VAGarena.fi

Galleria => Autotalli => Muut merkit => Aiheen aloitti: jarppis - 12.11.11 - klo:03:28

Otsikko: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 12.11.11 - klo:03:28
Kauan seuraillut VAGin tarinoita ja päätin rekisteröityä, kun kuulin DocWltä hyvistä jutuista Offtopic puolella :) Tällä hetkellä ei VAGin autoa ole alla, mutta eihän noista koskaan tiedä mikä se seuraavaksi sattuu kohdalle. Itselle napsahti tässä pari kuukautta sitten toinen komennusreissu jenkkeihin ja sitä myöten "joutui" myös auto-ostoksille. Jo aikaisemminkin olen Suomessa ollessa haaveillut vähän isomman auton laittamisesta, mutta aina on voinut autokuumeen siirtää taputtelemalla tyhjää lompsaa otsalle. Kesän kynnyksellä olin jo harkitsemassa X3sta, ennenkuin tästä reissusta oli tietoa. No asiasta autoon :)

Auton meni tehdastilaukseen kun sopivaa pakettia ei varastoissa ollut ja varsinkin kun halusin ehdottomasti 2012 vuosimallin ja kaikki itselle tarpeelliset varusteet. Autolla nyt ajellut jonkun verran ja täytyy kyllä kiittää, miten hyvin BMW:n insinöörit on saanut säädettyä tuon alustan toimimaan. Noin isoksi ja painavaksi autoksi auto on aivan käsittämättömän vakaa ja hyvä ajaa. Verrokkina minulla on Suomessa 330i sporttialustalla ja käytännössä ainut ero on, että millä korkeudella istutaan. Toki painon huomaa jarrutuksessa ja isommissa heitoissa, mutta silti alustalle voi antaa kiitettävän arvosanan. Lisävarusteista topview kamera on sellainen, mistä en enää luopuisi. Ainut huonopuoli siinä on, että joskus tulee säädettyä autoa vähän liikaakin parkkiruudun keskelle  ;D

Tässä jokunen kuva.

(http://www.siurua.net/kuvat/2011/2011_11_11/IMG_4473%20copy.JPG)

(http://www.siurua.net/kuvat/2011/2011_11_11/IMG_4480%20copy.JPG)

(http://www.siurua.net/kuvat/2011/2011_11_11/IMG_4492%20copy.JPG)

(http://www.siurua.net/kuvat/2011/2011_11_11/IMG_4494%20copy.JPG)

(http://www.siurua.net/kuvat/2011/2011_11_11/IMG_4495%20copy.JPG)

Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Docw - 12.11.11 - klo:03:34
Edelleenkin mahtava menopeli. Koeajoa pelätessä, meinaan voi iskeä pienen kuumeen päälle  8)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: clima - 12.11.11 - klo:06:01
Vaikken möhköjen fani erityisesti olekaan niin onhan tuo hieno. Onnittelut ja tervetuloa foorumille!
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: pokkus - 12.11.11 - klo:06:34
Perskules, siinähän on hyvännäköinen X5! Etenkin keula on edukseen. En ole vanhemman X5:n fani ollut oikein ikinä, mutta tässä on huomattava harppaus parempaan.

Jos tuolla topview kameralla tarkoitit peruutuskameraa, niin se on kyllä erinomainen lisävaruste, etenkin isommassa autossa. Omassakin on sellainen ja se on ehdottomasti yksi parhaista lisävarusteista autossa. Helpottaa arkiajoa todella paljon, kun omassakaan ei ulos takaikkunasta tahdo nähdä oikein mitään.

Niin ja tervetuloa joukkoon!
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Quality - 12.11.11 - klo:06:37

On kyllä totisesti muhkea peli, ihan isojen citymaastureiden eliittiä. Tuollaisen olisin itsekin halunnut, hintaa vaan kertyy tuplasti yli maksukyvyn.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 12.11.11 - klo:06:37
Jep, siis topview missä kuva koostetaan kolmella kameralla ja kuva näytetään "päältäpäin". Löytyy myös se normaali taaksepäin näyttävä kamera, mutta tuo päältäpäin näyttää kolmeen suuntaan tilanteen.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Docw - 12.11.11 - klo:06:45
Lainaus käyttäjältä: jarppis - 12.11.11 - klo:03:28
Verrokkina minulla on Suomessa 330i sporttialustalla ja käytännössä ainut ero on, että millä korkeudella istutaan.

Tässä kalsarikännien lomassa tämä toi mukavia muistoja mieleen. Kesällä 2006 ajettiin Jarppiksen kanssa tämä european delivery 330i Munchenistä maita pitkin Ouluun kahdessa päivässä. Matkaa tuli jotain 3000km+. Tuosta ei kyllä paljon matka-auto parane. Taisi tuolla pohjois-ruotsissa aamuyöllä nilkkaa oikoessa ja kuutosen laulusta nauttiessa tulla "hieman" rajoituksiakin venytettyä ::)

Herran muutettua takaisin lahden taakse tämä autohan on luonnollisesti myynnissä. Sen verran löytyy myös omakohtaista tunnearvoa että jos pikkurahasta ei olisi puutetta niin ostaisin talliin muistoksi :) On nimittäin viimeisen päälle huolella pidetty auto...

Ohessa muutama kuva tuolta matkalta. Ensimmäisessä auton ensimmäiset metrit, pari muuta matkan varrelta...
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: RTWteam - 12.11.11 - klo:12:17
Tyylikäs möhköfantti.  ;) Kylkilinja on nykyautoksi melko tasainen eli ei löydy "hartioita". Tämän ratin ulkonäöstä tykkään kovasti, pieni ja sporttinen.  :)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Kärki - 12.11.11 - klo:12:45
Todella hieno "möhkö"!

Onnittelut ja tervetuloa porukoihin foorumille!
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Levjsa - 12.11.11 - klo:14:03
Vau, todella hieno! On useita kertoja tullut pyöriteltyä X5:ttä Bemarin konfiguraattorissa ja tässä aikalailla unelmakokoonpano. Moottorin kun vaihtaisi vielä 50i:hin  ;)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Evighetsmaskinen - 12.11.11 - klo:14:16
Om meinaa karmeen hiano pirssi. Itsekkin haluaisin tuollaisen, tosin on vain pienestä kiinni, rahasta. Tervetuloa joukkoon! Toivottaa toinen tulokas.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 20.11.11 - klo:07:18
Jokunen uusi kuva autosta tuli otettua, kun samalla kehittelin ulkoisen salaman käyttämistä järkkärillä ohjaten.

(http://siurua.net/kuvat/uploads/2011/11/IMG_4506-copy.jpg)

(http://siurua.net/kuvat/uploads/2011/11/IMG_4512-copy.jpg)

(http://siurua.net/kuvat/uploads/2011/11/IMG_4519-copy.jpg)

(http://siurua.net/kuvat/uploads/2011/11/IMG_4538-copy.jpg)

(http://siurua.net/kuvat/uploads/2011/11/IMG_4552-copy.jpg)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Docw - 20.11.11 - klo:07:24
Nyt kyllä on pakko kysyä miksi tuossa vahdekepin päässä on tuo P nappi ja sama nappula näyttää olevan tuossa vaihdekepin takana?

...on muuten isäntämiehen koko tuossa takarenkaassa  ;D
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 20.11.11 - klo:07:26
Lainaus käyttäjältä: Docw - 20.11.11 - klo:07:24
Nyt kyllä on pakko kysyä miksi tuossa vahdekepin päässä on tuo P nappi ja sama nappula näyttää olevan tuossa vaihdekepin takana?

...on muuten isäntämiehen koko tuossa takarenkaassa  ;D

Siis vaihdekeppi P on "Park" eli laatikko lukkoon ja tuo toinen nappula on käsijarru tuossa takana. Tosin parkkia ei ole pakko painaa, jos auton esim sammuttaa :)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 31.12.11 - klo:21:07
Oikein makia keli tuli tänne korkeuksille vuoden viimeiseksi päiväksi, joten piti aloitella päivä käymässä auto pesemässä puhtaaksi. Kunnon vahailusessiot pitäis tässä lähiviikkoina hoitaa, ennenkuin tulee oikeasti kuuma.

(http://siurua.net/kuvat/uploads/2011/12/kuva-1-copy.jpg)

(http://siurua.net/kuvat/uploads/2011/12/kuva-2-copy.jpg)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Docw - 31.12.11 - klo:21:14
Joutunet jo nyt aloittelemaan vahauksen jos meinaat ennen helteitä saada Zaino sessiot suoritettua. Taitaa olla jokunen neliömetri vahattavaa? :)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Markku J - 31.12.11 - klo:21:14
Hieno on auto - kuin omani (ex), joka tosin oli vain 30d -koneella.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 31.12.11 - klo:21:34
Lainaus käyttäjältä: Docw - 31.12.11 - klo:21:14
Joutunet jo nyt aloittelemaan vahauksen jos meinaat ennen helteitä saada Zaino sessiot suoritettua. Taitaa olla jokunen neliömetri vahattavaa? :)

Joo, zainot tossa rivissä odottelee vahaajaa. Katto suurimmaksi lasia, niin helpottaa tilannetta vähän :)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: VWRiddare - 31.12.11 - klo:21:47
Nätti on auto. Tuollaisella uskaltaa jo ajaa marketin parkkipaikallekkin, koska on noi "astinlaudat" noinkin ulkona. Siinä saa luultavasti kolhija oman ovensa vain ruvelle.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 31.12.11 - klo:22:39
BMW laittoi postissa tälläisen muistitikun kiitokseksi. Tekele on metallikuorella, joten ei ihan halpis kiinalaista kehdanneet  lähettää :) Sisältönä kaikenlaista matskua BMWstä videoineen. Toisaalta, taitaapi olla kallein muistitikku mitä hankkinut  ;D

(http://siurua.net/kuvat/uploads/2011/12/IMG_4600-copy.jpg)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jkvi - 31.12.11 - klo:23:17
LainaaAuton meni tehdastilaukseen kun sopivaa pakettia ei varastoissa ollut ja varsinkin kun halusin ehdottomasti 2012 vuosimallin ja kaikki itselle tarpeelliset varusteet
Meneekö siellä rapakon toisella puolella nuo mallimerkinnät miten?

Euroopassa kun vastaavaa on myyty 40d merkinnällä jo paljon ennen MJ 12:sta.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 01.01.12 - klo:00:51
Lainaus käyttäjältä: jkvi - 31.12.11 - klo:23:17
Meneekö siellä rapakon toisella puolella nuo mallimerkinnät miten?

Euroopassa kun vastaavaa on myyty 40d merkinnällä jo paljon ennen MJ 12:sta.

Täällä löytyy vain 35d malli joka on teholtaan ja väännöltään hyvin lähellä 40dtä. Kone on kuitenkin vanhempaa tekniikkaa kuin EU 30d ja 40d mallit.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Passatti - 01.01.12 - klo:09:22
Hieno on pirssi.Kokeilin tuota X5M:läistä tässä taannoin Laakkosella.Kyllä oli upea peli.Onnea vaan.Et tule pettymään.Millä varusteilla autosi on? Hinnoittelu rapakon takana on paljon maltillisempaa kuin muualla.Kävitkö tehtaalta noutamassa auton?
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 02.01.12 - klo:01:42
Lainaus käyttäjältä: Passatti - 01.01.12 - klo:09:22
Hieno on pirssi.Kokeilin tuota X5M:läistä tässä taannoin Laakkosella.Kyllä oli upea peli.Onnea vaan.Et tule pettymään.Millä varusteilla autosi on? Hinnoittelu rapakon takana on paljon maltillisempaa kuin muualla.Kävitkö tehtaalta noutamassa auton?

Tehdastilaukseen meni, kun sopivaa pakettia ei ollut varastoissa ja halusin ehdottomasti myös 2012 vuosimallin. Autossa on vakionakin kohtuullisen kattava varustelu: http://www.bmwusa.com/standard/content/vehicles/2012/x5/xdrive35isportactivity/features_and_specs/default.aspx (http://www.bmwusa.com/standard/content/vehicles/2012/x5/xdrive35isportactivity/features_and_specs/default.aspx)

Lisäksi ruksin nämä optiot.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Passatti - 02.01.12 - klo:06:56
Totta puhut ,että jenkeissä myytävissä malleissa on jo huomattavasti enemmän tavaraa kuin tänne europpaan tuotavissa malleissa.Lisäkamat ovat tosi hyviä mitä tilasit.Hieno se on.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Docw - 29.01.12 - klo:06:51
Noita ylempänä olevia(kin) pesukuvia katsellessa täytyy kyllä sanoa, että vaikuttaisi BMW:n maalipinta olevan huomattavan paljon parempi kuin audin / VAG:n noin yleensäkin. Mielestäni kaikissa omissa VAG konsernin autoissa on maalipinta ollut enempi/vähempi appelsiinipintaa, bemu näyttää osaavan tuon tasaisen maalipinnan loihtimisen paljon paremmin.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: T0mmy - 29.01.12 - klo:07:31
Kehuja täältäkin!On todella hieno,kelpaisi itsellekkin mutta näillä pelikorteilla ei tuollaista lunasteta :)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 29.01.12 - klo:17:47
Lainaus käyttäjältä: Docw - 29.01.12 - klo:06:51
Noita ylempänä olevia(kin) pesukuvia katsellessa täytyy kyllä sanoa, että vaikuttaisi BMW:n maalipinta olevan huomattavan paljon parempi kuin audin / VAG:n noin yleensäkin. Mielestäni kaikissa omissa VAG konsernin autoissa on maalipinta ollut enempi/vähempi appelsiinipintaa, bemu näyttää osaavan tuon tasaisen maalipinnan loihtimisen paljon paremmin.

Kyllä sitä appelsiinipintaa tuostakin löytyy jossain määrin, kun luonnossa pääsee katsomaan, mutta itseä tuo ei ole koskaan haitannut.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 11.03.12 - klo:16:11
Laitetaanpa pientä päivitystä tännekin. Autolla on nyt ajettu reilu 5500km ja vielä on matka sujunut ongelmitta. Alkupuolella oli joku ihmeellinen kolina joka paikallistui tavaratilan suojapeitteen mekaniikkaan. Enää sitä ei ole kuitenkaan kuulunut, joten toivon mukaan se tarvitsee vain hieman käyttöä.

Muuten auto toimii hyvin ja valittamista ei ole. Pitkää roadtrippiä ei ole vielä tullut tehtyä ja auto liikkuu enimmäkseen metropoliympäristössä ja kulutus on Fuellyn mukaan 11,5 koko ajalta.

Automyyjä on kyllä huolehtivainen, sillä eilenkin tuli tällainen sähköposti ;D

"Don't forget to "Spring" forward!

We shift our clocks forward 1 hour tonight. If you need help with the time and date settings in your car please let me know. I'll be glad to go over the settings with you.

I hope you have a great weekend!"
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 27.05.12 - klo:15:30
Tuli käytyä vasta nyt ensimmäisellä hieman pidemmällä  parin päivän autoreissulla. Auto on kyllä todella hyvä ajaa matka-ajossa ja se menee kuin juna maantiellä. Ja kovan vastatuulen merkityksen kulutuksen suhteen tuli myös huomattua. Mennessä oli jopa kovan tuulen varoituksetkin ja kulutus auton mittarilla oli just alle kympin, eli 9,9l/100km. Keskinopeus n. 110km/h 300km matkalle. Tuulen huomasi vain siitä, että auto tuntui jotenkin, niinkuin olis tervassa ajanut mutta vakkari päällä se eteni suoraan ja huojumatta.

Paluumatkalla tuuli oli laantunut ja kulutus tippuikin 8,2l/100km keskinopeuden ollen 114km/h. Huomasi jo heti alkumatkasta, että tämähän rullaa kevyesti :)

Auto toimii kyllä paremmin kuin hyvin pitkällä matkalla ja ajettavuus ja ajomukavuus on kunnossa. Etelämässä oli oikeita asvalttiteitäkin, joten pääsi kokeilemaan miltä tuntuu ajaa kun renkaista ei kuulu se tuttu ulina mitä näillä täkäläisillä uritetuilla teillä kuuluu kokoajan.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: pokkus - 27.05.12 - klo:16:37
Näköjään se iso SUV vie polttoainetta samalla tapaa tehokkaalla dieselillä kuin bensanakin :) Itse nimittäin ajoin tuossa ekaa kertaa Edgellä pidempää siirtymää motaria pitkin kun lentokentälle mentiin melkein 200km verran. Keskikulutus 10,5l/100km ja vauhtia oli käytännössä koko matkan ajan reilu 125km/h. Hiukan vähemmälläkin olisi varmaan mennyt ilman jumalatonta rankkasadetta :) Nimittäin heti sateen alkaessa huomasi kuinka kulutus lisääntyi reilusti.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 27.05.12 - klo:17:28
Vauhtihan se nostaa aika reippaasti kulutusta. Kovin tarkkaan en seuraile kulutuksia Fuellyyn lisäämistä lukuunottamatta. Nyt teki mieli vain vähän katsella, että mitä se vie maantieajossa. Keskikulutus koko autolla ajetulle 9000km matkalle on nyt Fuellyn mukaan 11,5l. Maksimikulutus tankillisillle on ollut 12,6l. Normiajo on meillä semmoista stop-and-go ajoa ruuhkassa ja liikennevalojen väliä, joten siinä tuo diisseli vs bensa näkyy selkeemmin, koska kulutus ei kuitenkaan nouse tuota korkeammaksi.

Kapeammilla (ja kevyemmillä) renkailla ja suomen talvinopeuksissa kulutus voisi varmaan vielä litran tuosta tipahtaa, ehkä? :)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: pokkus - 27.05.12 - klo:18:18
Olisi pitänyt ehkä tuossa itsekin tarkentaa, että maantieajoa nimenomaan tarkoitin verrata. Kaupungissa Edgen kun saa hörppäämään jopa 18l/100km...  :o No siinä on tosin alle 2tkm mittarissa, joten varmaan hiukan paranee kulutus ajan myötä.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Docw - 27.05.12 - klo:18:29
Tuossahan se dieselin etu taitaa tulla. Kun nilkkaa aletaan oikomaan ja ajo on pätkittäistä niin kulutus pysyy "kohtuullisena". Tuollaisessa tasaisen nopeuden taivalluksessa bensallakin pääsee pieniin lukuihin.

Q5:llä en pääse millään tuohon 8.2 litran lukemaan moottoritiellä. Tasaisessa 100km/h tai alle ajossa menee tuohon juuri ja juuri. Bemu on kuitenkin kertaluokkaa isompi ja renkaatkin taitavat olla leveydeltään ja painoltaan tuplat tuohon audin rengaskokoon nähden :)

Sama huomio tuon tuulen vaikutuksesta on tullut tehtyä. Itselle sattuu Ikean keikalle tuollainen 140km viivasuora ja tasainen itä-länsi suuntainen moottoritie jossa näkee hyvin tuon eron. Normaaliin kesäiseen vastatuuleen kulutus on hieman yli litran isompi kuin myötätuuleen kun nopeus pidetään samana.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Docw - 03.07.12 - klo:05:47
Pääsinpä viimeinkin tämän möhkön kyytiin. Ensimmäistä kertaa kyseisen korimallin kyydissä. Ei tullut yllätyksenä, että sisällä on selvästi väljempää kuin Q5:ssä. En tiedä paljonko on mittanauhan mukaan eroa, mutta tuntuma oli kuin holvikirkossa ;D

Liikennevalokiihdytyksessä kyllä huomasi, että vääntöä riittää ihan kotitarpeiksi. Vauhdissa ei diisselin raksutusta kuullut, mutta ulkopuolelta kuunnellessa ei jäänyt kyllä epäselväksi millä polttoainepistoolilla tätä monsteria ruokitaan :)

Ei voi sanoa että auton puhtaus olisi tullut yllätyksenä, jarppis on kyllä pitänyt autoa kuin kukkaa kämmenellä. Olisi saanut kyllä huoletta päästää tiukimmatkin alikessut tekemään TKS tarkastuksen tähän kymppitonnin ajettuun autoon ;D ...ja kymppitonnista puheen ollen. Eturenkaissa näytti olevan kulutuspinnat jo ehtoopuolella. Kannattanee tuossa koossa ostaa seuraavaksi jotain vähän kestävämpää kumia ::)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Docw - 29.07.12 - klo:03:17
Pitääpä ottaa takaisin nuo holvikirkko ja monsteri kommentit. Pieni auto se tämäkin on kun laitetaan sopivaan seuraan  :)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Paha71 - 29.07.12 - klo:03:57
^ No tietysti, kun kaikki on siellä Ameriikassa niin perkuleen suurta...  :P  ;D
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: pokkus - 29.07.12 - klo:06:46
Aika kirpultahan tuo X5 noiden autojen vieressä näyttää :) Itsekin olen joskus miettinyt, että millaistahan se olisi ajaa/omistaa tuollainen järkyttävän isokokoinen auto. Vaikka joku suurin mahdollinen Fordin lava-auto :D
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 29.07.12 - klo:08:20
Siinäpä se on kokoero "full size SUViin" verrattuna :) Excursio on iso.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: nikob - 29.07.12 - klo:11:52
Mikä malli toi Fordin avolava on?  8)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: Docw - 29.07.12 - klo:15:15
F150. Taitaa olla pienin avolava fordilta :D
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jf - 29.07.12 - klo:15:19
Lainaus käyttäjältä: Docw - 29.07.12 - klo:15:15
F150. Taitaa olla pienin avolava fordilta :D
On siellä meikäläinenkin Ranger tarjolla, mutta auttamattomasti liian pieni. Sopii paremmin pienille aasialaisille.  ;D
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 29.07.12 - klo:16:07
Lainaus käyttäjältä: jf - 29.07.12 - klo:15:19
On siellä meikäläinenkin Ranger tarjolla, mutta auttamattomasti liian pieni. Sopii paremmin pienille aasialaisille.  ;D

Ja vielä se Transitin koppiauto löytyy. Tuossa kuvassa oleva ei ihan hinnat alkaen F150, mikä on kyllä iso sekin, mutta ei noin korkea. Työkaverilla on Chevyn vastaava, niin kyllä nuo autot on isoja sisältäkin, eikä vain ulkoa. Läppäriä voi käyttää siinä etupenkkien välisellä tuella ongelmitta. Automessuilla tuli ihmeteltyä noita foordin lava-autoja ja suurimassa crew cabissa oli aika loistavat tilat takana. Tilaa penkkien välissä pari kertaa langi-mersun verran. Noissakin hinta pompsahtaa aika äkkiä korkeammalle kuin uskoisi kun sellaisen varustelee kunnolla.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jf - 29.07.12 - klo:16:40
Lainaus käyttäjältä: jarppis - 29.07.12 - klo:16:07
Automessuilla tuli ihmeteltyä noita foordin lava-autoja ja suurimassa crew cabissa oli aika loistavat tilat takana. Tilaa penkkien välissä pari kertaa langi-mersun verran. Noissakin hinta pompsahtaa aika äkkiä korkeammalle kuin uskoisi kun sellaisen varustelee kunnolla.
Noi on oikeasti todellisia perheautoja. "Konttiin" sopii vielä meikäläisen pikku pakun verran tavaraa, jos on kunnon kovakate. Meillä hinnat vain ihan tolkuttomia. Tosin Expeditionkin kelpaisi jos vain saisi sopivasti, ihan reipas Flexfuel kärry pelastamaan maailmaa...  ;D
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: XUE - 29.07.12 - klo:19:45
mihin ne jenkit tarvii noita jätti kokoisia SUV tai pickup:ja?
Jätti hanurien roudaamiseen vai  ;D
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 29.07.12 - klo:20:11
Lainaus käyttäjältä: XUE - 29.07.12 - klo:19:45
mihin ne jenkit tarvii noita jätti kokoisia SUV tai pickup:ja?
Jätti hanurien roudaamiseen vai  ;D

Kait se ainakin täällä Texasissa on jonkinlainen statussymboli, että on pickup pihassa. Ja tilan väljyyteen ne on varmaankin ihan vain tottuneet niin autoissa, kuin asunnoissa. Tosin nyt viimevuosina on myös pikkuautot alkaneet menemään kaupaksi, kun bensanhinta nousee. Jos tuollaisen pinemmän (F150) saisi diisselillä, niin voisi itsekkin harkita. Oma "lemppari", F150 Raptorin saa esimerksi vain 6.2 litran V8lla. http://www.f150blog.com/ford-f150-raptor/ (http://www.f150blog.com/ford-f150-raptor/)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jf - 29.07.12 - klo:20:18
Lainaus käyttäjältä: XUE - 29.07.12 - klo:19:45
mihin ne jenkit tarvii noita jätti kokoisia SUV tai pickup:ja?
Kokeile tunkea eurokärryyn 2 kertaa normi jenkkicooleri ja neljä henkeä. Sitten pohdit haluatko istua siinä seuraavaan kylään (joillakin seuduilla se voi olla aika pitkä matka). Itse aikanaan siellä jossain menin naapurikylän bileisiin ja ajoaika oli 4 tuntia.
http://www.walmart.com/ip/Coleman-Xtreme-120-Quart-Cooler/14574678 (http://www.walmart.com/ip/Coleman-Xtreme-120-Quart-Cooler/14574678)
Tuollaisia...

Ei vaan oikeasti tuollaisella on mukava matkustaa, kun ei ole ahdasta. Me likes!
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: SKU - 29.07.12 - klo:21:57
Ton coolerin tarkoituskin selvisi jo toisella bulletilla :)

Tolla määrällä selviää just sen päivän parin reissun tuo poppoo ;)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jf - 29.07.12 - klo:22:10
Lainaus käyttäjältä: SKU - 29.07.12 - klo:21:57
Ton coolerin tarkoituskin selvisi jo toisella bulletilla :)

Tolla määrällä selviää just sen päivän parin reissun tuo poppoo ;)
Ei sinne noin paljon todellakaan sovi. Ensin ostetaan bensa-asemalta pari säkkiä jäätä ja sitten sen verran juomaa, kuin cooleriin enää sopii...  ;) Ei siellä saa ajaa "under the influence", mutta ainakin minun nuoruudessani (eli kauan sitten) ei poliiseilla ollut mittareita, vaan niitä idioottitestejä teettivät. Eräistäkin bileistäkin jouduin ajamaan kämpille, kun "designated driver" ei pystynyt edes kävelemään autolle, toinen fiksu vetäisi ko. bileiden järjestäneen typyn pihan uusiksi pyörittämällä p-rinkiä pihassa corvetella...  ::)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 29.07.12 - klo:22:59
Lainaus käyttäjältä: jf - 29.07.12 - klo:22:10
Ei sinne noin paljon todellakaan sovi. Ensin ostetaan bensa-asemalta pari säkkiä jäätä ja sitten sen verran juomaa, kuin cooleriin enää sopii...  ;) Ei siellä saa ajaa "under the influence", mutta ainakin minun nuoruudessani (eli kauan sitten) ei poliiseilla ollut mittareita, vaan niitä idioottitestejä teettivät. Eräistäkin bileistäkin jouduin ajamaan kämpille, kun "designated driver" ei pystynyt edes kävelemään autolle, toinen fiksu vetäisi ko. bileiden järjestäneen typyn pihan uusiksi pyörittämällä p-rinkiä pihassa corvetella...  ::)

Pelottaa jos joutuis noihin testeihin, kun aakkoset takaperin enkuksi ei onnistu edes selvinpäin  ;D
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: pokkus - 30.07.12 - klo:03:03
Lainaus käyttäjältä: jarppis - 29.07.12 - klo:20:11
Jos tuollaisen pinemmän (F150) saisi diisselillä, niin voisi itsekkin harkita. Oma "lemppari", F150 Raptorin saa esimerksi vain 6.2 litran V8lla.

No mutta tuohan käy myös etanolilla, joten sehän on melkein sama asia kuin diesel :D Uuden saa pihaan vielä hiukan reilulla 40k$:lla joten mitä sitä enää odottelemaan :) Itseä kiehtoisi kovasti myös tuollainen iso auto, mutta kun katsoo kulutuslukemia, niin alkaa pelottaa... ;)

Lainaus käyttäjältä: jarppis - 29.07.12 - klo:22:59
Pelottaa jos joutuis noihin testeihin, kun aakkoset takaperin enkuksi ei onnistu edes selvinpäin  ;D

Jep, itse mieluummin puhaltaisin kuin alkaisin edes yrittämään noita aakkosia ;D
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 18.10.12 - klo:23:00
Tänään käytin auton nelipyöräsuuntauksessa, koska eturenkaat on kuluneet ehkä vähän turhan joutuin. Ulkoreunalta eturenkaat on loppuunajettu vaikka mittarissa on "vasta" reilu 13tkm. Vaikka nuo Dunlopit on kuuluisat siitä, että kuluvat nopsaan niin ihan noin nopiaa ei niiden pitäisi kulua. Toe (aurauskulma?) arvot olikin aika pielessä ja kaukana tavoitearvoista.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: pokkus - 18.10.12 - klo:23:46
Lainaus käyttäjältä: jarppis - 18.10.12 - klo:23:00
Tänään käytin auton nelipyöräsuuntauksessa, koska eturenkaat on kuluneet ehkä vähän turhan joutuin. Ulkoreunalta eturenkaat on loppuunajettu vaikka mittarissa on "vasta" reilu 13tkm. Vaikka nuo Dunlopit on kuuluisat siitä, että kuluvat nopsaan niin ihan noin nopiaa ei niiden pitäisi kulua. Toe (aurauskulma?) arvot olikin aika pielessä ja kaukana tavoitearvoista.
Aurauskulmaapa hyvinkin tarkoitetaan toe:lla :) Eli sinun tapauksessa aurausta on ollut liikaa (ei haritusta), koska kulumaa on renkaan ulkoreunalla. Tuolla suurella aurauskulmalla saadaan auto kulkemaan suoraan ja fiilis kuin kiskoilla ajaisi :) Nyt säädön jälkeen voi siis tuntua, että auto ei ehkä niin herkästi kuljekaan suoraan kun renkaita on "suoristettu" ja kulmaa pienennetty.

(http://www.ozebiz.com.au/racetech/theory/image57.gif)
For minimum tire wear and power loss, the wheels on a given axle of a car should point directly ahead when the car is running in a straight line. Excessive toe-in or toe-out causes the tires to scrub, since they are always turned relative to the direction of travel. Too much toe-in causes accelerated wear at the outboard edges of the tires, while too much toe-out causes wear at the inboard edges.

The toe setting on a particular car becomes a tradeoff between the straight-line stability afforded by toe-in and the quick steering response promoted by toe-out. Nobody wants their street car to constantly wander over tar strips-the never-ending steering corrections required would drive anyone batty. But racers are willing to sacrifice a bit of stability on the straightaway for a sharper turn-in to the corners. So street cars are generally set up with toe-in, while race cars are often set up with toe-out.

Tuolla enemmänkin hyödyllistä asiaa renkaiden geometriasta ja kulmista:
http://www.ozebiz.com.au/racetech/theory/align.html (http://www.ozebiz.com.au/racetech/theory/align.html)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 18.10.12 - klo:23:56
Jep, tiesin kyllä termin mitä se tarkoittaa mutta Suomi-sana ei ollut varma :) En vielä hoksannut ohjauksessa kummempaa eroa, ehkä aavistuksen keveämmin auto tuntui kulkevan eteenpäin. Mutta parempi näin, kuin että ostaa uudet renkaat melkein kerran vuodessa.

Unohtui tuossa kertoa täkäläisestä huoltotapahtumasta. Auto ajetaan sellaseen vastaanotto halliin, missä heti ollaan moikkaamassa ja missä "Service Advisor" tuli jutteleen, että mistä kiikastaa. Siinä se naputteli jotain tablettia ja "rekisteröi" auton huoltoon. Ohjasivat huollon odotuspuolelle, missä on telsut, kahvit, virvokkeet jne odottamassa. Sieltä sitten käveleskelin myös mutkan uusien auton puolella ja samaa ystävällistä kyselyä, että voiko jotenkin auttaa. Kun mainitsin, että auto huollossa niin eivät kuitenkaan täysiä uukkareita tehneet ja kadonneet jonnekkin. Pientä smalltalkkia jokusen myyjän takia ja Service Advisor käy aina välillä mainitsemassa missä vaiheessa huolto etenee. Kävi vielä lopussa pahoittelemassa, että menee vielä hetki kun auto pestään ja imuroidaan huollon päätteeksi. Kaiken kaikkiaan loistava palvelu ja toivon että jatkossakin saan auton aina joko samassa tai paremmassa kunnossa takaisin kuin mitä se oli sinne jätettäessä. En siis halua rasvaisia sormenjälkiä jne autoon, mitä joskus on kuullut ilmaantuvan. Olishan nuo suostuneet viemään kotia/töihinkin jos olisin halunnut, mutta kieltäydyin kun suuntauksessa ei niin kauaa mennyt. Toki sijaisauton saa jos niin haluaa.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: T - 21.11.12 - klo:10:44
Lainaus käyttäjältä: jarppis - 18.10.12 - klo:23:00
Tänään käytin auton nelipyöräsuuntauksessa, koska eturenkaat on kuluneet ehkä vähän turhan joutuin. Ulkoreunalta eturenkaat on loppuunajettu vaikka mittarissa on "vasta" reilu 13tkm. Vaikka nuo Dunlopit on kuuluisat siitä, että kuluvat nopsaan niin ihan noin nopiaa ei niiden pitäisi kulua. Toe (aurauskulma?) arvot olikin aika pielessä ja kaukana tavoitearvoista.

Nämä X vitosen aurauskulmat onkin mielenkiintoiset. Jos XBimmers foorumin (http://www.xbimmers.com/forums/showthread.php?t=712310) keskustelua on uskominen, kulmat säädetään jo tehtaalla oikeanpuoleisella kaistalla ajoa varten ja lievästi puoltamaan vasemmalla jotta menisi suoraan kun tie aina (?) viettää hieman pientareelle päin.

Eli jos ajat maassa jossa "right hand drive" niin aurauskulmat on ihan metsässä, ja ehkä autokin jos päästät ratista irti.

Ilmeisesti myös tuo eturenkaiden ulkoreunojen kuluminen on tehtaalla säädetty "ominaisuus" jolla haetaan parempaa ohjautuvuutta.
Paraniko Jarppiksen suuntavakavuus säädön jälkeen?

Itsellä nyt myös vastaava möhkäle (http://www.bmwforum.fi/viewtopic.php?f=32&t=4002), ja olen huomannut tuon eturenkaiden ulkoreunojen kulumisen. Auto menee kuitenkin suoraan eikä vetele joten en ole vielä vienyt säädettäväksi.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 21.11.12 - klo:19:16
Lainaus käyttäjältä: T - 21.11.12 - klo:10:44
Nämä X vitosen aurauskulmat onkin mielenkiintoiset. Jos XBimmers foorumin (http://www.xbimmers.com/forums/showthread.php?t=712310) keskustelua on uskominen, kulmat säädetään jo tehtaalla oikeanpuoleisella kaistalla ajoa varten ja lievästi puoltamaan vasemmalla jotta menisi suoraan kun tie aina (?) viettää hieman pientareelle päin.

Eli jos ajat maassa jossa "right hand drive" niin aurauskulmat on ihan metsässä, ja ehkä autokin jos päästät ratista irti.

Ilmeisesti myös tuo eturenkaiden ulkoreunojen kuluminen on tehtaalla säädetty "ominaisuus" jolla haetaan parempaa ohjautuvuutta.
Paraniko Jarppiksen suuntavakavuus säädön jälkeen?

Itsellä nyt myös vastaava möhkäle (http://www.bmwforum.fi/viewtopic.php?f=32&t=4002), ja olen huomannut tuon eturenkaiden ulkoreunojen kulumisen. Auto menee kuitenkin suoraan eikä vetele joten en ole vielä vienyt säädettäväksi.

Auton ohjauksessa tai vetelyssä ei ollut minkäänlaisia ongelmia ennen säätöjä ja hyvin se on toiminut myös säädön jälkeen. Auto ei vetele ollenkaan, tosin uria täällä ei oikeastaan ole joten niistä ei ole kokemusta. Tuo renkaiden kuluminen on enemmän noiden leveiden 20 tuumaisten ongelma/ominaisuus ja ne on hyvin herkkiä sille, että miten kulmat on säädetty. Autoliikkeen mukaan eturenkaiden pitäisi kulua tasaisesti ja takarenkaiden taas sisäreunasta. Jos kuluu jotenkin muuten, niin sitten voi olla jotain säädettävää. Omassa autossa säädöt oli viitearvojen ulkopuolella. Vaikea sanoa vielä, että minkälainen vaikutus niillä on renkaiden kulumisiin, koska nuo alla olevat Dunlopit on kuuluisat nopeasta kulumisestaan. Pitoa tosin sitten onkin vaikka muille jakaa noissa. Seuraavaksi varmaan laitan alle Bridgestonet ja katson jos niistä saisi muutaman tuhat kilsaa enemmän ajoa.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 06.02.13 - klo:16:00
Lisätäänpä tänne tuo Fuellyn vuosiraportti. Reilu pari viikkoa sitten tuli teetettyä myös auton vuosihuolto ja samalla vaihdatin eteen uudet renkaat.

(http://siurua.net/kuvat/uploads/2013/02/Kulutus.jpg)

Sijaisautona oli X3 28i ja rattiin kun hyppäsin niin piti ihan papereista katsoa, että onhan se X3 eikä X1. Sen verran pieneltä se tuntui oman kotteron jälkeen :) Eka kertaa tuli myös otettua tyypit tuosta 28i koneesta ja ensimmäinen tuntemus oli jotain "että tässäkö se nyt sitten on?". Eli siis jonkinlainen pettymys oli, koska kone ei oikein vääntänyt pehmeästi heti liikkeelle lähtiessä vaan kaasua sai antaa reilusti että se liikkuu. Samalla tuli myös kokeiltua tuo uusi 8-vaihteinen loota ja se toimi "ihan ok", mitä nyt taajamanopeuksissa tuntui pitävän kohtuu suurta vaihdetta silmässä välillä. Pari päivää tuo oli ajossa ja koneen ominaisuuksiin tottui kohtuullisen hyvin ja sen verran mieli muuttui, että ehkä tuolla koneella pärjäis kuitenkin mutta ei se mitään syviä "mahtavaa" tuntemuksia kyllä herättänyt. Ã,,änet oli myös todella laimeat tuossa autossa. Muuten ohjaus, alusta jne oli tuttua Bemua ja autossa tunsi itsensä kotoisaksi pienen totuttelun jälkeen. Yksi hauska mutta turha ominaisuus tuosta löyty, eli teho- ja vääntömittarit pystyi laittamaan näyttöön näytille :)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 31.10.13 - klo:04:25
Auto on muutaman päivän päästä parin vuoden ikäinen ja vajaa pari viikkoa sitten tuli 30 000km mittariin. Eli hieman enemmän tulee täällä kilsoja kerättyä kuin Suomessa, mutta kuitenkin vielä aika maltillinen määrä vuodessa. Ensimmäinen katsastus oli viime viikolla ja teetätin sen marmorilla, niin sai pesun ja imuroinnin kaupanpäälle :)

(http://siurua.net/kuvat/uploads/2013/10/20131018-IMG_1587-500x283.jpg)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: pokkus - 05.11.13 - klo:04:20
Lainaus käyttäjältä: jarppis - 31.10.13 - klo:04:25
Auto on muutaman päivän päästä parin vuoden ikäinen ja vajaa pari viikkoa sitten tuli 30 000km mittariin. Eli hieman enemmän tulee täällä kilsoja kerättyä kuin Suomessa, mutta kuitenkin vielä aika maltillinen määrä vuodessa.

Paikallisiin verrattuna tuohan on todella mitätön ajomäärä vuoteen :) Mullakin on työkaverina muutamia, jotka ajavat joka päivä 40-50 mailia suuntaansa töihin ja yksi kaveri käy kerran pari kuukaudessa "toisella kämpällään" Miamissa, jonne on noin 350 mailia matkaa suuntaansa...
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 05.11.13 - klo:04:51
Lainaus käyttäjältä: pokkus - 05.11.13 - klo:04:20
Paikallisiin verrattuna tuohan on todella mitätön ajomäärä vuoteen :) Mullakin on työkaverina muutamia, jotka ajavat joka päivä 40-50 mailia suuntaansa töihin ja yksi kaveri käy kerran pari kuukaudessa "toisella kämpällään" Miamissa, jonne on noin 350 mailia matkaa suuntaansa...

Juuh, onhan noita "hulluja" jenkkejä :) Meilläkin taitaa pisin työmatka olla reilu tunnin suuntaan ja tämä ruuhka-ajan ulkopuolella. Itse tuli valittua asunto sopivasti työpaikan läheltä, niin ei tarvi viettää aikaa autossa ja varsinkaan ruuhkassa.

Näiden pitkien työmatkojen takia porukka lähinnä valittaakin, että bensa on "kallista". Vaikka litrahinta täällä on alle euron, niin jos tankilla pitää käydä kerta viikkoon tai useammin tulee sillekkin hintaa. Muistan edelliseltä komennukselta, kun tankin sai täyteen alta 30 taalan. Nyt menee melkein 80 taalaa, tosin vähän isompi tankki kylläkin.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: pokkus - 05.11.13 - klo:05:35
Eniten itseä "ärsyttää" nämä paikalliset, jotka valittaa korkeasta bensanhinnasta ja sitten itse ajavat kaikki ajonsa jollakin isolla V8-koneisella lava-autolla, jonka kulutus on luokkaa 10MPG tai alle. Puolustelevat sitten autovalintaansa sillä, että silloin tällöin joutuu jotain isompaa tavaraa kuljettamaan. Suurimmaksi osaksi sillä isolla autolla sitten ajellaan yksikseen töihin ja takaisin... ::) Työkaveri osti juuri aivan pränikän Silveradon isoimmalla V8-koneella ja valittelee kun bensaa palaa enemmän kuin tehdas lupaa. No shit Sherlock! :D

Tuollainen isompi lava-auto helposti imaisee sen satasen viikossa bensaan, jos työmatka on vähänkin pidempi eli kyllä tuollaiseen saa äkkiä rahaa kulumaan. Itse ei todellakaan viitsi bensahinnasta kitistä ja läpällä aina heitän keskusteluissa, että kuumana kesäpäivänä voikin auton jättää työpäivän ajaksi tyhjäkäynnille, jotta auto on sitten valmiiksi viileä kun lähtee kotiin :D

Itsellä työmatka on tällä hetkellä liiankin lyhyt ja tuntuu typerältä edes käyttää autoa sitä varten. Nyt kun oma auto ei ole enää uusikaan, niin noita hupiajeluitakin tulee harvemmin harrastettua. Kauankos sulla on muuten vielä komennusta jäljellä vai onko sitä vielä päätetty?
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: VAG! - 05.11.13 - klo:09:55
Lainaus käyttäjältä: jarppis - 05.11.13 - klo:04:51
Muistan edelliseltä komennukselta, kun tankin sai täyteen alta 30 taalan.

Mä kaiholla muistelen meidän 90-luvun autoreissuja jenkeissä, kun autossa oli neljä epeliä ja bensa maksoi aika tasan yhden taalan per gallona. Taalan kurssi oli silloin alle viisi markkaa, eli litra bensaa maksoi reilun yhden markan. Ja kun maksajia oli neljä, niin menoveden kulutusta ei todellakaan tarvinut miettiä hetkeäkään, vaikka oltiinkin opiskelijoita.
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 05.11.13 - klo:20:11
Lainaus käyttäjältä: pokkus - 05.11.13 - klo:05:35
Eniten itseä "ärsyttää" nämä paikalliset, jotka valittaa korkeasta bensanhinnasta ja sitten itse ajavat kaikki ajonsa jollakin isolla V8-koneisella lava-autolla, jonka kulutus on luokkaa 10MPG tai alle. Puolustelevat sitten autovalintaansa sillä, että silloin tällöin joutuu jotain isompaa tavaraa kuljettamaan. Suurimmaksi osaksi sillä isolla autolla sitten ajellaan yksikseen töihin ja takaisin... ::) Työkaveri osti juuri aivan pränikän Silveradon isoimmalla V8-koneella ja valittelee kun bensaa palaa enemmän kuin tehdas lupaa. No shit Sherlock! :D

Tuollainen isompi lava-auto helposti imaisee sen satasen viikossa bensaan, jos työmatka on vähänkin pidempi eli kyllä tuollaiseen saa äkkiä rahaa kulumaan. Itse ei todellakaan viitsi bensahinnasta kitistä ja läpällä aina heitän keskusteluissa, että kuumana kesäpäivänä voikin auton jättää työpäivän ajaksi tyhjäkäynnille, jotta auto on sitten valmiiksi viileä kun lähtee kotiin :D

Itsellä työmatka on tällä hetkellä liiankin lyhyt ja tuntuu typerältä edes käyttää autoa sitä varten. Nyt kun oma auto ei ole enää uusikaan, niin noita hupiajeluitakin tulee harvemmin harrastettua. Kauankos sulla on muuten vielä komennusta jäljellä vai onko sitä vielä päätetty?

Heinäkuussa 2014 on viisumi menossa umpeen ja sitä myöten myös sopimus. Vielä ei ole tehty päätöksiä suuntaan tai toiseen. Keväällä sitä varmaan saa ruveta miettimään tosissaan,että vielä tänne haluais jäädä :)

Jos täällä olisi mahdollisuuksia ajaa pyörätietä ja vielä löytyisi suihkumahdollisuus, niin varmaan joko juoksisin tai pyöräilisin töihin. Nyt tuosta hommasta varmaan joutuisi putkaan, kun ei tuolla kukaan täysjärkinen kuntoile autojen keskellä :)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: T - 05.11.13 - klo:23:09
Lainaus käyttäjältä: jarppis - 05.11.13 - klo:20:11
Jos täällä olisi mahdollisuuksia ajaa pyörätietä ja vielä löytyisi suihkumahdollisuus, niin varmaan joko juoksisin tai pyöräilisin töihin. Nyt tuosta hommasta varmaan joutuisi putkaan, kun ei tuolla kukaan täysjärkinen kuntoile autojen keskellä :)

Missäs se Jarppi oikeen siis asuukaan? Itselleni nimenomaan iski ulkomailla pyöräilykärpänen. Keskieuroopassa nokkimisjärjestys liikenteessä menee 1.Jalankulkijat 2.Pyöräilijät. 3.Autot.

Autokaistojen reunaan on pääsääntöisesti maalattu oma pyöräkaista ja ajaminen on helppoa. Suurin ero Suomeen on kuitenkin kulttuurissa. Pyöräilijöitä todella kunnioitetaan, ja autolijat antavat aina helpon ja esteettömän kulun.

Tämän seurauksena päädyin ostamaan maastpyörän lisäksi maantiepyörän, jolla 50-100km lenkit on nautintoa autoilijoiden seassa Sveitsin ja Ranskan pikkuteillä 8)
Otsikko: Vs: BMW X5 35d E70
Kirjoitti: jarppis - 05.11.13 - klo:23:24
Lainaus käyttäjältä: T - 05.11.13 - klo:23:09
Missäs se Jarppi oikeen siis asuukaan? Itselleni nimenomaan iski ulkomailla pyöräilykärpänen. Keskieuroopassa nokkimisjärjestys liikenteessä menee 1.Jalankulkijat 2.Pyöräilijät. 3.Autot.

Autokaistojen reunaan on pääsääntöisesti maalattu oma pyöräkaista ja ajaminen on helppoa. Suurin ero Suomeen on kuitenkin kulttuurissa. Pyöräilijöitä todella kunnioitetaan, ja autolijat antavat aina helpon ja esteettömän kulun.

Tämän seurauksena päädyin ostamaan maastpyörän lisäksi maantiepyörän, jolla 50-100km lenkit on nautintoa autoilijoiden seassa Sveitsin ja Ranskan pikkuteillä 8)

Ihan Ameriikan Yhdysvalloissahan sitä ja tarkemmin Texasissa. Vielä tarkemmin tässä Dallasin kupeessa :) Täällä jos haluaa pyöräillä, niin silloin ajetaan autolla pyöräilypaikalle. Maantiepyöräilijöitä näkyy kylläkin vähän hiljaisemmilla teillä, mutta hullua hommaa se silti on (varsinkin yksin) kun jotkut autoilijat ei niistä tykkää kun ovat hidasteena. Täällä kunnioitetaan yleensä sitä, kenellä on suurin auto. Jalankulkijan aseman huomaa, kun autoilijat eivät osaa niitä väistellä vaikka olisi suojatie vaan saa olla aika tarkkana.