Mikä liikenteessä ottaa hermoon?

Aloittaja Erkka, 28.02.10 - klo:21:22

« edellinen - seuraava »

Qrmu

Noin millilitratarkkuudella hivuttautuminen kuluttaa enemmän polttoainetta kuin paikallaan tyhjäkäynti. Saati sitten verrattuna paikallaan olemiseen moottori sammuksissa.

Oleellista olisi säilyttää inertia. Siinä vaiheessa kun moottorijarrutus lakkaa on ylimääräinen liike-energia jo kadonnut, eikä sen ylläpitämisestä moottorilla ole enää käytännön hyötyä. Parempi vain luovuttaa ja kokeilla onnistuisiko seuraaviin valoihin paremmin.
Bensaturbonelivetoautomaattifarmari

RTWteam

Lainaus käyttäjältä: PalMikko - 19.10.10 - klo:09:57
Niin mikä ärsyttää?
SUOLAUS!
Vaikka ajan nastattomilla talvirenkailla niin en kaipaa tippaakaan sitä suolaliuosta tielle.

Itsekkin siis itä-suomessa asustelen ja välillä kyllä tuntuu että ne suolan levittäjät laulelee vain tätä laulua.
Juha Vainio - Suolaa, Suolaa, Enemmän Suolaa
Toki turha se on heitä syyttää vaan niitä jotka sen päättää että nyt levitetään suolaa. :-\

Tikka

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 18.10.10 - klo:23:58
Nämä kohti-liikennevaloja-valuttelijat. Punainen kun palaa omalle kaistalle niin aloitetaan se alle kävelyvauhtia etenevä valutus vähintään puolen kilometrin päästä. Siinä on sitten vihreällä olevat kääntyvät kaistat tukossa kun yksi maanteiden ritari taas toteuttaa itseään. :P
Lainaus käyttäjältä: Quality - 19.10.10 - klo:08:19
Eikö jo autokoulussa opeteta ennakoivaa ajoa? Enemmän ottavat päähän äkkijarruttajat, ylettömän äkäiset kiihdyttelijät ja puskurissa roikkujat. Mutta kyllä, jos olen itse kääntymässä vasemmalle valoista, joissa palaa vihreä, ja suoraan ajava liruttelee kohti punaista, se vasta kiukuttaakin.

Quality on oikeassa, kyllä opetetaan ja jos miettii, niin kumpi on järkevämpää A) Ajetaan rauhallisesti liikennevaloihin ja punaiset kerkeävät vaihtua vihreisiin ---> ei tarvitse pysähtyä,  vaiko B) Ajetaan vauhdilla liikennevaloihin, jarrutetaan ja sitten taas kiihdytetään?

eGetin

Lainaus käyttäjältä: Tikka - 19.10.10 - klo:18:51
Quality on oikeassa, kyllä opetetaan ja jos miettii, niin kumpi on järkevämpää A) Ajetaan rauhallisesti liikennevaloihin ja punaiset kerkeävät vaihtua vihreisiin ---> ei tarvitse pysähtyä,  vaiko B) Ajetaan vauhdilla liikennevaloihin, jarrutetaan ja sitten taas kiihdytetään?
Näinhän se kannattaakin tehdä, MIKÃ,,LI se ei voi häiritä juurikin esim. vihreisiin nuolivaloihin kiirehtiviä. Liruuttelu liikennevaloihin on jo pelkästään ajansäästönkin kannalta järkevää, joskus tuli kokeiltua käytännössä se parin mersukuskin kanssa kun näillä tuntui olevan kiire. Mersukuskit menivät täyttä höökää punaisia kohti ja jarruttivat voimakkaasti viime metreillä. Itse taas tulin taloudellisesti moottorijarruttaen liikennevaloihin ja kun Tampereen seudulla on varsin mukavasti suunnitellut valot (ja muistaa niiden toiminnan aika hyvin ulkoa), sain aina mennä vasemmalta kaistalta ohitse kun valot vaihtuivat vihreiksi ja itselläni oli vielä 45km/h mittarissa vs. mersujen 0km/h. Siinä sai myös hetken etumatkaa kun oli ilmeisesti jotain laiskimpia mahdollisia joten kesti ikuisuuden kiihdyttää siihen tavoitenopeuteen ;D Ja ohi mentiin kauheata höökää ja melkein heti taas punaisissa seisomassa. Toisin sanottuna jos he olisivat ajelleet rajoitusten mukaisesti kuten itsekin, olisivat he oikeastaan jääneet matka-ajassa tappiolle verrattuna siihen että ei ajeltukaan täysiä kohti valoja ja vedetty liinoja kiinni viime hetkillä.

tarzi

Parikin mielenkiintoista tapausta tänään:

Aamulla joku kusipää lähti ennen nyppyä ohi vaikka näki että rekka tulee vastaan. Joku litranen aygo vielä... tai yaris.. Oli pakko tehdä ensimmäisen kerran täysjarrutus occulla, muuten olis jeppe tärähtänyt rekan keulaan  :-\ Vauhtia tais jonnin verran olla. Harmi vaan että yrityksen tarrat toyotan kylessä, ei kovin hyvää mainosta...

Ja kotimatkalla lensi vastaantulevasta konsernin autosta joku vieras esine, näytti ihan kumisaappaalta mutta ei se se ollut. Katoin et nyt pamahtaa ja jonnekkin pohjaanhan se osu oikein kunnolla  :-\ Pikasesti kurkkasin keulan alle seuraavalla pysäkillä mut mitään ei näkynyt, huomenna nosturilla tarkastettava vielä paremmin. Riipasee kyllä syrämmen pohjasta tollanen tapaus  :-[
- Audi a6 allroad quattro 3.0 tdi tiptronic - 07 350hp/750nm "hybrid"

- Skoda Octavia Combi 2.0 TDi DSG -06 elegance sport

Erkka

Ettei vaan ollut varis, mikä silloin riipaisevalla hetkellä näytti kumisaappaalta?
VW Passat Variant Elegance Business eHybrid 200 kW DSG vm. 2025
Ex. Skoda Octavia Combi 1,5 TSI Style eTEC DSG vm. 2024
Ex. Skoda Octavia Combi 1,0 TSI Ambition e-TEC DSG 2021
Ex. VW Tiguan Style eHybrid 180 kW DSG-autom. 2021

tarzi

Ei, se oli pyöreän muotoinen ja lensi ihan selvästi autosta. Jäi pyörimään auton taakse pientareelle. Sen verran ehin huomata sen kun lenti.
- Audi a6 allroad quattro 3.0 tdi tiptronic - 07 350hp/750nm "hybrid"

- Skoda Octavia Combi 2.0 TDi DSG -06 elegance sport

RTWteam

Lainaus käyttäjältä: tarzi - 19.10.10 - klo:21:36
Ei, se oli pyöreän muotoinen ja lensi ihan selvästi autosta. Jäi pyörimään auton taakse pientareelle. Sen verran ehin huomata sen kun lenti.

Ylipäätään kaikki tavaran heittäminen ikkunasta on aivan järjetöntä! Pullonkorkkeja saa väistellä tuon tuosta perjantaisin. Ei se iso ole mutta napsahtaa 100 vauhdista ihan kivasti tuulilasiin.

tarzi

Saattoipa toi kimmota alustastakin jotenkin oudosti, mutta jokatapauksessa inhottava tilanne. Hajoaa helposti jotain.
- Audi a6 allroad quattro 3.0 tdi tiptronic - 07 350hp/750nm "hybrid"

- Skoda Octavia Combi 2.0 TDi DSG -06 elegance sport

Erkka

Skoda Fabian keulaan tupsahti pari vuotta sitten pikkulintu 100 km tuntivauhdissa. Melkoisen pamauksen piti kyllä. Ajattelin siinä menneen keulapeltiä lyttyyn. Kaikeksi onneksi lintu oli sujahtanut etusäleikön läpi syyläriin, syyläriä kuitenkaan rikkomatta. Ihmettelin tuota pamauksen voimaa, mikä noinkin pienestä elikosta törmäyshetkellä lähtee. Pitihän lintuparka viedä metsänreunaan sammalmättään alle ikuiseen lepoon. Levätköön rauhassa.
VW Passat Variant Elegance Business eHybrid 200 kW DSG vm. 2025
Ex. Skoda Octavia Combi 1,5 TSI Style eTEC DSG vm. 2024
Ex. Skoda Octavia Combi 1,0 TSI Ambition e-TEC DSG 2021
Ex. VW Tiguan Style eHybrid 180 kW DSG-autom. 2021

jartsa

Kyllä se ottaa hermoon, kun nuo ohitus kaistat on käytännössä ihan turhia.. ne hitaatkin lyö "tallan tiskiin " heti ohituskaistan alettua ??? Jopa asunto-,paketti-autot jne..  laittasivat tilalle vaik sen leveäkaista tien niin ne varmaan toimis paremmin :) nyt ei kyllä toimi.. pitää ohitella muualla jos ei halua ottaa isoja sakkoja,tai menettää korttia.. ;) Ei viitsi kuitenkaan ali nopeuksia ja koko ajan vaihtelevaa nopeutta jonku perässä ajella.. ajan itse tasaista  nopeutta "vakkaria" käyttäen.. 8)

pokkus

Tänä aamuna, näin pimeiden tultua, otti hermoon sivupeilistä killoittavat Octavian valot. En tajua miksi nämä xenonit on jo tehtaalla säädetty niin pieleen, että häikäisevät todella pahasti. Faceliftissa en ole huomannut samaa, ihmekös, että siinä valoteho on "huonompi" kuin vanhassa...

makelja

En muista olenko tämän tänne jo laittanut; Vasemmalla kaistalla ajajat ilman että ohittavat ketään. Turun motarillakin autoja 8:1 vasen:oikea. Luulisi että Suomessa on siirrytty vasemmanpuoleiseen liikenteeseen.

jartsa

 >:( Se on tuo vilkun käyttö niin vaikeeta.. Jos muistaa ,että se on muita varten ja ensin jarru sitte vilkku niin sillä pärjää.. mutta, mutta ??? Käsittämätöntä.. ai nii mitä niitten muiden tarvii tietää mihin mä oon menossa ::) Ratti vilkku on kyllä tosi yleinen  >:(

JeanC

Lainaus käyttäjältä: jartsa - 20.10.10 - klo:14:01
ensin jarru sitte vilkku niin sillä pärjää..
Siiis ensin vilkku, näytetään muille minne ollaan menossa. Sitten jarru, muut huomasivat vilkustasi että olet kääntymässä ja osaavat siten jopa ennakoida oman jarrutuksensa  ;)

Peeveli

Lainaus käyttäjältä: Erkka - 19.10.10 - klo:22:02
Skoda Fabian keulaan tupsahti pari vuotta sitten pikkulintu 100 km tuntivauhdissa. Melkoisen pamauksen piti kyllä. Ajattelin siinä menneen keulapeltiä lyttyyn. Kaikeksi onneksi lintu oli sujahtanut etusäleikön läpi syyläriin, syyläriä kuitenkaan rikkomatta. Ihmettelin tuota pamauksen voimaa, mikä noinkin pienestä elikosta törmäyshetkellä lähtee. Pitihän lintuparka viedä metsänreunaan sammalmättään alle ikuiseen lepoon. Levätköön rauhassa.

Minulla pamahti pari vuotta sitten keväällä mustarastas Lahden motarilla silloisen Jettan keulaan ja tippui siitä pyörien ajoradalle kuolleena. Harmitti peevelisti kun en uskaltanut takana tulevan vilkkaan liikenteen takia pysäyttää tien reunaan ja hakea sen haudattavaksi. Keulamaskiin oli jäänyt rastasparan toinen siipi. Siinä päättyi iloisen siivekkään muutto maahamme ja keväästä nauttiminen siihen. Harmitti lintujen ystävänä kauan. :'(

jartsa

Niin tietysti tuli kirjotus virhe :o eli tietysti ensin vilkku ja sitte se.. jarru :-[

JeanC

Lainaus käyttäjältä: jartsa - 20.10.10 - klo:14:13
Niin tietysti tuli kirjotus virhe :o eli tietysti ensin vilkku ja sitte se.. jarru :-[
Kiitos  :)

jartsa

Mä olen kyllä niin huono käyttään tätä konetta että tulee uskomattomia virheitä .. voi häpiänpäivä.. miten noin hyppii et  menee sanatkin väärin päin :-[

JeanC

Lainaus käyttäjältä: jartsa - 20.10.10 - klo:14:36
Mä olen kyllä niin huono käyttään tätä konetta että tulee uskomattomia virheitä .. voi häpiänpäivä.. miten noin hyppii et  menee sanatkin väärin päin :-[
Sattuu tekevälle  ;)

Peeveli

HAL9000

  • Integroidut ratti-, vikku-, jarruyhdistelmät.
  • Duunatun -88 Starletin jälkiasennetut Zenonit. Tai, onhan se hyvä että joku valaisee myös ilmatilan maantiellä kohdatessa. ties mitä lehmiä siinä meidän autojen välissä lentää...?
  • Ei varsinaiseti ota päähän, huvittaa. :D Tyypit jotka ajelee pimeässä gavinaattori päivänpaisteasennossa. Vastaan tulee autoja joissa istuvien naamavärkit hohtaa kelmeässä valossa. Olisihan se kuitenkin ihan fiksua jos naviin vilkaisemisen jälkeen näkisi muuta kuin mustia pilkkuja...??
VW Golf eTSI 1.5 DSG Style Mk8
Skoda Octavia TSI DSG Elegance MkIII
VW Golf TSI Higline Mk6
Skoda Superb TDI DSG
VW Golf GT TDI Mk5
VW Golf  TDI 2.0 Mk5
VW Golf TDI Mk4
Passat 1.8 Mk3B

VAG!

#862
aa

Rauska

Lainaus käyttäjältä: Kukkanen - 20.10.10 - klo:21:43
Sama juttu aiheuttaa täälläkin hymyilyä.
Lähdin työkaverin kanssa hänen autollaan käväisemään keskustaan. Hänpä pukkaa TomTomin päälle. Kysyn miksi?
Hän: Näkee nopeuden.
Minä: mutta nopeusmittaristakin näkee, jopa paremmin.
Hän: Näkee oikean todellisen nopeuden.
Minä: Mutta aika pienellä fontilla, tiedätkö näyttöjen eron?
Hän:joo, noin 5 km/h
Minä: aha !-)

NYX RS E-Tron Gt 2022
EX E-Tron Sportback Progres Plus 55 quattro 2022
EX Audi e Tron GT 2021
EX A3  A3 Sportback TFSI mild hybrid 110 kW
EX A4 Avant 2016 2.0 TFSI Quattro
Ex A4 Avant 2.0 TFSI q 2015
Ex A3 SB 1.8 q Business Sport S-Tronic -13
EX A5 SB 2.0T q business -10.
Ex A3 1.4 T s-tronic -09.

JakeManse

Lainaus käyttäjältä: Rauska - 20.10.10 - klo:22:02
Lähdin työkaverin kanssa hänen autollaan käväisemään keskustaan. Hänpä pukkaa TomTomin päälle. Kysyn miksi?

On kyllä käsittämätöntä että navigaattori pitää nykyään olla oppaana kauppareissuilla, työmatkoilla jne. Ihan kuin sellasia pyrähdyksiä ei osaisi ilman opastuksia hoitaa... ;D

Bisti

Lainaus käyttäjältä: JakeManse - 21.10.10 - klo:08:40
On kyllä käsittämätöntä että navigaattori pitää nykyään olla oppaana kauppareissuilla, työmatkoilla jne. Ihan kuin sellasia pyrähdyksiä ei osaisi ilman opastuksia hoitaa... ;D

Toinen käsittämätön asia on se, että nykyään monet tuntuu luottavan navigaattoriin enemmän kuin omiin silmiinsä. Eli vaikka liikennejärjestelyt ja koko risteykset ovat muuttuneet, ajetaan navigaattorin näyttämän vanhan kartan mukaan eikä seurata liikennemerkkejä. Muutaman kerran tullut todistettua, kun käännytään kiellettyyn suuntaan tien väärällä puolella olevaan liittymään sen takia että se joskus vuosi pari takaperin oli niin.
Joskus tuntuu, ettei minulla ole mitään järkevää sanottavaa, mutta sanon siltikin aina jotain...

VW ID.4 Pro Performance 150kW 2021
VW Caddy Maxi 1.4 TSI 96kW Trendline Business -19
VW Golf 1.5 eTSI 110kW First Edition -20 (ex)
Seat Leon ST FR 1.4 TSI 110kW -16 (ex)
Seat Exeo 2.0 TDI CR 105 kW Style -12 (ex)
VW Polo 1.2 TSI 66 kW Comfortline -14 (ex)
Touran 1.6 75 kW Conceptline -07 (ex)
Jetta 1.6 75 kW Comfortline -06 (ex)
Skoda Fabia Combi 1.4 74 kW (ex)

Bisti

Ja mikä todella ottaa liikenteessä on tämä. Eli vaikka tuo näkyvyys ei tuolla pimeässä sadekelissä ole yhtä hyvä kuin kirkkaassa kesäkelissä, ajetaan edelleen samalla tavalla tappituntumalla talla pohjassa. Sitten kun etummainen jarruutaa niin tulee näitä ketjukolareita. Turvavälit, tilannenopeus, toisten liikenteenkäyttäjien huomioon ottaminen jne.

Lainaus käyttäjältä: Skofabisti - 21.10.10 - klo:08:56
Toinen käsittämätön asia on se, että nykyään monet tuntuu luottavan navigaattoriin enemmän kuin omiin silmiinsä. Eli vaikka liikennejärjestelyt ja koko risteykset ovat muuttuneet, ajetaan navigaattorin näyttämän vanhan kartan mukaan eikä seurata liikennemerkkejä. Muutaman kerran tullut todistettua, kun käännytään kiellettyyn suuntaan tien väärällä puolella olevaan liittymään sen takia että se joskus vuosi pari takaperin oli niin.

Edellisessä navigaattorissa oli just samantyyppinen virhe, ohjasi kääntymään vasemmalle vaikka liittymä oli ollut oikealle noin 15 vuotta. En sentään ollut niin pässi että olisin tehnyt työtä käskettyä :D
Itse muuten asun kadun päässä, nykyisen navigaattorin (päivitetty TomTom) mukaan keskellä peltoa ;D

HAL9000

Lainaus käyttäjältä: Skofabisti - 21.10.10 - klo:09:06
Ja mikä todella ottaa liikenteessä on tämä. Eli vaikka tuo näkyvyys ei tuolla pimeässä sadekelissä ole yhtä hyvä kuin kirkkaassa kesäkelissä, ajetaan edelleen samalla tavalla tappituntumalla talla pohjassa. Sitten kun etummainen jarruutaa niin tulee näitä ketjukolareita. Turvavälit, tilannenopeus, toisten liikenteenkäyttäjien huomioon ottaminen jne.

Tuo on kyllä kurjaa ja tavallaan turhaa. Noiden puolustukseksi voi kyllä kuitenkin sanoa että koko tuo alue kehä I ja kehä II turuntien tuntumassa on tällä hetkellä aika kaoottinen. Siinä on pari liittymää sellaisia joissa pitää liittyä liikenteen sekaan samalla takaviistoon itselleen koloa kytäten. Niissä paikoissa kyllä tulee pelti rytisemään tänä talvena. Kyseessä on sentään koko suomen vilkkaimmin liikennöity alue.
VW Golf eTSI 1.5 DSG Style Mk8
Skoda Octavia TSI DSG Elegance MkIII
VW Golf TSI Higline Mk6
Skoda Superb TDI DSG
VW Golf GT TDI Mk5
VW Golf  TDI 2.0 Mk5
VW Golf TDI Mk4
Passat 1.8 Mk3B

JakeManse

Lainaus käyttäjältä: HAL9000 - 21.10.10 - klo:09:53
Tuo on kyllä kurjaa ja tavallaan turhaa. Noiden puolustukseksi voi kyllä kuitenkin sanoa että koko tuo alue kehä I ja kehä II turuntien tuntumassa on tällä hetkellä aika kaoottinen. Siinä on pari liittymää sellaisia joissa pitää liittyä liikenteen sekaan samalla takaviistoon itselleen koloa kytäten. Niissä paikoissa kyllä tulee pelti rytisemään tänä talvena. Kyseessä on sentään koko suomen vilkkaimmin liikennöity alue.

Mikä ihme siinä Turun motarilla mättää? Itse lukemattomia kertoja ko. paikasta liittymäkaistoja käyttäneenä en ymmärrä mitä erilaista ja kolarisumaa aiheuttavaa siinä paikassa on.
Samanlaisia tai ainakin samantyyppisiä liittymiä on lukemattomia ympäri Suomea.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy