Hyundai

Aloittaja zammy, 03.05.10 - klo:13:50

« edellinen - seuraava »

clima

Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 09.03.13 - klo:00:45
Itse olen nähnyt niitä pääkaupunkiseudulla yhteensä neljä tai viisi sen jälkeen kun niitä alettiin tuoda maahan ja nyt niistä ei voi enää tehdä tehdastilauksia ainakaan hetkeen.

Hienoa että joku ostaa muutakin kuin top 10 myydyintä mallia. Onnittelut uuden auton tilauksesta!
Pistähän kuvia kun ei noita juuri muuten näe.  ;)

Dirti

Sain Herziltä i30 farkun lainaan tiistaina siksi aikaa kun oma auto on korjattavana Autoklinikalla. Täytyy sanoa että on omaan makuun aivan kauhea auto, en ole halunnut ajaa kyseisellä kulkineella kuin sen yhden pakollisen siirtymän kotia ja sen jälkeen auto on seissyt pihassa. Yllätyin itsekkin miten joku auto voi aiheuttaa tuollaisen reaktion, varsinkin kun olen koeajanut i20sen ja se yllätti positiivisesti.

Hyvä puoli tuolla ajettaessa on se että joka vuotinen autokuume hävisi kokonaan, oma pirkka-audi tuntuu tuon jälkeen aivan taivaalliselta. Tosin tuo i30 on varmana ihan ok peli kakkosautoksi jos hinta on kohdallaan, ja jos ei hae mitään muuta kuin pakkollista liikkumista paikkojen välillä ilman mitään mukavuuksia.

Mutta ehkä tämä kaikki on vain pääni sisällä..... Makuasioitahan nämä ovat enkä moiti ihmistä kuka on kyseisen kulkineen ostanut.
Polttomoottorilla liikkuvat:

Skoda Superb 1.4 TSI ACT DSG Style 2016
MAN TGM 18.290 2017

"Lihaksilla" liikkuvat:

GT Zaskar Expert 2009
Felt Bandit

OBDeleven@Espoo

RoccoScientist

Kiitokset, clima! Kuvia tulee toivottavasti mahdollisimman pian. Odottavan aika on yllättäen varsin pitkä siinä vaiheessa kun myyjä toteaa "kyllä me tämä ennen 26. päivää sinulle saadaan".

Lainaus käyttäjältä: Dirti - 09.03.13 - klo:09:21
Sain Herziltä i30 farkun lainaan tiistaina siksi aikaa kun oma auto on korjattavana Autoklinikalla. Täytyy sanoa että on omaan makuun aivan kauhea auto, en ole halunnut ajaa kyseisellä kulkineella kuin sen yhden pakollisen siirtymän kotia ja sen jälkeen auto on seissyt pihassa. Yllätyin itsekkin miten joku auto voi aiheuttaa tuollaisen reaktion, varsinkin kun olen koeajanut i20sen ja se yllätti positiivisesti

Tuo on myös tottumiskysymys jossain määrin. Olen itse aikoinaan ajellut isäni edelliskopan Citroën C5:llä hymyssä suin, mutta Sciroccosta tuon auton rattiin siirtyminen oli aikamoinen shokki. Ohjaus tuntui löysältä ja tunnottomalta, alusta vellovalta ja luotto autoon oli heikko. Tiesin kuitenkin, että jos olisin ajellut autolla enemmän olisi persdyno tottunut alustan viesteihin ja näpit tottuneet ratin vasteeseen. Tämä ei toki tarkoita, ettäkö tuo vanha C5 olisi mielestäni yhtä hyvä ajaa kuin Scirocco (ei todellakaan ole), mutta sen jälkeen kun oma kroppa ja mieli kalibroituu uuteen autoon, ei ajaminen yleensä tunnukaan ihan sellaiselta myrkyltä kuin aluksi vaikutti.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

RoccoScientist

Veloster löysi tiensä tänään kotiin. Kilometrejä on alla vielä alle sata, joten tarkempaa analyysiä (ja kuvia, en ehtinyt pysähtyä räpsimään ennen kuin tuli pimeää) myöhemmin. Lyhyesti sanottuna Scirocco on parempi auto, mutta ei Veloster missään nimessä huono ole. En muuten ollut ehtinyt ajella autoliikkeestä kotia päin kuin vartin verran kun rengaspaineen varoitusvalo syttyi mittaristoon, joten alku ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Oikeassa takarenkaassa saattoi olla paineet vähän pielessä, joten katsotaan sammuuko valo huomisten ajeluiden aikana. Jos ei, on järjestelmässä joko jokin vika tai talvivanteissa ei ole tarvittavia sensoreita - mikä ei sinällään haittaa, ei tuolla varusteella Sciroccossakaan tehnyt mitään.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

Arcca

Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 23.03.13 - klo:00:43
En muuten ollut ehtinyt ajella autoliikkeestä kotia päin kuin vartin verran kun rengaspaineen varoitusvalo syttyi mittaristoon, joten alku ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Oikeassa takarenkaassa saattoi olla paineet vähän pielessä, joten katsotaan sammuuko valo huomisten ajeluiden aikana. Jos ei, on järjestelmässä joko jokin vika tai talvivanteissa ei ole tarvittavia sensoreita - mikä ei sinällään haittaa, ei tuolla varusteella Sciroccossakaan tehnyt mitään.

Vai olisiko vain kalibrointinappula jäänyt painamatta renkaiden ilmapaineiden tai renkaiden vaihdon jälkeen, kai Hyundaissa sellainen on?
Kun kerran Vageissakin on sellainen nappula.
Miten niin rengaspainne valvonnalla ei tehny rocossa mitään? Hyvin tuntuu pelaavan meidän autoissa. Kerran huomasin ruuvin jetin renkaassa, ja juuri rengaspajan pihalle kurvatessani tuo järjestelmäkin huomasi ettei rengas ole kunnossa.
VW ID.4 Pro Elegance 4MOTION -24

RoccoScientist

Lainaus käyttäjältä: Arcca - 23.03.13 - klo:07:44
Vai olisiko vain kalibrointinappula jäänyt painamatta renkaiden ilmapaineiden tai renkaiden vaihdon jälkeen, kai Hyundaissa sellainen on?
Kun kerran Vageissakin on sellainen nappula.

Vageissa rengaspainevalvonta tehdään ABS-järjestelmän kautta, kuten fiksua onkin (vaatii vain softapuolelle tavaraa ja toimii millä tahansa vanteiden ja rengaspaineiden yhdistelmällä, kunhan hoitaa kalibroinnin kuntoon). Velosterissa käytetään kalliimpaa ja toiminnaltaan epävarmempaa sensorimenetelmää, jossa vanteissa itsessään (tai venttiileissä, en tiedä) on sensorit, jotka lähettävät dataa. Järjestelmä voi kuitenkin lakata toimimasta, jos signaali häiriintyy (manuaali luettelee mm. mukana olevat läppärit mahdolliseksi häiriölähteeksi) ja varoitusvaloa pukkaa myös, jos sattuu asentamaan alle tarvikevanteet joissa sensoreita ei ole. Talvivanteet ovat kyllä ihan orkkiskamaa, mutta jos sensori on venttiilissä, ovat nuo vanteet periaatteessa voineet tulla ilman niitä, jos niitä ei sensoriventtiileitä erikseen ole tilattu.

LainaaMiten niin rengaspainne valvonnalla ei tehny rocossa mitään? Hyvin tuntuu pelaavan meidän autoissa. Kerran huomasin ruuvin jetin renkaassa, ja juuri rengaspajan pihalle kurvatessani tuo järjestelmäkin huomasi ettei rengas ole kunnossa.

Minulla ainoa hyöty oli se, että sen avulla varmistui takajarrun laahaaminen, jota rullauksen perusteella jo epäilinkin. Kaikki muut hälytykset tässä kolmen vuoden aikana - kaikkiaan ehkä kymmenkunta - olivat ns. vääriä hälytyksiä ja johtuivat ihan vain siitä, että jossain renkaassa saattoi olla syystä tai toisesta esim 0,1 baria vähemmän painetta kuin muissa. Toki tuo kannusti aina tarkistamaan rengaspaineet, mikä ei sinänsä ollut lainkaan huono juttu.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

skriko

Roccolle onnittelut uuden auton johdosta! Ã,,lä näin alussa hermostu jos auto tuntuu huonommalta kuin edellisesi. Muutaman tuhannen kun olet ajellut, niin auto tottuu sinuun ja sinä autoon.

RoccoScientist

Juu ei tässä hermostumassa olla. Olihan se jo etukäteen tiedossa, että tämä on monessa mielessä "downgreidaus" Sciroccosta. Pitäähän sen eron halvimpien malliversioiden hinnoissa kuitenkin jossakin tuntua. Laitoin tuon autotalliin esille, mutta tekstiä on vielä vähän ja kuviakin on vain yksi.

Edit: Niin juu ja kiitokset. =)
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

RoccoScientist

Laitetaanpa tämä tänne tuon autotallin sijaan. Elikäs niiille, jotka asuvat Helsingissä, lienee Länsiväylän alussa oleva pätkä jokseenkin tuttu. Ennen oikealle kääntyvää ylämäkeä ja valoja tiessä on kaksi settiä maalattuja poikuttaisviivoja, jotka ovat varsin koholla tien pinnasta. Entisellä autolla (Eibachin jouset + tehtaan sporttialustan vakioiskarit) noihin kun päästeli nopeusrajoituksen mukaan (50 km/h) tuntui, että tuo pätkä tuotti alustalle vähän ongelmia ja ote tiehen heikkeni. Mitenkään muuten tätä ei kuitenkaan huomannut kuin että perstuntuma (ja alustan äänet) kertoi pienestä irtonaisuudesta. Noh, liekö syy Velosterin kiinteässä taka-akselissa vai tiukemmassa alustassa, mutta samassa kohtaa Velosterin perä lähtee laillisilla nopeuksilla vähän irti tiestä. Tämän huomaa muutenkin kuin tunteena, sillä perä ehtii siirtyä sivuttaissuunnassa useamma sentin - sen verran, että luonnollinen reaktio on tehdä pieni korjaava vastaohjaus. Onkos kolli huomannut vastaavaa Velosterilla tai joku muu konsernipeleillä?
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

kolli

Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 09.05.13 - klo:13:05

Eipä ole tullut vastaan kyseistä tapahtumaa, jota kuvailit.Tosin aika vähän tullut ajeltua velosterilla, kun emäntä sillä kruisailee.Ei kuulemma hänkään ole huomannut mitään erikoista, yllätys yllätys :D
Viimeisin info hänen suunnalta Velosteriin liittyen on, että eilen töistä lähtiessä oli avannut lasikaton ensimmäistä kertaa  ;D
Täytyy seuraavalla ajokerralla seurailla, miten alusta käyttäytyy tien routaheitoissa .

RoccoScientist

Täälläkin on lasikatto ollut jo raollaan. Sen verran on katu- ja siitepölyä ilmassa, että allergikkona säästän kunnon "luukutukset" kesäkeleille. :) Routaheitoissa tuo ongelma ei muuten tule niin selvästi esiin, joskin mutkissa vastaan tulevat poikittaissaumat saavat perän kyllä vähän menettämään ryhtiään.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

RoccoScientist

Nyt kun Velosterilla on takana reilu 3000 km, on tullut vastaan muutamia juttuja, jotka olisi ollut helppo tehdä paremmin. Autotallissa on varmaan osasta tullut sanottuakin, mutta tässä vielä:

-Vakionopeudensäädin pitää aina erikseen laittaa päälle joka käynnistyksen jälkeen. Miksi ihmeessä auto ei osaa tätä asetusta muistaa?
-Auton multimediasysteemin kello jätättää. Kuka ihmeen talipallo tämän on mennyt koodaamaan?
-Multimediasysteemi ei näytä kelloa joka ruudussa, vaikka tilaa olisi. Esim. radiota kuunnellessa pitää olla FM-ruudussa, jos haluaa nähdä kellon, eikä sitä esim. presets-ruudussa näytetä.
-Mute ja pause puuttuvat soittimesta, joten radio pitää laittaa kokonaan pois päältä, jos haluaa tauon musiikkiin. Toki volumenkin voi vetää nollille, mutta biisihän soi sitten menemään taustalla. USB:ltä musiikkia soitettaessa soitanta onneksi jatkuu käytännössä yhtä nopeasti kuin pausea painamalla, mutta luulisi näiden toimintojen kuuluvan 2000-luvulla ihan perustoimintoihin.
-Ulkolämpötilan nähdäkseen pitää painaa nappulaa, joka on kaikista kauimpana kuskista. Samalla saa näkyviin kellon. Koko nappula on turhake, molemmat tiedot olisi saanut mahtumaan joka ikiseen multimediasysteemin näyttötilaan.
-Eilen jäi takapenkkien vapautusnamiska käteen, kun joku ei ollut tehtaalla viitsinyt laittaa sitä kunnolla paikoilleen. Myös toisella puolella nuppi oli todela huonosti kiinni. Onneksi asian korjaaminen ei vaatinut mitään jengoihin kierittämistä vaikeampaa.
-Vakionopeudensäätimen nopeusnäyttö puuttuu, samaten mahdollisuus digitaaliseen nopeusnäyttöön. Mittarivirhehän ei näillä korjaantuisi, mutta vakionopeudensäätimen pystyisi sitten asettamaan tismalleen siihen mihin haluaa, eikä joutuisi sihtailemaan analogiviisaria siihen väliin, jossa se nopeus todennäköisesti vastaa haluttua.

Nämä nyt näin lonkalta. Tuohon kellon jätättämisongelmaan pitäisi olla softapäivitys ainakin jenkkifoorumien perusteella, mutta nähtäväksi jää ollaanko siitä kuultu täällä Suomessa. Jollei mitään vakavampaa ilmaannu niin auto menee ensimmäisen kerran huoltoon tuossa 10 000 km:n kohdalla, jolloin ohjelmassa on öljynvaihto ja pikkuvikojen korjaaminen.

Toki tässä 3000 km:n aikana auto on myös alkanut tuntua yhä mukavammalta peliltä. Viikonloppuna tuli roudattua parimetrisen sängyn runko osissa ja juuri sopivasti mahtui kyytiin. Toki samalla vaivalla tuli aiheutettua sisämuoveihin ensimmäiset myös käytön jäljet...
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

kolli

Rocco,myös meidän Velosterissa kello jätättää jonkun minuutin kuukaudessa eli se on "ominaisuus" ;D.Ehkä se ennakoi tulevaa talviaikaan siirtymistä
Menee muuten 61' rungolla varustettu "kilpapyörä" takakonttiin selkänojat kaadettuna eli kuten mainitsit,niin todellinen tilaihme.

RoccoScientist

Lainaus käyttäjältä: kolli - 16.05.13 - klo:12:58
Ehkä se ennakoi tulevaa talviaikaan siirtymistä

:D Tai sitten auto on niin nopea, että aikakin hidastuu.

Mihinkäs teillä muuten nuo kulutuslukemat näin lämpimämmillä keleillä ovat asettuneet?
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

kolli

Lyhyillä lenkeillä (3-14 km.) kulutus ollut n. 7, 5l. eli vaimon vaihtelevalla työmatkoilla.Velosterissa vasta 2800 km. mittarissa.Pitkiä matkoja ei ole vielä ajeltu, mutta varmasti menee kutosella alkaviin lukemiin.
Joo, nopee on ja lasikatto auki vielä nopeampi ;D

RoccoScientist

No perhana. Melkein tekisi mieli ehdottaa vaihtoa päiväksi, niin saisin selkoa onko vika suureen kulutukseen autossa vaiko kuskissa.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

kolli

Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 16.05.13 - klo:22:23
No perhana. Melkein tekisi mieli ehdottaa vaihtoa päiväksi, niin saisin selkoa onko vika suureen kulutukseen autossa vaiko kuskissa.

Meillä Mamma ajelee nätisti eikä reitit ole ruuhkissa matelemista.Työmatkat Tuusulan kunnan alueella.
Tuo ilmoittamani kulutuslukema on ajotietokoneen näyttämä.Ei tarkempia mittauksia tankilla.

Rocco,voima ei tule tyhjästä ;)

RoccoScientist

No tässä melkein tuntuu, että se voima tulee tyhjästä, kun bensaa menee saman verran ajoi sitten 100 km/h tai 40 km/h. ;)

Pistin nyt sitten myyjälle kysymystä maahantuontipäivästä. Auto on nimittäin saattanu seistä maahantuojan varastossa aika pitkäänkin. Akkuna tässä on joku Vartan tekele, joka on liian iso alkuperäiselle akun suojukselle (kts. kuva), joten herää epäilys, että alkuperäinen akku oli ehtinyt kuolla käytön puutteeseen. Tuurilla autoon on saatavilla softapäivityksiä niin moottorinohjaukseen kuin vaihteistoonkin, jotka saattaisivat vaikuttaa tuohon kulutukseen.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

kolli

Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 17.05.13 - klo:15:14
No tässä melkein tuntuu, että se voima tulee tyhjästä, kun bensaa menee saman verran ajoi sitten 100 km/h tai 40 km/h. ;)

Pistin nyt sitten myyjälle kysymystä maahantuontipäivästä. Auto on nimittäin saattanu seistä maahantuojan varastossa aika pitkäänkin. Akkuna tässä on joku Vartan tekele, joka on liian iso alkuperäiselle akun suojukselle (kts. kuva), joten herää epäilys, että alkuperäinen akku oli ehtinyt kuolla käytön puutteeseen. Tuurilla autoon on saatavilla softapäivityksiä niin moottorinohjaukseen kuin vaihteistoonkin, jotka saattaisivat vaikuttaa tuohon kulutukseen.
Täytyy kurkata konepellin alle viikonloppuna ,mikä akku meillä on autossa.Sillä olihan toi meidänkin veloster seissyt  varastossa ainakin viime syksyn.
Paljonko sitä polttoainetta oikein kuluu?

RoccoScientist

Edellinen tankillinen sekalaista ajoa (tosin kaupunkipainotuksella) ECO-moodi päällä ja lähinnä D-vaihteella ajellen meni tankkauksen mukaan keskikulutuksella 9,2 l/100 km. Saman verran kului sisäänajovaiheessa ilman ECO-moodia ja itse vaihteita vaihdellen, kierrokset välillä 2000-4000 rpm pitäen. Nyt kokeilen ajaa ilman ECO-moodia ja itse vaihdellen, mutta tällä kertaa yritän pitää kierrokset välillä 1500-2000 rpm kiihdytyksiä lukuunottamatta. Ajotietokoneen mukaan kulutus pyörii tällä hetkellä 10 l/100 km tuntumassa.

Katselin vähän akkujen speksejä netistä ja tuon Vartan akun pitäisi ilmeisesti olla ihan riittävä ja laadukas. Sciroccon akun kapasiteetti oli muistaakseni 72 Ah, mutta Velosteriin myydään mm. 53 Ah:n akkuja, joten 60 Ah:n ei pitäisi kaiketi tuottaa ongelmia. Kylmäkäynnistysvirtakin on tuossa ihan hyvä.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

kolli

Kovat on kulutuslukemat.Täytyy seuraavan tankkauksen yhteydessä mitata tankilta meidän auton kulutus, kun sitä tietoa ei ole.Kyselin vaimolta juuri vahvistusta ajotietokoneen lukemiin ja sanoin tällä viikolla katsoneen lukemaksi 7, 4 l./100km.Voi heittää tietenkin reilusti todellisuudessa, mutta kuten sanoin, pistetään seurantaan.

Antero

Kovilta lukemilta kuulosta kyllä. Ceedillä jossa sama vaihteisto ja moottori vie itselläni kaupunkipainotteissa säästeliäässä ajossa ajotietokoneen mukaan 6,6-6,9 litraa/100km. Vastaavasti matka-ajossa on vaikeaa päästä alle kuuden litran. Toki auto on muuten eri, mutta silti mielestäni liian suuri ero.

RoccoScientist

Lainaus käyttäjältä: Antero - 17.05.13 - klo:16:30
Ceedillä jossa sama vaihteisto ja moottori vie itselläni kaupunkipainotteissa säästeliäässä ajossa ajotietokoneen mukaan 6,6-6,9 litraa/100km.

Matkalla Ouluun ja takaisin Veloster vei juurikin 6,6 l/100km ja 6,9 l/100km kolmen hengen kuormalla (kuski mukaanlukien). Rengastus selittänee osan erosta ja tosiaan meidän ajothan voivat olla varsin erilaiset, mutta jos vertaa Sciroccoon, niin samoilla ajoilla se kulutti pääasiassa seiskalla alkavia lukemia (kuutosella, jos enemmän maantietä, kasilla, jos enemmän ydinkeskustapyöritystä).
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

autotonOnOnneton

Lainaus käyttäjältä: naksu76 - 21.12.10 - klo:10:17
viime kevät talvella vaihdoin OcuI:en Huihai i30:een farkkuun (1.6 tiisseli) ja nyt on mittarissa 31tkm. 
Auton vaihdon jälkeen ei ole tarvinnut pajalla vierailla kuin määräaikaishuollon yhteydessä.
Lisäksi positiivinen yllätys on ollut se että autossa tarkenee myös talvella.
Kulutus näyttää olevan talvella noin 5,2l/100km ja kesällä hieman pienempi, sisältäen kaikki ajot. Pelkässä maantieajossa pääsee pienemmälläkin.

Saas nähdä miten korean kikotin toimii pidemmän päälle... :-\

i30:nen Korean ihme tuli minullekin ja 1.4 bensakoneella. 3000km on nyt mittarissa ja tosi tyytyväinen olen kyllä ollut. Kulutus on pysynyt ainakin nyt keväällä/alkukesästä 4,9-5,2l/100km, eli alempana kuin tehtaan lupaama 5,6l/100km. Melkein dieselien lukemissa siis!  :P

Ã,,ärimmäisen mukava on ollut kyllä ajaa ja itse ainakin autossa arvostan yli kaiken hiljaisuutta. Näitähän I30 malleja on alkanut näkymään takseinakin  ;)

autotonOnOnneton

Aikas hassua muuten että esim. i30:tä kutsutaan "korealaiseksi", vaikka auto on suunniteltu Saksassa ja myöskin valmistettu Euroopassa (Tsekeissä).

"The new i30 was designed and engineered at the Hyundai Motor Europe Technical Centre in Rüsselsheim, Germany."

No onhan keulan merkki toki korealainen.. ja ainakin korin suurlujuus-teräs (ehkä myös moottorit ja muut osat?) tulee Hyundain omalta Etelä-Korean tehtaalta.  ;)

RoccoScientist

No eihän sitä itse vaihtamalla ja ilman ECO-moodia kesää tullut. Kulutus edelliseltä tankilta 10 l/100km. Nyt mennään taas ECO-moodilla ja D:llä, mutta tällä kertaa yritän sitten ohjata automaattia käyttämään vähän isompia vaihteita.

Tässäkin moottorissa on muuten korotettu tyhjäkäynti. Kierrokset joka aamu noin 1500 rpm:ssä ja pientä sytytyshäiriötä minusta havaittavissa. Ei tosin hypi ja loiki jos lähtee liikkeelle ja pakoäänetkin ovat normaalit, joten saatan olla vain vainoharhainen. Ohjekirja ohjeistaa kuitenkin odottamaan ennen liikkellelähtöä n. 10-20 s ja sitä on pyritty noudattamaan. Lämpimälläkin koneella esiintyy lisäksi satunnaisesti lievää täristämistä. En tiedä onko vain jokin resonanssi vai ongelmaa sytytyspuolella.

Myyjä ei ole vieläkään vastannut kyselyihin maahantuontipäivämäärästä. Pitänee kysyä softapäivityksistä ym. suoraan huollolta.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

autotonOnOnneton

Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 27.05.13 - klo:16:33

Tuota noin jos tuossa jotain vikaantumista on päässyt moottoriin/softaan, niin ennenkuin mitään isompaa pääsee kehittymään.. sinuna kävisin ainakin näyttämässä siellä huollossa ja kertomassa tuon tyhjäkäyntiongelman ja n.10l/100km kulutuksesta. Ihan sama minkälainen ajotyyli, niin tuskin yhdenkään auton kuuluu kuluttaa n. 4l yli luvatun keskikulutuksen uudessa autossa.. (varsinkaan jos et ole kaahannut pelkkää ylämäkeä 1. ja 2. vaihteella kaasu pohjassa?  :P )

Eikös takuuseen kuulu ihan ilmaiset vuosittaiset tarkastukset muutenkin määräaikaishuoltojen välissä? (ja vain jos joutuvat jotain nesteitä ym lisäilemään niin niistä saattavat laskuttaa)

Ainakin i30:ssä moottori on täysin värinätön ja äänetön lämpimänä tyhjäkäynnillä (tosin eri kone kuin sinulla), mutta en muista että tuo uusi GDI konekaan mitään tärinöitä piti missään vaiheessa kun silläkin olen ajellut n. 500km.

kolli

Kyllä rocco sun velosterissa on jotain vialla.Ei toi meidän yksilö suostu kuluttamaan tuollaisia lukemia normaalissa ajossa millään.Tasaisesti ollut 7-7, 5 l. kulutuksia ja lyhyttä matkaa paljon 50-60 km. alueella.Eikä koneen käynnissä ole mitään erikoista.
Aikaa varaamaan huoltoon ja vika selville.

RoccoScientist

Lainaus käyttäjältä: autotonOnOnneton - 27.05.13 - klo:17:56
Tuota noin jos tuossa jotain vikaantumista on päässyt moottoriin/softaan, niin ennenkuin mitään isompaa pääsee kehittymään.. sinuna kävisin ainakin näyttämässä siellä huollossa ja kertomassa tuon tyhjäkäyntiongelman ja n.10l/100km kulutuksesta. Ihan sama minkälainen ajotyyli, niin tuskin yhdenkään auton kuuluu kuluttaa n. 4l yli luvatun keskikulutuksen uudessa autossa.. (varsinkaan jos et ole kaahannut pelkkää ylämäkeä 1. ja 2. vaihteella kaasu pohjassa?  :P )

Eihän se ole kuin kaksi litraa yli luvatun, jos miettii omat ajoni taajama-ajona, kun kerran pelkästään kehien sisällä on tullut liikuttua. ;) Uskoisin tuon tyhjäkäynnin kaikkinensa olevan ns. ominaisuus aivan kuten volkkareissakin. Tässä se sentään on vähän sivistyneempi, eikä sen toiminta pakota odottamaan tyhjäkäynnin loppumista. Suuri kulutus voisi selittyä sillä, että kyseessä on varhaisen tuotannon auto ja siten softissa saattaa olla parantamisen varaa, jos nyt ei suoranaisia bugeja kuitenkaan. Mutta otetaan yhteys huoltoon ja katsotaan mitä siellä tykätään...

LainaaEikös takuuseen kuulu ihan ilmaiset vuosittaiset tarkastukset muutenkin määräaikaishuoltojen välissä? (ja vain jos joutuvat jotain nesteitä ym lisäilemään niin niistä saattavat laskuttaa)

Pitäisi kuulua. Alkuperäinen ajatus oli käyttää kymppitonnin kohdalla, jolloin saa suurimman "hyödyn", mutta nyt varmaan aikaistan suunnitelmia tuohon viiteen tonniin jos huollon tyypit eivät kehoita tulemaan käymään. Öljynvaihto olisi tarkoitus tehdä samalla.

LainaaAinakin i30:ssä moottori on täysin värinätön ja äänetön lämpimänä tyhjäkäynnillä (tosin eri kone kuin sinulla), mutta en muista että tuo uusi GDI konekaan mitään tärinöitä piti missään vaiheessa kun silläkin olen ajellut n. 500km.

Ei tuo 500 km:n aikana vielä ehdi välttämättä ilmaantua. En itsekään ole noteerannut asiaa reilun 3000 km:n aikana kuin jokusen kerran - joko ilmiö esiintyy harvoin tai sitten se on todellisuudessa niin lievä, etten läheskään aina huomaa kiinnittää siihen huomiota. Tuonhan selittäisi myös säästöjen nimissä mukavuuden rajoille säädetty tyhjäkäyntikierrosten taso. Entisessä Sciroccossakin ne olivat sen verran alhaiset lämpimällä koneella, että värinän rajalla mentiin.

Edit: kollille kiitoksia lisärohkaisusta. ;D
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

autotonOnOnneton

Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 27.05.13 - klo:18:24
Uskoisin tuon tyhjäkäynnin kaikkinensa olevan ns. ominaisuus aivan kuten volkkareissakin. Tässä se sentään on vähän sivistyneempi, eikä sen toiminta pakota odottamaan tyhjäkäynnin loppumista. Suuri kulutus voisi selittyä sillä, että kyseessä on varhaisen tuotannon auto ja siten softissa saattaa olla parantamisen varaa, jos nyt ei suoranaisia bugeja kuitenkaan. Mutta otetaan yhteys huoltoon ja katsotaan mitä siellä tykätään...

Kaikella kunnioituksella Rocco, mutta luepas nyt uudelleen mitä kirjoitit tuohon (ihan kuin vakuuttelisit itsellesi että sen kuuluu olla ihan vähän pikku-vikainen?) :) sulla on nyt alla Hyundai eikä Volkkari, joten mitään värinöitä tai ihmeellisyyksiä ei tarvitse odottaa/sietää. Kolli voinee vahvistaa myös tuon, ettei värinätkään (edes pienet) kuulu asiaan?

Oot valinnu hyvän auton ja piste.  Joten jos jotain muuta ilmenee, niin ei ole OK. 8)

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy