Täällä kun niin moni kirjoittaa kuinka siitä on joku laki, että autoon on tehtävä katsastuskonttorilla omistajanvaihdos 7 päivän kuluessa.
Ostaessaan käytetyn auton, uuden omistajan on tehtävä siihen vakuutus 7 päivän kuluessa omistajanvaihdoksesta. Olettaen, että myyjällä on ollut voimassa oleva liikennevakuutus. Jos vakuutus myöhästyy päivänkin Trafilta tulee hyvikemaksu.
Sen sijaan jos laiminlyö omistajanvaihdoksen, Trafilta ei tule siitä koskaan minkäänlaista maksua. Vaikka uusi omistaja menisi kuukauden kuluttua tekemään omistajan vaihdoksen katsastuskonttoriiin, niin katsastuskonttorikaan ei veloita mitään lisämaksua. Poliisi voi kyllä antaa rikesakon, jos niin haluaa, tavattuaan tien päältä ajoneuvon, jonka omistajanvaihdos on tekemättä. Tosin ei se poliisi ainakaan minulta ole rekisteriotteen näyttäessäni kysellyt, onko auto oma vai ostetttu juuri. Enkä ole koskaan kuullut, että joku olisi kyseisestä asiasta saanut sakon.
Toki poliisi vie myös kilvet jos omistajuus on epäselvä eli rekisteröinti tekemättä. Mutta se on totta, että trafimei laskuta mitään.
Miten on tuon 7 päivän jakson ja edellisen omistajan mahdollisen kaskon voimassaolon kanssa ? Kun myin A1:n, niin kysyin asiaa IF:stä, joka vastasi, että kasko ei ole voimassa uudella omistajalla. Ostaja taas oli soittanut omaan yhtiöönsä, joka oli sanonut toisin, eli kaskoni jäävän voimaan noiksi 7 päiväksi. Kumpi on totta ?
Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.03.13 - klo:17:34
Enkä ole koskaan kuullut, että joku olisi kyseisestä asiasta saanut sakon.
Poliisit TV-ohjelmassa kirjoittivat tuosta sakon ja veivät kilvet.
Lainaus käyttäjältä: Markku J - 21.03.13 - klo:17:39
Miten on tuon 7 päivän jakson ja edellisen omistajan mahdollisen kaskon voimassaolon kanssa ? Kun myin A1:n, niin kysyin asiaa IF:stä, joka vastasi, että kasko ei ole voimassa uudella omistajalla. Ostaja taas oli soittanut omaan yhtiöönsä, joka oli sanonut toisin, eli kaskoni jäävän voimaan noiksi 7 päiväksi. Kumpi on totta ?
Kun ihminen ostaa käytetyn auton, niin siinä on kaikki edellisellä omistajalla olleet vakuutukset 7 päivää voimassa. Jos tänä aikana ajaa vaikka uuden autonsa pöpelikköön, niin liikennevakuutusyhtiö maksaa viulut ja kenenkään bonukset eivät putoa. Bonukset eivät putoa siksi, että uuden omistajan bonus ei voi pudota, koska hänellä ei ole voimaassa olevaa vakuutusta. Vanhan omistan bomukset eivät putoa, koska hän on myynyt autonsa ja hänen vakuutuksensa on päättynyt ilmoitusosaan kirjoitetustä päivästä alkaen. Näissä on ollut joskus niin kinkkisiä tapauksia, että on jopa suositeltu kirjoittamaan omistajanvaihdospäivään kellonaika erilliseen kauppasopimukseen. Eli MarkkiJ
kasko on voimassa.
Lainaus käyttäjältä: Mikko - 21.03.13 - klo:17:42
Poliisit TV-ohjelmassa kirjoittivat tuosta sakon ja veivät kilvet.
Kuinkahan mun sitten käy kun olen ostanut moottoripyörän 7/2010, tehnyt siihen vakuutuksen heti ja tuolla pöytälaatikossa on tekninenosa ja ilmoitusosa, jossa omistajana on minulle mopon myynyt liike, joka on täyttänyt ilmoitusosaan uuden omistajan paikalle minut ja päivännyt sen 2010. Muutamia kertoja on polliisi pysäyttänyt, katsonut rekisteriotteen ja toivottanut hyvää matkaa. Ei ollut kyllä Taina Kolkkala os. Uppa.
Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.03.13 - klo:17:51
Kuinkahan mun sitten käy kun olen ostanut moottoripyörän 7/2010, tehnyt siihen vakuutuksen heti ja tuolla pöytälaatikossa on tekninenosa ja ilmoitusosa, jossa omistajana on minulle mopon myynyt liike, joka on täyttänyt ilmoitusosaan uuden omistajan paikalle minut ja päivännyt sen 2010. Muutamia kertoja on polliisi pysäyttänyt, katsonut rekisteriotteen ja toivottanut hyvää matkaa. Ei ollut kyllä Taina Kolkkala os. Uppa.
Autoissa tilanne on sikäli erilainen, että kun myyjä ilmoittaa myyneensä auton niin uuden omistajan pitäisi hoitaa verot siitä eteenpäin ja kun rekisterimuutos on tekemättä niin verohäntä kasvaa ja silloin ratsiassa lähtee kilvet veks.
Lainaus käyttäjältä: Karvis - 21.03.13 - klo:18:44
Autoissa tilanne on sikäli erilainen, että kun myyjä ilmoittaa myyneensä auton niin uuden omistajan pitäisi hoitaa verot siitä eteenpäin ja kun rekisterimuutos on tekemättä niin verohäntä kasvaa ja silloin ratsiassa lähtee kilvet veks.
Voi Karvis ( jätetään se kulta pois ) miten se myyjä ilmoittaa myyneensä auton ja kenelle??? Sinun mielestäsi.
Yksityiskaupassa se luovari onkin juuri tämän vuoksi ehdottoman tärkeä. Sillä myyjä voi osoittaa ajoneuvon myyneensä, vaikka ostaja laiminlöisikin velvollisuutensa. No autoliikkeen kanssa toimiessa kauppakirjahan on vastaava dokumentti, jolla se liike voi osoittaa ajoneuvon myyneensä. Oikeastaan näistä kumpaakaan ei siis tarvita, mikäli asian suhteen ei tule ongelmia, mutta jos tulee niin aika heikoilla olet jos ei noita papruja ole :-\
Se vähän mitä olen autoja myynyt niin aina olen tehnyt ostajan kanssa LUOVUTUSKIRJAN . Sen kun toimittaa vakuutusyhtiöön niin se on sitte itseltä verot ja maksut poikki sillä hetkellä .. ;D
Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.03.13 - klo:20:24
Voi Karvis ( jätetään se kulta pois ) miten se myyjä ilmoittaa myyneensä auton ja kenelle??? Sinun mielestäsi.
Esittämällä kauppasopimuksen tai vanhanaikaisen luovutuskirjan katsastuskonttorilla joka kirjaa ajoneuvon myydyksi Trafin tietoihin, samalla tallennetaan myös ne ostajan tiedot järjestelmään sekä tieto siitä että omistajanvaihdos on tekemättä.
Lainaus käyttäjältä: Karvis - 21.03.13 - klo:20:54
Esittämällä kauppasopimuksen tai vanhanaikaisen luovutuskirjan katsastuskonttorilla joka kirjaa ajoneuvon myydyksi Trafin tietoihin, samalla tallennetaan myös ne ostajan tiedot järjestelmään sekä tieto siitä että omistajanvaihdos on tekemättä.
Kaikki auton myyjät eivät tuota ymmärrä. Luottavat vaan sokeasti siihen, että ostaja menee tekemään omistajanvaihdoksen konttorilla. No, kaikki ostajat eivät silti ole epärehellisiä vaikka eivät tee omistajanvaihdosta konttorilla. Eikä siitä seuraa myyjälle mitään ikävyyksiä sillä on ostajia jotka kuitenkin maksavat pysäköintisakkonsa ym kulut jotka omistajan maksettavaksi kuuluu. Verojen määräytyminen uudelle omistajalle ei myöskään esty sillä jos uusi omistaja laiminlyö rekisteröinti-ilmoituksen. Verot menevät uudelle omistajalle kun vanha omistaja lähettää luovarin tai kopion ilmoitusosasta täytettynä.
Muistanpa tapauksen kun Skrikon eräs firma osti Volkswagenin. 14 vuotta sillä ajelin, maksoin vakuutusmaksut, käyttömaksut ja katsastin. Sainpa vielä parit korvaukset vakuutusyhtiöltä peräänajoistakin. Mutta ikinä en firmani nimiin sitä rekisteröinyt ja otteessa oli naisen nimi jolta sen ostin. Joten ei ole kriminalisoitava asia tuo 7 päivää kunhan muut asiat ovat kunnossa.
Korjattu lainaus -Karvis-
Niin, kannattanee ottaa kopio siitä rekisteriotteen ilmoitusosasta itselleen jos auton yksityisesti myy.
Jos ostaja ei laiskuuttaaan tai tahallisesti rekisteröikään ajoneuvoa omiin nimiinsä voi tulla ylimääräistä härdelliä.
Jos ajoneuvolle määrätään pysäköintivirhemaksuja, sakkkoja automaattisesta liikennevalvonnasta tms, myyjällehän se "posti" poliisilta, perintäfirmoista yms tulee. EDIT: tai autolla aiheutetaan vakava onnettomuus tai sitä käytetään esim pankkiryöstössä :D
Jos tullainen tilanne itselleni tulisi ventovieraalle myydessä, todennäköisesti kävisin itse konttorilla tallennuttamassa muuttuneet tiedot trafin tietoihin...
PS1. Aiemmin pari kertaa täytetty vaan tuo ilmoitusosa, mutta olen lisäksi tehnyt ja allekirjoituttanut ostajalla itse tekemäni kauppakirjan/kauppasopimuksen "just in case". En muista kumpaa termiä otsikossa käytin, kun kaupoista jo toistakymmentä vuotta aikaa ::)
PS2. Juu kyllä auton vakuutukset (liikenne+kasko) ovat tuon 7 päivää voimassa, vaikka autoliikkeetkin (vastuu- ja provisiosyistä?) haluavat tehdä heti uuden vakuutuksen autolle ja ilmoittaa omistajanvaihdoksen ennen luovutusta trafille. Kokemuksesta voin kertoa, että kannattaa kysyä tarjouksia myös SUORAAN vakuutusyhtiöistä...
Mikäs tän jutun juoni on ettei sitä autoa voi vaan käydä rekisteröimässä omiin nimiin? ihan vaan uteliaisuuttani kysyn en tässä syytä/osoita sormella ketään, itsekkun olen kiltisti aina omiin nimiin auton siirtänyt :o
Lainaus käyttäjältä: SNG - 21.03.13 - klo:21:25

Nyt meni Skrikolta taas kerran yli ymmärryksen. Autolikkeethän haluavat tehdä heti vakuutuksen myymilleen autoille että saavat provikat vakuutusmaksuista. Mutta kerro mikä on tuo
vastuusyy??
Lainaus käyttäjältä: tarzi - 21.03.13 - klo:21:51
Mikäs tän jutun juoni on ettei sitä autoa voi vaan käydä rekisteröimässä omiin nimiin? ihan vaan uteliaisuuttani kysyn en tässä syytä/osoita sormella ketään, itsekkun olen kiltisti aina omiin nimiin auton siirtänyt :o
Se on kuule Tarzi tämä paha ja synkkä maailma jolta täytyy suojata itsensä kaikin mahdollisin tavoin.
LainaaNyt meni Skrikolta taas kerran yli ymmärryksen. Autolikkeethän haluavat tehdä heti vakuutuksen myymilleen autoille että saavat provikat vakuutusmaksuista. Mutta kerro mikä on tuo vastuusyy??
Myönnän. Oli tosi epäselvästi kirjoitettu. Arvasin, mutten laiskuuttani oikokirjoittanut.
Siis tarkoitin tuolla vastuujutulla nimenomaan trafin tietojen päivitystä. Ei siis liity vakuutusten myyntiin, vaan siihen että kaikki vastuut ajoneuvosta siirtyvät ostajalle ennen ajoneuvon luovutusta. Ja tässä siis puhutaan käytetystä ajoneuvosta.
Olisiko tässäkin kyse siitä, ettei ajoneuvon myynyt liike halua nähdä ja selvitellä maksamattomia parkkisakkoja yms.
Lainaus käyttäjältä: SNG - 21.03.13 - klo:22:04
Olisiko tässäkin kyse siitä, ettei ajoneuvon myynyt liike halua nähdä ja selvitellä maksamattomia parkkisakkoja yms.
Kait se niin voi olla. Käyttävät nykyään suorarekisteröintiä ja eivät varmaan halua jälkeenpäin lähetellä ilmoitusosien kopioita .Ilmaiseksihan se ostajalle se rekisteröinti tulee. Vastaavasti säästää vakuutusmaksuissa vähän siitä 7 päivästä ja saa kilpailuttaa rauhassa vakuutuksiin alet joita ei autolliikkeiden kanssa saa.
Voihan kuitenkin sopia vakuutukset etukäteen ja ilmoittaa autosihteerille vakuutusyhtiön suorarekisteröintiä tehtäessä.
Viimeksi kun ostin auton, niin vakuutuskaveri käski sanoa, ettei vaan tee liittokaskoa. Niillä sanoilla sanoin autosihteerille ja senhän ne juuri tekivät minkä kielsin. ;D
;)
Juu, suorarekisteröintihän tuo tapahtuma oli nimeltään.
Lainaus käyttäjältä: tarzi - 21.03.13 - klo:21:51
Mikäs tän jutun juoni on ettei sitä autoa voi vaan käydä rekisteröimässä omiin nimiin? ihan vaan uteliaisuuttani kysyn en tässä syytä/osoita sormella ketään, itsekkun olen kiltisti aina omiin nimiin auton siirtänyt :o
Niin kauan kun ajoneuvoa ei ole itselleen rekisteröinyt, välttää myös siihen kohdistuneet rasitukset, kuten verot ja vak.maksut. Tokihan nuo napsahtaa sitten maksuun takautuvasti ja rangaistusten kera jos tuosta jää rikkeenä kiinni, mutta... Eikös se näissä romaani-piireissä aikanaan ollut aika yleistä että ajeltiin vain luovareilla, joita tehtiin aina se kerta viikossa kun auto "myytiin" veljelle ja ensiviikolla se taas "ostettiin" takasin => ei koskaan em. maksuja langennut rasitteiksi. Tosin nykylaissa tuo 7pv alkaa siitä ekasta omistajavaihdoksesta, mutta kuitenkin ;D
Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.03.13 - klo:20:24
Voi Karvis ( jätetään se kulta pois ) miten se myyjä ilmoittaa myyneensä auton ja kenelle??? Sinun mielestäsi.
No jos se myyjä ei ole ole ihan tyhmä, se vie kauppakirjan näytille katsastuskonttorille, jossa laitetaan järjestelmään tieto auto myynnistä!?
Ja tokihan sitä voi koittaa saada korvauksia vakuutuksesta entisen omistajan kaskolla,mutta itse maksan mieluummin sen 11,36 e tms lisää (se viikon kaskon osuus) jotta tarvittaessa san varmasti korvauksen!
Lainaus käyttäjältä: pomo - 22.03.13 - klo:13:49
No jos se myyjä ei ole ole ihan tyhmä, se vie kauppakirjan näytille katsastuskonttorille, jossa laitetaan järjestelmään tieto auto myynnistä!?
Ja tokihan sitä voi koittaa saada korvauksia vakuutuksesta entisen omistajan kaskolla,mutta itse maksan mieluummin sen 11,36 e tms lisää (se viikon kaskon osuus) jotta tarvittaessa san varmasti korvauksen!
Minäkään en nyt oikein ymmärrä tätä aihetta...
Lainaus käyttäjältä: HiTecci - 22.03.13 - klo:12:51
Niin kauan kun ajoneuvoa ei ole itselleen rekisteröinyt, välttää myös siihen kohdistuneet rasitukset, kuten verot ja vak.maksut. Tokihan nuo napsahtaa sitten maksuun takautuvasti ja rangaistusten kera jos tuosta jää rikkeenä kiinni, mutta... Eikös se näissä romaani-piireissä aikanaan ollut aika yleistä että ajeltiin vain luovareilla, joita tehtiin aina se kerta viikossa kun auto "myytiin" veljelle ja ensiviikolla se taas "ostettiin" takasin => ei koskaan em. maksuja langennut rasitteiksi. Tosin nykylaissa tuo 7pv alkaa siitä ekasta omistajavaihdoksesta, mutta kuitenkin ;D
Ei uusi omistaja välty minkäänlaisilta maksuilta vaikka laiminlöisi rekisteröinnin omiin nimiinsä. Kuten täällä yhteisesti todettiin, myyjät eivät yleensä ole niin tyhmiä etteivätkö tekisi vanhanajan luovaria tai ottaisi kopiota ilmoitusosasta täytettynä uudelle omistajalle. Kun he vievät sen konttorille, niin silloin tulee uuden omistajan nimi välittömästi tietoon ja hän on velvollinen maksamaan käyttömaksut omistajanvaihdospäivästä lähtien. Vakuutusmaksuja uusi omistaja ei välttämättä ole velvollinen maksamaan koskaan. Kukaan Suomen kansalainen joka omistaa auton ei joudu pakosti maksamaan vakuutusmaksuja. Ihminen on velvollinen maksamaan vakuutusmaksuja vasta otettuaan autolle vakuutuksen.
Lainaus käyttäjältä: HiTecci - 22.03.13 - klo:12:51
Eikös se näissä romaani-piireissä aikanaan ollut aika yleistä että ajeltiin vain luovareilla, joita tehtiin aina se kerta viikossa kun auto "myytiin" veljelle ja ensiviikolla se taas "ostettiin" takasin => ei koskaan em. maksuja langennut rasitteiksi. Tosin nykylaissa tuo 7pv alkaa siitä ekasta omistajavaihdoksesta, mutta kuitenkin ;D
Ne maksut lankesivat aivan samanlailla kuin nytkin. Aikaisemmin sai ajella 30 pv, sen jälkeen se muutettiin 14 pv ja nyt 7 päivää, ennenkuin auto oli vakuuttamaton. Ei se koskaan vakuutuksettomia päiviä ole lisännyt vaikka omistaja vaihtuu sata kertaa. Kyllä nytkin voi myydä auton sen viikon kuluessa vaikka 10 kertaa ja vakuutus on voimassa kaikille omistajille.
Laskeminen alkaa siitä päivästä kun jollain on ollut voimassa oleva vakuutus ja omistajanvaihdosten määrällä ei ole merkitystä kunhan ne vain tapahtuvat seitsemän päivän sisällä siitä kun henkilä jolla on ollut vakuutus myy auton.
Jos minä en ole tehnyt autooniv akuutusta ja ajellut vaan ja myyn sen niin ei seuraavalla omistajalla ole mitään 7 päivää vaan vak. on tehtävä samana päivänä.
Manneja ei kiinnostanut vakuutukset. Ne vain myi autoja niin nopeasti etteivat rek. välillä omiin nimiinsä.
Ite en liikkeelle ostanut näiltä autoakaan, koska niiltä ja myös muilta pikkukauppiailta ostetut autot eivät ole alv vähennyskelpoisia joten auton myydessä alv menisi koko kauppasummasta.
Mulla on tämmöinen tilanne, että huomenna pitäisi noukkia uusi auto liikkeestä ja olen sopinut tekeväni vakuutusasiat itse. Rekkari on tiedossa, mutta ifin nettipalvelussa vakuutusta ei saa vielä tehtyä, sillä auto ei ilmeisesti ole vielä tarvittavissa järjestelmissä. Vaihdossa menevän auton liikennevakuutus ilmeisesti on voimassa 7 päivän ajan, mutta entäs kasko? Pitääkö ensimmäiset päivät ajella isommalla riskillä?
Lainaus käyttäjältä: Moose - 03.11.13 - klo:17:34

Rekkaria ei välttämättä tarvitse, runkonumero riittää. Tätä käytetään usein mm. käytettynä maahan tuotavien autojen kohdalla. Kasko voi olla myös kulkuvälineessä, joka ei ole rekisteröity. (En tiedä toimiiko autoilla, mutta vakuutusyhtiöstä riippuen ainakin mm. moottorikelkoilla.)
Lainaus käyttäjältä: Moose - 03.11.13 - klo:17:34
Mulla on tämmöinen tilanne, että huomenna pitäisi noukkia uusi auto liikkeestä ja olen sopinut tekeväni vakuutusasiat itse. Rekkari on tiedossa, mutta ifin nettipalvelussa vakuutusta ei saa vielä tehtyä, sillä auto ei ilmeisesti ole vielä tarvittavissa järjestelmissä. Vaihdossa menevän auton liikennevakuutus ilmeisesti on voimassa 7 päivän ajan, mutta entäs kasko? Pitääkö ensimmäiset päivät ajella isommalla riskillä?
Soittamalla sinne vakuutusyhtiöön tuo vakuuttaminen onnistuu, eihän autoa voi edes rekisteröidä ellei vakuutus ole voimassa. Miten tuo vaihtoauto liittyy uuden auton vakuutuksiin?
Olen muutaman auton kaupan(myynti tai osto) tehnyt lähimmällä katsastuskonttorilla. Siellä paperiasiat hoituvat samalla mallikkaasti molempien osapuolten kannalta kuntoon. Automaatista saa vielä kaupantekokavit ja piparin. ;D
Vaan IF:stä ei saa ku netin kautta sen 10% nettialennuksen, jos Moose sitä ajaa tässä takaa?
Lainaus käyttäjältä: JiiJii - 03.11.13 - klo:17:55
Soittamalla sinne vakuutusyhtiöön tuo vakuuttaminen onnistuu, eihän autoa voi edes rekisteröidä ellei vakuutus ole voimassa. Miten tuo vaihtoauto liittyy uuden auton vakuutuksiin?
Sanoivat ifin verkkopalvelun tuessa, että 7 päivää on ainakin liikennevakuutus voimassa. Oletin että se on siirto tuosta entisestä. Koko itse vakuutusten ottamisen idea oli verkkopalvelun 10% alennus, eli huippukaskosta melkein 90â,¬. Näytää siltä, että olisi pitänyt jättää liikkeen hoidettavaksi.
Lainaus käyttäjältä: Moose - 03.11.13 - klo:17:34
Mulla on tämmöinen tilanne, että huomenna pitäisi noukkia uusi auto liikkeestä ja olen sopinut tekeväni vakuutusasiat itse. Rekkari on tiedossa, mutta ifin nettipalvelussa vakuutusta ei saa vielä tehtyä, sillä auto ei ilmeisesti ole vielä tarvittavissa järjestelmissä. Vaihdossa menevän auton liikennevakuutus ilmeisesti on voimassa 7 päivän ajan, mutta entäs kasko? Pitääkö ensimmäiset päivät ajella isommalla riskillä?
Aamulla menet vakuutusyhtiöön rek.numeron kanssa ja lasketat autoon vakuutuksen, hinnan saatuasi pyydät vielä tarkistamaan sitä niin yleensä yhtiöstä irtoaa vielä henkilökohtainen alennus joka on suurempi kuin tuo 10% nettialennus. Jos kauppa on jo selvä niin laitat vakuutuksen heti voimaan, jos siinä on jotain epävarmuustekijöitä vielä niin sovit että ilmoitat puhelimella koska vakuutuksen saa laittaa alkamaan. Noin olen itse aina toiminut.
^ Samanlaiset kokemukset minulla: suoraan vakuutusyhtiöistä myyjiltä saadut tarjoukset ovat olleet merkittävästi parempia kuin nettilaskureilla saatavat hinnat.
Kiitoksia vinkistä. Pitää katsoa josko huomisaamun aikataulusta liikenisi tunti omille asioille.
pari vuotta sitten kun kävin hakemassa auton liikkeestä ulos ,niin otin kaikki vakuutukset ja jälestä kävin tutulla vakuutus myyjällä tarkistamasta mitä kannattaa pitää.ei ollut rohkeutta ajaa uutta autoa liikkeestä ulos ilman vakuutuksia
Lainaus käyttäjältä: felisia2 - 03.11.13 - klo:22:48
pari vuotta sitten kun kävin hakemassa auton liikkeestä ulos ,niin otin kaikki vakuutukset ja jälestä kävin tutulla vakuutus myyjällä tarkistamasta mitä kannattaa pitää.ei ollut rohkeutta ajaa uutta autoa liikkeestä ulos ilman vakuutuksia
Ei sitä saa liikkeestä mukaan ilman vakuutusta ::)
Juu, ei saa autoa ulos liikkeestä ilman vakuutusta!
Mutta hintavertailun voi tehdä heti kun ehtii - ei siinä "ensimmäisessä" vakuutusyhtiössä vakuutusta tarvitse pitää päivää kauempaa, jos löytää paremman hinnan jostakin muualta. Vastaanottava yhtiö hoitaa paperisodan.
Olen ymmärtänyt niin, että rekisteriotteen 2-osaan merkityn omistajan vaihdoksen jälkeen on aikaa 7 vuorokautta ottaa autoon uusi vakuutus. Tämän 7 vuorokauden aikan vakuutuksen hoitta "vaakutusyhtiöiden keskinäinen vakuutus". Uuutta Vakuutusta ei tarvitse ottaa autokauppiaalta. He kylläkin tekevät kaupan yhteydessä miellellään ilmoituksen uudesta vakuutuksesta - oletan tämän olevan sen vuoksi, että he samalla katkaisevat autoliikkeen "myyntivarastovakuutuksen"?
LainaaOlen ymmärtänyt niin, että rekisteriotteen 2-osaan merkityn omistajan vaihdoksen jälkeen on aikaa 7 vuorokautta ottaa autoon uusi vakuutus.
Jos liikkeestä ostaa siten, että maksat myös auton, niin kyllä sen mukaan saa. Sitten on 7 päivää aikaa ottaa vakuutusta. Jos on liike joka rekisteröi puolestasi ja et ole vielä ottanut vakuutusta, niin sieltä soittaa autosihteeri ja kysyy asiasta.
Lainaus käyttäjältä: Karvis - 03.11.13 - klo:22:53
Ei sitä saa liikkeestä mukaan ilman vakuutusta ::)
Mikäs sen estää? Kassalle kun on maksettu, niin asiakas saa tehdä autolleen mitä lystää, kuten ajaa ulos liikkeestä.
Lainaus käyttäjältä: Urlaub - 04.11.13 - klo:08:44

Siinäpä se. Pätkällä ostettaessa se auto kun ei ole asiakkaan vaan rah.yhtiön omaisuutta = rajoittaa myös jossainmäärin auton käyttöä ja muutostöitä. Myös vakuutuksessa usein kaskon ns. lunastusturva on tällöin pakollinen 8)
Lainaus käyttäjältä: Urlaub - 04.11.13 - klo:08:44
Mikäs sen estää? Kassalle kun on maksettu, niin asiakas saa tehdä autolleen mitä lystää, kuten ajaa ulos liikkeestä.
Kyseessä uusi rekisteröimätön auto, autolla ei siis ole minkäänlaista vakuutusta koskaan ollutkaan eikä auto ole rekisterissä ennen kuin myyjä sen rekisteröi. Rekisteröintiä taas ei saa tehtyä ilman vakuutusta, ja ilman rekisteröintiä ei autoa voi ajaa liikkeestä ulos ::)
Onko rekisteröinti tosiaan pakollinen ? Jos haluaisin vaikka ostaa auton ratakäyttöön / rakenteluaihioksi. Tai vaikka koristeeksi autotalliin ;D. Eikö sen voisi lavetilla hakea ilman rekisteröintiä ?
Lainaus käyttäjältä: Markku J - 04.11.13 - klo:10:28

Tietysti jos auto on tarkoitus ostaa rata-aihioksi niin eihän sitä silloin tarvitse rekisteröidä eikä vakuuttaa, sen kun ajaa trailerille ja vie pois :)
Lainaus käyttäjältä: Markku J - 04.11.13 - klo:10:28
Onko rekisteröinti tosiaan pakollinen ? Jos haluaisin vaikka ostaa auton ratakäyttöön / rakenteluaihioksi. Tai vaikka koristeeksi autotalliin ;D. Eikö sen voisi lavetilla hakea ilman rekisteröintiä ?
Tarrakilvet riittää.. Mutta, joo, uuden auton kohdalla rekisteröinti ja sitä kautta vakuuttaminen on hieman eri asia kuin käytettyä ostettaessa. Mikään ehdoton pakko se ei kuitenkaan ole ja esim. tavara-autot viedään yleensä luovutuksen jälkeen koritettaviksi ilman ensirekisteröintiä.
Lainaus käyttäjältä: Karvis - 03.11.13 - klo:20:43
Aamulla menet vakuutusyhtiöön rek.numeron kanssa ja lasketat autoon vakuutuksen, hinnan saatuasi pyydät vielä tarkistamaan sitä niin yleensä yhtiöstä irtoaa vielä henkilökohtainen alennus joka on suurempi kuin tuo 10% nettialennus. Jos kauppa on jo selvä niin laitat vakuutuksen heti voimaan, jos siinä on jotain epävarmuustekijöitä vielä niin sovit että ilmoitat puhelimella koska vakuutuksen saa laittaa alkamaan. Noin olen itse aina toiminut.
Lainaus käyttäjältä: vkjoki - 03.11.13 - klo:21:49
^ Samanlaiset kokemukset minulla: suoraan vakuutusyhtiöistä myyjiltä saadut tarjoukset ovat olleet merkittävästi parempia kuin nettilaskureilla saatavat hinnat.
Kävin aamulla konttorilla. Sama 10% alennus tuli kuin nettikaupasta, mutta sillä erotuksella, että hinta on pysyvä eikä koske vain ensimmäistä vuotta.
Lainaus käyttäjältä: Markku J - 04.11.13 - klo:10:28
Jos haluaisin vaikka ostaa auton ratakäyttöön / rakenteluaihioksi. Tai vaikka koristeeksi autotalliin ;D. Eikö sen voisi lavetilla hakea ilman rekisteröintiä ?
Tässä tapauksessa siitä ei tartte edes autoveroja maksaa jos/kun sitä ei ole koskaan tarkoitus rekisteröidäkään :)