Honda

Aloittaja jkvi, 04.12.09 - klo:21:47

« edellinen - seuraava »

skriko

Kiitoksia vastauksista. Niinkuin Cyclig Stig sanoikin mielipidettä tässä kysyttiin. Eli yksi sanoi ei tilaa, ja toisen mielestä ruma ja vähän mopo. Allekirjoittaneen taas on tehnyr tällaista autoa jo mieli siitä asti kun sen näin. Reilu vuosi sitten olisin sen ostanut mutta kun hintaa oli liikaa, 27 200 ilman vaihtoa ja vielä olisi pitänyt ostaa talvirenkaat ja vanteet. Siksi päädyin Sciroccoon. Nyt auton saisi 25 000 ja nythän se olisi vuotta uudempi, kuin jos olisi viime vuonna ostanut. Minulla taas tilankäyttö ei ole ongelma kun yksikseni huvia ajelen ja taas omasta mielestäni huippuhienon näköinen. Kuten Stig sanoi v armaaon ehkä tehottomampi kuin "mopo Rocco", mutta koko ikäni tehokkailla autoilla ajaneena ei enää niin suurta merkitystä. Piti tässä vanhoilla päivillä opiskella nuoruudesta asti haaveena ollut ammatti, jossa olisi ollut työ heti tarjolla, mutta se kaatui 6.5 Sciroccolla tekemääni pieneen kiihdytykseen, ja kortti hyllylle. Silloin mietin, mitä hittoa sitä ihminen tekee tehokkaalla autolla, kun kerran vähän koittaa niin heti kärähtää. Itseäni pelottaa vaan että seuraavan kerran kun vaihdan autoa, saako tästä Hondasta juuri mitään vaihdossa. Elämää se vain on, mutta kun toi raha ei putoa puusta, niin sitä tulee aina mietittyä..

Mikko

Itse luulen, että syitä on (ainakin) kolme.

(1) Auto on liian erikoisesti muotoiltu, liian monta tyyliä yhdessä autossa. Sekameteli... Toisaalta täälläkin ylistetään paljon esim. Kian uusien mallien muotoilua joita vaivaa ihan sama tauti. Ehkä "sporttisia" pikkuautoja ostavilla käsitys hyvästä ulkonäöstä poikkeaa "tavallisesta tallaajasta".

(2) Kovin moni karsastaa noita hybrideitä edelleen, huhu kertoo, että niitä on vaikea myydä eteenpäin tai vaihtohyvitykset on naurettavan pieniä.

(3) Suorituskyky ja ajettavuus ei testien perusteella vastaa imagoa ja segmenttiä mihin autoa yritetään mahduttaa. Markkinointimoka siis.

nemos

Lainaus käyttäjältä: skriko - 20.09.11 - klo:22:54
Mikä on palstalaisten mielestä syy siihen, että Honda CRZ ei myy Suomessa.

CRX oli kaunis, CRZ on ruma. Kuten todettua, myös potkua pellin alla saisi olla enemmän.
Volvo XC60 T8 Inscription

skriko

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 21.09.11 - klo:14:38
Itse luulen, että syitä on (ainakin) kolme.

(1) Auto on liian erikoisesti muotoiltu, liian monta tyyliä yhdessä autossa. Sekameteli... Toisaalta täälläkin ylistetään paljon esim. Kian uusien mallien muotoilua joita vaivaa ihan sama tauti. Ehkä "sporttisia" pikkuautoja ostavilla käsitys hyvästä ulkonäöstä poikkeaa "tavallisesta tallaajasta".

(2) Kovin moni karsastaa noita hybrideitä edelleen, huhu kertoo, että niitä on vaikea myydä eteenpäin tai vaihtohyvitykset on naurettavan pieniä.(3) Suorituskyky ja ajettavuus ei testien perusteella vastaa imagoa ja segmenttiä mihin autoa yritetään mahduttaa. Markkinointimoka siis.

Tuohan se juuri arveluttaa.

Filixon

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 21.09.11 - klo:14:38
(2) Kovin moni karsastaa noita hybrideitä edelleen, huhu kertoo, että niitä on vaikea myydä eteenpäin tai vaihtohyvitykset on naurettavan pieniä.

Meille olisi kesällä Jazz hybridi kelvannut, jos siitä olisi ollut yhtä hyvä markkinointitarjous kuin Jazz Elegance CVT:stä ja myyjä olisi pystynyt kertomaan, minkä pituinen hybridin toimitusaika olisi ollut. Sitä paitsi hybridiin ei olisi saanut lisävarusteenakaan panoraamakattoa, joka kuului Elegancen vakiovarustukseen. Näin ollen tuntui siltä, ettei kannata jäädä odottelemaan autoa, josta olisi joutunut maksamaan muutaman lisätonnin lähinnä siitä hyvästä, että sen perässä lukisi "HYBRID".
Meidän Musti on karjalankarhukissa.

RoccoScientist

#185
Itse lisäisin listaan myynnin, markkinoinnin ja imagon osuudet. Vertaillaanpa Sciroccoa toiseen kilpailijaan. Sciroccon tehottominta versiota on liikenteessä omien havaintojen mukaan selvästi enemmän kuin Renault Mégane Coupéa, vaikka Mégane Coupén luulisi kiinnostavan massoja enemmän (halvempi, 5-paikkainen ja isompi tavaratila). Vaan missä ovat Méganen tv-mainokset? Missä ovat tehokkaammat koneet (siis muutkin kuin RS-malli)? Mikä on myyjien kiinnostus tuotteeseensa? Missä on koeajettavat esittelyautot? Uskoisin Honda CR-Z:n kärsivän ihan samoista puutteista tuolla saralla jo mainittujen asioiden lisäksi.

Edit: Meni X:t ja Z:t sekaisin.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

skriko

Rocco puhuu kyllä asiaa. Kertoivat Vehossa, että CRZ:n markkinointi on ollut huonoa. Ihmettelen vain miksi sitten. Vain harva tietää, että siitä saa 2000â,¬ alennusta normaalin nettohinnan lisäksi. Laakkosella oli taannoin monet suuret ilmoitukset lehdessä, kesäbensoista, 500â,¬ lahjakortista yms. jos ostat uuden VW. Se että Megane coupe ei voi koskaan kilpailla Sciroccon kanssa johtuu VW ja Renaultin täysin erilaisista arvostuksista ja mielikuvista. Itse en ostaisi koskaa megane coupea, vaikka saisin halvalla ja millä koneella tahansa. Syy, melkein poikkeuksestta kun meille kauppiasaikoina tuli renault vaihdossa ja myimme sen, niin aina asiakas tuli kohta kitisemään jos jostakin viasta, mutta vw ostaja ei koskaan. Myin firmani 2001, jonka jälkeen en ole voitollista kauppaa tehnyt, mutta yhdyn siihen, mitä jo 50-luvulta asti autoja myynyt isäni aina sanoi. Auto ei muuta koskaan luonnettaan ja sen olen myös itsekin todennut. Rellu on aina rellu ja fiat on aina fiat, kaukaa kierrettävä.

JeanC

Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.09.11 - klo:16:25
Rellu on aina rellu ja fiat on aina fiat, kaukaa kierrettävä.
Voi voi

Filixon

Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.09.11 - klo:16:25
Auto ei muuta koskaan luonnettaan ja sen olen myös itsekin todennut. Rellu on aina rellu ja fiat on aina fiat, kaukaa kierrettävä.

Kyllä minun nykyinen TSI + DSG -volkkarini on luonteeltaan aika erilainen kuin ensimmäinen volkkarini, kupla...
Meidän Musti on karjalankarhukissa.

skriko

Tuo sanonta rellu on aina rellu ja fiat on aina fiat ei tietysti merkitse tavanomaiselle käyttäjälle mitään. Niinhän naapurin mieskin kertoi, että autossaan on ollut ihmeen vähän remonttia ja kulki kampiakseli olkapäällä. Teimme 2000- luvun alussa yhtiökumppanini kanssa testin, hän osti rellun ja minä volkkarin, autot olivat samanhintaiset uutena. Myydessämme niitä melkein yhtäpaljon ajettuna olisin voinut ostaa volkkarin hinnalla kolme rellua, kyllä silloin yhtiäkumppaninikin sanoi, voi voi.

JeanC

Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.09.11 - klo:19:31

Tuossahan "uskalias" ihminen voi tehdä elemänsä kaupat, ostaa pilkkahinnalla täysin toimivan Renaultin. Suurimmalla osalla on vaan niin suuret ennakkoluulot ettei uskallus riitä :-\

skriko

Lainaus käyttäjältä: JeanC - 21.09.11 - klo:19:34
Tuossahan "uskalias" ihminen voi tehdä elemänsä kaupat, ostaa pilkkahinnalla täysin toimivan Renaultin. Suurimmalla osalla on vaan niin suuret ennakkoluulot ettei uskallus riitä :-\
Se joka osti tuon yhtiökumppanini rellun "pilkkahinnalla" (täysi raha rellusta) ja hänen vaimonsa 3 vuotta vanhemman polon samalla pilkkahinnalla, niin taas niitä myydessään tuo vaimo sai polonsa hinnalla kaksinkertaisen hinnan mitä rellusta. Että ei siitä pilkkahinnasta rellua ostaessa mitään hyötyä ole. Eipä kukaan kait autoansa koskaan pilkkahinnalla myy, kyllä jokainen kertoo aina saaneensa hyvät kaupat oli sitten kyseessä auto mikä tahansa.

JeanC

Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.09.11 - klo:19:52

Se joka osti tuon yhtiökumppanini rellun "pilkkahinnalla" (täysi raha rellusta) ja hänen vaimonsa 3 vuotta vanhemman polon samalla pilkkahinnalla, niin taas niitä myydessään tuo vaimo sai polonsa hinnalla kaksinkertaisen hinnan mitä rellusta. Että ei siitä pilkkahinnasta rellua ostaessa mitään hyötyä ole. Eipä kukaan kait autoansa koskaan pilkkahinnalla myy, kyllä jokainen kertoo aina saaneensa hyvät kaupat oli sitten kyseessä auto mikä tahansa.
Ei siitä parinsadan euron lisätienestistä niin paljon hyötyä kuitenkaan ole, ja voihan sen "ilmaiseksi" ostetun Renaultin pitää loppuun asti ;)

skriko

Lainaus käyttäjältä: JeanC - 21.09.11 - klo:19:55
Ei siitä parinsadan euron lisätienestistä niin paljon hyötyä kuitenkaan ole, ja voihan sen "ilmaiseksi" ostetun Renaultin pitää loppuun asti ;)

No, siinä olet ihan oikeassa. Muistan kun isälläni oli joskus uusi renault 14tl. Se oli kyllä aika hyvä ajaa. Hajosi sitten kyllä pahus uusi auto, kun isä antoi sen työntekijöilleen metsätöihin. Arvaas mitä tuo TL tarkoitti.

JeanC

Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.09.11 - klo:20:00
No, siinä olet ihan oikeassa. Muistan kun isälläni oli joskus uusi renault 14tl. Se oli kyllä aika hyvä ajaa. Hajosi sitten kyllä pahus uusi auto, kun isä antoi sen työntekijöilleen metsätöihin. Arvaas mitä tuo TL tarkoitti.
Valaise minua...

skriko

Lainaus käyttäjältä: JeanC - 21.09.11 - klo:20:06
Valaise minua...

No, sitä sanottiin täydelliseksi lipsahdukseksi. ;)

skk

Lainaus käyttäjältä: Filixon - 21.09.11 - klo:15:37
Meille olisi kesällä Jazz hybridi kelvannut, jos siitä olisi ollut yhtä hyvä markkinointitarjous kuin Jazz Elegance CVT:stä ja myyjä olisi pystynyt kertomaan, minkä pituinen hybridin toimitusaika olisi ollut. Sitä paitsi hybridiin ei olisi saanut lisävarusteenakaan panoraamakattoa, joka kuului Elegancen vakiovarustukseen. Näin ollen tuntui siltä, ettei kannata jäädä odottelemaan autoa, josta olisi joutunut maksamaan muutaman lisätonnin lähinnä siitä hyvästä, että sen perässä lukisi "HYBRID".

Noita elegance jazzeja oli (on vieläkin ehkä) isompi erä tullut hankoon, joten sen takia niistä "piti" päästä eroon.

skriko

Lainaus käyttäjältä: skk - 21.09.11 - klo:20:20
Noita elegance jazzeja oli (on vieläkin ehkä) isompi erä tullut hankoon, joten sen takia niistä "piti" päästä eroon.

Kukahan pöhelö siellä Hondan maahantuonnissa päättää mitä autoja tilaavat ja kuinka paljon. Civic Type R oli aikoinaan hurjassa tarjouksessa ja nyt CRZ ja sitten kuten nyt sinulta kuulen varmaan tuota jazziakin on otettu vähän liikaa ja myyty alennusmyynnissä.

Filixon

Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.09.11 - klo:19:31
Teimme 2000- luvun alussa yhtiökumppanini kanssa testin, hän osti rellun ja minä volkkarin, autot olivat samanhintaiset uutena. Myydessämme niitä melkein yhtäpaljon ajettuna olisin voinut ostaa volkkarin hinnalla kolme rellua,

Noin asia varmaan on, jos tekee autokauppaa bisneksenä. Mutta jos toinen käyttäjä vaihtaa rellunsa uuteen relluun ja toinen käyttäjä volkkarinsa uuteen volkkariin, luulen, että volkkarin vaihtaja joutuu pulittamaan isomman välirahan vaihdossa. Eikö näin ole?
Meidän Musti on karjalankarhukissa.

skriko

Lainaus käyttäjältä: Filixon - 21.09.11 - klo:22:22
Noin asia varmaan on, jos tekee autokauppaa bisneksenä. Mutta jos toinen käyttäjä vaihtaa rellunsa uuteen relluun ja toinen käyttäjä volkkarinsa uuteen volkkariin, luulen, että volkkarin vaihtaja joutuu pulittamaan isomman välirahan vaihdossa. Eikö näin ole?

Kyllä se rellun vaihtaja maksaa huomattavasti suuremman välirahan, jos siis ostetaan uutena samanhintaisia autoja, kuin se volkkarein ostaja. Siksi juuri että se renault pudottaa arvoaan ihan erilailla kuin vw.

skk

Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.09.11 - klo:20:28
Kukahan pöhelö siellä Hondan maahantuonnissa päättää mitä autoja tilaavat ja kuinka paljon. Civic Type R oli aikoinaan hurjassa tarjouksessa ja nyt CRZ ja sitten kuten nyt sinulta kuulen varmaan tuota jazziakin on otettu vähän liikaa ja myyty alennusmyynnissä.

Olisiko joku kiintiöjuttu takana...

skriko

Lainaus käyttäjältä: skk - 21.09.11 - klo:23:44
Olisiko joku kiintiöjuttu takana...

Tuota en muuten tullut ajatelleeksikaan. Taas kun järjellä ajattelee niin miksi hondan maahantuoja tilaisi tuollaisia "myymättömiä" autoja, voishan ennemmin ottaa civicejä ja accordeja. Niillä voi tietysti olla että kiintiöön täytyy ottaa tietty määrä kaikkia malleja. En tiedä muista mutta tota CRZ:aa tullut Suomeen noin sata. Kuitenkin sitä myydään hyvin muualla, ettei luulis dumpattavan vielä halvalla Suomeen, tiedä näistä. Onhan toi alennusmyynti kuitenkin ostajan kannalta hyvä juttu. Mutta taitaa kostautua seuraavassa vaihdossa.

Filixon

#202
Lainaus käyttäjältä: skriko - 21.09.11 - klo:23:39
Kyllä se rellun vaihtaja maksaa huomattavasti suuremman välirahan, jos siis ostetaan uutena samanhintaisia autoja, kuin se volkkarein ostaja.

Miten lienee tätä nykyä? Tuo esimerkkisi taisi olla vähän vanhemmalta ajalta. Hinnastoista selviäisi, mitkä rellut ja mitkä volkkarit ovat tänään samanhintaisia. Minulla siitä ei ole aavistustakaan.

Mutta viime keväänä koemielessä pyytämistäni hyvityshintatarjouksista selvisi, että oma merkkiliike tarjosi volkkaristani pari tonnia huonompaa hyvitystä kuin korealaiset kilpailijat. Ja kun nykyistä volkkariani vastaava uusi on selvästi korealaisia kalliimpi, olisin joutunut maksamaan vaihdossa noin kolminkertaisen summan korealaiseen verrattuna. Ei tullut kauppoja. Näillä mennään toistaiseksi mutkaista tietä näkymättömiin...
Meidän Musti on karjalankarhukissa.

skriko

Lainaus käyttäjältä: Filixon - 22.09.11 - klo:00:00
Mutta viime keväänä koemielessä pyytämistäni hyvityshintatarjouksista selvisi, että oma merkkiliike tarjosi volkkaristani pari tonnia huonompaa hyvitystä kuin korealaiset kilpailijat. Ja kun entistä volkkariani vastaava uusi on selvästi korealaisia kalliimpi, olisin joutunut maksamaan vaihdossa noin kolminkertaisen summan korealaiseen verrattuna. Ei tullut kauppoja. Näillä mennään toistaiseksi mutkaista tietä näkymättömiin...

Monta kertaa jokin tietty merkki voi yrittää myydä omaa merkkiänsä vähän "väkisin" ja hyvittää sitten esim. volkkaristasi enemmän korealaiseen kuin mitä merkkiliike volkkariin. Toinen vaihtoehto on että volkkarissavoi olla pienempi myyntikate kuin korealaisessa ja silloin hyvityshinta paperilla näyttää taas suuremmalta. Joskus liikkeet haluavat myydä jotain tiettyä mallia kadulle ja lisätä näkyvyydellä myyntiä, silloin myös hyvitetään hyvin vanhasta. Sitten hyvin yksinkertainen syy hyvityseroihin eri merkeissä on se, että toiselle liikkeelle riittää pienempi voitto jos kulutkin ovat pienemmät.

skriko

#204
Nyt tuli eilen ja tänään ajettua Honda CRZ:lla koeajoa 270 km. Kokemukset" lyhyesti". Ensivaikutelma oli tosi huono, olen "kärsinyt" Scirocco 118 kw:n jäykästä alustasta ja tässä tuntui alusta jotenkin vielä kovemmalta. Ilmeisesti lyhyemmän akselivälin vuoksi, auto tuntui vähän hyppivän ja pomppivan. Se tuntui myös jopa sport asennollakin vähän tehottomalta. Kauemmin ajettuani totuin ja auto rupesi tuntumaan entistä mukavammalta. Tehottomuuteen tottui aika nopeasti ja kiihtyvyys rupesi tuntumaan ripeältä. saa nähdä miltä Scirocco tuntuu kun lähden sillä ajamaan. Ulkonäkö oli mielestäni jopa hienompi kuin Sciroccossa. Sisältä auto oli kuitenkin hyvin muovisen oloinen ja koetaulu sekä mittaristo oli liian värikäs, ufomainen, liikaa tavaraa ja toimintoja, kuin "joulukuusi". Illalla kun oli 6 astetta lämmintä lämmityslaitteen toiminta oli todella pettymys. Jos laitpoit 24 astetta niin jalat sulivat kesätennareissa ja kasvoihin tuli kokoajan jostain kylmää ilmaa. Vaikka kuinka yritin sulkea ja säätää suuttimia ei auttanut. Nyt on kahdella kurkku kipeä ja nuhaa. Luulin että rocco pitää kovaa rengasmelua, mutta tässä melu oli lähes sietämätön. Olisiko syynä yokohaman ensiasennusrenkaat. (mulla oli Celicassa samat ja ei tuollaista meteliä).Bensiinin kulutus 5,1. Välillä oli 4,9. Ajelin omaa tavanomaista ajoani ja kokoajan sportilla. Ero Sciroccoon vain 0,7 l ja rocco muutenkin paljon tehokkaampi. Ei siis hybridistä tässä asiassa mitään hyötyä. Jotenkin jäi tökkimään hybridin sekoitus urheilulliseen autoon. Jos olisi ollut normaali polttomoottoriauto esim. 130 hv ja koetaulu ja mittaristo pelkistetympi kaupat olisivat syntyneet. Nyt ehkä ei.

Tos®

Kuullostaa aivan profiilin -84 poololta, poislukien ufo-mittaristot :D
Sitä on kuin kotonaan jos ajaa tuolla vanhuksella pari viikkoa ja siirtyy vitoskoppaan  ;D
Autotalli:
Golf 2025 GTE
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

411E

Tuleva NSX?

Cyclic Stig

^Tuohan on Acura. Otsikossa lukee Honda. ;) Joo tietän, samaa paskaa erimerkkisessä paketissa

Varsin vauhdikkaan näköinen konsepti.

mol

skriko

Lainaus käyttäjältä: mol - 18.10.11 - klo:19:30
Onko kellekään foorumilaiselle uutta Hondaa tulossa?

http://www.iltasanomat.fi/autot/ennennakematonta-tulva-upotti-satoja-tuliteria-autoja-hondan-tehtaalla-thaimaassa/art-1288421562514.html

Thaimaan tehtaan autot menevät myyntiin Filippiineille ei Suomeen tai eurooppaan.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy