Kysely
Kysymys:
Vaihdatko Renkaat itse?
Vaihtoehto 1: Kyllä
ääntä: 365
Vaihtoehto 2: En
ääntä: 106
Nyt kun renkaidenvaihtoaika alkaa olla käsillä, niin pistetäämpä pystyyn tämmöinen kysely.
Eli vaihdatko itse vai vietkö "ammattilaisen" tehtäväksi
Edit: Itse tulee vaihdettua renkaat :)
Mä kolhin vanteet, tunkkaan helman solmuun ja ammun lukkopultit pyöreäksi ihan itse.
Kyllä tulee itse vaihdettua. Tietää ainakin että on oikein laitettu ja oikeassa momentissa. Tosin se jeesaa että töissä autokorjaamolla :)
Jos renkaat ei tarvitse tasapainotusta niin vaihdan itse, muuten vien liikkeeseen. Toisinsanoen siis joka toinen kerta vaihdan itse.
Itse, vaikka huoltosopimukseen kuuluukin renkaidenvaihdot.
Mielestäni yksinkertaisinta ja nopeinta on vaihtaa itse, erityisesti talvirenkaisiin vaihto syksyllä. Keväällä pelivaraa olisi enemmän mutta esimerkiksi merkkikorjaamon tai rengasliikkeen palveluiden käyttö tuntuu kokonaisuutena aika työläältä, vaikka itse renkaidenvaihtotyö jäisikin pois.
Tietysti jos määräaikaishuolto tai vaikka uuden rengassarjan hankinta sattuu sopivasti...
Kyllä. Tarpeen vaatiessa vaihdan myös auton moottorin itse.
Yleensä itse vaihdan. Saa nähdä teenkö tänä vuonna poikkeuksen.... :)
Lainaus käyttäjältä: savolaiskollega - 03.04.10 - klo:17:48
Yleensä itse vaihdan. Saa nähdä teenkö tänä vuonna poikkeuksen.... :)
Ã,,lä älä mee poikkeusta tekemään, säästä ne rahat ja osta vaikkapa uusi wunderi ;)
Renkaat on Euromasterin rengashotellissa säilössä, samaan hintaan kuuluu asennus, putsaus, tasapainotus,säilytys, yms
Lainaus käyttäjältä: JeanC - 03.04.10 - klo:18:03
Renkaat on Euromasterin rengashotellissa säilössä, samaan hintaan kuuluu asennus, putsaus, tasapainotus,säilytys, yms
Paljonko lystistä saa maksaa?
90 â,¬ per kausi
Lainaus käyttäjältä: JeanC - 03.04.10 - klo:18:15
90 â,¬ per kausi
Taidan jatkaa itse vaihtamista ja pesemistä ::)
Helppo valinta pestä, vahata ja vaihtaa itse, kun omakotitalossa asuu ja on tilaa säilyttää. Eipäilemättä kuitenkin monelle kaupunkilaiselle (lue: esim. kerrostalossa asujalle) varmasti hyvä valinta tuollaiset rengashotellit, mutta ei kyllä aivan halpaa lystiä silti ole.
Lainaus käyttäjältä: Ironic32 - 03.04.10 - klo:18:18

Joo. Kerros- ja rivitalossa ei oikein viitsi pihallakaan säilytellä. Itsellä oli talven yksi vannesarja talon seinustalla. :-[
Lainaus käyttäjältä: Ironic32 - 03.04.10 - klo:18:18
Helppo valinta pestä, vahata ja vaihtaa itse, kun omakotitalossa asuu ja on tilaa säilyttää. Eipäilemättä kuitenkin monelle kaupunkilaiselle (lue: esim. kerrostalossa asujalle) varmasti hyvä valinta tuollaiset rengashotellit, mutta ei kyllä aivan halpaa lystiä silti ole.
Autotallin hyllyt täynnä kaikkea ylimääräistä, siksi rengashotelli ;)
Lainaus käyttäjältä: JeanC - 03.04.10 - klo:18:15
90 â,¬ per kausi
Rengashotellia käytän minäkin johtuen kerrostaloasumuksen surkeista säilytystiloista sekä Octavian paperihelmoista joita ei kestä tunkata hallitunkilla, hinta: 50â,¬/kausi.
Kunhan tässä saa asunnon hankintaprojektin päätökseen niin varastotila lisääntyy toivottavasti niin paljon että voi säilytellä itse, vaihdon saa silti suorittaa joku muu em. syistä ::)
Lainaus käyttäjältä: Karvis - 03.04.10 - klo:18:40
Octavian paperihelmoista joita ei kestä tunkata hallitunkilla
Täh? Onko se sitten niin, että jos rengas puhkeaa ja pitäisi vararengas vaihtaa, niin pitää etsiä jostain autonosturi ettei helmat mene solmuun?
Eikö siellä tosiaan käyttöohjekirjassa ole ilmoitettu paikkaa mistä tunkata auto ilmaan?
Lainaus käyttäjältä: Tuksuu - 03.04.10 - klo:18:43

Kaippa se sillä orkkiksella kestää ehkä nostaa, hallitunkilla ei näköjään kestänyt edes siitä oikeasta paikasta. Ja ennen kuin aletaan naukumaan ettei saa raakana nostella niin mainitaan että välissä oli hyväksi havaittu kumitalla, linttaan meni silti >:( Ei pahasti mutta hieman kuitenkin, joten päätin että en enään tunkkaile jos ei ole aivan pakko :-\
Lainaus käyttäjältä: Tuksuu - 03.04.10 - klo:18:43
Täh? Onko se sitten niin, että jos rengas puhkeaa ja pitäisi vararengas vaihtaa, niin pitää etsiä jostain autonosturi ettei helmat mene solmuun?
Eikö siellä tosiaan käyttöohjekirjassa ole ilmoitettu paikkaa mistä tunkata auto ilmaan?
No tunkkihan on autossa sitä varten.Skodan tunkki sellainen mikä ei vahingoita sitä helmaa.Se on totta ettei helmat kestä hallitunkkia mutta käytin sellaista pehmustekiekkoa tällä kertaa.Silti vähän vekkiä tuli.Toki voi yrittää nostaa jostain muualta mutta iso hallitunkki ei oikein mahdu joka paikkaan.
Hallitunkki, kompura ja pulttikone.. Niillä se hoituu, ihan tuossa kotipihalla ;D
itse. Tarvittaessa vaihan kumet vanteille ja tasapainotan,tullut rengashommissa joskus oltua ja saan käyä ex paikassa hallissa vääntelemässä kumeja vanteille jos tarvis ;D
Lainaus käyttäjältä: ram1 - 03.04.10 - klo:18:55
No tunkkihan on autossa sitä varten.Skodan tunkki sellainen mikä ei vahingoita sitä helmaa.Se on totta ettei helmat kestä hallitunkkia mutta käytin sellaista pehmustekiekkoa tällä kertaa.Silti vähän vekkiä tuli.Toki voi yrittää nostaa jostain muualta mutta iso hallitunkki ei oikein mahdu joka paikkaan.
No jokapaikassa vaan marmoritiskeillä sanotaan aina asiakkaalle joilla on Skoda, VW tai Seat että älä käytä mukana tulevaa tunkkia renkaan vaihdoissa ja että se on vain hätäkäyttöön jos rengas puhkeaa&vaihdat vararenkaan>mutta mitään koko auton renkaanvaihtourakkaa ei sillä kannata ja saa suorittaa.
^ Aivan, koska se tunkki siellä takakontissa on melkoinen lelu.
Lainaus käyttäjältä: J1978 - 03.04.10 - klo:19:03
No jokapaikassa vaan marmoritiskeillä sanotaan aina asiakkaalle joilla on Skoda, VW tai Seat että älä käytä mukana tulevaa tunkkia renkaan vaihdoissa ja että se on vain hätäkäyttöön jos rengas puhkeaa&vaihdat vararenkaan>mutta mitään koko auton renkaanvaihtourakkaa ei sillä kanntata ja saa suorittaa.
Ne voisi myös sanoa millä tuota vekotinta voi nostaa tai laittaa sellainen tunkki autoon millä voi nostaa.Rs Ocuun vaihdoin aina tolla auton omalla tunkilla renkaat ja hyvin se kestää.Kyse varmaan siitä, että pestään kädet asiasta jos joku kämmää niin ei tartte taistella korvauksista.No nyt käytän hallitunkkia kun töissä renkaat vaihdan.
Hallitunkilla ei näköjään kestänyt edes siitä oikeasta paikasta.
Hiukan vääntyi helman kantti Ocusta talvirenkaita hallitunkilla vaihtaessa,oli myös kumitalla välissä.Enään en käytä hallitunkkia,kävin ostamassa järeämmän haitaritunkin kesärenkaiden vaihtoa varten!
Itse vaihdan renkaat kahteen autoon ???
Lainaus käyttäjältä: ram1 - 03.04.10 - klo:19:07
Ne voisi myös sanoa millä tuota vekotinta voi nostaa tai laittaa sellainen tunkki autoon millä voi nostaa.Rs Ocuun vaihdoin aina tolla auton omalla tunkilla renkaat ja hyvin se kestää.Kyse varmaan siitä, että pestään kädet asiasta jos joku kämmää niin ei tartte taistella korvauksista.No nyt käytän hallitunkkia kun töissä renkaat vaihdan.
Niin no joo: siitähän siinä suurimmaksi osaksi on kyse ettei myyjäliike joutuisi vastuuseen kun asiakas tulee raivomaan, että tunkki petti alta tai että helmat on solmussa tjs. ja huutaa: että se on auton tai tunkin tai liikkeen tai automyyjän vika, että näin kävi.
Olen käyttänyt vanhassa Octaviassa tuota "widowmakeria" aina. Syynä pääasiassa että alle ei mikään normaali hallitunkki mene. Yhden ainoan kerran on kippi tullut ja silloinkin oli rengas vielä alla.
Seattiin vaihdoin samalla leskentekijällä ja talvirenkaat hallitunkilla. Hallitunkin kanssa se kyllä enemmän jännitti. Väliin tungin puolen metrin pätkän vaneria jotta vielä kuormaa olisi saanut pidemmälle matkalle levitettyä. Ikävästi se muovihelmaa rutisti ylöspäin joten eiköhän kesäpyörät vaihdeta tuota orkkistunkkia käyttäen.
Se kuka tiedon tietää mistä muualla kuin määritellyistä kohdista autoa voi nostaa sen kertokoon.
Itse vaihdan renkaani ja sitä helpottaakseni hankin hyvän hallitunkin ja myös Makitan mutterinväännin tuli ostettua.
En tiedä onko järkeä maksaa 320 â,¬ tunkista, mutta hyvä se on. :)
(http://www.tyokalukauppa.net/images/mgt2_big.jpg)
Tuollainen matala malli olisi itselläkin haussa.
Lainaus käyttäjältä: Donitsi - 03.04.10 - klo:19:17
Se kuka tiedon tietää mistä muualla kuin määritellyistä kohdista autoa voi nostaa sen kertokoon.
Varmaksi en mene sanomaan mutta Vrsclubin foorumilta löytyi tämmöset ohjeet.
Lainaa
Ai niin, mistä nostaa..Olka-akselien "ala-osa" on sellanen levymäinen ja siihen on hyvä myös hallitunkki laittaa. Eli jarrukilvestä, auton alle katsottaessa siirrät katsettasi kohti auton keskikohtaa joitain senttejä, niin huomaat kyllä "tasaisen" paikan. Muista käyttää jotain "pehmustetta", sillä hallitunkin rosoisella kupilla saa turhia jälkiä aikaan. Peräpään saa myös kätevästi "kerralla ilmaan", kun sijoittaa tunkin aivan auton keskelle "akselien kiinnityskohtaan".
Lainaus käyttäjältä: Reo - 03.04.10 - klo:19:11
Hallitunkilla ei näköjään kestänyt edes siitä oikeasta paikasta.
Hiukan vääntyi helman kantti Ocusta talvirenkaita hallitunkilla vaihtaessa,oli myös kumitalla välissä.Enään en käytä hallitunkkia,kävin ostamassa järeämmän haitaritunkin kesärenkaiden vaihtoa varten!
Samojen asioiden kanssa kärsin kuin muutkin; VWn omat rimpula tunkit toimii helman kannalta, ja hallitunkin kanssa on vähän ihmeessä miten kotelon reuna kestää.
Onko linkkiä tähän haitaritunkkiin? Siinä ilmeisesti on sellainen hahlomainen nostopää kuin VWn omissakin?
Linkkiä ei ole, Motonetista ostin,tunkissa kiinteä kumityyny jossa kolo helman kanttia varten!
Lainaus käyttäjältä: Reo - 03.04.10 - klo:19:43
Linkkiä ei ole, Motonetista ostin,tunkissa kiinteä kumityyny jossa kolo helman kanttia varten!
Eli kolo ei ole ilmeisesti tuossakaan niin syvä että paino menisi sinne helmakantin juureen tasaselle kuten VWn omissa?
Lainaus käyttäjältä: Arcca - 03.04.10 - klo:19:50
Eli kolo ei ole ilmeisesti tuossakaan niin syvä että paino meni sinne helmakantin juureen tasaselle kuten VWn omissa?
Mittailin ocun tunkista että olisi sama syvyys,toki kumi pehmuste hiukan painuu.En ole käyttänyt tunkkia vielä,lähipäivinä aion käyttää.
Hallitunkilla taitoin helman kanttia vaikka oli kumitalla välissä!
Itse vaihdan. Isäukolla on kunnon hallitunkki, paineilmavehkeet ja talli, joten siellä on hyvä vaihdella renkaita. Renkaiden säilytys onnistuu siellä myös.
Asun kerrostalossa, ja olen kyllä joskus täälläkin varastossa säilyttänyt renkaita ja parkkarilla vaihtanut. Mutta nyttemmin mukavuudenhalu ajaa parempien olosuhteiden luo. Ehkä joskus tulevaisuudessa mukavuudenhalu kasvaa entisestään ja minusta tulee rengashotellin asiakas..
Ite on tullut ruuvailtua kumit aina alle omiin autoihin välillä muidenkin. Yhtä kertaa lukuunottamatta operaatio on suoritettu auton omalla tunkilla. Vaihto-operaatiosta en viitsisi maksaa ulkopuoliselle koska otan touhun kuntoilun kannalta. Ainoastaan kerran meinasin kiikuttaa renkaat liikkeeseen vaihdettavaksi kun olin pitkällä sairaslomalla mutta hampaat irvessä vaihdettiin kumit vaimon kanssa. Koko operaatioon kuuluu pulttien putsaus sekä molempien rengassatsien pesu ja vanteiden vahaus.
Itse vaihdan meidän kumpaankin kotelo-Audiin (=lue Audi A3).
Renkaiden ja vanteiden pesun mahdottomuus on se kerrostaloasujan ikävin asia omatoimisessa vaihtoruljanssissa. Vaikka muuten se ei mahdottomia vaatisikaan, niin lähde niitä nyt jonnekin erikseen pesemään..
20 vuotta noitta vaggineita tuossa pihalla ollut,tälläkin hetkellä 4 ???
Koskaan(paitsi silloin,kun rengas puhjennut tien päällä)ei ole tarvinnut helmasta nostaa,vaikka hallitunkilla vaihtelen.
Akselistorakenteista saa hyvin nostettua hallitunkilla.
Ajaa vaikka lankun päälle,jos ei mahdu muuten alle.
Helmoista ei ole mitään järkeä nostaa millään,eiväthän ne nosta helmoista edes merkkihuollossa,ainaskaan skodalla 8)
Lainaus käyttäjältä: Marko - 04.04.10 - klo:12:02
Helmoista ei ole mitään järkeä nostaa millään,eiväthän ne nosta helmoista edes merkkihuollossa,ainaskaan skodalla 8)
Sun pitäisi mennä kertomaan tämä VW:lle, ja neuvoa laittamaan ohjekirjaan oikeat nostopaikat.
Lainaus käyttäjältä: Arcca - 04.04.10 - klo:12:48
Sun pitäisi mennä kertomaan tämä VW:lle, ja neuvoa laittamaan ohjekirjaan oikeat nostopaikat.
Saman ohjeistuksen voisi käydä antamassa myös siellä Skodalla, sekä ohjekirjaosastolla että huollossa.
Lainaus käyttäjältä: Arcca - 04.04.10 - klo:12:48
Sun pitäisi mennä kertomaan tämä VW:lle, ja neuvoa laittamaan ohjekirjaan oikeat nostopaikat.
Ainakin Jetan ohjekirjassa on näytetty nostopaikat mistä voi nostaa hallitunkilla. Niistä olen nostellut ja helmat ovat suorat.
Lainaus käyttäjältä: Tuksuu - 04.04.10 - klo:13:02
Ainakin Jetan ohjekirjassa on näytetty nostopaikat mistä voi nostaa hallitunkilla. Niistä olen nostellut ja helmat ovat suorat.
Se vaihtelee, Polossa ja 3BG:ssä oli hallitunkki paikka ohjeistettu takana helmaan samaan kohtaan mistä omallakin tunkilla. Nyt jos muistan oikein niin CCssä on ohjekirjassa nostopaikkana sekä edessä että takana helmasta.
Lainaus käyttäjältä: Tuksuu - 04.04.10 - klo:13:02
Ainakin Jetan ohjekirjassa on näytetty nostopaikat mistä voi nostaa hallitunkilla. Niistä olen nostellut ja helmat ovat suorat.
Oman Jettani ohjekirjassa nuo paikat on täysin samat mitä on merkitty myös auton omalle tunkille. Näistä olen myös nostanut ja pitänyt kumitallaa välissä, suoralta nuo helmat ainakin vielä näyttävät. Tuo kumitallakin antaa sen verran periksi, että näyttää sopivasti pyöristyvän tuon helmankantin ympärille, joten taitaa sekin jakaa sitä painetta samoin kuin normitunkilla nostettaessa.
Jos kuitenkin joku voisi laittaa vaikka kuvan siitä missä ne "oikeaoppiset" hallinosturin paikat sijaitsevat, niin ei tarvitsisi sitäkään arpoa.
e: Jetassa ja touranissa taitaa tuo nostopaikka ja mekanismi olla muutenkin erilainen kuin skodissa. Itse joskus mittailin tuota autojen omaa tunkkia tuohon nostokohtaan ja omien muistikuvieni mukaan siinäkin se paino on täysin sillä kantilla, ei siis tunkin reunat ylettyisi auton pohjaan asti.
Voisko näissä hallitunkkiongelmissa ja helman taittumisessa olla kyse siitä että hallitunkki kun ei nosta suoraan vaan se "vetää" sivullepäin kun nostetaan, saattaa se vääntää samalla helman vinoon. Tunkin pyörien pitäis päästä vapaasti rullaamaan jotta tunkki siirtyy enempi auton alle noston loppua kohti. Jos epätasainen alusta esim niin tunkki ei pääse rullaamaan ja vääntää helman? Tämmönen teoria tuli mieleen.
Eli apuna vois olla kova ja tasainen alusta jotta tunkki "rullaa" vapaasti, ja vielä jos käntäis tunkkia reilusti vinoon niin tuo sivuttaisveto muuttuukin helman suuntaiseksi niin ei pitäisi vääntää niin paljon?
Itse olin myös ajatellun vaihtaa gummit, ja hallitunkilla helmasta, no saa nyt nähdä... Pitänee ottaa pitkä lankun pala tai se pehmuste väliin. Katselin tukivarsia mutta ovat aikas syvällä auton alla ja tunkki katoaa auton alle sitä myöten eli ei kovin hyvä.
Lainaus käyttäjältä: Marko - 04.04.10 - klo:12:02
Helmoista ei ole mitään järkeä nostaa millään,eiväthän ne nosta helmoista edes merkkihuollossa,ainaskaan skodalla 8)
Lainaus käyttäjältä: Karvis - 04.04.10 - klo:12:55
Saman ohjeistuksen voisi käydä antamassa myös siellä Skodalla, sekä ohjekirjaosastolla että huollossa.
Mä luulin,että tuommonen ohjeistus on annettu kaikille Skoda huolloille.Osaavat sitten näköjään käyttää ihan maalaisjärkeä tuossa huollossa,missä kävin.
Itse on tullut omiin autoihin vaihdettua aina, mutta tämänpäiväisen räpellyksen jälkeen harkitsen vakavasti siirtymistä palveluiden käyttäjäksi. Sain nimittäin käytettyä yli 2 tuntia facelift-Octavian renkaidenvaihtoon hallitunkin, "jack-pad":in ja puulankun kanssa, ja siltikin taisi jäädä pieniä jälkiä alustaan.
Tuntuu, että siellä pohjassa ei ole mitään paikkaa, mihin tunkin laittaisi. Jokainen paikka nitisi ja natisi tai tuntui ontolta. En ole koskaan aiemmin pelännyt, että tunkki tulisi kohta pohjasta/helmasta läpi kuten tänään…
Jos jollain tosiaan on tarkempaa tietoa mistä Octavia kannattaisi nostaa, kuulisin mielelläni ennen talvirengasaikaa. :)
Ihan rahalla saa ulkoistettua palveluita, joita itsellä välttämättä ei ole erityistä kiinnostusta tehdä. Siksipä kesä-/talvirenkaat ovat muutamien vuosien ajan olleet rengashotellissa ja kausivaihdot kyseisessä paikkassa onnistuneet sujuvasti (alujen jälkikiristystä myöten). Ei (IMHO) välttämättä ole sellaista "autotekniikan" osaamista, jossa pitäisi välttämättä loistaa...
Lainaus käyttäjältä: cava superior - 04.04.10 - klo:21:17
Tuntuu, että siellä pohjassa ei ole mitään paikkaa, mihin tunkin laittaisi. Jokainen paikka nitisi ja natisi tai tuntui ontolta. En ole koskaan aiemmin pelännyt, että tunkki tulisi kohta pohjasta/helmasta läpi kuten tänään…
Jos jollain tosiaan on tarkempaa tietoa mistä Octavia kannattaisi nostaa, kuulisin mielelläni ennen talvirengasaikaa. :)
Auts...Eikös Skodan manuaalissa ole sitten hallitunkin paikkoja erikseen kerrottu? Ainakin VW:n manuaaleissa on.
Pistin tuonne aikaisemmin kommentin vähän sarkasmilla näistä "tee-se-itse miesten nostokohdista". Siinä olettamuksessa olen, että ohjekirjassa mainittu hallitunkin paikka on tietty vähiten huono. Kai nyt autotehdas parhaiten tietää mistä kohtaa koria voi nostaa.
Lainaus käyttäjältä: Arcca - 05.04.10 - klo:13:02
Auts...Eikös Skodan manuaalissa ole sitten hallitunkin paikkoja erikseen kerrottu?
Ei ole >:( Tai ei ainakaan -05:n Ocun ohjeissa kerrota kuin se yksi paikka, eli se sama joka nuolellakin on siihen kynnyskoteloon merkattu.
Nykyjään hallitunkin käyttöä hankaloittaa se kun autonpohja on "verhoiltu" melkein kauttaaltaan muovipaneeleilla.
Itse on yleensä normaali kausirenkaanvaihto tullut tehtyä, ja melkeinpä aina auton omalla tunkilla.
Minulla on auton paksissa 20x20cm alumiinipellin pala tunkin alle, jos joutuu pehmeämmällä pohjalla renkaanvaihtoon. Sitä tulee käytettyä tuossa kotipihallakin hiekkapohjalla renkaita vaihtaessa.
Nyt ajattelin käydä firman hallilla vaihtamassa, ja pitäisi värkätä jonkinnäköinen kumitalla nostokohdan suojaksi.
Tulihan sitä vaihdettua, eli lunta luvassa eteläänkin.... Ihan itse tein.
Tuommonen ohje tunkin käytöstä oli ohjekirjan välissä ;D
[ylläpito on poistanut liitteen]
Noin 25 vuotta jaksoin itse vaihtaa, mutta nyt kun on ensimmäistä kertaa elämässään hankkinut ihkauuden auton, niin maksan mielihyvin hommasta muutaman kympin muille. Voi olla että jos tätä autoa tulee pidettyä pitempään ja uutuuden viehätys häviää, niin palataan vanhaan käytäntöön. Toisaalta epäilen mukavoitumisen jäävän pysyväksi ominaisuudeksi ja koetan keksiä itselleni muuta nakertamista kuin renkaanvaihto... ;D
Olen laiska eli vaihdatan. Maksaa mitä maksaa, mutta säilytystilat on rivarissa heikohkot ja epätasaisella hiekka-/savipihalla en ala vaihtamaan mitään ja auto pitäisi vielä hilata sieltä katoksesta keskelle pihaa kun ei siellä katoksessa mitään mahdu tekemään >:( :(
Ilman muuta itse vaihdan. Ei tulis mieleenkään viedä jonnekin rengasliikkeen kiireapulaispojalle vaihdettavaksi. Samalla näkee itse vantiden ja renkaiden kunnon kunnolla ja saa pestyä, puunattua ja vahattua vanteet seuraavaa kautta varten. Ei siinä kesävanteiden puunauksessa mennyt viime syksynäkään muutamaa iltaa enempää ;)
Lainaus käyttäjältä: Pertsa - 05.04.10 - klo:19:38

Itse teetätän homman tutussa ja turvallisessa pikkupuljussa jossa homma käy kiirettömästi ainakin aamulla tai loppupäivästä, jossa olen asioinut jo kolme vuotta ja josta olen ostanut useammat renkaat&vanteet.
itse vaihdatan renkaat omaan autoon tutussa liikkeessä. ennen pidin rengashotellissa mutta nykyään säilytän renkaita duunin varastossa. perheen kakkosautoon vaihdan renkaat toistaiseksi itse.
Lainaus käyttäjältä: Marko - 05.04.10 - klo:18:46
Tuommonen ohje tunkin käytöstä oli ohjekirjan välissä ;D
Fordeissa oli ongelmia alkuperäisten tunkkien kanssa ja muutkin maahantuojat säikähtivät asiaa rajoittamalla tunkin käytön vain hätätapauksiin - ei kausivaihtoihin.
Lainaus käyttäjältä: Pertsa - 05.04.10 - klo:19:38
Ilman muuta itse vaihdan. Ei tulis mieleenkään viedä jonnekin rengasliikkeen kiireapulaispojalle vaihdettavaksi. Samalla näkee itse vantiden ja renkaiden kunnon kunnolla ja saa pestyä, puunattua ja vahattua vanteet seuraavaa kautta varten. Ei siinä kesävanteiden puunauksessa mennyt viime syksynäkään muutamaa iltaa enempää ;)
Tämä on hyvä perustelu. Kyllä minua aina hirvittää katsella, jos ostan uudet renkaat ja ne laitetaan alle rengasliikkeen toimesta. Siinä ei paljoa autoa eikä vannetta säälitä. Tämänkin vuoksi on jo pelkästään hyvä vaihtaa ne itse. Tietää ainakin mitä saa kun itse tekee. Samalla on helppo katsoa myös jarrujen kunto. Olen pyyhkäissyt kierteisiin ja napaan parina viime vuonna myös kuparitahnaa.
Lainaus käyttäjältä: Marko - 05.04.10 - klo:18:46
Tuommonen ohje tunkin käytöstä oli ohjekirjan välissä ;D
Lainaus käyttäjältä: Tourano - 05.04.10 - klo:20:12
Fordeissa oli ongelmia alkuperäisten tunkkien kanssa ja muutkin maahantuojat säikähtivät asiaa rajoittamalla tunkin käytön vain hätätapauksiin - ei kausivaihtoihin.
Selkeitä myöntöjä maahantuojilta, että kyseinen varuste on täysin susi.
Lainaus käyttäjältä: Pertsa - 05.04.10 - klo:19:38
Ilman muuta itse vaihdan. Ei tulis mieleenkään viedä jonnekin rengasliikkeen kiireapulaispojalle vaihdettavaksi. Samalla näkee itse vantiden ja renkaiden kunnon kunnolla ja saa pestyä, puunattua ja vahattua vanteet seuraavaa kautta varten. Ei siinä kesävanteiden puunauksessa mennyt viime syksynäkään muutamaa iltaa enempää ;)
Samoista syistä itse vaihdan. Hoituu kotipihalla ja homman voi tehdä koska huvittaa.
Itse vaihdan, tai ainakin aion. Vielä ei ole Octaaviassa kesätassuja alla, taitaa mennä tuonne vapun tietämille. Toivottavasti vaan löytyy nostokohdat hallitunkille. Pihinä miehenä vaihdan itse, lisäksi vaihto ja säilytysfasiliteetit löytyy vanhempien hallista, kera paineilmavehkeiden jne.
Samalla tulee tarkistettua jarrut ja alusta, ainakin niiltä osin kuin osaamista tähän löytyy.
Vastaus Kyllä/Ei ei onnistunut, joten valitsin Kyllä.
Vaimon autoon vaihdan renkaat itse ja omaan leasing autoon vaihdatan lähes aina liikkeessä. Molemmat renkaat säilytyksessä autotallissa.
Olen kerrostaloasukiksi siirryttyäni ulkoistanut sekä renkaiden säilytyksen että vaihdon.
Itse vaihdellaan, joko rivarin pihamailla tai sitten työpaikan parkkihallissa, kelin mukaan!
Lainaus käyttäjältä: saq - 06.04.10 - klo:09:56
Vastaus Kyllä/Ei ei onnistunut, joten valitsin Kyllä.
Anteeksi OT. Mutta repesin ihan täysin... ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Tänä kesänä tulee varmaan vaihdatettua, sillä tarkoitus olisi tarkistuttaa pyöränkulmat samalla kertaa. Lisäksi pitää harkita sellaista paikkaa, joka voisi noita talvirenkaita myös säilyttää. Toisaalta luottamus siihen että niitä kohdeltaisiin moitteetta ei ole kummoinen ja siten vähän hirvittää jättää noita tuntemattomien vastuulle.
Lainaus käyttäjältä: Palmikko - 06.04.10 - klo:11:58
...eli tuonne voisi lisätä vaihtoehdon: Vaihtaisin itse mutten osaa/ei onnistunut...?
Ymmärsitkö tahallaan väärin? :)
Kyllähän toisen auton renkaat sain ihan itse vaihdettua, mutta liisariin en laskuuksissani jaksa itse vaihtaa, kun saa ilmaiseksi vaihdattaa.
Tarvitsisin siis vaihtoehdon "sekä että". Molempia aika tasapuolisesti tulee tehtyä. Kerran olen omaan liisariin vaihtanut itse, joten siksi kallistuin "Kyllä" vaihtoehdon puolelle.
Lainaus käyttäjältä: Palmikko - 06.04.10 - klo:11:58
...eli tuonne voisi lisätä vaihtoehdon: Vaihtaisin itse mutten osaa/ei onnistunut...?
Viime syksynä oli kyllä lähellä tuo "ei onnistunut" -vaihtoehto. Olivat nimittäin laittaneet pulttipyssyllä kuivat pultit niin tiukalle, ettei normaalilla ristikkoavaimella meinannut saada millään auki. Sai naputella vasaralla pulttien päitä ja hakata puupalikalla avainta aika pitkään ennekuin aukesivat hirveän nirskahduksen kera. Tämän jälkeen kun itse laitoin pulttien kierteisiin hieman WD-40:stä + mobilin vaseliinia, niin aukesi tänä keväänä pultit huomattavasti helpommin. Vaikka ohjekirjassa sanotaankin ettei rasvaa saisi pulteissa käyttää, niin aion sitä kyllä vastaisuudessakin laittaa.
En enää vaihda itse. Selän välilevyongelma sen verran paha että jo renkaiden lastaus autoon tuo oireita. Uuden auton renkaatkin jätin autoliikkeeseen odottamaan öljynvaihtohuoltoa ja laitatan kesäkummit samalla alle. Jos olisi terve selkä, vaihtaisin mielelläni itse, tykkään puuhata sinänsä tällaista.
Lainaus käyttäjältä: Palmikko - 06.04.10 - klo:14:22
Joo, ymmärsin tahallaan väärin...
Tuo alkuperäinen viestisi nopeasti lukien tulee luetuksi, tai ainakin ymmärretyksi, noin.
OK, ehkä näin siitä ekasta lauseesta, mutta jälkimmäinen kappale kyllä pitäisi ymmärtää oikein. No pääasia, että Skulalla oli hauskaa. ;D
Vaihdan itse jos vaihdan, nyt en vaihda.
Helmanruttausta olis taas viikonloppuna tarkoitus harrastaa.
Aiemmin on tullut vaihdeltua auton vakiotunkilla, nyt on hallitunkki lisäksi käytössä. Väliin ei ole kyllä kumipalaa, pitäisköhän tehdä jyrsitty puukapula helmaa suojaamaan..
Renkaiden vaihto ja säilytys on tavallaan ulkoistettu vanhempien varastotiloihin. Kiva betonilaatta minkä päällä voi vaihtaa, paljon jemmatilaa ja painepesurit + muut vehkeet niin ihan ilolla pääsee taas hommiin. Kerrostaloasujana en kyllä verkkohäkissä pitäisikään edes noita nahkoja pelleillä.
Ã,,lä nosta helmasta,vaan esim. tukivarsien kiinnityspisteistä tai vaikka taka-akselista.
Ei tule sitten mitään helma vaurioita.
Onkos kenelläkään kokemuksia pääkaupunkiseudun rengashotelleista? Mihin uskaltaa jättää renkaansa kausisäilytykseen?
Lainaus käyttäjältä: Marko - 08.04.10 - klo:20:39
Ã,,lä nosta helmasta,vaan esim. tukivarsien kiinnityspisteistä tai vaikka taka-akselista.
Ei tule sitten mitään helma vaurioita.
Itsellä lukee auton ohjekirjassa ettei hallitunkilla saisi koskaan nostaa akselistosta. Tiedä sitten mihin tämäkin perustuu. Tähän asti ole selvinnyt suorilla helmoilla vaikka olenkin niistä nostanut, mutta volkkareissa taitaakin olla erilainen tuo nostokohta (helmassa erillinen "uloke" tunkkia varten).
^
Jetassa ainakin on helmaan merkitty paikka. Siitä kun menee hieman "sisään päin" niin on hyvä kohta nostaa.
Se paikka on merkitty siis ihan ohjekirjaankin.
Lainaus käyttäjältä: Tuksuu - 09.04.10 - klo:14:33
^
Jetassa ainakin on helmaan merkitty paikka. Siitä kun menee hieman "sisään päin" niin on hyvä kohta nostaa.
Se paikka on merkitty siis ihan ohjekirjaankin.
Onko se siis siellä helmasta sisäänpäin jossain pohjassa vai? Itse olin olettanut tuon olevan sama kuin auton omalla tunkilla nostettaessa, eli se helmakantissa oleva uloke.
edit: lisätty kuvat tästä ulokkeesta.
[ylläpito on poistanut liitteen]
Lainaus käyttäjältä: Skofabisti - 09.04.10 - klo:17:46
Onko se siis siellä helmasta sisäänpäin jossain pohjassa vai? Itse olin olettanut tuon olevan sama kuin auton omalla tunkilla nostettaessa, eli se helmakantissa oleva uloke.
Kuutoskopan GTI:n manuaalissa hallinosturi- ja tunkkinostokohdat ovat ainakin ihan samat. Aika samalta näyttää vielä kuin noissa kuvissakin. Nuo nostokohdat helmoissa ovat aika selkeästi vahvistettu, että en nyt ole ihan varma miten kumilla suojattu hallinosturi saisi ne golfista väännettyä.
Muistaakseni kakkoskopan Octaviassa helman nostokohdat olivat selkeästi ohuemmat, tai sitten en tutkinut niitä niin tarkasti.
Lainaus käyttäjältä: Skofabisti - 09.04.10 - klo:17:46
Onko se siis siellä helmasta sisäänpäin jossain pohjassa vai?
edit: lisätty kuvat tästä ulokkeesta.
Joo. Tuossa takapäästä otetussa kuvassa näkyykin tuo piste helmassa. ja sen kohdalla tuo uloke, mikä kestää nostamisen.
Eli luulisin että tarkoitat samaa kohtaa.
Alkuperäiseen tunkkkiin en ole koskenut, enkä tutkinut sen nostokohtaa mutta varmaan sama kohta on juu.
Itse vaihdan. Huomenna tulee asiaa sinne missä renkaat on säilytyksessä niin samalla ajattelin vaihtaa. Toki muutenkin olisin tänä viikonloppuna ne vaihtanut, eikä tästä ole sinne kuin 15km, mutta kuitenkin...
Itse tulee punottua renkaat alle. Harmittaa perhana kun edellinen omistaja on ruhjonut alahelmat molemmilta puolilta siihen kuntoon että taitaa joutua käyttämään maalaamossa.. >:( Ja jäljistä päätellen on tunkilla ruhjottu.
Lainaus käyttäjältä: RTWteam - 10.04.10 - klo:16:22
Itse tulee punottua renkaat alle. Harmittaa perhana kun edellinen omistaja on ruhjonut alahelmat molemmilta puolilta siihen kuntoon että taitaa joutua käyttämään maalaamossa.. >:( Ja jäljistä päätellen on tunkilla ruhjottu.
Mullakin oli edellisessä autossa (Golf IV) helmat varmaankin tunkilla rutattu edellis(i)en omistajien toimesta. Nykyisessä on vielä ainakin toistaiseksi ehjänä ::)
aa
Lainaus käyttäjältä: mabe - 08.04.10 - klo:09:16
Helmanruttausta olis taas viikonloppuna tarkoitus harrastaa.
Aiemmin on tullut vaihdeltua auton vakiotunkilla, nyt on hallitunkki lisäksi käytössä. Väliin ei ole kyllä kumipalaa, pitäisköhän tehdä jyrsitty puukapula helmaa suojaamaan..
Tässä on oma puukapula, ja hyvin toimii. Istuu kuin hansikas nostokohtaan.
Tammea sen olla pitää ja ura syiden vastaisesti, niin ei varmana halkea ;)
Reneto proudly presents ;D
[ylläpito on poistanut liitteen]
Lainaus käyttäjältä: Reneto - 10.04.10 - klo:17:09
Tässä on oma puukapula, ja hyvin toimii. Istuu kuin hansikas nostokohtaan.
Tammea sen olla pitää ja ura syiden vastaisesti, niin ei varmana halkea ;)
Reneto proudly presents ;D
Hieno on, mutta mahtuuko nostokohtaan ilman että reuna ottaa helmaan ;)
Tuosta kuvasta ei oikein näe noita mittasuhteita.
Edit. Niin ja nyt on myös touraniin vaihdettu omatoimisesti kesärenkaat.
Lainaus käyttäjältä: Reneto - 10.04.10 - klo:17:09
Tässä on oma puukapula, ja hyvin toimii. Istuu kuin hansikas nostokohtaan.
Tammea sen olla pitää ja ura syiden vastaisesti, niin ei varmana halkea ;)
Reneto proudly presents ;D
Menee jo hiukan panostamiseksi :D
Lainaus käyttäjältä: Skofabisti - 10.04.10 - klo:17:13
Hieno on, mutta mahtuuko nostokohtaan ilman että reuna ottaa helmaan ;)
Tuosta kuvasta ei oikein näe noita mittasuhteita.
Ei ole lähelläkään. Itse asiassa pohjan muovipaneeli nostokohdan toisella puolella on lähempänä. No joo, eihän tuo iso ole. Vähän hallitunkin nostotäppää isompi, n. 7x9 cm. korkeus 3cm, ura noin sentin syvyinen.
aa
:D
Olisihan Motonetistakin voinut hakea kumisen piitin, mutta jalopuu on aina jalopuuta.
Täytyypä nikkaroida tuollainen Reneton puukapula ajankuluksi. :)
(http://kuvaton.com/kuvei/hyvaa_puuta.jpg)
Lainaus käyttäjältä: peteko - 04.04.10 - klo:17:38
Voisko näissä hallitunkkiongelmissa ja helman taittumisessa olla kyse siitä että hallitunkki kun ei nosta suoraan vaan se "vetää" sivullepäin kun nostetaan, saattaa se vääntää samalla helman vinoon. Tunkin pyörien pitäis päästä vapaasti rullaamaan jotta tunkki siirtyy enempi auton alle noston loppua kohti. Jos epätasainen alusta esim niin tunkki ei pääse rullaamaan ja vääntää helman? Tämmönen teoria tuli mieleen.
Eli apuna vois olla kova ja tasainen alusta jotta tunkki "rullaa" vapaasti, ja vielä jos käntäis tunkkia reilusti vinoon niin tuo sivuttaisveto muuttuukin helman suuntaiseksi niin ei pitäisi vääntää niin paljon?
Itse olin myös ajatellun vaihtaa gummit, ja hallitunkilla helmasta, no saa nyt nähdä... Pitänee ottaa pitkä lankun pala tai se pehmuste väliin. Katselin tukivarsia mutta ovat aikas syvällä auton alla ja tunkki katoaa auton alle sitä myöten eli ei kovin hyvä.
Itsenäni lainaten, vaihdoin yllämainittuun tapaan Octavia II:een renkaat hallitunkilla + kumisella bilteman "Jackpadilla" ja mitään vauriota ei tullut helmaan vaikka aiemmissa viesteissä on varoiteltu Ocun heikoista helmoista. Nostokohtina ohjekirjassakin mainitut helman paikat.
Eilen ruuvasin alle kesärenkaat kotelo-Audiin (=lue Audi A3 SP).
Tänään Mersuun ja huomenna toiseen kotelo-Audiin.
Isäntä kävi hakemassa meikäläistä ni kesärenkaat oli laitellu alle.. siispä ei tarvinnut itse vaihtaa ;)
Audi A4 B8:n alkuperäiset kevytmetallivanteet (16" 7-puolainen Business-paketin vanne) ovat ainakin 'riittävän' hyvin sopivat autoon. Pyörän irroittaminen pyörännavasta vaatii melkoisesti kikkailua. :-\
Itse vaihdoin. Taisi olla viimeinen kerta tältä erää. Uuden auton luovutus ensi viikolla, ja varastoon eivät enää (ainakaan henkisesti) mahdu, joten jonkinlainen rengashotellihässäkkä saattaa olla paikallaan.
Toki asiaa tukee se, ettei auton mukana tule tunkkia.
Itse vaihdoin eilen viimeistä kertaa Nissaniin. Toivottavasti ei Skodan toimitus veny niin pitkäksi, että joutuisi vielä vaihtamaan talvirenkaat takaisin. :)
Jaa-has.. Hullu mikä hullu.. Vaihdoin firman T5:eenkin itse renkaat. Vaikka olis voi käyttää missä vaan ja lasku firmaan..
Toi vaan on jotenkin kivaa.. Ne pulttipyssyn ja kompuran äänet 8)
Ainoa kauhistus on toi kun ei tunkinnostokorkeus oikein piisaa, vaan pitää laittaa koolinkia alle 15cm... Ja auto jää keinumaan tunkin toisen pään varaan.. Huijjakkaa hommaa ;D
Vaihdan kesä/tarvipyörät aina itse..ihan vaan varmistaakseni ettei rengaspajan kaverit ei kiireissään kolhi vanteitani. Toisaalta se on myös ihan kivaa puuhaa..ainakin keväällä:)
Nyt tuli ruuvattua nastat Jetan alle 8) Continentalin 175/70/13 ;D
Lainaus käyttäjältä: rob-s - 23.05.10 - klo:09:50
Vaihdan kesä/tarvipyörät aina itse..ihan vaan varmistaakseni ettei rengaspajan kaverit ei kiireissään kolhi vanteitani. Toisaalta se on myös ihan kivaa puuhaa..ainakin keväällä:)
Mites toi niin ku livenä käy? Haitaritunkkia ei ymmärtääkseni saisi käyttää? Hallitunkilla sopivaan kohtaan ja ylös (etu tai taka) pää kerrallaan?
Renkaiden vaihdot olen ulkoistamut joskus 90-luvulla ja siinä pysyn! Se ei ole valkoisen miehen hommaa :)
Lainaus käyttäjältä: Ton-1 - 10.10.10 - klo:14:52
Mites toi niin ku livenä käy? Haitaritunkkia ei ymmärtääkseni saisi käyttää? Hallitunkilla sopivaan kohtaan ja ylös (etu tai taka) pää kerrallaan?
Hallitunkilla kun nostaa takapyörän nostokohdasta pystyy yhdellä nostolla vaihtamaan sekä etu- että takarenkaan, varsinkin jos autossa vähän jäykempi alusta.
Pitkään olin sitä meiltä, että renkaiden vaihto on niin helppo ja jopa mukavakin homma (jos aikataulu on mietitty), että en sitä ulkoistaisi. A4 B8:n kohdalla sitten jätin ekaa kertaa oman auton renkaat säilytykseen, ja sillä tiellä nyt kyllä pysyn. On se niin vaivatonta ajaa vaan rengasliikkeeseen. Saisivat kyllä tarjota paremman pesupalvelun siellä. Tuon suhteen olen saanut todella luokatonta palvelua.
Keväällä jäi itse vaihtamatta pitkästä aikaa (oli tosin ihan terveydelliset syyt...) mutta nyt voisi jopa yrittää. Tosin en kyllä vielä rupea käytännössä uusia renkaita alle laittamaan, jos nyt ei sitten 10 senttiä lunta yhtäkkiä tupsahda. Jos saisi tuonne kuun vaihteeseen venyteltyä.... 8) Sitten uudet misukan kitkat alle.
Rengashotellia käytän, ei kyllä ole oikein mahdollisuuttakaan itse vaihtaa. Pitäneekin varata aika ensi viikolla.
Lainaus käyttäjältä: Kynäkauppias - 10.10.10 - klo:15:52
Rengashotellia käytän, ei kyllä ole oikein mahdollisuuttakaan itse vaihtaa. Pitäneekin varata aika ensi viikolla.
Laittaako ne siellä hotellissa renkaat peiton alle sänkyyn niinkuin siinä tojotan mainoksessa...? ;) :D
Lainaus käyttäjältä: Pekka T - 10.10.10 - klo:15:14
Hallitunkilla kun nostaa takapyörän nostokohdasta pystyy yhdellä nostolla vaihtamaan sekä etu- että takarenkaan, varsinkin jos autossa vähän jäykempi alusta.
Toimii toki noinkin, mutta tulee kylläkin aika paljon lisäkuormaa verrattuna siihen, että neljästä ja/tai yhdestä kohdasta kerrallaan nostaisi. Yksi auto on tullut tätä ideaa soveltaen nostettua "paskaksi", mutta eihän tuo toki audi ollut ::) Niin ja omasta virheestä toki muutenkin kysymys, vaikka senteissä puhutaankin lähinnä milleistä ;) ;)
Lainaus käyttäjältä: Kynäkauppias - 10.10.10 - klo:15:52
ei kyllä ole oikein mahdollisuuttakaan itse vaihtaa.
Täh, eihän se vaadi kuin tunkin ja pulttiavaimen, onnistuu kunhan on suhteellisen tasainen alusta, hanskat käteen ;) Oppii tuon jos vain haluaa, no tuleehan tietysti työllistävä vaikutus kun hostellia käyttää ;)
Lainaus käyttäjältä: repe59 - 10.10.10 - klo:18:09
Täh, eihän se vaadi kuin tunkin ja pulttiavaimen, onnistuu kunhan on suhteellisen tasainen alusta, hanskat käteen ;) Oppii tuon jos vain haluaa, no tuleehan tietysti työllistävä vaikutus kun hostellia käyttää ;)
Jollakin myös terveys/kunto voi rajoittaa ryhtymistä moisiin hommiin(en tiedä koskeeko Kynäkauppiasta), silloin ei kunnon tilatkaan paljon auta.
Itse olen ulkoistanut renkaiden vaihdon rengasliikkeelle, pari vuotta käytin hotelliakin mutta paskan pesun/säilytyspaikan vuoksi olen alkanut huolehtimaan säilytyksestä itse. Rengashommat ei oikein koskaan ole napannut, joten jos joku sen puolestani parilla kympillä tekee niin tehköön. Itse istun sen aikaa sohvalla ja hörpin kupin kahvia :D
Lainaus käyttäjältä: savolaiskollega - 10.10.10 - klo:16:16
Laittaako ne siellä hotellissa renkaat peiton alle sänkyyn niinkuin siinä tojotan mainoksessa...? ;) :D
Tylysti roikkuvat orrella, liekö siellä sviitit vain tojotan renkaille?
Voishan ne renkaat vaihtaa autokatoksessakin kun ei naapurit ole paikalla, mutta mielelläni annan muiden vaihtaa. En kyllä edes tiedä onko mulla tunkkia. ;D
Sinähän se ystävällinen olet ! ;D
Meinaa naisystävällesi ... ;)
Lainaus käyttäjältä: Ton-1 - 10.10.10 - klo:19:53
Sinähän se ystävällinen olet ! ;D
Meinaa naisystävällesi ... ;)
Naisille kannattaa olla aina ystävällinen ;D
Renkaanvaihto juttu piti pikaisesti poistaa :)
20 minuutin homma ja ruhtinaallinen tuntipalkka! Kuuluu jo jokamiehen kansalaisvelvollisuuteen. Hyötyliikuntaa parhaasta päästä. Mamman pojat hävetköön!
Lainaus käyttäjältä: Zaasa - 10.10.10 - klo:20:14
Renkaanvaihto juttu piti pikaisesti poistaa :)
Olikin odotettavissa ..... ois voinnut tapahtua kummia jos joku ois sen lukassu ... ? ;D
En ole vaihdattanut kuin yhden kerran ja silloinkin vain siksi että laitettiin uudet kumit vanteille samalla. Tässä vw:ssä on tosi hyvä tunkki, paras mitä missään autossani on olllut, sillä vaihtaa renkaat suitsait sukkelaan.
Sellainen oli just tarkoitus mutta meinaukseksi jäi.
En saanut kotityökaluilla pultteja auki... :-[
Olivat taas laittaneet huollossa meleko tiukalle niitä.
Painan 100 kg ja seisoin 40 cm pitkän avaimen päällä, ei avautunut yhtään.
Itse vaihdetaan, tulee hyötyliikuntaa siinä samalla ja ei maksa mitään.
aa
Meni tuohu eilen urheilun puolelle kun vaihdoin illalla molempiin autoihin talvirenkaat. Kerrankin ajoissa. Säästyneet rahat sijoitan johonkin turhuuteen. Paljonkos renkaiden vaihto muuten kustantaa?
Juu en vaihda. Mutta. OT. Aiemmin syksyllä ajoin rakenteilla olevaan kadun reunakivetykseen. Seurauksena oikean puoleinen eturengas "repesi paskaks". Eihän siinä sitten auta kuin kaivamaan tunkkia ja varapyörää, pimeässä, jyrkässä alamäessä, sepelillä ja ihan kiinni tuossa reunakivetyksessä. Kirosanat kaikuivat pimeydessä samaan tahtiin kuoriutuvien rystysten kanssa... >:( >:(
Seuraavana päivänä laittoivat tilalle uuden renkaan. Oli muuten W-luokan, muut on V-luokan ja 10tkm enemmän ajettuja. Nyt voisi melkein laittaa "nuljukumit" (kitkat) alle, on meinaan aika paska ajaa tuolla em. kombinaatiolla.
LainaaPaljonkos renkaiden vaihto muuten kustantaa?
Hintahaarukka on 20 -35 euroa.
Enkä vaihda koskaan renkaita itse. Ostetaan palveluita ja käännetään Suomen talous nousuun!
Lainaus käyttäjältä: vkjoki - 13.10.10 - klo:08:48
Hintahaarukka on 20 -35 euroa.
Tuohon jos ottaa vielä tasapainotuksen päälle, kustantaa n. 50 - 60 euroa. Itse olen ottanut periaatteen, että joka toinen kerta vaihdan itse ja joka toinen kerta liike tasapainotuksella. Näin ei pääse täristämään liikaa.
Lainaus käyttäjältä: Kukkanen - 12.10.10 - klo:22:38
Yksi tärkeimpiä syitä on lähinnä se, että tulee pultit oikeaan momenttiin ja vanteet pysyvät ehjinä.
Komppaan. Miksi ihmeessä maksaisin sellaisesta palvelusta, jonka teen itse paremmin kuin nk. "ammattimies" (termi venyy ja paukkuu, kun sitä sovelletaan noihin työläisiin, jotka eivät saa välttämättä edes renkaiden pyörimissuuntia oikein nuolista huolimatta)?
Juuri soitin paikalliseen euromasteriin ja kysyin paljonko maksaisi renkaiden asennus vanteille ja renkaat sitten vielä mahdollisesti auton alle. Koko paketti kuulemma 80â,¬ ja pelkät renkaat vanteille 50â,¬. Kyllä voin ihan mielelläni "maksaa" itselleni 30â,¬ tuosta hommasta. On muuten vähän hinnat pompsahtanut, kun vielä toissa kesänä sai 18" kesäkumit vanteille ja allelaitettuna 40â,¬.
Lainaa...Espoossa 19 tuumaisille...
Vaikuttaisiko tuo hintaan... ???
Lainaus käyttäjältä: *haisuli* - 13.10.10 - klo:10:59
Mun mielestä tuo on todella halpaa jos 50 eurolla saa renkaat vanteille. Itse kyselin Espoossa 19 tuumaisille samaa toimenpidettä. Hinnat alkaen 110-130 euroa.
Keski-Uudellamaalla maksoi 50 euroa 185/60 15 renkaiden asennus/ tasapainoitus vanteille. Ei paha.
Oulun seudulla 225/40/18 aluille asennus 12 eur / kpl tänä keväänä.
Kyyllä vaihdan itse! E muu ole mielessä käynyt. Itse kun vaihtaa ja heti perään pesee renkaat, tulee tarkastetua renkaiden kunto eikä pääse ylläreitä sattumaan.
Tämän sesongin uutuutena odotan innolla kompurapaketin mukana tulleiden hydraulitunkin ja pulttipyssyn kokeilua. Tähän asti on menty autojen omilla tunkeilla ja yläkropan heilahdukseen perustuvalla momenttiarviomekanismilla. Saapa sitten keväällä nähdä vieläkö pultit aukeavat.
Lainaayläkropan heilahdukseen perustuvalla momenttiarviomekanismilla. Saapa sitten keväällä nähdä vieläkö pultit aukeavat.
Kannattaa joskus "kalibroida" tuo mekanismi kiristämällä pultit momenttiavaimella 120 Nm, niin saa
tuntuman oikeaan momenttiin.
aa
Lainaus käyttäjältä: Tupo - 13.10.10 - klo:13:44
Kannattaa joskus "kalibroida" tuo mekanismi kiristämällä pultit momenttiavaimella 120 Nm, niin saa tuntuman oikeaan momenttiin.
Näinhän se on. En vaan omista momenttiavainta, enkä edes tiedä onko tuttavapiirissäni kenelläkään tämmöistä ammattilaistyökalua. Täytyy käydä kaupan kautta vilkaisemassa mitä maksaa momenttihylsy ja jos on kohtuuden rajoissa, saatan jopa tehdä investoinnin.
Lainaapultit meni 120 Nm momenttiin paljon pienemmällä voimalla, kuin olin kuvitellut
Niin juuri. Useimmiten pultit ylikiristetään ihan älyttömän tiukalle - riippumatta siitä, käytetäänkö käsityökaluja vai "pulttipyssyä".
Ja vielä vastaus alkuperäiseen kysymykseen: vaihdan aina itse. Tulee samalla vilkaistua renkaita, jarruja, ym. vähän lähempää ja saa ne pultit oikeaan momenttiin.
Lainaus käyttäjältä: Habe - 13.10.10 - klo:14:01
... Täytyy käydä kaupan kautta vilkaisemassa mitä maksaa momenttihylsy ja jos on kohtuuden rajoissa, saatan jopa tehdä investoinnin.
Biltemasta löytyy vajaalla kuudellakympillä kunnollinen momenttiavain (http://www.biltema.fi/osteri/osteri.cgi?tuote=10241&sivu=10241.htm&ryhmaid=151) (sai TM:n testissä täydet viisi tähteä vuonna 2008). Itsekkin tuollaisen aikanaan hommasin jälkikiristystä varten, mutta nyt se on perhana tuntemattomassa paikassa nimeltä jemma.
Yleensä itse. Mut nyttenkun poistatan vanteilta kesäkumit ja kitkat tilalle niin rengasliike hoitaa hommat ja laittaa alle pyörät myös.
No niin, tuli vaihdettua nastarenkaat alle muutama minuutti sitten. Mukavasti ropisi. ;) Vuodenvaihteessa tulevaan Poloon valitsin kitkarenkaat. Kitkarenkailla on tullut aiemmin ajettua useampi vuosi, joten kokemusta niistä on yllin kyllin.
Lainaus käyttäjältä: *haisuli* - 13.10.10 - klo:10:59
Mun mielestä tuo on todella halpaa jos 50 eurolla saa renkaat vanteille. Itse kyselin Espoossa 19 tuumaisille samaa toimenpidettä. Hinnat alkaen 110-130 euroa.
Talvirenkaat on kokoa 17" ja kesärenkaat on ja oli 18". Ei oikein pysty käsittämään että miksi muka maksaisi enemmän laittaa isommat renkaat vanteille, siis kyllähän melkein joka paikassa pyydetään lisähintaa isommista, mutta perusteluja hinnalle en tiedä. Meneekö rengasjampalla enemmän rengasrasvaa vai hoitaako yli 14" renkaiden asennuksen ammattiin koulutettu dippainssi...? ;)
Itse tulee vaihdeltua omaan ja äitini autoon (jos ei tarvi renkaita uusia), äitin Audi sai juuri tunti sitten kitkat alleen. Omat nastat odottelevat vielä hyllyssä..
Isompien renkaiden vanteellelaitto ei joka paikassa onnistu, laitatin viime vuonna 18 tuuman nastarenkaat vanteille mutta ei onnistunut tavallisessa huoltopaikassani heidän liian vanhan laitteen takia, täytyi viedä rengasliikkeeseen laitatettavaksi, vaikkei ollut tuota isompi koko.. Hinta 80 euroa, sisälsi vanteet irti auton alta, vanhat renkaat pois vanteilta, uudet vanteille, tasapainotus ja takaisin kiinni auton alle..
Paikallisessa liikkeessä juttelivat joskus että kun mennään matalampiin profiileihin, <40 niin rengas rupeaa olemaan niin jäykkä että se on hankalampi vääntää vanteelle. Kaipa tuossa voi jotain perääkin olla. Ja jos tarvii vielä uutta rengaskonetta hankkia niin tottakai sitä hintaa sillon nostetaan.
LainaaEi oikein pysty käsittämään että miksi muka maksaisi enemmän laittaa isommat renkaat vanteille, siis kyllähän melkein joka paikassa pyydetään lisähintaa isommista, mutta perusteluja hinnalle en tiedä.
OT: Markkinataloudessa tuotteen (tavara tai palvelu) myyntihinta ei määräydy sen mukaan, mitä sen tuottaminen maksaa. Myyntihinta on ns. "poliittinen päätös" ja määräytyy sen mukaan, mitä asiakkaat ovat valmiita ko. tuotteesta maksamaan. Esim. rengasliike voi ajatella, että isoja renkaita käytetään isommissa = kalliimmissa autoissa ja näiltä asiakkailta voi pyytää kovempaa hintaa. Samasta syystä hinta voi olla Espoossa korkeampi kuin Pihtiputaalla.
Vastaavasti pullovettä voidaan myydä kalliimmalla kuin limsaa, jossa veteen on lisätty sokeria ja maku/väriaineita. Limsan valmistaminen on oletettavasti kalliimpaa, mutta vesi menee kaupaksi paremmalla hinnalla = siitä jää parempi kate.
Ei ole mahdotonta sekään, että tuotetta myydään alle tuotantokustannusten...
itte vaihdan.. autoporukan hallilla hyvä tehdä
Itse vaihdan aina.
Sen kerran kun olen vaihdattanut en saanut sitä puhjennutta pyörää irti tienvarressa. Oli sen verran "momentissa". Enkä ole mistään hintelimmästä päästä. Nykyään perässä kulkee myös metrinen vesijohtoputki. Ns. Just in case.
Itse vaihdan, että tulee huolellisesti tehtyä. Samalla hyvä tarkistaa alustan/jarrujen kuntoa ym.
Jos taas kysyttiin vaihdanko kumit vanteille itse, niin vastaus on autoihin ei, moottoripyöriin kyllä. ;)
Lainaus käyttäjältä: msvahn - 14.10.10 - klo:15:01Itse vaihdan, että tulee huolellisesti tehtyä. Samalla hyvä tarkistaa alustan/jarrujen kuntoa ym.
Jos taas kysyttiin vaihdanko kumit vanteille itse, niin vastaus on autoihin ei, moottoripyöriin kyllä. ;)
Samat sanat, eli itse vaihdetaan ja hallitunkilla tietty.
Vanteillelaitot 2-pyöräisiin myös itse, 4-pyöräisiin ammattilaisen toimesta.
Minkälaista hallitunkkia te niitä säännöllisesti käyttävät muuten suosittelisitte? Entä pitääkö sen seuraksi hankkia jotain apuvälineitä? Tuumailin tässä, että oman ja isäni auton renkaidenvaihto-operaatio voisi sujua sutjakammin yhteisellä hallitunkilla noiden tarviketunkkien sijaan.
Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 14.10.10 - klo:16:15
Minkälaista hallitunkkia te niitä säännöllisesti käyttävät muuten suosittelisitte? Entä pitääkö sen seuraksi hankkia jotain apuvälineitä?
Itte hommasin viime vuonna Biltemasta 2t-hallitunkin(17,99 â,¬) ja siihen kumisen suojuksen(3,99â,¬). Hyvin toimivat Superbin kanssa. Tosin suojus otti jo vähän osumaa ja siihen on tullut repeilyjä/painaumia, mutta toimii edelleen täysin.
http://www.biltema.fi/osteri/osteri.cgi?sivu=skriptisivut/index_kauppa.htm&linkki=data/Etusivut/Welcome.htm&kategoria=42&ryhmaid=2 (http://www.biltema.fi/osteri/osteri.cgi?sivu=skriptisivut/index_kauppa.htm&linkki=data/Etusivut/Welcome.htm&kategoria=42&ryhmaid=2)
Lisäksi tuli hommattua momenttiavain ja pidemmät pyöränmutterihylsyt samaisesta putiikista.
Lainaus käyttäjältä: tlindstr - 14.10.10 - klo:16:23
Itte hommasin viime vuonna Biltemasta 2t-hallitunkin(17,99 â,¬) ja siihen kumisen suojuksen(3,99â,¬). Hyvin toimivat Superbin kanssa. Tosin suojus otti jo vähän osumaa ja siihen on tullut repeilyjä/painaumia, mutta toimii edelleen täysin.
http://www.biltema.fi/osteri/osteri.cgi?sivu=skriptisivut/index_kauppa.htm&linkki=data/Etusivut/Welcome.htm&kategoria=42&ryhmaid=2 (http://www.biltema.fi/osteri/osteri.cgi?sivu=skriptisivut/index_kauppa.htm&linkki=data/Etusivut/Welcome.htm&kategoria=42&ryhmaid=2)
Kiitos vinkistä. Lueskelin vähän netistä ja halpatunkit kuulemma hajoilevat herkästi, mutta ehkä tuolla parit kausivaihdot saisi tehtyä. Oletko käyttänyt pukkeja tuon hallitunkin kanssa?
Unohdinkin mainita
Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 15.10.10 - klo:13:15
Oletko käyttänyt pukkeja tuon hallitunkin kanssa?
Unohdinkin mainita niistä. Ostin myös yhden kolmijalkapukin samalla. Sen käyttö on ollut vain varmistavana osana. En siis ole laskenut autoa sen varaan vaan pitäny renkaan vaihdon ajan ylhällä tuon hallitunkin varassa. Tähän asti toi halpa hallitunkki on kestänyt ilman mitään ongelmia. Jos se hajoaisikin jossain välissä niin ei olisi kallista hankkia uusi :) Kuitenkin sen tarve on vain pari kertaa vuodessa, joten itselleni olisi turha ostaa isompaa esim 3-tonnin hallitunkkia. Varmaan jo 100e olisi kestävempiä jos pelkää halvempien kestävyyttä. Toki kaikki laitteet saa huonolla käytöllä rikki.
Itse olen laittanut auton alle autonrenkaan varmistamaan, ettei käy kalpaten jos tunkki pettää.
Itsekin mietin tuota rengasvaihtoehtoa. Nuo pukit näyttävät siltä, että jos auto rojahtaisi niiden varaan niin siinä olisi helma rullalla ja pukki mahdollisesti vinossa. Eikös noilla hallitunkeilla muuten nosteta ihan siitä normipaikasta? Sovittaa vain tuollaisen jackpadin siihen väliin.
Niin ja tulipa sellainenkin mieleen, että tulevaisuutta silmällä pitäen pitäisi hankkia sellainen hallitunkki, jonka matalin nostokorkeus olisi n. 12 cm tai vähemmän. Bilteman halvin hallitunkki ei silloin enää sovellu...
Tarkennetaan vielä, että käytän autonrengasta vanteineen päivineen. Eli auton omaa talvi- tai kesärenkasta.
Täytyy tunnustaa, että tänä vuonna jäi sekä keväällä että myös nyt itse vaihtamatta. No, ehkä ensi vuonna sitten. Tai sitten siirryn kokonaan ns. rengashotelliasiakkaaksi. Menis yrittäjänä vielä vähennyksiin, alvit pois ja niin eespäin...ei tarttis ite ryömiä. :D
Itse on tullut vaihdettua vaikka välillä nuo vaihdot olisi kuuluneet huoltosoppariinkin.
Muilla vaihdattamisessa ongelmana on se, että pitää hukata omaa aikaa liiaksi siihen että menee odottelemaan tai varaa ajan tai jne jne. Nopeammin vaihdaa itse nuo :)
Lainaus käyttäjältä: mla - 15.10.10 - klo:13:46
Itse on tullut vaihdettua vaikka välillä nuo vaihdot olisi kuuluneet huoltosoppariinkin.
Muilla vaihdattamisessa ongelmana on se, että pitää hukata omaa aikaa liiaksi siihen että menee odottelemaan tai varaa ajan tai jne jne. Nopeammin vaihdaa itse nuo :)
Niin ja lisäksi tarvitsee kuskailla renkaat rengasliikkeeseen auton takakontissa mennen tullen, ellei ole erikseen sovittuna renkaansäilytystä kyseisessä paikassa. On siinä oma hommansa tuossakin.
renkaat vaihdan aina itse, säästyy aikaa ja rahaa. Ja pyörän pultit tulevat sopivan tiukalle, toisin kun liikkeessä vaihdettaessa jossa kiristetään usein turhan tiukkaan koneilla.
Muita hyviä puolia on se, että samalla voi tarkistaa jarrut, laakerien välykset, vetoakselin suojakumit.
Iskä tuli käymään kylässä ja samalla päätettiin vaihtaa Golfiin talvirenkaat. Lopultahan siinä kävi niin jotta isäntä vaihto renkaat ja minun osuudeksi jäi kesärenkaiden peseminen. Joten eipä tullut vieläkään konkreettisesti itse vaihdettua renkaita tähän autoon. :D
Huomenna pitäis ite vaihdella talvikumit alle. Tänään täytyy hommata "välipala" helman ja hallitunkin väliin...
Lainaus käyttäjältä: PalMikko - 16.10.10 - klo:09:22
Auton omistaja oli kesällä hankkinut uudet renkaat oikein suuren rengasketjun liikkeestä ja siellä oli setti siis laitettu alle.
...onpa taas yksi syy lisää vaihtaa renkaat jossain muualla...
Itseä noissa pelottaa erityisesti tilapäistyövoiman käyttö ruuhka-aikaan. Tuskin vakiotyöntekijä tekisi tollasta PalMikon kuvaamaa lapsusta?
Oli kerran vaihtoautoa ostamassa rospuuttoaikaan ja autoliikkeessä oli myös joku kampanjapäivä.
Vaihtoautojen renkaiden vaihtoa varten oli rantabaarista haettu 4 vastenhakoisen oloista karvanaamaa hommiin. Roisin näköistä touhua kun nämä herrat neljä yhtäaikaa iskivät kiinni Corsa paran pyöriin :D
Lauantain ratoksi sai Octaavi talvitossut alleen, mukavaa puuhastelua jälleen kerran kun kelikin suosi. Samalla tarkastelin jarrut yms. ja totesin kaiken olevan kunnossa, hyvä niin! Talvivanteina olevat Valbremin alukiekot on kyllä karmeassa kunnossa, mihinkähän lienee edellinen omistaja niillä törmäillyt...
Itse tuli vaihdettua kun ei ehdi aikoja varailemaan ja roudaantumaan tiettynä aikana tiettyyn paikkaan.
Keväällä vaihdatin liikkeessä, nyt sitten sai n. 120kg painava jätkä varata koko painollaan ja rytkyttää että aukesi pultit. Sääliksi käy aluvanteita kun on vedetty pulttipyssyllä ilman momenttisauvoja pultit niin tiukkaan kun on vaan mahdollista ollut.
Milloinka tulee sellainen autopesu/huolto joka mainostaa että "emme ole halvin mutta laadukkain". Itse olisi valmis maksamaan ekstraa jos korkeampi hinta näkyisi laadussa ja huolellisuudessa.
Lainaus käyttäjältä: Cyclic Stig - 16.10.10 - klo:23:08
En vaihda, ainakaan tällä kertaa (taitaa viimekerrasta olla jo kolmisen vuotta..). Nyt kun jouduin uuden rengas&vanne-setin ostamaan niin tokihan rengasliike ne saa samaan hintaan allekin laittaa.
Joudut sitten leveät kesärenkaat kuskaamaan jollain muulla tavalla pois, ei taida TT:hen mahtua kuin yksi kerrallaan. :D
Saattaa muuten vetokoukun laittaminen TT:een olla kohtuu kallis operaatio, ainakin laillisesti... :P
Ja itte vaihdan. Ehkä. Tai sitten en. Yhdet olen tänä syksynä vaihtanut mutta ei ollut omat.
Lainaus käyttäjältä: Cyclic Stig - 17.10.10 - klo:00:26
Duunipaikalla olis kyllä hyvin tilaa kesänakeille
Tässä sitten kannattaa muistaa myös vakuutusyhtiön kanta asiaan, mulla on kans renkaat työpaikalla varastoituna joten kysyin asiaa IFistä. Jos tilaan on pääsy muillakin kuin sinulla pitää renkaat olla erikseen vielä lukittuna, vaikka kettingillä.
Tällä kertaa tuli vaihdettua itse. Syynä oli kiireinen aikataulu, kun oli lumisateen uhka ja maallelähtö. Onneksi vaihdoin.
Homma käy kyllä meikäläisen polviin ja olkapäihin siinä määrin, että pyrin välttämään, mikäli mahdollista. Ja taas oli ihan siinä ja siinä, että rengasliikkeen jäljiltä sain kaikki pultit auki. Toista ristikkoavainta käytin jatkovartena, kun ei parempaakaan ollut. Entä jos en olisi saanutkaan pultteja auki? No ehkä ko. liike olisi sattunut olemaan auki ja siellä ystävällinen pomo ja asentaja, joka olisi ne jumittuneet pultit avannut. Tai sitten olisi ollut viikonloppu ja liike kiinni tai kymmenen vaihtajan jono...
Mitenkäs muuten, oletteko rasvailleet pyöränpultteja? Itse olen lukenut kahdenlaista ohjetta, ja nyt sovelsin sitä, jonka mukaan ei pidä rasvata. Samaa oli käyttänyt edellinen rengasliike.
Lainaus käyttäjältä: Cyclic Stig - 17.10.10 - klo:00:26
Juu tätä juuri naureskeltiin rengasliikkeessä kun kävin perjantaina kaupat sopimassa :D. Toki sitä omaa säilytystään tarjosivat, mutta en tiedä oikein luottaisko... Duunipaikalla olis kyllä hyvin tilaa kesänakeille ja peräkärriäkin lainaan... Pitäskö kysästä tarjousta jos asentais TT:hen vetokoukun? ;D
Jos tilanne on tuo, että renkaita joutuu kuskaamaan "muiden nurkkiin" ja autoon ei edes mahdu renkaat niin eikö silloin rengashotelli ole ilman muuta paras vaihtoehto? ainakin minun mielestäni siinä alkaa saamaan jo aika paljon vastinetta omalle vaivalle. Nykyrenkaat on jo lisäksi niin isoja ja painavia että minulla on ainakin pieni k otsassa niiden siirtelystä.
Rengashotellit takuulla vastaavat renkaista jos ne katoaa, ei siitä kannata murehtia.
Lainaus käyttäjältä: Quality - 17.10.10 - klo:07:01
Mitenkäs muuten, oletteko rasvailleet pyöränpultteja? Itse olen lukenut kahdenlaista ohjetta, ja nyt sovelsin sitä, jonka mukaan ei pidä rasvata. Samaa oli käyttänyt edellinen rengasliike.
Kyllä olen joskus laittanut tipan öljyä jos pultit on huonossa hapessa, nyt en laittanut kun pultit oli käytännössä uusia.
Olen ymmärtynyt ettei öljyä suositella kiristysmomentin oikeaksi saamisen takia?
Ammattilaiset taitaa käyttää jotain pikimäistä ainetta, mitäköhän se on? Voisi ostaa nurkkiin sitäkin.
Lainaus käyttäjältä: Quality - 17.10.10 - klo:07:01
Mitenkäs muuten, oletteko rasvailleet pyöränpultteja? Itse olen lukenut kahdenlaista ohjetta, ja nyt sovelsin sitä, jonka mukaan ei pidä rasvata. Samaa oli käyttänyt edellinen rengasliike.
Viime keväänä en rasvannut pultteja ja sen huomasi kyllä eilen kun renkaita vaihteli, olivat pultit aikas nahkeat. Eli nyt, kuten aina ennenkin viime kevättä lukuunottamatta, laitan pultteihin kuparitahnaa.
Lainaus käyttäjältä: Quality - 17.10.10 - klo:07:01
Mitenkäs muuten, oletteko rasvailleet pyöränpultteja? Itse olen lukenut kahdenlaista ohjetta, ja nyt sovelsin sitä, jonka mukaan ei pidä rasvata. Samaa oli käyttänyt edellinen rengasliike.
Työpaikalle oli joku asiakas tuonut pari laatikollista Bolt Wax -nimisistä tuotetta jaettavaksi. Otin muutaman mukaani, ja ajattelin käyttää kun vaihdan talvikiekot. Se on jonkin paikallisen (lahtelaisen) valmiste. Pultti työnnetään kelmun läpi ja pyöräytetään tervan hajuisessa vaahtomuovissa. Olen nähnyt noita myytävänä täällä päin rengasliikkeissä ja taisi olla Veljekset Laakkosenkin tiskillä.
Viikonloppuna tuli vaihdettua sekä omaan että isän autoon talvirenkaat. Niinhän siinä piti sitten käydä, että onnistuin samalla aiheuttamaan ensimmäisen lommon omiin vanteisiinkin tiputtamalla pultin rähmäkäpälistäni kesken kiireisen vaihto-operaation. Tekevälle sattuu ja niin pois päin. Uusi hallitunkki toimi oikein hyvin, mutta autopukit eivät valitettavasti mahtuneet kummankaan auton alle niillä nostomäärillä, joilla renkaat saa vaihdettua.
Vaihdon myötä huomatut muutokset: Ohjaus keveni pikkuisen parkkipaikkapyörittelyssä, auto reagoi suunnanmuutoksiin aavistuksen suuremmalla viiveellä, rengasmeluun tuli nastojen myötä uusi elementti ja jarrujen herkkyys tuntui hieman kasvavan.
Lainaus käyttäjältä: Cyclic Stig - 17.10.10 - klo:01:04
Hmm, mielenkiintoinen tulkinta. Tarkoittaako tämä sitä, että näin pitäisi tehdä kotonakin mikäli muillakin perheenjäsenillä on avain kotiin tai varastoon? Entäpä tuo em. liikkeen tarjoama renkaiden säilytys? Siellähän varmasti kaikki työntekijät pääsevät tilaan jossa renkaat ovat, sen sijaan minulla sinne ei avainta ole. Pitäisikö minun vaatia heitä ketjuttamaan renkaani ja luovuttamaan avain minulle... Toki ymmärrän tavallaan vakuutuspointin tässä jutussa, työnantajan vakuuteukset korvannevat vain yrityksen omaisuuden. Mutta entäs jos halli palaa, ei taida auttaa oli vaikka joka rengas erikseen ketjulukossa?
Tämä on vakuutusyhtiön tulkinta kun asiaa sieltä kysyin, en alkanut tinkaamaan vastaan.
Jos renkaat on omassa varastohäkissä tms. niin sinne ei ole pääsyä muilla ellet ole antanut avainta jollekkin ulkopuoliselle, perheenjäsenet ei ole ulkopuolisia.
Rengashotellilla on vakuutus renkaita varten, muissa säilytyspaikoissa renkaat korvataan auton vakuutuksista. Yrityksen vakuutus korvaa vain heidän tavarat, jos koko paska palaa niin eiköhän se sinun autovakuutus ne maksa.
Mutta rengashotelli on varsin vaivaton säilytysmuoto kunhan valitsee kunnollisen rengasliikkeen, ainoa huono puoli on että et pääsee itse pesemään/vahaamaan vanteita ennen varastointia.
Lainaus käyttäjältä: PalMikko - 18.10.10 - klo:13:08
Jos kierre on likainen niin se kannattaa tietenkin ensin puhdistaa, ei vain voidella.
Jos kierre on täysin kuiva niin ei sen pultin/mutterin kiristysmomentti välttämättä ole se miksi valmistaja on sen ajatellut, osa momentista menee kierteen kitkaan.
Onko tällä niin väliä? Se kitkahan toimii myös toiseen suuntaan eli vastustaa pulttia höllentäviä voimia.
Kun pultin kierre on puhdas ja kuiva, on momentti juuri sitä mitä valmistaja on määritellyt. Ainakin jos kiristysmomentti on ilmoitettu kuiviin kierteisiin, niinkuin VAGin autoissa on. Kierteet jos rasvaa pitäisi kiristysmomenttia vähentää 20-60% riippuen siitä kuinka liukasta rasvaa on tullut käytettyä.
Pulttien pitäisi olla kiinni sillä voimalla minkä valmistaja on määritellyt. Liian löysällä niin pultit voivat täristä itsekseen irti. Liian kireällä ja pultit voivat katketa kun kiinnitys ei jousta. Tuon kiinnitysvoiman jännityksen mittaaminen on vain helpompaa kiristysmomenttina kuin mitata se todellinen merkitsevä voima, eli pultin venymä. Kiritysmomentti ja venymä ovat suoraan verrannollisia kun tiedetään kosketuksissa olevien materiaalien kitkakertoimet. Tähän siis liittyy pulttien puhtaus ja kuivuus. Kun materiaalit ovat tietossa, ovat myös niiden kitkakertoimet tiedossa.
Tämä siis saksalainen asenne kiristysmomenttiin. Todellisuudessa vanteiden kiinnityksissä on reilut toleranssit. Muutenhan nuo paineilmalla paukuttavat alan ammattilaiset tuhoisivat vanteita jatkuvasti.
Lainaus käyttäjältä: Qrmu - 18.10.10 - klo:15:43
Tämä siis saksalainen asenne kiristysmomenttiin. Todellisuudessa vanteiden kiinnityksissä on reilut toleranssit. Muutenhan nuo paineilmalla paukuttavat alan ammattilaiset tuhoisivat vanteita jatkuvasti.
Niinpäniin, kuinka usein on tullut vastaan/kuullut joltakin/ollut lehdissä juttua katkeilevista tai irtoilevista pulteista? Autoja on tässä maassa ollut jo aika kauan ja perus paavot vääntäneet pultit kiinni kuka mitenkin. Ei tästä tarvitse avaruustiedettä tehdä...
Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 18.10.10 - klo:12:49
Viikonloppuna tuli vaihdettua sekä omaan että isän autoon talvirenkaat. Niinhän siinä piti sitten käydä, että onnistuin samalla aiheuttamaan ensimmäisen lommon omiin vanteisiinkin tiputtamalla pultin rähmäkäpälistäni kesken kiireisen vaihto-operaation.
Tarkoititko mieluummin naarmua tms. Aika heikot vanteet jos pultin pudotus saa aikaan lommon... ;)
LainaaTT:hän tila ihme ja tässä selvä todiste. Kyseessä on kyllä mk1 TT, mutta... katso viesti numero 9
Itse muutaman (sekä mk1 ja2) omistaneena hämmästelin hieman asiaa ja katsoin viestin 9 kuvia..vähänhän siinä fuskataan 8) 2kpl takaosassa ja yksi etupenkillä..noh kyydissähän ne ovat!
Itse asiassa A5 coupeen mahtuu myöskin 19-20 vanteet renkaineen mutta on siinäkin hieman sovittelemistä. Ei kuitenkaan etupenkille tarvitse ottaa ;)
Juu tarkoitinkin 3kpl taakse ja 1kpl etupenkille. Itse en kyllä raaskinut renkaita kuskata etupenkille mutta mikä ettei.
Eilen tuli talvijumppa tehtyä omaan autoon. Mielestäni ihan mukavaa puuhastelua kun on oikeat välineet.
Oikeastaan olin jo laittamassa talvipyöriä viime viikonloppuna mutta homma tyssäsi siihen etten löytänyt lukkopulttien avainta mistään. Auto oli ollut vajaa kuukausi sitten korjaamolla (ei merkkiliike) etummaisten jarrupalojen ja -levyjen vaihdossa, sen jälkee ei pultteja ollut tarvetta avata ennen suunniteltua renkaanvaihtoa. Koska lukkopulttien avain on sille varatussa kotelossa ja itsellä aina samassa paikkaa, kävi varsin pian selväksi että autoa huollosta hakiessa ei tuota avainta oltu autoon laitettu.
Otin yhteyttä korjaamolle, sieltä ei pulttia löytynyt. Sovittiin että menen läheiseen rengasfirmaan ja hoidan asian sitä kautta korjaamon laskuun.
Useinhan on saanut kuulla ettei noista pulteista mitään hyötyä ole, varkaat vievät ne vanteet mitkä haluavat oli sitten lukollisia pultteja tai tavallisia.
Kun katselin miten parhaimmillaan 4-5 kaveria (kokeneita, firman vakiotyöntekijöitä) naputteli lukkopultteja eri työkaluja kokeillen ja vaihdellen auki hieman vajaan 30min, tuli todettua ettei nuo vannetta vahingoittamatta ainakaan kovin helposti aukea.
Kaikki sujui loppuen lopuksi hyvin, korjaamo maksoi laskun (jossa myös uudet lukkopultit) mukisematta. Ilmeisesti aiempi lukkoavain oli mennyt vahingossa väärään autoon…
Talvesta ei vielä mitään merkkejä, mennään kesärenkailla ja vaihdetaan tuonnenpana Audiin kitkat ja pakun kanssa täytyy osallistua teiden jyrsintätalkoisiin ;D
Tallissa on 50kg hallitunkki, sillä jotenkin saa auton ilmaan ja vähän pakkopullaa renkaiden vaihto varsinkin syksyllä.
Keväällä on ihan toinen fiilis :D
Kunnolla tulee mujua Keminmaassa. Moottoritieki ihan lumen peitossa ;D
Laittoivat Euromasterissa eilen nuljugummit alle. Leaseplan näköjään jatkaa uutta säästölinjaansa. Olivat uusineet kaksi (2) rengasta sarjasta. Pyysin laittamaan uudet kumit eteen, nää etelän talvet kun syö etukummia aika paljon enemmän kuin takaa. Näin tehtiin. Onhan ne hiljaset ja paskat ajaa asfaltilla...
Kirjoitin näin keväällä:
Lainaus käyttäjältä: cava superior - 04.04.10 - klo:21:17
Itse on tullut omiin autoihin vaihdettua aina, mutta tämänpäiväisen räpellyksen jälkeen harkitsen vakavasti siirtymistä palveluiden käyttäjäksi. Sain nimittäin käytettyä yli 2 tuntia facelift-Octavian renkaidenvaihtoon hallitunkin, "jack-pad":in ja puulankun kanssa, ja siltikin taisi jäädä pieniä jälkiä alustaan.
...ja tällä viikolla sorruin ensimmäistä kertaa (omakustanteisesti) vaihdattamaan renkaat liikkeessä. ;D
Mietitään taas ensi keväänä uudestaan jaksaako jumppailla vai iskeekö mukavuudenhalu päälle.
aina on itse tullut autoihin vaihdettua renkaat ja aina autojen omilla tunkeilla! nyt tähän facelift ocuun meni n30m niin kaikki oli vaihdettu!
Nyt on talvikumit alla. Itse vaihdoin kaikessa rauhassa työpaikan autotallissa. Lämmin, tilava, tasainen betonilattia ja juokseva vesi. Pystyi pesemäänkin kesävanteet talvisäilytystä varten.
Ihmeesti auto hiljeni ja pehmeni vaikka rengaskoko tai profiili ei muuttunut yhtään. Pelkkä nopeusluokan tiputus Y->T vaikuttaa aika paljon. ;)
Tulipa nuo nyt tuossa ip vaihdettua, ja sillä ei suositetulla alk.p. nostovempaimella.
Mulla oli nyt tuollainen pieni hallitunkki tällä kertaa, oli ensimmäinen kerta kun sellainen mahtui auton alle ilman alkuperäisen tunkin avustusta :) Jos muutama saturainen olisi ylimääräistä hommaisin tuon matalan mallin aka. rallitunkki.
Eilen vaihdoin, ihan sopivaan aikaan. Naapurissa joku kaivoi juuri äsken renkaita ja lähti luistelemaan kohti rengashallia.
Eilen tuli talvikiekot pyöräytettyä itse auton alle eikä melu tuntunut nousevan hälyttävästi, viime talven muistikuvien mukaisesti Kumhon nastarengas oli kiitettävän hiljainen. :D
Lainaus käyttäjältä: Alke - 09.11.10 - klo:11:04
Eilen tuli talvikiekot pyöräytettyä itse auton alle eikä melu tuntunut nousevan hälyttävästi, viime talven muistikuvien mukaisesti Kumhon nastarengas oli kiitettävän hiljainen. :D
Samoin tuli tehtyä, ja melu ei noussut Dunlopin kesäkumeihin verrattuna.
En vaihda itse. Pitäisi ehkä. Tänään sain väärät kumit alle. >:( Piti olla kitkat, laittoivat jotkut Misukan nastat, prkl... >:( >:(
Osui silmiin tuollainen juttu: http://www.iltalehti.fi/autot/2011041013521164_au.shtml (http://www.iltalehti.fi/autot/2011041013521164_au.shtml)
Tuosta kuvan tunkista tulee mieleen Ladojen mukana tulleet tunkit, jotka kuulemma raapivat ovesta maalit. Onko kuvan auto w124-korin mese..? noista puoli ovea peittävistä listoista päättelin. Ja tuliko niidenkin mukana tuollainen tunkki?? Hämärän näköinen kapistus.
Kyllä tuo on w124 tunkki. Mukava yllätys kerran,kun helma repesi tunkatessa,oli senverta laho ;D
Lainaus käyttäjältä: Reneto - 11.04.11 - klo:10:41
Osui silmiin tuollainen juttu: http://www.iltalehti.fi/autot/2011041013521164_au.shtml (http://www.iltalehti.fi/autot/2011041013521164_au.shtml)
Tuosta kuvan tunkista tulee mieleen Ladojen mukana tulleet tunkit, jotka kuulemma raapivat ovesta maalit. Onko kuvan auto w124-korin mese..? noista puoli ovea peittävistä listoista päättelin. Ja tuliko niidenkin mukana tuollainen tunkki?? Hämärän näköinen kapistus.
Ja tunkki todella tukevalla maaperällä
Kyllä tulee itse vaihdettua tuossa kivetyksellä hallitunkilla ja muilla välineillä ;)
Kukkahanskat rules. ;D
Aina vaihtanut itse auton omalla tunkilla (nykyisessä sitä ei suositella käytettäväksi :-/ ) mutta nyt Motonet:in tunkilla homma käy entistä hienommin.
En oo vaihtanu ko viimeks varmaan 10v sitten faijan autoon, omaan en koskaan. 2 kertaa yritin edelliseen autoon mutta molemmilla kerroilla kävi niin et yks rengas ei irronnut suosiolla (pultit lähti ok, rengas ei ja ei uskalla paskalla jo valmiiksi kallellaan olevalla tunkilla alkaa hirveesti nitkuttaan / hakkaamaan) ja piti kuitenkin mennä pajalla vaihdattamaan.
Täällä Joensuussa saa omat renkaat alle 15 eurolla joten ei maksa vaivaa alkaa osteleen jotain kallista tunkkia. Tosin nyt kun on tuo uus faabio niin mietin et uskaltaako ihan pahimpaan nyrkkipajaan mennä vaihdattaan, entiseen koslaan saivat nimittäin todella kivat pikku jäljet alustaan paskalla ja todennäköisesti väärin käytetyllä hallinosturillaan.
Olisit pistänyt pari pulttia löysästi kiinni ja ajanut pihalla kasia. Mulla ei ole kyllä koskaan jämähtänyt vanteet kiinni. Aina olen ite vaihtanut kumit omaan autoon ja kaiken lisäksi auton omalla tunkilla. En näe syytä maksaa tuosta puolen tunnin puuhastelusta 15 euroa taikka enempää kun liikkeessä menee vähintään se sama aika.
Olen vaihtanut aina itse kun vain mahdollista. Vuosi sitten vanteiden soviterenkaiden vaihdon kanssa oli ongelmia, joka pakotti asioimaan rengasliikkeessä, jossa myös suvikumit samalla sitten laitettiin alle.
Ite tulee vaihettua omaan ja äitin autoon. Välillä saa (lue: joutuu) vaihtamaan myös isän ja emännän sekä kavereiden autoihin. Mutta onneks se käy kohtuu kivuttomasti, ajaa auton halliin ja koko auto nosturilla ylös, ei tuhraannu montaa minuuttia neljän renkaan kanssa ;)
Itse tuli vaihdettua. Mukavaa ajanvietettä ja selkäkin saa jumppaa samalla. Kyllähän tuota tekee puolen vuoden sykleissä. :)
Muutamat sadat renkaat on tullut vaihdettua, enkä koskaan ole käyttänyt muuta tunkkia kuin auton omaa. Nykyään enää vaihdan kahteen autoon. Ohjekirjat varoittelevat auton mukana tulevan tunkin sopimattomuudesta kausivaihtoihin. Toyota Celica 2004 tunkilla vaihdoin renkaat 13 kertaa ja peugeot 206 huomenna 14. kerta. Hyvin ovat toimineet. Taitaa tuossakin olla jujuna vaan niinkuin kaikessa nykyään, rahastus. Ã,,lkää vaan vaihtako itse tai ostakaa ainakin hallitunkki.
Lainaus käyttäjältä: skriko - 24.10.12 - klo:22:19Taitaa tuossakin olla jujuna vaan niinkuin kaikessa nykyään, rahastus. Ã,,lkää vaan vaihtako itse tai ostakaa ainakin hallitunkki.
???
Minulle ei aivan avaudu kuinka tuo "rahastus" toimii - onko autovalmistajalla ja tunkkimyyjillä/rengashotelleilla salaliitto, vai millainen ansaintalogiikka tässä rahastuksen taustalla on?
Mutta vastauksena topicin kysymykseen: itse vaihtamalla on saanut renkaat alle jonottamatta silloin kun haluaa ja jo parin kympinkin hallitunkilla homma hoituu kohtuullisen sujuvasti.
Ennen vaihdoin aina itse mutta nykyään en. Syynä lähinnä tilanpuute säilyttämiseen, ei kunnollista paikkaa tehdä ja laiskuus. Vianorilla maksoi tällä kertaa 95e, joka on kyllä suht. suolainen hinta 15min työstä ja säilytyksestä. Muuten tykkään kyllä autoja näprätä mutta renkaanvaihto on sellasta ähräämistä, että jätän sen kyllä suosiolla rengasliikkelle.
Itse tulee vaihettua, sen verran helppo homma että mielelläni sen teen. Eipähän tule vanteisiin naarmuja yms. ja jos tulee niin voi sitten rauhassa kirota itsekseen. ;D
Minä maksaisin mielelläni kunnon palvelusta, jossa vanteet pysyy naarmuttomina, ne pestään oikeasti kunnolla (edelleen naarmuttamatta ja kolhimatta) sekä siirretään sen jälkeen siististi säilytykseen ja kiristetään oikealla momentilla. Tuo säilytys ennenkaikkea olisi tervetullutta.
Tällaista ei ole löytynyt joten itse on jumpattava.
En ole vaihtanut itse moneen vuoteen. Ei jaksa, laiska. Parempihan se varmaan olisi, juurikin noihin Mikon pointteihin viitaten.
KOlmeen autoon on taas tullut vaihdettua, kahteen omaan Octaviaan ja äidin Suberbiin. Pihalla, halvalla hallitunkilla.
Lainaus käyttäjältä: al - 24.10.12 - klo:22:32
... itse vaihtamalla on saanut renkaat alle jonottamatta silloin kun haluaa ja jo parin kympinkin hallitunkilla homma hoituu kohtuullisen sujuvasti.
Sama logiikka itellä. Kolmeen autoon joutuu vaihtamaan, mutta eipä siinä kauaa mene / auto. Vanteiden pesu ja vahaus siinä samalla.. vähintäänkin tuo jälkimmäinen jäisi rengasliikkeessä tekemättäkin.
LainaaMinä maksaisin mielelläni kunnon palvelusta, jossa vanteet pysyy naarmuttomina, ne pestään oikeasti kunnolla (edelleen naarmuttamatta ja kolhimatta) sekä siirretään sen jälkeen siististi säilytykseen ja kiristetään oikealla momentilla. Tuo säilytys ennenkaikkea olisi tervetullutta
Mitä tämä saisi maksaa?
Vaihdan itse molempiin autoihin omassa autokatoksessa. Jonkin ex-auton mukana tulleella tunkilla.
Pääsyy omatoimiseen vaihtamiseen on se, että inhoan yleensäkin asioita, joihin liittyy ajanvaraus. Tällaisessa sesonkitoiminnassa pelkästä yrityksestä käyttää rengasliikkeen palveluita tulisi varmuudella >:( :o ??? tai :'( -olo.
Joka tapauksessa joutuisi pakkaamaan renkaita varastosta autoon ja kuskaamaan niitä. Kun vaihtotyö ei myöskään ole ihan ilmaista ja kun siihen liittyy riski väärästä nostamisesta tai yleisestä naarmuttamisesta ja kolhimisesta, ei muu kuin omatoiminen vaihtaminen ole minulle realistinen vaihtoehto.
Parina kautena olen antanut ammattilaisten vaihtaa silläaikaa kun olen itse juonut kahvia. Rengashotellia käytän myös
Itsehän ne tulee vaihdettua, ei muuten mene oman aikataulun ja etenkään kriteereiden mukaisesti. Kaverin kanssa yleensä pyritään vaihtamaan kaikkiin lähipiirin autoihin samana päivänä.
Näin se menee:
1. Autot on pesty ensin, ei tarvitse kurata paikkoja
2. Alle vaihdettavista renkaista ensin ilmanpaineet kuntoon
3. Kahdella hallitunkilla samaan aikaan ylös puoli/kylki kerrallaan
4. Tarkistus klappaako/ääntääkö laakerit tms. (osa peleistä on "vanhempia")
5. Pois vaihdettavat renkaat veks
5. Tarkistukset missä kunnossa vetarinsuojakumit ja jarrupalat yms.
6. Pyöräytetään navat puhtaaksi ja kierteet tai pultit rasvassa kevyesti (pultit/mutterit merkatuissa laatikoissa)
7. Kaudelle allelaitettavat kiinni ja sopiva kireys ilmassa ja hiven laskettuna
8. Kolmas lasku enemmän maahan - momenttiin
9. Alas kokonaan
10. Pestään ja kuivataan/kuivatellaan pois vaihdetut tirulaiset
11. Säilöön - jos tarvitsee uusia jotain, odotan sesongin päättymiseen ja asioin sitten rengasliikkeessä/nettikaupassa
Salille ei yleensä enää ehdi ja hyvin tulee uni tuon vaihtopäivän jälkeen :P
Lainaus käyttäjältä: rob-s - 24.10.12 - klo:23:09
Mitä tämä saisi maksaa?
Lainaus käyttäjältä: Vaginisti - 24.10.12 - klo:22:48
Vianorilla maksoi tällä kertaa 95e, joka on kyllä suht. suolainen hinta 15min työstä ja säilytyksestä.
Itse olisi valmis maksamaan 95 euroa kaksi kertaa vuodessa tästä kokonaisuudesta:
- Renkaat säilytettäisiin järkevissä sisätiloilla, eli ei esimerkiksi törkeän kuumassa kontissa rengasliikkeen takapihalla.
- Auto nostettaisiin siten ylös, että nostokohdat pysyvät suorassa.
- Vanteet pysyisivät
täsmälleen vaihtoa edeltävässä kunnossa, eli niitä ei kolhittaisi edes pulttipysyllä.
- Pultit kiristettäisiin ihan oikeasti momenttiin. Eli ei vedettäisi pyssyllä niin tiukalle kun menee ja sen jälkeen tarkistettaisi, että on ne näköjään
vähintään 120Nm:ssä.
- Vanteet olisivat oikeasti puhtaat kun ne vaihdetaan alle. Puhdas vanne ei ole sellainen vanne, missä uloimmat tasopinnat ovat kiiltävät ja kaikki muut pinnat ovat kuonan peitossa. Pesu tehtäisiin ennen säilöön laittamista. Vahauksesta plussaa, mutta ei välttämätöntä.
- Pultit pyyhkäistään rätillä puhtaaksi pahimmista mössöistä ja ennen kiinnittämistä sopivaa rasvaa pieni annos kierteeseen.
- Vanteen keskireiästä ja sen vastinpinnasta pyyhkäistään pahimmat mössöt pois. Ne ei lähde riittävän puhtaaksi kuivalla paskaisella paperilla, mutta ei ole tarvetta alkaa kiillottamaan.
- Kaikki vanteisiin liittyvät tarvikkeet kuten soviterenkaat ja pulttien suojakupit ovat oikeissa paikoissa ja tallessa. Myös suojakuppien pitää pysyä ehjänä, eli niitä kammeta irti ruuvimeisselillä tai nysvätä pihdeillä. Jos liike käyttää takalootassani olevia irrotuspihtejä, niin ne pihdit pitää myös palauttaa minun autoni takalootaan.
- Renkaissa ei ole tolkuttomia yli- tai alipaineita.
- Kun varaat vaihtoajan, niin sinun aikasi pitää. Vaikka sataisi rättejä taivaalta ja jonossa on tsiljoona aakasia. Eli ne asiakkaat odottavat, jotka eivät ole aikaa varanneet.
Itse en ole vielä löytänyt tällaista palvelua, joten olen vaihtanut itse. Työsuhdeautot kävivät aina "ammattilaisilla" vaihdoissa ja pahaa teki, vaikka ei oma auto ollutkaan. Omat autot ovat käyneet jotain satunnaisia kertoja ja aina on tullut jälkiä vanteisiin ja aina on ollut pultit aivan hemmetin tiukalla. Tänään kun vaihdoin esimerkiksi renkaat alle ja edellisellä kerralla olin toiminut tuon listan mukaan, kaikki meni jouhevasti. Pultit irtosivat järjellisellä voimalla, pultit pystyi sormin pyörittämään auki ja rengaskin lähti irti keskireiästä ilman väkivaltaa. Ja onnistuin tekemään kaikki toimet ilman vanteiden kolhimista.
Kyllä, momenttiavain on rengasliikkeille kyllä varsin vieras asia, ainakin sen oikeanlainen käyttö...
Kolmisen vuotta olen renkaanvaihdon teettänyt, eikä työssä sinänsä mitään valittamista, vanteet on säilyneet ehjinä. Pulttien kireyttä en ole joutunut toteamaan mutta vahva veikkaus on, että on pulttipyssykireydellä, joka on liikaa. Kerran käytin suositellusti aluvanteiden kireyden tarkistelussa mutta näytti olevan niin turhaa hommaa, että enää en viitsi käyttää kun ei siitä mitään hyötyä ole, turhaa ajanhukkaa.
Ainoa outo asia on se, että peltivanteiden pölykapseleita ei oteta säilöön vaan ne tökätään paskaisina takakonttiin.
Lainaus käyttäjältä: Vaginisti - 24.10.12 - klo:23:50
Kolmisen vuotta olen renkaanvaihdon teettänyt, eikä työssä sinänsä mitään valittamista, vanteet on säilyneet ehjinä.
Itse luokittelen kolhuiksi jo ne pienet jäljet mitä tulee pultinreiän ympärille, kun urakkapyssy ei aina osu ihan ensimmäisellä yrittämällä pulttiin.
Pölärit heitetään loosteriin varmaan sen takia, että renkaat on helpompi säilyttää pinossa ilman niitä.
Ratapäiväharrastuksen jäljiltä on hallitunkit, pulttipyssyt, kuparitahnat ja momenttiavaimet ja pieni varasto missä pitää renkaat eli kyllikki - vaihdan itse. Siihen menee noin 15 min ja litra hikeä (keski-ikäiseltä mieheltä).
Nykyisen auton aikana en ole vaihtanut enää itse. Samalla pajalla on vaihdot aina tehty ja ajanvarausta ei ole tarvittu. On se niin helppoa! Ja rengashotellina toimii oma autotalli...
Neljäkymmentäviisivuotta vaihdoin renkaat kaksi kertaa vuodessa auton omalla tunkilla.
Sitten hankin hallitunkin. Miksen prrr hankkinut sitä aiemmin. On se niin paljon helpompaa.
Viimeiset 4 vuotta renkaat ovat olleet hotelissa,oma säilytys paikka kiere portaiden päässä vintillä ???
Lainaus käyttäjältä: KingMo - 25.10.12 - klo:00:02
Ratapäiväharrastuksen jäljiltä on hallitunkit, pulttipyssyt, kuparitahnat ja momenttiavaimet ja pieni varasto missä pitää renkaat eli kyllikki - vaihdan itse. Siihen menee noin 15 min ja litra hikeä (keski-ikäiseltä mieheltä).
Samoin menee täällä ^.
Jotenkin tuntuu vaan oudolta kun jotkut fiilistelee renkaiden vaihdossakin sen pari tuntia :D
Tunteella kun tekee niin kai siitä jotain voi saada irti.
Lainaus käyttäjältä: LuppaKorva - 25.10.12 - klo:05:31
Samoin menee täällä ^.
Jotenkin tuntuu vaan oudolta kun jotkut fiilistelee renkaiden vaihdossakin sen pari tuntia :D
Tunteella kun tekee niin kai siitä jotain voi saada irti.
Minä ilmoittaudun siihen porukkaan joka vaihtaa renkaat itse. Samalla vaihtuu kätevästi jarrunesteet joka toinen vuosi ja joka vuosi öljyt ennen talven tuloa.
Lainaus käyttäjältä: LuppaKorva - 25.10.12 - klo:05:31
Jotenkin tuntuu vaan oudolta kun jotkut fiilistelee renkaiden vaihdossakin sen pari tuntia :D
Tunteella kun tekee niin kai siitä jotain voi saada irti.
Minulla menee suurin osa ajasta siihen, että renkaita siirtelee aluksi varastosta autoon (ja tyhjentää varaston, että saa renkaat sieltä pois), ajaa muutaman sata metriä parkkikselle vaihtamaan, pakkaa pois otetut renkaat pusseihin ja nostaa autoon. Ajaa pari kilometriä pesuahallille, pesee ja kuivaa renkaat, ajaa takaisin kotiin, kantaa renkaat parvekkeelle odottamaan vahausta tai suoraan varastoon, jossa tyhjentää sen ja tunnin käyttää aikaa siihen, että saa kaiken taas takaisin. Se itse vaihto on puolisen tuntia. Kaikesta huolimatta tämä on edelleen minusta parempi vaihtoehto kuin viedä (kalliit) vanteet jonkun kiireapulaisen telottaviksi.
Jos on tilaa säilytykselle ja mahdollisuus suorittaa renkaanvaihto ja pesu siinä samassa paikassa niin tokihan homma helpottuu huomattavasti. Kaikilla ei ole.
Ennen vaihdoin, mutta kalusto on lisääntynyt niin vahvasti, että yksinkertaisesti ei enää jaksa.
Lainaus käyttäjältä: skriko - 24.10.12 - klo:22:19
Muutamat sadat renkaat on tullut vaihdettua, enkä koskaan ole käyttänyt muuta tunkkia kuin auton omaa. Nykyään enää vaihdan kahteen autoon. Ohjekirjat varoittelevat auton mukana tulevan tunkin sopimattomuudesta kausivaihtoihin. Toyota Celica 2004 tunkilla vaihdoin renkaat 13 kertaa ja peugeot 206 huomenna 14. kerta. Hyvin ovat toimineet. Taitaa tuossakin olla jujuna vaan niinkuin kaikessa nykyään, rahastus. Ã,,lkää vaan vaihtako itse tai ostakaa ainakin hallitunkki.
80-luvulta asti olen vaihdellut autojen omilla tunkeilla ja hyvin ovat pelanneet ja kestäneet minullakin. Nyt vaan tuli hallitunkin hankinta pakolliseksi, kun kesällä ostin auton jonka vakiovarustukseen ei tunkki kuulu. Olisihan sitä voinut tietysti marmorilta hakea sen lisävaruste-tunkin, mutta otin Motonetistä hallihalpiksen. Katsotaan kuinka käy.
Renkaiden vaihtoon saa helposti monta ulottuvuutta 8)
Tärkein syy miksi vaihdan renkaat itse on se, että autoillamme liikkuu minulle tärkeät ihmiset (perhe ja läheiset). Olen nähnyt (ja tässä topicissa on kuvattu) sellaista välinpitämätöntä sekoilua rengasliikkeissä (harjoittelussa olevia ammattikoululaisia, joita ei huoleta/kiinnosta mikään tms), etten sinne vie vaihdettavaksi. Eli laaduttomasta hosumisesta ei vaan enää pysty maksamaan. Tottakai on hyviäkin paikkoja mutta silti teen vaihdon mieluummin huolellisemmin itse.
Niin, rengasliikkeiden työnlaatu saattaa olla vähän mitä sattuu - etenkin näin sesonkiaikana.
Kun vaihtaa itse, niin vaihdon voi tehdä koska haluaa, homma tulee hoidettua kunnolla ja samalla voi tutkailla jarrupalojen ym kunnon siinä sivussa. Toisaalta taas jos ei olisi tuota lämmintä tallia, hallitunkkia, pulttipyssyä ja muita työkaluja, niin työ ei välttämättä olisikaan enää ihan niin kivaa.
Itse kolmeen autoon, koska omakotitalossa asuvana säilytys- ja pesupaikka on samassa yhteydessä. Pari vuotta jo ollut poika apuna ja osaisi varmaan kohta hoitaa homman itsekin, mutta vähän valvontaa vielä tarvitaan ::) Mielellään pojalle jonkun kympin heittää ennen kuin tämmöisestä työstä liikkeeseen.
Kuten joku jo mainitsikin, niin tuo liikkeestä ajan varaaminen tietylle päivälle ja sitten renkaiden raahaaminen liikkeeseen... lisäksi voi saada "bonuksena" väärät ilmanpaineet ja ylitiukkaan vedetyt mutterit (juu, Toipossa on mutterit, ei pultit ;D). Tälle vaihtokerralle olisi ollut ilmainen kuponki renkaiden kausivaihtoon, mutta jäi käyttämättä. Rauhaksiin itse tehtynä auton omalla tunkilla aikaa meni n. 45 min omassa (tai no pankinhan se on...) autokatoksessa. Mutterit on 120 Nm kireydessä, paineet on kohdillaan ja vanteisiin ei tullut jälkiä.
Lainaus käyttäjältä: Vaginisti - 24.10.12 - klo:22:48
Ennen vaihdoin aina itse mutta nykyään en. Syynä lähinnä tilanpuute säilyttämiseen, ei kunnollista paikkaa tehdä ja laiskuus. Vianorilla maksoi tällä kertaa 95e, joka on kyllä suht. suolainen hinta 15min työstä ja säilytyksestä. Muuten tykkään kyllä autoja näprätä mutta renkaanvaihto on sellasta ähräämistä, että jätän sen kyllä suosiolla rengasliikkelle.
Eli maksaako renkaiden vaihto ja säilytys vuodessa 2x95 euroa? Kyllähän noita renkaita voi vaihtaa vaikka kauppakeskuksen parkkihallista tai parkkipaikalla tai ihan missä vaan missä on tilaa.
Yhteensattumien summana menin vaihtamaan erään naiskollegani renkulat keväällä, no rouva otti taas yhteyttä ja lupasin hoitaa homman tälläkin kertaa (lonkkusalkku mielessäin ;D ).
Itsehän nuo on tullut vaihdettua sekä omaan että vaimon Volkkariin. Suurin verenpaineen nostaja hommassa on kaivaa renkaat esiin kerrostalon varastosta, raahata ne pihalle ja vastaavasti toiset setit renkaita taas säilöön. Itse renkaiden vaihtaminen ei ole mitenkään vastenmielistä hommaa.
Lainaus käyttäjältä: Kale - 25.10.12 - klo:09:33
Eli maksaako renkaiden vaihto ja säilytys vuodessa 2x95 euroa? Kyllähän noita renkaita voi vaihtaa vaikka kauppakeskuksen parkkihallista tai parkkipaikalla tai ihan missä vaan missä on tilaa.
Piti ihan katsoa Vianorin kuitista, kausisäilytysmaksu 40eur, tasapainotustyö 14.96, tasapainot 5,04, renkaanvaihtotyö 35 = yht. 95eur.
Onhan toi ihan tolkuton hinta 2 kertaa vuodessa maksaa, eikä tuolla edes pestä vanteita...
Parkkihallissa vois kyllä tulla sanomista jos sinne alkaa työkaluja levittelemään ja valtaamaan parkkiruutuja...On mulla lämmin halli, jota voisin käyttää mutta se on 13km päässä asuinpaikasta, eli vaatii renkaiden rahtailua. Tai sitten taloyhtiön pakkipaikka mutta ei vain oikein innosta sekään ja kuten sanottua laiskuus tässä on se suurin syy.
Lainaus käyttäjältä: LuppaKorva - 25.10.12 - klo:05:31
Jotenkin tuntuu vaan oudolta kun jotkut fiilistelee renkaiden vaihdossakin sen pari tuntia :D
Hommahan menee niin, että kun luulet päässeesi siihen varsinaiseen työhön, naapuri paukkaa paikalle ihmettelemään: "nytkö jo vaihdat/ vastako nyt vaihdat?" Sitten kun autojen & renkaiden vaihto keskustelu on käyty ja luulet jatkavasi hommaa, niin seuraava naapuri osuu paikalle ja debatti lähtee alusta. Parissa tunnissa ehdit hetken käyttää sitä pulttipyssyä ja tunkkia, mutta suurin osa ajasta menee sosiaaliseen bs:ään. Pahimmillaan on päädytty vaihtamaan naapurinkin renkuloita ja tyhjentelemään "nestemäistä joulukalenteria". ::)
Lainaus käyttäjältä: jf - 25.10.12 - klo:09:57

;D ;D ;D
Harvinaisen totta...2004-2006 vaihtelin vilkasliikenteisen kadun varressa olevan taloyhtiön parkkiksella ja kyllä siinä useampikin tuntematon pappa jäi autoa ihmettelemään. Auto kun oli amerikkalainen (Lumina) ja kun niitä ei hirveästi liikenteessä ole, papat luulee että se on a. uusi, b. kallis...eikä se ollut kyllä kumpaakaan...
Kummallisin kommentti oli se, että jokaisella tai jollain tutulla tuntui olleen "samanlainen" joskus kymmeniä vuosia sitten...auto oli vuosimallia 1997...No, ihan hauskaahan se oli :D
Eilen vaihdoin toista kertaa elämässäni omaan autoon renkaat. Mutsille tulee yleensä vaihdettua joka vuosi. Nyt tosin oli ilmeisesti velipoika käyny vaihtamassa mutsin renkaat.
Lainaus käyttäjältä: Vaginisti - 25.10.12 - klo:09:50
Piti ihan katsoa Vianorin kuitista, kausisäilytysmaksu 40eur, tasapainotustyö 14.96, tasapainot 5,04, renkaanvaihtotyö 35 = yht. 95eur.
Onhan toi ihan tolkuton hinta 2 kertaa vuodessa maksaa, eikä tuolla edes pestä vanteita...
Parkkihallissa vois kyllä tulla sanomista jos sinne alkaa työkaluja levittelemään ja valtaamaan parkkiruutuja...On mulla lämmin halli, jota voisin käyttää mutta se on 13km päässä asuinpaikasta, eli vaatii renkaiden rahtailua. Tai sitten taloyhtiön pakkipaikka mutta ei vain oikein innosta sekään ja kuten sanottua laiskuus tässä on se suurin syy.
Ihan kivasti tässä sitten säästää vuodessa jos kahden auton renkaiden vaihdosta ja säilytyksestä pitäisi maksaa 380 euroa/v. Sillä saa hankittua kierroksen 16-tuumaisia kesäkumeja joka vuosi. Jos parkkihalli on väljä niin kyllä sitä jossain nurkassa pystyy ne renkaat rauhassa ruuvailemaan. Eikö niitä kumeja voi säilytttä siellä lämpimässä hallissa?
Lainaus käyttäjältä: Kale - 25.10.12 - klo:10:15
Ihan kivasti tässä sitten säästää vuodessa jos kahden auton renkaiden vaihdosta ja säilytyksestä pitäisi maksaa 380 euroa/v. Sillä saa hankittua kierroksen 16-tuumaisia kesäkumeja joka vuosi. Jos parkkihalli on väljä niin kyllä sitä jossain nurkassa pystyy ne renkaat rauhassa ruuvailemaan. Eikö niitä kumeja voi säilytttä siellä lämpimässä hallissa?
Säästää varmasti ja noin kun vertaa niin eihän tässä mitään järkeä ole ;D
Halli on työpaikan halli, niin siitä syystä säilytys ei onnistu, vaihtohomma kylläkin.
Vaihdan
Joudun vastaamaan kyllä, koska:
Viimeiset pari vuotta on tullut vaihdettua itse, ainakin toiseen autoon. Selkä vaan ei tykkää hyvää, jos joutuu käsipelillä vääntämään.
Saahan tuossa pienimuotoisen säästönkin(~200â,¬), kun ei vaihdosta ja säilytyksestä tarvitse maksaa.
Onneksi appiukolla on nykyään nosturi, kompura ja lämmin iso talli, ettei tarvitse pihalla nyhrätä ja vanteet saa samalla pestyä. :)
Vaihdan itse. Yleensä appiukkovainaan tallista löytyvän pilarinosturin päällä. ;D Nyt tuon Golffin kanssa tuli vaan sellainen ongelma, että auton onneton maavara estää suoran ajamisen nosturin päälle. Joutuu laudanpätkiä virittelemään renkaiden alle ettei pohjapellit naarmuunnu. :( Melkeen on tunkki helpompi...
Lainaus käyttäjältä: Kale - 25.10.12 - klo:09:33
Eli maksaako renkaiden vaihto ja säilytys vuodessa 2x95 euroa? Kyllähän noita renkaita voi vaihtaa vaikka kauppakeskuksen parkkihallista tai parkkipaikalla tai ihan missä vaan missä on tilaa.
Pisteet kauppakeskuksen parkkihallille. Tuossa lähiprisman puolilämpimässä parkkihallissa on tullut tehtyä monia auton pikkuhuoltoja. ;D
Tulee itse vaihdettua renkaat. Pitäisi vaan ostaa kunnon tunkki, kun tuo auton mukana tullut tunkki on ilmeisesti kertakäyttöiseksi tarkoitettu...
Lainaus käyttäjältä: Erno - 25.10.12 - klo:11:44
Tulee itse vaihdettua renkaat. Pitäisi vaan ostaa kunnon tunkki, kun tuo auton mukana tullut tunkki on ilmeisesti kertakäyttöiseksi tarkoitettu...
Niinhän ne aina väittää, mutta en ole koskaan uskonut. Golfinkin tunkki oli mukamas vain "väliaikaiseen käyttöön" mutten ole koskaan tukevampaa ja paremmin toimivaa tunkkia nähnyt. ::)
Tunkkiongelmaan on Motonetilla tarjota 20 euron arvoinen ratkaisu - sillä olen itse viimeiset renkaanvaihdot tehnyt.
Lainaus käyttäjältä: Vaginisti - 25.10.12 - klo:09:50
Piti ihan katsoa Vianorin kuitista, kausisäilytysmaksu 40eur, tasapainotustyö 14.96, tasapainot 5,04, renkaanvaihtotyö 35 = yht. 95eur.
Onhan toi ihan tolkuton hinta 2 kertaa vuodessa maksaa, eikä tuolla edes pestä vanteita...
Alkaa kyllä olla hinnat kohdallaan. Itse nuukana lopetin rengashotellin käytön kun hinta säilytyksestä, vaihdosta ja pesusta nousi 35 euroon.. Tuosta on jo monta vuotta.
Käytössä on tosin lämmin halli jossa säilyttää ja vaihtaa renkaat. Samalla tulee tarkastettua alustan osat ja vaihdon voi tehdä juuri sinä päivänä kun haluaa niin ei eipä tule palvelua ikävä. Lisäksi rengashotellissa sai aina vahtia, että nostavat autoa oikeista kohdista eivätkä momentitkaan aina olleet kohdillaan vaikka momenttiavainta ainakin näön vuoksi käyttivät.
Lainaus käyttäjältä: Erno - 25.10.12 - klo:11:44
Tulee itse vaihdettua renkaat. Pitäisi vaan ostaa kunnon tunkki, kun tuo auton mukana tullut tunkki on ilmeisesti kertakäyttöiseksi tarkoitettu...
Ei nyt ihan kertakäyttöinen, mutta enemmänkin hätävara. ;)
Itse käytin kyseisiä tunkkeja 5v ajan IV ja V-golfien renkaidenvaihdossa ja moitteetta toimivat. T4 portterin tunkin sain omaa huolimattomuuttani, epätasaisella alustalla vääntymään solmuun, mutta onneksi ei sattunut vahinkoa.
Lainaus käyttäjältä: Vaginisti - 25.10.12 - klo:09:50
Piti ihan katsoa Vianorin kuitista, kausisäilytysmaksu 40eur, tasapainotustyö 14.96, tasapainot 5,04, renkaanvaihtotyö 35 = yht. 95eur.
Kullekin rahan arvo on omanlainensensa käsite, tuosta laskusta olisin itse kyllä kussut verta. :o
Lainaus käyttäjältä: tet - 25.10.12 - klo:11:46
Niinhän ne aina väittää, mutta en ole koskaan uskonut. Golfinkin tunkki oli mukamas vain "väliaikaiseen käyttöön" mutten ole koskaan tukevampaa ja paremmin toimivaa tunkkia nähnyt. ::)
Itse olen ainakin ollut vieressä todistamassa, kun auton omalla tunkilla vaihdettaessa auto romahtaa alas. Sen jälkeen ei ole auton tunkkia tullut mieleenkään käyttää.
Itse vaihdetaan niin kauan kuin on pystyvässä kunnossa. :D Ihan hallitunkki, siihen lankunpätkä ja hyvin nousee niin edestä kuin takaa.
Vastasin "en" vaikka olisin voinut vastata "kyllä".
Rouvan ajopeliin vaihdan itse. Kilometrejä tulee nykyisin suhteellisen vähän pääosin pienillä siirtymillä. Minun käytössä olevaan vaihdatan; kilometrejä kertyy noin 45tkm vuodessa, josta noin 35tkm motarilla. Haluan, että tasapainot on just eikä melkein. Kaikki mukavuutta lisäävät tekijät haluan maksimoida.
Tähän asti on aina vaihdettu itse ja poiketen tästä vain silloin kun on uudet kumit asennettu vanteille.
En vaihda koskaan itse, koska:
- siitä saa selän kipeäksi
- koska se on ikävää puuhaa
- koska Lipponen, Vanhanen ja Katainen ovat pyytäneet pelastamaan Suomen talouden ostamalla palveluita
Vaihdan itse. Yllättävän mukavaa puuhaa muutaman kerran vuoteen :)
Lopetan autoilun sinä päivänä, kun en enää kykene vaihtamaan itse renkaita.
Vaihdatan itse ;)
Löysin keväällä paikan, joka teki hyvää duunia kesärenkaiden kanssa. Otin heiltä myös kausisäilytyksen, ja ainakin he henkilökohtaisesti mainosti laadukasta säilytyslämpötilaa. Kiristykset tehtiin momenttiavaimella ja aikataulu piti. Tai no, melkein. Varasin ajan klo 09:00 ja pääsin jo lähtemään klo 08:50. Naarmuja en ole löytänyt, ja toisaalta en jaksa suurennuslasilla tutkiakaan.
Maksan tästä mieluusti 90-95 egeä per kausi. Otin säilytyksen kesärenkaillekin. Eipähän tarvitse roudailla itse ja on aina ilo nähdä oikeasti palveluhalukkaita ja ihmisiä duunissaan. Ehkä johtui tietysti osittain siitä, että kausihemmot eivät olleet vielä töissä...
Lainaus käyttäjältä: Tikka - 25.10.12 - klo:20:13
Itse olen ainakin ollut vieressä todistamassa, kun auton omalla tunkilla vaihdettaessa auto romahtaa alas. Sen jälkeen ei ole auton tunkkia tullut mieleenkään käyttää.
No johtuiko se auton tipahtaminen sitten tunkista? Vai huonosta alustasta jonka takia tunkki luisti alta?
En väitä etteikö auton oma tunkki voisi pettää. Mekaaninen laitehan se on ja mekaaninen laite voi aina pettää, myös se hallitunkki. Itse olen vaihtanut lähes 50 kertaa autoni renkaat auton omalla tunkilla ilman ongelmia.
Lainaus käyttäjältä: tet - 26.10.12 - klo:08:42

Itsellä petti tunkki kerran myös, alusta oli ihan hyvä ja kaikki kunnossa. Viimeisen renkaan kohdalla tietenkin. Jenkkiä varten ostin hallitunkin, kun ei oikein luotto riittänyt nostaa tonnikeijua sen omalla rimpulalla ja toisekseen hallitunkki on todella kätevä käyttää.
Lainaus käyttäjältä: Ton-1 - 25.10.12 - klo:12:04
Tunkkiongelmaan on Motonetilla tarjota 20 euron arvoinen ratkaisu - sillä olen itse viimeiset renkaanvaihdot tehnyt.
Ja nyt ostaessa vielä rengaspussit kaupan päälle!
Normaalisti itse. Nyt piti laitattaa renkaat vanteelle, samalla sitten myös auton alle.
Vianor vaihtaa, tarkistaa tasapainot ja paineet, pesee ja säilyttää. Vaihto kestää vartin ja taas mennään, helppoa kuin heinän teko ;D Kahdesta autosta maksu 100 ekee ( hinta taitaa sisältää kanta-asiakas edun )
Lainaus käyttäjältä: automaattori - 26.10.12 - klo:10:37
Vianor vaihtaa, tarkistaa tasapainot ja paineet, pesee ja säilyttää. Vaihto kestää vartin ja taas mennään, helppoa kuin heinän teko ;D Kahdesta autosta maksu 100 ekee ( hinta taitaa sisältää kanta-asiakas edun )
Vianorilla olen itsekin vaihtanut jo monta vuotta mutta maksoin yhdestä autosta 95eur...mitenköhän monta vuotta pitää olla asiakkaana, että saa kanta-asiakas-statuksen? ???
Taidan siirtyä takaisin ähkimiseen ja kiroiluun renkaanvaihdon osalta...
Lainaus käyttäjältä: Vaginisti - 26.10.12 - klo:12:08
Vianorilla olen itsekin vaihtanut jo monta vuotta mutta maksoin yhdestä autosta 95eur...mitenköhän monta vuotta pitää olla asiakkaana, että saa kanta-asiakas-statuksen? ???
Taidan siirtyä takaisin ähkimiseen ja kiroiluun renkaanvaihdon osalta...
Statuksesta en tiedä, mutta yritysasiakkaat saa yleensä alennusta. Ja jos asut pääkaupunkiseudulla, niin maksat aina enemmän.
Itse vaihdan ja tunkkina käytän nissanin veivattavaa. Samalla tulee "paikkoja" rasvattua ja tarkistettua vetarin jne. kumit sekä jarrujen kunto. Tunkin lisäksi alla varmuudeksi vuoksi myös jotain muuta, jos sattuu tunkki pettämään. Hallitunkkikin löytyy tarvittaessa...
Lainaus käyttäjältä: vkjoki - 25.10.12 - klo:20:31
En vaihda koskaan itse, koska:
- siitä saa selän kipeäksi
- koska se on ikävää puuhaa
- koska Lipponen, Vanhanen ja Katainen ovat pyytäneet pelastamaan Suomen talouden ostamalla palveluita
lisäksi
- kun on tähän ikään päässyt, niin tehköön nuoremmat
- ei ole muuta paikkaa kuin rivitalon kylmä piha
- ei ole säilytyspaikkaa renkaille, varastossa on muutakin säilytettävää
- asentajilla pelit ja vehkeet, samalla voi ajattaa mahdolliset päivitykset
- samalla saa paineet kohdalleen
- aikavarauksen voi tehdä itselleen parhaimpaan saumaan
- jne. ;D
Yleensä on tullut itse vaihdettua ja niin nastakumit pitääkin ruuvvailla nyt viikonloppuna tohon Cruzeen.
TT:ssä kävi nyt poikkeus kun satuin saamaan kitkakumit tänä aamuna rengasliikkeestä ja alustan vaihto osui nyt iltapäivällä, joten kärräsin talvipyörät sit samalla sinne ruuvvattavaksi alle. Hyvä näin, koska 20e tunkki ei olisikaan mahtunut alle :)
Pitkästä aikaa tänään vaihdoin gummit itse molempien kotteroiden alle. Aikaisemmin toinen on ollut firma-liisari ja Pököön olen vaihdattanut kun ei ole kunnon hallitunkkia talossa, Pökön oma kun on "mielenkiintoisesti" varapyörän sisällä, roikkuu auton alla ::)
Lainaus käyttäjältä: tet - 26.10.12 - klo:08:42
No johtuiko se auton tipahtaminen sitten tunkista? Vai huonosta alustasta jonka takia tunkki luisti alta?
Samalla pihalla samalla tunkilla oli vaihdettu monia kertoja renkaita aiemminkin. Eipä sitä tunkkia enää sen jälkeen olisi voinut käyttääkään, vaikka olisi halunnut, sillä se vääntyi piloille.
Mutta onhan hallitunkki paljon vakaamman oloinen ja luotan siihen huomattavasti enemmän. Auton oma tunkki olkoon käytössä silloin, kun sitä on pakko käyttää esimerkiksi tien päällä renkaan puhjettua.
Näinhän se menee, että köyhät ja hullut vaihtaa ite. Mä kuulun molempiin luokkiin.
Aika ohkasia selityksiä on porukoilla ettei voi pihassa tai parkkihallissa vaihtaa. Mik-sei? Väittäisin ettei monellakaan ole niin kova tuntipalkka etteikö homma kannattaisi.
Lainaus käyttäjältä: Kale - 26.10.12 - klo:21:03

Siis tottakai voi vaihtaa vaikka kadun varressa, parkkipaikalla tai ihan missä vain on auton verran tilaa mutta kun ei yhtään kiinnosta ;D Puoliksi pitkin hampain maksan mutta eipähän tarvitse itse koko asiaan vaivautua millään tavalla. Toisaalta ei tuo raha kyllä työssäkäyvän taloutta kaada millään tavalla.
Lainaus käyttäjältä: Kale - 26.10.12 - klo:21:03
Näinhän se menee, että köyhät ja hullut vaihtaa ite. Mä kuulun molempiin luokkiin.
Itse vaihtelen, samoilla menee myös muutama muukin, mm. vanhempien ja puoliskon yksinhuoltajan siskon auto. Tekee hyvää olla hyödyksi myös muille.
Samalla tulee myös katsottua onko pahempia korjauskohteita ja tehtyä pikahuoltoa.
Lainaus käyttäjältä: HiTecci - 26.10.12 - klo:18:48
Pitkästä aikaa tänään vaihdoin gummit itse molempien kotteroiden alle. Aikaisemmin toinen on ollut firma-liisari ja Pököön olen vaihdattanut kun ei ole kunnon hallitunkkia talossa, Pökön oma kun on "mielenkiintoisesti" varapyörän sisällä, roikkuu auton alla ::)
Hö, onko ne taas laittaneet sen varapyörän sinne alle suolakylpyyn? ??? Ehdin jo luulla niiden tulleen järkiinsä, kun 307:ssa oli varapyörä sisäpuolella.
Itse vaihtelen, mutta vielä on alla matalankitkan renkaat ::)
Lainaus käyttäjältä: Kale - 26.10.12 - klo:21:03
Näinhän se menee, että köyhät ja hullut vaihtaa ite. Mä kuulun molempiin luokkiin.
Aika ohkasia selityksiä on porukoilla ettei voi pihassa tai parkkihallissa vaihtaa. Mik-sei? Väittäisin ettei monellakaan ole niin kova tuntipalkka etteikö homma kannattaisi.
Maksaisin 100â,¬ renkaiden vaihdosta jos joku tulisi talliini ja vaihtaisi renkaat yhtä huolellisesti, putsailisi työkalut ja laittaisi ne kuten myös renkaat siististi paikoilleen ja katselisi samalla kulutuspinnat ja jarrupalat.
Vaikka saisi satasen ,en veisi renkaitani liikkeeseen vaihdettavaksi. Samalla työn tekee itse kun nostelee painavia 225 renkaita Sciroccon konttiin puskurin yli ja vuoraa päräluukun ettei sotke ja naarmuta. Sitten vielä matka liikkeeseen ja takaisin, odotus siellä, ja sama nosteleminen takaisin pinoon. Sitten vielä asentaja muljauttelee pultit ja naarmuttaa vanteet sekä laittaa ilmanpaineet päin prinkkalaa.
Lainaus käyttäjältä: Golfauto - 26.10.12 - klo:22:42
Et sä köyhä lammas mitään satkua maksais vaikka ne puhaltais sun renkaisiin ilmat. Oot vaan jo niin perjantai kaljoissa, että jaksat uhota. Satkulla 50% palstalaisista nuolis rankaat kiinni sun autoon :P
Ensinnäkään en juo laisinkaan juomia jotka sisältävät alkoholia ja kirjoituksestasi päätellen taidat tyrkyttää tapojasi minulle.
Vitut. Sen verran edukasta tuo rengashotelli-palvelu että ei maksa vaivaa alkaa ite sähläämään.
Lainaus käyttäjältä: Keke78 - 26.10.12 - klo:22:46
Vitut. Sen verran edukasta tuo rengashotelli-palvelu että ei maksa vaivaa alkaa ite sähläämään.
Ja ihmisen pitää osata tehdä sen verran bisnestä ettei maksa vaivaa nousta aamulla vieraalle rengiksi.
Lainaus käyttäjältä: skriko - 26.10.12 - klo:22:46
Ensinnäkään en juo laisinkaan juomia jotka sisältävät alkoholia ja kirjoituksestasi päätellen taidat tyrkyttää tapojasi minulle.
Koitin vaan nostattaa perjantain tunnelmaa, mutta pilasit perjantai fiiliksen palstalaisilta asiallisella vastauksellasi. Siittä miinukset :-\
Lainaus käyttäjältä: Golfauto - 26.10.12 - klo:22:49
Koitin vaan nostattaa perjantain tunnelmaa, mutta pilasit perjantai fiiliksen palstalaisilta asiallisella vastauksellasi. Siittä miinukset :-\
Pahoitteluni ;)
Menipäs taas tämäkin ketju oudoksi :(
- Siivosin pahimmat ylilyönnit. Quality -
Itse olen vaihtanut tähän saakka.Ekan kerran sain selkäni kipeytymään vaihdon ja pesun seurauksena,muutaman päivän jälkeen selkä ei ole parhaimmilllaan.
Jatkossa saatan joutua vaihdattamaan alan miehillä.
Lainaus käyttäjältä: tet - 26.10.12 - klo:21:31
Hö, onko ne taas laittaneet sen varapyörän sinne alle suolakylpyyn? ??? Ehdin jo luulla niiden tulleen järkiinsä, kun 307:ssa oli varapyörä sisäpuolella.
Siis 1007 on -05 ja kyllä, siellä se ulkopuolella roikkuu. Samaten olis tuossa -08 Grande Scenicissäkin, mutta kun on 7-paikkainen, niin ei ole sopivaa koloa ollut vararengastelineen pultille kontin pohjassa kun 3. rivin jakkarat vie ko. paikan => paikkasatsi kompuroineen varapyörän tilalla ;D
Mutta ei mitä, niin oli tuo Pökön teräksinen varapyörä vieläkin just pakasta vedetyn oloinen, täysin ruosteeton mitä nyt pölyinen toki. Mutta eipä tuolla autolla ole juuri talvella koskaan ajettukaan kun alkup. Hakka 4 talvikiekoissakin on yli 8mm pintaa jäljellä jokaisessa ja samaten on alkup. kesägummeissakin vielä pintaa hyvä että on vasta muotin valunastat kadonneet. Mutta eipä ollut auton mittarissakaan kuin karvan yli 20tkm tänä keväänä kun tuon hommasin 8)
Itse vaihdellaan täälläkin.
vaihdatan sitten kun omat voimat ei riitä. Kuulun siihen porukkaan joka tekee jarrujen tarkistuksen samalla ja vähän muutakin auton ylläpitoon liittyvää. Kun ei ole mikään uusi auto eikä koskaan tule olemaankaan jos en lotossa voita.
Edelliseen autoon vaihdoin itse. Nyt uuden auton ja uuden kodin myötä olen siirtynyt rengashotellin asiakkaaksi. Suurin syy tähän on ulkovaraston pienuus. Renkaat ja vanteet vain vievät sieltä liian paljon tilaa joten rengashotelli on "pakko".
Minullakin tuo rengashotellin käyttö on aika ratkaiseva tekijä rengasliikkeen käytössä vaihtamistyöhön. Renkaiden rahtaaminen liikkeeseen vaihdettavaksi on ihan hanurista. Varsinkin kun rengaskoko kasvaa, niin renkaiden sovittaminen autoon on haasteellista ja toiseksi homman tekee nopeammin itse kun säästää tuohon siirtoprosessiin kuluneen ajan. Siksi on minusta fiksuinta joko säilyttää ja vaihtaa itse, tai annettava jollekin toiselle koko homma. Nyt siirryin tämän auton kanssa tähän jälkimmäiseen, kuten jo aiemmin sanoin.
Pannaan tähän väliin pieni käytännön niksi momenttiavaimen tarkistukseen, joka tuli kehitettyä kun kaapissa oli vanha momenttiavain ja halusin tsekata että se toimii.
Momenttiavain laitetaan kiertosuunnaltaan vaaka-tasoon ruuvipenkkiin kiinni siitä tapista johon hylsy tulee. Säädetään momenttiavain arvo esim 100Nm. Otetaan jousivaaka (esim kalamiehen pakista), ja vedetään momenttiavaimen varresta metrin päästä. Momenttiavain antaa periksi eli naksahtaa 10kg kohdalla jos kaikki on kunnossa.
Koska momenttiavaimen varsi ei ole metriä, voi laittaa puuriun jatkoksi.
Tai sitten muuttaa testi arvoja. Jos vetää puolen metrin kohdalta pitää vetää vastaavasti 20kg voimalla että saa 100Nm väännön. Itse voi laskeskella sopivia arvoja (1kg vastaa 10 Newtonia).
itse vaihdetaan, kun ei pikkuhommasta viitsi kenellekään maksaa. tunkki, kompura ja mutterimopo löytyy, joten homman hoitaa vartissa. mopoon hankin kamasan 110Nm monettisauvan, niin ei tarvitse momenttia-avaintakaan enää käyttää.
Onko olemassa sähkökäyttöisiä pulttivääntimiä? Itsellä ei kompuraa käytössä, joten tuo vaihtoehto kiinnostaa.
Lainaus käyttäjältä: Erkka - 28.10.12 - klo:17:55
Onko olemassa sähkökäyttöisiä pulttivääntimiä? Itsellä ei kompuraa käytössä, joten tuo vaihtoehto kiinnostaa.
On. Ainakin Bilteman (http://biltema.fi/fi/Tyokalut/Sahkotyokalut/Mutterinvaannin/) valikoimissa; miksei siis löytyisi myös muualtakin..? ??? ::)
Lainaus käyttäjältä: Erkka - 28.10.12 - klo:17:55
Onko olemassa sähkökäyttöisiä pulttivääntimiä? Itsellä ei kompuraa käytössä, joten tuo vaihtoehto kiinnostaa.
Minulla on Makita BTW450 mutterinväännin, vääntöä on 440 nm, jotenka sillä tiukempikin pultti kyllä aukeaa nopeasti ja kätevästi.
Tuon ostin pelkkänä runkona kun löytyi jo ennestään 18V lion akkuja ja laturi.
Aina itse,löytyy ilmakompurat,mutterimyllyt,momenttiavaimet jne. tarvittavat välineet.
Lainaus käyttäjältä: Arcca - 28.10.12 - klo:09:35
(1kg vastaa 10 Newtonia).
Jos pilkkua viilataan, niin 9,81 Newtonia. ;)
Lainaus käyttäjältä: Erkka - 28.10.12 - klo:17:55
Onko olemassa sähkökäyttöisiä pulttivääntimiä? Itsellä ei kompuraa käytössä, joten tuo vaihtoehto kiinnostaa.
Itse hommasin tuollaisen (http://tee-se-itse.hongkong.fi/fi/sahkotyokalut/porakoneet-ja-ruuvinvaantimet/dewalt-dck211s2-10-8v-akkuporakone-iskuvaannin/p/314501/) DeWALT:in työkaluparin kun OKT:ssa nyt on aina jotain nykerrettävää. Ja tuolla iskuvääntimellä pyörii pyöränpultitkin näppärästi kun ensin on löysännyt ne ennen kuin rupeaa autoa ylös tunkkaamaan. Ja lopuksi tietty kiristys oikeaan momenttiin kun on auto taas laskettu alas 8)
Lainaus käyttäjältä: Paha71 - 28.10.12 - klo:18:05
On. Ainakin Bilteman (http://biltema.fi/fi/Tyokalut/Sahkotyokalut/Mutterinvaannin/) valikoimissa; miksei siis löytyisi myös muualtakin..? ??? ::)
Ja tänäänkin tuolla kahden auton renkaat vaihdettu. Oikein hyvä peli kun pari kertaa vuodessa tarttee.
siinä mitää mutterikompuroita tarvii, pitkävartine hylsyavain vaan ja käsis tuntee kyl ku oikeet momentit on, kokemusta ;)
pitkällä varrella auki ja lyhkäsel kireex, kestää kii :)
Lainaus käyttäjältä: repe59 - 30.10.12 - klo:18:37
siinä mitää mutterikompuroita tarvii, pitkävartine hylsyavain vaan ja käsis tuntee kyl ku oikeet momentit on, kokemusta ;)
Mulla on teleskooppinen varsi, pitkällä varrella auki ja lyhyellä kiinni. Mutterikonetta töissä joskus kokeilen ja mieluummin teen käsin, menee ehkä 5-10min pidempään. Eri asia jos vaihtelis useisiin autoihin, joka kerta tulee vaihtoaikoihin mieleen, miten hyvä bisnes olisi ainakin kysynnän osalta..
Lainaus käyttäjältä: repe59 - 30.10.12 - klo:18:37
siinä mitää mutterikompuroita tarvii, pitkävartine hylsyavain vaan ja käsis tuntee kyl ku oikeet momentit on, kokemusta ;)
Samaa mieltä. Itse tosin suosin yhä perinteistä ristikkoavainta, sillä sen kanssa ei tule (niin helposti/vahingossa) kiristettyä muttereita liian suureen momenttiin. Jälkikiristys kun lienee nykyisin joka tapauksessa pakkorutiini.
Lainaus käyttäjältä: tlindstr - 26.10.12 - klo:16:42
Yleensä on tullut itse vaihdettua ja niin nastakumit pitääkin ruuvvailla nyt viikonloppuna tohon Cruzeen.
Ã,,sken tuli ruuvvattua Bridgestonen Noranza 2 Evo nastat Cruzen alle.
Viikonloppuna aloitin vaihdon, mutta kun yritin saada vannetta paikoilleen niin huomasin ettei pulttijako käynytkään millään kohillleen. Netistä sitten löysin tiedon, että bensa- ja dieselkoneissa onkin eri pulttijaot :o Tähän omaan oli sitten tullut tietysti ne kiisselivanteet 5x115 jaolla kun bensassa pitääkin olla 5x105.
Eilen sitten soittoa Länsiautoon ja kävi hyvä tsäkä kun siellä oli juuri yksi täysin identtinen rengas-vannesetti oikeassa koossa :) Olisivat hyvitykseksi virheestään vaihtaneetkin renkaat, mutta luonnollisesti tähän aikaan kalenterit oli ihan täynnä enkä jäänytkään asiaa sen enempää murehtimaan. Pääasia että homma hoitui heti kuntoon.
Lainaus käyttäjältä: tlindstr - 30.10.12 - klo:21:24
Netistä sitten löysin tiedon, että bensa- ja dieselkoneissa onkin eri pulttijaot :o
Myös auton tehoversiolla saattaa olla merkitystä vanteisiin. Esim. omalla kohtaa Scenessä on 5-pulttinen kun heikompitehoiset on 4-pulttisia ja uusissa 5-pulttisenkin pulttijako on toinen kuin tuon oman Sceneni :-\
Täällä vaihdellaan myös itse kun se ei iso vaiva ole.
Itse vaihdellaan, pari omaa, pari -kolme "vierasta" ja peräkärri... ;D
Isäukko keksi jo viisi-kuusi vuotta takaperin, että miten vaihdetaan renkaat itse käsin koskematta, se toi auton ja renkaat pihaan heitti avaimilla ja totesi "siinä renkaat ja auto, vaihda". Nyt tulee pelkkä auto, kun renkaatkin on jo valmiiksi säilössä tuolla tallin seinällä. (eli äijä keksi sen, että miten renkaat vaihdetaan, ja alla olleet pestään itse käsin koskematta).
Kyl.
Tuli taas vaihteeksi kokeiltua, miltä se itse turaaminen tuntuu. No tuntuihan se, eikä pelkästään miellyttävältä. Selkään otti eivätkä polvetkaan oikein tykänneet. Kuparitahnaa en kyllä säästellyt, sillä voitelin paitsi pultit myös jo ruosteeseen vetäneet pyöränkeskiöiden kiinnityspinnat.
Otsalamppu oli se tärkein lisävaruste marraskuisella synkällä kotipihalla. Ja sillä heppoisella auton mukana tulleella tunkilla nostelin.
Lainaus käyttäjältä: Quality - 06.11.12 - klo:22:04
Ja sillä heppoisella auton mukana tulleella tunkilla nostelin.
Eikö Vollessa olekaan kaikki järeätä ;)
Eilisessä puoli seitsemän ohjelmassa oli yhtenä teemana renkaiden vaihto ja Tuomas Rajala vaihtoi itse Toyotaan kumit ja sanoi renkaiden vaihdoin ja säilytyksen maksavan 110 euroa puolelta vuodelta. Tarvii vissiin tehdä iso pihavarasto ja ruveta tekemään bisnestä. Käydä vaikka ihan ihmisten pihassa vaihtamassa ja kiikuttaa kumit omaan varastoon ;)
Ajankohta on hyvä palautella tätä henkiin.
Vianorilla renkaiden vaihto + kausisäilytys + 2 kuppia automaattikahvia 85â,¬. Mielestäni ei ollut ollenkaan paha hinta.
Taloudessa 3 autoa ja renkaiden säilytystä varten autotalli ja varasto. Vaihtamista varten taas 18 vuotias aikamiespoika. Automaattikahvia saa töissä litkiä ihan riittävästi, mutta 255 eurolle keksin kyllä muuta käyttöä... 8)
Tuli lauantaina vaihdettua renkaat itse, kun ei ollut vaihtoliikkeet auki. Näin muuten Bauhausissa sähkökäyttöisen pulttikoneen, jonka kiristysmomentti oli muistaakseni 100Nm. Saatan muistaa momentin väärinkin.
Kävi kyllä mielessä, että olisikohan tuosta mihinkään. Hinta tuntui kyllä aika sopivalta.
Oikeastaan ainakin minusta tuntuu, ettei renkaanvaidossa se pulttien pyörittely ole pahin, vaan se renkaiden nostelu, maassa polvistelu ja könyäminen ja tunkin paikan etsiminen, sekä homman yksitoikkoisuus.
Itse taas eilen kahteen auton vaihdoin. Eihän se hommana ole mikään mutta se sen jälkeinen vanteiden pesu ja putsaus, johon menee vähintään tuplasti se aika mitä vaihtoon jos ja kun ne kunnolla puhtaaksi talven jäljiltä haluaa :-\
Sen jälkeen tietenkin vielä se ajokauden aikana mahdollisten kolhujen ja naarmujen korjailu ja vanteiden vahaus niin ovat taas valmiina seuraavana vaihtoajankohtana.
Eilen pojan kanssa isä-poika aikaa, eli ensin käytiin pesemässä auto, sitten renkaiden vaihto ja päiväunien jälkeen vielä talvirenkaiden pesu. Hyvin jaksoi 2,5 vuotias miehenalku olla hommassa mukana ;D. Kahden renkaan jälkeen osasi jo muistuttaa jos isiltä meinasi unohtua teräsharjalla pulttien puhdistus.... ;)
Vielä vanteiden vahaus ja eikun kesäsäilöön. Mukavaa puuhaa ulkosalla ja tosiaan, säästäähän tuossa muutaman kympin.
Aivan samoin, kuten Pertsa kirjoitti, toimitaan täällä. Aikaa menee, mutta onhan se vaivan arvoista.
Niinhän nuo tuli taas vaihdettua. Samalla tarkistettua jarruletkut, puslat, jarrupalat ja levyt sun muut. Vielä pitäis maksaa toiselle siitä, että nuo jää tarkistamatta.. Ei kiitos. Ja momenttiin meni, helposti auki ja kiinni.
Olen ostanut nämä toimet palveluna jo vuosia. Homma jäi päälle kun vuosia oli talon auto, jossa vaihdot kuuluivat hintaan. Sitten kun tuli taas oma auto, ei renkaille ollut säilytyspaikkaa. Eikä se hinta nyt päätä huimannut, olisiko ollut jotain 50-60 EUR/kausi. Nykyään toisen auton renkaat on tutun rengasfirmassa ja toisen auton VV-autolla Hertsikassa. En näe mitään syytä vaihdella noita itse, mutta kukin omien kiinnostustensa ja mahdollisuuksiensa mukaan.
Lainaus käyttäjältä: dosetti - 15.04.13 - klo:14:33
Niinhän nuo tuli taas vaihdettua. Samalla tarkistettua jarruletkut, puslat, jarrupalat ja levyt sun muut. Vielä pitäis maksaa toiselle siitä, että nuo jää tarkistamatta.. Ei kiitos. Ja momenttiin meni, helposti auki ja kiinni.
Näin myös meillä. Lisätään vielä, että renkaat tarkistetaan ja laitetaan (kierrätetään ohjeen mukaan joko ristiin, tai ees-taas) oikeille paikoilleen.
Mutta ei siinä mitään, ymmärrän jos tuon jättää toisille. Ei se nyt mitään herkuttelua ole. Kukin tyylillään.
Liikkeessä vaihdatan edelleen, vaihto maksaa 30â,¬/laaki, johtuu ihan mukavuuden halusta kun tuo renkaanvaihto on aina ollut melkoista tervanjuontia ::). Säilömisestä ja jälkihoidosta pesuineen+vahauksineen huolehdin itse, rengashotellin paskoineen päivineen merikontissa pihan perällä säilömisestä jäi sen verran huono maku että sitä palvelua en enään osta.
Kyllä omiin autohin vaihdan kotona, pihassa varasto ja varastossa kahden auton renkaat ja kompura ja seinässä vesiletku pesuhommiin.
Normaalisti vaihdan itse,mutta tänäkeväänä Rengasliike vaihtoi kun oli paketti valmiina siellä.
Onhan sitä kuitenkin saanut vaihtaa naapurin autoihin renkaita. Viimeksi tänään.
Ei nouse Amarok pihassa kotikonstein tarpeeksi ylös, jotta saisi renkaat vaihdettua.
30,00 â,¬ ei ole mielestäni paljon renkaiden vaihdosta ja vanhojen renkaiden pesusta.
Itse oon aina vaihtanut, nyt onneks enää kahteen autoon.
Itse vaihdan renkaat, muutaman kerran vaihdattanu rengasliikkeessä.
Vianorilla olen pitänyt rengashotellissa. Siellä tosin on pesu melko luokatonta. Mutta paketin hintakin on ollut edullinen. Tänä keväänä meni sopivasti molemmat autot vaihtoon, niin ei tarvinnut tehdä renkaanvaihtoja.
Itsehän nuo tulee vaihdettua ellei ole uusien renkaiden osto kyseessä. Tänä keväänä joutuu toiseen autoon ostamaan uudet renkaat joten siinähän ne samalla vaihtuu liikkeessä.
Koen helpommaksi ja nopeimmaksi vaihtaa ne itse kuin että alkaisin varailemaan aikoja ja järjestelemään päiväohjelmaa renkaanvaihdon mukaan.
Tallista löytyy 2 kpl pienia hallitunkkeja joten ei siinä kauaa mene.
Aina olen omista autoista itse vaihtanut. Liisareista vaihtuu ajanvarauksella liikkeessä. Puoleen tuntiin tuon vaihdon tekee kun on välineet pelipaikalla ja rivakat otteet. Pesuun meneekin sitten toista tuntia liuottimien kanssa.
Teräsharjalla pinnat puhtaiksi ennen asennusta. Rasvoja en ole käyttänyt kun ei ole koskaan niin jumiin jäänyt.
Jos on aikaa niin jarrusatulatkin saavat siinä samalla maalia pintaan.
X5 on ollut kyllä vaikein vaihdettava. 2tonnin tunkki toimii äärirajoillaan ja vaatii min. 5cm korokkeen alleen. Lisäksi jos auto ei ole nukkunut vähintään puoltatuntia, alkaa ilmajousitus korjaamaan tilannetta nostettaessa :o
Käytin puntarissa 10 tuumaista 19" vannetta, jonka päällä kulunut 285/45 Runflat Continental. =34KG!
Tulee kuntosalitreeni samalla.
Ehdottomasti itse vaihdan ja tuli eilen hoidettua kahteen autoon vaihto. Pääsen vielä meidän jenkki kimppatallissa nelipistenosturilla nostamaan auton sopivalle korkeudelle, ei selkä väsy. Samalla hyvä kurkata ainakin vanhemman auton jarrut, pyöräntuenta ja iskarit talvenjäljiltä, voi hyvin mielin viedä katsastukseen. Uudemmassa hoitaa merkkihuolto tuon työn. Vanteiden kunnollinen pesu ja vahaus myös erittäin tärkeitä työvaiheita, on sitten mukava pistää syksyllä puhtaat renkaat alle.
Tuntui myös aika painavilta nuo audin renkaat ja vanteet 245/40/18, en kyllä punninnut, hyvää bodia eipä tarvinnut salille lähteä.
Sen jälkeen kun pikku broidi meni rengasliikkeeseen hommiin niin eipä ole tarvinnu vaihtaa kun akan autoon renkaat ite.
Vaihdan lähipiirille ja samalla parille vanhemmalle henkilölle naapurista. Tuleekohan siinä 6-7 autoa ;D
Eipä siinä kauaa mene kunnon tunkilla ja pulttipyssyllä. Vaihdan kuin omaani, niin on mukavampi seuraavalla kerralla vaihtaa ne. Ja kuski saa renkaat irti tien päällä toisin kuin ns. ammattilaisten jäljiltä. Renkaat saavat pestä itse jos haluavat. Mukavaa lisätienestiä, eikä kaikki vaihdot sentään yhtenä päivänä tule.
Lainaus käyttäjältä: Qwea - 16.04.13 - klo:14:31
Ja kuski saa renkaat irti tien päällä toisin kuin ns. ammattilaisten jäljiltä.
Onneksi on myös rengasliikkeitä joissa on töissä ammattilaisia niin ei tule ongelmia. Mutta eipä tuota ole edes minkäälaisia renkaanvaihtovälineitä autossa saatika vararengasta, joten rengas jää jokatapauksessa vaihtamatta tienpäällä :P
Lainaus käyttäjältä: Karvis - 16.04.13 - klo:14:57
Onneksi on myös rengasliikkeitä joissa on töissä ammattilaisia niin ei tule ongelmia. Mutta eipä tuota ole edes minkäälaisia renkaanvaihtovälineitä autossa saatika vararengasta, joten rengas jää jokatapauksessa vaihtamatta tienpäällä :P
No joo, olihan tuo vähän kärjistetysti kirjoitettu. Toisaalta ymmärrän sen, että kun pihalla on jonossa 50 autoa, niin tekee mieli vähän jouduttaa hommaa. Varsinkin jos omistaja ei kyttää selän takana toimintaa. Isolla todennäköisyydellä rengas irroitetaan uudelleen vasta seuraavassa renkaanvaihdossa niin asialla ei ole väliä.
Jep, itse vaihdetaan. Näin on poikkeuksetta lähes aina tehtykin. Samalla kun vaihtaa renkaat voi tutkiskella jarrulevyjen ja -palojen kuntoa, ym. Merkitty jo kalenteriin huomiseksi, jos sää sallii ja pihalta löytyy riittävän kuiva alue.
Kesärenkailla sitten onkin mielenkiintoista verrata rengasmelua ja kulutusta. Nykyajan nastarenkaat kun ovat keväällä hiljaisemmat kuin talvella. Ainakin näissä Michelineissä lämpötilan noustessa nasta tuntuu painuvan syvemmälle renkaan sisään, eikä se ropise enää asfalttia vasten. Jo Yetissä tuntemus oli se, että vaihto kesärenkaisiin ei juurikaan hiljentänyt rengasääniä. Saa nähdä, miten käy Mazdassa.
Kulutus on pudonnut mukavasti ilmojen lämmetessä. Tänään kaupunkipyörityksen jälkeen ajocompuutteri tarjosi jo 6,0 lukemaa, joka on Yetin tasoa. Kesärenkailla odotuksena onkin jo vitosella alkavat lukemat.
Itse vaihdan, mukavaa hommaa ja vähän vaihtelua päivän rutiineihin... Yleensä ostankin renkaat "edullisesti jäännöseristä", niin ei tarvi silloinkaan rengasliikkeen tehdä muuta kun laittaa kumi vanteelle. Talvirenkaat keväällä ja kesärenkaat syksyllä. Sitten ne ovat vanteella jo odottamassa kun tarvitaan... :D
Itse vaihdoin, vaihdoin myös koiranluut eteen ja taakse.
Yhteen autoon vaihdettu, vielä pari auto jäljellä.
A6:seen nyt vaihdoin ekan kerran itse ja h*lvetti noi 20 tuumaset painoi vähän hemmetin paljon! :D
Oli vaan niin himo vaihtaa alle, kun kummikorjaamolla oli liian kiireistä!
Enkä taida enää jaksaa vaihtaa itse, kun firman kaluston renkaat vien vaihdettavaksi niin taitaa tulla per auto hintaa alle 20 â,¬ tasapainoitettuina...
Lainaus käyttäjältä: Waltsu83 - 19.04.13 - klo:19:05
A6:seen nyt vaihdoin ekan kerran itse ja h*lvetti noi 20 tuumaset painoi vähän hemmetin paljon! :D
Oli vaan niin himo vaihtaa alle, kun kummikorjaamolla oli liian kiireistä!
Mitäs patarautaa sinulla oiken on? Raskasmetallivanteet varmaankin. :D
Kalliit keveyt takovanteet mielummin vaihtaakin sitten itse.
Onnistuuko pk-seudun rengasliikkeissä pesu sesonkina ilman säilytyspalvelua vai miten pesette vaihdatetut pyörät vai säilytetäänkö ne pesemättöminä? Itsellä ei ole aiheesta kokemusta pian 20 vuoteen, jäänyt vain vaivaamaan kuraisten pyörien kuljettelu aikoinaan.
Itse tuli tänään vaihdettua. Kaverin nakitin renkaiden pesuun mukaan. 8)
3 vuoden tauon jälkeen tuli itse vaihdettua, on se semmosta ähkimistä että. Kumma juttu että nastarenkaat ei kuluneetkaan kaljuiksi asfaltilla vaikka nyt vasta vaihdoinkin ;)
yhdestä vanteesta oli vw-merkki kadonnut mutta jollain ihmeen tuurilla se löytyi renkaita säilyttäneestä liikkestä romujen seasta, ollut siellä pahvilaatikossa varmaan jo viime syksystä asti.. Tulipahan nyt pestyä talvirenkaatkin kun se ei ko. firman palveluun kuulunut vaikka se melkein satasen kerta maksoikin.
Totta kai,mun aluvanteita ei tarvimvetää kiinni paineilmalla pulttipyssyllä! Oulussa on vain yksi liike,jossa laitetaan momentti avaimella ja se on k-rengas!
Siinäpä se aamuvoimistelu tuli taas tehtyä. Autokin muuttui kertaluokkaa hiljaisemmaksi kertalaakista. 8)
Eilen tuli laitettua suvikumit.
Itse vaihtelen.. Mikäs siinä on tallissa renkaiden kanssa touhuilla.