Outo ääni kääntäessä vasemmalle 1.6tdi manuaali passat b8

Aloittaja Odeee, 18.09.18 - klo:10:11

« edellinen - seuraava »

Odeee

Mulla 2015 vuoden 1.6 tdi manuaali passat b8 pitää vasemmalle käännyttäessä ääntä vasemmalta etukulmalta. Olen käynyt autoa näyttämässä parillakin korjaamolla ja äänen aiheuttajaa ei ole osattu kertoa. Kuitenkin on tarkastettu, että pyöränlaakerit ja vetonivelien suojakumit kunnossa. Ã,,äntä voisi kuvailla jurnuttavaksi ääneksi, ei klonksuntaa.
Ã,,äni siis esiintyy parhaiten liikenneympyrässä 2 vaihteella ajaessa. Kytkimen laittaessa pohjaan ääni katoaa eli ääni tulee jostain voimansiirrosta? Reissun päällä Virossa kävin paikallisella Vw myyjällä vikaa näyttämässä ja sanoivat äänen olevan hyvin outo eivätkä osanneet sanoa mistä kuuluu, sanoivat kuitenkin että ei ole kaksoismassavauhtipyörä. Sanoivat laatikon vasemmanpuoleisen stefan hieman päästävän öljyä mutta sanoivat tämän olevan täysin normaalia.  Mistä muualta tuo ääni voisi tulla? Laatikon laakerit, kytkin?

b1mpo

Oisko tässäkin laatikkovika, kuten itsellä oli octaviassa. Ã,,äni on kahiseva ja esiintyy parhaiten pienillä nopeuksilla kurvatessa. Itsellä vaihdettiin laatikko loppujen lopuksi laakeroinnin jälkeen.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

Odeee

Tätä hieman olen pelännytkin. Onko normaali ilmiö että ääni kuuluu vain toiselle puolen käännettäessä? Vaihteiston toiminnassa ei toisaalta ole mitään vikaa tai ongelmaa...

symb

Oma tekee samaa, 2015 1.6tdi manuaali. Kakkonen sisässä liikenneympyröissä tai vasemmalle käännyttäessä kuuluu jotain kahinaa. Edellisessä autossa askilla ajettu 500tkm, ei vag ilmeisesti osaa tehdä näitä...
Täälläkin tosin laatikko toimii muuten moitteetta eikä muuten kuulu mitään ylimääräistä.

Mitenköhän paljon sitä saa uudesta laatikosta pulittaa, ja eikö vika muka ole korjattavissa muuten? Hmm.

MOP

2.0tdi -06 passatissani ollut jo monta vuotta tuota että vasemmalle käännettäessä kuuluu kahinaa "whining noise".
Nyt viimeisen vuoden aikana tulee myös korkeataajuisempi äännähdys kun esim; tulen hidastuskaistalle isolta tieltä, vaihdan vaihteen 6 -> 5 ja kun kytkimen päästää ylös, niin kuuluu tuo korkeampi "whining" ääni. vähän vetoa kun antaa niin häviää heti ääni.
Kulutus on myös noussut: maantiellä 1 litran ja kaupungissa 2 litraa, eli joku ottaa vastaan, laakeri ym..?

Tämmöisen videon löysin youtubesta, laakerin tiivisteen vaihto. Kukaan kokeillut?
https://www.youtube.com/watch?v=E75I24cGxQY

Saksoboy

Etuperän (tasauspyörästön) ongelmalta tuo yhtäkkiä kuulostaas. Eli näissä etuvetoisissa se on samassa paketissa vaihteiston kanssa. Se on joko vika tai ominaisuus.  ;)
"Harder" is not a very good safeword.
Tarvittaessa löytyy aito HEX-V2 VCDS (VagCom), ForDiag (Ford, Mazda), ja OpCom (Opel) sekä monimerkkilukija (kaikki autovalmistajat)
http://www.vagarena.fi/index.php?topic=23.330

symb

No, edellisestä itkuvirrestä tullut 20tkm lisää kilometrejä ja mikään ei oikeastaan ole muuttunut. Ã,,äniä kuuluu mutta ainoastaan kaupunkiajossa ja risteyksistä liikkeelle lähdettäessä. Maantienopeuksissa ei kuulu mitään ja joka tankillinen menee hiukan alle 5 litran keskikulutuksella (auto näyttää ~4.5) joten ei tuo nyt oikein edes kuluta mitään. Eikä muutenkaan ole mitään valittamista, herraskaista kyytiä antaa.

Sen verran tuossa kokeilin että kuuluu jotain ääniä kun laittaa auton ryömimään ykkösellä eteenpäin, siis kytkin ylhäällä suoraan eteenpäin.

Onko muilla tilanteet kehittyneet johonkin suuntaan?  8)

Defrost72

Hei

Huomasin tämän viestiketjun juuri ja ajattelin lisätä kommentin omista kokemuksista.

Auto on 2015 (mv 2016) Passat Variant 2.0 TDI 4motion manuaalilaatikolla ja samanlaista ääntä on vasemmalle kääntyessä pitänyt myös täällä. Ã,,äni on sellainen aika vaimea, mutta selkeä rohina/kahina ja sen kuulee parhaiten ajaessa hitaahkoa vauhtia kiertoliittymässä. Suuremmissa nopeuksissa ääntä ei kuulu eikä myöskään oikealle kääntyessä.

Olen maininnut asiasta marmorilla käydessä, ensimmäisen kerran 30t huollossa. Nyt kilometrejä 71 tuhatta ja ei muutoksia suuntaan tai toiseen. Takuuajan päättyessä kävin vielä erikseen oireita esittelemässä merkkihuollossa ja kävin asentajan kanssa koeajolla. Kuinka sattuikaan, ääntä ei juuri tuolloin saatu esiin. Nolona kerroin äänen kuuluvan jokapäiväiseen työmatkani äänimaailmaan. Kävimme auton kanssa kuitenkin nosturilla ja pyöränlaakeri, vetoakselit ym. muuta tarkistettiin, eikä mitään syytä äänelle löydetty.

Laatikon öljyt on vaihdettu kokeeksi, eikä vanhan öljyn seassa ollut mitään erityistä. Ei metallia, eikä muitakaan epäpuhtauksia, hieman tummuneet toki olivat n. 60t ajon jäljiltä. Vaihto ei vaikuttanut ääneen mitenkään, kuuluu siis yhä.

Voi olla, että muita ongelmia ei tuon äänen lisäksi ilmene, mutta on se hermoja repivää. Minusta tuollainen ei kuulu normaaleihin voimansiirron ääniin. Ilmankin pärjäisin.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.


symb

Lainaus käyttäjältä: Defrost72 - 29.04.19 - klo:20:06

Voi olla, että muita ongelmia ei tuon äänen lisäksi ilmene, mutta on se hermoja repivää. Minusta tuollainen ei kuulu normaaleihin voimansiirron ääniin. Ilmankin pärjäisin.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.


Jäämme siis seuraamaan tilannetta kukin tahollamme.  ;D
Ã,,äni tosiaan kuuluu lähinnä vain vasemmalle kääntäessä, juurikin esim. vähän reippaammin otettu kiertoliittymä, ja kakkonen sisässä.
Ja tuo että sinulla on neliveto ja minulla etuveto, ja kummallakin todennäköisesti samanlainen ääni.

Kuvittelin että tämä 6-vaihteinen manuaali on varma valinta jos meinaa pitää autoa pitkään, saapa nähdä.
Auto on maantieajossa todennäköisesti hiljaisin auto mitä minulla on koskaan ollut, silloin ei kuulu mistään mitään ylimääräistä.

Autoilija77

Terve.

Itselläni tuli esiin vastaavanlainen ongelma. Ostin tässä -17 mallisen Touranin manuaalilla ja huomasin tässä hieman aikaa ajettua, että vasemmalle kääntäessä kuuluu oikealta kahinaa/kohisevaa/hankaavaa ääntä. Merkkiliike sitä selvitteli ja sanoivat äänen tulevan ohjaustehostimesta. Sinänsä ihan uskottavaa koska rattia ei tarvitse kääntää kuin 'millin' niin ääni jo esiintyy. Esiintyminen on tietyllä tavalla on/off tyyppistä. Ã,,äni ei tule paikallaan ollessa ja kytkintä painaessa äänen taso muuttuu, ilmeisesti tehostinta ohjataan sitten eri lailla ollaanko vauhdissa vai ei. Sanoivat sitten että asialle ei voi mitään tehdä, tietyn valmistajan ohjaustehostimen ongelma/ominaisuus. Jonkinlainen konsernin tiedoitekin on asiasta joskus tehty. Autossa on vaihtoauto takuu, en nyt sitten tiedä onko tuo rikki vai ei. Ohjaus toimii hyvin, vaihteet toimivat hyvin, kuskia vain vituttaa suunnattomasti.

Tässä nyt sitten taisi tulla ostettua kaksi VAG autoa yhdellä kertaa, ensimmäinen ja viimeinen.

b1mpo

Sähköisen ohjaustehostimen ei pitäisi pitää tuollaista ääntä millään tavalla. Kai se laatikosta/tasauspyörästöstä tulee. Itsellä vaihdettiin laatikko parin korjausyrityksen jälkeen, jolloin "ominaisuus" poistui. Autokin vaihtui siinä samalla. Koko ruljanssi takuuseen meni sijaisauton kera.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

Autoilija77

Kyllä minustakin oudolta kuullostaa että vika olisi ohjaustehostin, kytkimen painamisen aiheuttama äänen muutos viittaa kyllä siihen  että ei olisi ohjaustehostimesta kyse. Vikadiagnoosin tekijä ei ole auton myynyt liike vaan paikallinen merkkiliike, myynyt liike on pääkaupunkiseudulla. Pyörän laakeri jo vaihdettiin, siinä ei ollut vikaa.

En nyt oikein tiedä mitä tässä tekisin, tekisi mieli viedä auto takaisin liikkeeseen ja sanoa että hoitakaa ongelma pois. Kaikki varmaan kiertelevät vastuusta vaihtaa vaihdelaatikko...

b1mpo

Se voi olla, ettei tuo laatikko särjy ikinä kuitenkaan, vaikka siellä tuollainen ääni onkin. Se vaan on sitten koko ajan riesana, kun tietää.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

fixed

Kannattaisikohan kuitenkin nyt heti kättelyssä ponnistaa myyjäliikkeen piikkiin "ominaisuus" pois. Jos nyt sitten kuitenkin esim. laatikkoon tulisi ongelmia vaikka puolen vuoden päästä, niin ei se ainakaan helpommaksi sitten myöhemmin asian hoito tule. Jos se on muka ominaisuus, niin sittenhän se pitäisi koskea muitakin yksilöitä. Ei ainakaan tutun vastaavassa värkissä ole moista ominaisuutta.

b1mpo

Tänne kirjoittelun perusteella melko yleinen vaiva. Kannattaa asia ottaa kyllä puheeksi myyjäliikkeen kanssa.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

illapa

B8 2.0tdi DSG-laatikolla piti koajolla samanlaista kahinaa liikenneympyrässä. Liikkeen mukaan kuulin omiani, vikaa ei ole. Oli miten oli, niin toisen samanlaisen ostin missä kahinaa ei kuulu..

Autoilija77

Auto lähtee takaisin myyjäliikkeeseen selvitykseen, toivottavasti jotain löytyy.
Ilmoittelen miten asiassa käy.


Finski

B8 variant 1.6 TDI manuaali 6v
Vasemmalle käännettäessä, vetopäällä kuuluu rahinaa.
Loppuu kun kytkintä painetaan. Merkkikorjaamon lausunto asiasta. Vaihteisto korjaukseen.

symb

Lainaus käyttäjältä: Autoilija77 - 26.09.19 - klo:10:32
Auto lähtee takaisin myyjäliikkeeseen selvitykseen, toivottavasti jotain löytyy.
Ilmoittelen miten asiassa käy.

Lainaus käyttäjältä: Finski - 28.09.19 - klo:00:47
B8 variant 1.6 TDI manuaali 6v
Vasemmalle käännettäessä, vetopäällä kuuluu rahinaa.
Loppuu kun kytkintä painetaan. Merkkikorjaamon lausunto asiasta. Vaihteisto korjaukseen.


Kertokaa ihmeessä lisää heti kun on jotain kerrottavaa.
Itselläni ei ole mahdollisuutta laittaa mitään enää kenenkään piikkiin, mutta ei tuo ääni miksikään ole muuttunut 200tkm --> 240tkm.

Defrost72

Hei

Ehkä edes jollain tavalla rauhoittaa se, että jos yli 200 tkm ajetuissa äänen lisäksi ei muita oireita ole tullut. Itsellä auto ollut uudesta asti ja ääneen aloin kiinnittämään huomiota jo ennen 30tkm huoltoa, jossa asiasta ensimmäisen kerran mainitsin.

Ã,,äni on kyllä päivittäin läsnä ja v....taa kyllä. Manuaalin ostin, kun ajattelin sen varmemmaksi kuin DSG, eipä ollut siitä mielenrauhaa lisäämään.

Finski

Poskilaakerit sököt ja ilmeisesti varattuna myös, akseleiden päätylaakerit..

b1mpo

Itsellä laakeroitiin laatikko uudelleen ennen vaihtoa. Ei tullut kuntoon sillä. En tiedä mitä laakereita sieltä vaihtoon meni, vai menikö kaikki laakerit. Jokin siellä ilmeisesti pääsi ottamaan vaihteiston lohkoon kiinni. Sitä yritettiin myös jyrsiä, mutta onnistumatta. Jokin suunnittelu-/valmistusvirhe siellä täytyy olla, kerran näin yleinen ominaisuus/vika. Mutta todennäköistä se on kuitenkin, ettei tuo vaihteisto aiheuta kuitenkaan tielle jättöä totaalituhona, koska sellaisia ei ole tullut vastaan, vaikka paljonkin ajettuja ääntelehtijöitä näköjään on.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

Finski

Ei tullut kuntoon ääni jatkuu.. tasauspyörästö vialta haisee..

Autoilija77

Lainaus käyttäjältä: Autoilija77 - 26.09.19 - klo:10:32
Auto lähtee takaisin myyjäliikkeeseen selvitykseen, toivottavasti jotain löytyy.
Ilmoittelen miten asiassa käy.

No niin, auto vietti kuukauden päivät korjattavana, laakereita vaihdettiin vaihdelaatikkoon ja jotain säädettiin.
Laakereita oli vaurioitunut, metallipurua öljyssä jne. En osaa tähän tarkemmin eritellä mitä tehtiin.
Ã,,äni ei tällä kuitenkaan lähtenyt!

Omalta osaltani tämä tarina nyt kuitenkin päättyy siihen että vaihdoin autoni samassa liikkeessä dsg vaihteiseen vastaavaan. Uskalsin nyt sellaisen ottaa kun ei tämä manuaali vaihtoehto nyt vaikuta yhtään sen luotettavammalta.
En tiedä mitä autolle tehdään, jääkö ääni nyt ominaisuudeksi vai mitä.

Sen vain totean että takuuvaihtoauto systeemi toimii, sain hyvää palvelua jne. VW laatu kuitenkin rapistui jälleen omissa silmissäni.

Finski

Jos samat kuviot tehty, kuin meillä. Ã,,änet ei hävinnyt.
Kukaan ei ole tutkinut tasauspyörästöä, oikeastaan muulle ei enään jää vaihtoehtoa..

Ladamies

Terve vaan kaikille. Pakko osallistua tähän iloiseen ketjuun..
Passat variant -16 2.0tdi140 manuaali ja vasemmalle käännettäessä hitaassa vauhdissa kahisee. :D
75tkm mittarissa. Sellaisen huomion tein aiemmin syksyllä, että tyhjäkäynnillä parkissa oikealle kallellaan olevassa rinteessä kuului samankaltaista ääntä moottorista/laatikosta/apulaitteesta. Tiedä liittyykö samaan vaivaan, mutta ei ainakaan tasauspyörästöön.

Finski

Lainaus käyttäjältä: Ladamies - 12.11.19 - klo:12:52
Terve vaan kaikille. Pakko osallistua tähän iloiseen ketjuun..
Passat variant -16 2.0tdi140 manuaali ja vasemmalle käännettäessä hitaassa vauhdissa kahisee. :D
75tkm mittarissa. Sellaisen huomion tein aiemmin syksyllä, että tyhjäkäynnillä parkissa oikealle kallellaan olevassa rinteessä kuului samankaltaista ääntä moottorista/laatikosta/apulaitteesta. Tiedä liittyykö samaan vaivaan, mutta ei ainakaan tasauspyörästöön.

Ã,,äni loppuu,kun kytkimen painaa pohjaan?

Finski


Ipe96

Moro.
Itsellä my2016 rs octavia manuaalilla 90tkm ajettu ja myös pitää rahinaa vasemmalle kääntäessä. Kuulee erittäin selvästi 2-vaihteella ja varsinkin jos tien pinta on hyvä. Olisi sittenkin ilmeisesti pitänyt ottaa dsg:llä.  >:(

Ipe96

Lisäystä.. Entiedä liittyykö tuohon hankaavaan ääneen, mutta vaihteet myös takertelee kylmänä häiritsevän paljon. Varsinkin 1-2 menee huonosti sisään. Auttaakohan öljyjen vaihto? Lämpimänä vaihteet pelaa ihan hyvin. Vaihtoautotakuu on päällä niin täytyy viedä tutkimuksiin. Nyt tuntuu vähän sille, että oli virhe vaihtaa edellinen autoni (manuaali golf 7)tähän rs octaviaan.  :-\

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy