Hei!
Minulla on täsmälleen kyseisenomainen kulkine, ja tyytyväinen olen kaikinpuolin ollut.
Omassani on nyt 96000km mittarissa, ja mitään moottoriongelmia ei ole esiintynyt. Turbon öljyputken( josta keskusteltu TSI ongelma ketjussa) olen huollon yhteydessä vaihdattanut varmuuden vuoksi siihen uudempaan lämpöeristettyyn malliin joka ei pitäisi tukkeentua alkuperäisen tapaan. Tästä ei ollut kamppanjaa, vaikka sitä huumorilla tiskillä tivasinkin.
Öljynvaihdot tehty liikkeessä kiinteän 15000km:n välein. Lohkolämppärin laittaisin aivan ehdottomasti, ei se ainakaan pahaa tee.
Voi olla aika paksu pyyntö liikkeelle tuo ketjuremppa liikkeen piikkiin, mutta eihän kysymällä mitään häviä.
Jarrut ovat mielestäni ihan tunnokkaat ja riittävät (uutena). Voi olla että noilla kilometreillä entisen omistajan ajotyylistä riippuen on jarrut jo ehtoopuolella.
Ainut vika joka nyt on päällä on vasemman ajovalon korkeudensäätömoottori joka on ilmeisesti rikki. Joskus oli myös jotain fibaa apukuskinpuolen lukossa, mutta se koki ihmeparannuksen ja ei ole enää vaivannut.
Aina oon hymy huulessa autollani liikenteeseen lähdössä vaikka nykymittapuun mukaan tuo kyseinen korimalli ja varusteet on jo ikivanhoja ja kivikautisia. Se kuvastaa varmasti tyytyväisyyttäni autooni.
Nuo TSI moottorin mahdolliset ongelmat on toki hyvä tiedostaa, mutta voin kyllä omaltaosaltani suositella autoa.
Edit: myös ne ovien alareunat ja takakontin rekisterikilven valopaneeli kannattaa tarkastaa maali/ruostevaurioiden varalta.