Mitä vaadit taksilta? Kokemuksia, kannanottoja.

Aloittaja Quality, 31.03.10 - klo:16:27

« edellinen - seuraava »

Markku J

Suomen taksi on "maailman paras" oman kokemukseni mukaan. Aika paljon olen matkustanut maailmalla, mutta parempaa en ole nähnyt. Hinnoittelu on luotettavaa ja selkeää. Palvelu hyvää, kalusto kunnossa ja etenkin puhdasta (verraten vaikka Ruotsin sisältä likaisiin autoihin). En haluaisi tippikäytäntöä Suomeen. Meillä hinnoittelu on niin suoraselkäisen rehellistä nyt. Mitä nyt periaatteessa epärehellinen kuski voi painaa kalliimman taksan päälle asiaa tuntemattomille.

Kiinassa asuessani aikanaan käytin paljon taksia, ja nuo autoluokkien mukaan tehdyt hinnoittelut tulivat tutuksi. Se voisi olla yksi mahdollinen muutos. Mutta monia ongelmiakin se toisi tolpille ja lentokentälle.

KariH

Ruotsissa kun vapauttivat taksiluvat niin niillä homma levisi täysin käsistä.
Ruotsi on nykyisin täysi kehitysmaa taksien suhteen. Hinnat pitää sopia etukäteen, kalusto on mitä on, jos onnistut saaman kuskin ajamaan mittari päällä niin reitit on melkoista kiertoajelua jne...

Jos luvilla saadaan homma pysymään nykyisellään suomessa, niin toivottavasti eivät koskaan niistä luovu, vaikka sitäkin on jotkut ehdoteleet.

Rooivalk

Suomessa: Ei n****ri, ei hoono soomi. Ruotsiin en mene, koska siellä vastaavat tapaukset saavat laillisesti ryöstää asiakkaan.

Vaginisti

Suomessahan on perinteisesti ollut aina hyvät taksit, autot on kunnollisia ja uusia, veroedut ja alan säätely pitää siitä huolen. Jos säätelyä höllennettäisiin niin kilpailu varmaan toisi mukanaan huonommat kulkupelit. Sen vähän mitä taksia itse käytän, maksan mieluusti enemmän siitä, että auto on uusi, eikä mikään likainen vanha mersu kuten Ruotsissa. Lahden takana tosin voi tulla 100 kertaa kalliimmaksi jos käy huono tuuri... Mitä tulee taksimatkailuun niin paras taksi on sellainen, joka ei ole mykkä mutta ei myöskään räpätä kokoajan. Mykässä taksissa on outo olla jos ainoat sanat on määränpää ja hinta... 

Zaasa

Lainaus käyttäjältä: Antza - 06.04.13 - klo:00:14
Riihimäellä myös bongattu Kia taksina. Ja ammattiajossa nähty sellainenkin kinneri kuin farkku-Octavia, mitä lie yrittäjä miettinyt..   ::)  ;D
Ei tuo vielä mitään.Harvoin käytän taksia,viimeksi sellaisen tilatessani sain Toyota Verson manuaali vaihteisena ::) Sääliksi kävi kuskia kauhaa väännellessä.

Taksilta en odota muuta kuin luotettavuutta,vie lyhyintä reittiä tilattuun kohteeseen.Aina ei ole mennyt näin,se onkin sitten toinen juttu ;)

DSGOK

Tarkennetaan vielä tuota tippi-kommenttia. Ilman muuta voi tipata, "jos siltä tuntuu". En vaan halua, että Suomeen juurtuu jenkki-tippikulttuuri, jossa tippi on oletusarvo ja osa liksaa. Siinä mielessä meillä on jo tipit hinnoissa.

Vaarivanhus

Lainaus käyttäjältä: DSGOK - 06.04.13 - klo:21:14
Tarkennetaan vielä tuota tippi-kommenttia. Ilman muuta voi tipata, "jos siltä tuntuu". En vaan halua, että Suomeen juurtuu jenkki-tippikulttuuri, jossa tippi on oletusarvo ja osa liksaa. Siinä mielessä meillä on jo tipit hinnoissa.
Se, että työn tehnyt alkaa "käsi ojossa" pitää tippiä itsestään selvyytenä ("jenkki-kulttuuri"), pilaa koko idean. Siinä, että tipin saaja kokee sen mukavana yllätyksenä, piilee asian ydin. Myöskään asiakkaan "pitkin hampain" antama tippi ei ole sitä, mitä ajan takaa vaan vapaaehtoisuus. Suomen käytäntö on oikein hyvä nykyisellään.
Joutilas 76v

VWRiddare

Lainaus käyttäjältä: Vaarivanhus - 06.04.13 - klo:20:46
Minun kohdallani tipin anto ei kuulu minkään valtakunnan apinoimiseen vaan ajatukseen "työmies, jopa renki on hyvästä työstä tippinsä ansainnut".
Joo, kyllähän sitä meikäläinenkin olen tippiä taksarille, sähkärille sun muille satunnaisesti antanut, jos palvelu on ollut erikoisen hyvää :D Tuohon Ruotsin käytäntöön vielä haluaisin sanoa sen, että toivottavasti ei koskaan tule tänne. Täysin epäonnistunut. Kerran lensin Landvetterin kentälle, ja heti kun astui ulkoilmaan hallista matkalaukkujen kanssa, niin heti oli joku Afrikan sarven edustaja laukussa kiinni, ja yritti väkisin vetää vanhaan Taksimersuun. Sanoin heti, että ei kiitos, mutta ei vaan halunnut antaa periksi. Hänen "taksissaan" istui edessä repsikan paikalla jo ilmeisesti kakkoskuski, joka myös riensi auttamaan kapsäkkien nostossa. Se riitti silloin mulle. Riuhtaisin laukun irti, ja vinkkasin autojonossa olevalle "normaali taksin" kuljettajalle, että viitsikkö nostaa nämä laukut autoosi. Mielellään tämä virallisen taksin kuljettaja sen tekikin. Peräämme saimme kuulla jotain käsittämätöntä huutelua. Autossa tämä taksari sitten manasi tämän ruotsalaisen taksisysteemin, koska se on mennyt aivan hulvattomaksi. Nämä moniosaajat jopa ryöstelevät asiakkaita, ja jos perille selviää, niin hinta voi olla vaikkapa kolminkertainen.

Pertsa

Itse en kyllä keksi tilannetta jossa taksikuskille pitäisi antaa tippiä. Erikoisen hyvästä palvelusta? Millaista se voisi olla? Jos kuski osaa ihan itse ajaa annettuun osoitteeseen ja veloittaa siitä mittarin mukaisen maksun niin minusta sen pitää riittää. Nykyisin tosin aika usein kun vaikka Helsinki-Vantaalta lähtee ja antaa kotiosoitteen niin useimmilla on jonkinlainen aavistus missä suunnalla ko. paikka voisi olla. Lähemmäs kun saavutaan niin pitää alkaa jo neuvomaan kuskia mistä käännytään minnekin. Ei se sinänsä haittaa mutta en oikein ymmärrä miksi suuri osa ei jaksa naputella sitä osoitetta navigaattoriin.

JakeS

Lainaus käyttäjältä: Pertsa - 06.04.13 - klo:22:27

Olen kyllä asiasta kokolailla eri mieltä eikä tämä koske vain taksikuskeja. Jos itse koen saaneeni hyvää palvelua niin jätän ainakin pikkukolikot keräämättä takaisin. Se ei minun henkilökohtaista talouttani mihinkään suuntaan kaada mutta saattaa tehdä hyvän mielen vastapuolelle. Varsinaista tippikulttuuria amerikan malliin en minäkään kannata mutta muutaman kolikon jättäminen on kokonaan toinen asia. Itse henkilökohtaisesti jätän pienimmät rahat myös siwan ja shellinkin kassalle. Joskus aikoinaan paikallisen siwan kassaneiti totesi että jos jokainen muukin jättäisi niin tehtäisiin henkilökunnan kesken tallinnan matka kerran vuodessa. Pienistä puroista saattaa tulla iso virta  :)

Tuohon navin käyttöönkin haluaisin kommentoida vielä sen verran että taksinkuljettajille on käynyt samanlailla kuin kännyköiden tullessa markkinoille. Kukaan ei muista puhelinnumeroita ulkoa. Sama juttu navien kanssa. Paljon enemmän ammattitaidottomia ratissa kun ei tarvitse kylttejä katsella, karttaa lukea ja palomiehen käsikirjaa lukea. Navi on hyvä renki mutta huono isäntä. Jos asiakas osaa lopussa hieman neuvoa ilman navin käyttöä niin kuljettajakin oppii ihan toisella tavalla.
Tämä kaikki avautuminen pitkän kokemuksen pohjalta  :)

Bemari m135 -16,  Renault Clio  -17, S-max 2,0 tdci -18, Vw Polo sedan -19

Pertsa

^Tottakai tippiä voi ja pitääkin antaa jos saa erityisen hyvää palvelua, milloin missäkin. Itsekin annan kyllä jos sen näen aiheelliseksi esim. ravintoloissa. Taksissa ei kyllä tule annettua. Jos kuljettaja nostaa laukut kyytiin ja osaa ajaa perille niin kyllä kai se vielä kuuluu perushintaan? Millaisesta palvelusta pitäisi maksaa vielä lisää?

savolaiskollega

No, jotkut antaa tippiä, toiset kitupiikit 8) ei koskaan. Eihän sitä olekaan pakko antaa, pääasia että kyytimaksun saa. Ja tosiaan suurimmalle osalle asiakkaista esim. auton merkillä ei ole minkään valtakunnan merkitystä, muut asiat ratkaisee sen onko tyytyväinen vaiko ei.

JS83

Lainaus käyttäjältä: Pertsa - 07.04.13 - klo:16:13
... Itsekin annan kyllä jos sen näen aiheelliseksi esim. ravintoloissa. Taksissa ei kyllä tule annettua. Jos kuljettaja nostaa laukut kyytiin ja osaa ajaa perille niin kyllä kai se vielä kuuluu perushintaan? Millaisesta palvelusta pitäisi maksaa vielä lisää?

Miksi annat tippiä ravintolassa? Eikö se riitä, että tarjoilija tuo hyvän ruoan sinulle ja saat hyvää palvelua. Sehän kuuluu perushintaan...

Kopsu

Sen verran on alasta kokemusta että arviolta 500 tkm on tullut takseja vuosien saatossa harrastukseksi ajeltua.

Nuo tipit ovat aina mieluisia yllätyksiä kuskille.  ;) nykyään kun 70 % maksuista tulee kortilla ne ovat entistä harvemmassa, lähiöiden keskikaljabaareista niitä tulee useimmin ja omilla puhelahjoilla pystyy tuota kassavirtaa lisäämään. Mutta en tosiaankaan pidä kenenkään velvollisuutena jättää tippiä, riittää kyllä jos pystyy sen mittarissa seisovan summan hoitamaan. Useimmiten kinaa tulee reitinvalinnasta ja tulee aika usein varmistettua tuo reitti etukäteen jos on useampi vaihtoehto. Ja jos joku kokee itsensä "huijatuksi" niin kohtuullistan takuulla summan kohdalleen vaikka tiedän omalla lähialueella noin euron tarkkuudella mitä matka kustantaa paikasta a paikkaan b.

Ihan kaikkia kujanpätkiä ei kukaan muista, mutta kyllä se lääkäri tai lakimieskin joutuu välillä ottamaan kirjan käteen ja katsomaan sieltä. Navigaattoria tulee aina välillä käytettyä, mutta noiden kapistusten reitinvalinnat on vähän niin ja näin.

No ihan mukavaa ja vapaata puuhasteluahan tuo on kun ottaa sen harrastuksen kannalta. Eipä tuolla rikastumaan pääse mutta ei pahemmin köyhdykään

Lupien vapauttamisesta ja hintojen pudottamisesta olen jäävi sanomaan mitään, kannattaa kuitenkin myös pohtia että noin puolet taksin tuloista tulee muualta kuin niistä baarikyydeistä. Eli koululaisista, vanhuksista, sairaaloista yms. ja Suomesta tosiaan löytyy aika monta kyläpahasta missä toiminta lähentelee jo sosiaalipalvelua.

Niin ja se auto, siitä on ehkä noin 10 % asiakkaista kiinnostunut ja näistä alle puolet haluaisi välttämättä sen mersun. Edes sen C-sarjalaisen jossa joutuu istumaan polvet kurkussa.

JakeS

Lainaus käyttäjältä: Pertsa - 07.04.13 - klo:16:13
^Tottakai tippiä voi ja pitääkin antaa jos saa erityisen hyvää palvelua, milloin missäkin. Itsekin annan kyllä jos sen näen aiheelliseksi esim. ravintoloissa. Taksissa ei kyllä tule annettua. Jos kuljettaja nostaa laukut kyytiin ja osaa ajaa perille niin kyllä kai se vielä kuuluu perushintaan? Millaisesta palvelusta pitäisi maksaa vielä lisää?
En ymmärrä, valitettavasti. Palvelu kuin palvelu. Ravintolassa saat hyvää palvelua saamalla maukkaan aterian nopeasti tarjoiltuna, maksat tippiä. Saadessasi kuivan pihvin tunnin odotuksella nuivalta tarjoilijalta, et maksa tippiä. Taksissa kuljettaja avaa ovet pakkaa laukkusi, ajaa tasaisesti turvallisesti sinut perille siistillä taksilla ja tietenkin asianmukaisesti käyttäytyen. Saatatte jopa keskustella päivän asioista tms, annat tippiä. Mikäli taas aikaisemmin mainitut asiat eivät täyty niin miksi pitäisi tippiä antaakaan.
Jos yrityksen kortilla suoritetaan maksu niin tänä päivänä se tässä yt-neuvottelujen keskellä ei välttämättä ole yrityksen toimintatavan mukaista mutta voi sitä siltikin sen kakkosen taskun pohjalta kaivaa ja sanoa että käy vaikka kahvilla..
Turhaa tämä taitaa olla koska ainakin meillä on niin suuri näkemysero näistä asioista. Kyllä kuljettajat saavat enemmän narinaa kaikenmaailman asioista (taksimatkojen kalleudesta kun epsanjassakin pääsi saman matkan vitosella, mutta sehän onkin kuljettajan/autoilijan vika...).
Bemari m135 -16,  Renault Clio  -17, S-max 2,0 tdci -18, Vw Polo sedan -19

Dirti

Lainaus käyttäjältä: JakeS - 07.04.13 - klo:17:42

+1

Paitsi tuohon kuivan pihvin saamiseen tunnin odottelulla, tällöin en suostu itse maksamaan mitään. Tosin en kyllä suostuisi syömään kyseistä annostakaan vaan lähettäisin sen takaisin keittiöön ja lähtisin pois.
Polttomoottorilla liikkuvat:

Skoda Superb 1.4 TSI ACT DSG Style 2016
MAN TGM 18.290 2017

"Lihaksilla" liikkuvat:

GT Zaskar Expert 2009
Felt Bandit

OBDeleven@Espoo

BeeKasi

Lainaus käyttäjältä: Vaarivanhus - 06.04.13 - klo:21:28
Se, että työn tehnyt alkaa "käsi ojossa" pitää tippiä itsestään selvyytenä ("jenkki-kulttuuri"), pilaa koko idean. Siinä, että tipin saaja kokee sen mukavana yllätyksenä, piilee asian ydin. Myöskään asiakkaan "pitkin hampain" antama tippi ei ole sitä, mitä ajan takaa vaan vapaaehtoisuus. Suomen käytäntö on oikein hyvä nykyisellään.

Niin siis, pohjois-amerikassahan ei ole "tippikulttuuria". Tarjoilijat etc. todellakin saavat niillä nurkin palkkansa näillä tarjoilupalkkioilla. Se vaan on osalle härmäläisistä vaikea ymmärtää.
B8 3.0 TDIq S-Tronic -10 // C5 2.4 kuminauhaAvant-02

Pertsa

Lainaus käyttäjältä: JS83 - 07.04.13 - klo:16:51
Miksi annat tippiä ravintolassa? Eikö se riitä, että tarjoilija tuo hyvän ruoan sinulle ja saat hyvää palvelua. Sehän kuuluu perushintaan...
Niin kuuluu, tuollaisesta normaalista palvelusta en annakkaan. Jos tarjoilija osoittaa muuten asiantuntemustaan ruokiin, viineihin tai yleensä osoittaa olemuksellaan sen että on kiinnostunut siitä mitä asiakas haluaa ja selvittää lisää jos ei osaa heti vastata kysymyksiin niin tällöin tulee tippiä, peruspalvelusta ei.

Vaginisti

Ehkä olen tollo mutta en ole ikinä tipannut missään tilanteessa Suomessa. Palkanhan jokainen saa tehdystä työstä, ei siihen mitään teennäistä hymyilypalkkiota tarvitse lisäillä. Jotenkin etoo koko ajatus. Jenkkilässähän se on normaalia ja palvelun pitänee olla todella surkeata, että sitä n. 10% tippiä ei anneta, muutenhan se on käytännössä ns. pakollinen ja kuuluu tapoihin.

pokkus

Lainaus käyttäjältä: Markku J - 06.04.13 - klo:20:50
Kiinassa asuessani aikanaan käytin paljon taksia, ja nuo autoluokkien mukaan tehdyt hinnoittelut tulivat tutuksi. Se voisi olla yksi mahdollinen muutos. Mutta monia ongelmiakin se toisi tolpille ja lentokentälle.

Tämä olisi minusta hyvä käytäntö Suomessakin. Hinnastohan on jo kallistuva asiakasmäärän mukaan (isompi auto = enemmän matkustajia = korkeampi hinta), mutta ideaa voisi olla ns. budjetti-taksille, jossa taksa olisi halvempi kuin "hienompien" taksien kyydissä. Ongelmilta tuossa ei varmastikaan säästyttäisi, jos kysyntä jompaan kumpaan luokkaan kasvaa suureksi. Tällä tavoin taksipalvelut voisi kuitenkin saada paremmin käyttöön myös vähävaraisempien piirissä.

pokkus

Kerran olen yrittänyt taksissa tipata kuljettajaa maksamalla kortilla, mutta ei se oikein onnistunut. Kuski ei tiennyt miten se tehdään :) Käteistä ei silloin ollut mukana ollenkaan. Jenkkilän tippikulttuurin ja paremman asiakaspalvelun jälkeen, esimerkiksi ravintoloissa, voi olla hankala palata takaisin Suomeen, jossa palvelua harvemmin saa muuta kuin tilauksen yhteydessä ja laskun maksamisessa. Minusta tippikulttuuri on hyvä tapa varmistaa riittävän palveluhenkilöstön määrä sekä hyvä asiakaspalvelu. Siinä kun oman palkan eteen on oltava oikeasti annettava hyvää asiakaspalvelua.

Dirti

Lainaus käyttäjältä: pokkus - 07.04.13 - klo:20:28
Kerran olen yrittänyt taksissa tipata kuljettajaa maksamalla kortilla, mutta ei se oikein onnistunut. Kuski ei tiennyt miten se tehdään :) Käteistä ei silloin ollut mukana ollenkaan. Jenkkilän tippikulttuurin ja paremman asiakaspalvelun jälkeen, esimerkiksi ravintoloissa, voi olla hankala palata takaisin Suomeen, jossa palvelua harvemmin saa muuta kuin tilauksen yhteydessä ja laskun maksamisessa. Minusta tippikulttuuri on hyvä tapa varmistaa riittävän palveluhenkilöstön määrä sekä hyvä asiakaspalvelu. Siinä kun oman palkan eteen on oltava oikeasti annettava hyvää asiakaspalvelua.

+1
Polttomoottorilla liikkuvat:

Skoda Superb 1.4 TSI ACT DSG Style 2016
MAN TGM 18.290 2017

"Lihaksilla" liikkuvat:

GT Zaskar Expert 2009
Felt Bandit

OBDeleven@Espoo

JakeS

Lainaus käyttäjältä: pokkus - 07.04.13 - klo:20:22
Tämä olisi minusta hyvä käytäntö Suomessakin. Hinnastohan on jo kallistuva asiakasmäärän mukaan (isompi auto = enemmän matkustajia = korkeampi hinta), mutta ideaa voisi olla ns. budjetti-taksille, jossa taksa olisi halvempi kuin "hienompien" taksien kyydissä. Ongelmilta tuossa ei varmastikaan säästyttäisi, jos kysyntä jompaan kumpaan luokkaan kasvaa suureksi. Tällä tavoin taksipalvelut voisi kuitenkin saada paremmin käyttöön myös vähävaraisempien piirissä.
Ideana hyvä mutta käytännössä vaan ei toimi... Auton hinnalla ja merkillä kun ei ole alalla täällä suomessa niin suurta merkitystä. Menee kärjistetyksi mutta jos kunnollisella autolla ajat matkan x hintaan 40 â,¬ ja loppuunajetulla pikkudacialla saman matkan hintaan 38 â,¬ niin ei taida olla markkinoita. Ala on suomessa tarkasti säädelty ja yhteistyökumppanitkin monopoliasemassa, ja jopa vakuutisyhtiötkin rankaisevat taksialaa niin auton hinnan merkitys ei ole niin suuri. Moni alan yrittäjä sanookin että maksaa ennemmin autokauppiaalle kuin verottajalle. Tämä minun esimerkkini koskee nimenomaan ruuhkasuomea ja siellä olevaa taksiliikennettä. Ja jos kuvitellaan tilannetta ihan hatusta vedetyillä merkeillä vaikka passat ja mb niin välirahoissakaan ei ole eroja vaihtaessa loppuuanjetun passatin uuteen samanlaiseen tai tehtäessä vastaavanlainen kauppa tavallisen mesen kanssa.
Vanhat taksit ovat ongelmajätettä merkkiliikkeille merkistä riippumatta.
Bemari m135 -16,  Renault Clio  -17, S-max 2,0 tdci -18, Vw Polo sedan -19

dosetti

Arvion siitä, miten nopeasti taksi tulee asiakkaan hakemaan. Tässä on paljon kehittämisen varaa, koska taksikeskus tätä ei tiedä eikä kuulu palveluun tiedustella tätä taksilta. Kuitenkin aikahaarukka on usein 15 min- 3 tuntia. Ja tämä tapahtuu töissä, itse vapaalla käytän hyvin harvoin taksia, en juuri koskaan - minulle ihan liian kallista siirtymistä paikasta toiseen.

Kopsu

Tuollaisen saapumisaika-arvion antaminen on käytännössä mahdotonta muuten kuin soittamalla autoon suoraan. Toki keskus näkee missä autot menevät, mutta entäs sitten jos asiakkaalle sanotaan 10 min ja auto tuleekin viidessä. Seurauksena valitus: "kun mulle luvattiin että tuut vasta..." Totuus kuitenkin on niin että useimmiten (noin 80 %) tapauksista auto odottaa kenkiään etsivää asiakasta kotiovella. Ruuhkahuiput poislukien taksia joutuu odottamaan suurehkon kaupungin alueella pääsääntöisesti max. 10 min, syrjäseuduilla luonnollisesti enemmän.

Kuulisin mieluusti milloin olet joutunut odottamaan 3 tuntia taksia, ehkä jossain saaressa kahden lossin takana vappuaattona?   ::)

JS83

Lainaus käyttäjältä: Kopsu - 08.04.13 - klo:12:19
Kuulisin mieluusti milloin olet joutunut odottamaan 3 tuntia taksia, ehkä jossain saaressa kahden lossin takana vappuaattona?   ::)

Vaiko kenties taksi on jo ennättänyt lähteä kun ei ole jaksanut odottaa...  ;)

dosetti

Lainaus käyttäjältä: Kopsu - 08.04.13 - klo:12:19
Tuollaisen saapumisaika-arvion antaminen on käytännössä mahdotonta muuten kuin soittamalla autoon suoraan. Toki keskus näkee missä autot menevät, mutta entäs sitten jos asiakkaalle sanotaan 10 min ja auto tuleekin viidessä. Seurauksena valitus: "kun mulle luvattiin että tuut vasta..." Totuus kuitenkin on niin että useimmiten (noin 80 %) tapauksista auto odottaa kenkiään etsivää asiakasta kotiovella. Ruuhkahuiput poislukien taksia joutuu odottamaan suurehkon kaupungin alueella pääsääntöisesti max. 10 min, syrjäseuduilla luonnollisesti enemmän.

Kuulisin mieluusti milloin olet joutunut odottamaan 3 tuntia taksia, ehkä jossain saaressa kahden lossin takana vappuaattona?   ::)

Juuri näin se menee. Työssäni siis joudun tilaamaan taksin asiakkaalle ja taksikeskus antaa monesti vain tiedon, että tilaus on laitettu menemään ja mahdollisesti ehditty puhelun aikana vastaanottamaan. Minulle ja sen hetkiselle asiakkaalle olisi silti hyvä tieto, milloin taksi tulisi asiakasta hakemaan - pääsisin jatkamaan työtehtäviäni ja asiakastyytyväisyys paranee, kun tietää että kyyti on. Taksikeskuksilla on ilmeisesti ohjeena olla antamatta lisätietoja, eikä heidän palveluun kuulu erikseen kysyä tilauksen vastaanottaneelta taksilta arviota saapumisajasta. Taksikeskuksella ei usein ole antaa kuljetuksen ottaneen yrittäjän nimeä tai puhelinnumeroakaan, josta voisin kysyä suuripiirteistä aikaa kuljetuksen saapumiselle. Tässä on mielestäni parantamisen varaa ja jopa kohtuullisen helpot keinot se toteuttaa (jo olemassa olevan järjestelmän päivittäminen, viestintäohjeiden uudelleen laatiminen).

Onneksi tähän mennessä olen hyvillä perusteilla saanut joskus erityis(?)palvelua, jolloin taksikeskus on luvannut kysyä kuljettajalta saapumisaikaa ja ilmoittaa se meille/asiakkaalle, tai vaihtoehtoisesti taksikeskus on kertonut, mistä taksi tulee ja minulla on sen yrittäjän puhelinnumero käytössä ja soitan suoraan kuljettajalle. Tilaan taksia maakunnassa 30-40km lähimmästä kaupungista, toki paikkakunnalla on myös takseja, mutta niiden ollessa kyydillä tai muuten estyneet, kyydin saamiseen menee arviolta keskimäärin >puoli tuntia. Maakunnissakin saattaa olla tavallisena päivänä ajoa niin paljon, että kyydin saaminen voi oikeasti kestää esimerkkini mukaisesti se 3tuntia (pitkähköt kuljetusmatkat ja rajallinen saatavuus (inva-varusteet, paaritaksi)).

Kopsu

Ilmeisesti olet töissä sairaalassa tms. Nykyinen KELA-uudistus käytännössä poisti mahdollisuuden soittaa suoraan autoihin jolloin tiedon sai heti. Maakunnassa helpotti asioita kummasti. Inva/paariautoja on vähän johtuen niiden järkyttävästä hinnasta. Tuollainen pyörätuolivarusteinen Transporter tms. maksaa luokkaa 70000-80000 â,¬ + käyttökulut 50 % enemmän kuin henkilöautossa. Ja käytännössä neljässä vuodessa tuo raha muuttuu ongelmajätteeksi. Arkiöisin nämä maakuntien autot sitten seisovat +400 min tolpalla päivystämässä sitä ainoaa satunnaista yökulkijaa paikallisesta pubista kahden kilometrin päähän kotiin.

Perusajatus kai taksinkin liiketoiminnassa on tuottaa omistajalleen voittoa. Taksien tapauksessa valtiovalta taksoja vahvistaessaan tarkistaa kuitenkin ettei tuota pääse liikaa kertymään.

JakeS

Lainaus käyttäjältä: Henkku - 08.04.13 - klo:11:04
https://kutsuplus.fi/home

Tuossahan on ratkaisu Pokkuksen toivomalle mallille. Joukkoliikenneluvillahan voi tehdä melkein mitä vaan paitsi notkua taksitolpalla.
Bemari m135 -16,  Renault Clio  -17, S-max 2,0 tdci -18, Vw Polo sedan -19

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy