TDI:n moottorin tuulisuoja

Aloittaja VAG!, 01.02.10 - klo:08:33

« edellinen - seuraava »

VAG!

Tuli lykittyä Suomea ristiin rastiin vajaat pari viikkoa ja ennen lähtöä sääennusteet näyttivät ihan kivoja pakkaslukemia. Ja ihan oikeasssa ennusteet olivatkin, kun elohopea oli paikoitellen varsin alhaalla.

Ennen lähtöä päätin asentaa moottorin eteen kokeeksi jotain tuulensuojaa. Hain Etrasta (Etola) sopivan palasen kumimattoa ja leikkasin sen maskin alaosan peitoksi. Yläaukkoa en peittänyt, koska ei se aukko ole edes kovin merkittävä ja tuleepahan sitten epäsuoraa ilmankiertoa kennoille sitä kautta. Ala-aukon peitin kokonaan, siten että myös aivan alimmainen pitkä aukko meni umpeen. Liitteenä kuva likaisen auton keulasta, mutta hahmottaa siitä mistä on kyse.

Alimmaisen aukon peittämisellä oli yllättävän iso vaikutus koneen lämpiämiseen. Nyt koneen todelliset lämmöt kanavalta 19.2 nousevat maantiellä helposti 80 asteen paremmalle puolelle, kun aikaisemmin lämmöt jäivät 70 asteeseen. Siis kun pakkasta on noin 20 astetta. Itse maski on todella kaukana jäähdytyskennoista ja ylämaski on auki, joten ahtimen kennolle kiertää epäsuorasti edelleen hyvin ilmaa ylä- ja alakautta.

Jos kovat pakkaset jatkuvat ja lykit TDI:llä ilman webastoa maantiellä, niin uskallan ainakin ocun keulalle tuollaista suositella. Ja on mielestäni paremman näköinen kuin ne Tammersuojan tuontosarvet. Minun käyttämä kumimatto on jotain uritettua mattoa, jossa on toisella puolella kiiltävä musta uritettu pinta ja toinen puoli on tasainen mattamusta. Mattapinta on minulla ulospäin. Kiinnitys onnistuu helposti neljällä nippusiteellä auton muoviseen ala-aukoon. Kolme sidettä yläreunaan ja yksi keskelle alas. Alakulmista ei löydy oikein loogista kiinnistyspaikkaa nippusiteille. Kumimatto koskee vain muoviseen ala-aukoon, joten se ei ole kosketuksissa maalin kanssa.


[ylläpito on poistanut liitteen]

Erkka

En kyllä kovin hevillä tuollaista laittaisi oman autoni keulaan. Jotain siistimpää on hakusessa. Hyötyähän tuosta on nostamaan lämpötilaa, en sitä kiellä, mutta ruma kuin...
VW Passat Variant Elegance Business eHybrid 200 kW DSG vm. 2025
Ex. Skoda Octavia Combi 1,5 TSI Style eTEC DSG vm. 2024
Ex. Skoda Octavia Combi 1,0 TSI Ambition e-TEC DSG 2021
Ex. VW Tiguan Style eHybrid 180 kW DSG-autom. 2021

VAG!

#2
aa

[ylläpito on poistanut liitteen]

skula

^

Hyi prkel! Epämuodostunut finninaama.

Erkka

#4
Kukkanen
Oikeassa olet. Eipä ole tuokaan kovin esteettinen. On se kumma, etteivät tee siistimpiä ratkaisuja. Ensimmäisenä tuli mieleen jokin otus imettävästä eläinkunnasta.
VW Passat Variant Elegance Business eHybrid 200 kW DSG vm. 2025
Ex. Skoda Octavia Combi 1,5 TSI Style eTEC DSG vm. 2024
Ex. Skoda Octavia Combi 1,0 TSI Ambition e-TEC DSG 2021
Ex. VW Tiguan Style eHybrid 180 kW DSG-autom. 2021

ma1ja

Tuossa alkuperäisessä on kyllä herkullisia nipukoita kaikille vandaaleille! Mitenkähän pitkään noi säilyisi paikoillaan parkkipaikalla?
Niin se vaan menee.

mla

Marraskuussa ostin meidän kolmeen autoon nuo ja ainakin toistaiseksi ovat pysyneet paikoillaan. Tilasin samalla varakiinnikkeitä kun arvelin että niitä voisi hukkuakin, mutta ei ainakaan vielä ole hukkunut.

Ei se kovin esteettinen ole, mutta todella hyvin ajaa asian, on helppo poistaa pesua varten ja helppo putsata. Asennus tosin onnistui mielestäni paremmin Superbiin eri pituisilla klipsuilla kuin mitä siinä tuli mukana. Vaihdoin noista varaklipsuista ne paremmin mielestäni siihen sopivat tilalle :)
VW Sharan -12 2.0l TDI BlueMotion 4Motion Highline

P.Alikka

Superskodalta löytyy tämmöinen -->

http://www.superskoda.com/images/Plasty/o2f-fgb-cvr3.jpg

ja siis tässä suora linkkin tuotteeseen

http://www.superskoda.com/Skoda/OCTAVIA-II/Octavia-II-09-11-Facelift-winter-grille-cover

löytyy Ocu II ennen faceliftiä. Itselläni on tuommoinen ensi talveksi meininki hankkia
Ajossa I: Seat Leon ST FR 1,8 TSI DSG
Harrasteena: Nahkea Opel
Ex-VAG Skoda Octavia 2,0 TDI+DSG

Erkka

P.Alikka. Tuossa on tyyliä. Olen jostain aiemminkin bongannut tuon. Heti tilaisin Poloon, jos olisi saatavilla.
VW Passat Variant Elegance Business eHybrid 200 kW DSG vm. 2025
Ex. Skoda Octavia Combi 1,5 TSI Style eTEC DSG vm. 2024
Ex. Skoda Octavia Combi 1,0 TSI Ambition e-TEC DSG 2021
Ex. VW Tiguan Style eHybrid 180 kW DSG-autom. 2021

VAG!

#9
aa

ma1ja

Tässä olisi kyllä suunnittelijoille markkinarako. Tuollaisia klipsuilla koriin kiinnitettävillä lisäkoristeilla olisi isot markkinat! Tuotakin suojaa voitaisiin valmistaa erilaisilla kuoseilla, esim. pantteri, skottiruutu, mariraita, erilaiset vuodenaika- ja juhlakuosit (joulupukitym.). Noita nipsuja voisi tehdä erivärisinä, kromattuina, mattana, heviniitteinä, poronpäinä ym. Näin saisi helposti personoitua autonsa ja vaihdettua tyyliä päivän ja mielialan tai määränpään mukaan.
Niin se vaan menee.

Kale

Unohdit ritari-ässä valoilla varustetun mallin ;)

ma1ja

#12
Lainaus käyttäjältä: Kale - 01.02.10 - klo:14:47
Unohdit ritari-ässä valoilla varustetun mallin ;)
tuo ei taida olla vielä tarpeeksi retro, että olisi vielä muodissa...

Minä toki voisin tuollaisen ottaa ilomielin, samoin kuin joulukuusenkoristevaloilla valaistun vw-merkinkin. ;)
Niin se vaan menee.

Kale

Lainaus käyttäjältä: ma1ja - 01.02.10 - klo:16:08
tuo ei taida olla vielä tarpeeksi retro, että olisi vielä muodissa...

Minä toki voisin tuollaisen ottaa ilomielin, samoin kuin joulukuusenkoristevaloilla valaistun vw-merkinkin. ;)

Meinasin alkutalvesta jäädä paikallisen ABC:n edessä punaisen golf4 variantin alle jossa oli ledeillä toteutettu maskin VW logo.

ma1ja

^vau, siistii.
lieneekö ollut eräs palstamme vw-enthusiasti?
tosin kaikki palstalaisethan tietenkin vaalivat liikenneturvallisuutta hartaasti, joten tuskinpa kyse oli tämän foorumin jäsenestä, jos olit tulla yliajetuksi!  (:
Niin se vaan menee.

Flat

Lainaagolf4 variantin alle jossa oli ledeillä toteutettu maskin VW logo.

loputon uteliaisuuteni pakottaa kysymään: milllainen tuo on, onko kuvaa jossain ?

Kale

Karkaa jo vähän alkuperäisestä aiheesta mutta Googlella koitettu hakea. Valitettavasti en löytänyt kuvaa missä tuo olisi autossa kiinni mutta näyttäisi olevan sen verran myynnissä pitkin ja poikin nettiä, että pakkohan tuollainen on jollain olla autossa kiinni ja kuva netissä.
http://www.dhgate.com/wholesale-20-pcs-volkswagen-logo-car-led/p-ff808081250bd8480125170951a75d66.html
http://detail.en.china.cn/provide/detail,1082653950.html
http://www.ecvv.com/product/2062002.html

En muista oliko tuollainen valmis tekele vai itse tehty, oli sen verran hämärää. Maskin ritilöiden välissä oli vielä muutama ledi logon lisäksi.

Kekkonen

1.9TDi Golf:ssä peitin IC:n aukon ja 100km/h:ssa sisäänoton ilman lämpötila oli noin 44 astetta. Onkohan tuo nyt sitten hyvästä vai pahasta?

Napero



Nyt on laitettu polykarbonaatista uudet läpinäkyvät viimasuojat.
-Napero-

Skoda Superb Combi 1,6 TDI Ambition GreenLine

Kale

Lainaus käyttäjältä: Kale - 02.02.10 - klo:08:41
Meinasin alkutalvesta jäädä paikallisen ABC:n edessä punaisen golf4 variantin alle jossa oli ledeillä toteutettu maskin VW logo.

Taas tuo samainen auto bongattu samaisessa paikassa. Meni sen verran nopeasti ohi ja lähti pois paikalta joten en päässyt tutkimaan kuinka tuo logo on toteutettu.

bm

Alkaa kohta olee aika kiinnitellä viimasuojia.

Osaakos joku sanoa miten viimasuoja vaikuttaa tuohon välijäähyyn? Eli jos nyt vielä plusasteilla laittaa molemmat reijät tukkoon niin voiko se haitata turbon toimintaa? Ymmärrän seurata koneen lämpöjä, mutta miten voisi olla varma että välijäähy toimii tarpeeksi?

hiloran

eiköhän se ilma silti ole viileämpää kuin jossain etelänmaissa ajettaessa....

VodmarVortex

Lainaus käyttäjältä: P.Alikka - 01.02.10 - klo:12:22
Superskodalta löytyy tämmöinen -->

http://www.superskoda.com/images/Plasty/o2f-fgb-cvr3.jpg

ja siis tässä suora linkkin tuotteeseen

http://www.superskoda.com/Skoda/OCTAVIA-II/Octavia-II-09-11-Facelift-winter-grille-cover

löytyy Ocu II ennen faceliftiä. Itselläni on tuommoinen ensi talveksi meininki hankkia

Tilasitko?

Siitä huolimatta, että noi on toimituskuluineen edelleen aika suolaisen hintaiset, niin olen varmaankin laiskuuttani tilaamassa tuollaisen/tuollaiset Superskoda-viimasuojat Roomsteriin. Asia nyt ei ole vielä ihan taputeltu eikä päätetty, mutta jos kimppatilaus kiinnostaa jotain Turun seudulla asustavaa, niin yhteyttä yv:llä pikapuoliin.

timppi

VodmarVortex: Roomsteriin kyllä kiinnostaisi tollainen hommata. En kyllä pikaisella vilauksella löytänyt roomsteriin sellaista, heitätkö suoran linkin..

Juu, ja Turun seudulta ollaan, voisin tulla kimppatilaukseen, jos olet sellaista tekemässä..

Jerry Cotton

Mulla on Roomsterissa noi SuperSkodan myymät tekeleet, sekä ylä-, että alamaski. Istuu täydellisesti, ei voi kuin kehua. Samalla tilasin muutakin käikälettä, niin postikulujen osuuskin jäi loppulaskussa suhteessa pienemmäksi :D

Zaasa


Löytyy samoja suojia kotimaasta klikkaa Slamit.net. Tilasin Ocuun sieltä 29.11,soitin juuri kun ei ole vielä tullut.Maanantaina toimitus matkahuollon kautta.
Lainaus käyttäjältä: timppi - 10.12.10 - klo:15:37
VodmarVortex: Roomsteriin kyllä kiinnostaisi tollainen hommata. En kyllä pikaisella vilauksella löytänyt roomsteriin sellaista, heitätkö suoran linkin..

Juu, ja Turun seudulta ollaan, voisin tulla kimppatilaukseen, jos olet sellaista tekemässä..

VodmarVortex

Lainaus käyttäjältä: timppi - 10.12.10 - klo:15:37
VodmarVortex: Roomsteriin kyllä kiinnostaisi tollainen hommata. En kyllä pikaisella vilauksella löytänyt roomsteriin sellaista, heitätkö suoran linkin..

Juu, ja Turun seudulta ollaan, voisin tulla kimppatilaukseen, jos olet sellaista tekemässä..

Suorat linkit on tuollaiset:
Ylämaskiin
Alamaskiin / puskuriin

@Zaasa: Slamitissa on näköjään samoja suojia, enpä ole aiemmin huomannutkaan. Halpoja kuin saippua.  :)

P.Alikka

Lainaus käyttäjältä: VodmarVortex - 10.12.10 - klo:15:11
Tilasitko?

Siitä huolimatta, että noi on toimituskuluineen edelleen aika suolaisen hintaiset, niin olen varmaankin laiskuuttani tilaamassa tuollaisen/tuollaiset Superskoda-viimasuojat Roomsteriin. Asia nyt ei ole vielä ihan taputeltu eikä päätetty, mutta jos kimppatilaus kiinnostaa jotain Turun seudulla asustavaa, niin yhteyttä yv:llä pikapuoliin.

Kappas, joku vielä hoksas tuon tekemäni "lupauksen". Mutta kyllä tilasin, samalla kun tilasin konepeltiin kaasujousen ja ilmastoinnin saatimiin hiukan kromeluuria. Eli yhtä osaahan tuolta ei kannata tilata, mutta jos löytää jotain muutakin mukavaa niin sitten ei nuo postikulut tunnu niin pahalta. Toimitukset tuolta tulee n. viikossa ja kaikki on itselläni toiminut hienosti, kummallikin kerralla mitä olen tavaraa tuolta tilannut.
Ajossa I: Seat Leon ST FR 1,8 TSI DSG
Harrasteena: Nahkea Opel
Ex-VAG Skoda Octavia 2,0 TDI+DSG

Zaasa

Lainaus käyttäjältä: VodmarVortex - 10.12.10 - klo:17:58

@Zaasa: Slamitissa on näköjään samoja suojia, enpä ole aiemmin huomannutkaan. Halpoja kuin saippua.  :)
Onhan se aika hinnakas :) paljonko superskodalta tilattuna on postikulut noin â,¬? Laakkosella maksaa 65â,¬ piikkisika suojat,ilmaiseksikaan en asentaisi .

Yhden olen Slamitin suojia nähnyt Ocun maskiin asennettuna,käy paikalleen huomaamattomasti.Omaan mustaan Ocuun luulen sopivan vielä paremmin.

VodmarVortex

Lainaus käyttäjältä: Zaasa - 10.12.10 - klo:21:00
Onhan se aika hinnakas :) paljonko superskodalta tilattuna on postikulut noin â,¬? Laakkosella maksaa 65â,¬ piikkisika suojat,ilmaiseksikaan en asentaisi .

Yhden olen Slamitin suojia nähnyt Ocun maskiin asennettuna,käy paikalleen huomaamattomasti.Omaan mustaan Ocuun luulen sopivan vielä paremmin.
Kallit on postikulut Superskodassa, mutta kimpassahan ne tasaantuu edes vähän.
Postikulut menee kai tämän taulukon mukaan, pari viimasuojaa pakkauksineen painaa sivun tietojen mukaan reilu 4kg.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy