RS - mallin toimitusajat

Aloittaja pikateho8T8T, 04.09.13 - klo:15:48

« edellinen - seuraava »

Peeveli

Surkuhupaisaa on jonkun kansanauton eli Octavian hankinta eli kaupan hierominen. Bensa RS tulisi Mustana Hevosena alle (meikäläisen luonteelle vaan sopisi sen antama suorituskyky, nykyisellä olen saanut kirota matka-ajossa mm.bimmeristien kiusantekoa ohitustilanteissa) mutta kun sitä ei saa kohtuudella. Ympäri maata on tarjousta pyydetty ja muutamasta saatu. Yksi ajamaton halliautokin oli muualla Suomessa, mutta tarjous siihen surkea. Parhaan tarjouksen tehnyt Espoon Metro-Auto ehti myydä myyjäni lomapäivän aikana hallissa olleen ajamattoman race blue RS:n nenän edestä, mustaa esittelyautoa ei aiotakaan nyt myydä (vaikka oli netissä myytävänä) eikä halliin jäänyttä toista race blue RS:ää saa myydä koska asiakkailla tulee olla istuttavana ja roplattavana halliautokin kun essari on koko ajan menossa. Noihin olisin saanut kohtuu hyvityksen ja varmaan hierottua vielä sen yksityiskohtia. No, nyt sitten ainoa mahis olisi tehdastilaus joka kestäisi 4-6 kk jopa enemmän, vaikka kyseeseen tulisi ilman turhia klumeruuleja oleva auto. Ja sellaista odotusta en enää jaksa kertakaikkisesti. Hyvityskin surkea koska aikaa vierii...

Täytynee tyytyä vaan kohtaloonsa ja katsella jatkossa kaihoisasti loittonevien räsien takavaloja...

maher

Aikainen mato RäSän nappaa... no itsekin vasta tammi-helmikuussa pääsen vaihtamaan kutosen hopeiseen autokuumeeni tyydyttäjään, mutta kuitennii :)
Octavia 2,0 TSI RS 230 DSG MY2016 - Black Magic
Ex-WAG: Octavia Combi 2.0 TDI RS DSG 2014 - Brilliant Silver

Jussiboy

Multa saa ostaa RS Combi TSI:n heti kun auton luovutus ajankohta selviää ;). Auto on tilattu 4.9
Candy White
Webasto
Canton
Amudsen
vetokoukku
pörinäbox
turvaverkko

KN

Tilattu 1.10. seuraava: 
Skoda OCTAVIA Combi 2,0 TDI RS DSG Autom.
Väri Black Magic

Irrotettava vetokoukku
Gemini -kevytmetallivanteet 7, 5Jx18"
225/40R18
Polttoainetoiminen lisälämmitin
kauko-ohjaimella
Canton Sound System
Rs nahkaverhous
Black-paketti
Mattosarja+pienireunainen kaukalomatto
Talvirenkaat 17 Hakkapelitta 8"+alut
Seam red
Kotiinkuljetus

Tilauksen yhteydessä ilmoitettu, että luovutus on maaliskuussa.

Candywhite

Oma tilanne on muuttunut ja olisin innokas luopumaan tilaamastani autosta. Onko kellään kokemusta/tietoa kuinka kalliiksi tilatun auton peruminen maksaa? toinen vaihtoehto olisi myydä sellaiselle joka sellaisen haluaa - onko innokkaita?

Candy White, combi TDI RS manuaali
panoramakatto
lämmitettävä tuulilasi
webasto
canton
5.8" navigaattori
nahkapenkit
black desing paketti

alustava toimitus tammikuussa.
Kodiaq 6/2017. 4x4 tdi Ambition

tapanixxx

Saako kysyä millälailla muuttunut?

Oletko löytänyt toisen auton joka kiinnostaa vieläkin enemmän vai onko kyseessä ehkä talouspuolen asiat?

Markku J

Nyt, kun RS:n tilausjono on pitkä, niin voisin kuvitella, että pääset siitä eroon halvalla. Ehkä liike suostuu purkamaan kaupan ilman kuluja. Jos ei, niin laita Nettiautoon. Minä ostin v 2006 edellisen RS II:n juuri tällaisessa tilanteessa Nettiautosta (sopimuksen siirron siis, nolla kuluilla). Sain auton pikatoimitukseen ohi jonon. Ja auton tilanneelle kulut olivat nolla. Hänellä oli jokin työttömyyskuvio taustalla.

voipa

Lainaus käyttäjältä: Candywhite - 24.10.13 - klo:20:57Onko kellään kokemusta/tietoa kuinka kalliiksi tilatun auton peruminen maksaa?
Pyysin laskemaan perumiskulun siinä tilausta tehdessäni ja 40kâ,¬ autolle se oli jotain 1700â,¬.
Octavia Combi 2.0 TSI RS DSG Black Magic

katame

Lainaus käyttäjältä: KN - 24.10.13 - klo:20:21
Mattosarja+pienireunainen kaukalomatto
Löytyykö tuosta pienireunaisesta kaukalomatosta kuvia/tietoa jostain?
Lisävarusteluettelosta en ole tuollaista löytänyt.

Candywhite

kiitos nettiauto vinkistä, pitää yrittää sitä.

Mielestäni hieno auto ja kerrankin pääsin valitsemaan paljon lisävarusteita, mutta auton tarve ja käyttötarkoitus muuttui äkillisesti niin että 'unelmaauto' ei enään sitä olisikaan...
Kodiaq 6/2017. 4x4 tdi Ambition

tapanixxx

Lainaus käyttäjältä: Candywhite - 24.10.13 - klo:21:50
kiitos nettiauto vinkistä, pitää yrittää sitä.

Mielestäni hieno auto ja kerrankin pääsin valitsemaan paljon lisävarusteita, mutta auton tarve ja käyttötarkoitus muuttui äkillisesti niin että 'unelmaauto' ei enään sitä olisikaan...

Saako kysyä millälailla käyttötarkoitus muuttui ja tarve?

KN

Lainaus käyttäjältä: katame - 24.10.13 - klo:21:17
Löytyykö tuosta pienireunaisesta kaukalomatosta kuvia/tietoa jostain?
Lisävarusteluettelosta en ole tuollaista löytänyt.
Myyjän puheiden perusteella kyseessä on Octavian lisävarustekuvastossa oleva kaukalomatto mitä voi käyttää molemmin puolin. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta tuotteesta. Kustannus minulle 0 â,¬ (no tietysti jossain kohtaa tarjousta olen maksanut ko matosta pirullisen summan rahaa   ;) )

katame

Ahaa, siis tuo kakspuolinen kaukalomatto ei kuulukaan RS:n vakiovarustukseen, vaan pitää tilata erikseen. Normi ocussahan se tulee vakiona.

WKurki

Lainaus käyttäjältä: Candywhite - 24.10.13 - klo:20:57
Oma tilanne on muuttunut ja olisin innokas luopumaan tilaamastani autosta. Onko kellään kokemusta/tietoa kuinka kalliiksi tilatun auton peruminen maksaa?

Jos autosta on jo tilaussopimus allekirjoitettu, niin sopimuksessa on myös mainittu ns. pakolliset tiedot. http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/yritykselle/sopimusehdot/vakiosopimusehdot/autokauppa/

5. Ostajan sopimuksenvastainen toiminta
Jos kuluttajaostaja ilman lakiin perustuvaa syytä purkaa sopimuksen ennen kuin ajoneuvo on luovutettu hänen hallintaansa tai jos myyjä sopimusehtojen 4. kohdan mukaisesti vapautuu sitoumuksesta, myyjä saa periä vahingonkorvauksena kymmenen (10) prosenttia sopimuksen mukaisesta ajoneuvon käteishinnasta, kun käteishinta on enintään 4200 euroa. Tämän ylimenevästä kauppahinnan osasta vahingonkorvaus on kolme (3) prosenttia.

Kuluttajakaupassa vahingonkorvausta voidaan kuitenkin sovitella, jos sopimuksen purkaminen johtuu maksuvaikeuksista, joihin ostaja on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa omatta syyttään. Ostajan on esitettävä selvitys suoritusesteestä.

Muussa kuin kuluttajakaupassa edellä mainittu vahingonkorvaus on kymmenen (10) prosenttia sopimuksen mukaisesta ajoneuvon käteishinnasta."

Esimerkkilaskelma 50000 eur autosta: 4200 eur asti 10% = 420 eur ja ylimenevältä osalta 3% = 1374 eur eli yhteensä 1794 eur.

Ja jos oma tilanne on muuttunut sairauden, työttömyyden tms. takia, kannattaa tämä seikka tuoda ilmi ja sovitella kaupanpurkamisesta aiheutuvaa kustannusta.
Opel Astra Sports Tourer 1,0 ECT 2017

ex.
Opel Astra 5 ov 1,0 ECT 2016

ex.
Seat Leon ST 1,6 TDI 2014

ex.
Seat Ibiza ST 1,2 TSI 2011

lumimiäs

Lainaus käyttäjältä: katame - 25.10.13 - klo:07:23
Ahaa, siis tuo kakspuolinen kaukalomatto ei kuulukaan RS:n vakiovarustukseen, vaan pitää tilata erikseen. Normi ocussahan se tulee vakiona.
Tuolla se selkeästi sanotaan, että on vakiona:

http://www.skoda.fi/files/pdf-jakaja/tiedostot.php?id=88

Taky

Lainaus käyttäjältä: katame - 25.10.13 - klo:07:23
Ahaa, siis tuo kakspuolinen kaukalomatto ei kuulukaan RS:n vakiovarustukseen, vaan pitää tilata erikseen.

Ei kuulu, vaan Kaksipuoleinen matto tavaratilassa - ei siis KAUKALO... :o
Volvo Xc40 D3 Business R-Design automaatti 2018.
Mini One 1,6L, Panoramic Sunroof 2001

lumimiäs

Lainaus käyttäjältä: Taky - 25.10.13 - klo:09:08
Ei kuulu, vaan Kaksipuoleinen matto tavaratilassa - ei siis KAUKALO... :o
Juu... Vähän menee sekaisin näissä varusteissa. Eihä kaukalo oikein voi ollakaan kaksipuoleinen... :o
Ja ettei mene ihan OT:ksi niin oma RS ilmeisesti valmistui viime viikolla. 2-3 viikkoa vielä odottelua. Tilattu siis 12.8.

bro2

Juuri tuli autokaupasta mailia:
"Tehdas on vahvistanut tilaamasi auton tuotantoviikon , joka on vko 47. Tämä tarkoittaa sitä että auto on meillä vuodenvaihteen tienoilla."
Jyväskylän Laakkoselta tilattu.

Auto tilattu syyskuun puolessa välissä, en muista tarkkaa päivää just nyt.
Näillä varusteilla tilattu:
-Väri: black magic
-Black paketti
-Canton sound system
-Automatic parking assistant
-Performance mode selection
-Sunset tummennetut lasit
-Tehdaswebasto
-Gemini 18" antrasiitti
-RS-nahkaverhous
-Amundsen navigointi
-Lane assistant
Skoda Octavia RS plug-in hybrid 2021
VW Polo R WRC 2014

Ex: Octavia III RS TDI DSG Liftback

traphill

Lainaus käyttäjältä: bro2 - 25.10.13 - klo:11:12
Juuri tuli autokaupasta mailia:
"Tehdas on vahvistanut tilaamasi auton tuotantoviikon , joka on vko 47. Tämä tarkoittaa sitä että auto on meillä vuodenvaihteen tienoilla."
Jyväskylän Laakkoselta tilattu.

Auto tilattu syyskuun puolessa välissä, en muista tarkkaa päivää just nyt.
Näillä varusteilla tilattu:
-Väri: black magic
-Black paketti
-Canton sound system
-Automatic parking assistant
-Performance mode selection
-Sunset tummennetut lasit
-Tehdaswebasto
-Gemini 18" antrasiitti
-RS-nahkaverhous
-Amundsen navigointi
-Lane assistant

Tämähän kuulostaa hyvältä, eikä vähiten siksi että juuri samanlaisen tilasin syyskuun puolivälissä, ainoastaan muutama ruksimasi lisävaruste multa uupuu.. Just yksi päivä kysyin myyjältä että onko tuotantoviikosta tullut mitään ja vastasi vaan että näkyy lukittuna tuotantoon...tuo sinun autosi tuotanto voisi optimistisesti ajateltuna kieliä sitä että munkin oma vois ehtiä samoille ajankohdille :)

Tietääkö muuten kukaan että näkeekö nuo myyjät tuon tuotantoviikon suoraan jotenkin koneelta, mun myyjä kun tuntuu olevan tapausta että ei enää niin "aftermarketing" kiinnosta kun on saanut kaupat solmittua :(

darthjysky

Aikanaa puhelimessa välillisesti tuli puheeksi missä vaiheessa auto menossa ni myyjä sano tsekkaavansa statuksen kobeelta, eli ainanki tää pysty tarkastamaa että onko auto viellä statuksen mukaa linjalla vai kuletusautossa
If you were to battle an old Sith Lord in a lightsabre duel, you would find that we're only children playing with toys.

Homer

Tilattu syyskuun puolivälissä RS 2.0 TSI LB ja tuotantoviikko -arviona näkyy tehtaan järjestelmissä tänään vko 50. Siten tilauksesta tuotantoon 3 kk. Tämähän voi tietysti vielä elää...

Jyri

Lainaus käyttäjältä: Homer - 28.10.13 - klo:18:48
Tilattu syyskuun puolivälissä RS 2.0 TSI LB ja tuotantoviikko -arviona näkyy tehtaan järjestelmissä tänään vko 50. Siten tilauksesta tuotantoon 3 kk. Tämähän voi tietysti vielä elää...
Omani tilattu 6.8 ja tänään tuli vahvistus että tuotanto näyttäisi olevan viikolla 49, eli aika nopeaa tuon sinun tuotanto tilauksesta  ::) Tosin rehellisyyden nimissä omani odotti toki tuota Webastollisten tuotannon alkua eli vk 45.

VAG!

Lainaus käyttäjältä: Jyri - 28.10.13 - klo:18:55
Omani tilattu 6.8 ja tänään tuli vahvistus että tuotanto näyttäisi olevan viikolla 49,

Tuohan on just optimiviikko. Tuotannon ensimmäinen päivityssatsi on ajettu sisään viikolla 45 ja auto ei ehdi turhia makoilemaan missään varastoissa, vaan saat sen just sopivasti tammikuussa käyttöön.

Jyri

Lainaus käyttäjältä: VAG! - 28.10.13 - klo:19:02
Tuohan on just optimiviikko. Tuotannon ensimmäinen päivityssatsi on ajettu sisään viikolla 45 ja auto ei ehdi turhia makoilemaan missään varastoissa, vaan saat sen just sopivasti tammikuussa käyttöön.
Jos kaikki menee nappiin, niin kyllä, sopii oikein mainiosti.

Homer

Lainaus käyttäjältä: Jyri - 28.10.13 - klo:18:55
... aika nopeaa tuon sinun tuotanto tilauksesta  ::)

Joo yllätyin itsekin. Tosin kauppias käytti tätä yhtenä perusteluistaan miksi Challenge -pakettia ei voi enää lisätä tässä vaiheessa - muutokset tilaukseen voivat kuulemma aiheuttaa siirtymisen jonon hännille. Tuotantoviikko lukitaan kuulemma kun kaikki auton varusteet on arvioitu olevan käytössä kasaamista varten. Jos muutosten mukana tulee osia joita ei ko. viikolla arvioida olevan tehtaalla, voi tosiaan menettää paikkansa jonossa. Ja sitä riskiähän en halua ottaa, pitää sitten paikkansa tai ei :)

jarruvalo

Jahas,

Autoliikkeen kohdalla ajasessani päätin käydä kyselemässä, missä vaiheessa 25.9.13 tilaamani RS mahtaa olla. Ilmoitettiin, että valmistus Viikko 45-51. Eli saattaa olla, että tammikuun toimitus jopa toteutuu. Kiva pakkasessa luistella.

TSI RS Combi
Koukku
Metalliväri
Webasto
ex vag: Octavia rs tsi combi- 14
ex Vag: Octavia 1.8 tsi DSG Elegance Combi -11
ex Nissan X-trail -08
ja 10 muuta ritsaa

teräksenharmaa

Lainaus käyttäjältä: Jyri - 28.10.13 - klo:18:55
Omani tilattu 6.8 ja tänään tuli vahvistus että tuotanto näyttäisi olevan viikolla 49, eli aika nopeaa tuon sinun tuotanto tilauksesta  ::) Tosin rehellisyyden nimissä omani odotti toki tuota Webastollisten tuotannon alkua eli vk 45.
Itse sain tänään alustavan vahvistuksen tuotantoviikosta. 12.9. tilattu autoni pitäisi olla tuotannossa viikolla 48. Varusteet meillä on muistaakseni pitkälti samat. Isoimmat erot muistaakseni vetokoukku ja väri. Molemmilla tullenee kaikki tuotannon siirron syiksi mainitut "pisteosat" kattoluukkua lukuunottamatta. Lisäsin webaston tämän kuun alussa ja samalla vaihdettiin sisustuksen tikkausten väri. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, että millähän logiikalla noita tuotantopäiviä arvotaan. Lopputulos näyttä kohdallani olevan odotetun lainen, mutta tiedotus ja toiminta ylipäätään jättää kyllä paljon toivomisen varaa. Toiset saavat tuotantopäivän selville lähes heti, eikä tarvitse koko ajan olla tilanteessa, jossa luvatut tiedot eivät tulleetkaan silloin kuin piti.

pehmis

Lainaus käyttäjältä: teräksenharmaa - 31.10.13 - klo:14:01

Itsekkin ihmetellyt tuota random generaattoria millä tuotantoviikot arvottu. Paljon nyt tullut ilmotuksia, että auto tilattu parin viikon sisällä ja tammikuun alusta ajossa. Oma tilaus pistetty sisään syyskuun ensimmäisellä viikolla ja toki webastoa odeteltu tähän asti, mutta vielä ei ole edes tuotantoviikkoa ilmoitettu. Itsellekkin myytiin auto silloin joulukuussa ajoon/viimeistään tammikuussa myyntipuheella. No nyt näyttää kuitenkin toiveikkaalta, kun minun jälkeen tilanneillekkin alkanut tulemaan lukittuja tuotantoviikkoja ja myös näyttää että kaikkia lisävarusteitakin on saatavilla. Nyt vain odotetaan lukittua tuontaviikkoa  tuskissaan/innokkaana.
Ajossa: Octavia combi 2.0 TDI DSG RS III.
vw vento -97 tdi, Ford escort -98
ex: golf mk1 rabbit -82.
Octavia combi 2.0 TDI DSG RS III.

Jyri

Ã,,lkääs nyt, oma tilaus tehty 6.8 ja vieläkään ei ole tuotanto lukittunut, toki näyttää jo nyt alustavaa tuotantoviikkoa 49, mutta osalla samaan aikaan tilanneilla on jo ollut auto alla jonkin aikaa.

kaide

Lainaus käyttäjältä: Jyri - 31.10.13 - klo:15:01
Ã,,lkääs nyt, oma tilaus tehty 6.8 ja vieläkään ei ole tuotanto lukittunut, toki näyttää jo nyt alustavaa tuotantoviikkoa 49, mutta osalla samaan aikaan tilanneilla on jo ollut auto alla jonkin aikaa.

Ehkä sä vaan harrastat niitä " noku eiku mutku" tilauksen muutoksia ja muutoksen muutoksia jotka aina tiputtaa hännille ?  :P

Tilattu 14.10 ja kuulemma viikolla 52 on tuotannossa ja se kattoluukku on mukana . Valkoisissa kuulemma kestää..... suosio on kova !
BMW 320i Touring MSport -17
Peugeot 205 GTI MI16 -90

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy