Vahaus

Aloittaja MacVolsu, 04.02.10 - klo:17:48

« edellinen - seuraava »

Mikko

#1260
Kaikkea sitä on nurkkiin kertynyt. :D

Tuohon tietenkin vielä pari laatikollista mikrokuituliinoja, harjoja, vahanlevityssieniä ja pesukintaita päälle.

Kohta voisi käydä pesemässä auton. Huomenna varmaan on suolakylpyä luvassa niin ihan viimesenpäälle ei jaksa hinkata. Valot pitää saada vaihdettua ja sitä ennen pesu on must. Piti vielä ennen talvea kerran vahatakin (vaikka auto onkin vielä ihan hyvässä vahassa), mutta taidan ulkoistaa homman viimevuotiseen tapaan tammikuun puolella. Kokeilen White Diamondia sitten vasta keväällä.

Cyclic Stig

^Löytyyhän sieltä näemmä myös varsin hyvän hinta/laatu-suhteen omaavia Turtlen Nanotech-tuotteita. Itselläni Nanotech vaha kesti hienosti koko viime talven kun 2 kerrosta vedin sitä pintaan loka-marraskuun vaihteessa. Laiskuus iski ja nyt ei samaa operaatiota tullut tehtyä.

Mikko

Paras noista hinta-laatu-suhteella on kyllä Solmaster AS 40. Vuodessa on mennyt vajaa kaksi litraa ja auto on pesty varmaan ainakin 40 kertaa tuolla. Varsinkin jos ostaisi vielä isompina kanistereina. Noi nanotechit on minusta ainakin ihan laadukkaanoloista tavaraa.

duke7

Pyydän ensin anteeksi laiskuuttani koska tähän varmasti löytyisi vastaus lukemalla topicci läpi.
Tällä viikolla olisi aikaa vahata auto talvea varten mutta meni arpomiseksi kaupassa kun vaihtoehtoja on liikaa. Paikallisista kaupoista löytyy ainakin AG:tä, Meguairsia ja Sonaxia sekä tietysti markettivahoja. Mitä vahaa/vahoja suositteletta talveksi?
Ajattelin käyttää ensin puhdistavaa vahaa ja pari kerrosta varsinaista vahaa päälle. Tiedän että auto pitäisi vetää savella ensin mutta siitä ei ole kokemusta joten taidan jättää väliin. Ensi keväänä menee myllytykseen kuitenkin.
Talvella auton pesu tulee olemaan lähinnä pineline + painepesuri joten vahan kesto on kiiltoa tärkeämpää.
Auton väri on "melkein musta" helmiäinen, värikoodia tai nimeä en tiedä.

Newman

Lainaus käyttäjältä: duke7 - 22.11.11 - klo:20:40
Mitä vahaa/vahoja suositteletta talveksi?
Ajattelin käyttää ensin puhdistavaa vahaa ja pari kerrosta varsinaista vahaa päälle. Tiedän että auto pitäisi vetää savella ensin mutta siitä ei ole kokemusta joten taidan jättää väliin. .
Ensin kunnon liotinpesu. Sitten se savi, jolla pienet hiukkaset saadaan irti pinnasta. Ja savesta (engl. claybar) et saa kokemuksia ellet niitä hanki. Hyvät pohjat on se tärkein juttu - siksi savi.

Sitten vaikka AG:n punainen vaha (puhdistava) ja päälle se saman valmistajan kultainen (kiilloke). Ihan hyvä kombo, eikä maksa liikaa.

rob-s

LainaaPaikallisista kaupoista löytyy ainakin AG:tä, Meguairsia ja Sonaxia sekä tietysti markettivahoja. Mitä vahaa/vahoja suositteletta talveksi?

Eiköhän nuo mainitutkin ole markettivahoja..tosin ei huonossa mielessä:)

Talveksi laittaisin ns. edullisista vahoista Collinite -vahan (esim. 476s)  pintaan jos kestävyys on tärkein mainitsemasi kriteeri.
Nykyiset: Audi R8 4.2 V8 ja Audi A5 B9 2.0TFSI quattro
Ex: Audi A4 B8.5 2.0TFSI quattro
Ex: Porsche 981 Boxster
Ex: Porsche Cayman S
Ex: Audi RS4 4.2FSI V8 B7 sedan
Ex: BMW 328i TwinPower Turbo Sport F30 Sedan /
Ex: Audi A5 2.0TFSI quattro cabriolet s-tronic  /
Ex: A5 3.0TDI quattro coupe s-line

ram1

Lainaus käyttäjältä: rob-s - 22.11.11 - klo:20:45

http://www.autonhoito.com/shop/index.php?main_page=product_info&cPath=6_40&products_id=247
Onko sulla Roba tästä tietoa.Toimiiko tämä ns. puhdistava/kiillottava hyvin yhellä vetäsyllä.Tuo 476 kuitenkin pelkkä viimeistelyvaha.
Ibiza V Fr CPTA)
Ex- Vagit:Leon 1M Fr, A4 8.5 2.0Tq S-line, Leon Fr Act, (CZEA),1P Cupra, Leon Ts,Superb 1.8T, Ibiza Fr, Leon Ts,Fabia Rs I,Rs Ocu I,Rs Ocu I, Gti IV,
Octavia Tdi Hb Rs- 08
Octavia Combi 1.8Tsi Elegance Dsg 2010
Octavia Rs 2.0Tfsi -06 .IV gti- 03.Polo Classic- 98

rob-s

Sitä emme ole vielä kokeilleet mutta nestemäisistä tätä kylläkin ja toimii erittäin hyvin!

http://www.autonhoito.com/shop/index.php?main_page=product_info&cPath=6_40&products_id=221

Täytyy lisätä tähän ettei minulla ole mitään tekemistä Collinite myyjien/maahantuojan kanssa ja jaen tässä omaa käyttökokemusta.
Olisin kyllä hieman kiinnostunut Collinite tuotteiden jälleenmyynnistä koska ovat sen vakuuttavia.
Nykyiset: Audi R8 4.2 V8 ja Audi A5 B9 2.0TFSI quattro
Ex: Audi A4 B8.5 2.0TFSI quattro
Ex: Porsche 981 Boxster
Ex: Porsche Cayman S
Ex: Audi RS4 4.2FSI V8 B7 sedan
Ex: BMW 328i TwinPower Turbo Sport F30 Sedan /
Ex: Audi A5 2.0TFSI quattro cabriolet s-tronic  /
Ex: A5 3.0TDI quattro coupe s-line

ram1

Lainaus käyttäjältä: rob-s - 22.11.11 - klo:20:56
Sitä emme ole vielä kokeilleet mutta nestemäisistä tätä kylläkin ja toimii erittäin hyvin!

http://www.autonhoito.com/shop/index.php?main_page=product_info&cPath=6_40&products_id=221

Täytyy lisätä tähän ettei minulla ole mitään tekemistä Collinite myyjien/maahantuojan kanssa ja jaen tässä omaa käyttökokemusta.
Olisin kyllä hieman kiinnostunut Collinite tuotteiden jälleenmyynnistä koska ovat sen vakuuttavia.
Kyllä itse seuraavan kerran tilaan varmaan tuota postaamaani.Eihän kokeilematta mitään voi tietää.Ã,,rsyttää vaan kun tuli ostettua niin iso purnukka Dodon Diamond whitea.Se nyt 2 vuotta ollu ja vielä vetäis pari vuotta lisää.Kestoon en ole kyllä kovin tyytyväinen, mutta muuten kiilto hyvä.
SEn verran nyt ammattilaiselta vielä pitää kysyä, että toimiiko jotkut foamit tosiaan niin hyvin kun jotkut sanoo, että sumuttaa vaan pintaan ja hetken päästä hulauttaa pesurilla pois niin ei tarvitse edes pestä enää.Ihan en jaksa uskoa, jos ei joka päivä vedä.Ja jos tymäkkä annos, niin lähteekö vahakerros kiitämään.
Ibiza V Fr CPTA)
Ex- Vagit:Leon 1M Fr, A4 8.5 2.0Tq S-line, Leon Fr Act, (CZEA),1P Cupra, Leon Ts,Superb 1.8T, Ibiza Fr, Leon Ts,Fabia Rs I,Rs Ocu I,Rs Ocu I, Gti IV,
Octavia Tdi Hb Rs- 08
Octavia Combi 1.8Tsi Elegance Dsg 2010
Octavia Rs 2.0Tfsi -06 .IV gti- 03.Polo Classic- 98

duke7

Lainaus käyttäjältä: rob-s - 22.11.11 - klo:20:45
Eiköhän nuo mainitutkin ole markettivahoja..tosin ei huonossa mielessä:)

Talveksi laittaisin ns. edullisista vahoista Collinite -vahan (esim. 476s)  pintaan jos kestävyys on tärkein mainitsemasi kriteeri.
Ok, sovitaan että ovat markettivahoja. Mutta sitten olen väärässä ketjussa ja siinä toisessa puhutaan Cars tms. vahoista joten en halua sinne..
Tuli nyt niin nopeasti vahan tarve etten ennätä tilata mistään ja heikosti löytyy Collinitea Keski-Suomesta. Mutta jos löytyy niin tuon voi ilmeisesti vetää vaikka AG:n punaisen päälle?
Onkos noissa claybareissa väliä minkä merkkistä ostaa? Pehmeä pitää kai olla.

Newman

Lainaus käyttäjältä: duke7 - 22.11.11 - klo:21:11

Mikset osta sitä AG:n kultaista? Se kun on suunniteltu vedettäväksi punaisen päälle, on vieläpä tosi helppo levittää ja kiillottaa (juokseva). Saman merkin claybar on itselläni toiminut hyvin vuodesta toiseen. Kai se on pehmeä. En tiedä.

ram1

Ennen savea tuo punainen hoiti juurikin sen puhdistuksen.Sit pari varvia kultasta päälle.Kultanen käryy muuten karseesti, mutta kyllä toimiva setti nykyäänkin.
Ibiza V Fr CPTA)
Ex- Vagit:Leon 1M Fr, A4 8.5 2.0Tq S-line, Leon Fr Act, (CZEA),1P Cupra, Leon Ts,Superb 1.8T, Ibiza Fr, Leon Ts,Fabia Rs I,Rs Ocu I,Rs Ocu I, Gti IV,
Octavia Tdi Hb Rs- 08
Octavia Combi 1.8Tsi Elegance Dsg 2010
Octavia Rs 2.0Tfsi -06 .IV gti- 03.Polo Classic- 98

Newman

Lainaus käyttäjältä: ram1 - 22.11.11 - klo:21:15
Ennen savea tuo punainen hoiti juurikin sen puhdistuksen.Sit pari varvia kultasta päälle.Kultanen käryy muuten karseesti, mutta kyllä toimiva setti nykyäänkin.
Siis mitvit? Eikös savella oteta liotinpesun jälkeen loput pois? Sitten puhdistava vaha (punainen) ja lopuksi kultainen. Näin ainakin valmistaja suosittelee.

duke7

Lainaus käyttäjältä: Newman - 22.11.11 - klo:21:13
Mikset osta sitä AG:n kultaista? Se kun on suunniteltu vedettäväksi punaisen päälle, on vieläpä tosi helppo levittää ja kiillottaa (juokseva). Saman merkin claybar on itselläni toiminut hyvin vuodesta toiseen. Kai se on pehmeä. En tiedä.
Niin varmaan ostankin. Joskus olen tätä ketjua lukenut ja jotenkin jäänyt mieleen Colliniten olevan paremmassa maineessa kuin AG. Tiedä häntä.

ram1

Lainaus käyttäjältä: Newman - 22.11.11 - klo:21:16
Siis mitvit? Eikös savella oteta liotinpesun jälkeen loput pois? Sitten puhdistava vaha (punainen) ja lopuksi kultainen. Näin ainakin valmistaja suosittelee.
Ennen savea tehtiin näin.Nykyään tuo kyllä totta, mutta itse en saven jälkee jaksais vetää puhdistavaa väliin.Laiska.
Ibiza V Fr CPTA)
Ex- Vagit:Leon 1M Fr, A4 8.5 2.0Tq S-line, Leon Fr Act, (CZEA),1P Cupra, Leon Ts,Superb 1.8T, Ibiza Fr, Leon Ts,Fabia Rs I,Rs Ocu I,Rs Ocu I, Gti IV,
Octavia Tdi Hb Rs- 08
Octavia Combi 1.8Tsi Elegance Dsg 2010
Octavia Rs 2.0Tfsi -06 .IV gti- 03.Polo Classic- 98

Newman

Lainaus käyttäjältä: ram1 - 22.11.11 - klo:21:19
Ennen savea tehtiin näin.Nykyään tuo kyllä totta, mutta itse en saven jälkee jaksais vetää puhdistavaa väliin.Laiska.
Ok. Ajattelin vaan että olenko tehnyt aina kaikki väärin. No, kun tekee homman muutaman kerran vuodessa, ei se ole niin kova urakka. Etenkin kun vahojen työstettävyys on mielestäni ihan ok, kestokin kelvollinen kunhan pesee vaikka saman valmistajan shampoolla tai muulla tarpeeksi laimealla liemellä (esmes se Solmaster).

ram1

Lainaus käyttäjältä: Newman - 22.11.11 - klo:21:22
Ok. Ajattelin vaan että olenko tehnyt aina kaikki väärin. No, kun tekee homman muutaman kerran vuodessa, ei se ole niin kova urakka. Etenkin kun vahojen työstettävyys on mielestäni ihan ok, kestokin kelvollinen kunhan pesee vaikka saman valmistajan shampoolla tai muulla tarpeeksi laimealla liemellä (esmes se Solmaster).
Kyllä Ag:n suositus pun ja sit kulta, mutta nuo vahathan tuli jo ennen clayn olemassaoloa, jolloin suositus oli vaan putsi punasella ja kultaa päälle.Viimeksi tein tuon kyllä joskus 95, tai jotain sitä luokkaa.Nykyään teen vaan savi ja kaksi kerrosta carnaubaa.
Ibiza V Fr CPTA)
Ex- Vagit:Leon 1M Fr, A4 8.5 2.0Tq S-line, Leon Fr Act, (CZEA),1P Cupra, Leon Ts,Superb 1.8T, Ibiza Fr, Leon Ts,Fabia Rs I,Rs Ocu I,Rs Ocu I, Gti IV,
Octavia Tdi Hb Rs- 08
Octavia Combi 1.8Tsi Elegance Dsg 2010
Octavia Rs 2.0Tfsi -06 .IV gti- 03.Polo Classic- 98

Leroy

Lainaus käyttäjältä: rob-s - 22.11.11 - klo:20:45
Eiköhän nuo mainitutkin ole markettivahoja..tosin ei huonossa mielessä:)

Talveksi laittaisin ns. edullisista vahoista Collinite -vahan (esim. 476s)  pintaan jos kestävyys on tärkein mainitsemasi kriteeri.

Juu, täältä ääni 476:lle myös. Vaihtoehtona sitten Megun #16 tuolle. Kesto samaa luokkaa, hinta myös.
Outback

Cyclic Stig

Lainaus käyttäjältä: duke7 - 22.11.11 - klo:21:11
Ok, sovitaan että ovat markettivahoja. Mutta sitten olen väärässä ketjussa ja siinä toisessa puhutaan Cars tms. vahoista joten en halua sinne..
Juu, voi ei, kaameeta keskustella siellä markettivaha-topikissa markettivahoista. Eihän sitä Passatin vahausta nyt moisessa topikissa kehtaa käsitellä. Osta vaan sitä Kollinkeittiä tai jotain dodojuissia, tuloo varpilla hyvä. Ja päälle luulosairaus.

ram1

Lainaus käyttäjältä: Cyclic Stig - 23.11.11 - klo:02:06
Juu, voi ei, kaameeta keskustella siellä markettivaha-topikissa markettivahoista. Eihän sitä Passatin vahausta nyt moisessa topikissa kehtaa käsitellä. Osta vaan sitä Kollinkeittiä tai jotain dodojuissia, tuloo varpilla hyvä. Ja päälle luulosairaus.
Joku muukin juonut muuta kuin sumppia.Alaska paras.sehän voitti taannoin Ab:n testissä.Myivät honkkarissa viime vuonna eken puteli.
Ibiza V Fr CPTA)
Ex- Vagit:Leon 1M Fr, A4 8.5 2.0Tq S-line, Leon Fr Act, (CZEA),1P Cupra, Leon Ts,Superb 1.8T, Ibiza Fr, Leon Ts,Fabia Rs I,Rs Ocu I,Rs Ocu I, Gti IV,
Octavia Tdi Hb Rs- 08
Octavia Combi 1.8Tsi Elegance Dsg 2010
Octavia Rs 2.0Tfsi -06 .IV gti- 03.Polo Classic- 98

Cyclic Stig

Lainaus käyttäjältä: ram1 - 23.11.11 - klo:02:40
Joku muukin juonut muuta kuin sumppia.
Parista oluesta ei juuri känniä saa. Ja nekin piti kumota vain siksi, että tuli kotiuduttua juuri reilu parin viikon työreissulta.

Jotkut täällä vielä tuntuu uskovan näitä juttuja. Ilmeisesti joitakin eksoottiset nimet vetävät puoleensa.

makelja

#1281
...

Mikko

Lainaus käyttäjältä: dosetti - 04.11.11 - klo:17:18
Tänään kävin lampaankarvapesukintaan (Hööksin Vantaan myymälästä 15,50,-), claybarin ja Collinite 476s. Vielä kun saisi olkapäärasvaa jostain.. AG:n srp löytyy jo hyllystä. Pitääkö mun odotella 2kk ennen maalattujen osien vahausta vai kuinka?

Millainen tuo Hööksin hanska on käytännössä ollut? En ole vieläkään mistään saanut hankittua lammashanskaa ja ensi viikolla olisi ajoa muutenkin tuonne nurkille niin voisi käydä tommosen hakemassa jos siitä on mihinkään. :)

nikob

Aika tyytyväinen saa olla Colliniten 476, vahasin syksyn alussa. Ja kyllä räsän pinnalla viekin vahaa on.
Vaikka tullut pestyä välillä hiukan kovemmilla aineilla. Tietty olen suihkutellut pesujen välillä megun detaileria pintaan.
Siittä tietysti apuakin.
Skoda Fabia RS Combi Race Blue -11
Opel Corsa OPC Azure Blue -16

duke7

Kumminko päin pitäisi tehdä pesujen jälkeen; ensin clay ja perään cleaneri vai toisin päin?
Lueskelin ~15 sivua tätä topiccia ja molempia tunnutaan käyttävän. Cleaneri, jota meinasin käyttää, ei siis ole mikään puhdistava vaha vaan Meguiarsin step1 paint Cleaner. Tuo poistaisi ainakin detailerin jämät jos niistä nyt edes on haittaa vahauksessa. Vanhat vahatkin kai lähtee?

dosetti

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 24.11.11 - klo:22:36
Millainen tuo Hööksin hanska on käytännössä ollut
Mullahan meni kaikki välineet uusiksi joten vertailupohjaa ei ole. Hyvin se on pari pesua toiminut enkä näe mitään syytä olla ostamatta. Sinne jäi yksi hyllyyn eli kannattanee soittaa onko niitä vielä..

makelja

Lainaus käyttäjältä: duke7 - 25.11.11 - klo:13:53
Kumminko päin pitäisi tehdä pesujen jälkeen; ensin clay ja perään cleaneri vai toisin päin?
Lueskelin ~15 sivua tätä topiccia ja molempia tunnutaan käyttävän. Cleaneri, jota meinasin käyttää, ei siis ole mikään puhdistava vaha vaan Meguiarsin step1 paint Cleaner. Tuo poistaisi ainakin detailerin jämät jos niistä nyt edes on haittaa vahauksessa. Vanhat vahatkin kai lähtee?

Ensi clay ja sitten cleaner, jos välttämättä haluat molemmat. Mutta pese ensin jollain liuottimella, jotta saat vanhat vahajäämät pois. Esim. Solmaster tai Pineline tarpeeksi vahvana vie vahat mukanaan.

Mikko

Lainaus käyttäjältä: dosetti - 25.11.11 - klo:13:56
Mullahan meni kaikki välineet uusiksi joten vertailupohjaa ei ole. Hyvin se on pari pesua toiminut enkä näe mitään syytä olla ostamatta. Sinne jäi yksi hyllyyn eli kannattanee soittaa onko niitä vielä..

Kiitoksia kokemuksista. :)
Alkuviikosta niitä ainakin oli, kysyin silloin. Siirtyi vaan asiakaskäynti ensi viikolle niin ei sitten tullutkaan haettua.

duke7

Lainaus käyttäjältä: makelja - 25.11.11 - klo:14:04
Ensi clay ja sitten cleaner, jos välttämättä haluat molemmat. Mutta pese ensin jollain liuottimella, jotta saat vanhat vahajäämät pois. Esim. Solmaster tai Pineline tarpeeksi vahvana vie vahat mukanaan.
Ok, kiitos. En ehkä usko saveen tarpeeksi kun ei siitä ole kokemuksia joten meinasin cleanerinkin laittaa.
Kuinka vahvana Sollmasteria (AS 40) pitää laittaa että vahat lähtee? Esipesun teen sillä + painepesurilla ja perään normaalilla autoshampoolla + kintaalla pesu. Pitäiskö tämän jälkeen vielä suihkutella vahvempi AS 40 pintaan ja pestä painepesurilla vai jopa hangata mikrokuitusienellä? Tuntuu hankaaminen aika rajulta kun Solmaster ei oikein vaahtoa.

dosetti

Lainaus käyttäjältä: duke7 - 25.11.11 - klo:14:29
En ehkä usko saveen tarpeeksi kun ei siitä ole kokemuksia

Olen nyt muutaman auton käynyt tuolla savella läpi, jonka ostin vasta äsken ja en voi uskoa, miksi en ole aiemmin hankkinut sitä ??? Varmaan siksi, kun en ole tiennyt moista olevan olemassakaan.. Alle kympin maksoi pala ja on varmasti paras hankinta auton vahaukseen. Tai niiden pohjien tekoon, eihän sitä tarvii tehdä kuin sen kerran ja sitten "joskus" uudestaan.. Kovin paljoa en ole naarmuja mielestäni edes saanut aikaan, vaikka kovana sen ostinkin.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy