Fabian huoltoväli-ilmaisin sekä omituisen pieni kulutus

Aloittaja JAS, 01.05.11 - klo:02:11

« edellinen - seuraava »

JAS

Ostimme viime syksynä perheemme kakkosautoksi Skoda Fabia Combi 1.4 16V AMB:n vm. 2006. Autolla oli ajettu 42300 km ja nyt sillä on kilometrejä 47300 km, eli olemme ajaneet sillä 5000 km. Edellinen määräaikaishuolto on tehty 26.1.2010 37949 km kohdalla, eli edellisestä huollosta on vuosi ja 3 kk ja kilometrejä 9351. Nyt kun autoon laittaa virrat päälle, niin kuuluu bling ääni ja oikanpuoleisessa LCD-näytössä alkaa vilkkumaan kiintoavaimen kuva, mutta mitään tekstejä tai kilometrimäärää tai aikaa ei ilmesty. Aikansa vilkuttuaan kiintoavaimen kuva häviää ja tilalle tulee normaali matka- ja trippimittari.

Toinen ihmetyksen aihe on viimeisimmän reissun kulutus. Ajoimme Pääsiäisenä Turusta Poriin molemmilla autoillamme, Octavia 1.4 TSI DSG Combilla ja tuolla Fabialla. Tankkasimme Porissa kummankin auton tankit täyteen ja tuo Fabia tuli puolivahingossa täytettyä ihan piripintaan, eli bensaa oli ihan täyttöaukon reunaan asti. Jatkoimme tästä vielä Pomarkkuun ja ajoimme sitten sieltä takaisin Turkuun. Ajoimme koko matkan peräkanaa, eli muutamaa ohitustilannetta lukuunottamatta olimme koko matkan perätysten tien päällä.  Turussa tankkasimme autot jälleen ja tuon Fabian tankkasin täsmälleen samalla tavoin, kuin se tuli Porissakin tankattua, eli ihan piripintaan. Sain vaivoin ujutettua sinne 11 litraa bensiiniä ja ajomatkaa oli kertynyt 245 km. Kulutukseksi Fabialla tuli 4,49 l/100 km ja Octavialla 6,71 l/100 km. Matkasta ajettiin 60% 100 km/h nopeudella, 10% 120 km/h nopeudella ja 30% 80 km/h nopeudella. Matkalle osui jokunen 50 km/h, 60 km/h ja 70 km/h pätkä, mutta niiden osuus oli korkeintaan jokunen prosentti kokonaismatkasta, lähinnä matkalle osuneiden risteyksien alennettujen rajoituksien takia.

Ihmetyttää siis tuo Fabian aivan älyttömän pieni kulutus, kun ottaa huomioon, että ajoimme koko matkan käyttäen kulloinkin suurinta sallittua nopeutta, jonka katson aina navigaattorista enkä nopeusmittarista. Varsinainen ongelma on kuitenkin tuo bling ääni ja vilkkuva kiintoavaimen kuva ilman mitään tekstiä tai matkaa/aikaa huoltoon. Löysin kyllä ohjeita, miten huoltovälin saisi nollattua, mutta en mistään ohjetta, miten tuon huoltovälin tilanteen voisi tarkistaa silloin, kun se ei vielä hälytä. Nyt kun aikaa edellisestä huollosta on vain tuo reilu vuosi ja matkaakin alle 10000 km, niin ei tuon vielä mielestäni pitäisi huudella tulevasta huollosta. Huoltokirjan mukaan huoltohistoria on seuraavanlainen:
Auto on otettu käyttöön 25.4.2006. Ensimmäinen huolto on tehty 24.4.2008 jolloin kilometrejä on ollut 12152. Toinen huolto on tehty 26.1.2010 jolloin kilometrejä on ollut 37949. Seuraavaksi huoltoajankohdaksi on merkitty 26.1.2012 tai 67000 km, joihin kumpaankin on siis vielä runsaasti matkaa.

Eku-81

Yleensä Skodassa huoltoväli on longlifen mukaan tai 15000km tai 1-vuosi, tosta aikarajan täyteen tulon takia se ei varmaan näytä mitään kilometreissä matkaa huoltoon. Voin olla toki väärässäkin..

Bisti

Vaikuttaisi siltä että tuo huoltovälin nollaus on jossain välissä ryssitty ja asetettu kiinteäksi (15 tkm/ 1 vuosi). Tai sitten se on ollut alun alkaen kiinteä ja oletettu sen vain olevan LL. Tiedä sitten kumpi pitäisi olla, oman käsityksen mukaan LL.

Oliko nämä kaikki huollot tehty merkkiliikkeessä?
Joskus tuntuu, ettei minulla ole mitään järkevää sanottavaa, mutta sanon siltikin aina jotain...

VW ID.4 Pro Performance 150kW 2021
VW Caddy Maxi 1.4 TSI 96kW Trendline Business -19
VW Golf 1.5 eTSI 110kW First Edition -20 (ex)
Seat Leon ST FR 1.4 TSI 110kW -16 (ex)
Seat Exeo 2.0 TDI CR 105 kW Style -12 (ex)
VW Polo 1.2 TSI 66 kW Comfortline -14 (ex)
Touran 1.6 75 kW Conceptline -07 (ex)
Jetta 1.6 75 kW Comfortline -06 (ex)
Skoda Fabia Combi 1.4 74 kW (ex)

JAS

Lainaus käyttäjältä: Bisti - 01.05.11 - klo:09:24
Vaikuttaisi siltä että tuo huoltovälin nollaus on jossain välissä ryssitty ja asetettu kiinteäksi (15 tkm/ 1 vuosi). Tai sitten se on ollut alun alkaen kiinteä ja oletettu sen vain olevan LL. Tiedä sitten kumpi pitäisi olla, oman käsityksen mukaan LL.

Oliko nämä kaikki huollot tehty merkkiliikkeessä?

Kyllä tuossa pitäisi olla LL käytössä. Ensimmäinen huolto on osunut tuon LL -ohjelman mukaisesti, kilometrejä tosin vain nuo reilut 12000, mutta 2 vuoden aikaraja on tullut täyteen. Toinenkin huolto näyttäisi toteutuneen LL:n mukaisesti, koska edellisestä huollosta on matkaa tullut liki 26000 km. Molemmat huollot on tehnyt sama huolto, eli Rinta-Joupin Autoliike Turku. Huoltokirjaan on molemmissa huolloissa ruksittu kohta "Käytetty vaihtuvan huoltovälin QG1 mukaista moottoriöljyä" ja molemmissa huolloissa on leiman mukaan öljynä käytetty Mobil 1 ESP Formula 5W-30 -öljyä.


kt

Foorumilla jo vuodesta 2009.  Ateca vm21 150hv,  Citigo robot

tn62634

Fabiassa taisi olla jakoavain ja oil-ilmaisimet huollontarpeille. Onko tuota fabiaa edes LL-huoltovälille? Kannattaa tosiaan lukea huoltokirjan ohjeistus.

JAS

Lainaus käyttäjältä: tn62634 - 01.05.11 - klo:10:27
Fabiassa taisi olla jakoavain ja oil-ilmaisimet huollontarpeille. Onko tuota fabiaa edes LL-huoltovälille? Kannattaa tosiaan lukea huoltokirjan ohjeistus.

Kyllä tuossa on selkeästi LL-huoltoväli. Auton huoltokirjassa on etusivulla se litania auton varusteista ja sieltä löytyy koodi QG1, joka on myöhemmin selitetty tarkoittavan muuttuvaa huoltoväliä ja ohjeena on huolto huollonilmaisimen ilmoituksen mukaan tai viimeistään 2 vuoden kuluttua.

Luin tuota auton ohjekirjaa Skodalta lataamastani englanninkielisestä ohjeeta ja siellä mainitaan, että näyttöön pitäisi tulla ilmoitukset huollon tarpeesta 30 päivää ennen ajankohtaa. Sitten kerrotaankin informaationäytössä (jota meidän autossa ei ole) näkyvistä tekstimuotoisista ilmoituksista kuten "INSP tai SERVICE NOW". Kun luin auton omasta suomenkielisestä ohjekirjasta vastaavan kohdan, oli asia selostettu siellä eri tavalla verrattuna tuohon englanninkieliseen versioon. Suomenkielisessä sanotaan: "Kun huollon ajankohta on saavutettu, näyttöön ilmestyy vilkkuva avainsymboli.". Sen perään on sitten selostettu, miten asia ilmaistaan informaationäytössä.

Näyttäisi siis siltä, että kun tuo jakoavainsymboli vilkkuu ilman mitään km-lukemaa tai aikaa, niin huollon ajankohta olisi ylitetty, mutta omituisen aikaiseen ollakseen LL huolto, alle 10000 km ja reilu vuosi edellisestä.

Karvis

Lainaus käyttäjältä: JAS - 01.05.11 - klo:11:05
Näyttäisi siis siltä, että kun tuo jakoavainsymboli vilkkuu ilman mitään km-lukemaa tai aikaa, niin huollon ajankohta olisi ylitetty, mutta omituisen aikaiseen ollakseen LL huolto, alle 10000 km ja reilu vuosi edellisestä.

Niin se LL-välihän on MAX. 2v/30tkm, aika voi siis olla mitä tahansa 1-2v välillä ja kilometrit 15-30tkm. Olisiko ajo ollut sopivan lyhyttä pätkää jotta huolto alkaisi olla ajankohtainen.
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

JAS

Lainaus käyttäjältä: Karvis - 01.05.11 - klo:13:15
Niin se LL-välihän on MAX. 2v/30tkm, aika voi siis olla mitä tahansa 1-2v välillä ja kilometrit 15-30tkm. Olisiko ajo ollut sopivan lyhyttä pätkää jotta huolto alkaisi olla ajankohtainen.

No, eihän sillä tosiaan kovin pitkiä matkoja kerrallaan ole ajettu, mutta jos sitä vertaa tuohon Octaviaan, niin ei siinä kovin paljon eroa ole ajoissa ja Octaviassa nuo huollot näyttäisi kuitenkin ajoittuvan melko hyvin LL:n mukaan, eka huolto osui vähän yli 30000 km ja seuraavakin näyttäisi ennusteen mukaan osua 55 - 60 tuhannen väliin. Octavialla ajetaan arkipäivisin 2 x 15 km matkat kaupungin keskustan läpi. Toki sitten ne vapaa-ajan pidemmät reissut tehdään Octavialla, mutta niitäkin tulee satunnaisesti ehkä kerran tai pari kuussa, joskus jopa harvemmin. Fabialla ajetaan kahtena päivänä viikossa 2 x 20 km, josta valtaosa on 60 km/h - 80 km/h alueella. Kolmena päivänä viikossa ajetaan sitten 2 x 10 km matkat. Mielestäni vuosi ja 3 kk/alle 10000 km on kyllä liian tiheään ollakseen LL-huoltoväli.

jni

^Omien kokemuksieni mukaan tuo Fabian ajosykli / huoltoväli on aivan normaali. Eikun huoltoon vaan.
Ajossa: Skoda Enyaq 80 125 Edition iV
Ex M-B E 250 T 4Matic Elegance
Ex Suzuki Swift 1.2 VVT GL 5D
Ex Volvo XC60 2.4D AWD Geartronic Momentum
Ex Mitsubishi Outlander 2.2 DI-D EXE
Ex VAG:t:
2 x Skoda Kodiaq
4 x Skoda Superb
4 x Skoda Octavia
1 x Skoda Felicia
1 x Seat Ibiza

Ajoniekat Savosta kaahaa. Katso vastakeinoja.

Karvis

Lainaus käyttäjältä: JAS - 01.05.11 - klo:22:22
No, eihän sillä tosiaan kovin pitkiä matkoja kerrallaan ole ajettu, mutta jos sitä vertaa tuohon Octaviaan, niin ei siinä kovin paljon eroa ole ajoissa ja Octaviassa nuo huollot näyttäisi kuitenkin ajoittuvan melko hyvin LL:n mukaan, eka huolto osui vähän yli 30000 km ja seuraavakin näyttäisi ennusteen mukaan osua 55 - 60 tuhannen väliin. Octavialla ajetaan arkipäivisin 2 x 15 km matkat kaupungin keskustan läpi. Toki sitten ne vapaa-ajan pidemmät reissut tehdään Octavialla, mutta niitäkin tulee satunnaisesti ehkä kerran tai pari kuussa, joskus jopa harvemmin. Fabialla ajetaan kahtena päivänä viikossa 2 x 20 km, josta valtaosa on 60 km/h - 80 km/h alueella. Kolmena päivänä viikossa ajetaan sitten 2 x 10 km matkat. Mielestäni vuosi ja 3 kk/alle 10000 km on kyllä liian tiheään ollakseen LL-huoltoväli.

Kokeile tarkistaa se matka seuraavaan huoltoon, pitäisi tulla näkyviin kun painat pitkään tripin nollausnappia...ensin trippi nollautuu ja hetken kun vielä painat niin tulee näyttöön kilsat päivät.
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

makkaiver

Lainaus käyttäjältä: JAS - 01.05.11 - klo:02:11
Tankkasimme Porissa kummankin auton tankit täyteen ja tuo Fabia tuli puolivahingossa täytettyä ihan piripintaan, eli bensaa oli ihan täyttöaukon reunaan asti. Jatkoimme tästä vielä Pomarkkuun ja ajoimme sitten sieltä takaisin Turkuun. Ajoimme koko matkan peräkanaa, eli muutamaa ohitustilannetta lukuunottamatta olimme koko matkan perätysten tien päällä.  Turussa tankkasimme autot jälleen ja tuon Fabian tankkasin täsmälleen samalla tavoin, kuin se tuli Porissakin tankattua, eli ihan piripintaan. Sain vaivoin ujutettua sinne 11 litraa bensiiniä ja ajomatkaa oli kertynyt 245 km.

Täyttämällä tankin piripintaan, täytät myös paisuntasäiliön ja jonkun imeytystilan. Ohjekirjan ja huollon mukaan tankkaus pitää ehdottomasti lopettaa pistoolin eka stoppiin. Tämä voi olla syy lyhentyneeseen huoltovaliin.
F3 TSI 110 Style

JAS

Lainaus käyttäjältä: Karvis - 01.05.11 - klo:22:52
Kokeile tarkistaa se matka seuraavaan huoltoon, pitäisi tulla näkyviin kun painat pitkään tripin nollausnappia...ensin trippi nollautuu ja hetken kun vielä painat niin tulee näyttöön kilsat päivät.

Lainaus käyttäjältä: makkaiver - 02.05.11 - klo:08:07
Täyttämällä tankin piripintaan, täytät myös paisuntasäiliön ja jonkun imeytystilan. Ohjekirjan ja huollon mukaan tankkaus pitää ehdottomasti lopettaa pistoolin eka stoppiin. Tämä voi olla syy lyhentyneeseen huoltovaliin.

En usko, että noilla kahdella tankkauksella olisi tekemistä asian kanssa, koska aiemmin auto on tankattu normaalisti ja tuo jakoavaimen vilkkuminen ilman mitään muuta informaatiota tuli jo ennen noita piripintaan tankkauksia. Painoin nyt tuota trippimittarin nollausta pidempään jolloin näyttöön ilmestyi -400 km, eli huolto olisi kaiketi pitänyt tehdä jo 400 km sitten. Mitään aikalukemaa siihen ei ilmestynyt.

Koska auto on avovaimoni käytössä ja käytän sitä itse vain satunnaisesti, en ole täysin selvillä, mitä kaikkea tuolla näytöissä on näkynyt. Sen muistan parin kuukauden takaa, että avovaimoni sanoi näytössä näkyneen jonkun tavallisuudesta poikkeavan näytön, jossa oli ollut lukema 9900 km, mutta se oli esiintynyt vain kerran. Koska olin auton ostettuani selvittänyt sen huoltohistorian ja että kyseessä on LL-huoltovälin auto, olin orientoitunut siihen, että seuraavan huollon ajankohta osuisi ajallisesti vuoden 2012 tammikuuhun ja meidän kilometreillämme tuosta toisesta rajasta, n. 67000 km kohdalla, ei tarvitsisi sen suuremmin edes välittää. Kuittasin siis tuon 9900 km vain jonain väli-ilmoituksena joskus hamassa tulevaisuudessa koittavasta huollosta ja mitä itse autolla sen jälkeen olen ajanut, ei mitään ilmoitusta huoltotarpeesta ole näkynyt. Nyt siis viikko tai kaksi sitten tosiaan tuo jakoavaimen kuva oli alkanut vilkkumaan ilman mitään ilmoitusta matkasta/ajasta.

Bisti

Lainaus käyttäjältä: JAS - 02.05.11 - klo:15:29
Sen muistan parin kuukauden takaa, että avovaimoni sanoi näytössä näkyneen jonkun tavallisuudesta poikkeavan näytön, jossa oli ollut lukema 9900 km, mutta se oli esiintynyt vain kerran.

Olisikohan tämä sattunut tapahtumaan 26.1.2011? Jos näin on, voi olla että tuo LL -huoltoväli on silloin tipahtanut kiinteäksi (tämä käsittääkseni tapahtuu jos ei huoltoilmoitusta nollata testerillä oikein) ja ilmoittanut ajan kuluneen loppuun. Sattuisi vaan niin sopivasti tasan vuoden päähän edellisestä huollosta. Itse ottaisin yhteyttä auton myyneeseen liikkeeseen (jos siis ostitte liikkeestä ettekä yksityiseltä) ja mahdollisesti reklamoisin asiasta. Auto on selkeästi myyty LL -huoltovälillä ja annettu ymmärtää huoltovälin olevan pidempi.
Joskus tuntuu, ettei minulla ole mitään järkevää sanottavaa, mutta sanon siltikin aina jotain...

VW ID.4 Pro Performance 150kW 2021
VW Caddy Maxi 1.4 TSI 96kW Trendline Business -19
VW Golf 1.5 eTSI 110kW First Edition -20 (ex)
Seat Leon ST FR 1.4 TSI 110kW -16 (ex)
Seat Exeo 2.0 TDI CR 105 kW Style -12 (ex)
VW Polo 1.2 TSI 66 kW Comfortline -14 (ex)
Touran 1.6 75 kW Conceptline -07 (ex)
Jetta 1.6 75 kW Comfortline -06 (ex)
Skoda Fabia Combi 1.4 74 kW (ex)

kt

Minä puolestani menisin pikaöljynvaihtoon ja vaihtaisin ne öljyt. Maksaa 40 euroa.
Ja nollaisin huoltoväliilmoittimen ohjekirjan ohjeiden mukaan.
Foorumilla jo vuodesta 2009.  Ateca vm21 150hv,  Citigo robot

Bisti

Lainaus käyttäjältä: kt - 02.05.11 - klo:17:20
Minä puolestani menisin pikaöljynvaihtoon ja vaihtaisin ne öljyt. Maksaa 40 euroa.
Ja nollaisin huoltoväliilmoittimen ohjekirjan ohjeiden mukaan.

Tällöin käyttöön tulee kiinteä huoltoväli.
Joskus tuntuu, ettei minulla ole mitään järkevää sanottavaa, mutta sanon siltikin aina jotain...

VW ID.4 Pro Performance 150kW 2021
VW Caddy Maxi 1.4 TSI 96kW Trendline Business -19
VW Golf 1.5 eTSI 110kW First Edition -20 (ex)
Seat Leon ST FR 1.4 TSI 110kW -16 (ex)
Seat Exeo 2.0 TDI CR 105 kW Style -12 (ex)
VW Polo 1.2 TSI 66 kW Comfortline -14 (ex)
Touran 1.6 75 kW Conceptline -07 (ex)
Jetta 1.6 75 kW Comfortline -06 (ex)
Skoda Fabia Combi 1.4 74 kW (ex)

JAS

Lainaus käyttäjältä: Bisti - 02.05.11 - klo:16:50
Olisikohan tämä sattunut tapahtumaan 26.1.2011? Jos näin on, voi olla että tuo LL -huoltoväli on silloin tipahtanut kiinteäksi (tämä käsittääkseni tapahtuu jos ei huoltoilmoitusta nollata testerillä oikein) ja ilmoittanut ajan kuluneen loppuun. Sattuisi vaan niin sopivasti tasan vuoden päähän edellisestä huollosta. Itse ottaisin yhteyttä auton myyneeseen liikkeeseen (jos siis ostitte liikkeestä ettekä yksityiseltä) ja mahdollisesti reklamoisin asiasta. Auto on selkeästi myyty LL -huoltovälillä ja annettu ymmärtää huoltovälin olevan pidempi.

Ostimme auton liikkeestä, joka oli myynyt sen edelliselle omistajalle uutena ja joka on myös tehnyt molemmat huoltohistorian huollot. Tuo 9900 km huoltoon näyttö tuli kyllä myöhemmin, kuin tammikuun 26. päivä, koska myyjäliikkeen puolen vuoden takuu autolle meni umpeen helmikuun lopulla ja kävin katsastamassa auton viikkoa ennen tuon takuun päättymistä ja silloin ei ainakaan ollut vielä ilmaantunut mitään viitteitä tulevasta huollosta.

Ajattelin kyllä kysellä myyjäliikkeen kantaa tuon huollon suhteen, ihan sen mukaisesti, kuin voisi olettaa, ei tuo huoltoilmaisin mielestäni ole nyt toiminut.

jni

Ettei se huoltoilmaisin olisi kuitenkin näyttänyt 990 km? Minulla on ainakin LL-näytöissä ensimmäinen huoltonäyttö ilmaantunut luokkaa 1000 km ennen.

Jospa se ajo on kuitenkin ollut enimmäkseen lyhyttä ajoa pitäen sisällään useita kylmäkäynnistyksiä? Tällöin voi ajokilometrit jäädä aika pieniksi huoltojen välillä.
Ajossa: Skoda Enyaq 80 125 Edition iV
Ex M-B E 250 T 4Matic Elegance
Ex Suzuki Swift 1.2 VVT GL 5D
Ex Volvo XC60 2.4D AWD Geartronic Momentum
Ex Mitsubishi Outlander 2.2 DI-D EXE
Ex VAG:t:
2 x Skoda Kodiaq
4 x Skoda Superb
4 x Skoda Octavia
1 x Skoda Felicia
1 x Seat Ibiza

Ajoniekat Savosta kaahaa. Katso vastakeinoja.

JAS

Lainaus käyttäjältä: jni - 02.05.11 - klo:17:39
Ettei se huoltoilmaisin olisi kuitenkin näyttänyt 990 km? Minulla on ainakin LL-näytöissä ensimmäinen huoltonäyttö ilmaantunut luokkaa 1000 km ennen.

Jospa se ajo on kuitenkin ollut enimmäkseen lyhyttä ajoa pitäen sisällään useita kylmäkäynnistyksiä? Tällöin voi ajokilometrit jäädä aika pieniksi huoltojen välillä.

Tuota itsekin epäilin, mutta kyllä se kuulemma oli 9900 km ja kun se ei sen jälkeen ollut enää ilmestynyt uudelleen, niin ajattelin sen olleen vain jonkin väli-ilmoituksen. Ainakin Octavia muistutteli joka käynnistyksen yhteydessä tulevasta huollosta kun siihen oli enää alle 1000 km jäljellä.

Ajot on kyllä olleet aika samanlaisia, kuin tuossa Octaviassakin, eli kuten tuossa aiemmin kerroinkin. Molemmissa autoissa on ollut käytössä säteilylämmitin ja sisätilan lämmitin päivän ensimmäisissä lähdöissä aina kun ulkolämpötila on ollut n. +5 astetta tai kylmempää.

kt

Foorumilla jo vuodesta 2009.  Ateca vm21 150hv,  Citigo robot

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy