Varoittava tarina kreikkalaisesta virityksestä

Aloittaja tomppa68, 04.11.13 - klo:21:46

« edellinen - seuraava »

tomppa68

Kerron varoittavan tarinan mitä voi sattua kun ostaa chipatun ecun ebaystä.
Eli ostin tollasen mäpätyn ecun 3B -99 passattiin, 1,8turbo. Myyjä oli kreikkalainen chippausfirma microchips tuning.

Löin ecun passattiin paikoilleen ja koeajolla ekassa kiihdytyksessä about puolella kaasulla ahdot hyppäs yhtäkkiä yli kahteen bariin ja alko hillitön nakutus. Hölläsin heti ja ajoin takaisin pihaan ihan pintakaasulla ja sammutin auton. Jonkin ajan kuluttua uudelleen käyntiin ja turbon suunnalta kuuluu outoa ulinaa ja ahtoja nolla. Tarkastin kaikki ahto-ja alipaineputket ja komponentit ja mitään vikaa ei löytynyt. Ei vaan ahda ja ulisee.
No sit yritin seuraavana päivänä ajaa parin kilsan matkaa kaupalle ja yhtäkkiä ulina loppuu kokonaan ja älytön savutus pakoputkesta. Tiesin heti et turbohan se poksahti ja laskee nyt öljyt täydellä paineella pakosarjan kautta ulos.

Auto hinaten kotiin ja turbo levälleen ja akselihan siellä oli poikki. Ihan sieltä ahtopuolen (siis imuilma) pyörän juuresta naps ja pakopuolen tynkä pois laakeriholkista ja öljyt katin läpi pakoputkeen. Ja turbo oli vajaat puoli vuotta vanha ja noin 10.000 km ajettu.

No tilasin sit uuden turbon ja varmuden vuoks uuden N75 venan ja alumiinisen diverter valven ja ajattelin että nyt alkaa ecu toimimaan. Mutta eipä auttanut. Nyt ahdot nous siihen pyydettyyn 1,4 bariin mut heti kun meni yli yhden barin alko armoton nakutus. Löin vag-comin kiinni ja se näytti että lambda putoo nakutuksen alkaessa tasan nollaan eli hiton laihalle ja nakutusanturit KAIKISSA pytyissä tappiinsa.

Valitin noista myyjälle ja sanoin että haluan palauttaa ecun josta maksoin 300 puntaa eli about 350 egee plus postit.
Myyjän kans koitettiin pähkäillä et mikä ois vikana ja mittasin bensanpaineet tyhjäkäynnillä sekä ajossa kun se alkaa nakuttamaan ja paineet oli mitä pitääkin ja olin vaihtanut bensansuodattimen aiemmin.
Kauheen väännön jälkeen myyjä sanoi että okei, palauta ecu ja hän antaa rahat takaisin miinus postikulut kumpaankin suuntaan.

Lähetin ecun takas Ateenaan ja ei kuulu rahoja. Myyjä laittoi viestiä, että miksi oon koittanut lukea hänen mäppäämäänsä ecua? No mie vastaan että mitä vittua? En osaa lukee niitä eikä miulla oo sellasii softia tai taitoja jolla tuota vois tehdä. Jätkä laittaa sit tälläsen viestin miulle:
"I know exactly what you guys did.
So don't threaten me because I have all the proofs!
I will refund your money since I cannot be bothered with crooks who steal in
order to get through life.
So, good luck with it! I am sure you are going to need it!"

Sillo miulla kärähti käämi ja vannoin, että kerron tän tarinan joka hemmetin vag-foorumilla jotta muut osaa varoa tollasii mulkkuja.
Eipä tässä muuta. Rahat tuli takas (miinus 35 euroo posteihin) ja jälelle jäi paskan maku suuhun ja hajonnu turbo.

tarzi

Pakko kysyä, minkä helevetin takia lähetit ecun johonkin kreikkaan kun samalla hinnalla saisit suomessa ihan kunnon säädetyn ohjelman???

Itsekkin voi älyä käyttää noissa hommissa!
- Audi a6 allroad quattro 3.0 tdi tiptronic - 07 350hp/750nm "hybrid"


- Skoda Octavia Combi 2.0 TDi DSG -06 elegance sport

tomppa68

En lähettänyt tietenkään alkuperäistä ecua mihinkään vaan ostin kokonaisen mäpätyn ecun sieltä jonka sitten sain palautettua. Eli alkuperäinen on tälläkin hetkellä passatissa kiinni ja toimii hienosti.

rob-s

Totuus on se, ettei tuntemattomilta firmalta mitään ecuja pidä ostaa ja asentaa autoonsa. Sama tarina oikeastaan Suomessakin noitten ohjelmointien kanssa eli kannattaa vain ostaa tunnetuilta softatoimittajilta (ABT, REVO, Oettinger jne).
Nykyiset: Audi R8 4.2 V8 ja Audi A5 B9 2.0TFSI quattro
Ex: Audi A4 B8.5 2.0TFSI quattro
Ex: Porsche 981 Boxster
Ex: Porsche Cayman S
Ex: Audi RS4 4.2FSI V8 B7 sedan
Ex: BMW 328i TwinPower Turbo Sport F30 Sedan /
Ex: Audi A5 2.0TFSI quattro cabriolet s-tronic  /
Ex: A5 3.0TDI quattro coupe s-line

lortti

Sääli että auto on tohjona mutta pakko sanoa että sitä saa mitä tilaa.... Yleensä näissäkään ei halvalla saa hyvää. Vai mikä lie nyt syynä että piti kreikasta asti alkaa tilaamaan. Olisikohan kuitenkin trollia vähän nyt ilmassa...

tomppa68

Ei oo trolli ja passatti on nyt ehjä ja ajossa kuten tossa jo sanoinkin. Kirjoitin tarinan julki siksi kun alkoi vituttamaan se varkaaksi nimittely.

Sent from my GT-S6500 using Tapatalk 2


Kennedy

Tyhmä enemmänkin.

Se mikä voi toimia kreikassa ei välttämättä toimi täällä.
Polttoaine erot vaikuttaa jo asiaan.
Korkeus merenpinnasta vaikuttaa myös asiaan.

Ecut pitää säätää kyseisen maan mukaan käyttöön aina eikä arpoa yleismallisia tai rapakontakaa.
300ZX
Passat Variant 2013

Guido

Lainaus käyttäjältä: Kennedy - 05.11.13 - klo:08:01
Se mikä voi toimia kreikassa ei välttämättä toimi täällä.
Polttoaine erot vaikuttaa jo asiaan.
Korkeus merenpinnasta vaikuttaa myös asiaan.

Kreikka ei tosin taida olla ainakaan oleellisesti korkeammalla / matalammalla kuin Suomi merenpintaan verrattaessa. Enkä usko, että polttoaineessakaan kovin oleellisia eroja on.

teräksenharmaa

En kelpuuttaisi ecua, jolla voi ajaa vain kotikylän olosuhteissa yhden ja ainoan jalostamon bensalla. Aika nihkeätä lähteä matkallekin, jos pitää ottaa matkan bensat mukaan.

brainsurgery

Kyllä mun autoon asennettu yleismallinen rapakon takana tehty APR-softa toimi hyvin myös Kreikassa ajettaessa kreikkalaisella bensalla.

Pertsa

Tais käydä niin että kun Jorgos tajusi että kyseessä on suomalainen, niin päätti tehdä jäynän ja lähetti paskan ecun/softan ;)
Suomalaisethan ei niin hyvässä huudossa Kreikassa varmaan olleet taannoisten tukipaketti/vakuushässäkän takia :)

cipher

Tilataanpa 14 vuotta vanhaan passattiin ecu jostain netin syövereistä (tässä tarinassa kreikasta), ei mennyt ihan kuten unelmoitiin, avaudun siitä sitten uusien käyttöautojen vaihtajien palstalla - on kyllä nerokasta.

Voisihan sitä joku asiallisempi kysyä vaikka oliko turbo kypsä jo ennen tuota ecu-pelleilyä tms.

brainsurgery

Njoo, jälkiviisas on aina helppo olla mutta tuohon 1.8T myllyyn saa kyllä softaa lähempääkin ja halvemmalla.

Guest-413059

Ehkä aloittajan dissaamisen sijaan tässä kannattaisi nyt oikeasti keskittyä olennaiseen.

Joku on maksanut oppirahansa ja haluaa nyt asiasta kertoa. Varmasti ketä tahansa tuollainen vituttaisi, niin pitääkö vielä kääntää puukkoa haavassa ja vielä renkata edestakaisin. "Mene itkemään muualle"-asenteella. Isot miehet...

Totta on että tuningit voi hoitaa lähempääkin kun Suomestakin saa kuitenkin ihan hyvää palvelua ja asiantuntemusta. Mielestäni kuitenkin on hyvä että kokemuksia jaetaan täällä tällaisistakin paikoista.  1.8T koneisiin on kuitenkin niin paljon valinnanvaraa, että kokemukset niin hyvät kuin huonotkin on ihan tervetulleita, että joku muu löytää vaikka sitten kakkosautoonsa tai poikansa autoon järkevän vaihtoehdon...

tomppa68

Juu. Sori en tiennykkää et tää on eliittiautoilijoiden foorumi jossa yli 10 vuotiaat paskat on afrikanvientikamaa. Ajattelin vaan kertoa kokemukseni kun lähdin normaalista poikkeavaa polkua matkaan. Kiitos ja anteeks.

Sent from my GT-S6500 using Tapatalk 2


Pertsa

Lainaus käyttäjältä: tomppa68 - 05.11.13 - klo:08:58
Juu. Sori en tiennykkää et tää on eliittiautoilijoiden foorumi jossa yli 10 vuotiaat paskat on afrikanvientikamaa....
Ei nyt sentään liioitella, siihenhän riittää jo vuoden-kahden ikäiset autot jotka on jo paalivalmiita tämän foorumin mukaan, ratti kiiltää ja muuta vakavaa kulumaa :)

Janneh

Eihän tuo nyt hintana ole kyllä paha.. Ehkä sulle sattui tulemaan joku maanantaimalli. Sait kuitenkin rahasi pois joten mielestäi kauppias toimi oikeen. En tiedä jääkö noihin Ecuihin talteen joku "viimeksi kopeloitu" -date mistä myyjä teki johtopäätöksiään että olisit sorkkinut softaa.

Ite en lähtisi auton sielua sorkkimaan muualla kuin rullien päällä, vaikka se maksaakin tuplat tähän verrattuna.

tomppa68

Kauppias toimi muuten ihan ok lukuunottamatta perättömiä varkaussyytteitä. Ja kun suomalaista syytetään aiheetta varkaudesta niin rauhallisempikin kaveri näkee punasta.

Sent from my GT-S6500 using Tapatalk 2


Quality

Lainaus käyttäjältä: DeletedUser - 05.11.13 - klo:08:54
Ehkä aloittajan dissaamisen sijaan tässä kannattaisi nyt oikeasti keskittyä olennaiseen.

Joku on maksanut oppirahansa ja haluaa nyt asiasta kertoa. Varmasti ketä tahansa tuollainen vituttaisi, niin pitääkö vielä kääntää puukkoa haavassa ja vielä renkata edestakaisin. "Mene itkemään muualle"-asenteella. Isot miehet...

Totta on että tuningit voi hoitaa lähempääkin kun Suomestakin saa kuitenkin ihan hyvää palvelua ja asiantuntemusta. Mielestäni kuitenkin on hyvä että kokemuksia jaetaan täällä tällaisistakin paikoista.  1.8T koneisiin on kuitenkin niin paljon valinnanvaraa, että kokemukset niin hyvät kuin huonotkin on ihan tervetulleita, että joku muu löytää vaikka sitten kakkosautoonsa tai poikansa autoon järkevän vaihtoehdon...

Erittäin asiallinen puheenvuoro. Emme halua tästä foorumista pelkkää uusilla ajavien sivustoa, kyllä tänne ovat tervetulleita kaikenlaiset kokemukset. On enemmän kuin toivottavaa kertoa täällä myös tämäntyyppisistä kokemuksista, sillä ne ovat juuri sitä lisäarvoa, jota nettikeskustelut parhaimmillaan tuottavat. Joten lisää vaan tällaisia (en sentään toivo, että kovin moni kokisi ketjun aloittajan kaltaisen kohtalon).
A4 1.8T Avant Pro Business autom. --> XC60 D5 AWD Ocean Race + Summum Geartronic

Leben und leben lassen.

lortti

En nyt tiedä onko noin keski-ikäiseen autoon mahdollista tehdä softaviritys mutta minkä ihmeen takia pitää lähteä ecua ostamaan netin syövereistä kreikasta kun tämäkin forum on täynnä hyviä kokemuksia tunnettujen valmistajien virityksistä kuin myös kotimaisista custom softista.

Urlaub

Lainaus käyttäjältä: lortti - 05.11.13 - klo:09:22
En nyt tiedä onko noin keski-ikäiseen autoon mahdollista tehdä softaviritys

Miksi ei olisi? Ei 1,8T -moottorit sentään mitään kaasarikoneita ole. Tekniikaltaan aivan nykyaikaisia ja noitahan lastutettiin silloin 10-15 vuotta sitten oikein urakalla. Taisi olla niitä ensimmäisiä bensakoneita, joissa lastuttaminen nousi suuren yleisön tietoon.

lortti

Niin minä tarkoitinkin moottorin ecun uudelleenohjelmointia enkä mitään lastujen kolvaamista ecun kylkeen. Aika monesti tietotekniikassa se mikä onnistuu uuteen rautaan ohjelmallisesti ei vanhaan toimikaan. Mutta tosiaan en tiedä.

brainsurgery

Lainaus käyttäjältä: lortti - 05.11.13 - klo:09:42
Niin minä tarkoitinkin moottorin ecun uudelleenohjelmointia enkä mitään lastujen kolvaamista ecun kylkeen. Aika monesti tietotekniikassa se mikä onnistuu uuteen rautaan ohjelmallisesti ei vanhaan toimikaan. Mutta tosiaan en tiedä.
Ainakin 1.8T sähkökaasulliset versiot pystyy softaamaan.

hapelton1

Lainaus käyttäjältä: Urlaub - 05.11.13 - klo:09:37
Miksi ei olisi? Ei 1,8T -moottorit sentään mitään kaasarikoneita ole. Tekniikaltaan aivan nykyaikaisia ja noitahan lastutettiin silloin 10-15 vuotta sitten oikein urakalla. Taisi olla niitä ensimmäisiä bensakoneita, joissa lastuttaminen nousi suuren yleisön tietoon.

Eikö viimeisimmät olleet 2007 malleja?

Repost

Mulla oli joskus 1.8T A3 vm.2001 ja siihen kävin tiputtamassa uuden softan, oli muistaakseni revotec tai jotain sellaista.
Perstuntumalla tehot nous huimasti. Softa laitettiin muistaakseni noin 100tkm kohdilla ja kun myin auton oli sillä ajettu noin 250tkm.
Mitää ongelmia ei koskaan ollut ja auto toimi moitteettomasti vaikka moni varoitteli enne kun softan otin.

tomppa68

Sähkökaasulla tää miunkii pasuuna on ja softaamalla lastutettu ecu. Tohon ecuun ei ees voi juottaa mitää piirijalkaa.

Sent from my GT-S6500 using Tapatalk 2


Quality

Lainaus käyttäjältä: hapelton1 - 05.11.13 - klo:10:04
Eikö viimeisimmät olleet 2007 malleja?

A4 B7 taisi olla niitä viimeisiä, joihin oli tarjolla tuo perinteinen 1.8T-kone. Itsellä oli sellainen, tosiaan vuosimallia -07. Hyvin pelitti, vaikkei softattu ollutkaan ;).
A4 1.8T Avant Pro Business autom. --> XC60 D5 AWD Ocean Race + Summum Geartronic

Leben und leben lassen.

hapelton1

Lainaus käyttäjältä: Repost - 05.11.13 - klo:10:17
Mulla oli joskus 1.8T A3 vm.2001 ja siihen kävin tiputtamassa uuden softan, oli muistaakseni revotec tai jotain sellaista.
Perstuntumalla tehot nous huimasti. Softa laitettiin muistaakseni noin 100tkm kohdilla ja kun myin auton oli sillä ajettu noin 250tkm.
Mitää ongelmia ei koskaan ollut ja auto toimi moitteettomasti vaikka moni varoitteli enne kun softan otin.

Näihän se juuri on. En ole koskaan kuullut, että pelkkä lastu olisi hajoittanut autosta mitään. Tehon nousu on niin maltillista, että  ei voi edes rikkoa mitään. Pitää ostaa vain tunnetun virittäjän tekemä ohjelma, jota on testattu ajan ja rahan kanssa.

Kytkimen luisuminen ja muut viat ovat melkein aina käyttäjästä kiinni ja olisivat todennäköisesti tulleet joka tapauksessa ajotyylistä johtuen.

P.Alikka

Lainaus käyttäjältä: Quality - 05.11.13 - klo:10:25
A4 B7 taisi olla niitä viimeisiä, joihin oli tarjolla tuo perinteinen 1.8T-kone. Itsellä oli sellainen, tosiaan vuosimallia -07. Hyvin pelitti, vaikkei softattu ollutkaan ;).
Eikö tuota konetta saanut myös Seat Exeoon alussa? Siis vuoteen 2009 vai jopa 2010 asti?

Siis tämmöisiä:

http://www.nettiauto.com/seat/exeo/5949457
Ajossa I: Seat Leon ST FR 1,8 TSI DSG
Harrasteena: Nahkea Opel
Ex-VAG Skoda Octavia 2,0 TDI+DSG

Sniiki

Toivoa sopii ettei foorumilla yleisty tämän ketjun alkupuolen kaltaiset Ville viisvee vinoilut jos ja kun aloittajankin tarkoitus lieni lähinnä jakaa oma kantapään kautta opittu viisaus. En ainakaan itse oo huomannut aiemmin yhtään "ostin ebaystä softan ja moottori lahos" -ketjua joten, oli se sitten itsestäänselvyys tai ei, onpahan siitäkin nyt tarinansa ja varoittava esimerkki. Pelkkää plussaa muille joten menkää kyräilijät pahoittamaan/hyvittämään mielenne vaikka meneillään oleviin IS:n natsimuksupuku-keskusteluihin.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy