Lainaus käyttäjältä: TLU13 - 10.02.19 - klo:09:01Minä en ole autoani viemässä radalle. Foorumeilta löytyy myös tyyppejä jotka kirjoittavat ennen kuin ymmärtävät lukevansa Ajan sora- ja metsäautoteillä. Tien ja renkaan välissä on joko hiekkaa, lunta, jäätä tai mutaa. Maastoautoa en mielellään hankkisi korkeimpien kustannusten vuoksi. Lumisellä ja lingotulla metsäautotiellä ESP:t ja ASR:t vilkkuu jatkuvasti eikä sillä ole turvallisuuden kannalta mitään merkitystä. Meno hyytyy helpommin mäkeen. Käyhän ehdottamassa Rovanperän Kallelle saat parempia EK-aikoja kun pistät kaikki ajoavut päälle.
Epäilen että pätevinkään kuski ei pysty jarruttamaan vain yhtä rengasta kerrallaan saadakseen karanneen luiston hallintaan (ESP) Tehokkaamman jarrutuksen ASB jarruilla saa kun survoo sen polkimen oikeasti pohjaan, moni ei tätä tajua.
Nykypäin espit toimii mielestäni varsin loogisesti ratin liikkeiden mukaan, omalla audilla voisi osaava kuski pelkällä kaasun hallinnalla varmaan vaikka driftata jäällä esp sport asennolla, vasta kun luisua joutuu huomattavasti korjaamaan puuttuu elektroniikka peliin.
Eiköhän nuo nykypäivän espit ole ihan oikeiden rattimiesten ja tietokonesimulaatioiden kokemusperäistä tulosta, sopii oikein hyvin tämmöiselle perustaitoiselle perusautoilijalle.
F1 sarjassakin, alansa huiput ajoivat parempia aikoja elektroniikan avuin kuin ilman. Toki tältäkin foorumilta löytyy huomattavasti parempia rattimiehiä.