Vahaus

Aloittaja MacVolsu, 04.02.10 - klo:17:48

« edellinen - seuraava »

Tikka

Pitkästä aikaa auto sai vahaa pintaan.
Puhdistus sisälsi kaksi kertaa pesun Solmasterilla, kuivauksen ja vahauksen Korrekin kiiltovahalla. Nyt on taas ilo katsella autoa.

Mikko

Tulipa taas puunattua auto kun viimeksi jäi vähän kesken. Pikeä en vaan saanut kaikkea pois, olisi vissiin vaatinut sen saven kuitenkin. Syksyllä sitten, toivottavasti ei siinä vaiheessa ole kovin syvälle maalipintaan porautuneet nuo tahrat... Tänään tuli myös samalla tehtyä kiveniskemien paikkaus ja vahaus niiltä osin kun pienpoistajaa tuli sudittua. Nyt tulee sitten varmaan vähän pidempi tauko kun ehtii seuraavan kerran pesulle. Pohjat pitäisi kuitenkin olla kunnossa, komeasti helmeili vesi Colliniten päältä. :)

poloboy

Kakkosauto tuli vahattua sunnuntaina, ensin kunnon pesu, jolloin yllätyksekseni totesin, että vahapintaa on varsin hyvin vielä talven jäljiltä. Sitten puhdistin maalipinnan Mothersin Clay Bar:illa, pikeä ja muuta likaa irtosi melko paljon, mikä oli kyllä tiedossakin koska olen ajanut 95-prosenttisesti moottoritietä. Tämän jälkeen vahasin auton VW:n omalla vahalla. Koska minulla on kone käytössäni (jolloin raskastöinen kiillotusvaihe ei haittaa yhtä paljon) ajattelin, kuten normaalisti, vahata Venton Simonizin keltaisella mutta en löytänyt purkkia, joten tyydyin pullovahaan. Lopputulos on ihan OK, mielestäni Simonizin keltainen peltipurkissa on kestävyydeltään erittäin hyvä ja siksi olenkin käyttänyt pääosin sitä, mutta tämä VW:n oma vahakin on saanut kehuja, joten eiköhän ole ihan kelvollinen sekin. 
Vento 2.0 CL -96/-97 LC6P
Golf 1.5 TSI Variant -19 LR7H
VW 1300 -73/-74 L20B
Monark 1968
Specialized Crosstrail Pro 2009

ex.
Jetta 2.0 TDI Sportline -06 LA6R
Bora 1.6 Xline -04 LD1W
Polo 1.3 Variant -94 LB5T
Derby 1.1 CLS - 81 LB5Y

_Mikko_

Tänään tuli suoritettua Oculle kevätvahaus. Sillä perinteisellä kaavalla mentiin. Elikkäs pari kertaa liuottimella, kertaallen autoshamppoota. Kuivauksen jälkeen kerros Turtlen punasta värivahaa ja päälle pari kerrosta Autoglymin kultasta.

Kyllähän siitä tuli melkoisesti taas kiiltävämpi. Vierekkäisten paneeleiden ero jaksaa aina yllättää, meinaan vahattu vs vahaamaton. Edellisen kerran kyseinen operaatio on suoritettu elokuussa. Selvästi pinnassa oli vielä vahaa hieman jäljellä mutta kaipa se rupesi olemaan puhdistuksen aika. Kylkien alaosissa ja helmoissa oli kyllä melkoinen työ saada kaikki piki pois, siksi pari kertaa liuottimella.

Jotenkin vaan hölmön tuntuista puunata auto näin keväisin kun pölyä kaikki paikat täynnä. Kohta vielä siitepölyt lehahtavat ilmoille niin auto on aina keltainen. Noh, helpottuuhan ne seuraavat pesut sitten aika paljon.

Joku kuitenkin ihmettelee miksi Turtlen punasta. Vajaa viisi vuotta vanhassa ja reilu satku ajetussa autossa on aikast paljon kaikenlaisia ovellahakkaamisen jälkiä sekä lukematon määrä kiveniskemiä keulassa. Tuon avulla ne saa välttävästi piiloon. Pari kerrosta kultasta glymiä taas pitää sen aika hyvin paikallaan.

Vielä kun muistaisi joskus ostaa purkin nahanhoitoainetta niin saisi penkeistä taas hieman tuoreemman näköiset.

Mr.T

Nahanhoitoon Nahkis on parasta mitä olen käyttänyt.On hiukan työläs mutta lopputulos on vaivan arvoinen.
Skoda Yeti 1.4 TSI Experience-11

RTWteam

Korrekin autoshampoo ja kliineri saavat hoitaa tämän kevään jynssäyksen. :)

tlindstr

Itse en ole koskaan (ainakaan toistaiseksi) vahannut autojani  :-\
Olen uskotellut sen olevan liian isotöistä, joten olen käyttänyt pirssejä ammattilaisten huomassa siltä osin :)

Tänään polottimeni kävi rob-s:n luona hakemassa pinnalleen Swissvax Shield PTFE vahan ja vanteet saivat Swissvax Autobahn käsittelyn.
Kuvia: http://hoitaa.com/PoloGTI_2011/Swissvax_vahaus_05052011/
Pihassa majailee Pappa-Pasuuna -15

Mikko

Mietin, että jos kuitenkin yrittäisin vielä saada auton takapuskurissa ja kyljissä olevia sitkeitä pikitahroja pois saven avulla. Tarkoittaa varmaan sitä, että pitää taas tehdä homma pitkän kaavan mukaan: pesu + lime prime lite + clay-käsittely + pesu + vahaus.

Kysymys lähinnä onkin, että voiko tuon Lime Prime liten jättää tuolta välistä pois? Auton on kuitenkin puunattu perusteellisesti pari viikkoa sitten. Ajattelin tehdä homman uusiksi vain noilta tietyiltä osin missä pikeä on ja lopuksi vetää vielä koko autoon toisen kerroksen vahaa.

Sitten vinkkejä jostain hyvästä kumiosien/tiivisteiden, mustien muoviosien ja renkaiden hoitoaineesta? Mielellään sellaisesta jota saa Suomesta ilman pitkiä tilausaikoja ja suhteessa suuria tilauskuluja. :)

Pertsa

^Millä pienpoistajalla kokeilit. Outoa jos ei sillä lähde ne piet. Onko ne jotain sellaisia pieniä mustia pisteitä? Itse hommasin äsken Valet Pro:n citrus tar & glue removeria. En ole ehtinyt vielä autoa kevätpuunata, mutta ainakin valkoisista talvivanteista tuolla lähti pikitahrat melko kepeästi, kun vanteet kesäsäilytystä varten puunasin ja vahasin..

rob-s

Tar removerilla lähtee kaikki piet ja tervat maalipinnasta. Esipesun yhteydessä sitä suoraan pikitaraan, annetaan vaikuttaa hetken ja sitten painepesurilla perään.

Nykyiset: Audi R8 4.2 V8 ja Audi A5 B9 2.0TFSI quattro
Ex: Audi A4 B8.5 2.0TFSI quattro
Ex: Porsche 981 Boxster
Ex: Porsche Cayman S
Ex: Audi RS4 4.2FSI V8 B7 sedan
Ex: BMW 328i TwinPower Turbo Sport F30 Sedan /
Ex: Audi A5 2.0TFSI quattro cabriolet s-tronic  /
Ex: A5 3.0TDI quattro coupe s-line

Mikko

AutoGlymin intensive tar remover (tjsp). Pieniä mustia pisteitä takapuskurissa ja vähän isompia ja rusehtavampia kyljissä. Ei vaan lähteneet mihinkään kun tuolla yritin irroittaa. Pesun jälkeen ainetta likaisiin kohtiin, hetken odottelu, pois pyyhintä ja uudeleen pesu oli ohjelma millä yritin.

Björn

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 05.05.11 - klo:13:52
Tarkoittaa varmaan sitä, että pitää taas tehdä homma pitkän kaavan mukaan: pesu + lime prime lite + clay-käsittely + pesu + vahaus.

Kysymys lähinnä onkin, että voiko tuon Lime Prime liten jättää tuolta välistä pois?

Onko jokin syy miksi vetäisit tuon Lime Primen ennen tuota savetusta? Oman ymmärrykseni mukaan nuo työvaiheet ovat väärässä järjestyksessä.

Mikko

#582
En itseasiassa ajatellut asiaa edes noin tarkasti. :) Tarkoitus oli vaan sanoa, että pesujen välissä muo molemmat. Sen enempää en ole selvitellyt, että kumpi kannattaa tehdä ensin. Savea kun en ole koskaan ennen käyttänyt.

EDIT: Tarkistin nyt vielä tuolta bookmarkseista löytyvästä ohjeesta ja nimenomaan päinvastoin nuo vaiheet: ensin savi ja sitten cleaner. No äkkiäkös sen cleanerinkin siihen auton pintaan pyyhkäsee.

TKe_

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 05.05.11 - klo:14:59
En itseasiassa ajatellut asiaa edes noin tarkasti. :) Tarkoitus oli vaan sanoa, että pesujen välissä muo molemmat. Sen enempää en ole selvitellyt, että kumpi kannattaa tehdä ensin. Savea kun en ole koskaan ennen käyttänyt.

EDIT: Tarkistin nyt vielä tuolta bookmarkseista löytyvästä ohjeesta ja nimenomaan päinvastoin nuo vaiheet: ensin savi ja sitten cleaner. No äkkiäkös sen cleanerinkin siihen auton pintaan pyyhkäsee.

Miksipä suotta saven likaisi piellä. Itse tekisin näin:
1. Esipesu
2. Tar remover
3. Shampoopesu
4. Clay
...

Ja nuohan eivät ole absoluuttisia totuuksia, makuasioita vain :)

Jos ne pikitahrat on tiukassa niin voisit kokeilla sellaista, että laittaisit paperinpalan siihen pien päälle niin tällöin se aine kestäisi siinä pidempään (=pidempi vaikutusaika).

MasTurbo

Huomenna alkas "uuden" kolperon hoito:

1)Liuotinpesu*2
2)Foamaus ja huuhtelu
3)foamaus ja pesu lammashanskalla
4)tallliin jossa claybar käsittely
5)foamaus ja huuhtelu
6)kuivaus
7)dodo lime prime lite
8)FK1000P sealeriksi
9)Mequiars #16 pintaan
10)ajovalolinssien korjaus käsittely mequiarsin setillä,myös sumuvalot

Tällä setillä ei ole mennyt vielä kertaakaan pieleen ja kesto on ihan uskomaton kunhan välttää vahvat liukkarit.Itse en edes liukkareita ole tarvinnut kun pesen auton muutenkin usein.Ainoastaan ennen vahausta.
" Dont be scared, just be prepared for the worst "

Pertsa

Lainaus käyttäjältä: MasTurbo - 05.05.11 - klo:19:03
......
10)ajovalolinssien korjaus käsittely mequiarsin setillä,myös sumuvalot...
Jotain tällaista olen itsekin harkinnut, alkaa olla ajovalolinssit jo jonkin verran hiekkapuhalletut. Pitää vissiinki koneella tehdä tuo, vai?

MasTurbo

Joo, ihan vaikka akkuporakoneella.Tai tavallisella.Laikka tulee mukana.
" Dont be scared, just be prepared for the worst "

Pertsa

^Ok, ei sulla satu olemaan ennen ja jälkeen kuvia ja pitääkö niitä kauankin hinkata että kiilto palautuu?

Karvis

Lainaus käyttäjältä: TKe_ - 05.05.11 - klo:15:24
Jos ne pikitahrat on tiukassa niin voisit kokeilla sellaista, että laittaisit paperinpalan siihen pien päälle niin tällöin se aine kestäisi siinä pidempään (=pidempi vaikutusaika).


Onko kukaan kokeillut tuohon pien poistoon Autosmart tar remowia? Oli tuollaista outoa tököttiä Clasohlsonin poistolaarissa litran pottu vitosella, jotain vahoja siinä oli myös mutta ei ole mitään kokemuksia tuosta merkistä niin en vielä ostanut :-\
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

Erkka

Lainaus käyttäjältä: Karvis - 05.05.11 - klo:20:47
Onko kukaan kokeillut tuohon pien poistoon Autosmart tar remowia? Oli tuollaista outoa tököttiä Clasohlsonin poistolaarissa litran pottu vitosella, jotain vahoja siinä oli myös mutta ei ole mitään kokemuksia tuosta merkistä niin en vielä ostanut :-\

Täältä löytyy tietoa tuotteesta.


http://www.google.fi/#hl=fi&biw=1366&bih=643&sa=X&ei=VePCTZTmH8b5sgaBlP18&ved=0CCgQBSgA&q=Autosmart+tar+remover&spell=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.&fp=81216811ce0dc238
VW Passat Variant Elegance Business eHybrid 200 kW DSG vm. 2025
Ex. Skoda Octavia Combi 1,5 TSI Style eTEC DSG vm. 2024
Ex. Skoda Octavia Combi 1,0 TSI Ambition e-TEC DSG 2021
Ex. VW Tiguan Style eHybrid 180 kW DSG-autom. 2021

-ah-

Pääsiäisloman puunailuja.

Karvis

Mikrokuituliinoja tuli hankittua nippu Ebaysta, halpoja ja vaikuttavat hypistelyn perusteella varsin laadukkailta. Toimituskulutkin kohtuulliset ja erittäin nopea toimitus :)

Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

ePa

Lainaus käyttäjältä: Karvis - 05.05.11 - klo:23:05
Mikrokuituliinoja tuli hankittua nippu Ebaysta, halpoja ja vaikuttavat hypistelyn perusteella varsin laadukkailta. Toimituskulutkin kohtuulliset ja erittäin nopea toimitus :)

Mulla on samoja liinoja. Ei ehkä kaikkein pisin nukka & pehmein mahdollinen, mutta kyllä pärjää. Itselle tilasin 18 kpl samasta kioskista. Ensimmäisen pesujen jälkeen kulmat vähä käpristelee, mutta muoto säilyny lähes muuttumattomana. Hieman ärsyttävästi tuo "label" hieman pitkähkö ja kova verrattuna joihinkin muihin liinoihin joissa on kankaiset "labelit". Onneksi nuo saa leikattua irti.

Karvis

Lainaus käyttäjältä: ePa - 05.05.11 - klo:23:19
Mulla on samoja liinoja. Ei ehkä kaikkein pisin nukka & pehmein mahdollinen, mutta kyllä pärjää. Itselle tilasin 18 kpl samasta kioskista. Ensimmäisen pesujen jälkeen kulmat vähä käpristelee, mutta muoto säilyny lähes muuttumattomana. Hieman ärsyttävästi tuo "label" hieman pitkähkö ja kova verrattuna joihinkin muihin liinoihin joissa on kankaiset "labelit". Onneksi nuo saa leikattua irti.

Nukka ei tosiaan ole aivan pisin mahdollinen, mutta ihan ok mielestäni tuohon hintaan...jossain Motonetissä saa maksaa vastaavista 4-5e/kpl. Laput ruukaan leikata kaikista liinoista irti ennen käyttöä joten aivan sama millaiset ne on :D
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

Reneto

Motonetistä ostin Turtlen mikrokuituliinoja, taisi olla 3,90 kpl. Ihan hyviä rättejä, pehmeitä ja imukykyisiä, eli soveltuu mainiosti sekä kuivaamiseen että vahan kiillottamiseen. Tulisihan noille hintaa jos 18kpl ostais, mutta eipä tuu ostettua viiden vuoden tarpeeseen kerralla  ;)
VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

MasTurbo

Lainaus käyttäjältä: Pertsa - 05.05.11 - klo:20:41
^Ok, ei sulla satu olemaan ennen ja jälkeen kuvia ja pitääkö niitä kauankin hinkata että kiilto palautuu?

Ei oo mutta hommana todella helppo.Ei mene kauaa/lasi.Mitä suuremmalla rpm ajat, sitä enempi hioo.Vahinkoa ei juurikaan saa syntymään ellei hölmöile olan takaa.
" Dont be scared, just be prepared for the worst "

Björn

Lainaus käyttäjältä: MasTurbo - 05.05.11 - klo:19:03
9)Mequiars #16 pintaan

Vaikuttaisi tuo Megun #16 olevan varsin suosittu tuote, kun monikin sitä tuntuu käyttävän. Ja varsinkin kun tuntuu joka paikassa olevan varastot tyhjät. Osaisiko joku vinkata mistä tuota voisi saada? Erased, Prospect ja CYC myy kaikki out of stockia   :-\

Pertsa

^Jep, itsekin käytän tuota Megun #16, eikä ole tarkoitus vaihtaa. Kestääkin pinnassa todella pitkään. Tuo lienee about samantasoinen vaha kuin Collinite 476s.
Itse tilasin jokin aika sitten tuota juurikin prospectista mutta keväällä kun vahausinto kasvaa niin näyttää olevan loppu tuollakin. Onko siellä teilläpäin Fixus-liikettä? Ainakin täällä Espoossa Fixus-ketju myy Meguiarsin tuotteita. En nyt ole ihan varma oliko heillä hyllyssään myös tuota #16:tta. Kannattaa käydä tsekkaamassa.
Tuolla muuten Meguiars jälleenmyyjät listattuna:
http://www.meguiars.fi/jalleenmyyjat/

snoogie

Itse olen tilaillut amazon.co.uk:sta postikuluitta (kunhan amazon itse toimittaa, niin saa kuluitta) megun tuotteita, ei ole kyllä tuota #16:sta siellä sattunut silmään.

Björn


^^Onhan noita Fixus-liikkeitä, mutta ainakin tuo lähin taitaa kaupata vain perinteisempiä vahamerkkejä. Parilla paikallisella jälleenmyyjällä kyllä näytti olevan oikein verkkokauppakin, jossa ko. merkin tuotteita kaupattiin, muttei tuota #16 löytynyt. Laitoin vielä kyselyä menemään.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy