Alfa Romeo

Aloittaja _156_, 02.12.09 - klo:19:59

« edellinen - seuraava »

Mikko

Itse kattelin netistä kuvia kanssa tuosta Giuliettasta viime syksynä. Silloin oli vielä tarkoitus odotella, että se ehtisi Suomeen myyntiin ja koeajettavaksi ja vasta sitten tehdä päätös, että mikä tulee hankittua. Alfa 156:n kävin silloin kauan aikaa sitten koeajamassa isän kanssa (oli isällä yhtenä vaihtoehtona, päätyi kuitenkin tilojen takia Passattiin) ja siitä jäi jotain pientä kytemään tuonne sisälle. Olihan se hauska ajettava, ihan eri luokkaa kuin isällä olleet volkkarit.

Giuliettan kohdalla (Sciroccoon verrattuna) olisi saanut ne takaovet ja oletukselta ajettavuudeltaan yhtä hyvässä paketissa. Innostus kuitenkin laantui kun näin ensimmäiset sisäkuvat, omaan makuun sisällä tapahtuu aivan liikaa. Italialaiseen tapaan homma on lähtenyt lapasesta ja pahasti. Lopulta nuo ajovalotkin alkoivat jotenkin tökkimään. Ja onhan Alfalla tietenkin Italialaisen auton maine... Ei tullut siis odoteltua. Oikeastaan ihan kiva siis kuulla, että ajettavuuskaan ei ole ihan sitä Alfan tasoa. :D

Ton-1

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 26.01.11 - klo:10:11
Innostus kuitenkin laantui kun näin ensimmäiset sisäkuvat, omaan makuun sisällä tapahtuu aivan liikaa. Italialaiseen tapaan homma on lähtenyt lapasesta ja pahasti. Lopulta nuo ajovalotkin alkoivat jotenkin tökkimään.

Ne sisätilat on kuin lasten legolaatikosta (IMHO).

Valot ovat mielestäni varsin onnistuneet k.o. koriin, en ymmärrä miksi kaikissa saman firman tuotteissa pitäis olla samanlaista jotakin, esim. tässä tapauksessa 159:n valot (kuten joku mainitsi).

Oli kyllä kiva ajaa omaan makuun, pitänee se 170 hv. pikkubensa käydä vielä tyyppäämässä. Omia rahojani en tosin Alfaan menisi laittamaan.
Member of a A(udi) & A(prilia) club

Mikko

Ajovalot eivät periaatteessa itsessään töki, keulan yleisilmeessä on jotain vaan sellaista joka tökkii. Ehkä se on tuo "pystymaski" ja pystyssä olevat valot yhdessä, jää liian iso tila siihen niiden väliin.

RoccoScientist

Lainaus käyttäjältä: Ton-1 - 26.01.11 - klo:10:55
Valot ovat mielestäni varsin onnistuneet k.o. koriin, en ymmärrä miksi kaikissa saman firman tuotteissa pitäis olla samanlaista jotakin, esim. tässä tapauksessa 159:n valot (kuten joku mainitsi).

Samaa mieltä. Yhteisessä teemassa ei minusta ole mitään vikaa, mutta liika samanlaisuus kostautuu. Esimerkiksi: Nuo 159:n valot löytyvät Brerasta ja vaikka Brera onkin ihan mukavan näköinen auto, niin se ei sitten vastaan tullessa juuri 159:stä erotu. Itsekin olen pari kertaa vasta sen koppakuoriperän nähdessäni tajunnut kummasta autosta olikaan kyse. Brera ei tietenkään ole ainoa auto, joka tällaisesta samankaltaisuudesta kärsii.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

Arcca

Onhan nuo Giuliettankin valot Mitossa, eli siinä suunnassa on yhteistä teemaa.

Olen samaa mieltä niiden kanssa jotka arvostelevat tuota keulaa, 159 look on paljon hienompi.
VW ID.4 Pro Elegance 4MOTION -24

RoccoScientist

Lainaus käyttäjältä: Arcca - 26.01.11 - klo:20:00
Onhan nuo Giuliettankin valot Mitossa, eli siinä suunnassa on yhteistä teemaa.

Samaa näköä niissä on, mutta eivät ne sentään samat ole kuten 159:ssä ja Brerassa. En muuten yllättyisi, jos 159:n seuraajassa olisi myös tuollaiset pyöreähköt umpiot.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

Peeveli

Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 26.01.11 - klo:11:30
Samaa mieltä. Yhteisessä teemassa ei minusta ole mitään vikaa, mutta liika samanlaisuus kostautuu. Esimerkiksi: Nuo 159:n valot löytyvät Brerasta ja vaikka Brera onkin ihan mukavan näköinen auto, niin se ei sitten vastaan tullessa juuri 159:stä erotu. Itsekin olen pari kertaa vasta sen koppakuoriperän nähdessäni tajunnut kummasta autosta olikaan kyse. Brera ei tietenkään ole ainoa auto, joka tällaisesta samankaltaisuudesta kärsii.

Vaivaa monia automerkkejä tämä samakeulaisuus; etenkin VW, Audi, Ford. Sitä on liikkeellä. Valitettavasti.

Jamo

Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 27.01.11 - klo:11:39
Samaa näköä niissä on, mutta eivät ne sentään samat ole kuten 159:ssä ja Brerassa. En muuten yllättyisi, jos 159:n seuraajassa olisi myös tuollaiset pyöreähköt umpiot.

Jotain sellaista on ilmeisesti veikkailtu julkaistavaksikin: http://www.alfascoop.com/2009/07/26/alfa-romeo-giulia-i-render-di-motor-trend/
D4RD / F800ST / 4Motion / Special / GTI / P221

JeanC

Alfalta tulossa myös 166 :n seuraaja, 169 perustuu sysler 300C pohjalle http://dikarockz.blogspot.com/2009/11/hot-news-2012-alfa-romeo-169.html

imoth

Miksihän Alfa Romeota ei myydä mm. Jyväskylässä? Luulisi että Giulietta kävisi kaupaksi. Kiinnostaisi käydä tutustumassa autoon viimeistään siinä vaiheessa kun siihen tulee automaattivaihteisto, mutta tuskin kauempana jaksan käydä tutustumassa.

Tuskin uskaltaisin kuitenkaan Alfaa ostaa. Muistuu mieleen noin 15 vuoden takaa miten tutun uusi Alfa (tai ehkä Lancia) oli jatkuvasti korjattavana. Mitenkähän Alfat on kestotesteissä ja katsastustilastoissa pärjänneet?
Octavia 1.0 TSI DSG Combi Style MY2017
Ex: Octavia 1.4 TSI DSG HB Elegance -09

Ton-1

Heh, hieman kyseenalainen sattuma nyt eilen ilmestyneessä Tekniikan Maailmassa, käytetyn auton osiossa kurvailtiin Alfa 147:lla ja annettiin ymmärtää että ei edes vähän ajettuna voi taata itselleen hyvää ostosta, sitten se viimeinen juttu oli uudesta autosta jossa oli juurikin uusi Giuletta ...... kääntäen voisi sanoa että jos haluat saada käytetystäsi muutaman vuoden päästä 10 te niin osta Alfa ....  ;D
Member of a A(udi) & A(prilia) club

Peeveli

Lainaus käyttäjältä: Ton-1 - 03.02.11 - klo:08:07

Mitä mitä? Uusi Giulietta siis uudessa TM:ssä laajassa  k o e a j o s s a ? Pitääpä rynnätä ostamaan lehti tänään....

LS

Lainaus käyttäjältä: Ton-1 - 03.02.11 - klo:08:07
Heh, hieman kyseenalainen sattuma nyt eilen ilmestyneessä Tekniikan Maailmassa, käytetyn auton osiossa kurvailtiin Alfa 147:lla ja annettiin ymmärtää että ei edes vähän ajettuna voi taata itselleen hyvää ostosta, sitten se viimeinen juttu oli uudesta autosta jossa oli juurikin uusi Giuletta ...... kääntäen voisi sanoa että jos haluat saada käytetystäsi muutaman vuoden päästä 10 te niin osta Alfa ....  ;D

Meni ehkä minulta ohi mitä tarkoitit, mutta siinä TM:n käytetyn koeajossahan on aina edellisen sukupolven auto siitä uudesta autosta, joka on koeajossa samassa lehdessä. 

Ton-1

Lainaus käyttäjältä: Mike Holder - 03.02.11 - klo:08:20
Meni ehkä minulta ohi mitä tarkoitit, mutta siinä TM:n käytetyn koeajossahan on aina edellisen sukupolven auto siitä uudesta autosta, joka on koeajossa samassa lehdessä. 

Tuota juuri tarkoitin, täytyy sanoa tuota linkitystä en ennen ole huomannut, ehkä ennen ne käytetyn testit ovat olleet merkille myöden, tällä kertaa ei (?!).
Member of a A(udi) & A(prilia) club

Turbodog

Ajelin ekaa kertaa Giuliettan perässä eilen illalla. Pisti vaan pimeässä silmään nuo takavalot, ne olivat aika huikaisevan rumat ja liian selvästi erottuvat...
Audi A6 2.0TDI Q Stronic -17, VW Polo 1.2TSI DSG
Ex: Audi Q5 2.0TDI Q Stronic, Volvo XC60 D3 AWD A,Volvo V60 D5 AWD A R-Design, VW CC 1.8TSI DSG

chr

Lainaus käyttäjältä: Ton-1 - 03.02.11 - klo:08:24
Tuota juuri tarkoitin, täytyy sanoa tuota linkitystä en ennen ole huomannut, ehkä ennen ne käytetyn testit ovat olleet merkille myöden, tällä kertaa ei (?!).

Tuota, nehän on siis vuosikausia olleet niin, että siellä lehden peräosassa on ensin testi käytetystä ja sitten saman auton uudesta versiosta. Joka lehdessä.

RoccoScientist

Alfa Romeon 4C-tutkielma vaikuttaa ihan näppärältä tapaukselta. Keskimoottorinen, takavetoinen ja suurin piirtein Lotus Elisen painoinen (alle 900 kg) kaksipaikkainen coupé, jonka nelisylinterinen turbokone tuottaa vähän päälle 200 hp.

http://www.autoshowconcept.com/2011-alfa-romeo-4c-concept-at-geneva

http://carstylegallery.com/2011/03/carstyle-picture-gallery-%E2%80%93-alfa-romeo-4c-%E2%80%93-geneva-2011/
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

Jamo

#77

e: kas tästäpä on edeltä poistunut viesti, johon vastattu, joten...
D4RD / F800ST / 4Motion / Special / GTI / P221

Peeveli

Omaan fiilikseen se bensa vaan istuu Alfaan paremmin, perinteet...näin ollen se disukkamalli jääköön kokeilematta. Karmean huonoja tarjouksia Golperosta Alffaan, suorastaan natkunaurettavia. Kaukana on se huiiputarjous eli tammikuun lopulla Hertsikan Autokeskuksen tarjous...nyt on hintaromahdusta paljon. Pitää alkaa myydä itse. Golfia mainostetaan hyvin arvonsa pitävänä vaan taitaa olla vaikeita kaikki vaihtaa uudenkarheina, pitäisi pitää se 2 - 3 vuotta.

Onkohan tuo pack sport niin sanotusti "must" Giuliettassa? Tarjoaahan se toki 1700eurolla aika paljon tavaraa, mutta ilmankin fiilis on korkealla...

Peeveli

Tuli tehtyä Giuliettan tilaukseen vielä muutos: otin sittenkin pack sport 1:n kun sellainenkin yksilö löytyi suoraan toimitukseen perusmustana. Koska kyseessä on fiilisauto, tuo se puolinahkaverhoilu punaisine ommel-tikkauksineen lisäfiilistä, samoin tumma kattoverhoilu. Sportalusta sopii myös Alfaan kun se on ajajan auto, ja olihan se sportalusta kiva aikoinaan V-variantgolfissakin. Samalla tulee ne alunperin erikseen tilaamani rosteriset poljinpinnat ja satiinihopeiset peilinkuoret. Olisin muutoin tilannut autoon vielä ne peilinkuoretkin, maksavat 135 euroa joten nettolisähinta packille on "vain" n. 1400 euroa. Toimitus menee tiukille pääsiäistä ajatellen, kuulemma rahti merkitty tuovan liikkeelle ensi viikon keskiviikkona ja aikaa jää vain seuraava päivä ennen pääsiäispyhiä. Olisi niin julmetun kiva saada se alle sawonmuan reissulle.

Peltzi

Hieno auto tulossa onneksi otit sport packin niin ei rupea harmittamaan jälkikäteen.  ;)

Peeveli

Lainaus käyttäjältä: Peltzi - 11.04.11 - klo:18:26
Hieno auto tulossa onneksi otit sport packin niin ei rupea harmittamaan jälkikäteen.  ;)

Naulan kantaan. Piti tuossakin kuunnella sydäntä, ei pelkkää järkeä. Kun näin Giuliettan ekan kerran näyttelyssä alkuvuodesta, olin myytyä miestä nimenomaan pack sport-paketin nahka-mikrokuituistuimille punaisin ommelsaumoin. Soitin aamulla ensin maahantuojalle ja sain helpottavan tiedon: sportalusta ei madalla maavaraa, mutta alustan osat ovat muuten vakiota jämerämmät. Automyyjä vahvisti myös sen että omassa käytössään olevalla vastaavalla on selvitty normaalisti talven kelit. Tämä pisti vipinää tilauksen muutokseen, ja onneksi löytyi samalla toimitusajalla.

PaveKoo

Hieno paketti tulossa Peevelille!!
Täältäkin pisteet tuon sport packin mukaan otosta!!
Juuri tuollaiseen fiilistelyautoon suorastaan kuuluu mukaan.
Mini ja Golf

Fully Articulated

Lainaus käyttäjältä: PaveKoo - 12.04.11 - klo:00:40
Hieno paketti tulossa Peevelille!!
Minulta on mennyt hiukan ohi, että minkälainen Alfa nm. Peevelille on tulossa? Giulietta ilmeisesti mutta onko malli Quadrifoglio Verde vai "perusmalli"? AlfaRomeo on historiansa vuoksi mielenkiintoinen merkki, ihan toista kuin VW tai Audikin. Valitettavasti se ei tarkoita sitä, että nykypäivänä em. nimellä saisi yhtään sen parempaa autoa. Toiminut viime vuosina lähinnä päin vastoin.

Multiair-moottoria on kovasti kehuttu, mutta miten lie luotettavuuden laita?

Peeveli

#84
Tulossa siis:

Alfa Romeo Giulietta 1,4 170 hv multi air
-väri etna eli perus-lakkamusta
-pack sport 1-paketti (sis. urheilualusta, 225/45/17-rengaskoko ja alut, helmalevikkeet, tummapohjaiset ajovalojen umpiot, puolinahkapenkit sekä niiden ja ratin, vaihdekepin juuren nahkasuojuksen ja käsijarrun suojuksen punaiset ompeleet, metalliset poljinpinnat, tumma sisäkatto, satiininhopeiset sivupeilinkuoret)

Niin...viatonta ja ongelmatonta automerkkiä ei liene onnistuttu koskaan vielä tekemään. Eihän tämän merkin maine kansan syvissä tuulipukuriveissä (toki kuulun itekin tuulipuvun käyttäjiin lenkkeillessä) ole kestävyyden osalta kummoinen, mutta se ei minua haittaa. Toisaalta kansan syvissä riveissä on selkeästi piilotettua mielenkiintoa ja jopa haaveilua merkistä (tyyliin voi kun uskaltaisin niin...).

Ostin auton itselleni -ja tässä tapauksessa myös vaimolleni koska hänkin on nyt ihastunut siihen. Koska minua on jo kauan aikaa alkanut tympimään nykyisten autojen samankaltaisuus ja suoranainen tylsyys, niin uudenlaista halusin miettiä tilalle. Koen, että automiehen elämä on keski-ikäisenä liian lyhyt kulutettavaksi tylsän ja itselle mitäänsanomattoman kärryn ratissa kun suunnilleen samalla rahamäärällä voi saada muun tyyppistäkin tavaraa. Kyse ei ole snobbailusta vaan puhtaasta autohullun kiinnostuksesta autoon ja ajamiseen. Näin ollen jätän huolet tulevaisuudesta hevon v...uun ja keskityn jatkossa ajamisen iloon ja taustalla on kuitenkin 3 v täystakuu ja senkin jälkeen tietty kuluttajansuojalaki. Jos tuijottelisin vain ja ainoastaan myyntitilastoja ja katsastus/luotettavuustilastoja niin kyllä tuntuisi tylsältä. Minun luonne vaan on semmoinen että tavanomaisuus tylsistyttää, ja se päteen auton lisäksi vähän muuhunkin juttuun.

Tämä malli varustepakettineen oli minulle sopiva: tarpeeksi tehoa ja kulkua, vielä jotensakin järjelliseen hintaan plus itseäni miellyttävä olemus. Koska lapsettomina emme kuskaa naperoita ja vaunuja, niin farmareita tai tilapelejä emme tarvitse kahden sutjakkamuotoisen ja alfan ohjaamoon siis sopivan kehomme siirtoon. Kengännumerokin on itselläni 42-43 joten senkin puolesta ei tule probleemeja. :D

Cuore sportivo! :)

gloter

Hyvin kiteytetty. Jatka kirjoittelua tänne jatkossakin, vaikka merkki vaihtuu. Olisi mielenkiintoista seurata kokemuksia edelleen. Jos tämä auto vaihtuu puolen vuoden sisään, niin sitten en enää keksi mitä tilalle jos käytettävää rahasummaa ei koroteta huomattavasti. Toivottavasti on viaton yksilö. Komea se ainakin on, etuvalotkin, vaikka ne ensin vähän näyttivät oudoilta. Fiilistä tulee riittämään.
Octavia Combi Elegance 1,8 TSI -11

njs

Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 12.04.11 - klo:07:56
Alfa Romeo Giulietta 1,4 170 hv multi air
-pack sport 1-paketti

Pack Premium näytti sisältävän bixenonit, mutta ilmeisesti nuo ledit edessä on aina vakiona?
Octavia III FL 1.5 TSI DSG - ex:  Octavia III 1.4 TSI DSG - Octavia II FL 1.8 TSI DSG - Octavia II 2.0 TDI DSG

Peeveli

Lainaus käyttäjältä: njs - 12.04.11 - klo:08:36
Pack Premium näytti sisältävän bixenonit, mutta ilmeisesti nuo ledit edessä on aina vakiona?

Kyllä, led-päivävalot tulevat aina Giuliettassa mukaan. Nehän jäivät Golfissani uupumaan yhden viikon (tai tarkalleen kahden päivän) rajasta, kun niitä alettiin laittamaan kokoonpanolinjalla. :P

En ottanut enää xenoneja koska ajan niin vähäsen täysin pimeällä tiellä pitkiä matkoja, ne menisivät itselläni hukkaan kuten ovat menneet nykyisessä ja ex-Variantissa. Testi mukaan ne bixenonit ovat kyllä Giuliettassa huippuluokkaa, koska toteutus apuhalogeenein kuten V-Golfeissa oli, ja valmistaja sama AL.

njs

Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 12.04.11 - klo:07:56
Toisaalta kansan syvissä riveissä on selkeästi piilotettua mielenkiintoa ja jopa haaveilua merkistä (tyyliin voi kun uskaltaisin niin...).

Tässä olet kyllä oikeassa, jos Alfalla olisi luotettava maine (huom. maine, todellisuudesta viis) niin varmasti myytäisiin ihan eri määriä. Onhan tuo Giuliettakin todella hieno, mutta en minäkään tuollaista uskaltaisi ottaa kuin liisarina :)
Octavia III FL 1.5 TSI DSG - ex:  Octavia III 1.4 TSI DSG - Octavia II FL 1.8 TSI DSG - Octavia II 2.0 TDI DSG

fleetwood

Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 11.04.11 - klo:19:01
Naulan kantaan. Piti tuossakin kuunnella sydäntä, ei pelkkää järkeä. Kun näin Giuliettan ekan kerran näyttelyssä alkuvuodesta, olin myytyä miestä nimenomaan pack sport-paketin nahka-mikrokuituistuimille punaisin ommelsaumoin.

Respectiä täältäkin. Kyllä automiehellä pitää olla auton valinnassa se sydänkin mukana, pelkällä järjellä valitesssa lopputulos olisi usein varsin tylsä.
Passat GTE Variant

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy