Talvirengasinfoa: rengaspaineet, ajomelu, kitkat vai nastat

Aloittaja vkjoki, 08.12.09 - klo:21:15

« edellinen - seuraava »

vkjoki

Muutama vuosi sitten ihmettelin renkaidenvaihdon jälkeen talvirenkaiden hiljaisuutta kesärenkaisiin verrattuna. Etsin sitten käsiini useita eri rengastyyppien ajomelumittauksia ja havaitsin, että monet nastarenkaat osoittautuivat hiljaisemmiksi desibelimittauksissa kuin kesärenkaat - ja luonnollisesti kitkarenkaat olivat aina hiljaisimmat. Sen jälkeen keskustelin pariin otteeseen Nokian Renkaiden tekniikkaosaston kanssa talvirengasasioista. Laadin sitten ko. keskusteluista yhteenvedon:

NASTA- JA KESÃ,,RENKAIDEN MELU
Melu on osittain subjektiivinen asia, koska eri tyyppinen melu häiritsee eri ihmisiä eri tavalla. Nastarenkaissa on tapahtunut huomattavaa kehitystä viimeisten 10 vuoden aikana. Nastamelu on kevyempien nastojen ja kehittyneiden pintakuvioiden myötä alentunut merkittävästi. Usein autoilijalle saattaakin olla nykyisin yllätys tai pettymys, kun keväällä vaihdettaessa nastarenkaat kesärenkaisiin autoilu ei muutukaan oleellisesti hiljaisemmaksi. Renkaan ja tienpinnan välinen ääni syntyy lähes kymmenen eri mekanismin seurauksena, joista osa on hallitsevampia kesärenkaissa, osa talvirenkaissa. Yksiselitteisesti ei voida sanoa, ovatko kesä- vai nastarenkaat meluisampia.

ETU- JA TAKARENKAIDEN PAINE
Talvirenkaissa pitää olla aina takana vähintään sama rengaspaine kuin edessä ja täydellä kuormalla takana korkeampi kuin edessä. Suuri osa vakavista onnettomuuksista johtuu ajoneuvon hallinnan menetyksestä. Talvirenkaiden ohjautuvuus rakennetaan rauhallisemmaksi kuin kesärenkaiden, jotta ajoneuvon hallittavuus liukkaalla alustalla on helpompaa. Erittäin voimakkaissa ja nopeissa väistöliikkeissä tästä on kuitenkin se seuraus, että ajoneuvon heilahduksista voi tulla hallitsemattoman voimakkaita. Mikäli takarenkaissa on vähemmän painetta kuin edessä, lisääntyy riski auton perän yliohjautumiselle. Painesuosituksen peruste on siis ajoneuvon parempi hallittavuus äkillisissä ohjaustilanteissa.

TALVI- JA KESÃ,,RENKAIDEN PAINE
Talvirenkaille suositellaan yleensä noin 0,2 baria korkeampia paineita kuin kesärenkaille. Pääasiallisesti perusteena on varautuminen ulkolämpötilan laskun aiheuttamaan rengaspaineiden alenemiseen. Liian matala rengaspaine on monin verroin haitallisempi kuin hieman suositusta korkeampi rengaspaine. Liian matala rengaspaine lisää polttoaineenkulutusta, aiheuttaa virhekulumista renkaaseen ja heikentää ajo-ominaisuuksia. Suosituksia korkeammasta rengaspaineesta on haittana ainoastaan heikentynyt jousitusmukavuus. Painesuositukset ovat yksinkertaisia, koska todella harvat autoilijat viitsivät tai muistavat säätää rengaspaineita ulkolämpötilan mukaan.

ERI TALVIRENGASTYYPPIEN TURVALLISUUS
Nastarengas on turvallisin erityisesti muuttuvissa ajo-olosuhteissa, joissa renkaan on tasapainotettava pidon vaihteluita.

- - -

Kun kerran tuo keskusteluyhteenveto päättyi nastarengas - kitkarengas -kommenttiin, kopioinpa tähän Nokian Renkaiden varsin perusteellisen tarkastelun aiheesta. Artikkeli löytyy täältä:
http://www.nokianrenkaat.fi/nastatvaikitkat

"Millaisilla teillä ajat?
Jos ajat talvella enemmän jäisillä kuin lumisilla teillä, sinun kannattaa valita nastarenkaat. Nastarenkaat sopivat erityisesti etelän rannikkoseuduille, jossa tiet ovat talvella usein jäisiä. Kitkarenkaat soveltuvat paremmin lumisille teille. Jos ajat jäisillä ja polanteisilla sivuteillä, suosittelemme nastarenkaiden hankkimista.

Millainen kuljettaja olet?
Jos olet kokenut ja harjaantunut kuljettaja, voit valita talvirenkaiksesi yhtä hyvin nastattomat kuin nastalliset renkaat. Nykyaikaiset kitkarenkaat pitävät hyvin hankalallakin kelillä ja korjaavat jopa kuljettajan pieniä virheitä. Nastarenkaiden pitokyky on kuitenkin vielä huomattavasti parempi. Tuoreen, talviliikeenteeseen totuttelevan autoilijan on järkevää valita nastarenkaat.

Peilijää tai kovaksi pakkautunut lumi vaatii ennakointia
Jos ajat kitkarenkailla vesijäällä tai kovaksi pakkautuneella lumella, esimerkiksi kiillottuneella risteysalueilla, sinun on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta. Näillä alustoilla kitkarengas pitää selvästi huonommin kuin nastarengas.

Tie kutsuu pääkallokelilläkin
Onko auto sinulle työväline? Joudutko lähtemään aamuvarhaisella matkaan, vaikka lumimyräkkä tai hirmuinen pääkallokeli piinaisi? Sinun kannattaa ehdottomasti valita nastarenkaat. Nastarenkaat tasaavat ylivoimaisesti parhaiten kelivaihteluita. Nastarenkaat toimivat yllätyksettömästi.

Autossasi on runsaasti turvavarusteita
Ajatko hyvinvarustellulla, uudella autolla, jossa on ajovakaudensäätöjärjestelmä ja ABS-jarrut? Jos ajotapasi on lisäksi hillitty ja ennakoiva, selviydyt talvesta ilman nastojakin.

Arvostatko hiljaisuutta?
Jos renkaan hiljaisuus on sinulle tärkeä seikka, sinun kannattaa valita kitkarengas, joka on hiljainen myös paljaalla tiellä. Uusien nastarenkaidenkin ohjaamoääni on varsin vähäinen ja vaimea. Nasta- ja kitkarenkaiden melutasoa säätelee mm. EU-direktiivi. Modernit nastarenkaat eivät poikkea äänitasoltaan merkittävästi kitkarenkaista. Nasta- ja kitkarenkaiden melutasoa säätelevät mm. EU-direktiivit.

Kitkarenkailla joustoa asennusaikatauluun
Kitkarenkaat lisäävät asennusaikataulun joustavuutta. Voit asentaa kitkarenkaat autoosi syksyllä hyvissä ajoin ennen liukkaiden talvikelien alkamista. Kitkarenkaat lisäävät ajoturvallisuutta myös keväällä, jolloin lämpötilat vaihtelevat yllättävänkin nopeasti. Voit huoletta ajaa nastattomilla talvirenkaillasi, kunnes lämpötila vakiintuu keväiseksi.

Kitkoilla ympäri vuoden?
Kevään karkeat tienpinnat kuluttavat kaikkia renkaita erityisen paljon. Kitkarengas on suunniteltu ja tarkoitettu ensisijaisesti talvikäyttöön. Kitkarenkaiden ajo-ominaisuudet eivät täytä hyvälle kesärenkaalle asetettuja vaatimuksia. Kesärenkaat ovat taloudellisin ja turvallisin vaihtoehto kesäkäyttöön."

- - -

Talvirengasinfoa:

- talvirenkaiden käyttöpakko: 1.12. - 28.2.

- nastarenkaiden luvallinen käyttöaika: 1.11. - 31.3. tai pääsiäispäiviä seuraavaan maanantaihin tai kelien niin vaatiessa

- talvirenkaiden lainmukainen urasyvyys: vähintään 3 mm

- talvirenkaiden suositeltu urasyvyys turvallisuuden kannalta: vähintään 6 mm (lähde: Liikenneturva; Tiehallinto: 5 mm = loskaliirtovaara 60 km/h, 7 mm = loskaliirtovaara 80 km/h)

- uusien talvirenkaiden urasyvyys: 9 - 10 mm

- talvirenkaiden kuluminen käytössä Etelä-Suomessa : 0,5 - 1 mm per 10 000 km (omat mittaukset)
1.4MPI; 1.9TDI; 2.0TDI 103 kW; 2D-4D 130 kW; 1.4TSI 103 kW DSG-6; 1.8TSI 118 kW DSG-7;  2.0 D3 5-syl. 120 kW Geartronic-6; 2.0 TDCi 120 kW Powershift-6; 1.4TSI ACT 103 kW DSG-7; V40 2.0 D3 5-syl. 110 kW Geartronic-6

Reneto

Kerrassaan mainio infopaketti.
Koin heti ensimmäisillä riveillä ahaa -elämyksen. Itselleni tuli (positiivisena) yllätyksenä nastarenkaiden hiljaisuus. Tai sanotaanko näin: Kauhuskenaario ei toteutunut kesärengasmelun jälkeen. Mielestäni äänimaailma ei muuttunut yhtään/juurikaan pahemmaksi.
VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

makkis

Todella hyvä infopaketti ja kuulun itse esimerkiksi juuri ryhmään "auto on työkalu" ja leipä on kiinni, että aina mennään. Nastoilla olen ikäni ajanut, joskus laina-auton alla olleilla kitkoilla tuskaillut. Kokemuksen perusteella allekirjoitan nuo teesit.

Melu on hauska asia. Itsellä on alla yleisesti hiljaisena pidetty 500-sarjan BMW. Talvirenkaina on HKPL5 nastat ja kieltämättä, auto lunastaa kaikki lupaukset ja mielikuvat hiljaisuudesta. Kesärenkaina tuossa on ensiasennusrenkaat, jotkut Good Yearin Eagle NCT "Eco" versiot ja kesäaikaan karkealla asfaltilla nuo on paljon äänekkäämmät kuin nastat. Hiljainen silti edelleenkin riippuen mihin verrataan, mutta väitän, että nämä kivikovapintaiset "eco" -vouhotusrenkaat eivät sovi melusta kärsiville ja ainakin itse hyväksyn desin korkeamman kulutuksen, jos melu laskee siedettävällä tasolle, koska työkseni joudun ajamaan.

Kokemusta on parista Hondasta myös duuniajossa. CR-V:stä ja Accordista. Noissa ensivaikutelma nastoilla tulee jo taajamavauhdissa, että ei perkele, matkaan en lähde ennenkuin Pelttorit on hankittu. Yllätys onkin iso, kun rengasmelu ei muutu miksikään voimakkuudeltaan tai äänensävyltään nopeuden noustua sataseen ja yllättäen tuleekin fiilis aivan siedettävästä ajokista rengasmelun osalta ja näin myös on. Taas, kun vauhti tippuu taajamanopeuteen, alkaa tuo kohina ottamaan otsaohimoon. Kesärenkailla taas molemmat ovat mielestäni hiljaisia.


Vielä yksi kokemus, eli nykymallin Fiikkus. Ei helvetti jos tuollaisella pitäisi työkseen ajaa, niin työsuojeluluvaltuutettu saisi kyllä eliminoida ajelut tai hommata Pelttorit työnantajan laskuun. Melu on aina aivan helvetillinen, oli alla kitkat, nastat tai suvikumit.

RK

Omia kokemuksia jos saapi tässä kertoa, niin Hiljaista nastarengasta arvostavalle suosittelisin Continentalin ContiWinterViking 2-nastarengasta.
Nyt on nuo Contit pyörineet 3b Passatin alla viitisensataa kilometriä ja eivätpä pahaa melua pidä. Sulalla kelillä oikein jämäkät ja lumi- ja jääpitoa löytyy kivasti, tosin aivan pääkallokelejä ei ole kohdalle sattunut.

Reneto

Lainaus käyttäjältä: RK - 08.12.09 - klo:22:57
Omia kokemuksia jos saapi tässä kertoa, niin Hiljaista nastarengasta arvostavalle suosittelisin Continentalin ContiWinterViking 2-nastarengasta

Heh, nehän ne ovat meikäläiselläkin. Oli edellisessäkin autossa, ja voin myös suositella.
VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

pokkus

Hieno avaus vkjoki:lta! Eiköhän laiteta pysyväksi topiciksi.


Peeveli

Lainaus käyttäjältä: RK - 08.12.09 - klo:22:57
Omia kokemuksia jos saapi tässä kertoa, niin Hiljaista nastarengasta arvostavalle suosittelisin Continentalin ContiWinterViking 2-nastarengasta.
Nyt on nuo Contit pyörineet 3b Passatin alla viitisensataa kilometriä ja eivätpä pahaa melua pidä. Sulalla kelillä oikein jämäkät ja lumi- ja jääpitoa löytyy kivasti, tosin aivan pääkallokelejä ei ole kohdalle sattunut.

Jep, kolmatta päivää Contit alla ja melutaso positiivinen yllätys. Hyvän ajettavuuden myös lumettomalla kuivalla ja märällä asfaltilla allekirjoitan. Reissussa eräässä lumipolanteisessa liikenneympyrässä ajaessa tuli outo tunne pitkästä aikaa eli se ettei pito loppunut missään tilanteessa, toisin kuin kitkarenkailla välillä tuppasi käymään.

clima

Nuo Contin nastat ovat mukavat, hyvät ajaa ja hiljaiset. Niissä on sellainen ominaisuus että ne muuttuvat kilometrien myötä aina vain hiljaisemmiksi kun nastat pikku hiljaa tippuvat pois.

Itselläni ei auttanut sukkasillaan ajelu sisäänajossa eikä muutenkaan, parin talven jälkeen merkittävä osa nastoista oli kadonnut, osa varmaan jonkun tuulilasiinkin. Koska pito tätä kautta huononi koko ajan, oli pakko vaihtaa täksi talveksi kumeja.
Rengasliikkeestä, joka itsekin myy Conteja, kyselin josko ongelma olisi heille myös tuttu ja onko esimerkiksi auton massalla huomanneet olevan vaikutusta. Vastaus oli että samalla tavalla nastoja lähtee, olipa renkaan ja auton koko mikä tahansa. Eikä kehitystä renkaaseen ole kolmen vuoden takaisesta ainakaan heillä huomattu. Yllättäen valmistaja ja maahantuoja eivät allekirjoita että mitään ongelmaa on, vaikka näitä esimerkkejä löytyy käyttäjiltä useita.

Olisin jopa kokeillut toista satsia jos olisi ollut pienikin info siitä että nastan kiinnitystä olisi uusiin malleihin parannettu, muilta ominaisuuksiltaan kun tuo rengas on hyvä. Kun näin ei ollut, tulikin kova pähkäileminen että mitä tilalle. Nyt mennään kompromissilla, eli uudet Goodyearit on alla. Testien mukaan tuo ei muissa ominaisuuksissa ihan Contille pärjää mutta ns. parempaa keskitasoa kuitenkin edustaa.
Ajettavuudeltaan tuo tuntuu Contienkin jälkeenkin hyvältä, hyvin samantyyppinen rengas myös mukavuudeltaan. Nyt löytyy taas pitoa, huomaa todellakin että uudella setillä mennään. Melutasokin nousi (tosin vain hieman), ymmärrettävää toki kun alla on taas nastarenkaat.

Jyri

Tuo on kyllä käsittämätöntä tuo Contin maahatuojan kanta, ettei muka ole mitään ongelmaa. Minullakin on lähtenyt yli kolmasosa nastoista, vaikka sisäänajo on tehyt huolella ja renkailla ei ole ikinä suditeltu. itse asiassa nykyinen auto on heikkotehoisimpia mitä minulla on ikinä ollut ja ajotyylikin on rauhallisempaa nykyisellä kuin millään aikaisemmalla ja silti aiemmsissa autoissa (eri merkkisiissä renkaissa) ei ole koskaan lähtenyt kuin korkeintaan yksittäisiä nastoja irti...

Kiviharju

Lainaus käyttäjältä: clima - 19.12.09 - klo:08:08
Nuo Contin nastat ovat mukavat, hyvät ajaa ja hiljaiset. Niissä on sellainen ominaisuus että ne muuttuvat kilometrien myötä aina vain hiljaisemmiksi kun nastat pikku hiljaa tippuvat pois.

Itselläni ei auttanut sukkasillaan ajelu sisäänajossa eikä muutenkaan, parin talven jälkeen merkittävä osa nastoista oli kadonnut, osa varmaan jonkun tuulilasiinkin. Koska pito tätä kautta huononi koko ajan, oli pakko vaihtaa täksi talveksi kumeja.
Rengasliikkeestä, joka itsekin myy Conteja, kyselin josko ongelma olisi heille myös tuttu ja onko esimerkiksi auton massalla huomanneet olevan vaikutusta. Vastaus oli että samalla tavalla nastoja lähtee, olipa renkaan ja auton koko mikä tahansa. Eikä kehitystä renkaaseen ole kolmen vuoden takaisesta ainakaan heillä huomattu. Yllättäen valmistaja ja maahantuoja eivät allekirjoita että mitään ongelmaa on, vaikka näitä esimerkkejä löytyy käyttäjiltä useita.
Samaa ongelmaa on myös C luokan Conteissa. Meillä oli työ kulkimessani(Ducato Maxi) kahdet Contin nastat peräkkäin.
Ensimmäisistä ajattelimme että on vaan maanantai kappaleet, kun nastat lähtevät, myös takarenkaista.
Toisen sarjan kanssa sama juttu. Takarenkaissa on nyt vielä nastoja jonkin verran, mutta etuakselille joutui hommaamaan täksi talveksi Nokian hakkapeliitta C:t. Ja mielestäni nuo Nokiat ovat hiljaisemmat kuin nastattomat Contit, ja pito on ihan eri tasolla.
Audi A4 Allroad quattro -17

V-Dub

Mulla on ollut alla peränjälkeen kahdet hakkapeliitat,  eteen on pantu aina uudet kun nastat ovat lentäneet pois. Lisäksi olen huomannut että ne tylsyvät tai katkeavat todella nopeasti ellei poistu jonkun tuuli lasiin..

Hakkapeliitat ovat äänekkäämmät Jetalla kuin Uusimmat Conti SportContact 2 ja Misukan uusin HP.

Vaihdoin vielä taakse uudet seiskat joulureissua varten edessä vanhat vitoset. Jetalla taitaa olla niin kiva ajaa motarilla ja maantielläkin ohitellen että nastat ei pysy mukana.. tätä mieltä olivat myös EuroMasterin pojat, sanoivat että ajonopeuksillani ja tyylilläni hakkapeliitan ominaisuudet eivät kauaa kestä, sanoivat että Michelin Michelin X-Ice XI2 kuroisi nopeasti eron kiinni..

Joten uuten varianttiin tilasin testivoittaja kitkat: Michelin Michelin X-Ice XI2.

17/2009
Tekniiikan Maailman vertailussa arvosana: 7.80 ( Testivoittaja )

Michelin Michelin X-Ice XI2 voitti TM-rengastestin 17/2009 kitkarenkaiden sarjassa.
Rengas paransi pisteitään edellisvuosien testeistä ja voitti suurehkolla erolla.
Rengas oli lehden mukaan paras kitkarengas jäällä ja myös hiljaisuus ja uravakaus saivat kiitosta.
Ajettavuuden kerrottiin olevan rauhallinen kaikissa tilanteissa.

Nastatkun ei tahdo pysyä meikäläisen renkaissa, suurin osa ajostani loka - maaliskuu välillä kun tapahtuu kuivilla/suolatuilla pääteillä nopeutta 90-130 (nopeusrajoitus +10kmh ;D)

tn62634

Suolatulla märällä tiellä parhaat on kesärenkaat, mutta niillä ei paljon ajava selviä koko talvea. Nastarenkailla selviää sitten kelissä kun kelissä. Jos melu haittaa, kannattaa auto valita sen mukaan, ettei se nouse liian häiritseväksi nastoillakaan.

Kiviharju

LainaaHakkapeliitat ovat äänekkäämmät Jetalla kuin Uusimmat Conti SportContact 2 ja Misukan uusin HP.
Hakkapeliitat ovat kyllä, ainakin henkilöautoissa, äänekkäämmät kuin muut nastat. Mutta on niissä pitokin hyvää. Ja tuossa pakussa tosiaan kuulostavat hiljaisemmilta kuin Contit.

Meillekkin piti tulla uudet nasta Michelinit Golffiin, mutta niitä ei tullut liikkeeseen tarpeeksi ajoissa. Joten päädyin HKPL 7:hin, eikä vielä ole kaduttanut.
Audi A4 Allroad quattro -17

V-Dub

#14
En ole heimomies, hevosmies taikka taksari joten auton valinnassa on vaihtoehtoja kuten renkaissakin.
Jos olisin räppäri, mamu tai muuten wannabe sortuisin BMW:hen Black Mans Wheels.

Näihin ryhmiin kuulumattona ajelen "Konsernin" autolla ja kirjottelen niihin liittyvistä asioista...

Kun ajelee enimmäkseen suolattuja pääteitä aikana jolloin talvirenkaiden käyttö on pakollista ja nastat eivät ole renkaissa pysyneet ajettelin valita vaihteeksi kitkat jotka on lisäksi hiljaisemmat, kuulemma.

HiTec

Vajaat 30 vuotta ajelin talvisin nastoilla, nyt on ensimmäiset kitkat alla ja näillä suolan kyllästämillä teillä niillä on pärjännyt ihan siinä missä nastoillakin. Vielä kun pääsisi pohjoisen teille kokeilemaan niin saisi kunnollisen kuvan kitkoista. Mutta toistaiseksi siis ei mitään valittamista kitkojen suhteen...suolattujen teiden suhteen olisi kyllä paljonkin...mieluusti ottaisin nastat takaisin alle jos vaan suolasta pääsisi eroon..

Urbo

Terve!
Kerrompa havaitoja Continentaalin talvirenkaista.
Vaimon A nelosessa cwv2 195/65-15 nastat alla neljättä talvea. Autoon kertyy kilometrejä n. 13000 km vuodessa, josta varmaankin noin puolet talvikumeilla. Renkaista irtosi heti ensimmäisenä talvena 5-10 nastaa per rengas. Toisena ja kolmantena talvena ehkä saman verran lisää. Nyt viikolla jäin autolla kiinni metsätielle loivaan vastaseen ja ihmettelin kun ei sitten millään ylös. Pakilla pois ja ihmettelemään. Toisessa etusessa enää muutama nasta ja toisestakin puuttui n 2/3 osaa nastoista. Ja kumeilla on ajettu jotain noin 20tkm! Aiemmat kumit olivat Michelin Ivalot, alla jo ostettaessa ja ajettu ainakin yksi talvi. Vielä kahden seuraavan talven jälkeen kumeissa oli kaikki nastat tallessa ja kulutuspintaa oli reilusti. Renkaat menivät vaihtoon huonon suuntavakavuuden vuoksi.

Omassa nelosessa on cvc5 kitkat kokoa 215/55-17 alla toista talvea. Viime talvena kilometrejä kertyi noin 18000 ja kumit olivat sen verran reilusti kuluneet, etten usko enää kolmatta talvea niillä pääseväni. Pito ja suuntavakavuus ovat vielä ihan hyvät.

Tos®

Noissa continentaleissa tais olla joku palautusmahdollisuus.
Joistaki irtos nastat heti ja toisista taas ei.
Autotalli:
Golf8 2021 "GTE Style" 1.5 eTSI
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

VW-man

Lainaus käyttäjältä: Kiviharju - 19.12.09 - klo:16:09
Hakkapeliitat ovat kyllä, ainakin henkilöautoissa, äänekkäämmät kuin muut nastat. Mutta on niissä pitokin hyvää. Ja tuossa pakussa tosiaan kuulostavat hiljaisemmilta kuin Contit.

Meillekkin piti tulla uudet nasta Michelinit Golffiin, mutta niitä ei tullut liikkeeseen tarpeeksi ajoissa. Joten päädyin HKPL 7:hin, eikä vielä ole kaduttanut.

Mukava kuula että sulla nuo uudet Hakkapeliitat on toimineet oikein hyvin ja että olet niihin tyytyväinen. Itselläni oli mahdollisuus hankkia sellaiset ennakkoon viime talvena (kevättalvi 2009) ja muutaman viikon niillä ajelin ja myin pois. Ei ne toimineet ainakaan omasta mielestäni V korisen silloisen Variantin alla. Oli lötköt ja lölleröt omaan makuuni ja ohjaustunto oli mielestäni huonompi kuin kilpailijoilla. Auto myös haki normaalia enempi noilla renkailla. Kokelin vaikka mitä paineita ja tuntuma ei parantunut millään tempuilla. Myös paljaalla asfaltilla rengas oli omaan makuuni onneton ajettava ja varsinkin maantieajossa ajo tuolla renkaalla ja sillä autolla oli hapuilevaa. Vaihdoin Contin nastoihin ja se oli todella paljon parempi rengas omasta mielestäni: hiljaisempi kuin tuo muka niin hirveän hiljainen Nokian seiska, jämäkkä ajettava ja varsinkin paljaalla asfaltilla ja maantieajossa tunnokas rengas ja hyvä ohjattava.


Tässä nykyisessä kärryssä on ne uudet Michelinin X-Ice North2 nastarenkaat ja ne ovat myös todella hyvät. Vakaat ja tunnokkaat ajaa&ohjata, todella hiljaiset ja polttoainetaloudelliset (todella alhainen vierinvastus), eivätkä niin uraherkät kuin Continentalit... Todella tyytyväinen olen näihin vaikka nämäkin ovat ns. ryssärenkaat kuten suurin osa Noksuistakin on.

V-Dub

Nyt on sijausautossa GOLF VI ollu HKPL7 alla, ovat hyvät renkaat. Ã,,änettömät tällä autolla lumisella tiellä.. enään viikon alla joten pidempää arviota en pysty antaa.. kaikki on kait lumella äänettömiä ja hyviä?

Arcca

Hakkapeliitoista (7) on sanottava sen verran, että itsekin petyin aluksi niiden meluisuuteen, mutta nyt 6tkm ajettuna ne ovat mielestäni hiljentyneet huomattavasti siitä mitä ne olivat uutena. Saman teki edelliset hkpl 4:set.
Myöskin ajo-ominaisuudet on ihan ok talvirenkaiksi, tosin allaoleva suht matala 205/50 profiili jämäköittää jo itsessäänkin talvirenkaita. Tällä hetkellä hyvinkin tyytyväinen noihin Nokianlaisiin.
Audi A4 B9 2.0TFSI Stron Business Sport Sedan -16 & Subaru XV 2.0 CVT -15.
Ex: Passatteja...

Kiviharju

Lainaus käyttäjältä: Arcca - 08.01.10 - klo:19:01
Hakkapeliitoista (7) on sanottava sen verran, että itsekin petyin aluksi niiden meluisuuteen, mutta nyt 6tkm ajettuna ne ovat mielestäni hiljentyneet huomattavasti siitä mitä ne olivat uutena. Saman teki edelliset hkpl 4:set.
Myöskin ajo-ominaisuudet on ihan ok talvirenkaiksi, tosin allaoleva suht matala 205/50 profiili jämäköittää jo itsessäänkin talvirenkaita. Tällä hetkellä hyvinkin tyytyväinen noihin Nokianlaisiin.
Juuri samaa mietittiin kauppareissulla emännän kanssa kun sulissa urissa ajettiin, eikä melu ollutkaan enää niin paha kuin syksymmällä.
Voi tietysti olla tottumistakin, mutta mielestäni nastojen rapina ja ujellus on hiljentynyt kovasti.
Audi A4 Allroad quattro -17

weeman

olen ollut tyytyväinen 225/45/17 hakkapeliitta 7 . Edellisessä seatissa oli pinnoitetut HPL kuviolla olevat. Ne ei pitänyt yhtään. tasaisellakin jäi kiinni. No noin leveistä autokumeista ole sen enempää kokemusta, kuin tämä talvi. emännälle ostin 155/50/13 gislavedit jotka olivat testissä ihan hyvät. No pitoa en osaa arvioida kun skoda on 1800kg ja ford Ka puolta vähempi. molemmilla ajelu tuntuu siltä että skodassa paremmin pitoa. Ã,,äni skodalla hiljaisempi kuin 235/35/19 renkailla Ã,,äni  Fordilla sama kuin kesärenkailla.

Peeveli

Alla kuukauden verran nyt Contin nastat 205 /55/16. Muuten erinomaiset mutta jkv uraherkkyyttä kun koettaa nousta valtavista lumiurista kaupunkialueella -no ehkä se tuntuu tänä talvena kaikissa renkais. Todella hyvä pito, hiljaiset ja erittäin turvallinen looginen ajokäytös ja liikkeellelähtökyky. En ikävöi enää kitkoja tällaisen tositalvensa kehnosti auratuilla kaduilla.

V-Dub

Nyt on viikko ja tonni täynnä uusilla Misukan XI2 kitkoilla. Hakkapelittaan verrattuna hiljaisemmat mielestäni.

Golf VI HB käyttäytyi hyvin motarilla HKPL7 seiskoilla, Jetassa HKPL5 ja 7 alla käytös oli hakevaa, johtuneeko renkaan ja peräylityksen kombinaatiosta 110-130km nopeuksissa. Kitkoilla MXI2 ei tätä ongelmaa ole Golf VI Variantissa ja meno vastaa mielestäni aika hyvin odotuksiani, kuitenkin olen positiivisesti yllättynyt kun talvikin on "näin normaali"(olin varautunut luisteluun).

Kyllä kitkojen pito on risteys alueilla, jäisillä mukulakivillä hieman heikompi kuin uudella nastalla. Mutta parempi kuin talven ajetut HKPL:t, nastat kun tylsyy 20tkm asfaltia ajossa aika nopeesti, varsinkin kun on tehokas kone  ;)

Tos®

Lainaus käyttäjältä: V-Dub - 23.01.10 - klo:10:50
Nyt on viikko ja tonni täynnä uusilla Misukan XI2 kitkoilla. Hakkapelittaan verrattuna hiljaisemmat mielestäni.
Suojakelejä odottelen, ekaa kertaa (em) kitkat käytössä.
Autotalli:
Golf8 2021 "GTE Style" 1.5 eTSI
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

qwe

#26
Golfiin 4-motion, laitettiin eilen alle uudet Nokian Hakkapelitta R kitkat.
Edelliset Hakkapelitta Q kitkat alkoivat olla näillä pakkaskeleillä turhan liukkaat,  pintaa oli vielä 4 mm.
Jotenkin vain pakkasella pito alkoi olla olematonta.
Golf 4-motion
Tiguan 4-motion ex.
Q5

VKi

Lainaus käyttäjältä: qwe - 23.01.10 - klo:14:09
Golfiin 4-motion, laitettiin eilen alle uudet Nokian Hakkapelitta R kitkat.
Edelliset Hakkapelitta Q kitkat alkoivat olla näillä pakkaskeleillä turhan liukkaat,  pintaa oli vielä 4 mm.
Jotenkin vain pakkasella pito alkoi olla olematonta.

No ilmankos alkoi olla pito olematonta, kun urasyvyys talvirenkaaksi oli jo riskirajoilla, vaikka lain kirjain vielä juuri täyttyikin.

Antinontoxic

Lainaus käyttäjältä: Arcca - 08.01.10 - klo:19:01Myöskin ajo-ominaisuudet on ihan ok talvirenkaiksi, tosin allaoleva suht matala 205/50 profiili jämäköittää jo itsessäänkin talvirenkaita.

Mitkäs nuo minun 255/35 HKPL7 sitten oikein on?  ;D Ko. rengastus takana kyllä lisää vaan tuota xDriven takavetomaisuutta.

Itsellä aina ollut Nokian nastat talvirenkaina, nyt sitten meinasin kokeilla Misukat, mutta Nokialainen oli ainoa jolta löytyi oikeaa kokoa joten niillä luistellaan edelleen. Tyytyväinen olen HKPL7 ollut.

MINIssä alla HKPL4 ja siinähän nuo menee missä muutkin renkaat. Pitoa ei toki tunnu olevan, mutta taitaa johtua enemmän olosuhteista ja vetotavasta kuin renkaiden huonoudesta.


Tureq

Kokemuksia uudesta michelinin pakurenkaasta eli Michelin Agilis X-Ice North:sta:

Tälläkertaa Michelin on onnistunut tekemään pitävän pakurenkaan. Vanhat Agiliksethan ovat kestäviä, ei-pahaäänisiä ja tienpäällä hyvin käyttäytyviä, mutta pito on ollut heikohko.

Käyttäytyminen ja äänitaso vaikuttaa uudella renkaalla hyvin hanskassa olevalta. Vetopito verrattuna edellisiin Continentaleihin on ihan eri tasolla. Tärkeä seikka takavetoisessa pakussa!

Kestävyys on se mielenkiintoinen seikka, mihin ei ole antaa mitään infoa, mutta jos on samanlainen kuin muut michelinit mistä on kokemuksia tuskin muodostuu ongelmaksi.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy