jääräpäät nastarenkaita käyttävät eivät lue rengastesteistä kuin sileän jään tulokset, eivätkä kuuntele kitkarenkaita käyttävien käyttökokemuksia,

Itse koen jarrutuspidon ja ohjattavuuden jäällä niin tärkeiksi ominaisuuksiksi, että talvirenkaissa ne jyrää käytännössä kaiken muun. Kitkoista on kyllä kokemusta, kun Suomessa hairahduin yhteen autoon RSi:t ostamaan ja Keski-Euroopan kitkoilla on tullut ajettua kymmeniä tuhansia kilometrejä. En tietenkään perusta kokemuksiani näihin korkeamman nopeusluokan kitkoihin, kun ne ovat jäällä läpipaskat.

Ei minua haittaa nastarenkaiden ääni, kun ajanhan minä kesälläkin 45-sarjan renkailla ihan vain sen takia, että ne näyttävät paremmilta. Jotenkin se aina tuntuu yhtä hassulta, että sama henkilö valittaa nastarenkaiden hienoisesta lisämelusta, mutta kesägummit on sitten jotkut 40-sarjalaiset ja siellä se melu ei enää olekaan mikään ongelma.

pomo

Niinpä, muttta jälleen kerran "makuasiota, sanoi koira kun muniaan nuoli". Ja minä ajan nastoilla. Mutta kyllä se vanhojen, hyväkuntoisten renkaiden ja uuusien välillä oleva ero on järkyttävä, kun ajaa molemmilla peräkkäin. Itse tajusin sen taas kun vaihdoin alkuviikolla liukkaalla autoa, menomatka skodalla ja palumatka kakkosautolla. Sama tie ja reitti. Onhan tietenkin autoissakin eroja, mutta esim. sivuttaispidossa on iso ero. Silloin sitä ei niin huomaa ja ajaa varovaisemmin, kun on vain yksi auto, mutta nyt sen huomaa kun joutui ostamaan toisen!

Micco

Olympiavolkkari on siinä oikeassa, että tämä on todellakin jokavuotinen keskustelu lähes jokaisella autopalstalla, eikä se johda yhtään mihinkään. Jääräpäisyydestä voidaan olla montaa mieltä, puolin tai toisin.

Niinkuin aiemmin jo kirjoitin, ainakin omasta mielestäni kyseessä on jokaisen päätettävissä oleva valinta sen suhteen, laskeeko eniten painoarvoa hiljaisuudelle, vai maksimaaliselle pidolle kaikissa tilanteissa. Tuohon "mukavuuteen" vaikuttaa niin moni muukin asia autoon/renkaaseen liittyen, että pelkkään kitka/nasta kastiin noita ominaisuuksia ei pysty vakavalla naamalla laittamaan. Jäähän puree parhaiten piikki. Se lienee aika vahvasti todistettu. Kaikki muu onkin makuasioita ja renkaiden eroja.

Omilla kokemuksilla kyllä siellä eteläsuomessakin on sitä jäätä. Itse ainakin jouduin ajamaan välillä myös sen suola auton edellä... Ja silloin oli monesti LIUKASTA.  :o Täällä vähän pohjoisempana niitä pääkallokelejä on selvästi vähemmän kuin etelässä. Mutta löytyy sitä jäätä täältäkin. Se vähän niinkuin kuuluu tähän vuodenaikaan. Jossain sitä on enemmän ja jossain vähemmän. Itse ajelen monina eri vuorokaudenaikoina, ja tämä tuo lisää vaihtelevuutta keliolosuhteisiin ja suolaukseen. Ehkä omat mielipiteeni johtuvat paljolti siitä. Jos ajaisin vain keskipäivällä, pääväyliä ja AINA sen suola-auton jälkeen, niin ehkä en näkisi nastoille itsekään minkäänlaista perustetta.

Kitkarenkaat ovat hyviä ja niillä pärjää Suomen talvessa pääsääntöisesti todella hyvin. Sitä ei kai kukaan kiistä. En minä ainakaan.
Torsen + haldex + visco

savolaiskollega

Itse olen tähän asti ajanut käytännössä koko ajan etuvetoisella ja kitkoilla. Nyt sitten aattelin että maksimoidaan : neliveto ja nastat. Ja ei ainakaan tähän asti ole tarvinnut katua. Tulevaisuutta ei tosin koskaan tiedä, mutta näillä mennään.

Nipademu

Kannetaan omakin korsi tähän ikuisen väittelyn kekoon.

Kun nyt itse lähden valitsemaan renkaita, niin mietin millaisissa olosuhteissa enimmäkseen tulee ajettua. Lumisissa, jäisissä, sohjoisisa vai jossakin muissa? Ja heti alussa suljetaan pois kaikki Keski-eurooppaan tarkoitetut renkaat sekä halpis talvirenkaat. Molemmista on nimittäin vain huonoja kokemuksia, vaikkakaan mällätty ei ole kummillakaan. Jäljelle jää siis yleensä lähinnä yleisimpien merkkien ns. "premiun"-renkaat.

No näistä nyt sitten on tullut yleensä valittua viime aikoina kitkat. 200 heppasessa etuveto Volvossa toimi kuin unelma, samoin alitehoisessa "Riiskupissa". No sitten oli välissä ne surullisen kuuluisat keskieurooppalaiset, jotka oli tullut käytettynä tuodun auton mukana. Kun sitten laitoin nykyisen nelikon, ja menin liukkaiden syksyllä lähestyessä rengasliikkeeseen niin valinnanvaraa oli yllättävän vähän, ainoastaan erään "premium"-merkin nastarenkaat. No ne oli pärjänneet jopa rengastesteissä hyvin, eli ne uskalsin ottaa. No syksy eteni ja talviset olosuhteet tulivat. Ensimmäinen loskakeli ja ajoin nelikkoautolla sohjossa neljääkymppiä eikä ohjaus tottele!

Tämän jälkeen heti etsimään kitkoja, enkä ole katunut. Pito sohjossa huomattavasti parempi. Eli mitä yritän sanoa, niin varmaankin kitka vs. nasta keskustelua tärkeempää on se, että renkaat ovat ominaisuuksiltaan mahdollisimman tasaiset kelissä kun kelissä. Ja tämä onnistuu myös kitkoilla, joskin vain laadukkailla sellaisilla. Ja kuten viimeisimpien rengastestien yhteydessä joku rengastehtaalta kommentoikin, lumi- ja sohjoajossa tulee lamelleista. Nastoilla ei ole virkaa kuin jäällä.
Ex Vag: A3 Tdi Q -10, Seat FR -07, Scout Tdi -07, Passat Tdi -00

qwe

Kitkoilla pärjää hyvin, muutamana jääkelipäivänä/talvi  on ajeltava varovammin kuin nastoilla.
Kitkoja on ollut ex. etuvetoisissa ja nyt Haldex- nelikoissa on sekä että.
Kukin mieltymystensä mukaan, nastarenkaat auttavat myös kitkoilla ajavia.
Golf 4-motion
Tiguan 4-motion ex.
Q5

Pertsa

Lainaus käyttäjältä: olympiavolkkari - 12.01.12 - klo:11:19
Tämä kai on se jokatalvinen rengasväittely-ketju, joka ei koskaan johda mihinkään, koska.......[/b]
Näin on. Ihan sama kuin joka kevät ja syksy lehtien yleisönosastoilla ja keskustelupalstoilla aletaan julistaa kesä-/talviajan tarpeettomuutta ja kauheita negatiivisia vaikutuksia elämänrytmiin siellä sun täällä :)
Tämä nasta-kitka keskusteluhan oli otsikon mukaisesti siis nelivedoille, mutta kyllähän sen arvasi jo alussa että tähän yleiseen nastat-kitkat väittelyyn tämä johtaa, kun siihen saattaa johtaa ihan mikä vaan tahansa aihe  ;D

Mikko

Lainaus käyttäjältä: Nipademu - 12.01.12 - klo:17:14
Kun sitten laitoin nykyisen nelikon

Aiheen vierestä, mutta en löytänyt mitään järkevää paikkaa kysymykselle, enkä viitsinyt uutta ketjuakaan aloittaa...

Mistä tuo "laittaa auto" ilmaisu oikein tulee/on peräisin? Pitkään ihmettelin, että mistä oikein puhutaan, enkä kehdannut kysyä. En ennen tätä foorumia ole törmännyt sanontaan, tarkoittaa ilmeisesti kuitenkin auton ostamista?

Neppis

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 12.01.12 - klo:20:03
Aiheen vierestä, mutta en löytänyt mitään järkevää paikkaa kysymykselle, enkä viitsinyt uutta ketjuakaan aloittaa...

Mistä tuo "laittaa auto" ilmaisu oikein tulee/on peräisin? Pitkään ihmettelin, että mistä oikein puhutaan, enkä kehdannut kysyä. En ennen tätä foorumia ole törmännyt sanontaan, tarkoittaa ilmeisesti kuitenkin auton ostamista?

Näin olen itsekin sanonnan ymmärtänyt, on mielestäni käytössä ainakin Pohjois-Suomessa.
A6 Sedan 3.0 TDI 150kW quattro S-tronic -12
Ex: A6 Sedan 2.0 TFSI 125kW multitronic -07

jni

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 12.01.12 - klo:20:03
Aiheen vierestä, mutta en löytänyt mitään järkevää paikkaa kysymykselle, enkä viitsinyt uutta ketjuakaan aloittaa...

Mistä tuo "laittaa auto" ilmaisu oikein tulee/on peräisin? Pitkään ihmettelin, että mistä oikein puhutaan, enkä kehdannut kysyä. En ennen tätä foorumia ole törmännyt sanontaan, tarkoittaa ilmeisesti kuitenkin auton ostamista?

Meillä autonlaittaminen tarkoittaa sitä, että siinä on jotain vikaa jota korjataan tai autoa muuten fiksataan.

Muuten se hankitaan yleensä ostamalla.

Aiheeseen vähän liittyen totean, että elämäni ensimmäiset  talvikelit kitkoila ovat takana ja johtopäätös on, ettei nastoja enää alle tule. Nämähän pitävät mielestäni paremmin kuin nastat. Peilijäällä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta ns tavallisella jäällä ei mielestäni ole juurikaan eroa. Alla on siis Continentalin kitkat.

Niin ja se hiljaisuus.
Ajossa: Skoda Enyaq 80 125 Edition iV
Ex M-B E 250 T 4Matic Elegance
Ex Suzuki Swift 1.2 VVT GL 5D
Ex Volvo XC60 2.4D AWD Geartronic Momentum
Ex Mitsubishi Outlander 2.2 DI-D EXE
Ex VAG:t:
2 x Skoda Kodiaq
4 x Skoda Superb
4 x Skoda Octavia
1 x Skoda Felicia
1 x Seat Ibiza

Ajoniekat Savosta kaahaa. Katso vastakeinoja.

automaattori

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 12.01.12 - klo:20:03
Aiheen vierestä, mutta en löytänyt mitään järkevää paikkaa kysymykselle, enkä viitsinyt uutta ketjuakaan aloittaa...

Mistä tuo "laittaa auto" ilmaisu oikein tulee/on peräisin? Pitkään ihmettelin, että mistä oikein puhutaan, enkä kehdannut kysyä. En ennen tätä foorumia ole törmännyt sanontaan, tarkoittaa ilmeisesti kuitenkin auton ostamista?

Ilmaisuna erikoinen, mutta Pohjanmaalaisena ymmärsin ilmaisun kun olen tottunut jos jonkinlaisiin kielikukkasiin. Pakko myös kysyä mistäpäin olet Mikko kotoisin? Suomi on täynnä murresanontoja ja niitä tälläisillä foorumeilla tietenkin viljellään, onneksi! Lisää murteita kehiin, murteet on meidän oman kielen rikkaus.

Jottei mene ihan ooteeksi, niin kyllä kitkat päätyy seuraavaan autoonikin, vaikka onkin neliveto, tai juuri siksi.  
Skoda Octavia RS 245 DSG LB 2018
Ex Vag: Fabia Monte Carlo HB TSI 110 DSG 2016,  Rapid Spaceback 1.4 TSI DSG 2014, Yeti 1.8 TSI 4x4 DSG Experience 2012, Fabia Classic 2011, Yeti 1.2 TSI DSG Experience 2010, Roomster Scout Aut 2008.

Tos®

Lainaus käyttäjältä: tsiih - 11.01.12 - klo:23:28
Enemmän kuin minulla?  ;D
x-iceillä on todella tarkka tuntuma koska pito loppuu tasaisesti ja yllättämättä, juuri minun mieleeni. Pitorajalla ajan jatkuvasti, en nysväile. Se on helppoa.
Ollaan sit samiksia, paitsi mullon 4motioni hähäh  ::)
Autotalli:
Golf 2025 GTE
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

Nipademu

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 12.01.12 - klo:20:03
Aiheen vierestä, mutta en löytänyt mitään järkevää paikkaa kysymykselle, enkä viitsinyt uutta ketjuakaan aloittaa...

Mistä tuo "laittaa auto" ilmaisu oikein tulee/on peräisin? Pitkään ihmettelin, että mistä oikein puhutaan, enkä kehdannut kysyä. En ennen tätä foorumia ole törmännyt sanontaan, tarkoittaa ilmeisesti kuitenkin auton ostamista?

Vaikea sanoa mistä se tulee, omaan kielenkäyttöön on vaan vakiintunut. Tulisko Savosta, Etelä-Pohjanmaalta tai Pohjois-Pohjanmaalta? Paremmin tietävät voi kertoa. Mutta joo hankkimista se tarkoittaa.
Ex Vag: A3 Tdi Q -10, Seat FR -07, Scout Tdi -07, Passat Tdi -00

Tos®

Laittaa, laitettu auto... tuunattu... tunattu pilalle
http://fi.wiktionary.org/wiki/laittaa
Autotalli:
Golf 2025 GTE
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

VAG!

Kyllä näin Porilais-Tamperelais-Helsinkiläisenä ulkosuomalaisena tulee lähinnä mieleen, että autoa laitettaessa sitä korjataan tai tuunataan. Eipä olisi tullut mieleen, että joku on silloin autoa tilaamassa tai hankkimassa. Laitetaan auto tilaukseen on toki eri juttu.

Kiipeilypiireissä on vähän samantyyppinen juttu, kun nykykiipeilijät "lähettää" reittejä ja me vanhat parrat "kiivetään" reittejä ;)

Mikko

Pk-seudulla ikäni asuneena tuo sanonta oli uppo-outo, auton laittamisella minäkin käsitin tarkoitettavan lähinnä virittelyä ynnä muuta tuunaamista. Mutta eikähön siirrytä taas kiistelemään kitkojen / nastojen paremmuudesta. ;D

Jonde

Ihmettelen suuresti nastojen käyttöä täällä etelässä, useimmat saavat ilmeisesti jotain tyydytystä kun nastat raapii paljasta sulaa tietä monta kuukautta. Itse säälin jo nyt täysin paskoja teitämme ja ajan kitkoilla, sillä ne voi laittaa alle ajoissa ja myöhään pois.
Tänä talvena räikeimmät esimerkit oli kun lokakuun alussa kiskottu nastat alle hätäpäiten, sitten niillä ihan varmasti ajataan juhannukseen asti verukkeella "mä menen lappiin ensi viikolla". Kuitenkin suolan levittäminen on täällä destialla niin hyvin hallussa, että oikeasti jäisiä kelejä missä ei kitkoilla pärjäisi on noin yksi kymmentä talvea kohden.

Sitten jos taas asuu jossain missä on oikeasti säännöllinen talvi ja lunta, niin en näe mitään ongelmaa ajaa nastoilla, sillä sillon asutaan jo jossakin missä julkinenliikenne ei asukasta palvele ja autolla liikkuminen on välttämätöntä. Eikä niitä nastoja raavita sulaa tietä vasten kuukausikaupalla.

Wilburi

Täällä etelässä nimenomaan noita nastoja tarvitaan. Lapissa niistä on harvemmin hyötyä, kun suurimmaksi osaksi on lunta. Nytkin täällä rannikolla on tiet niin jäässä, että nastoillakin pito on niin ja näin. Jos olisi nelikko, niin voisi kitkoja harkita?
Audi S3 2.0 TFSI quattro S-Tronic (2023), VW Golf GTE (2016). Ex: Audi S3 2.0 TFSI quattro S-Tronic Sedan (2015), VW Golf 1.4 TSI DSG (2009). Audi A4 2.0 TFSI Business (2010).

Anshjelm

Voisin vastata yhdellä lauseella. Kitkoilla pärjää mutta olkapäänä johon voi nojata pahassa paikassa säilyy yhä edelleen nastarengas. Etelän hetelmien keskellä kun ei vaan lumessa pääse körötteleen.

Päässä kytee se pieni pelko että jos jotain käy varmempi on nasta. Vaikka nytkin kun on neljä repimässä kahden sijasta.

ram1

On myös asia mitä monet ei tiedä.Kitkat on myös märällä ja kuivalla asfaltilla huonommat.Jopa runsaasti.Hiljaisuushan on ainoa etu kitkoissa, mutta nykynastarenkaatkaan ei juuri ropise tai ulise.Ja se että kitkat toimii lumella hyvin, eli pohjoisemmassa, poistaa tuon hiljaisuusedun, koska ei nastakaan lumella huuda.
Itse olen nimenomaan tykännyt aina nastojen ajettavuudesta.Ei ainakaan ennen ollut yhtä lullia kuin kitkat.Nykykitkoilla en ole ajanut, joten tuo voi olla muuttunut.Ja nimenomaan täällä etelässä ollut pääkallokelit viimeaikoina.Mutta kyllähän se ennenkaikkea korvien välissä millä pärjää, ja millä haluaa ajaa.

Nelivetoisuus ei minun mielestä poista sitä seikkaa, että kun lähtee lapasesta niin lähtee ja jarrutusmatkat samat.Pitäisi päästä ehdottomasti ajamaan omalla autolla molempia pidemmän aikaa, niin vertailu olisi realistista.Muutenhan nämä pohjautuu enemmän tai vähemmän vanhempiin kokemuksiin ja eri autoilla.

Niinkuin muissakin kinasteluissa kannattaa vaan huomioidaa omat ajot, ajotaidot ja tarpeet.Ei kukaan voi tulla sanomaan, että sun pitäisi ajaa niillä tai niillä.
Ajotaito on tärkeämpi tekijä kuin rengas.Hyvä kuski osaa ajaa kelillä kuin kelillä renkaan ehdoilla.


Ibiza V Fr CPTA)
Ex- Vagit:Leon 1M Fr, A4 8.5 2.0Tq S-line, Leon Fr Act, (CZEA),1P Cupra, Leon Ts,Superb 1.8T, Ibiza Fr, Leon Ts,Fabia Rs I,Rs Ocu I,Rs Ocu I, Gti IV,
Octavia Tdi Hb Rs- 08
Octavia Combi 1.8Tsi Elegance Dsg 2010
Octavia Rs 2.0Tfsi -06 .IV gti- 03.Polo Classic- 98

Matts

Lainaus käyttäjältä: automaattori - 11.01.12 - klo:21:51
Etuvetoisissa olen tykännyt kitkoista monestakin syystä, mutta nyt kun uuteen autoon on tulossa neliveto niin asetelma on vähän eri. Olen toki ajanut ja testaillut nelivetoja, mutta pitempää käytännön kokemusta ei ole kun tuleva on eka oma nelkku. Kaksvetoisella kiihtyvyys talvikeleillä on juuri se mitä se on ja yleensä edessä olevat autotkin ovat yleensä kaksivetoisia. Nelivetoinen tietenkin lähtee huomattavasti ripeämmin ja vaikka kuinka yrittäisi ajaa liikennevirrassa järkevästi, niin taatusti tulee tilanteita että myös jarrutustehoa tarvitaan. Kertokaa nelivetoon tottuneet mielipiteitä kitka / nastarengasvalinnoistanne ja vinkkejä kaupunkiajoon.

Edellisessä autossani Audissa oli neliveto ja ajoin aina kitkoilla, monia vuosia ja eri merkkisillä renkailla. Koskaan ei kaduttanut valinta.

Nykyisessäkin on kitkat vaikka on etuveto, tosi hiljaista on ajella, tuo uusi Passattikaan ei ole kaikkien hiljaisimpia autoja nastoilla ajettaessa.
Vag -autoja
Mersu

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy