Korjausmaalauksen värierot

Aloittaja MjK, 31.01.11 - klo:18:24

« edellinen - seuraava »

MjK

No niin, nyt sain vihdoinkin ajan viikolle 13. Työnjohtaja ei löytänyt edes papereita jotka se sanoi pysyvän pöydällä niin kauan että asia on hoidettu. Moneen kertaan on täytynyt itse kysellä koska sieltä ei ole otettu yhteyttä vaikka lupasivat. Nyt sanoi että oli ollut valkoinen Superp maalattavana ja oli tullut erittäin hyvä, uudet reseptit kuulemma. Itselläni ei kuitenkaan suuria odotuksi ole. Voin sanoa että vituttaa sen verran että Skodaa ei taida enään tähän perheeseen tulla. (ei se Skodan vika ole). Itse olen aikaisemmin tottunut Tammer-auton palveluun jossa asiakas saa kunnioitusta eikä ylimielistä käytöstä. "Katto muuten ei näy niin ei sillä ole niin väliä". Taitaa olla Johtotähti kaupan papereissa kohdallani että paska asiakas. Ovat huollon puolellakin töpeksineet sen verran etten jaksa edes alkaa niistä kirjoittamaan.

tapanixxx

Noista värisävyistä: mikä on helpompi saada oiken sävyiseksi ja mikä ei itselläni ole juuri mitään tietoa kun en ole automaalari.

Mutta tossa vuosi sitten autoni joutui maalari pajalle kun joku ystävällinen henkilö oli kolhinut auton takakulmaa siellä missä on bensantäyttöluukku.

Eipä siinä mittään, vein auton maalarille joka totesi että homma hoituu, mutta tämä ei ole helpoin väri sävyttää. Autoni väri on mokka antrasiitti.

Teki kyllä todella hyvää työtä, itse kun olen myös lukenut näistä ongelmista että on silminnähden eri värisävyä. Itse olen tutkinut auringonvalossa, keinovalossa, eri kulmista yms. ja en amatöörinä kyllä erota mitään erilaisuutta viereisten paneleiden kesken. Tietysti ammattilaisella on tarkempi silmä ja saattaisi jotakin erottaakin, mutta itse olen 100% tyytyväinen.

jjj84

Ei pidäkään verrata viereiseen, koska haastava sävy häivytetään viereiseen osaan.. vertaa keulaa ja takaosaa, silloin voi eroa löytyä Olennaista on tietenkin että sävyero ei paista silmään, mutta eroa jos haetaan niin sitä ei pidä verrata viereiseen vaan kauempaa katsomalla, vaikka 30m päästä.

MjK

No niin nyt on muuten nokka oikeassa värissä, kyllä oli vaikeaa. Tai siis siitä tehtiin vaikeaa.

Pumpeli

itse juuri kävin hakemassa auton ,takapoikan asennuksesta/maalauksesta.kotipihalla kun tarkemmin katsoin niin takapoikka on väriltään jotenkin enemmän harmahtava ja erottuu selvästi muusta auton väristä :-\ ja väri tässäkin candy white

jalkkis

Nostanpa wanhaa aihetta ylöspäin, kun tuli ajankohtaiseksi.

Oma kärry (musta farkku-Passat) kävi kuskin oven maalauksessa Herttoniemen VV-autossa. Ovessa on lievä sävyero mutta käsitykseni mutta se johtunee enempi alkuperäisen maalin lievästä mattaantumisesta, jonka huomaa hyvin esim. auringonpaisteessa (myllytys varmaan auttaisi). Mutta itse maalauksen jälki ihmetyttää. Maalipinnasta on löydettävissä puolentusinaa/tusinan verran pölyhiukkasia. Ilmoitin huoltoneuvojalle asiasta samantien ja hän sanoi, että se on normaalia. Maalipintaa pitäisi kuulemma tarkastella metrin etäisyydeltä ja että maalipinnasta ei koskaan saa täysin alkuperäisen veroista. No, varmasti osittain näin mutta onko mukamas normaalia, että hiukkasia ajautuu maalipintaan? Nyrkkipajan ymmärtäisin mutta merkkiliikettä en. Kokemuksia?

Kjimi

Lainaus käyttäjältä: Taky - 10.02.11 - klo:20:11
http://www.jomari.fi/

Muutenkin voi suositella, läpimenoaika 2 vrk kun merkkiliike laskeskeli reilua viikkoa.....

Täältä myös isot suositukset Jomarille!
Yksi punainen A3 SBn takapuskurin, metallihohto shampanja Golf Vn takaovi ja takakaari maalattu häivyttämällä sekä metalliharmaa Citroen DS maalattu tuolla kokonaan.
Jälki on aina ollut moitteetonta ja toiminta ripeätä, silloin kun ei ole ollut mitään talvi-yllätti-kolari-ruuhka-tapauksia piha täynnä.

Toinen ihan suositeltava paikka on Puskan auto Järvenpäässä, jossa yhden kokonaisen auton maalauttanut. Värisävy korosti hieman appelsiinia lakkapintaa, mutta mukisematta koko auto hiottiin vesissä ja lakattiin uudelleen, jonka jälkeen pinta oli moitteeton.
Seat Ateca FR 4Drive 2.0 TSI DSG '19
Seat Leon FR 1.4 TSI '14

Ex: Skoda Octavia III LB Style Business 1.5 TSI DSG '20
      Seat Leon FR Business 1.4 TSI ACT DSG '17
      Seat Leon FR 1.8 TSI DSG '13

Nudde

LainaaMuutenkin voi suositella, läpimenoaika 2 vrk kun merkkiliike laskeskeli reilua viikkoa.....

Mulla on kanssa paikka jonka voin suositella, eihän nyt esim. lokareiden maalauksessa auto ole poissa kuin päivän ja väri on taatusti oikea, se tehdään sen jo haalistuneen maalin mukaan mitä autossa jo on. Mutta esimerkiksi minulla on ollut auto 2 kertaa lokareiden maalauksessa (etulokarit) ja menee nyt tammikuussa uudestaan maalaukseen takalokareiden takia. Molemmat kerrat maalattu 2 kertaa koska maali ei ole ollut oikea, ja viimeeksi oli kanssa joku ihme kyhmy lokarin sisäpuolella?? Sen saivat kyllä pois. Ekalla kerralla toinen maalaus hyvä väriltään, nyt toisella kerralla toinen kerta sinne päin, ei aivan hyvä, eka ihan hirveä molemmilla kerroilla, ihmettelen miten luulevat asiakkaan ottavan vastaan sellaisen työn. No, arvaa onko jo valmiiksi hieman huono fiilis kun tammikuussa taas pitää autoa viedä maahantuojalle maalattavaksi, niin kun ei saa viedä muualle. Sen jälkeen on kai takalokarit yhtä väriä, etulokarit jotain muuta ja auto sitten muuten kolmas väri, sehän joutaa kohta ylimaalattavaksi! Molemmat aikaisemmat kerrat auto on ollut korjaamolla n. 2 viikkoa! Veisin heti omalle tutulle fixattavaksi mutta kun se ei onnistu kun on takuuhomma, joskus aikoinaan, oliko vuonna 2004 sain viedä sinne takuu-asian mutta sitten asia muuttui.

Skula

Lainaus käyttäjältä: Kjimi - 29.10.12 - klo:10:02
Toinen ihan suositeltava paikka on Puskan auto Järvenpäässä, jossa yhden kokonaisen auton maalauttanut. Värisävy korosti hieman appelsiinia lakkapintaa, mutta mukisematta koko auto hiottiin vesissä ja lakattiin uudelleen, jonka jälkeen pinta oli moitteeton.

Sattuipa somasti että Auto Carrera käyttää tätä liikettä korikorjauksessa ja maalauksessa.. Kotikylän putiikki.. Kerrankin kävi hyvä tuuri että korjaamolle ei erikseen tarvi lähteä autoa "viemällä viemään"..

Toivottavasti ei tuu appelsiiniä, eikä muutakaan hedelmää pintaan..

Pitää käydä kuvauttamassa B täällä ja homma eteenpäin.
Romurautaa ja paalivehkeitä.

Kjimi

Lainaus käyttäjältä: Skula - 09.08.13 - klo:09:11
Sattuipa somasti että Auto Carrera käyttää tätä liikettä korikorjauksessa ja maalauksessa.. Kotikylän putiikki.. Kerrankin kävi hyvä tuuri että korjaamolle ei erikseen tarvi lähteä autoa "viemällä viemään"..

Toivottavasti ei tuu appelsiiniä, eikä muutakaan hedelmää pintaan..

Pitää käydä kuvauttamassa B täällä ja homma eteenpäin.

Ne kyllä tekee homman mukisematta niin monta kertaa uudestaan että miellyttää.
Monelle tuo mainitsemani auto olisi kelvannut, mutta itsellä kun oli laatuvaatimukset tavallista ihmistä paljon kovemmat, niin asiasta mainitsin ja homma hoidettiin mallikkaasti. Puska tekee käsittääkseni suurimman osan Porschejen korikorjauksista Suomessa.
Seat Ateca FR 4Drive 2.0 TSI DSG '19
Seat Leon FR 1.4 TSI '14

Ex: Skoda Octavia III LB Style Business 1.5 TSI DSG '20
      Seat Leon FR Business 1.4 TSI ACT DSG '17
      Seat Leon FR 1.8 TSI DSG '13

lasanen

Taitanee olla ihan tuurista kiinni, miten sävy osuu kohdalleen. Omaa candy white Octaviaa on jouduttu maalauttamaan kahdesti, ensin takapuskuri ja myöhemmin toinen lokasuoja ja etupuskuri. Takapuskurin sävy osui nappiin, mutta lokasuojasta ja etupuskurista tuli huomattavasti "keltaisempi",
varsinkin pesuhallin loisteputki-valaistuksessa sävyero on karmea. Ja valkeahan piti olla helppo väri maalarille! Molemmat korjaukset tehty Oulun Aineella, mutta hekin käyttävät tietääkseni ainakin kahta eri maalaamoa.

Late

Itsellä menee Audin takapuskuri maalaukseen maanantaina. Saa nähdä millainen tulee siitä.

Skula

Lainaus käyttäjältä: Kjimi - 09.08.13 - klo:09:59Puska tekee käsittääkseni suurimman osan Porschejen korikorjauksista Suomessa.

Maine ko. liikkeellä on merkkimiehillä ainakin kovassa huudossa.

Tämä väri ei myöskään ole niitä helpoimpia pistää kohilleen (ocean blue metallic).. Mutta sittenhän tuon näkee.. Ja valitusoikeus käytössä  :)
Romurautaa ja paalivehkeitä.

jjj84

Tumma on helppoa ja vaalea vaikeaa... vaaleassa erot pistää heti silmään, tummissa ei vaikka olisi sävyssä isompikin heitto.

Peeveli

Hirvittää jo etukäteen viedä auto tulevalla viikolla Laakkoselle maalattavaksi. Oli joku -ilmeisesti mopoilijateini/teinit- nojailleet renkaalla matkustajanpuoleiseen etuoveen toissa viikolla. Tuloksena kiitettävästä iltaharrastuksestaan oli pitkä naarmu etuovessa (suurin osa aika pinnassa kulkevaa naarmua mutta loppuosassa maalipinta rikki, ikkunoiden alaosien kumilistassa ja B-pilarin kiiltomustissa paneeleissa. Myös alahelmassa oli lakka mennyt puhki parista kohdasta. Nyt siis joudutaan maalaamaan etuovi, alahelma ja vaihtaman B-pilarin mustat pinnat. Ihme kyllä painaumia ei tullut, vaikka mopon eturenkaan kuviojälkiä oli oven alaosassa.

Onko kenelläkään kokemuksia Laakkosen maalaamosta? Vakuutuksen piikkiinhän se 200 euron omavastuuta lukuun ottamatta menee, mutta harkitsin vaihtoehtona Smart repair-ketjua Espoossa. Mitä tätä ketjua luin, niin aika masentavan ennakkokuvan saa merkkiliikkeiden korikorjaamoiden maalauslaadusta ja toisaalta Candy whiten sävyn vaikeudesta saada kohdilleen.

Kun Ocu on pelannut muutoin vailla mitään ongelmia, niin sitten joku ulkopuolinen huligaani niitä aiheuttaa -auton seisoessa kadun reunassa arki-iltana puolitoista tuntia prkl.

V-O

#45
No pahus soikoon ja hiphurraa mopopellet

Onko se tosiaan noin että omavastuun verran joudut itse maksamaan? Tuo onkin menny iteltä täysin ohi että se noin menee  :(

Laakkosesta ei ole itsellä ole hyviä kokemuksia eikä fiiliksiä. Oliko joku tälläkin foorumilla tuota kioskia moittinut muistaakseni Audin maalauksen osalta. Mutta noita Laakkosen maalaamoitahan on useita, mikä kulloinkin kohdalle osuu. Ja maalin sekoittelu ja maalarin kädenjälkihän se oleellisin on, mutta itse en koskeen Laakkoselle menisi, enkä Länsiautoon.

Toivottavasti autosta ei tule Tikkurilan värikartasto..

rami

Metalli ja helmiäiset on kyllä vaikeita saada samanlaiseksi kun alkuperänen väri.
Riippuu vähän katselukulmasta,peilaa vähän eri malliin.
Tavallinen maali on siitä kiitollinen koska sen korjausmaalaukset onnistuvat helpommin.
Paljonhan tehdään nuita värimassakorjauksia ja sitten vedetään esim. koko oveen lakka päälle.
Paikkamaalauksestakin saattaa jäädä eri tavalla peilaava korjauskohta.

hta

Itsellä kokemuksia lähinnä InCar Oy:stä Espoossa sekä Veho Muurala

Skoda Superb Candy White etupuskuri (Veho)
Meni koko puskuri vaihtoon bussin peruutettua keulaan. Mielestäni onnistunut maalaus.

Skoda Superb Candy White etulokasuoja (InCar)
Soittivat etukäteen, että menee uusiksi. Tuli kuulemma liian sinertävä. Uuden maalauken jälkeen sanoi puhelimessa, että on se hänen mielestä vieläkin ehkä hiukan sinertävä mutta voin tulla itse katsomaan. Olivat valmiit maalaamaan sen vielä kerran mutta en huomannut siinä itse eroa joten hyväksyin työn. Sanoivat kuitenkin vielä, että jos alkaa häiritsemään esim. pesun tms jälkeen ja alan näkemään eroa niin tekevät takuuna uudestaan. En nähnyt vikaa myöhemminkään joten kelpasi.

Audi A3 Jäätikönvalkoinen etupuskuri ja takapuskuri (InCar)
Varoittelivat, että ei välttämättä saada ihan samanlaiseksi. Ihmettelin asiaa kun kyseessä oli vain muutaman kuukauden vanha auto eli vielä ei mitään haalistumisia yms pitäisi olla. Sanoivat, että kun ne tehtaalla maalataan vs heillä niin osan asento on eri ja jo se saattaa aiheuttaa eroa. Mietin jo, että pitäisikö vielä vaihtaa korjauspajaa mutta jätin sen sinne kuitenkin. Ihan kohtuulliselta se näyttää. Jos sitä tuijottamaan jää niin saattaa siinä pieni ero olla mutta ei mitään mikä pistäisi omaan silmään joten saa kelvata.

Leasing autoissa on se hyvä puoli, että ei niin potuta nämä varsinkin kun vaihtuu 3v välein.
Ex:
Skoda Superb Combi 1.4 DSG
Audi A3 Sedan 1.4 S tronic
Skoda Superb Combi 1.4 manual

Peeveli

Kokemuksienne perusteella sävyeroa voi jäädä tai sitten ei. Ja en epäile lainkaan, etteikö muutakin hutilointia ole nykyaikana eli maalisumua ja valumia jne. No,  pitää tarkistaa tarkkaan ja viedä sitten niin monta kertaa takaisin että kelpaa...

Geoman

Jälki on usein kiinni yhdestä työntekijästä eli työn suorittavasta maalarista. Maalausliikkeissä on kokeneita ja oppisopimuksella olevia.

Erittäin merkittävä asia on, että valitaan riittävän iso pinta ja rajaus oikeaan kohtaan. "Vasenta ja oikeaa kylkeä ei voi katsella samaan aikaan eli eroa ei näe".

Antti

Tänään hakemaan Yeti maalarista (ovien alaosat ja takakansi), saapa nähdä mikä sieltä tulee.
Poika kyselikin että tekeekö ne siitä punaisen  ;D
i3 120Ah, F250 7.3 International
KTM 1290SAR, 950SE, 660Rally
BMW r80g/s, R75/5

Mikko

Omasta autosta (väri candy white) maalattiin juuri toinen etulokari, peili ja etupuskuri bussin varomattoman kaistanvaihdon seurauksena. Lokarissa sävy 100 % nappiin, puskurissa ei, peilistä vaikea arvioida. Puskuri on tosin samalla tavalla pielessä kuin tehtaan maalissa oleva takapuskuri. Eli eron näkee lähinnä parkkihallin loisteputkien valossa. Joku minulle väitti, että käyttävät noissa muoviosissa hieman eri maaleja/lakkoja, joten saattaa johtua tästä tai sitten oli ihan puppua.

Ensi viikolla menee homma vaan uusiksi tuon lokarin osalta, koska oli jäänyt pyörää kohti taitettu osa maalaamatta. Toivottavasti osuvat toistamiseen yhtä hyvin kohdalleen. Oli pinta muutenkin hyvä, parempi kuin tehtaan pinta (vähemmän aplaria) ja osien sovitukset todella hyvin kohdallaan.

Peeveli

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 14.10.14 - klo:15:50
Omasta autosta (väri candy white) maalattiin juuri toinen etulokari, peili ja etupuskuri bussin varomattoman kaistanvaihdon seurauksena. Lokarissa sävy 100 % nappiin, puskurissa ei, peilistä vaikea arvioida. Puskuri on tosin samalla tavalla pielessä kuin tehtaan maalissa oleva takapuskuri. Eli eron näkee lähinnä parkkihallin loisteputkien valossa. Joku minulle väitti, että käyttävät noissa muoviosissa hieman eri maaleja/lakkoja, joten saattaa johtua tästä tai sitten oli ihan puppua.

Ensi viikolla menee homma vaan uusiksi tuon lokarin osalta, koska oli jäänyt pyörää kohti taitettu osa maalaamatta. Toivottavasti osuvat toistamiseen yhtä hyvin kohdalleen. Oli pinta muutenkin hyvä, parempi kuin tehtaan pinta (vähemmän aplaria) ja osien sovitukset todella hyvin kohdallaan.

Maalattiinko yksityisessä maalaamossa vai automerkkiliikkeen korikorjaamolla? Jäikö muille pinnoille maalisumua tai naarmutettiinko? Itse maalautin aikoinaan sen Polo GTI:n katon mustaksi ja pienessä Konalassa olevassa maalamossa tuli todella hyvä jälki. Hirvittää vaan nuo Laakkoset Vehot sun muut kun isot määrät maalattavia ja tulee semmoinen, noh, liukuhihnameininki helposti ja hällä väliä-asenne on helpompaa.

Auto on jätetty maalaamoon, toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Mikko

#53
VV-Auto, Espoo oli paikkana. Ei naarmutettu, uusi vannekin oli saatu paikoilleen kolhuja jättämättä. Ihan uudessa tuulilasissa on jotain sumua mitä en ole saanut pyyhkimillä pois. Auto oli ajettu pesukadun kautta korjauksen jälkeen ja joku kuumavaha siellä oli päälle ruikittu, saattaa olla sitäkin. Pitää koittaa lähteekö myrkyillä itai savestamalla irti.

Minulla oli myös Autorexiin Juvanmalmille aika kun on tutun tuttuja siellä. Osui kuitenkin ihan mahdoton kiire korjausajankohdalle enkä saanut (ja sitten enää kehdannut) peruttua tuota VV-Auton aikaa. Hoitivat kuitenkin homman ihan kunnialla ja hyvällä lopputuloksella, paitsi tietenkin tuo pieni selkeästi huolimattomuuden piikkiin laitettava moka. Tämä olisi varmuudella tullut Autorexissä kuntoon, sen verran vakuuttava oli vakuutustarkastuksen tehneen henkilön toiminta. Naapurin uusi bemmi oli myös korjattu ja varusteltu tuolla. Ainakin sen kohalla tekivät hyvää jälkeä.

Peeveli

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 14.10.14 - klo:19:37
VV-Auto, Espoo oli paikkana. Ei naarmutettu, uusi vannekin oli saatu paikoilleen kolhuja jättämättä. Ihan uudessa tuulilasissa on jotain sumua mitä en ole saanut pyyhkimillä pois. Auto oli ajettu pesukadun kautta korjauksen jälkeen ja joku kuumavaha siellä oli päälle ruikittu, saattaa olla sitäkin. Pitää koittaa lähteekö myrkyillä itai savestamalla irti.


Hyvä homma että edes värisävyn osalta onnistui. Kaivelee se viedä uudelleen jos unohtavat jonkun kohdan lokarista maalata. Toivottavasti tuo tuulilasin sumu on kuumavahaa eikä maalisumua. No, senkin saanee fiksaten pois.

Raportoin omat kokemukseni kun näen jäljen. :P

Peeveli

Aavistin ennakkoon aivan oikein, että persiilleenhän se maalausrojekti tämän auton osalta menee...Alun perin oli sovittu, että noudan auton tänään (sen oli määrä olla perjantaina jo valmis mutta ulkomaanreissun takia en olisi ehtinyt kuin vasta tänään noutaa). Menin aamusella firmaan, sanottiin että ei ole valmis vaan odottaa osien kasaamista ja että he kyllä ilmoittavat aina asiakkaalle milloin työ valmistuu. Kysyin onnistuiko maalauksen sävy ja sanottiin että onnistui. Arvioivat että tänään iltapäivällä olisi valmis.

Ã,,sken tuli soitto että ovimaalauksen sävy ei täsmääkään kunnolla muuhun koriväriin ja myös joku tilatuista listoista puuttuu vielä (miten voi eniten myytyyn autoon olla vaikeaa saada osia?). Aikovat maalata nyt sen uudelleen. Arvioivat että huomenna voisi "ehkä" saada. Aika amatöörimäistä touhua Laakkosella en muuta sano. Kerroin työnjohtajalle että olen useamman auton ostanut k.o. konsernista, viimeisen viime vuonna, joten toivon että nyt tulee kerralla homma kuntoon tai jatkossa kierrän liikkeen kaukaa. Kyllä se vaan niin taitaa olla, että pikkumaalaamoissa tehdään asia kerralla kuntoon.

Taas sai sitten soitella vuokrausfirmaan ja jatkaa laina-auton vuokra-aikaa....

Antti

Yetin sain maalarista viime viikolla, vasta ehdin nopeasti eri kiiruiden takia sitä tutkimaan:
- lakkavikoja (roskia)
- rajauksen näkee tämmöinen amatöörikin
- rajauksen tuntee sormella esim luukkujen reunoissa (karheat)
+ 15m päästä näyttää hyvälle.
i3 120Ah, F250 7.3 International
KTM 1290SAR, 950SE, 660Rally
BMW r80g/s, R75/5

Peeveli

Lainaus käyttäjältä: Antti - 20.10.14 - klo:15:04
Yetin sain maalarista viime viikolla, vasta ehdin nopeasti eri kiiruiden takia sitä tutkimaan:
- lakkavikoja (roskia)
- rajauksen näkee tämmöinen amatöörikin
- rajauksen tuntee sormella esim luukkujen reunoissa (karheat)
+ 15m päästä näyttää hyvälle.

No voihan harmi! :( Oliko iso merkkiliikkeen maalaamo vai ns. pienen yrittäjän firma?

Kyllä sitä automaalari voi joko pelastaa tai pilata autonomistamisen arjen fiilikset! Kannattaa kyllä reklamoida.

rami

Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 20.10.14 - klo:15:08
No voihan harmi! :( Oliko iso merkkiliikkeen maalaamo vai ns. pienen yrittäjän firma?

Kyllä sitä automaalari voi joko pelastaa tai pilata autonomistamisen arjen fiilikset! Kannattaa kyllä reklamoida.
[/quote

Samanlaista "saikkinaa" se on joka pajalla. Milloin on valumia tai värieroja karheia kohtia.
Ei kumminkaan kannata hyväksyä huonoa työtä.
Asiakas on vahvoilla.
Nykyään suosivat nuissa pienemmissä paikkamaalauksissa vaan värimassaa kyseiseen kohtaan ja lakka vedetään koko peltilohkon päälle.
Ja taatusti laskutetaan oikealla tavalla eli koko lohkon maalauksesta.
Lakkavalumia minulakin hinkattiin kahteen kertaan sileämmäksi niin eiköhän alkanut sitten jo pohjatkin kuultamaan läpi.
Annoin olla ja ruinasin yhden öljynvaihdon hyvitykseksi.
Käytännössä on kyllä aika vaikea saada täysin onnistunutta maalausta varsinkin jos on metalli tai helmiäisestä kyse.

Antti

Ajattelin niin, että otan kuvat ja laittelen sähköpostiin kyselyä mitä tehdään.
Onneksi värieroa ei ole ainakaan minun silmään, mutta kyllä noi muut virheet puoltaa korjausta. Harmittaa kun toi meidän Skoda puodin asiakaspalvelu on todella tympeää.

Merkkiliikkeen korjauksessa, eli purku ja kasaus merkkarilla ja maalautus teetetty pikkupajassa.
i3 120Ah, F250 7.3 International
KTM 1290SAR, 950SE, 660Rally
BMW r80g/s, R75/5

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy