Audi A6 C7 kokemukset

Aloittaja nemos, 17.07.11 - klo:21:26

« edellinen - seuraava »

Neppis

Lainaus käyttäjältä: AQuus - 08.03.13 - klo:18:24
Onko kenelläkään muulla ilmennyt tällaista ongelmaa: Kun pakkasta reippaammin eli -10 ja enempi niin lähdettäessä liikkeelle aamulla auton oltua yön pakkasessa tulee jostakin uliseva/ujeltava ääni. Tuota on vaikeaa paikantaa tarkasti, mistä ääni tulee. Ã,,äni kuuluu vain kun veto on päällä ja kierrokset 1300-1800. Voimakkain ääni on 1400 kierroksen paikkeilla. Vaihteella ei ole merkitystä. Ã,,äni postuu parin kilometrin ajon jälkeen ja on muutenkin melko vaimea. Vapaalla samoilla kierroksilla ääntä ei tule, myös moottorijarrutuksessa ääni poistuu välittömästi. Auto A6 2011 180kW quattro s-tronic, kilometrejä kohta 60 tkm.

Vaikka tuossa ylempänä tuli kehuttua, että ei ole ollut kummempia ongelmia, niin tuon ulinan olen kyllä kuullut. Olisikohan ollut tammikuussa, kun tuollaista ulinaa esiintyi muutamana peräkkäisenä päivänä. En tiedä poistiko juuri se ulinan, mutta kokeilin tehdä "jarrutusharjoituksia" ja ulinaa ei ole sen jälkeen enää esiintynyt. Hyvin tuo kuvauksesi natsaa, mutta minulla tuo ääni kuului myös moottorijarrutuksessa ja ääni muuttui vedon muutosten myötä. Jos kyseessä on tosiaan kardaani ja tukilaakeri, niin täytynee raportoida asia seuraavan huollon yhteydessä, ennen kuin takuu menee umpeen. Saa tuon sitten toivottavasti helpommin korjautettua takuuseen, jos ulina palaa ensi talvena takuuajan jälkeen.
A6 Sedan 3.0 TDI 150kW quattro S-tronic -12
Ex: A6 Sedan 2.0 TFSI 125kW multitronic -07

Autoinssi

Ei ehkä pitäisi kommentoida, mutta perjantai-illan kunniaksi kommentoin kuitenkin; 9 vuotta on ajettu neljällä eri Toyotalla n. 400 tkm, yhden kerran on täytynyt käydä korjaamolla muutoin kuin huollon yhteydessä. Silloin oli kyseessä diesel-moottorin EGR-venttiilin jonkinlainen toimintahäiriö (ei estänyt ajamista). Meni 50% takuuseen, vaikka takuuaika olikin jo mennyt umpeen. Vahingosta viisastuneena vaihdoin vähän kuluttavaan bensakoneeneeseen, ja kaikki on taas hyvin.

Tzeipii

Audin laatuhan ei ole enää samalla tasolla, mitä se oli n.10 vuotta sitten.
Audi A4 1.8T Avant Multitronic

AQuus

Kiitokset vinkeistä. Jarrut eivät tuota ääntä aiheuta, se tuli testattua heti ensimmäisenä vaihtoehtona. Sikäli hankalahan tuo on paikallistaa kun esiintyy vain pienen matkan ja kylmässä liikkeellelähdettäessä... no tänä aamuna pääsee taas kuulostelemaan. Tuon takuun kanssa ei ole vielä ongelmaa, kaksi vuotta täyttyy vasta syksyllä mutta sikäli kyllä hankalaa että ensi talven pakkasille ei voi jäädä vian pahenemista odottelemaan. Jotenkin tuo kardaaniin liittyvä ongelma kuulostaisi loogiselta, ääni kun tuntuu kuuluvan taaempaa, ei ainakaan konehuoneesta.

Muutenhan auto on ollut ihan ok, tuo aikaisemmin puhuttu iskari vaihdettu takuuseen ja lievää mutteriohjausilmiötä silloin tällöin. Jotenkin vain tuntuu että nykyautoissa on aina ongelmia, merkistä riippumatta. Itselläkin melko tiuhaan autot vaihtuneet ja eipä noita viattomia ole joukkoon juuri eksynyt. Ehkäpä tuo Toyota voisi sellainen olla, ainakin vm 1976 Carina 1,6 bensakoneella meni aikanaan eteenpäin ilman korjauksia monta vuotta, toisaalta enpä tuolla enää ajamaan suostuisi  :P
Audi A6-C7 sedan 3,0 TDI s-line 2011

Neppis

^ Varmaan Auditkin kannattaisi ostaa vasta siinä vaiheessa, kun FL tulee myyntiin, mutta mieluiten sitä kuitenkin ostaa "viimeisintä tekniikkaa". Ei ne jutut lastentaudeista ihan turhia ole, yleensä sen noin kolmen vuoden aikana ne pahimmat saadaan hiottua pois.

Minullakin ääni tuli mielestäni jostain vähän taaempaa, mutta tosiaan ääniä ei ole sen yhden lyhyen jakson jälkeen kuulunut. Olisikohan silloin sitten ollut vähän kylmempi jakso(?).
A6 Sedan 3.0 TDI 150kW quattro S-tronic -12
Ex: A6 Sedan 2.0 TFSI 125kW multitronic -07

mremonen

Aquus: kannattaa raportoida marmorille. Helpottaa sitten vääntämistä, jos takuu ummessa.

Autoinssille: 400tkm toijotalla. Siinä on jo sen verran rangaistusta, ettei muita vikoja kaivata.

---
Kyllä minäkin tarkkaan harkitsisin täysin uuden mallin ostamista. Aina niissä jotain lastentauteja on. Viimeaikaiset kokemukset on tuolta kamerapuolelta, eikä siellä asiat ole sen paremmin.
Ex: SQ5 -15; A5 SB Black Edition 3.0TDIq 180kW -13; A6 Avant 2.7TDIq -10; Seat Ibiza FR -11
--
HEX-CAN VCDS-kaapeli löytyy lainaan. YV tavoittaa.

jf

Lainaus käyttäjältä: AQuus - 09.03.13 - klo:07:41
Ehkäpä tuo Toyota voisi sellainen olla, ainakin vm 1976 Carina 1,6 bensakoneella meni aikanaan eteenpäin ilman korjauksia monta vuotta, toisaalta enpä tuolla enää ajamaan suostuisi  :P
Toipotalla ei euroopassa ole mitään tarjolla perheautojen kokoluokassa. Toisaalta on näissäkin omat "ominaisuudet". Ilmastointi on mallia 90-luvun eurooppalaiset automaagit eli syvältä ja surkea. Paljon puuttuuu kaikkea pientä mitä euroissa löytyy, mutta moottori ja voimansiirto ovat pysyneet kohta jo kolme vuotta nipussa eikä remppoja tai hinuria ole tarvittu (tähän eivät kolme edellistä audia pystyneet). Maksimissaan 180 cm kuskille voin suositella Lexuksen RX:ää, mutta isompien ei kannata vaivautua. Lisäksi tuossakin autossa on tyypillinen suomitoipotta vika, että autoon on valittu paskat varusteet. Hyvät bi-xenonit on varustelluissa versioissa korvattu huonoilla ledeillä. Toinen ongelma on idänihmeiden ajatus siitä, että ovat tehneet täydellisen auton eikä ostaja voi haluta siihen mitään muutoksia (maalla nämäkin ongelmat yleensä hoituvat, pks:n alueella EI).
LC 150, maasturi vammaisella lämmityslaitteella!

Tomi R

Lainaus käyttäjältä: AQuus - 08.03.13 - klo:18:24
Onko kenelläkään muulla ilmennyt tällaista ongelmaa: Kun pakkasta reippaammin eli -10 ja enempi niin lähdettäessä liikkeelle aamulla auton oltua yön pakkasessa tulee jostakin uliseva/ujeltava ääni. Tuota on vaikeaa paikantaa tarkasti, mistä ääni tulee. Ã,,äni kuuluu vain kun veto on päällä ja kierrokset 1300-1800. Voimakkain ääni on 1400 kierroksen paikkeilla. Vaihteella ei ole merkitystä. Ã,,äni postuu parin kilometrin ajon jälkeen ja on muutenkin melko vaimea. Vapaalla samoilla kierroksilla ääntä ei tule, myös moottorijarrutuksessa ääni poistuu välittömästi. Auto A6 2011 180kW quattro s-tronic, kilometrejä kohta 60 tkm.
Tunnistan omasta autostani vastaavan ilmiön, olen siitä autotallissani tainnut mainitakin. Pakkasta tosin ei tarvitse olla noin paljon, lämpimämpikin ilma riittää.
EDIT: Niin ja kilometrejä on reilusti vähemmän, tänään paukahtaa 20tkm rikki.

Thunder

Mites huollon poijjaat on asian suhtautuneet, kun olette käyneet tästä ulinasta keskustelemassa.

kujuh

Minun audi A7:sta on vaihdettu kardaani jo kolme kertaa, kilometrejä takana 40tkm, joka vaihdon jälkeen on ääni loppunut, muuta palannut taas 10tkm jälkeen. Olen kyllä pettynyt Audin nyky laatuun, kun miettii auton hintaa.

Qrainderi

Näitä ongelmia lukiessa tulee mieleen, että Onneksi ei rahat riittänyt itsellä uuteen A6een. Jos budjetti olisi sallinut niin luultavasti olisin tähän päätynyt, sen verran tykästyin A6n ilmeeseen ja sisätiloihin.
VW Passat Variant 2.0TDI DSG Highline -13

Thunder

Kyllä pitää näköjään sitten lähteä asiaa selvittämään. Mulla on kuulunu tämä sama ääni aina pakkasilla. Olen miettinyt, että sen on täytynyt olla joku remmeistä (kenties ohjaustehostimen -heh heh), mikä lämmetessään lopettaa ulinan. Autona A6 180kW -12.

Qmies

Täytyy sanoa että pahaa tekee kun lukee näitä juttuja uudempien Audien ongelmista, itsellä tällä hetkellä edellisen mallin -09 A6 ja tähtäimessä seuraavaksi tuo uudempi mutta näinköhän siihen kannattaa lähteä.. Autoa kun tarvitsee päivittäin niin ei olisi oikein aikaa pajallakaan seisotella.

Pitäisiköhän aloittaa uusi thread nykyaudien laadusta, itselläni aiemmin kaksi B8 A4:sta ja hieman petyin laatuvaikutelmaan, teknisesti toimivat hyvin mutta molemmista piti maalata etulokasuojat uudelleen, sisustan laatu hälyäänien osalta ei yltänyt B7:n vastaavaan jne..
VAG kulkineet: Golf II 1.6, Golf IV GTI, Golf IV 1.9 tdi 4motion, A3 1.6, A3 1.8T, A3 2.0tfsi Quattro, A3 2.0tdi Quattro, A6 1.8T, A4(B5) 1.8 T Quattro, A4(b5) 2.5tdi Quattro, A4(B5) 2.5tdi Quattro, A4(B6) 1.8T Quattro, A4(b7) 2.0tdi Quattro, A4(B8) 3.0tdi Quattro, A4(B8) 3.0tdi Quattro, A6 3.0 tdi

JOHANNES

On muilla vastaava , kuskin penkki ei lukitu kunnolla paikalleen, vaan esim tiukemmissa jarrutuksissa heilahtelee.

Toinen surkee lämmistyslaite, oli joskus 2001 mallinen S60, jossa automaatti ilmastointia voi aina pitää 22 asteessa. Audissa joutuu säätämään 20 - 28 välillä jos haluu sopivan lämpötilan.
Ex A4 B7Avant 1,8T multi 2006, A4 B8 2,0TDI multi 2008, Nykyiset A6 C7 sedan 2,0TDI multi 2011, A1 SB 1,2 TFSI

SKU

Lainaus käyttäjältä: JOHANNES - 11.03.13 - klo:10:54
On muilla vastaava , kuskin penkki ei lukitu kunnolla paikalleen, vaan esim tiukemmissa jarrutuksissa heilahtelee.

On välillä. Välillä lukitus jää niinku "toispuoleiseksi". Varmaan joku säätö/kiskot vinossa tms. Nyt en ole huomannu pitkään aikaan, mutta kun välillä vaimo ratissa, niin silloin huomaa kun on pitänyt penkkiä säätää.
A6 Avant 3.0 TDI 150kW quattro S-tronic Business -12
Ex: A6 Avant 2.0 TFSI 125kW multitronic Business -07, A4 Avant 2.0 -03, A3 1.8T -99

Nalle

Park-assistin kanssahan tulee ne anturit etu- ja takapuskurin sivuille, jos jossain vaiheessa haluaa
laitattaa S-line puskurit, niin onnistuuko helposti vai meneekö liian hankalaksi?

Pekka T

Lainaus käyttäjältä: Nalle - 11.03.13 - klo:19:44
Park-assistin kanssahan tulee ne anturit etu- ja takapuskurin sivuille, jos jossain vaiheessa haluaa
laitattaa S-line puskurit, niin onnistuuko helposti vai meneekö liian hankalaksi?

Puskureiden asennus tuskin on sen vaikeampaa, mutta jos meinaat löytää sellaiset s-line puskurit missä on myös sivu-anturit eBaysta, niin silloin menee paljon vaikeammaksi.
Audi e-tron 55 quattro -20
BMW 328 i xDrive -13

Acanthus

Lainaus käyttäjältä: Acanthus - 26.02.13 - klo:21:29
Ongelmana autossani on jo muutaman kuukauden kuulunut kohtalainen kolina vasemmalta edestä.
Ã,,äni on selvimmillään n. 20 km vauhdissa pienten epätasaisuuksien yli ajettaessa. Näitä epätasaisuuksiahan riittää meillä talvisaikaan pikkuteillä ja parkkipaikoilla.
Kolina muistuttaa ääntä, jonka edellisessä autossani (A5) sai aikaan viallinen iskunvaimennin. Tässä nykyisessä on imajousitus, jonka toimintaperiaatetta en tunne, enkä siten voi vikaa siihen kohdistaa. Sikäli tuo ääni on yllättävä, kun autoni oli aluksi alustaltaan poikkeuksellisen äänetön. Vika alkoi tuossa 15000 km paikkeilla pian sen jälkeen, kun ohjausvaihde uusittiin.
Tilatessani tänään autolleni huoltoa mainitsin tästä kolinasta. Ihmeiden aika ei ole ohi! Töiden vastaanottaja totesi, että juuri eilen heillä tehtiin A6:een tehtaan ohjeistamana korjaus samaisen kolinan takia. Ratkaisuna oli S7:n tukivarsien vaihtaminen eteen. Niissä on kuulemma alkuperäisiä paremmat kumipuslat. Asiakas ei ollut vielä kommentoinut korjauksen onnistumista, mutta ainakin asialle on tehty jotain! Viikon päästä oman autoni huollon ja korjauksen jälkeen tiedän tästä enemmän.

Markku J

Tämä oli hyvä uutinen. Pitää itsellenikin vaatia nuo S7:n tukivarret. Saa kohta pala palalta rakennettua ässän takuuna tästä karvalakkimallista !

Acanthus

Näin eilen sattumalta hopeanvärisen S7:n parkkipaikalla. Vakuuttavan näköinen ilmestys!
Ajattelin ihan samaa kuin Markku J. Osa osalta luokkaa ylemmäksi...
Teki mieli kysyä autossa istuvalta tuosta ohjauksesta, mutta maltoin mieleni.

Nalle

#1100
Lainaus käyttäjältä: Pekka T - 11.03.13 - klo:22:09
Puskureiden asennus tuskin on sen vaikeampaa, mutta jos meinaat löytää sellaiset s-line puskurit missä on myös sivu-anturit eBaysta, niin silloin menee paljon vaikeammaksi.

Niin en tiedä löytyykö eBaysta, mutta myydäänkö ylipäätään esim. marmorilla S-line puskureita eri varusteisiin autoihin? Eli eri puskurit autoon mikä on karvalakkiversio ilman tutkia, sitten etu- ja takatutkien versio ja sitten vielä puskurit joissa olisi nämä park-assist anturit. Onko siis anturit kiinteästi puskurissa vai irroitettavat?

Jore1

Acanthus, mitenkäs "kolinakorjauksesi" onnistui?  :) Auttoiko tukivarsien vaihto?

SKU

Minulla ei kuulemma kolise, huollossa näin sanoivat. Itse kyllä sen kuulen ja puolen pystyy hyvin paikantamaan. Onpahan rekisteröity huoltohistoriaan.

Tänään tuli audista varsinainen valodisko. Lähdin duunin tallista ja ensin tuli Air Suspension System Failure...max speed 60km/h. Ja kaupan päälle Headlight leveling system failure tms ja molemmat vilkku ruudussa. No ei kun virrat pois, hetki odottelua ja uusi yritys. Ei kun sama. No, lähdin ajoon ja samalla liikkumisturvan numero esiin. Kamala jumpura olikin ajaa. Ehdottivat hinuria paikalle, ei saatana...jonnekin sivutielle mentävä piiloon ;) No sanoin ajavani sen kotiin, kun en pysty ja ehdi nyt odottamaan hinuria. Ehdotin jopa ajavani sen AC:iin, mutta sitten ei saa sijaisautoa...johan on turva. Hakekoon paskan hinurilla himasta sitten, ja ajan taksilla hakemaan sijaisauton, jos tämä nyt sitten kätevämpää on. Starttasin vielä kerran ja ei, sama homma. Kurvasin tytön leikkipuistosta kyytiin ja kirosin kotteron alimpaan helvettiin. Ja tadaa, tämän jälkeen viat hävisivät. Noituminen kai auttoi. On tämä yksi Windows... Saisko kojetauluun CRTL+ALT+DEL nappulat. Nyt sitten odotellaan tuleeko tästäkin nyt joku ongelma, en itse oikein tykkää satunnaisista jutuista. Taitaa tulla taas käynti AC:iin.
A6 Avant 3.0 TDI 150kW quattro S-tronic Business -12
Ex: A6 Avant 2.0 TFSI 125kW multitronic Business -07, A4 Avant 2.0 -03, A3 1.8T -99

Markku J

No huh - aikamoisia autoja nämä uudet A6:t. Minulla "onneksi" on tämän pakkohävittäminen edessä aika pian työtilanteen takia.

mremonen

Lainaus käyttäjältä: SKU - 21.03.13 - klo:20:45
Tänään tuli audista varsinainen valodisko.
Harvoin nämä itsekseen korjautuvat. Mulla oli vuosi sitten etututkien kanssa sama ongelma: ensin brakasivat silloin tällöin kostealla ja sitten pikkuhiljaa tilanne paheni kunnes laukesi kokonaan. Mikä onkin hyvä juttu, kun sitten sen saa huoltoon. Noissa tulee-menee -vioissa on se huono puoli, ettei niistä edes välttämättä jää mitään koodeja. Tosin perusjampan tuurilla tuo antautuu sitten kun ollaan lähdössä perheen kanssa lomalle.

Voihan tuo olla joku löysä liitinkin.

Poistuitko muuten autosta leikkipuistossa? Eli vaatiko sen hard-resetin?
Ex: SQ5 -15; A5 SB Black Edition 3.0TDIq 180kW -13; A6 Avant 2.7TDIq -10; Seat Ibiza FR -11
--
HEX-CAN VCDS-kaapeli löytyy lainaan. YV tavoittaa.

jusape

Ei ole tullut kommentoitua aikoihin, mutta jotenkin tuntuu itselle etäiseltä nämä A6:n ongelmat, kun ei ole autossa ollut mitään isompaa. Ohjauskulmat pielessä alkuun ja meni ensiasennusrenkaat kesässä sekä moottorin alhaiset lämmöt talviajossa, mutta kabiini lämmin kyllä. Tuota mutteriohjausta en tunnista, eilen viimeksi ajelin ja koitin sitä havaita. Vajaat 70 tkm ajettu auto.

Mitä taas kuullut kaverin F11 520dA:sta, niin siinähän on akut ja laturit vaihdeltu ja häiritsevät tuulettimen ulinat, RF rengasrulettia jne. Naapurin E250CDI -11, 55tkm kohdalla hylki jäähdytysnesteet pihalle ja isoa remppaa sen tiimoilta, toki oli tuontiauto kyseessäkin. Näitä olen kaavaillut vaihdokiksi itsellekin seuraavaksi, mutta oma fiilis on ristiriitainen kun oma A6 pelannut kuin unelma eli jos pitäisi pidempään...

mremonen

^Niinpä, ei taida ihan ilman vikoja olla tänä päivänä mikään auto. Tuttu taksikuski sai vuoden vaihteessa uuden E-mersun, mallia "kevyt-hybridi". Se oli 5tkm jälkeen kuukauden pajalla, kun ei toiminut hybriidit.
Ex: SQ5 -15; A5 SB Black Edition 3.0TDIq 180kW -13; A6 Avant 2.7TDIq -10; Seat Ibiza FR -11
--
HEX-CAN VCDS-kaapeli löytyy lainaan. YV tavoittaa.

Zoob

Itsellä reilu vuosi A6 autoilua ja noin 20 tkm. Korjaamolla ei ole tarvinnut käydä kertaakaan, enkä minäkään tuota mutteriohjausta tunnista. Hands-free puhelin joskus vähän pätkii, mutta enpä ole viitsinyt tätä erikseen lähteä valittamaan. Ei ole kyllä suurempaa autonvaihtokuumetta herännyt, ylinopeussakot olen tälläkin onnistunut saamaan, eikä auto ole vielä onnistunut kampeamaan minua ojan pohjalle...
VW Golf 1,8TSI Highline -09
Audi A6 Avant 2,0TDI Multitronic business-12

SKU

Lainaus käyttäjältä: mremonen - 22.03.13 - klo:08:43
Harvoin nämä itsekseen korjautuvat. Mulla oli vuosi sitten etututkien kanssa sama ongelma: ensin brakasivat silloin tällöin kostealla ja sitten pikkuhiljaa tilanne paheni kunnes laukesi kokonaan. Mikä onkin hyvä juttu, kun sitten sen saa huoltoon. Noissa tulee-menee -vioissa on se huono puoli, ettei niistä edes välttämättä jää mitään koodeja. Tosin perusjampan tuurilla tuo antautuu sitten kun ollaan lähdössä perheen kanssa lomalle.

Voihan tuo olla joku löysä liitinkin.

Poistuitko muuten autosta leikkipuistossa? Eli vaatiko sen hard-resetin?

Poistuin autosta tuolloin kokonaan, availin välillä ovia mutta en tajunnu poistua autosta heti... ehkä se oli auton vinkki aloittaa kesäkuntokuuri :P

Epäilen myös jotain löysää liitintä tai kosteutta joissain. Tänään toimi ihan normaalisti.

Niinkuin sanoin, tämä oli kerta ensimmäinen, mutta ei silti ole hauskoja kokemuksia. Jos toistuu usein, niin alkaa pelottaa, että milloin se tilttaa kun olis tarvis lähteä oikeasti johonkin. Kaikki uudet autot on tämmösiä, elektroniikkaa ja bugista softaa täynnä ja muuta puolivalmista kuraa. Tai eipä taida tämä jäädä autoihin (tänne se on pikkuhiljaa tulossa enempi ja enempi)...valmista ei taida olla varaa tehdä kenelläkään ja missään. Luotettavuutta silti odotan, ja hinurilla auton poisvienti... toivottavasti tuohon ei tartte ryhtyä. Toisaalta palvelu olisi pelannut juuri niinku pitää (periaatteessa), jos matka olisi jäänyt kesken. Auto oltaisi tultu hakemaan ja 80 egeä taksirahaa autovuokraamoon.
A6 Avant 3.0 TDI 150kW quattro S-tronic Business -12
Ex: A6 Avant 2.0 TFSI 125kW multitronic Business -07, A4 Avant 2.0 -03, A3 1.8T -99

Markku J

Olen kuvitellut S tronicin vaihteenvalitsimen olevan vain sähköinen kytkin, mutta nyt on muutamana päivänä tullut esiin outo ilmiö. Lumet pihassa ovat sulaneet ja auto jää parkkiin hiukan nokka alaspäin. Laitan vaihteenvalitsimen P -asentoon jalka jarrulla, sammutan moottorin normaalisti stop engine -napista, jonka jälkeen sähköinen pysäköintijarru menee päälle.

Tuon jälkeen kun lähden seuraavan kerran ajoon, saa vaihteenvalitsinta vetää aika kovalla voimalla D -asentoon ennen kuin se hiukan rusahtaen irrottaa vaihteiston ja moottorin yhteyden, ja auto hiukan nytkähtää. Onko siinä siis kuitenkin jonkinlainen mekaaninenkin yhteys vaihteistoon ? Ei tunnu kivalta tuo pieni rusahdus.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy