Minkä vahan valitsisit autollesi?

Aloittaja rob-s, 19.10.10 - klo:21:14

« edellinen - seuraava »

Minkä näistä vahamerkeistä valitsisit autollesi?

AutoGlym
133 (31.7%)
Zymol
2 (0.5%)
Sonax
13 (3.1%)
Swissvax
11 (2.6%)
Dodo Juice
19 (4.5%)
Meguiars
44 (10.5%)
Ei mikään näistä
89 (21.2%)
Turtle Wax
21 (5%)
Collinite
88 (21%)

Äänestäjiä yhteensä: 401

Tomppis

Lainaus käyttäjältä: Mrk - 23.04.13 - klo:13:23
Autoa ei oikein tarvitse nykyään vahailla, poikkeuksena hutaisin Glymin kultaisen viime viikolla ajoon tulleeseen Coupeen, viime keväänä tein samanlaiseen saman käsittelyn.

Miksi ei tarvitse vahailla? Hyvähän se suoja on olla pinnassa. :)

Poloboy, jätä se bilteman superwax ihan vaan sinne biltemaan ja osta Collia. Varmaan yksi parhaista ja kestävimpiä perusvahoja oikella pohjatyöllä. Hintalaatusuhde kohillaan.

VWonderman

Joo, itekkin ostin toissakesänä kokeeksi sitä Superwaxia, eihän se pinta tuntunut juurikaan eroavan kalliimmista merkkituotteista, mutta jo ensimmäisen vesisateen jälkeen pinta alkoi antautua. Lisäksi vahaa kuluu aivan älytön määrä verrattuna esim. kiinteisiin vahoihin ja ongelmaa pahentaa pullon suuri annosteluaukko. Tuon putelin saa tulla täältä hakemaan ilmaiseksi, mennee varmaan jossain vaihessa roskiin kun en sille käyttöä ole keksinyt kunnei sitä voi kromille/metallilekaan käyttää silikonin takia... ::)
Very Odd Looking Vehicular Object
(•_•)

Ktk

Lainaus käyttäjältä: Tomppis - 27.04.13 - klo:22:47
Miksi ei tarvitse vahailla? Hyvähän se suoja on olla pinnassa. :)

Juu siis tottakai noin yleisesti ottaen vahaus on jees. Mutta kun esim. tämän hetkinen kulkine on toinen tänä vuonna ja se ei tule syksyä näkemään minun perseen alla niin ei paljon jaksa enää vahailla. Tämä nykyinen kulkine on oikeastaan poikkeus kun vahasin. Ja sen tein siksi kun se on niin helevetin kaunis. <3

JiiJii71

Uuden auton oon yleensä vahannu 3M Rosalla.
Octavia RS TDI DSG 4x4 LB
Audi A4 2.0T quattro B7

Korvaton

Kuumavahan mikä tulee nesteen pesuhallissa  ;D

rob-s

LainaaUuden auton oon yleensä vahannu 3M Rosalla

Taitaa tuo 3M rosa olla sellainen ns. talousvaha joka sisältää silikooneja. Uuteen autoon kannattaisi pinnoite. Vahoista hyväksi todettu on Collinite 476s.
Nykyiset: Audi R8 4.2 V8 ja Audi A5 B9 2.0TFSI quattro
Ex: Audi A4 B8.5 2.0TFSI quattro
Ex: Porsche 981 Boxster
Ex: Porsche Cayman S
Ex: Audi RS4 4.2FSI V8 B7 sedan
Ex: BMW 328i TwinPower Turbo Sport F30 Sedan /
Ex: Audi A5 2.0TFSI quattro cabriolet s-tronic  /
Ex: A5 3.0TDI quattro coupe s-line

Homer

Uuden Räsän meinaan pohjakäsitellä ennen auton ulosajoa Car-Lack68 NSC:llä. Päälle viikon päästä Colli476s (jotta NSC on ehtinyt jämähtää).

Näillä menin nykyisen Yetin kanssa kolme vuotta ja hyvin on toiminut. Itse asiassa liuotinpesun lisäksi ei ole kaivannut mitään tervan/pienpoistoaineita, kun tuo Car-Lack poistaa pikeäkin. Vaikka pinta on pesty liottimella sekä shampoolla, niin aina likaa tarttuu pyyhkeeseen kun vetää Car-Lack pohjustetta peltiin.

NSC sisätää extrana UV -suojan.

Kukke

Corollan maalipinnan ajattelin keväällä ehostaa Autoglymin punaisella. Sit sen päälle tulee varmaan AGn kultainen. Autoglymin tuotteisiin olen (paremmasta ei kokemusta  ::) ) jossain määrin ihastunut.
Renault Clio 1.2 -98

TLPH

Lainaus käyttäjältä: Homer - 08.12.13 - klo:18:49
Uuden Räsän meinaan pohjakäsitellä ennen auton ulosajoa Car-Lack68 NSC:llä. Päälle viikon päästä Colli476s (jotta NSC on ehtinyt jämähtää).

Näillä menin nykyisen Yetin kanssa kolme vuotta ja hyvin on toiminut. Itse asiassa liuotinpesun lisäksi ei ole kaivannut mitään tervan/pienpoistoaineita, kun tuo Car-Lack poistaa pikeäkin. Vaikka pinta on pesty liottimella sekä shampoolla, niin aina likaa tarttuu pyyhkeeseen kun vetää Car-Lack pohjustetta peltiin.

NSC sisätää extrana UV -suojan.

+1

Car-Lack68 Nano on itselläkin ollut käytössä ennen kaksikertaista FK1000P vahaa.
Pari tuntia olen pitänyt väliä ennen vahausta,joka on tuntunut sopivalta.
Pitempiä kovettumisaikoja en ole kokeillutkaan.
Helppo käyttää kostutetulla mikrokuitusienellä ja puhdistaa hyvin.
Vanteille myös sama käsittely.

ipi59

Kertokaa mistä ostatte Car-Lack-tuotteita?

TLPH


VWonderman

Ite oisin edellisen tilauksen yhteydessä ottanut tämän setin, mutta mokoma oli loppu. :( Mennään nyt sitten Clearkote Vanilla Moose Wax Hand Glazella ja uudella purkilla FK1000p:tä kun Prima Amigokin oli loppu... Eiköhän tosin noillakin jotain suojaa saa aikaan. :)

Btw, Megun #16 on edelleen voimissaan, rotisko vahattu siis aika tarkalleen 2kk sitten.
Very Odd Looking Vehicular Object
(•_•)

makelja

Lainaus käyttäjältä: VWonderman - 09.12.13 - klo:17:51
Ite oisin edellisen tilauksen yhteydessä ottanut tämän setin, mutta mokoma oli loppu. :( Mennään nyt sitten Clearkote Vanilla Moose Wax Hand Glazella ja uudella purkilla FK1000p:tä kun Prima Amigokin oli loppu... Eiköhän tosin noillakin jotain suojaa saa aikaan. :)

Btw, Megun #16 on edelleen voimissaan, rotisko vahattu siis aika tarkalleen 2kk sitten.

Tuota Carlack Colli settiä myytiin aikoinaan Autonhoito.comissa ns talvisettinä. Mulla sama setti itselläni ja kerran talveksi sen laittanut ja hyvin kesti. Mutta taisin pesä auton sinä talvena ehkä kolme kertaa vain, joten sen nyt kestää mikä yhdistelmä vain.

monster

Millä vahalla saisi perus (ei metallihohto) tummansinisestä maalipinnasta piiloon konepesun jäljet? AG punainen + kulta toki mutta jos kokeilisi välillä jotain uutta vahaa?
ex:t: F31, B9, B8 TDIq, A3 8V 2.0TDIq, B7 DTM, B7 3.0TDIq, A6 4F, A3 8p, B6 1.8Tq+1.9TDIq, Audi Coupe Quattro 2.8, Skoda Yeti 4X4, Ocu II 4X4 TDI, VW Golf II+IV+V GTI // Subaru Forester XT, Dacia Duster 1.5dci 4wd, Alfa 159 Q4 2.4JTDm, Clio Sport RS III, Peugeot 205 GTI

makelja

Lainaus käyttäjältä: monster - 15.12.13 - klo:18:41
Millä vahalla saisi perus (ei metallihohto) tummansinisestä maalipinnasta piiloon konepesun jäljet? AG punainen + kulta toki mutta jos kokeilisi välillä jotain uutta vahaa?

Bilthamber Autobalm on hyvä peittämään naamuja.

Pertsa

Bilt Hamber Finis-wax tulee varmaan hankittua seuraavaksi, vaikka lähes täysi purkki Colliniteakin on vielä varastossa. Kuulemani mukaan jopa Collinitea ja Meguiars #16:stakin paremmin kestää liuotinpesuja ja kestää pitkään pinnassa.
Pohjien putsaukseen Bilt Hamber Micro-fine

Noita löytyy mm. täältä.
http://www.projectech.fi/bilt_hamber.html#BH-CF

hapelton1

^^^

Tänään juuri kyseinen setuppi laitettu autoon. Pitää kyllä ihmetellä, miten hyvin Micro-fine toimii.

tonee

Ã,,äni ehdottomasti Finish karen 1000p:lle  8)

Trally

Lainaus käyttäjältä: Pertsa - 16.12.13 - klo:12:07
Bilt Hamber Finis-wax tulee varmaan hankittua seuraavaksi, vaikka lähes täysi purkki Colliniteakin on vielä varastossa. Kuulemani mukaan jopa Collinitea ja Meguiars #16:stakin paremmin kestää liuotinpesuja ja kestää pitkään pinnassa.
Pohjien putsaukseen Bilt Hamber Micro-fine

Noita löytyy mm. täältä.
http://www.projectech.fi/bilt_hamber.html#BH-CF

Onkos tullut millaisia kokemuksia Bilt Hamber tuotteista?
Ajattelin kokeilla seuraavilla litkuilla käsitellä A4 B8 Avantin v.-10 (väri: Briliant Black). Maalipinta on aika hyvä kuntoinen ja micro-fine ilmeisesti tehoaa noihin mikronaarmuihin...

1. Bilt Hamber Surfex-HD (liuotinpesu 20% lios)
2. Bilt Hamber Cleanser (viimeistelypuhdistus ennen vahausta)
3. Bilt Hamber Micro-fine (hienojakoista hioma-ainetta sisältävä suojatuote)
4. Bilt Hamber Finis-wax (carnaubapohjainen, polymeerein vahvistettu vaha)

Miltäs moinen työjärjestys kuulostaa? Hikiselta?

:)

rami

Ihan yks, lysti minkä vahan laittaa ja hankaa,muutama pesu ja se on siinä ei vahasta tietoakaan.
Kaikkein helpointa Korrekkia,Turtlea tai vaikkapa Auto Glymiä se on siinä.
Lopputulos on sama hankasipa mitä vaan. ;D ;D ;D

Tietysti jos haluaa pitää sitä hinkkaussuhdetta siihen autoon niin mikä ettei.
Kannattaa vaan varoo ettei vuoret tuu näkyville jos kovin hinkkaa.

Jukikyy

Lainaus käyttäjältä: Trally - 05.06.14 - klo:13:09
Onkos tullut millaisia kokemuksia Bilt Hamber tuotteista?
Ajattelin kokeilla seuraavilla litkuilla käsitellä A4 B8 Avantin v.-10 (väri: Briliant Black). Maalipinta on aika hyvä kuntoinen ja micro-fine ilmeisesti tehoaa noihin mikronaarmuihin...

1. Bilt Hamber Surfex-HD (liuotinpesu 20% lios)
2. Bilt Hamber Cleanser (viimeistelypuhdistus ennen vahausta)
3. Bilt Hamber Micro-fine (hienojakoista hioma-ainetta sisältävä suojatuote)
4. Bilt Hamber Finis-wax (carnaubapohjainen, polymeerein vahvistettu vaha)

Miltäs moinen työjärjestys kuulostaa? Hikiselta?

:)

Kuulostaa oikeastaan samalta kuin oma kombinaatio. Olen tuota autojen hinkkausta harrastanut noin 15v ja vahamerkkejä on ollut mm. Autoglym, Korrek, Turtle Wax, Collinite, Mequiars ym. ja kaikilta ns. kovavaha tai muuten merkin "huippuvaha" ja Bilt Hamber Finis-wax on tähän mennessä selkeästi paras mitä on tullut kokeiltua. Eli ko. vahaa suosittelen lämpimästi.

Myös tuo Bilt Hamber Surfex-HD on erittäin tehokas liuotinpesuaine. Itse vedin sen raakana eli laimentamattomana vaahdottimella pintaan ja painepesurilla huuhtelu ja pirun hyvät pohjat oli jo siinä. Tosin autot oli harrasteauto ja toinen oli alle 2kk ikäinen Skoda.
ID.4 Pro 4MOTION Elegance
Ex Skoda Octavia RS Combi 2.0 TDI DSG vm.2019
Ex Skoda Octavia RS Combi 2.0TDI DSG vm. 2014
Ex Audi A4 Avant 2.0TDI vm.2010
MB C32 AMG 395hv
Jaguar X-type 3.0 AWD

exlex

Tässä oma pesu ja vahaus:
1.) Bilt Hamber auto-foam painepesurilla levitys ja pesu painepesurilla
2.) Käsin pesu kahden ämpärin tekniikalla Bilt Hamber Surfex HD (pesukinnas)
3.) Raudan poisto ja ja pesu painepesurilla
4.) Pien poisto ja ja pyyhintän mikrokuituliinalla
5.) savestus jos tarvetta
6.) tämän jälkeen pesu normi autoshampoolla kahden ämpärin tekniikalla loppupesu ja kuivaus pyyhkeellä
7.) built hamber clenaser-fluidilla viimeistely puhdistus, jolla lähtee loputkin liuottimet.
8.) vahana käytän Auto Finessen Passioin Carnauba waxiä. Kesto noin 6kk.

Tälläin pesen auton noin muutaman kerran vuodessa ja pesen auton parin kolmen viikon välein kesällä ph neutraalilla shampoolla ja foamilla. Laitan myös pintaan usein quick detailerin, joka pitää vahapinnan hyvänä.

Tosiaan toi Auto Finessen vaha on hyvä.

Aika moni noista ylhäällä olevista vahoista on melkoista roskaa.

tapanixxx

Turtle wax. Hyvä ja halpa?? Maailman eniten myydyin vaha.

Länskäri

Oma systeemini:
-Würth pineline, kevyt seos, levitys painekannulla.
-Huuhtelu painepesurilla.
-Pesu vahashamppoolla, mikä nyt sattuu olemaan käsillä.
-Huuhtelu painepesurilla.
-Odotus että auto kuivaa.
-Vahaus Korrekin helppo/kesto/kiilto/yms-vahalla, mikä viimeksi tuli ostettua.

Edellinen autoni todettiin näin hoidettuna, monen lausumana "kuin uusi".

hge

U jelly?

Lebis

Lainaus käyttäjältä: exlex - 05.06.14 - klo:14:44
Tässä oma pesu ja vahaus:
1.) Bilt Hamber auto-foam painepesurilla levitys ja pesu painepesurilla
2.) Käsin pesu kahden ämpärin tekniikalla Bilt Hamber Surfex HD (pesukinnas)
3.) Raudan poisto ja ja pesu painepesurilla
4.) Pien poisto ja ja pyyhintän mikrokuituliinalla
5.) savestus jos tarvetta
6.) tämän jälkeen pesu normi autoshampoolla kahden ämpärin tekniikalla loppupesu ja kuivaus pyyhkeellä
7.) built hamber clenaser-fluidilla viimeistely puhdistus, jolla lähtee loputkin liuottimet.
8.) vahana käytän Auto Finessen Passioin Carnauba waxiä. Kesto noin 6kk.

Tälläin pesen auton noin muutaman kerran vuodessa ja pesen auton parin kolmen viikon välein kesällä ph neutraalilla shampoolla ja foamilla. Laitan myös pintaan usein quick detailerin, joka pitää vahapinnan hyvänä.

Tosiaan toi Auto Finessen vaha on hyvä.

Aika moni noista ylhäällä olevista vahoista on melkoista roskaa.

Tässäpä lähes erinomainen ohjeistus. Ja toisin kuin rami tuossa ylempänä väittää on lopputuloksen kannalta merkitystä mitä vahoja käyttää. Nuo ns. markettivahat on lähes poikkeuksetta täyttä roskaa. Useiden kuukausien tai yli puolen vuodenkin kesto vahoille saavutetaan suht kivuttomasti vahasta riippuen.

hapelton1

Lainaus käyttäjältä: rami - 05.06.14 - klo:13:24
Ihan yks, lysti minkä vahan laittaa ja hankaa,muutama pesu ja se on siinä ei vahasta tietoakaan.
Kaikkein helpointa Korrekkia,Turtlea tai vaikkapa Auto Glymiä se on siinä.
Lopputulos on sama hankasipa mitä vaan. ;D ;D ;D

Ootko koskaan vahannnut autoa?

VWonderman

Lainaus käyttäjältä: Lebis - 05.06.14 - klo:19:27Ja toisin kuin rami tuossa ylempänä väittää on lopputuloksen kannalta merkitystä mitä vahoja käyttää. Nuo ns. markettivahat on lähes poikkeuksetta täyttä roskaa. Useiden kuukausien tai yli puolen vuodenkin kesto vahoille saavutetaan suht kivuttomasti vahasta riippuen.
Totta, ja sitä paitsi ne markettimallit eivät ole niitä kaikkein helpoimpia käyttää. Kiinteät vahat ovat omia suosikkejani, sillä vahaa kuluu erittäin vähän, sitä on helppo levittää tasaisesti vaahtomuovilevittimellä ja poispyyhinnän voi suorittaa kevyesti mikrokuituliinoilla. Korrekkien tai Turtlejen kanssa sekoillessa vahaa menee puoli purkkia, ovensaumat ovat täynnä vahaa, trasselit ovat tukossa ja illalla päätä särkee liuottimien hajun takia. :P
Very Odd Looking Vehicular Object
(•_•)

Länskäri

(trolli)
Ja mitä maksaa, mistä sitä saa. Sata kilometriä suuntaansa hakemaan jotain erikoisvahaa, ja sitten on yks hailee kun menet autoa vaihtamaan, millä olet kiilloittanut.
Vähän sama juttu, sain hiljattain sadan euron konjakkia maistella, hyi mitä kuraa. Eräs parinkympin brandy on paljon parempaa.
(/trolli)

Pertsa

Lainaus käyttäjältä: rami - 05.06.14 - klo:13:24
Ihan yks, lysti minkä vahan laittaa ja hankaa,muutama pesu ja se on siinä ei vahasta tietoakaan.
Kaikkein helpointa Korrekkia,Turtlea tai vaikkapa Auto Glymiä se on siinä.
Lopputulos on sama hankasipa mitä vaan. ;D ;D ;D

Tietysti jos haluaa pitää sitä hinkkaussuhdetta siihen autoon niin mikä ettei.
Kannattaa vaan varoo ettei vuoret tuu näkyville jos kovin hinkkaa.
Mikä asiantuntija ;)
Sehän nyt on selvä kun konepesussa pestyyn puolipaskaiseen autoon vetää Korrekit päälle, niin mitä muuta odottaakaan kuin että se ei siinä montaa pesua kestä.

Lainaus käyttäjältä: Länskäri - 05.06.14 - klo:19:00...

Edellinen autoni todettiin näin hoidettuna, monen lausumana "kuin uusi".
Niin, mutta mites se oma mielipide. Noille "monille" asiantuntijoille pelkällä painepesurilla huuhtaistu auto saattaa näyttää uudelta kun pahin kurakerros on poistettu.

Lainaus käyttäjältä: Länskäri - 05.06.14 - klo:20:11
(trolli)
Ja mitä maksaa, mistä sitä saa. Sata kilometriä suuntaansa hakemaan jotain erikoisvahaa, ja sitten on yks hailee kun menet autoa vaihtamaan, millä olet kiilloittanut.
Vähän sama juttu, sain hiljattain sadan euron konjakkia maistella, hyi mitä kuraa. Eräs parinkympin brandy on paljon parempaa.
(/trolli)

No vastataan nyt trollille vaikka ei kai pitäis. Mikä on erikoisvaha? Kaikki nekö joita ei saa Prismasta? Juu, minä en aja edes sinne Prismaan vaan tilaan ne netistä kotiovelle. Hinta saattaa olla vahalla moninkertainen Korrekkiin  verrattuna, mutta kun Korrekkipullo on tyhjä parin vahauksen jälkeen, niin tässä "erikoisvahasta" saattaa huomata että siitä on vähän käytetty kun sillä on jo vahattu pari autoa muutamaan kertaan. Korrekkipullolla saa kai auton vahattua ehkä kaksi kertaa kun "erikoisvahalla" sen 20 kertaa. Tulee siinä Korrekipulloille hintaa, se kun kestää pinnassa sen muutaman pesun kun "erikoisvaha" kestää helposti puoli vuotta ja purkillinen kestää vuosia. Markettivahojen kanssa saa kaupan päälle mukavan tärpätin hajun.
Mitäs se auto vaihtaminen vahaamiseen liittyy? Vahaatko sinä autoasi seuraavaa omistajaa varten? Minä ainakin vahaan sitä vain itseäni varten, ei ole koskaan tullut mieleenkään että vahaaminen tai vahaamatta jättäminen voisi vaikutata mihinkään suuntaan autoa vaihtaessa. Paitsi itse myytäessä menee paremmin kaupaksi kun maalipintaa on hoidettu hyvin oikeilla ainella ja asiaa arvostava ja siitä ymmärtävä ostaja sen näkee.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy