Superb iV (PHEV)

Aloittaja livejungle, 11.10.19 - klo:23:46

« edellinen - seuraava »

Antore

Varmaan todella pieni käyttäjäkunta kaipaa ainakaan Suomessa cd-soitinta, puhumattakaan sd-korttipaikasta.

Passatti

Toki on näin , että moni ei todellakaan kaipaa DVD soitinta enää. Silti mielestäni pitäisi uskoa mitä maahantuoja on sepittänyt varustuksen osalta. Myyjäkin kertoi, että löytyy DVD soitinta. Outoa silti, että muissakin maissa kertovat varustukseen kuuluvan edellä mainitut systeemit. Voin toki soittaa kännystäni musiikkia.
Always lead, never follow

MikeyÃ…bo

Lainaus käyttäjältä: Antore - 19.01.20 - klo:20:36
EU:n asetus määrää, että 2021 alkaen kaikkien sähköautojen tulee päästää vähintään 50 db ääntä alle 19 km/h ajettaessa ja peruutettaessa. Asetus tosin mahdollistaa kuljettajan sammuttaa äänilähde mikäli kokee sen tarpeelliseksi, ilmeisesti Superbin osalta näin ei ole. On tuo ääni tietyissä tilanteissa myös tarpeellinen, esim betonilattialla varustetut pysäköintihallit. Niissä ihmiset saattaa tehdä ihan uskomattomia loikkia auton eteen.

juu, näin on, mutta todella harmi jollei SuperB lisää softaan/valikkoon mahdollisuutta haluttaessa hiljentää ääntä. Toki oletuksena aina päällä, mutta mahdolisuus hiljentää, kuten esim. Outlander PHEV on sitä varten kaiketi oikein oma nappi?
(ja näinhän sen tulisi ollakin)

Mites uusissa Wolkkareissa? Passat GTE ja Golf GTE, pitääkös ne aina väh. 50 db ääntä, eikä hiljaiseksi saa?

Enhancer

Lainaus käyttäjältä: MikeyÃ...bo - 20.01.20 - klo:08:53
juu, näin on, mutta todella harmi jollei SuperB lisää softaan/valikkoon mahdollisuutta haluttaessa hiljentää ääntä. Toki oletuksena aina päällä, mutta mahdolisuus hiljentää, kuten esim. Outlander PHEV on sitä varten kaiketi oikein oma nappi?
(ja näinhän sen tulisi ollakin)

Mites uusissa Wolkkareissa? Passat GTE ja Golf GTE, pitääkös ne aina väh. 50 db ääntä, eikä hiljaiseksi saa?
Eiköhän tuokin äänentuottaja VCDS:ää usko :). Kokeillaan jos satutte joku olemaan Pirkanmaalla.
Sähkövoimaa: e-UP, e-Golf, ID.3 -> Enyaq -> ID.4 GTX.

Miktoy

Tässä OBD11 näkökulmasta long coding rivistö äänigeneraattorille.
Voidaan me Enhancer tapaaminen järjestää jos tutkimisen ilosta haluat vilkaista mitä IV mallista löytyy.
Aika paljon on juttuja mitä ennen on pystynyt säätämään niin piiloitettu vanhoihin mqb alustoihin nähden.

Taitaa tuo takaluukku piippailla vaan kun jalalla avaa tai sulkee. Vaikuttaa hiljaiselta jos kädellä kahvasta avaa ja painaa kiinni.
Ajossa: Audi A4 avant B9 Quattro 2.0 TDI dsg.
Ajossa: Octavia III FL MY18 Combi Style 1.0 TSI man.
Ex: Superb III FL iV Combi -20 L&K 1.4 TSI phev dsg.
Ex:Audi A6 avant -98 2.4 V6 AGA aut.
Ex: Audi A6 avant -10 2.0 TDIe S-Line man.
Ex: VW Transport T5 -05 2.5TDI man.
Ex: Octavia RS combi -14 2.0 TDI man.
Ex: Superb combi -11 1.6 TDI Greenline man.

Aba

Kävin tänään koeajamassa iV Combi Superbin Style varustuksella. Onhan se voimalinja ihan mieletön. Mulla ei ollut mitään kokemusta hybrideistä, tässä meni neitsyys  ;D Akku oli täyteen ladattu ja meni ihan kevyesti 55km akulla, vaikka vähän sähkömoottorin väännöstä nautiskelinkin. Olisi mennyt varmaan vielä muutaman kilsan, mutta halusin kokeilla myös muita vaihtoehtoja. Auto tuli lämpimästä tallista, joten lämmitykseen ei varmaan paljoa energiaa mennyt. Sport-modea ei paljoa ruuhka-aikana päässyt testailemaan, mutta hyvin vastaa annettuihin käskyihin. Vaihteen B-asentoa pitää opetella käyttämään. Jarruttaa rekuperaatiolla melkoisen voimakkaasti, jos kaasun nostaa kokonaan pois. Jotenkin näytöistä ymmärsin, että kevyellä jalalla tuota voi säätää niin, että esim alamäessä voi saada sähköä talteen nopeuden pysyessä ennallaan. Rengasmelu on kyllä melkoisen voimakasta vaikka kitkat oli alla. Digimittarissa on kyllä aikasta paljon informaatiota. Menee kyllä hetki ennen kuin sen kanssa on sinut.

Ei kaduta yhtään, vaikka tuli laitettua tilaus ennen kuin pääsi näkemään tai kokeilemaan laitosta. Luovutus tarkentui viikon kuusi loppuun. Myyjä kertoi ihan avoimesti alkuhaasteista, mistä täälläkin on ollut puhetta. 8A latauksen puute on jokin softavika. Pysäköintilämmityskin pitäisi onnistua, jos vaan on 16A laturia tarjolla.
Superb Combi 1.4 TSI PHEV Ambition iV DSG -20
Ex-Superb Combi Ambition 2.0 TDI (man) 110KW CRLB -16
Ex- Octavia Combi Elegance 2.0 TDI DSG -11 CFHC
Ex-Fabia RS -06

Passatti

Autokeskuksen mukaan takaisinkutsu koskee väärää käyttö ohjekirjaa. Muusta takaisinkutsusta ei ollut tietoa.
Always lead, never follow

Miktoy

Laitan myös faktaa mitä tänään tuli eli tosiaan takaisinkutsu koskee väärää käyttöohjekirjaa. En osaa sanoa miten on väärä mutta itse farmarista ei löydy pitään, pelkästään sedanin ohjeita ja itselläni siis on combi.
Tuo latausta koskeva huoltoaika peruttiin heti aamusta kun maahantuojalta on tullut tieto, että vika koskee latauskaapelia kuten täälläkin on todettu. Sitä korjausta / vikaa selvitetään nyt latauslaitteen valmistajalta ja varmasti muualtakin mitä sen kanssa tullaan tekemään. Todella laaduttoman oloinen tuo "väliaikaiseen käyttöön" tarkoitettu mukana tuleva laite on versus esim tämä Charge Amps joka todellakin toimii hyvin. Eli nyt vain odotellaan, että nuo pääsevät johonkin päätökseen korjauksesta. Aikataulusta ei ole tietoa mutta korjaamolta pyysivät viikonpäästä vaikka soittamaan ja kysymään olisiko ratkaisua.
Ajossa: Audi A4 avant B9 Quattro 2.0 TDI dsg.
Ajossa: Octavia III FL MY18 Combi Style 1.0 TSI man.
Ex: Superb III FL iV Combi -20 L&K 1.4 TSI phev dsg.
Ex:Audi A6 avant -98 2.4 V6 AGA aut.
Ex: Audi A6 avant -10 2.0 TDIe S-Line man.
Ex: VW Transport T5 -05 2.5TDI man.
Ex: Octavia RS combi -14 2.0 TDI man.
Ex: Superb combi -11 1.6 TDI Greenline man.

Enhancer

Lainaus käyttäjältä: Miktoy - 20.01.20 - klo:16:45

Tässä OBD11 näkökulmasta long coding rivistö äänigeneraattorille.
Voidaan me Enhancer tapaaminen järjestää jos tutkimisen ilosta haluat vilkaista mitä IV mallista löytyy.
Aika paljon on juttuja mitä ennen on pystynyt säätämään niin piiloitettu vanhoihin mqb alustoihin nähden.

Taitaa tuo takaluukku piippailla vaan kun jalalla avaa tai sulkee. Vaikuttaa hiljaiselta jos kädellä kahvasta avaa ja painaa kiinni.
Uteliaisuudesta lajiin voidaan katsoa. Eipä tuo pientä vaivaa enempää maksa, ja jaetaan sitten ohjeet yhteisölle :).
Sähkövoimaa: e-UP, e-Golf, ID.3 -> Enyaq -> ID.4 GTX.

livejungle

Nyt lähti Skoda Connect toimimaan iV:ssä ja puhelimessa. Ilmeisesti skodan päässä tekivät jotain serverille.
Kätevä jos toimii.
Näkee akun varaustason, ladataanko sitä, voi tehdä ajastukset, näkee ajetun matkan, kulutukset, voi avata ovet, huollot, viat yms vaikka mitä.

Visa

Pitipä käydä tätä iV Superbia katsomassa.

Laakkosella myyjä ei tiennyt huoltoväliä. Täältä katsellessa lienee siis tuo 15tkm. Mikähän järki tässä on? itselläni vähän lopahti kiinnostus.
Tuon latailun hyöty menee äkkiä hukkaan kun maksaa (jo valmiiksi kallista) huolloista lähes tuplahinnan.

Mersulla plug in hybrideissä taitaa olla samat huoltovälit kuin ei ladattavissa.

Passatti

Lainaus käyttäjältä: Visa - 23.01.20 - klo:11:26
Pitipä käydä tätä iV Superbia katsomassa.

Laakkosella myyjä ei tiennyt huoltoväliä. Täältä katsellessa lienee siis tuo 15tkm. Mikähän järki tässä on? itselläni vähän lopahti kiinnostus.
Tuon latailun hyöty menee äkkiä hukkaan kun maksaa (jo valmiiksi kallista) huolloista lähes tuplahinnan.

Mersulla plug in hybrideissä taitaa olla samat huoltovälit kuin ei ladattavissa.
Mersun huolto on vuosittain Suomessa.
Always lead, never follow

b1mpo

Kyllä se varmasti on pätkivämpää käyntiä hybridillä ja kylmempiä startteja, josta syystä öljynvaihtoväli on lyhyempi. Voisiko päätellä että karstaantuu enemmän, ehkä ei.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

Visa

Lainaus käyttäjältä: Passatti - 23.01.20 - klo:11:37
Mersun huolto on vuosittain Suomessa.

Jos autolla oikeasti aikoo ajaakin niin skodan huolto x 2 vuodessa. Ei kestä hermo  ;D

b1mpo

Onhan se tietysti aina vaiva huoltaa autoa suhteellisen tiuhaan. Hinta voi mersulla olla kyllä sama, vaikka harvemmin huollot.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

tommiristo

Jos huoltoväli 15 tkm pitää paikkansa, joko kannattaa miettiä huolenpitosopimusta? Itsellä tulee n 30-35 tkm vuodessa. Kellään kyseistä sopimusta?

Visa

Taitaa huolenpitosopimuskin olla kalliimpi näihin?

Ja ehkä enemmän ärsyttää vaan se huollossa käyminen ja siihen liittyvä ylimääräinen sähläys. Jotenkin jää sellainen olo että tässä rahastetaan?  :o

vwmies

Lainaus käyttäjältä: b1mpo - 23.01.20 - klo:11:48
Kyllä se varmasti on pätkivämpää käyntiä hybridillä ja kylmempiä startteja, josta syystä öljynvaihtoväli on lyhyempi. Voisiko päätellä että karstaantuu enemmän, ehkä ei.

Kysyin sisarmalli Passatin huoltoväliä myyjältäni, ja hän sanoi että vuosittain ja myös öv. Kuluja nostaa myös DSG öv (n. 400â,¬) 60tkm välein, mitä myyjät tuskin koskaan käsi pystyssä mainitsevat. No, vuodessa paljon ajavalle tämä ei ole iso ongelma, kun pa-säästöt vievät voiton.
On todella mielenkiintoista lukea, millainen huolto-ohjelma esim. ID3 täyssähkärillä tulee olemaan. Tietääkö joku jo ?  :o
Yritetään pärjätä.

tommiristo

jamo75

2vuotta ilman kilometri rajaa tais olla tai sitten muista väärin

Lainaus käyttäjältä: vwmies - 23.01.20 - klo:20:02
Kysyin sisarmalli Passatin huoltoväliä myyjältäni, ja hän sanoi että vuosittain ja myös öv. Kuluja nostaa myös DSG öv (n. 400â,¬) 60tkm välein, mitä myyjät tuskin koskaan käsi pystyssä mainitsevat. No, vuodessa paljon ajavalle tämä ei ole iso ongelma, kun pa-säästöt vievät voiton.
On todella mielenkiintoista lukea, millainen huolto-ohjelma esim. ID3 täyssähkärillä tulee olemaan. Tietääkö joku jo ?  :o
Ajossa: VW ID.4 Pro Performance Business 150 kW, akku 77 kWh
Edelliset: VW ID.3 1st max, Skoda Karoq 1.5 TSI Style DSG Aut
, Volvo V40 D2, Volvo XC60 AWD D3, Volvo C30 D5, 3xRenault Megane

Visa

Lainaus käyttäjältä: tommiristo - 23.01.20 - klo:20:41

30tkm vuodessa ajavalle huollot 828 euroa/vuosi!  :o
Eipä ole halpaa omistamista ainakaan huolenpitosopimuksella

Tee__Vee

Muutama päivä on nyt tätä pistorasia-autoa testailtu ja mukavalta se vaikuttaa! Peruutuskamera oli yllätys ja paras hyöty siitä tulee kärriä kytkettäessä. En muistanutkaan, että tässä sellainenkin tuli mukaan. Pesutoimintoa ei taida olla, koska ei ole takalasinpyyhintäkään.
Matrix-led-valot ovat yllättävän hyvät ja varjostustoiminto pelaa kohtuullisesti pikaisella testauksella. Keinotekoinen pörinä ei ainakaan sisälle kuulu häiritsevästi, toki joutaisi pois jos olisi vimpaimet. Marmorilla eivät suostu sitä tekemään.

En ole onnistunut rekisteröimään itseäni pääkäyttäjäksi, onkohan tähän mitään apuja?

livejungle

Lainaus käyttäjältä: Tee__Vee - 24.01.20 - klo:07:24
En ole onnistunut rekisteröimään itseäni pääkäyttäjäksi, onkohan tähän mitään apuja?

Minulla tuli alkuviikosta päivitys viihdejärjestelmään. Keskiviikkona lähti toimimaan pääkäyttäjä toiminto. Enhän sitä ollutkaan kuin pariviikkoa hakannut. Dataliittymä raksittu järjestelmästä päälle? Mikä virhe?

Kohtuu tyydyttävä tunne kun ajelet sähköllä ja matka kotia 32km, akku vajaana ja sähkörange näytti lähdössä 35km. Samassa tahdissa vähenivät kummatkin ja 1km ennen kotipihaa tipahti sähkörange 0km. Viimeisillä sähkömehuilla pääsin juuri parkkiin. JESSSS ei mennyt yhtään bensaa. Vitsi mikä voittajafiilis  ;D 8)
On alkanut tympäisemään ihan pirusti, jos joutuu ajamaan bensalla. Noh onhan sillä ajaminen 3-4 kertaa kalliimpaa.

Enhancer

Lainaus käyttäjältä: livejungle - 24.01.20 - klo:07:54

Tämä on varmaan se sama ilmiö, kun lähes jokainen ketä tunnen / tiedän on hommaamassa yhden plugarin jälkeen täyssähköpeliä. Useimmilla kun se 200km kesällä / 100km talvella riittää 99.8% ajoista.
Sähkövoimaa: e-UP, e-Golf, ID.3 -> Enyaq -> ID.4 GTX.

tommiristo

Huoltofaktaa maahantuojalta:

Moottoriöljyt 15tkm/1 vuosi

1. Tarkastushuolto 30tkm / 2 vuotta
Jonka jälkeen 30tkm / 1 vuosi

1. Laajennettu tarkastushuolto 60tkm / 3 vuotta
jonka jälkeen 60 tkm / 2 Vuotta

DSG-öljynvaihto 60 tkm

Aba

Mua vähän mietityttää bensan säilyvyys. Mulla voi mennä tankillisessa vuosi, jos ajosuoritteisiin ei tässä tule mitään radikaalia muutosta. Neste mainostaa Neste Futura 98 E5 parhaipana bensana hybrideille. Onko kellään hybridiautoilijalla mitään käytännön kokemusta?
Superb Combi 1.4 TSI PHEV Ambition iV DSG -20
Ex-Superb Combi Ambition 2.0 TDI (man) 110KW CRLB -16
Ex- Octavia Combi Elegance 2.0 TDI DSG -11 CFHC
Ex-Fabia RS -06

Hyrdeee

Muutama kysymys mikä on herännyt uudesta Superb iV hybridistä:

1. Paljonko pääsee hybridi moodissa sähköllä + bensalla? (Olettaen, että molemmat täynnä)

2. Loppuuko sähkö totaalisesti ennen bensan loppumista? (Hybridi moodissa)

3. Mitä jos akun varaustaso todella matala ja haluaa lähteä rivakasti ohittamaan jonkun? Vai onko kiihdyttäminen täysin silloin bensan varassa ja hidasta?

4. Matka-ajon kulutus pitkällä matkalla hybridinä. Paljonko keskikulutus esim. 300km, 400km tai 500km matkalla? Onko hyöty pelkästään ensimmäiset 40-50km kun sähkö riittää?

Tonttu66

Lainaus käyttäjältä: Aba - 24.01.20 - klo:15:23
Mua vähän mietityttää bensan säilyvyys. Mulla voi mennä tankillisessa vuosi, jos ajosuoritteisiin ei tässä tule mitään radikaalia muutosta. Neste mainostaa Neste Futura 98 E5 parhaipana bensana hybrideille. Onko kellään hybridiautoilijalla mitään käytännön kokemusta?

Mihin mahtaa perustua Nesteen väite, että 98E5 on ylivoimaisesti paras valinta juuri hybridiautoille?
Volvo V90 T8 AWD Inscription -20
ex VW Passat Variant Highline 2,0 TDI 140 kW 4MOTION DSG -15

vwmies

Lainaus käyttäjältä: tommiristo - 24.01.20 - klo:14:51
Huoltofaktaa maahantuojalta:

Moottoriöljyt 15tkm/1 vuosi

1. Tarkastushuolto 30tkm / 2 vuotta
Jonka jälkeen 30tkm / 1 vuosi

1. Laajennettu tarkastushuolto 60tkm / 3 vuotta
jonka jälkeen 60 tkm / 2 Vuotta

DSG-öljynvaihto 60 tkm

Siis tasan sama kuin Passatilla. Ei ihan suoranaisesti edullistakaan.  :o
Yritetään pärjätä.

Epes

Lainaus käyttäjältä: Tonttu66 - 24.01.20 - klo:16:02
Mihin mahtaa perustua Nesteen väite, että 98E5 on ylivoimaisesti paras valinta juuri hybridiautoille?

Todennäköisesti siihen että etanolin määrä on 5% verrattuna 95:n 10%:n. On se 98  varmaan parempaa mutta jos bensan kulutus on noin pientä, minä tankkaisin 4-T pienkonebensaa mittarista hintaan n. 2,2â,¬ joka säilyy lähes loputtomasti ja on etanolivapaata. Sitä vaan ei ihan joka asemalta saa.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy