Mii electric

Aloittaja micsa, 02.11.19 - klo:07:54

« edellinen - seuraava »

Zarhan

Etäkäyttöongelma ratkesi. Korjautui laittamalla GPS päälle muutaman minuutin pikkumatkan ajaksi ja sitten taas pois.

Teoriani on, että tuo Seat Connect käyttää jotain GPS:n kautta haettua aikaleimaa, ja auton ja palvelun aikaleimojen pitää olla riittävän lähellä toisiaan. Homma toimii jopa kuukausitolkulla, mutta ennemmin tai myöhemmin auton kello on liian kaukana tosiajasta eikä viestintä enää pelaa. Aika mielenkiintoista, että jos GPS-antenni tai -vastaanotin vaurioituu niin käytännössä etäkäyttö menee muutaman kuukauden kuluttua perässä vaikka se toimisi teknisesti täysin. Olisin kuvitellut että kellonaika olisi tullut verkon kautta. Itse GPS:n olen laittanut pois päältä ihan vain siksi ettei minulla ole intoa kertoa VAGille missä autolla liikun.

No, nytpä tuonkin tempun tietää.

Emil

Ymmärrän kyllä tietojen keruun riskit yleisellä tasolla siinä mielessä, että niitä voidaan joskus joissain tapauksissa käyttää väärin. Mutta mitä semmoisia tietoja auton valmistaja voisi kerätä, joita voitaisiin myöhemmin käyttää väärin, tai varsinkaan asiakasta vastaan? En äkkiä keksi kyllä. En toisaalta harrasta ihmisten salakuljetusta, enkä laitonta asekauppaa. Jos harrastaisin, niin sitten pitäisi varmaan miettiä mitä liikkumisia kertoo auton valmistajalle.

John_Galt

Lainaus käyttäjältä: Emil - 15.09.21 - klo:11:17

Auton paikkatieto voi monessa kohtaa olla kiusallisia. Mitä jos valmistajalla oleva tieto valuu työnantajalle/mahdolliselle työnantajalle/murtovarkaalle jne. Oletan kyllä, että tietoa ei kerättäisi tai kerätty tieto on vähintään anonyymiä.

Daatta

Jos paikkatiedon keruu arvelluttaa, niin kannattaa varmistaa ettei käytössä ole älypuhelinta tai kelloa joka voisi sellaista kerätä... Toki elämäänsä voi vaikeuttaa monella tavalla, GPS:n sulkeminen on yksi niistä.

Esim. Teslan sijainti näkyy puhelinapissa koko ajan, se kannattaa huomioida jos auto on myös puolisoilla käytössä ja käy itse vieraissa.  ::)
ID.4 Pro 4MOTION Elegance
Ex: ID.3 Pro Performance Business -20, Seat Leon Cupra ST 300 4drive -18
Leon Cupra 265 -14, Leon 20VT TS -04

ukormi

Lainaus käyttäjältä: Daatta - 15.09.21 - klo:12:57

Esim. Teslan sijainti näkyy puhelinapissa koko ajan, se kannattaa huomioida jos auto on myös puolisoilla käytössä ja käy itse vieraissa.  ::)

Kannattanee käyttää tuollaisilla reissuilla vanhanaikaista munamankelifillaria ja prepaid liittymää  8)

Tietty haaste tulee jos on kovin pitkä välimatka vierailupisteeseen.
Skoda Octavia Combi RS TDI MY2015
Audi S3 Sportback 2009

Zarhan

Lainaus käyttäjältä: Emil - 15.09.21 - klo:11:17
Ymmärrän kyllä tietojen keruun riskit yleisellä tasolla siinä mielessä, että niitä voidaan joskus joissain tapauksissa käyttää väärin. Mutta mitä semmoisia tietoja auton valmistaja voisi kerätä, joita voitaisiin myöhemmin käyttää väärin, tai varsinkaan asiakasta vastaan?

Se sijaintitieto on minusta semmoinen ongelma, ja vaikken tietäisikään miten sitä voisi käyttää niin kyllä asia on niin että jos tiedolla ei ole käyttöä itselle, ei sitä vapaaehtoisesti pidä luovuttaa. Aiemmin linkkasinkin tämän https://www.vice.com/en/article/xgxaq4/hackers-are-selling-data-stolen-from-audi-and-volkswagen että kyllä tiedolle aina ottajansa löytyy. Eikä Tesla ole ollut sen parempi, https://electrek.co/2020/08/27/tesla-hack-control-over-entire-fleet/ ja niin poispäin.

Jos kerran joka veppisivulla on tosi yksityiskohtainen tieto että mitä kaikkea dataa cookieilla kerätään, niin on minusta suorastaan omituista että autojen osalta by default on kaikki mahdollinen keräys sallittua eikä sitä voi estää...

heller

Täällä taloudessa harkinnassa vaihtaa A1 lyhyen työmatkan takia sähkömyyhyn.

Kertokaas vähän onko auton kanssa ollut ongelmia? Millaiset huoltovälit tuossa on? Kauhean vanhahan tuo ei ole vielä kellään, mutta kokemuksia otan mielellään vastaan.
Octavia RS iV Mamba green
ex. Golf 1.5TSI DSG Hailaini

Zarhan

Lainaus käyttäjältä: heller - 15.09.21 - klo:13:37
Kertokaas vähän onko auton kanssa ollut ongelmia? Millaiset huoltovälit tuossa on? Kauhean vanhahan tuo ei ole vielä kellään, mutta kokemuksia otan mielellään vastaan.

Suoraan sanoen, ei minkäänlaisia ongelmia (paitsi itseaiheutettuja, see above). Takana 3500 kilometriä toistaiseksi. Pyörii kaupunkiliikenteessä kuin ajatus ja sujahtaa todella näppärästi mihin vain. Pitemmätkään matkat eivät ole ongelma moottoritienopeuksia lukuunottamatta. Ei voi kuin suositella.

Tämä siis Plus-varustelulla, en tiedä miten perusvarustelussa vaikka äänentoiston vajavaisuudet ja vaikka vakionopeudensäätimen puute vaikuttavat.

Toki Miin valmistushan on nyt lopetettu kun oli liian hyvä tuote :)

gaasutin

Lainaus käyttäjältä: heller - 15.09.21 - klo:13:37
Täällä taloudessa harkinnassa vaihtaa A1 lyhyen työmatkan takia sähkömyyhyn.

Kertokaas vähän onko auton kanssa ollut ongelmia? Millaiset huoltovälit tuossa on? Kauhean vanhahan tuo ei ole vielä kellään, mutta kokemuksia otan mielellään vastaan.

Ajoin vuoden ja 24 000 plussalla. Ei mitään ongelmia, paitsi takajarrujen jäätyminen pesun jälkeen parkissa - toki se ongelma on tainnut aina olla ja oppii olemaan käyttämättä käkkäriä ko. tilanteessa jos keksii pestä pakkasilla  ;D. Huoltoväli 2v/30t . Kokemukset löytyy täältä palstalta varmaan myös aimmista viesteistä. Aivan huippu auto ja periaatteessa ei olisi kannattanut luopua, mutta halusin pikkuisen lisää rangea ja tehoa.

Farao

Lainaus käyttäjältä: heller - 15.09.21 - klo:13:37
Täällä taloudessa harkinnassa vaihtaa A1 lyhyen työmatkan takia sähkömyyhyn.

Kertokaas vähän onko auton kanssa ollut ongelmia? Millaiset huoltovälit tuossa on? Kauhean vanhahan tuo ei ole vielä kellään, mutta kokemuksia otan mielellään vastaan.

Erinomainen auto ajossa ja käytössä. Oli 1½ vuotta ja 17tkm verran. Rangea oli kesäisin normiajossa sen ~300km ja kaikki vaan toimi. Pikalautaus on tosi jees tuollaiseen pieneen kippoon jos mielii tehdä pidempää matkaa. Jos ei olisi ollut tarvetta oikeasti päästä pitkälle (eli vetämään kertärykäsyllä 500km siirtymiä) olisi tuo jäänyt tännekin.

Kodiaq81

Osaako joku sanoa missä pystyn E simmin pystyy poistaa käytöstä aktivoisin sen jälkeen uudelleen kun en saa aktivoitua seat connectia eli yhteyttä muodostettua autoon ja ottamaan käyttöön..???

Zarhan

Lainaus käyttäjältä: Kodiaq81 - 16.09.21 - klo:17:18
Osaako joku sanoa missä pystyn E simmin pystyy poistaa käytöstä aktivoisin sen jälkeen uudelleen kun en saa aktivoitua seat connectia eli yhteyttä muodostettua autoon ja ottamaan käyttöön..???

Suomen Seatin (K-caaran ylläpitämillä) sivuilla linkit näyttää olevan vanhentuneet (https://www.seat.fi/omistajille/seat-connect.html ) mutta koeta toimisko noi Seat UK:n linkit, ne ei ainakaan anna 404:ää.

https://www.seat.co.uk/new-cars/mii-electric/seat-connect.html

Tai sit vaan pistät viestiä Keskon asiakaspalveluun että ylläpitäisivät sivujaan. Mulla kävi sama kun yritin kokeilla huolenpitosopimuslaskuria, saivat kuntoon parin viikon jälkeen (ei, en ottanut huoltosopparia).

heller

Kuinkas teillä on mennyt tuo auton lisääminen Seat connectiin?

Olen yrittänyt e-simin aktivointia, mutta en tosiaan tiedä onko se mennyt läpi. Jostain luin että pitäisi syöttää koodi autoon, päteekö myös Mii:ssä? Näkeekö tuota mitenkään autosta, että se olisi aktiivinen?

Seat connect näyttää auton tilassa "vieraskäyttäjä". Pari kertaa koittanut soitella Seatille tuloksetta. Mietin että onko tämä todella näin hankalaa vai eikö vain joku systeemi toimi.
Octavia RS iV Mamba green
ex. Golf 1.5TSI DSG Hailaini

Zarhan

Lainaus käyttäjältä: heller - 22.09.21 - klo:12:19
Olen yrittänyt e-simin aktivointia, mutta en tosiaan tiedä onko se mennyt läpi. Jostain luin että pitäisi syöttää koodi autoon, päteekö myös Mii:ssä? Näkeekö tuota mitenkään autosta, että se olisi aktiivinen?

Ei näe mitenkään autosta (edes OBD:n kautta) että olisi aktiivinen. Autohan soittaa kotiin jatkuvasti. Se e-simin "aktivointi" meinaa vain sitä että nyt auton omistajallekin voidaan jakaa jonkin verran tietoa Connectin kautta.

Itselläni prosessi meni niin että aktivoin e-simin tuolta sivustolta.

Tämän jälkeen tuli meili jonka sisältö oli muotoa

Lainaa
Onneksi olkoon! Olet jo ottanut käyttöön e-SIM-korttisi, joten nyt voit rekisteröidä autosi seuraavien 14 päivän* kuluessa. Sinun tarvitsee vain mennä MySEAT-verkkoportaaliin tai ladata SEAT CONNECT -sovellus, ja voit aloittaa SEAT CONNECT -palveluista nauttimisen.                                 

Tein työtä käskettyä. Tunnuksen luonti my.seattiin ja kun se oli olemassa niin portaaliin vain auton VIN ja homma alkoi toimia.

Suurempia vaikeuksia oli lisätä vaimon tunnukset valtuutetuiksi käyttäjiksi, mutta se oli sit eri juttu. Pelkkä peruskäyttöönotto meni ihan kuin kuvitella voisi.

heller

Joops. Taitaa meillä ongelma olla tuossa e-simmin aktivoinnissa. Tunnusten jälkeen selain (koitettu useita) herjaa liiallisista uudelleenohjauksista jonka jälkeen selain luovuttaa.

Onkohan muilla ollut vastaavaa?
Octavia RS iV Mamba green
ex. Golf 1.5TSI DSG Hailaini

villeton

Lainaus käyttäjältä: Zarhan - 22.08.21 - klo:17:22
Paina Eco-moodi päälle ja ajele sitä sen rajoittimen mukaista 105km/h. Ei tule olemaan mitään ongelmaa (ja lämmitykset yms pelaa edelleen). 120km/h menee todella tiukalle.

Ilmaisia pikalatureita on lähinnä Lidlissä, mutta ilmaisia vaihtovirtalatureita löytyy kyllä sieltä täältä.

Reissu tuli tehtyä. Eco-moodi päällä ja noin 95 km nopeudella. Jäi rangea vielä 50 km. Ainakin vielä elokuun lopussa Jumbossa sai ladata ilmaiseksi.

Zarhan

Lainaus käyttäjältä: heller - 22.09.21 - klo:15:10
Joops. Taitaa meillä ongelma olla tuossa e-simmin aktivoinnissa. Tunnusten jälkeen selain (koitettu useita) herjaa liiallisista uudelleenohjauksista jonka jälkeen selain luovuttaa.

Toi suomenkielinen e-sim-aktivointisivu on nyt näemmä korjattu, https://www.seat.fi/mallisto/mii-electric/esim.html ja https://www.seat.fi/mallisto/mii-electric/esim-deactivation.html toimivat.

heller

Tietääkös raati mikä kamppis on 90R5?
Octavia RS iV Mamba green
ex. Golf 1.5TSI DSG Hailaini

Kodiaq81

Moi ! osaako kukaan sanoa saako kotilatausasemalla ladattua miitä muulla kun 7.2kw tai 3.6kw ?

esimerkiksi jollain teholla 7.2 ja 3.6 väliltä ?? /(vai mahdollisttako autonsisäinen laturi vain 7.2 ja 3.6kw latauksen??

Zarhan

#679
Lainaus käyttäjältä: Kodiaq81 - 02.10.21 - klo:10:16
Moi ! osaako kukaan sanoa saako kotilatausasemalla ladattua miitä muulla kun 7.2kw tai 3.6kw ?

esimerkiksi jollain teholla 7.2 ja 3.6 väliltä ?? /(vai mahdollisttako autonsisäinen laturi vain 7.2 ja 3.6kw latauksen??

DriveMii-appsilla voi säätää maksimilatausvirtaa, samoin my.seat-weppisivulla tai Seat Connectilla. Eli latausvirran voi säätää auton puolelta 5A/10A/13A/"Max". Huom, toi on per vaihe, eli jos sinulla on 2 (tai 3)-vaihelatausasema niin tuo "5A" tarkoittaa että otetaan molemmista vaiheista 5A eli ~ 2kW. Mii siis pystyy käyttämään kahta vaihetta.

Pitää muistaa että AC-laturi - oli se millainen tahansa - on käytännössä vain katkaisija, joka kertoo autolle että paljonko *enintään* saa ottaa sähköä. Auto sitten päättää kuinka paljon haluaa ottaa vastaan. Eli jos kotilatausasema sanoo että saat ottaa 16A per vaihe niin oletuksena auto toki sen ottaa, mutta appsilla voi sanoa että ota vähemmän. Vastaavasti jos käyttää sukolaturia niin se kertoo autolle että ota enintään 8A, ja tätä voi vielä pienentää 5A:han jos haluaa.

heller

Lainaus käyttäjältä: heller - 30.09.21 - klo:15:45
Tietääkös raati mikä kamppis on 90R5?
'

Selvisi. Liittyy mittariston bugiin joka ilmeisesti syö 12V akkua. Eli voi syödä 12V akun jos seisoo pitempään.
Octavia RS iV Mamba green
ex. Golf 1.5TSI DSG Hailaini

Zarhan

Lainaus käyttäjältä: heller - 02.10.21 - klo:13:04
'Selvisi. Liittyy mittariston bugiin joka ilmeisesti syö 12V akkua. Eli voi syödä 12V akun jos seisoo pitempään.

Tämä on ilmeisesti se mikä näkyy minullakin oma.k-auto.fi:ssä nimellä "mittariston ohjainlaite". Harmi että tuo ei näytä noita tunnuksia eikä kerro mistä on kyse. Mutta hyvä tietää että ei luultavasti ole tuolla mitään kiirettä jos auto ei seiso viikkotolkulla.

heller

Lainaus käyttäjältä: Zarhan - 02.10.21 - klo:13:16
Tämä on ilmeisesti se mikä näkyy minullakin oma.k-auto.fi:ssä nimellä "mittariston ohjainlaite". Harmi että tuo ei näytä noita tunnuksia eikä kerro mistä on kyse. Mutta hyvä tietää että ei luultavasti ole tuolla mitään kiirettä jos auto ei seiso viikkotolkulla.
Juu ei meiläkään pääse auto seisomaan niin pitkään että näkyisi ongelmaksi asti. Menee silti ensi kuussa huoltoon. Pitkät jonot ja ehkä se talvea varten kannattaa korjauttaa.
Octavia RS iV Mamba green
ex. Golf 1.5TSI DSG Hailaini

iim

Onko muilla seuraavaa? Välillä infotekstit englanniksi ja välillä saksaksi. Vaihtelee kieltä ihan oma-aloitteisesti.
Ei menoa nyt haittaa mutta tuskin näin kuuluisi olla.

Zarhan

Lainaus käyttäjältä: iim - 05.10.21 - klo:18:56
Onko muilla seuraavaa? Välillä infotekstit englanniksi ja välillä saksaksi. Vaihtelee kieltä ihan oma-aloitteisesti.
Ei menoa nyt haittaa mutta tuskin näin kuuluisi olla.

Ei ole kyllä moiseen törmännyt. Kielivalinnanhan saa  tehtyä kun menee ajotietokoneen asetuksiin auton seistessä (pitää pitkään viiksen perässä olevaa nappia pohjassa), ja se sinänsä toimii mutta ei se kyllä ole itsekseen kieltä alkanut vaihtelemaan. (Harmi muuten että suomi ei ole valittavien kielten joukossa, joten englannilla mennään). Haiskahtaa joltain bugilta, ehkä kannattaisi käydä näyttämässä huollossa?

villeton

Taloudessamme on ollut sähköMii keväästä lähtien, Toimintamatka oli pitkään yli 200km täydellä tankilla. Nyt on alle 200 km, kun on kylmemmät kelit. Mikäköhän on tilanne pakkaskeleillä. Mikä on pisin ja lyhyin toimintamatka muilla?

Petunet

VW e-up! Kesällä ajoin +30°C helteellä yli 300km yhdellä latauksella.
Viime keväänä -28°C toimintamatka oli minimissään 135km. Ajo pääasiassa moottoritietä.

Siinä toimintaväli.
Tesla Model 3 Performance
Volkswagen e-up!
Ford Fiesta 1.0

Zarhan

Aamusella oli ikkunat huurussa. Pitäisikö etänä käynnistetyn lämmityksen myöskin käytellä tuuli/takalasin lämmittimiä vai onko tekeekö tuo vain ja ainoastaan sisätilan lämmitystä? Tuntuu huurteet poistuvan aika hitaanlaisesti eli ilmeisesti vastaus on ei? Vai olisiko tuossa jotain niin fiksua tunnistinta että jos lämpötila on nolla tai alle niin käyteltäisiin myös lasilämmittimiä (ainakaan tänään ei tuntunut tosin toimivan).

Pääsyy talviseen esilämmitykseen on kuitenkin se että ei tarvitsisi skrapata ikkunoita, vaikka onhan se mukavaa lämpimään autoon mennä...

Emil

Ei lämmitä lasinlämmittimillä silloin kun sisätiloja esilämmitetään.

villeton

Seat Mii Electric tuli talouteen keväällä. Hommasin Torin kautta talvirenkaat edullisesti. Skoda Citigossa olleet.
Jako 4X100 keskireikä 57,1mm. 14-tuumaiset peltivanteet. Eivät sopineet. Edestä otti kiinni. Jarrupaloista ja satulasta asentaja jutteli.

Nyt sitten kitkarenkaat hakusessa ja meinaan asennuttaa ne noille auton mukana tullellle vanteilla. Kesärenkaat irti ja kitkat tilalle. Toiset vanteet hankittava ajan myötä,

Mitkä rengaskoot Miihin käyvät? Vanteet ovat 16-tuumaiset. Normikoko 185/50/R16. Käykö joku muu vaihtoehto?

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy