DSG ja jatkuva nykiminen tasaisessakin ajossa

Aloittaja Sikarisakari, 24.11.13 - klo:16:57

« edellinen - seuraava »

Sikarisakari

Perheen 1,2 TSI DSG Poloon (ajettu vain 12 tkm) vaihdettiin kuukausi sitten takuuna koko kytkinpaketti. Syynä oli se, että vaihteisto ei vaihtanut nykimättä, ja tasaisellakin meno oli nykivää. Takuuseen meni.

Ennen vaihtoa koettivat kuitenkin, josko DSG:n "sopeutus" taimikälie uudelleenkoodaus olisi poistanut vian. Ei poistanut, vaan tilanne sen kuin vain huononi. Joten lopulta autoon vaihdettiin uusi kytkinpaketti sisään.

No nyt ajoin tuota vaimon autoa ekan kerran sitten vaihteistorempan. Ja olipa sietämätöntä kyytiä. Liikkeellelähtö kevyelläkin kaasulla tasaisesti on todella vaikea tehdä - aina tuntuu nytkähtävän oikein kunnolla. Tiedän kyllä, että kestää hetken liikkeellelähdössä, ennen kuin vaihteisto kytkeytyy. Nyt ei ole kyse siitä.

Vielä ikävämpää on ajaa tasaista tietä (jossa ei edes tarvetta vaihtamiselle) mitä tahansa nopeutta (50, 60, 80, 100), mutta auto nykii koko ajan hieman. Periaatteessa kulku on tasaista, mutta kuitenkin koko ajan persuksissa tuntuu sellainen jatkuva pieni nykiminen. Ei vaikuta bensansyöttöongelmalta, vaan ikään kuin kytkin ottaisi kiinni, vaihtaisi vapaalle ja taas aivan heti perään ottaisi kiinni uudelleen.

Onko kenelläkään ollut vastaavanlaisia oireita? Missä voisi olla vika?

Karvesak

Tuntuisi Megatroniikka vialta?Toi DSG 7 on siitä ikävä,että jollei kaikki systeemit ole säädöissä niin monenlaista oireilua voi ilmetä. Ilmeisesti kaipaa uutta ohjelmointia kannattaa käydä näyttämässä huollossa ja toivoa,että on joku ky/laatikon sielunelämästä tietoinen. Noita "Kytkinpakkoja" tuntuu näissä menevän kuin sulakkeita ja muutakin pikku vikaa on myös täällä foorumilla ilmennyt autoissa.  ???

Huikko

Tarvitseeko tuota itse miettiä missä vika on? Autossa on varmaankin takuu voimassa, joten huoltoon pikimmiten.
2015 Citroën C4 Cactus VTi82 ETG Shine
1992 Mercedes-Benz 190E
1980 Oldsmobile Omega V6
1977 Volvo 66GT
1975 Volvo 66GL
2000 Skoda Octavia 1.8T A L&K

Sikarisakari

Lainaus käyttäjältä: Huikko - 24.11.13 - klo:19:33
Tarvitseeko tuota itse miettiä missä vika on? Autossa on varmaankin takuu voimassa, joten huoltoon pikimmiten.

Ei tietenkään tarvitse, enkä taatusti osaisi itse korjata.  ;) Mietin vaan, että olisi paremmat onnistumisen mahdollisuudet siellä marmoritiskillä asioimiseen, jos osaisi niille kertoa tarkemmin mikä vika on. Ja varsinkin, jos täältä olisi saanut vinkkejä vastaavista tilanteista, ja miten ne on korjattu (ja mikä vika on sitten lopulta ollut). Loppuisi myös se mahdollinen mussutus siitä, että "ei näitä vikoja ole kyllä Volkkareissa koskaan aiemmin ollut..."

Olisin kuvitellut, että suuri merkkiliike olisi saanut vian kuntoon jo niillä 2 x 2 pv:n huolto- ja säätökerroilla, jolloin auto oli siellä. Mutta siis ei. Uuden auton takuu meni juuri umpeen, mutta tuo kytkinremppa tehtiin ennen sitä ja onhan silläkin työllä 6 kk:n takuu.

Joten marmorille takaisin.

Epes

Lainaus käyttäjältä: Sikarisakari - 25.11.13 - klo:08:18

Takuun aikana tehdyt korjaukset takuun piiriin eivät jatka takuuta eli autostasi on takuu loppu. Toki varmaan tekevät jatkohommat ilman kustannuksia, jos eivät ole saaneet sitä ekalla kerralla kuntoon, koska viasta on reklamoitu takuun aikana ja se on vielä päällä.
Ainahan kaikki viat ovat merkkikorjaamolle suuria yllätyksiä eikä koskaan ennen ole vastaavaa ..... ;D

Sikarisakari

No nyt olivat löytäneet vian. Kolmossylinterille menevä sytytinjohto oli hangannut sijaintinsa takia johonkin siellä konetilassa, johdon vaippa oli kulunut ja sähkö oli lyönyt siitä läpi. Ei kuulemma ihme, että ajo tuntui epätasaiselta kun auto kävi kolmella pytyllä. Vika ilmeni kuulemma etenkin kostealla säällä - no niinpä tietysti.

Täytyypä mennä ajamaan autolla ja testata, onko meno vihdoin sellaista kun sen kuuluisi olla. Hienoa kuitenkin, jos vika onnistuttiin viimein paikallistamaan.

juhajee

Lainaus käyttäjältä: Sikarisakari - 24.11.13 - klo:16:57
Perheen 1,2 TSI DSG Poloon (ajettu vain 12 tkm) vaihdettiin kuukausi sitten takuuna koko kytkinpaketti. Syynä oli se, että vaihteisto ei vaihtanut nykimättä, ja tasaisellakin meno oli nykivää. Takuuseen meni.

Ennen vaihtoa koettivat kuitenkin, josko DSG:n "sopeutus" taimikälie uudelleenkoodaus olisi poistanut vian. Ei poistanut, vaan tilanne sen kuin vain huononi. Joten lopulta autoon vaihdettiin uusi kytkinpaketti sisään.

No nyt ajoin tuota vaimon autoa ekan kerran sitten vaihteistorempan. Ja olipa sietämätöntä kyytiä. Liikkeellelähtö kevyelläkin kaasulla tasaisesti on todella vaikea tehdä - aina tuntuu nytkähtävän oikein kunnolla. Tiedän kyllä, että kestää hetken liikkeellelähdössä, ennen kuin vaihteisto kytkeytyy. Nyt ei ole kyse siitä.

Vielä ikävämpää on ajaa tasaista tietä (jossa ei edes tarvetta vaihtamiselle) mitä tahansa nopeutta (50, 60, 80, 100), mutta auto nykii koko ajan hieman. Periaatteessa kulku on tasaista, mutta kuitenkin koko ajan persuksissa tuntuu sellainen jatkuva pieni nykiminen. Ei vaikuta bensansyöttöongelmalta, vaan ikään kuin kytkin ottaisi kiinni, vaihtaisi vapaalle ja taas aivan heti perään ottaisi kiinni uudelleen.

Onko kenelläkään ollut vastaavanlaisia oireita? Missä voisi olla vika?

Mekatroniikka yksikkö temppuilee. Ole onnellinen jos takuut voimassa sillä uuden yksikön hinta ihanan kallista. Ã,,kkiä vaan huoltoon valittaan viasta

Sikarisakari

Lainaus käyttäjältä: Sikarisakari - 02.12.13 - klo:19:48
No nyt olivat löytäneet vian. Kolmossylinterille menevä sytytinjohto oli hangannut sijaintinsa takia johonkin siellä konetilassa, johdon vaippa oli kulunut ja sähkö oli lyönyt siitä läpi. Ei kuulemma ihme, että ajo tuntui epätasaiselta kun auto kävi kolmella pytyllä. Vika ilmeni kuulemma etenkin kostealla säällä - no niinpä tietysti.

Täytyypä mennä ajamaan autolla ja testata, onko meno vihdoin sellaista kun sen kuuluisi olla. Hienoa kuitenkin, jos vika onnistuttiin viimein paikallistamaan.

Auton nykiminen sen kuin vaan jatkui, ja vein sen takaisin huoltoon. Nyt vaihtoivat kaikki loputkin tulpanjohdot, koska sytytyshäiriöitä oli noissa kolmessa sylinterissä, joihin meni vanhanmallinen piuha. Miksiköhän eivät huomanneet tuota edellisellä kerralla? Nyt taas tarkkaillaan, joko ongelma poistui...

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy