Octavia III RS

Aloittaja Skoda Octavia 1.2T, 17.01.13 - klo:20:48

« edellinen - seuraava »

Lebis

Lainaus käyttäjältä: kuvaustakin - 06.09.13 - klo:21:08
Jäi hieman kesken tuo minun kirjoitus. Siis tarkoitin nimenomaan sitä vajaavetoisuutta. Tuolla teholla puolet vuodesta (siis talviajan) auto on melkoisen hengetön suorituskyvyltään tai pikemminkin sen siirtämisessä tiehen.
Tietenkin kesäaikana tilanne on toinen ja autolla voi hieman "iloitellakin".
Nythän tilanne on se että talvella liikennevaloista lähdettäess ei tule oikein mitään ja auto jää käytännössä paikalleen luistoneston hoidellessa hommansa tai sen poisottamalla tilanne on sama pois lukien nastoista lentävää kipinäsuihkua.
Hieman nopeammassa etenemisessä mutkatiellä joko ajovakauden hallinta hoitelee turhat vauhdit veks tai sitten todennäköisesti melkoista puskemista ilman ajovakauden hallintaa. Ja rengasleveyskin olisi talvella oltava luokkaa 185-195 että olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet saada pitoa renkaisiin.
Jää siis ominaisuudet talvella käyttämättä.
Mutta olen kyllä varma että ensi vuoden aikana autosta saadaan nelivetoinen versio jolloin se alkaa olla oikeasti ympärivuotiseen ajoon sopiva paketti. Toivottavasti sitä ei sitten hinnoitella ihan taivaisiin. Mutta odotellaan ja katsellaan, kyllä se sieltä tulee.

En tiedä minkälaisista autoista sinulla on kokemusta, mutta lainattu teksti on täyttä sitä itseään. Hyvä neuvo on opetella käyttämään ensin laitetta ennen kuin haukut sen toimintakyvyn.

Tsekkiferrari

Miten toimii mukautuva vakkari talvella lumisateessa, putoaako pois päältä lumen täyttäessä tutkan?

clima

Kävin eilen mielenkiinnosta kokeilemassa minäkin RäSän:

Metallinhohto musta TSI DSG farkku, 18 tuuman Dunlopeilla kyseessä.

Ulkonäkö: Auto näyttää farkuksi varsin hyvältä, mustapaketti tuo keulaan sporttisempaa tunnelmaa. Auton erottaa selkeästi kanssasisaristaan. Korkea tuo on, madallus on jäänyt n. 20 mm kesken. Pakoputkia en sen enempää tuijotellut mutta kuten aiemmin todettua niin mustatahan nuo pitäisi.

Ajoasento, tilat: Kessy toimii niinkuin pitääkin, autoon meno helppoa. Penkit ovat 175 cm kaverille ainakin hyvät, sivutukea ajossakin melko hyvin, istuinosan pituus hyvä, penkin sai omaan makuun tarpeeksi alas. Ainoastaan kiinteistä pääntuista sen verran moitetta että taakse nojatessa pää jää turhan kauas.
Ratti on erinomaisesti muotoiltu, yksi vakioautojen parhaista mitä on tullut vastaan.
Oven muovista ainoastaan kiinnivetokahvan kovamuovi tuntuu käteen krouvisti muotoillulta. Hanskalokeron kansi pistää hieman silmään myös kovamuovisena koska ympäristössä on pehmustettua muovia.
Ajossa huomaa että oikealle kyynärpäälle on hyvä tuki, vasen jää tyhjänpäälle tällaisella pikkukaverilla kun sivuttaissuunnassa on niin paljon tilaa  :) (kyynärtuki vasemmalla voisi olla leveämpi).
Tilaahan autossa on muutenkin niin paljon etten keksi mihin esim. nelihenkinen perhe enempää tarvitsisi.

Moottori, vaihteisto ja ajettavuus:
Pata tulille, ensin luulin aivan varmasti että istun disukassa, sen verran karkeasti tämä uusi(kin) TSI ääntelee. Siis vielä karkeammin kuin omani.
Siihen negatiiviset asiat moottorista jäävätkin, hienosti toimii tämäkin TSI, suorituskykyä on riittävästi, DSG toimii hyvin. Nautinnollista, helppoa matkantekoa tällä voimalinjalla ainakin.
Alusta on hieman kaksijakoinen, toisaalta pintakova, toisaalta reippaassa ajossa tukevuutta kaipaisi lisää. Ero omien autojen sporttisimpiin alustoihin on selkeä, mutta niin kai pitääkin. Ehdottomasti kannattaa kokeilla tähän autoon madallusalustaa, voisi tehdä hyvästä erinomaisen.
Hiekkatiellä kuopat ylittyvät hienosti, tosin pienen kumahduksen saattelemana. Tämä voi johtua hieman vaisusta meluntorjunnasta enemmän kuin itse alustasta, rengasmelua nimittäin myös satasen jälkeen löytyy melko paljon.
Kaiken kaikkiaan ajettavuus on siis erittäin hyvä, etuvetoisten parhaimmistoa. Pienet viilaukset em. seikkoihin tekisivät siitä erinomaisen.
Radiota kokeilin myös, perusäänentoisto on luokkaa surkea (niinkuin joka autossa merkistä riippumatta tuntuu olevan), ruksikaa autoihinne niitä Cantoneita!  :)

Hawtin

Lainaus käyttäjältä: kuvaustakin - 06.09.13 - klo:21:08
Mutta olen kyllä varma että ensi vuoden aikana autosta saadaan nelivetoinen versio jolloin se alkaa olla oikeasti ympärivuotiseen ajoon sopiva paketti. Toivottavasti sitä ei sitten hinnoitella ihan taivaisiin. Mutta odotellaan ja katsellaan, kyllä se sieltä tulee.

Ja mihinkähän "tietoon" tämä perustuu? Jos näin olisi, niin lähtisi aika moni uusi vajakki-räsä vaihtoon. Ja jäisi aika moni A4 kauppaan...
Superb Combi Sportline 2.0 TSI ABT 336 4X4 DSG

123eki

Lainaus käyttäjältä: Hawtin - 07.09.13 - klo:07:58
Ja mihinkähän "tietoon" tämä perustuu? Jos näin olisi, niin lähtisi aika moni uusi vajakki-räsä vaihtoon. Ja jäisi aika moni A4 kauppaan...

Juu.... Ja A3 Audista tulee aito nelivetofarkku:)


pikkuvika

Audi RS 4 pörinä saadaan siten,että takavaimentimien edessä on joku läppäsysteemi jolla avarretaan putkistoa sport asennosa. Eli äänet ovat aidot. Muuten..... nythän joku tarvikevalmistaja voisi alkaa myymään skodaan eri ääni efektejä. Vois ostaa vaikkapa pappa tunturin äänet tai formula 1 äänet jne...

deeaa

Lainaus käyttäjältä: Markku J - 06.09.13 - klo:20:30
Nuo Xtrem -vanteet ovat niin rumat, että ne muuttuvat jo lähes kauniiksi minun silmissäni. Erilaiset... siksi tilasin ne. Moni niitä kammoksuu, mutta ei haittaa.

Vanne on ihan hieno mutta noin vähäinen kumimäärä on todella karmean näköistä, näyttää kuin ajelisi vanteilla. Brr.

Sent from my HTC One X using Tapatalk 4


Markku J

Pitää kokeilla nuo Xtremet. Jos ovat "mahdottomat" ajaa, niin vaihdan sitten 18" -settiin.

nikob

Lainaus käyttäjältä: deeaa - 07.09.13 - klo:12:13
Vanne on ihan hieno mutta noin vähäinen kumimäärä on todella karmean näköistä, näyttää kuin ajelisi vanteilla. Brr.

Sent from my HTC One X using Tapatalk 4
Se on just tyylikästä  8).
Skoda Fabia RS Combi Race Blue -11
Opel Corsa OPC Azure Blue -16

darthjysky

Lainaus käyttäjältä: Ocutj - 06.09.13 - klo:23:48
Ei taida 16" vanne käydä talvipyöräksi, kun:

" edessä Golf GTI:n Performance-version isot ja kestävät jarrut punaisilla satuloilla."

http://www.tuulilasi.fi/koeajot/koeajossa-skoda-octavia-rs-se-parempi-gti

joo ei käy. Autotalo miettinen testannu eikä mahtunu paikallee.

Kuvistaki näkyy että 17" vanne sopii mutta rako jarrun ja vanteen välillä on hyvin pieni
If you were to battle an old Sith Lord in a lightsabre duel, you would find that we're only children playing with toys.

sala

Katselin tuossa uuden rs octavian suorituskykyä youtubesta kiihtyy 0-200 noin 20s, 1,8 noin 35s, vanha rs noin 27s. Tuo 20s hakkaa monet tehokkaammatkin pelit. Noiden videoiden tuloksiin täytyy tietysti suhtautua tietyllä varauksella, mutta vaikuttaa aika hyvältä tuo uusi rs.

Markku J

Kävin vielä Tikkurilassa hiplaamassa RS:ää, kun Audi A3 -visiitiltä palasin. Sitä kun on arvosteltu aikalailla halvemman oloiseksi.
Yritin ottaa pois päästä niin Skoda kuin Audi -lasitkin ja katsella viimeistelyä kriittisesti. En löydä siitä isommin pahaa sanottavaa. Ovien muovipaneelit ja halvahkon oloinen hanskalokeron kansi on useaan otteeseen mainittu. Ne eivät kuitenkaan erityisesti korostu. Ovilokeroissa on pehmuste, joka taas A3:sta puuttuu.

Ratti on loistava, viikset ja ratin rullat & painikkeet ovat samanlaiset kuin Audeissa. Keskikonsolin nappulat ihan vastaavia kuin vaikkapa Golfissa. Sisäpeili ja häikäisysuojat samaten voisivat olla vaikka Audista. Meikkipeileistä kyllä yllättäen puuttuu valo, joka esim. Golfissa on. Penkkien verhoilun saumat eivät ole ihan yhtä kauniisti viimeistellyt kuin Audissa tai Golfissa. Mittariston fontti on Audissa tyylitelty kauniimmaksi / modernimmaksi, mutta selkeydessä ei ole eroja.

Ovet ja luukut sulkeutuvat yhtä hienosti kuin sisarmalleissa. Moottoroitu takaluukku sulkeutuu Combissa yhtä hienosti kuin minun ex-A7:ssa. Moottoritilan verhoilut ja näkymät ovat kuin Golf GTI:stä, varsin siistiä. ACC -tutka on asiallisesti sijoitettu etuhelmaan. Valaisimien toteutus kestää vertailun Audiinkin. Maalipinnan viimeistely näytti erittäin hyvältä race bluessa - Audin tasoa ja parempi kuin useissa Bemareissa (niissä tahtoo olla appelsiinipintaa). Pakoaukkojen kehyksien toteutuksen "outous" ei tule näkyville, jos autoa tarkastelee kumartumatta lähitarkasteluun.

En löytänyt siis mitään merkittävää valittamista, tai halpuuden tunnetta tuovaa yksityiskohtaa RS:stä. Ihan hyvillä mielin odottelen sen saapumista.

Harmaa esittelyauto oli ajossa enkä päässyt tarkistamaan, onko siihen vaihdettu isommat vanteet.

Ishvan

Lainaus käyttäjältä: sala - 07.09.13 - klo:13:21
Katselin tuossa uuden rs octavian suorituskykyä youtubesta kiihtyy 0-200 noin 20s, 1,8 noin 35s, vanha rs noin 27s. Tuo 20s hakkaa monet tehokkaammatkin pelit. Noiden videoiden tuloksiin täytyy tietysti suhtautua tietyllä varauksella, mutta vaikuttaa aika hyvältä tuo uusi rs.

20 sekunnin aika on kyllä pakko olla puppua. Eikös esim. 335 buimuri / E46 M3, Audi S4 mene tuonne 20s pintaan.
MY -17 Volvo S60 D4AWD R-Design "Polestar 220hp/440nm" + Renault Clio 0.9Tce GTLine
ex.Volvo V60 D4A Ocean Race
ex.Volvo V60 D5 R-Design "Polestar"
ex.Volvo V60 D5A Summum

sala

Tuo 20s kyllä kieltämättä ihmetyttää itseänikin, löytyy youtubesta Skoda Octavia III RS TSI 2013 - acceleration 0-246 km/h, top speed test and more

makkis

Ei mene. Bullshittiä. Ykkönen on joutava vaihde etuvedossa jossa on yli 150 hv ja kakkosella saa jotain pitoa. Vaikka Räsä kolmosessa tuo XDS toimii toisin kuin kakkosessa, niin kymmentä sekuntia ei paikaltaan paremmin lähtö tee.

Ei 220 hv ole mikään maailman mahtilukema, passeli luku arkiautoon jossa on massaa 1500 kg.

Holkki

Lainaus käyttäjältä: makkis - 07.09.13 - klo:17:52
Ei mene.
Näin varmaan on....
Mikähän on Räsän oikea nopeus, kun tuossa videossa mittarissa näkyy 200, olisiko alle 190 km/h?

Keke78

Lainaus käyttäjältä: sala - 07.09.13 - klo:16:21
Tuo 20s kyllä kieltämättä ihmetyttää itseänikin, löytyy youtubesta Skoda Octavia III RS TSI 2013 - acceleration 0-246 km/h, top speed test and more

Onkoha tämä ihan totta... Oma romu on kuin täi tervassa 150 km/h jälkeen mutta tämä videon auto näyttää suorastan repivän vielä noissa nopeuksissa.

40 heppaa ei luulis ihan noin paljoa vaikuttavan.

Näin jähmeästi lähtee kevyempi kiesi 180 hepalla:https://www.youtube.com/watch?v=Qhzcnbsyym8
Fabia rs combi -11

ostanko

Vertailuarvona manuaalivaihteinen 230hp Golf GTI Performance kiihtyi 0-200km/h 24.2 saksalaisen sportauton numerossa 06/13. 

VWonderman

Tulipa koeistuttua punaisessa RS Combissa tänään VehoExpossa Lommilassa, hyvin Golfimainen vaikutelma ainakin sisustasta jäi. Hieman kyllä muoviset ovipanelit ja kovamuovi kojelaudan alaosassa pisti silmään, mutta muuten kojelauta ja penkit olivat asialliset. Tilaa oli kyllä vähintäänkin riittävästi sekä edessä, takana että tavaratilan puolella. Pakoputkenpäät eivät onneksi ihan niin pahasti särähtäneet silmään kuin olin kuvissa pelännyt, mutta samat feikkaukset paikalla olleissa Mersuissakin. ::)

Hintaisekseen kyllä varmasti näppärä laite. :)
Very Odd Looking Vehicular Object
(•_•)

123eki

Lainaus käyttäjältä: Keke78 - 07.09.13 - klo:18:20
Onkoha tämä ihan totta... Oma romu on kuin täi tervassa 150 km/h jälkeen mutta tämä videon auto näyttää suorastan repivän vielä noissa nopeuksissa.

40 heppaa ei luulis ihan noin paljoa vaikuttavan.

Näin jähmeästi lähtee kevyempi kiesi 180 hepalla:https://www.youtube.com/watch?v=Qhzcnbsyym8

Tuolta videoltahan näkyy, että mittarivirhe 200 kilometrin nopeudella on noin 15 km.
Mittarin mukaan siis pitää kelata 215 ennen kuin 200 saavutettu.

Tätä ei oo kellään

Filmin pätkässä näkynee todellinen nopeus (gps?) oikeassa alareunassa ja sen mukaan 0 - 200 km/h kestää hieman yli 23 s. Mistään ei lisäksi näy, onko esim. hieman alamäkeä tms...

kolli

Vaikka moni on kritisoinut räsän sisätilojen muovinen laatua, niin ei ne ole mitenkään huonolaatuisia verrattuna esim. 3-sarjan bemuun.Kovaa muovia löytyy sieltäkin ja esim. ovien yläosat Premium statuksen omaavansa autossa peruskauraa.Tuli tänään tarkasteltuna molempia autoja "kierroksella" kaupoissa.

Ja Mazda 6 'ssa parempi materiaali ovissa näppituntumalla kuin bemussa.Ja mielipide olisi sama, vaikka ei ko. autoa olisi itsellä.

Rs on kyllä hintansa väärtti ja hyvän valinnan on moni palstalla tehnyt!

Markku J

Näin se on. Octaviassa on kovaa, tai muuten halvan oloista muovia varsin vähän. Samaa halpistunnelmaa löytyy jopa A6 / A7 -autoista, joista minulla on kokemusta. Tässä A6:n kuvassa on halvanoloista, erittäin kovaa ja kopisevaa muovia keskikonsolissa ja kojelaudan pitkässä muovilistassa, jossa on quattro -merkki. Samaa tavaraa on ovenkahvojen ympärillä.


Zaasa

Yllättävää on, A3:ssa kovamuovia löytyy enemmän kuin Golf7.A3 oviverhoilu eroaa Ocun verhoilusta pienen kangas suikaleen verran kyynärnojan yläpuolella,muutoin verhoilu ämpärimuovia.A3 ei ole huovitettu edes ovilokeroa ::)

Markku J

Samat erittäin kovat halpismuovit minun 90+ th eur ex-A7:ssa: keskikonsolissa, ovenkahvojen ympärillä ja tuossa kojelaudan pitkässä listassa, jossa quattro -merkki. Todella kovaa, kopisevaa muovia. Ei kannata siis RS:n kohdalla olla huolissaan siitä, että muovit olisivat halvan oloisia.




Jusa.L

Kävin tänään testaamassa bensakoneisen farkun dsg:llä ja herätti kyllä pienen kuumeen!

Harmi ettei ollut diesel mallia ajossa, koska sellaiseen päädyn kilometrien takia...

Kärry kulki pirteästi ja oli hieno ajettava, mutta vakiokajarit olivat ihan ahterista ja rengasäänet 18 rinkuloilla hivenen liian kovat!

Seuraavaksi ajoon pitää saada kiisseli ja hieroa siitä hinta kohdilleen. Onko missään ajossa FR Leonia 184hv dieselillä, kun ST malli on toinen kandi autoksi...?

nemos

Lainaus käyttäjältä: Markku J - 07.09.13 - klo:20:27
Samat erittäin kovat halpismuovit minun 90+ th eur ex-A7:ssa: keskikonsolissa, ovenkahvojen ympärillä ja tuossa kojelaudan pitkässä listassa, jossa quattro -merkki. Todella kovaa, kopisevaa muovia. Ei kannata siis RS:n kohdalla olla huolissaan siitä, että muovit olisivat halvan oloisia.

En oikein ymmärrä pointtia tässä. Minusta laadukkaassa sisustuksessa voi olla kovapintaisia koristelistoja. Muihin pintoihin kovamuovi ei kuulu. Ei A6/A7:n hintaisessa autossa keskikonsoliin tuosta Markku J:n mainitsemasta pinnasta taaksepäin. Eikä Octavian hintaisessa autossa oviverhoiluihin.

Asia erikseen on sitten se, että  A6/A7:n vakiokoristelistat eivät ole korkeatasoisia.
Volvo XC60 T8 Inscription

Markku J

Pointti on se, että keskikonsoli tuntuu todella halvalta A6/A7:ssa, kun tuohon halpismuoviin koko ajan käsi osuu. Ja sama kommentti noihin ovien avauskahvojen raameihin. Tuntuu halvalta. Esimerkki vaan, että kalliimmissakin on halpismuovia.

tuRboman

Lainaus käyttäjältä: Markku J - 07.09.13 - klo:20:27
Samat erittäin kovat halpismuovit minun 90+ th eur ex-A7:ssa: keskikonsolissa, ovenkahvojen ympärillä ja tuossa kojelaudan pitkässä listassa, jossa quattro -merkki. Todella kovaa, kopisevaa muovia.

Menepä tämä sanomaan ilman omistusta yms kokemusta. Kateellisen paneskelusta heti syyttävät!

Mun käsiin Octavian materiaalit oli kyllä erittäin laadukkaan oloisia eikä mitään hempulia herkkään naarmuuntuvaa japsimuovia. Olihan siinä kovaa paneeleissa, mutta kun ei ole tapana niitä erikseen hivellä KOSKAAN niin en kyllä tuollaisiin asioihin kiinnitä sen kummemmin huomioita.

Mun kouriin jäi mielikuva tosiaan aivan loistavan tuntuman ratista ja jämäköistä vivuista/säätimistä. Eikä mikäön heilunut tai ollut turhaa klappia. Näistä jutuista tulee mulle laadukas olo.

Jännä juttu Octaviasta yleisesti, että valojen muotoilun osalta tavallaan palattiin edellisen pre-facelift mallin muotoiluun. Ja se miellyttää mua huomattavasti facelift mallia paremmin.

Mun silmiin tuo black juttu ei vielä istu kun kuvia zoomailee. Mutta varmaan siihenkin tottuu.

Jäi viikonlopun esittelyauto ilmeisesti myyjän käyttöön kun se on tullut vastaan vielä tässä viikollakin. Hyvältä näyttää ajossa. Itse en ole madalluksille "perso" joten mun silmiin RS näyttää juuri sopivan matalalta välttäen tyystin tuning lookin.
"All 4 The Driver"

Zaasa

Lainaus käyttäjältä: tuRboman - 07.09.13 - klo:20:59
Mun käsiin Octavian materiaalit oli kyllä erittäin laadukkaan oloisia eikä mitään hempulia herkkään naarmuuntuvaa japsimuovia. Olihan siinä kovaa paneeleissa, mutta kun ei ole tapana niitä erikseen hivellä KOSKAAN niin en kyllä tuollaisiin asioihin kiinnitä sen kummemmin huomioita.
Sorry,olen ikävä ihminen ;)
OctaviaIII ovi materiaalit ei todellakaan tunnu laadukkailta,näyttävät hyvältä kova muovisuudestaan huolimatta.
Suuntaus konsernissa näyttää olevan sisä materiaaleissa muovisempaan päin.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy