Ensimmäinen autoni

[Quality]

Kun sivustolle ilmestynyt sankari kehuskelee ensimmäistä autohankiintaansa ( ), tuli mieleen jututtaa porukkaa ensimmäisestä autostaan - omasta, omaan käyttöön kotoa saadusta tai miten vain itselle päätyneestä autoksi tunnistettavasta kulkupelistä.

- Oliko kortti? Ajoitko pellolla, metsässä vai maantiellä? Opettiko joku, oliko joku aina kyydissä?
- Oliko auto rekisterissä ja tieliikennekelpoinen? Kävitkö tutustumassa katsastussetiin vai luotitko isän, veljen tai korjaamon apuun?
- Korjasitko autoa itse ja millä menestyksellä?
- Miten auto toimi? Jättikö kertaakaan tielle?

Kaikki tarinat ja kuvat ovat tervetulleita  .

Oman tarinani julkaisen eri viestissä.

Ja jos RTWteam tai joku muu sattuu muistamaan tai löytämään vastaavan aiemman ketjun, tämä voidaan yhdistää siihen .

[makkis]

Voi siirtää näkemysten mukaan oikeaan paikkaan, mutta:

- Ensimmäinen autoni oli Mini. En muista ikää tarkkaan, ala-asteella kuitenkin. Se oli sininen ja 850cm pikkulohkolla. Isäni osti (ehkä itselleen kuitenkin harrastepeliksi mutta mutsille selitti minun autoksi) ja tällä ajelin isän sylistä itse ohjaten milloin missäkin. Pääasiassa parkkipaikoilla, siis isoilla sellaisilla.

- isoisälläni oli tapana ostaa itselleen "pilkkiauto" jota minä sain sitten käyttää. Minun harjoitteluun se oli oikeasti ostettu, ehkäpä ala-asteen viimeisillä vuosilla. Ensimmäinen oli Fiat 850 jolla rallattiin jo ihan omatoimisesti mökkitietä ees sun taas. Täydet kontrollit siis itsellä ja kun tiekin oli suuntaansa kolme kilometriä, kertyi ihan oikeasti kilometrejäkin toisin kuin Minillä. Fiatin jälkeen ukki osti Kupla 1200 pikkulohkon. Tuolloin oltiin jo mopo-ikäisiä ja totta kai käyttöoikeus oli autoon. Kuplassa oli pakko pitää tyyny pyllyn alla että näki ulos. Kuplalla lähdettiin sitten serkkupojan kanssa mökkitieltä käymään "kirkolla" eli Joroisissa karkin ostossa. Matkaa oli mökkitien ja yleisen tien haarasta sellainen 10 km. Ajettiin leuhkasti paikallisen "osukan" pihaan ja käytiin ostamassa karkit. Tultiin takaisin autolle ja tarkoitus oli palata mökille kun ukki perkele Fiat 126 Brigs & Strattonillaan kurvasi viereiseen ruutuun kepunhakureissullaan. Jäätiin kiinni ja pilkkiautoperinne katkesi tähän.

- oma omilla rahoilla ostettu ensiauto oli käytetty, nykyään sanottaisiin tuunattu, Mazda 818 Savanna Coupe. Ostin kesätyörahoista Laakkoselta, vuosimalli oli 1977 ja elettiin vuotta 1987. Kuski mulla oli usein kun itse kävin vielä autokoulua. Kun inssiajo viimein koittija läpi meni (elämäni ainoa onnistunut taskuunperuutus )  niin opettaja kun nakkasi takaisin autokoululle, muistan elävästi kun juoksin poliisilaitokselta kortin hakuun. Juoksemalla siirryin myös pihaan ja Mazdalla baanalle. En varmaan paljon valehtele, jos sanon että ajelin vuorokauden putkeen, milloin missäkin, kiertelin vaan ympäri maakuntaa. Unohdin jopa noukkia silloisen tyttöystävän kyytiin kun niin kovat kicksit antoi laillinen ajaminen laillisella autolla. Onneksi (päivä taisi olla torstai) perjantaina muistin hakea hänet koulusta ja olihan Tittakin pollea kun lukiolainen noudetaan autolla koulusta. Varmasti olisin saanut paljon piparia tuona perjantaina, mutta minä vaan ajelin 

[Quality]

Ensimmäinen oma - siis omilla tienesteilläni hankkimani - auto oli harmaa farkku-Mini, vm. -65. Olen siitä muistaakseni aiemminkin kertoillut, mutta repetitio est mater studiorum, kertaus on opintojen äiti.

Mini oli ollut kovassa käytössä, kukkakauppiaalla, kuinkas muuten. Ei ollut kaveri kovin suurta huolta ajokistaan kantanut, melkoisessa kunnossa se oli sisältä eikä tekniikkapuolikaan ollut kummoinen.

Korjailin autoa milloin mistäkin, ja ajoin sillä yhden kesän. Syksyllä lähdin opiskelemaan ja pistin Minin kiertoon.

[RTWteam]

Ja jos RTWteam tai joku muu sattuu muistamaan tai löytämään vastaavan aiemman ketjun, tämä voidaan yhdistää siihen .

Ensimmäinen autoni oli Renault Laguna 1.8 RT. Omaan käyttööni auton sain vanhemmiltani. Kortti piti tietysti olla ensin taskussa ennen kuin sain auton itselleni. Isä opetti autolla ajoa sen verran että soramontulla käytiin opettelemassa taskuparkkeeraus. Isän mielestä se on autoilijan tärkeimpiä taitoja. Hienoja muistoja kun pajukepeistä tehtiin kuvainnollisia autoja ja niiden väliin piti auto saada pakiteltua. Siitä eteenpäin olenkin pyrkinyt viikottain tekemään taskuparkkeerauksia ettei taito pääse ruostumaan.

Korjaaminen onkin jokaiselle Lagunistille tuttua puuhaa.  Pitkät olivat illat hallilla kun osia ruuvailin kiinni. Isä oli tässäkin operaatiossa mukana mutta jälleen neuvojana. Hän kertoi ja minä tein. Motonetin varaosatiski tuli tuolloin liiankin tutuksi. Toisaalta voin myös katsoa peiliin koska kortin saatuani olin melko perinteinen kortin saanut eli autoa ei tullut säälittyä ja tästä johtuen osien vaihtoa tuli tasasin väliajoin. Korjauksia tehdessä tuli myös tutustuttua ensimmäistä kertaa autofoorumeihin.

Auto oli melko epäluotettava, ei niinkään omista korjauksista johtuen vaan auton yleisestä laaduttomuudesta johtuen. Sähköviat olivat toisinaan melko mysteerejä ja niitä en oppinut ja enkä vieläkään osaa sähkövikoja korjata. Jäähdytysnestettä katosi mysteerisesti todella paljon 1dl/500km. Auto kiehuikin todella herkästi ja varmasti meni jo öljyt ja vedet sekaisin. Hienoja hetkiä nostaa konepelti höyryn keskellä ylös.

Tämähän on hieno topic, mukava muistella menneitä. Nyt muistot jo naurattaa mutta ei silloin naurattanut tipan tippaa.

[makkis]

Unohdin toki, että puhuin vaan siviiliautoista. Samoilla vuosilla väliin mahtui toki useampikin karting -auto aikavälillä 8-16 vuotta. Ne oli kyllä omassa kontrollissa mutta iskän maksamia.

[skodamig]

120 L ja tarpeen mukaan tuli rassattua. Kone oli isän kooste osista kasattu ja kulki enemmän kuin tarpeeksi.. (195 autobahnilla mittarin mukaan oli arveluttava nopeus; kiekkamittarikin oli 800 rmp yli punaviivan) 

[Esox]

Ensimmäinen oma auto oli Toyto Corolla KE20 vm. 1975.
Tuore kortti oli taskussa ja olin kesätöissä toisella paikkakunnalla, elettiin vuotta 1993. Eräänä iltana vanhemmat soitteli, että olivat bonganneet lehdestä myynti-ilmoituksen. Joku kuolinpesä möi edukkaasti 63 tkm ajettua Corollaa. Kiinnostaisiko jos he käyvät hakemassa? No tietysti se kiinnosti ja kaupat tehtiin minun edes autoa näkemättä. Viikon päästä toivat sitten Corollan kesätyöpaikkakunnalle ja oliahn se silloin hienoa. :-) Värinä oli pirteä oranssi, kaikki autossa toimi ja se oli hienossa kunnossa.
Corollalla ajelin sellaisen 100 tkm ja sen kanssa tuli opeteltua autonhallinnan perusteet ihan käytännössä. Lukion hyppytunneilla käytiin kiertämässä paikallista jäärataa kavereiden kanssa ja iltaisin ja viikonloppuisin lähiseudun pikkuteillä sora ropisi Tojotan pohjassa kun nuoruuden vimmalla ulosmitattiin omia taitoja. Hirveä tuuri oli, mitään ei koskaan sattunut ja vain kerran jäin niin syvälle lumipenkkaan kiinni, etten yksin saanut autoa irti.
Auto oli alunperin aikalailla tälläinen:

Sitä sitten kevyesti tuunattiin, maski mustaksi, lisävalot, hiukan isommat renkaat ja toiset pölykapselit (erikoisvanteisiin ei ollut rahaa) ja tietysti ralliratti ohjaamoon.
Hyvä peli se oli, kaiken saattoi korjata itse, hauska sillä oli ajaa ja lämmöllä tuota autoa muistelen.

[Polokari]

Saab 96 - oi niitä aikoja; vapaakytkin, rattivaihde, kuskinpenkki vinossa, ei ohjaustehostinta.
Olihan siinä niitä nykyajan hömpötyksiäkin: jarrutehostin ja halogeenivalot...
Ite säätelin katkojankärjet, venttilinvälykset jne ja hauskaa oli!

[Quality]

RTWteam kirjoitti:

Jäähdytysnestettä katosi mysteerisesti todella paljon 1dl/500km. Auto kiehuikin todella herkästi ja varmasti meni jo öljyt ja vedet sekaisin. Hienoja hetkiä nostaa konepelti höyryn keskellä ylös.

Kuulostaa tutulta. Juuri noin kävi myös Minille. Vaihdoin kansipahvin, kiristin kannen pultit "käsimomentilla", kun ei sattunut momenttiavainta olemaan, ja taas mentiin . Ei silloin paljoa päätä palellut!

[manni]

Ensimmäinen oma autoni on nytkin ajossa oleva Lada Eurosamara vuosikertaa 1998.

Ensimmäinen auto, millä ajoin, oli isän Talbot 1510 GLD vuosikertaa 1985. Upea valkoinen, iso viisiovinen tilava perheauto PSA-ryhmän XUD9-dieselillä.

[makkis]

Lukion hyppytunneilla käytiin kiertämässä paikallista jäärataa kavereiden kanssa ja iltaisin ja viikonloppuisin lähiseudun pikkuteillä sora ropisi

Näin se homma ennen meni. Asuin kouluaikaan Warkaudessa ja Huruslahdella oli kaikille avoin jäärata, rajoitteena vain kello, olikohan niin että 21.00 jälkeen ei saanut rallata. Tuolla sitä rajoja haettiin ja saatiin kokemusta auton hallinnasta. Joskus penkka pölisi mutta vauriot jäi henkiselle tasolle. Aina oli porukkaa paikalla nostamaan auto pois hangesta.

Nykyäänkin minusta olisi äärimmäisen kivaa saada käydä LAILLISESTI etsimässä auton ja kuskin limiittejä, siis siviilipirssillä. Kiitos kepulaisten ja vihreiden, se ei ole enää mahdollista, ollut pitkään aikaan. Itse asiassa työskentelin autokoulussa opettamassa ennakoivaa- ja pimeällä ajoa niihin aikoihin kun tämä yksi dami keksi lyijypäästöt järviin. (Dami = Hautala) ja näin omin silmin, kuinka uusavuttomuus valtasi autoilun. Anteeksi vaan palstallakin valtaa pitämä nuorempi sukupolvi.

Minusta uusavuttomuutta kuvaa hyvin, kun itseäni 15 vuotta nuorempi, mutta reilusti ajokokemusta omaava henkilö soittaa pakettiauton ratista minulle "voiko tällä ajaa parkkihalliin" puhelun... ei helevetti!!!! Millä perusteella noita kortteja myönnetään jos kuski ei voi kantaa vastuuta autostaan !?!?

[Vaarivanhus]

En muista, olenko tämän auton tarinaa tänne jo aiemmin kirjoitellut, mutta löysin "pöytälaatikostani" muistiinpanoja. Ainakin ketjussa, jossa oli puhe katsastuksesta, muistan autostani jotain kirjoitelleeni. Kuvia ei autosta ole, kun en silloin joskus omistanut kameraakaan.

$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$
Trabantilla aloitin autoilutaipaleeni, vuosimallia en enää jaksa muistaa. Paikallisessa autoliikkeessä tein kaupat joskus 60-luvulla, hinta oli muistini mukaan 300 markkaa.

Autoliikkeestä kotiin ajellessa aloin ihmetellä, kun ei meinannut tiukemmissa kurveissa kääntyä. Selvisihän se syy, olkatapit olivat ruostuneet täysin jumiin, mutta jostain puslista antoi sen verran periksi, että pyörät hieman kääntyivät. Kyllähän ne olkatapit sitten myöhemmin kotipihalla ajan kanssa notkistuivat, kun näytti niille isäukon pajavasaraa ja tippakannusta ruikki öljyä kyytipojaksi.

Sitten tuli jarrujen vuoro. Hieman, etten sanoisi pahasti, puolsivat. Syy: toiseen takapyörään menevä jarruputki oli katkaistu poikki ja putken pää litistetty lytttyyn. Lisäksi toinen takapyörä oli aivan vinossa. Ajettu penkkaan ja tukivarret vääntyneet.
Niitä vikoja sitten korjailin. Tukivarren pultti tosin meni sitä irrotettaessa  poikki ja sen pätkän poraaminen pois pihalla oli hieman hankalaa. Ei auttanut muu kuin kaivaa pihaan pultin kohdalle monttu, niin sitten isän, jo sähköllä toimiva porakone mahtui auton alle. Reikä syntyi ja kierretapilla uudet kierteet tilalle. Tuumakierre tietenkin, ei siihen aikaan reki- ja sontakärryhommissa mitään metrisiä kierteitä tunnettu.

Kuukauden ankaran työskentelyn jälkeen rohkeasti katsastukseen. Tosin oikean etupyörän jarrurumpuun oli laitettava hieman öljyä, ettei jarrut olisi katsastajan koeajossa puoltaneet. Jarrukenkien säätöruuvit olivat jumissa ja ei niitä siihen hätään saanut irti liikkeelle nytkyteltyä. Katsastus suoritettiin siihen aikaan kadun varrella. Katsastusmies kurkisteli auton alle, teki koeajon ja löi leiman rekisteriotteeseen. Tosin tuli lisämerkintä, että takavalojen lasit on haalistuneet, pitää korjata.

Jossain vaiheessa auto alkoi sateella vuotaa vettä keskeltä kattoa, alkoi pirulaisen pahvi halkeilla. Ei muuta kuin kittiä ja meno jatkui. Jonkin ajan kuluttua taas katto vuoti, oli tehtävä tarkempi tutkimus. Vika olikin auton alapuolella, pohja oli menossa poikki ja kattohan siinä notkumisessa alkoi revetä. Joutui tekemään hitsailuhommia., alapuolihan ei onneksi sentään ollut pahvista tehty. Jos joku ei satu tietämään, mikä on Trabantin omistajan toivelevy, niin voin kertoa sen olevan - kovalevy.

Sillä autolla sitten aikani ajelin, jopa Tampereella asti tuli käytyä. Paluumatkassa tosin meni aikaa, kuusi tuntia kovaa yritystä. Loput kaksi kilometriä jouduin kävelemään, kun laite ei enää suostunut käymään edes yhdellä pytyllä. Seuraavana päivänä sitten hinattiin kaverin Volgalla Trabantti takaisin sinne mistä se oli ostettukin. Autokauppias istahti kuskin penkille, totesi "tukevalta tuntuu, niin on kuin ruuvipenkissä istuisi". Niinhän se, istuimen runko oli pettänyt ja kiinnihän siihen persusta kiilautui.

Vaihtokaupat syntyi, vaihdoin Trabantin Goggomobil Isar T 700 merkkiseen kulkimeen. Hieno peli, mutta söi öljyä 4 litraa satasella ja sillä onkin sitten ihan oma tarinansa. Kuten sitä seuraavillakin kulkuvälineillä.
$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$

Näillä muutamilla ensimmäisillä autokaupalla oli suuri merkitys elämääni. Opin kantapään kautta korjaamaan autoni itse. Eipä ollut 60-luvulla Fixuksia ja Motonettejä, mistä olisi varaosia hankkinut. Eikä rahaakaan korjaamoilla korjauttaa. Itse joutui jostain varaosat kehittelemään. Uuden pakoputkenkin vääntelin "kukkopilliin" sähkömiehen panssariputkesta jne.

On tämä nykyinen autoiluni helppoa. Ei tarvitse kuin istua kyytiin ja polkaista menoksi.

[Mikko83]

Oma ensimmäinen auto oli 1987 Citroen BX, jonka juuri ennen kortin saamista vaihdoin 89 Corollaan. Joten Corolla oli eka "oikea" autoni.

[Mikko]

Tämä nykyinen 2010/-11 vuodenvaihteessa hankittu Scirocco. Eipä ole autolle ollut tarvetta, ei ole oikeastaan vieläkään vaan kyseessä on puhdas elintasonkohottaja.

Ensimmäiset kilometrit ja kortin ajelin 1997 isän B4 Passat Variantilla ja siitä eteenpäin vielä kotona asuessani lähinnä äitini Polo Coupella. Sitten meni monta vuotta hyvin vähillä ajoilla, kunnes kolme vuotta kesätyönä tuli tuupattua Fiat pakulla. Työelämään siirryttyäni ajelin tarpeen mukaan firman autoilla tai vuokra-autoilla, kunnes tuli kyllästyttyä julkisilla liikkumisen hankaluuteen ja hommattua oma auto.

[Markku J]

Sain ajokortin v 1975 ja asustelin silloin yksin Kankaanpäässä lukion viimeistä luokkaa käyden. Vanhempani olivat muuttaneet "kaupungista" hieman aiemmin, ja minä halusin käydä kouluni loppuun siellä tuttavaperheen luona vuokralaisena asustellen.

Isäni antoi minulle oman autonsa käyttöön tuolloin. Se oli vm 1972 Datsun 100A, 4 -ovinen, sinapinvärinen ja n. 70 tkm ajettu tuossa vaiheessa. Sen kanssa tuli sitten ensimmäiset ajelut ajettua. Paljon hyviä muistoja on siitä, niin jääradalta kuin kaverien ja silloisen tyttöystävän kanssa tehdyistä reissuista. 100A oli tuolloin aika kovassa mainessa ja siitä saattoi olla jopa hieman ylpeä.

Auto oli juuri tällainen (kuva Googlen löytämä, ei siis minun autoni):



Ensimmäisen omalla rahalla ostamani auton hankin kesätyötienesteillä 3000 markalla v 1978. Se oli Opel Kadett Caravan 1.1 vm 1967. Väriltään vaaleansininen. Sen ostin työkuvioista tutulta kaverilta. Auto oli hyvin hoidettu ja ruostesuojattu. Kilometrejä mittarissa oli toista sataa tuhatta (en muista enää tarkkaa lukua). Kadett Caravanilla tehtiin legendaarisia reissuja, mm. yksi juhannusmatka tavaratilassa armeijan puolijoukkueteltta, kamiina ja lyhtylaatikko sekä koivuhalkoa. Takapenkillä pari tyttöä. Mieleenjäänyt reissu. Tuolla ajelin vajaan vuoden ja myin sen lähtiessäni jatko-opintoihin Helsinkiin. Auton mallinimi olikin enteellinen, kun sen myytyäni minustakin tuli Kadetti.

[pikkuvika]

Ensimmäinen autoni oli vähällä olla Skoda 120 Coupe ja silloin elettiin vuotta 1979. Naapurikaupungin autoliikkeessä oli myytävänä tuommoinen Skoda ja mainoksissa se oli tosi upean ja matalan näköinen. ( En tajunnut silloin kuinka paljon mainoksissa olevat autot eroavat oikeassa elämässä olevista autoista.) Menin isän kanssa katsomaan sitä 170 km päähän ja kun näin sen luonnossa olin lähes sanaton. Ainoa mitä älysin kysyä myyjältä oli, että lähteekö se käyntiin. Myyjähän rämäytti sen käyntiin ja minä sanoin myyjälle harkitsevani asiaa. Harkinta jatkuu... Samalla reissulla isä bongasi Ford Caprin ja ehdotti sitä minulle. Ensin olin kovasti vastaan, koska Fordit ovat huonoja ajaa. Sitten kovan uhkailun ja kiristyksen jälkeen ostin sen ( omilla rahoilla tietty) ja sen jälkeen olen melkein aina omistanut jonkin Fordin. Mottohan on se, että Ford ei ole koskaan hyvässä kunnossa, mutta aina sillä kotia pääsee.

[makelja]

Minun ensimmäinen oma auto oli:
Chevrolet 1500 Silverado 1988 fleetside short wheelbase. Samanlainen kuin kuvassa mutta viininpunainen. Sen hain Denisonista Texasista vuonna 1989. Se oli ajettu silloin muistaakseni 30t mailia. Oli ns. "repo vehicle", joten hinta oli melko kohtuullinen.
Sillä sitten kesän päristelin ja syksyllä vaihdoin uuteen Peugeot 205 Rallyeen.
Sen takia sillä voin ajella, kun oli eka oikea duunipaikka saatu, josta sai myös kilsakorvauksia. Ja ei 95e:kään maksanut tuolloin kuin n. 2,85FIM/litra.

[Penttijp]

Oma ensimmäinen autoni oli 1963 Wartburg 311. Olihan se kaunis ja nuoren kollin kelpas kaatuvilla penkeillä kehuskella, vaikka niiden käyttö tosiasiassa jäi vähäiseksi.

Vikoja ja korjattavaa Warressa riitti enemmän kuin tarpeeksi. Muistikuviin on jäänyt hyvä käynnistyvyys kovillakin pakkasilla. Kuva Warresta on syyskuulta "Automobile welt eisenach" museosta.

[Vaarivanhus]

Varmasti olisin saanut paljon piparia tuona perjantaina, mutta minä vaan ajelin 

Oikein. Asiat kannattaa aina laittaa tärkeysjärjestykseen 

[TT_rex]

Ensimmäinen oma oli Mini Cooper S vuosimallia 2005 (ostettu 2008). Sitä ennen oli jotain firman liisareita, mutta niitä en silleen laske omaksi.
Muutama kuvakin vielä löytyi ministä:

[Karvis]

Ensimmäinen oma auto oli Ford Taunus 2d vuodelta -78, 2litran koneella, parkettia koelaudassa ja kalsarin siniset plyyssit penkeissä. Silloin elettiin vuotta 1997. Vajaan vuoden taisin tuhnuksella päästellä.

Ensimmäinen ajamani auto heti inssin jälkeen oli kaverin ykköskoppanen diesel Golf, meinasin heti eka liikennevaloissa päräyttää sillä edessä olevan perään, tehostamattomat jarrut hiukan yllätti autokoulun tuoreen rellun ja Mondeon jäljiltä

[metS80]

Ensimmäinen puoliksi käytössäni ollut auto oli saman värinen B- Kadett kuin tuolla Markku J lläkin näkyy olleen. Mulla oli vain henkilöauto ja muistaakseni vuoden kaks tuoreempi- kortti tuli -79. Yhteisomistus oli siskon kanssa ja kun se purkautui vaihtui auto samanlaiseen Opeliin mutta -73 mallin festivaali malliin. Tässä oli jo lyhyt vaihdekeppi- ekassa se tuli melke rintapellistä asti.

Opel oli merkittävässä roolissa muutenkin. Ekat tuntumat autolla ajoon otin isän hetken aikaa omistamalla A-kadetilla.

Nämä autohankinnat tuli reippaasti isän avustuksella- voisi ajatella että "optioina" perhefirmassa avustamisesta.

[Markku]

Lada 1200 -77. Auto oli ollut ukilla uudesta lähtien ja ajettu 55 tkm kun sen sain tammikuussa 1986. Se oli ennakkoon saatu ylioppilaslahja. Ukki osti tuolloin uuden Lada 1600 SL:n joka tuli minulle kun ukista aika jätti.
Lada oli ihan hyvä peli. Suorituskyky oli vaatimaton, mutta sopiva autonkäsittelytaitoihin nähden. Jääradalla käytiin treenaamassa 'driftingiä'  Tuolla autolla on vieläkin voimassa oleva kylmäkäynnistysennätykseni, -38 astetta ilman lämmitystä kahden vuorokauden seisonnan jälkeen.
Vikojahan siinä oli, mutta Lada oli helppo itse korjata ja huoltaa. Tuli opittua niitä hommia tuon auton myötä.  Minulta se lähti takaisin kotimaahansa 148 tkm ajettuna.
Tuo kuva on sen aikaisesta Konelan mainoksesta, mutta väri on sama.

[P.Alikka]

Ensimmäinen autonkutvale oli Corolla 1,3 XLi vm. 1988. Vaalean sininen sedan, suorastaan täydellinen menopeli! Auto oli "isi-liising", eli ennakkoon 18 vuotislahjaksi saatu menopeli vuonna 1999, hintaa muistaakseni hitusen vajaa 20 000 mk. Autoa alettiin katselemaan minun toimestani hyvissä ajoin, eli heti kohta kun 17 vuotta tuli mittariin  . Tuohon aikaan kun maaseudulla oli ehkä juuri ja juuri väritelkkari tullut  etsittiin autot lauantain Savon Sanomien myyntipalstalta. Ei puhettakaan, että jobbarilta olisi autoa katsottu, yksityiseltä niitä katseltiin.

Ennen tuota kyseistä autoa tuli käytyä monia vaihtoehtoja katsottua isän kanssa. Parhaiten jäi mieleen eräs Kaarina joka oli "vähemmistö kansanryhmän" edustajalla myynnissä. Autohan oli myyjän puheissa (tottakai) erittäin siisti ja suurin piirtein sokealta mummolta suoraan. Todellisuus oli sitten pensselillä maalattu ruosteen raiskaama yksilö  kerittiin auto tarkistaa ennen myyjän saapumista erään Kuopiolaisen kerrostalon pihalla ja... no ei jääty tuota erään kansanryhmän edustajaa odottelemaan! Hyvät naurut kyllä isän kanssa saatiin.

Budjettihan autolle oli noin 10 000 mk, mutta kun tuo Corolla sattumalta löytyi äidin työkaverilta, niin se budjetti vaan vähän venähti, minua tuo ei toki häirinnyt. Vaikka auton rahoitus onnistui siis "pappa betalar" tyyliin, niin muut kustannukset tuli hoidettua itse. Bensat ja vakuutukset tuli makseltua kesätyörahoilla ja ne pienet korjaukset joita tuo Gorilla vaati, tuli opelteltua omassa tallissa isän ohjauksessa. Isä-ukko on sitä sorttia joka tätä nykyäkin huoltaa autonsa itse (vaikka uusilla takuun alaisilla autoilla ajaakin) ja varmasti suurin syy miksi nämä autot kaiken kaikkiaan myös itseäni kiinnostavat. Kaiken kaikkiaan hyvä ensiauto, ei liian pramea, mutta ajoi asiansa noin viiden vuoden ja 100 tkm ajan.

[TLPH]

Omalla rahalla ostettu vuonna-84 eka auto oli Toyota Corolla Coupe KE 25 -71 mustilla kilvillä.
Yli 20 asteen pakkasella ei taatusti lähtenyt käyntiin,kiitos 35 Ah laturin.
Lasit huurussa talvella ja tytöt valitti takapenkillä,että jalat jäätyy
Pääasia ,että ääntä lähti 6X9 3-tie Jensenien ja 2X80W Alpinen vahvistimen voimalla ,sekä Alpinen kasettidekin c-dolby vaimennuksen ohjaamalla soittimella sen verran,että sai  sakot häiritsevällä käyttäytymisellä liikenneväylällä poliisilta

[makkis]

6X9 3-tie Jensenien

Minä en hifeistä ymmärrä mitään mutta kuuskertaaysi Jenseneille leikkasin peltisaksilla tilaa mazdan hattuhyllyyn...

[Zaasa]

Volvo PV 544 kuukauden verran jonka jälkeen laitoin vahingon kiertoon,seuraavalta omistajalta laukesi kone parin viikon kuluttua. Toinen auto oli Volvo Amazon n.kaksi vuotta.Kaveri kävi ruinaamassa kuukauden verran joka päivä jotta myisin Amazonin hänelle,sanoin hinnan millä myyn ja kaupat tuli. Pari viikkoa ja taas laukesi kone

[TLPH]

Minä en hifeistä ymmärrä mitään mutta kuuskertaaysi Jenseneille leikkasin peltisaksilla tilaa mazdan hattuhyllyyn...

Ne ja rautasahanterä oli myös itsellä käytössä,takaluukun jousen joutui  uhraamaan äänentuoton hyväksi
Lumiharja toimi aukipitäjänä kesät/talvet.

[Pekka T]

Minä en hifeistä ymmärrä mitään mutta kuuskertaaysi Jenseneille leikkasin peltisaksilla tilaa mazdan hattuhyllyyn...

Sen verran varmaankin ymmärsit, ettei niillä ei ole mitään tekemistä hifin kanssa. 


Ensimmäinen autoni oli sininen Ford Anglia -63, minkä sain ukiltani. Hän oli ostanut sen uutena, eikä kilometrejä ollut kertynyt kuin 27000 kun auton sain vuonna -79.

[Quality]

Ensimmäinen autoni oli sininen Ford Anglia -63, minkä sain ukiltani. Hän oli ostanut sen uutena, eikä kilometrejä ollut kertynyt kuin 27000 kun auton sain vuonna -79.

Tuokin todellinen nostalgiapeli . Tuttu pariskunta osti aikoinaan uuden valkoisen Anglian, jossa oli musta "vauhtiraita" kyljessä. Kyllä näytti makealta. Eivät vaan osanneet autoa pitää eivätkä käsitellä, eikä brittitekniikka kestänyt. Kiertoon lähti ennen aikojaan.

Kuulostaa hauskalta, kun kerrotte ukilta (meillä vaarilta) periytyneistä autoista, oma isänikään kun ei vielä kuulunut autoilevaan kaartiin. Kun muistelen 1882 syntynyttä vaariani, todellista vanhan kansan "jäärää", hymy nousee väkisin, kun mietin häntä auton ratissa .