We Connect -positiivisia kokemuksia?

Aloittaja rvc, 16.08.22 - klo:12:09

« edellinen - seuraava »

rvc

We Connectin käyttöönotto kiinnostaisi, mutta suurin osa postauksista siitä on aika kriittisiä. Ottaen huomioon, että yleensä tyytymättömät ihmiset ovat niitä äänekkäimpiä, niin kysyisin nyt et onko täällä porukkaa, jolla on siitä enemmän positiivisia kuin negatiivisia kokemuksia? :D

Kale

Edellisessä autossa oli käytössä 3 vuotta ja ihan hyvin toimi Webaston käynnistys. Kerran käytin sitä auton ovien avaamiseen kun avaimesta loppui paristo. Muuten en palvelua hyödyntänyt. Nyt käytössä We Connect Id ja toistaiseksi toiminut hyvin latauksen tarkasteluun. Muuta käyttöä en ole tuolle keksinyt.

juubatuuba

e-Golfin kanssa se on toiminut suurin piirtein moitteettomasti, mutta ei se silti kehuja ansaitse. Ensinnäkin se on toivottoman hidas ottamaan yhteyttä autoon ja toiseksi se kirjautuu itsestään ulos huomattavan usein. Ihan puhtaita palvelukatkoksiakin on parin vuoden aikana ollut muutamia. Jostain syystä myöskään käyttäjän vahva tunnistautuminen ei vaan kohdallani onnistu, joten ovia ei voi lukita tai avata puhelimella.

Verrokkina on Volvo OnCall, joka on ollut pelkästään positiivinen kokemus 6+ vuoden ajalta.

Herr K

Itse olen käyttänyt We Connectia nyt n. puoli vuotta ja ihan positiivisen puolella ollaan, vaikka ei tuo nyt mitään ihmeellisiä ominaisuuksia tarjoakaan ilman We Connect Plus -tilausta. Iso osa ominaisuuksista on siis ton takia lukittu pois käytöstä. Omalla kohdalla eniten olisi käyttöä talvella lämmityksen kytkemiselle, mutta se toki hoituu (ehkä) autosta käsin lähtöajan asettamalla tai webastollakin.

Itse olen tuota käyttänyt nyt lähinnä sähkön ja bensan kulutuksen seurantaan. Yhdistyminen on hidasta, kuten tuossa edellä jo juubatuuba kirjoittikin, mutta aina on kuitenkin yhdistänyt.
VW Passat Variant GTE

Zarhan

Seat Connect-variantti (joka on tasan sama tuote eri skinillä, samat protokollat ja palvelimet) on tämän vuoden puolella toiminut ihan hyvin. Ainoa miinus on ainakin Androidissa se että appi on törkeän hidas käynnistymään, siis tyyliin puoli minuuttia saattaa mennä, missä ajassa kävelee jo melkein autolle pistämään ne ilmastoinnit päälle :)

Kale

Lainaus käyttäjältä: juubatuuba - 16.08.22 - klo:14:17
...
Jostain syystä myöskään käyttäjän vahva tunnistautuminen ei vaan kohdallani onnistu, joten ovia ei voi lukita tai avata puhelimella.
...

Ainakin tuossa edellisessä diesel volkkarissa jotta nuo ominaisuudet sai käyttöön piti ottaa videopuhelu saksaan jossa tehtiin todella vahva tunnistautuminen eli piti vilautella ajokorttia jne ja ottaa pipo pois päästä jne jotta käyttäjä näkyy selvästi. Sen jälkeen ovet sai etänä auki ja lukkoon sen muutaman kerran ennen kuin 3 vuoden sopimus umpeutui. En kokenut Connectia hintansa arvoiseksi vaan käytin sen 3 vuotta mitä uuden auton mukana tulleeseen soppariin kuului.

We Connect ID:ssä ei taida ovien lukituksen säätöä ollakaan.

Tos®

Golffissa:
- webaston / tuuletuksen käyttö
- Karttapäivitykset, nyt heinäkuun (7/22) versio
- Hälyttimen ilmoitukset, onneksi ei muuten ole tarvinnut kuin joku ötökkä sai sen huutamaan kesän aikaan
- kissojen ym, häätö auton läheltä tööttiä aktivoimalla
- lukkoja on jonkun kerran tarvinnut avata, kun avaimet jääny taloon

Ei se enää ole niin hidas, 10-15 sekuntia ja se pyytää sormenjälkeä avaamaan sovelluksen
Autotalli:
Golf8 2021 "GTE Style" 1.5 eTSI
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

Reneto

Ihan hyvin on toiminut. Minulla käyttö on rajoittunut lähinnä webaston käynnistämiseen, koska auto on töissä kaken kantaman ulkopuolella. Ja onhan noita ajotietoja, kulutuksia ym. mukava tutkiskella sohvalla makoillen.
Ja kuten edellä mainitaan, kirjautuminen on nopeutunut. Ã,,sken huvikseni kokeilin, n 12 sek ja sovellus käytettävissä.
VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

juubatuuba

Lainaus käyttäjältä: Kale - 16.08.22 - klo:17:37
Ainakin tuossa edellisessä diesel volkkarissa jotta nuo ominaisuudet sai käyttöön piti ottaa videopuhelu saksaan jossa tehtiin todella vahva tunnistautuminen eli piti vilautella ajokorttia jne ja ottaa pipo pois päästä jne jotta käyttäjä näkyy selvästi.
Kyllä, tehty onnistuneesti pariin kertaan, mutta ei toimi vaan haluaa aina aloittaa tunnistusprosessin alusta, kun yrittää avata tai lukita ovia. Annoin periksi, kun latauksen ja lämmityksen säädöt on kuitenkin se pääasiallinen tarve.

juubatuuba

Lainaus käyttäjältä: Tos® - 16.08.22 - klo:19:36
Ei se enää ole niin hidas, 10-15 sekuntia ja se pyytää sormenjälkeä avaamaan sovelluksen
On se hidas. Boottasin puhelimen ja kellotin:
- WeConnect 9,56 sek (myönnetään, nyt oli harvinaisen nopea, joskus menee pahimmillaan 15â€"20 sek).
- Volvo OnCall 3,68 sek.

Molemmissa tapauksissa ohjelma siis käynnistettiin siten, että se ei ollut valmiiksi ajossa tai muistissa ja ajanotto päättyi, kun ohjelma oli käynnistynyt tilaan, jossa autoa voi hallita. Tunnistautuminen tapahtui naamalla siten, että se oli välittömästi tarjolla.

Komentojen perillemenossa autoon on samaa kertaluokka oleva ero, Volvolla ~7 sek kun VW:llä se vie ~20 sek.

peksinaattori

Mistä tuosta webaston saa kytkettyä päälle? Vai tarkoitatteko ilmastointia?
Omaan silmään ei ole osunut niin siksi kysyn.

Wiiseli

Meillä on toiminut alun kangertelujen jälkeen jopa niin hyvin, että olen harkinnut plus- palvelun uudelleen ostamista.
PASSAT GTE VM. 2020

Tos®

Lainaus käyttäjältä: peksinaattori - 20.08.22 - klo:08:53
Mistä tuosta webaston saa kytkettyä päälle? Vai tarkoitatteko ilmastointia?
Omaan silmään ei ole osunut niin siksi kysyn.
Se nimi hämää, mutta tarkoittaa lämpöisellä kelillä tuulettamista ja kylmällä lämmitystä: seisontailmastointi.
Kuvake muuttuu toimintatavan mukaan, kun se aktivoidaan. Samoin teksti kertoo lämmitetäänkö vai "ilmastoidaan"
Autotalli:
Golf8 2021 "GTE Style" 1.5 eTSI
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

J_u_k_k_a

Lainaus käyttäjältä: Wiiseli - 20.08.22 - klo:10:01
Meillä on toiminut alun kangertelujen jälkeen jopa niin hyvin, että olen harkinnut plus- palvelun uudelleen ostamista.

Mää juuri aktivoin plussan kun ilman sitä tuntui jotenkin tyngältä.

peksinaattori

Lainaus käyttäjältä: Tos® - 20.08.22 - klo:10:58
Se nimi hämää, mutta tarkoittaa lämpöisellä kelillä tuulettamista ja kylmällä lämmitystä: seisontailmastointi.
Kuvake muuttuu toimintatavan mukaan, kun se aktivoidaan. Samoin teksti kertoo lämmitetäänkö vai "ilmastoidaan"

Jes, kiitos selvennyksestä. Ajattelin jo että puuttuu joku täppä mun connectista.

IKH-72

We Connect on ihan ok kun ei odota liikoja. Toimi useimmilla kerroilla ihan ok ja sillä saa tehtyä monet pienet arkea helpottavat asiat. Mutta mikään valtavan monipuolinen ja toimintavarma se ei ole.

Kalervo

ID3 vaihtui tänään ID5.een ( Fast Lane Pro Performance). Hyvää palvelua Tammisaaressa, kiitos Kurrelle We connect toimi hyvin ID3:ssa, mutta nyt uuden auton lisääminen on ollut tuskallista. Herjaa, että vieras-käyttäjätili aktiivinen eikä anna lisätä pääkäyttäjää. Kaikenlaista on yritetty, välillä laitettu tehdasasetukset takaisin ja poistettu appi iphonesta. Ei vaan onnistu….

makelja

Viittaa siihen että auto on rekisteröity jonkun toisen WeConnect tiliin ja sitä ei voi rekisteröidä toiselle ennenkuin se on poistettu tuosta aiemmasta tilistä.

Herr K

Lainaus käyttäjältä: Kalervo - 06.09.22 - klo:15:45
ID3 vaihtui tänään ID5.een ( Fast Lane Pro Performance). Hyvää palvelua Tammisaaressa, kiitos Kurrelle We connect toimi hyvin ID3:ssa, mutta nyt uuden auton lisääminen on ollut tuskallista. Herjaa, että vieras-käyttäjätili aktiivinen eikä anna lisätä pääkäyttäjää. Kaikenlaista on yritetty, välillä laitettu tehdasasetukset takaisin ja poistettu appi iphonesta. Ei vaan onnistu….

Oletko koittanut rekisteröidä auton ensin itsellesi tuolla myVolkswagenissa? En tiedä auttaako, mutta kannattaa kokeilla

https://www.volkswagen.fi/fi/innovaatiot-ja-teknologia/myvolkswagen.html
VW Passat Variant GTE

T.P.

Erittäin hyvin toimii WeConnect plus Passat GTE:ssä. Se on totta mitä sanotaan että latausaika on joskus jotain 15sek-20sek välillä appin avaamisesta, ei ongelma minulle.

Mikav

Ihan kohtuu kätevä appi, vaan kannattaako siitä maksaa sitä aika suolaista hintaa, mitä VW pyytää, kun minulla se joulukuussa umpeutuu.
Saa ne ajat asetettua e-managerillakin ja webastossa on kaukosäädin.
Polestar 2 LRDM

makelja

Itse olen sen kaksi kertaa nyt uusinut. Kallishan se on mutta kun on tottunut niin sen takia lähinnä.
Nykyään sen toimiikin ihan OK verrattuna vuosi sitten. Oli katkoksia ja uloskirjautumisia kokoajan.

Kalervo

Lainaus käyttäjältä: Herr K - 08.09.22 - klo:07:56
Oletko koittanut rekisteröidä auton ensin itsellesi tuolla myVolkswagenissa? En tiedä auttaako, mutta kannattaa kokeilla

https://www.volkswagen.fi/fi/innovaatiot-ja-teknologia/myvolkswagen.html

Homma selvisi soittamalla Volkkarin palvelunumeroon. Yksi päivitys oli lataamatta, oli valikkojen takana jemmassa. Useammalla ollut sama haaste. Nyt pelittää hyvin  ;D

soSkary

Onko siis mahdollista avata/lukita ovet We connectin kautta? (Vm 2018 Passat GTE)

Itse näen lukituksen tilan, mutta en ole hoksannut että jotenkin voisi myös lukita/avata? Käytössä Security and Service Plus paketti…

Reneto

Lainaus käyttäjältä: soSkary - 16.10.22 - klo:12:31
Onko siis mahdollista avata/lukita ovet We connectin kautta? (Vm 2018 Passat GTE)

Itse näen lukituksen tilan, mutta en ole hoksannut että jotenkin voisi myös lukita/avata? Käytössä Security and Service Plus paketti…

Mulla avautuu tuollainen ikkuna, eli varmaankin onnistuu. En ole kokeillut


VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

soSkary

Ehkä tässä mallikohtaisia eroja… Mulla näkymä näyttää tältä, eikä tuota lukitusta voi klikata mistään…


Lainaus käyttäjältä: Reneto - 16.10.22 - klo:13:49


Mulla avautuu tuollainen ikkuna, eli varmaankin onnistuu. En ole kokeillut




Tos®

Huollon kautta pitää tunnistautua, että voi lukkoja käyttää
Autotalli:
Golf8 2021 "GTE Style" 1.5 eTSI
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

Wiiseli

Lainaus käyttäjältä: Tos® - 16.10.22 - klo:14:11
Huollon kautta pitää tunnistautua, että voi lukkoja käyttää
tai soittaa englanninkieliseen tunnistukseen videopuhelun. Niin minä tein.

PASSAT GTE VM. 2020

Tippi

Lainaus käyttäjältä: Wiiseli - 16.10.22 - klo:14:40
tai soittaa englanninkieliseen tunnistukseen videopuhelun. Niin minä tein.


Oisko heittää ohjeita miten tämä tehdään, en löytäny googlettamalla oikein mitään. Kiitos

Wiiseli

#29
Lainaus käyttäjältä: Tippi - 16.10.22 - klo:17:51
Oisko heittää ohjeita miten tämä tehdään, en löytäny googlettamalla oikein mitään. Kiitos
nyt en ikävä kyllä muista mihin numeroon silloin soitin! Yritin kanssa googletella mut en löytänyt mitään. Olisikohan voinut olla niin että prosessin aikana olisi tullut infotainmenttiin tai we connectiin joku numero mihin pystyi soittaa? 🤔
Edit. Kuvan numeroon olen puhelutietojen mukaan soittanut 15 marraskuuta. Kokeile sitä?

PASSAT GTE VM. 2020

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy