Mitä vaadit taksilta? Kokemuksia, kannanottoja.

Aloittaja Quality, 31.03.10 - klo:16:27

« edellinen - seuraava »

savolaiskollega

Lainaus käyttäjältä: Ironic32 - 02.05.10 - klo:20:59
Tulipa vielä mieleeni sekin, että paikallistaksi jätti kerran aamulla tulematta, kun piti kentälle päästä. Edellisenä iltana tilasin ja varmistin ajan, mutta eipä vaan pirssiä näkynyt. Siinä vaiheessa meinasi vähän vit*ttaa, mutta onneksi pääsin omin avuin kentälle.

Jälkeenpäin tutuille taksimiehille mainostin asiaa ja sanoin, että oli lähellä kilautus lääniin. Kuulemma oli joku renki ollut ajossa ja ilmeisesti unohtanut >:(

Kaveri sai palautteensa eikä siinä sen enempää, virheitähän sattuu, eikä tuossa sinänsä vahinkoa tapahtunut. Jos ei olisi ollut oman auton mahdollisuutta, niin sitten olisi ollut jo pahempi tilanne.

Siispä tuonkin muiston jälkeen on helppo todeta, että ihan sama, mitä siihen pihalle ilmestyy, kunhan sillä pääsee aikoinaan haluamaansa paikkaan.

Toki jos ennakkotilauksenkin keskukselle antaa (vai oliko tässä ns. henk.koht.tilaus) niin voi käydä niin ettei ko. ajankohtana vapaita autoja ole. Ennakko ei kuitenkaan tule autoon kuin n. varttia ennen lähtöaikaa, ja jos kaikki autot ovat menossa niin voi käydä huonosti. Mutta korostettakoon että tämä on äärimmäisen harvinaista.

Moni ei raaski tilata taksia ennakkoon, kun eivät sitä reilun 6 euron ennakkotilausmaksua halua maksaa... :)

Mitään pankkisiirtoja asiakkaille ei pidä ruveta jakelemaan, ethän sinä kaupassakaan saa tavaroita kotiisi sillä että sanot "käykö jos annat pankkisiirron niin maksan ensi viikolla". Mieluummin jos on vähänkään epävarmaa, kysyy rahat lähtiessä. Ja jos kyseessä pidempi matka eikä ole kyse jostain varmasta maksajatahosta, niin en itse lähde missään nimessä ajamaan.

Paitsi jos on kyseessä kaunis nainen. Ainahan voi neuvotella kaiken muun pettäessä että voisko maksaa nahkavisalla.... :D

skula

Lainaus käyttäjältä: savolaiskollega - 02.05.10 - klo:21:37

Paitsi jos on kyseessä kaunis nainen. Ainahan voi neuvotella kaiken muun pettäessä että voisko maksaa nahkavisalla.... :D

Erään kerran eräs hyvin hävytön, onneksi kuitenkin kohtuullisen kivannäköinen naistaksari, ehdotti minulle ja parille kaverille "illan" tarjoamista matkan päätteeksi, korvaukseksi ajosta. Oli kuulemma illan viimonen "keikka". No siitä taas mitään tullu  ;D

Matkattiin silloin Porvoosta mittarilla Helsinkiin.

Ironic32

No tässä omassa tapauksessa täällä pöndellä mitään taksikeskusta ole, eli puheluthan menee aina suoraan jollekin taksille. Eikä täällä sen puoleen ole ikinä mitään ennakkovarausmaksujakaan peritty näistä.

Täällä pöndellä se taksarin homma on vielä vaikeampaa tuon "laadun" suhteen, koska se sana kiertää varsin herkästi. Takseja ei ole kuin muutama.

Eikä ollut kyse liian tiukasta aikataulustakaan. 10 minuuttia odotin ja koitin jopa puhelimella soittaa (ilman vastausta), joten mielestäni tuossa suhteessa oli kyllä täysin taksin syytä tämä homma.

savolaiskollega

Lainaus käyttäjältä: Skula - 03.05.10 - klo:07:03
Erään kerran eräs hyvin hävytön, onneksi kuitenkin kohtuullisen kivannäköinen naistaksari, ehdotti minulle ja parille kaverille "illan" tarjoamista matkan päätteeksi, korvaukseksi ajosta. Oli kuulemma illan viimonen "keikka". No siitä taas mitään tullu  ;D

Matkattiin silloin Porvoosta mittarilla Helsinkiin.

Tuo nahkavisa tuli mieleen vaan muutamasta takavuosien kollegasta, joiden juttuja kuunnellessa pisti miettimään että kerkiääkö ne töitä tehdä ollenkaan, kun aina on joku maksamassa nahkavisalla... ;)   niistä puheista kun otti ensin puolet pois niin oltiin ehkä VÃ,,HÃ,,N lähempänä totuutta...

Turbodog

Olen Markku J:n kanssa samoilla linjoilla, että suomalaisten taksien vertaisia ei juuri muualta löydy, ainakin jos ottaa huomioon autojen merkit, mallit, ikäjakauman yms. Mutta onko tässä asiassa tarpeen olla maailman parhaita? Itse olen ainakin usein miettinyt että miksi maksan ylimääräistä siitä, että matkustan tähtikeulalla? Mieluummin maksaisin hieman vähemmän siitä, että saan saman kyydin Kian, Hyundain, Toyotan tai Skodan tms. kyydissä.

Miksi yleensäkään takseina pitää löytyä jokaikistä automerkkiä ja -mallia, mitä Suomen tuontivalikoimasta löytyy? Eikö kaikki taksit voisi olla vaikka Toyota Avensiksia ja/tai Skoda Superbeja, kaikki samoilla varusteilla ja vaikka mustan värisiä? Näillä autoilla varmaan taksikäytön kokonaiskustannukset olisivat pienemmät kuin mersuilla ja volvoilla. Lisäksi kun vuosittain taksiin ostettaisiin tuhatmäärin yhtä tai kahta lähes identtistä automallia, niin jonkinlaista lisähintajoustoa varmasti automyyjienkin puolelta löytyisi. Sitten kun kulut saataisiin alas niin hyöty voitaisiin laittaa puoliksi: halvemmat hinnat asiakkaille ja lisää voita leivän päälle taksiyrittäjille. Kaikki hyötyy (paitsi ehkä mersukauppiaat)  ;D

Näinhän se markkinataloudessa toimisi. Nyt hinnat on fiksattu sellaiselle tasolle, että S-sarjan mersulla tai isoilla nelivetomaastureillakin voi tehdä kannattavaa taksikeikkaa, jos siltä tuntuu.
Audi A6 2.0TDI Q Stronic -17, VW Polo 1.2TSI DSG
Ex: Audi Q5 2.0TDI Q Stronic, Volvo XC60 D3 AWD A,Volvo V60 D5 AWD A R-Design, VW CC 1.8TSI DSG

Turbodog

Jatketaan monologia illan iloksi nyt kun pääsin vauhtiin:
Lainaus käyttäjältä: Quality - 01.04.10 - klo:14:38
Kiinnostaisi kovin, millainen on taksiyrittäjän kulurakenne? Siitä en niinkään ole kiinnostunut, mitä viivan alle jää, vaan niistä kustannuksista kaiken kaikkiaan. Miten suuri osuus on kalustolla, veroilla, palkoilla jne.? Usein tuollaiset kuvat opettavat ymmärtämään yrittäjää. Ihan suurpiirteiset lukemat riittävät.
Quality, tässä sinulle jonkinlaista vastausta. Taulukko kertoo, että n. 70% taksin kustannuksista on palkkoja. Nopeasti laskien hieman reilu 20% on kuluja johon auton valinnalla voi vaikuttaa (polttoaineet, huolto, pääoman poisto, korot, vakuutukset, liikennöimismaksut). Tämä tietysti osaltaan selittää, miksi yrittäjän kannalta auton valinnalla ei (vaikuta) olevan väliä. Mutta itse olen huomannut, että monessa bisneksessä pienetkin säästöt voivat tehdä eron + ja - merkkisen tuloksen välillä...

Taulukko ja siihen liittyvä muu dokumentaatio löytyy täältä: http://www.stat.fi/til/tslhi/2005/tslhi_2005_2007-09-24_men_001.pdf

[ylläpito on poistanut liitteen]
Audi A6 2.0TDI Q Stronic -17, VW Polo 1.2TSI DSG
Ex: Audi Q5 2.0TDI Q Stronic, Volvo XC60 D3 AWD A,Volvo V60 D5 AWD A R-Design, VW CC 1.8TSI DSG

HJP

Lainaus käyttäjältä: Turbodog - 04.05.10 - klo:22:22
Itse olen ainakin usein miettinyt että miksi maksan ylimääräistä siitä, että matkustan tähtikeulalla? Mieluummin maksaisin hieman vähemmän siitä, että saan saman kyydin Kian, Hyundain, Toyotan tai Skodan tms. kyydissä.
Näinhän tuo menee. Mutta taitaapi olla niin, että vaikka kalusto olisi ilmainen, ei taksaa voitaisi pudottaa edes kymmentä prosenttia jos muut kulut pysyisivät ennallaan.

Lainaus käyttäjältä: Turbodog - 04.05.10 - klo:22:22Eikö kaikki taksit voisi olla vaikka Toyota Avensiksia ja/tai Skoda Superbeja, kaikki samoilla varusteilla ja vaikka mustan värisiä?
Kukas sen sitten päättäisi että mikä automerkki olisi valittava? Vaihtuisiko kaikki autot aina samaan aikaan? Mitä hyötyä tuosta autojen samanlaisuudesta olisi, pl. helpompi tunnistettavuus (jos ei taksikupu nykyisellään riitä)?

Lainaus käyttäjältä: Turbodog - 04.05.10 - klo:22:22Näillä autoilla varmaan taksikäytön kokonaiskustannukset olisivat pienemmät kuin mersuilla ja volvoilla.
Näinhän se varmasti olisi. Osaatko arvioida miten paljon kokonaiskustannukset eroaisivat Superbin ja E200CDI:n välillä, jos molemmilla ajetaan 3v/300tkm ja vaihdetaan sen jälkeen uuteen samanlaiseen? Mersun väliraha taitaa olla noin 20ke, entäs Superbin?

Lainaus käyttäjältä: Turbodog - 04.05.10 - klo:22:22Nyt hinnat on fiksattu sellaiselle tasolle, että S-sarjan mersulla tai isoilla nelivetomaastureillakin voi tehdä kannattavaa taksikeikkaa, jos siltä tuntuu.
Kyllä S-sarjan mersulla pystyy taksia ajamaan, mutta väittäisin että sen kannattavuus on kohtalaisen huonolla tasolla, jos auto ostetaan uutena Suomesta ja sillä ajetaan tuo 3v/300tkm pelkästään tolppa-ajoa. Auton ostohinta vastaa noin vuoden liikevaihtoa, toki vaihtohyvityskin on varmaan parempi kuin Eemelillä.

S-sarjalaiset ovat lähes poikkeuksetta joko ison kuljetusyrityksen "lippulaivoja", jotka saattavat toki tolpalla pistäytyä toisinaan, tai sitten ne on tuotu käytettynä maahan ja tarkoitus on ajaa autolla pitkään. Kolmas vaihtoehto on se, että taksin tuotto ei ole autoilijalle ensiarvoisen tärkeää, vaan ammatti on enemmänkin harrastus koska sen taustalta löytyy riittävästi takametsää.

Reneto

Lainaus käyttäjältä: Turbodog - 04.05.10 - klo:22:22
Lisäksi kun vuosittain taksiin ostettaisiin tuhatmäärin yhtä tai kahta lähes identtistä automallia, niin jonkinlaista lisähintajoustoa varmasti automyyjienkin puolelta löytyisi. Sitten kun kulut saataisiin alas niin hyöty voitaisiin laittaa puoliksi: halvemmat hinnat asiakkaille ja lisää voita leivän päälle taksiyrittäjille. Kaikki hyötyy (paitsi ehkä mersukauppiaat)  ;D

Näinhän se markkinataloudessa toimisi.

Tuohan kuulostaa kaikkea muuta kuin markkinataloudelta. Pohjois-Korealta ennemminkin..
VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

makkis

Eikö kaikki taksit voisi olla vaikka Toyota Avensiksia ja/tai Skoda Superbeja

No niinhän ne jälkeen Superb II:n myyntiin tulon jälkeen ovatkin. Tosin, Avensis taitaa kadota,  eli kohta ne on kaikki Superb kakkosia. Ei tosin haittaa minua yhtään, kyyti moisella kelpaa loistavasti. Avensiksen kusenkeltaisessa miljöössä meinaa migreenikohtaus iskeä.

Karvis

Lainaus käyttäjältä: HJP - 04.05.10 - klo:22:44
Mersun väliraha taitaa olla noin 20ke

Ei taida uusi mersu irrota 20:n välillä, jos vaihdossa pukataan 3v/300tkm ajettu yksilö ::)

Lainaus käyttäjältä: Reneto - 04.05.10 - klo:22:50
Tuohan kuulostaa kaikkea muuta kuin markkinataloudelta. Pohjois-Korealta ennemminkin..

Eihän tästä tarvi mennä kuin englantiin niin kaikki taksit on samanlaisia, niitä mustia rumia Leylandeja(?) ::)
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

Turbodog

Lainaus käyttäjältä: HJP - 04.05.10 - klo:22:44
Kukas sen sitten päättäisi että mikä automerkki olisi valittava? Vaihtuisiko kaikki autot aina samaan aikaan? Mitä hyötyä tuosta autojen samanlaisuudesta olisi, pl. helpompi tunnistettavuus (jos ei taksikupu nykyisellään riitä)?
Taksiliitto? Ei kai kaikkien autojen tarvitsisi vaihtua samaan aikaan, mutta luulisi, että jos käytössä oleva taksikalusto on tiedossa, niin siitä pystyy aika hyvin arvioimaan uusien autojen tarpeen esim. vuodeksi eteenpäin. Ei siitä samanlaisuudesta muuta hyötyä kuin kustannusten painaminen alas. Luulisi, että se olisi tehtaallekin halvempaa kun pystyisi tekemään pitkiä sarjoja täsmälleen samoilla spekseillä.

Lainaus käyttäjältä: HJP - 04.05.10 - klo:22:44Näinhän se varmasti olisi. Osaatko arvioida miten paljon kokonaiskustannukset eroaisivat Superbin ja E200CDI:n välillä, jos molemmilla ajetaan 3v/300tkm ja vaihdetaan sen jälkeen uuteen samanlaiseen? Mersun väliraha taitaa olla noin 20ke, entäs Superbin?
No, oikeastaan tuo taulukko, jonka ensimmäisen viestini jälkeen löysin kertoo jo jotain. Jos tosiaan taksiyrittäjän kuluista vain n. 20% liittyy autoon, niin autonvalinnalla saatava säästö on varmaan suuruusluokassa max. 5-10%, kuten yllä jo arvelitkin.
Vaikea tätä tulosta on kyllä purematta niellä, tuntuu niin absurdilta tämä suomalainen meininki kun taksissa pitää olla kalleimmat merkit ja niistä uusimmat mallit...
Audi A6 2.0TDI Q Stronic -17, VW Polo 1.2TSI DSG
Ex: Audi Q5 2.0TDI Q Stronic, Volvo XC60 D3 AWD A,Volvo V60 D5 AWD A R-Design, VW CC 1.8TSI DSG

HJP

#131
Ja vielä lisäyksenä tuohon Mersu vs. Superb vertailuun: Ainakin pääkaupunkiseudun vahva Mercedes-kanta ammattiajossa johtunee suurelta osin hyvin toimivasta huoltopuolesta. Huolto-organisaatio on varautunut eri vikoihin niin, että auto ei makaa huollossa päivätolkulla isonkaan vian vuoksi, vaan esimerkiksi vaihdelaatikot ja muut löytyy hyllystä. Skodalla ei tietääkseni ainakaan vielä ole valmiutta tähän, vaan varaosien suhteen eletään yhä muiden maiden varastojen armoilla, joten vian ilmetessä tavaran saapumiseen voi mennä useita päiviä. Yrittäjän kannalta ei ole mikään optimaalinen tilanne kun kulut ja palkat juoksee, mutta kassavirtaa ei tule auton seistessä huollossa.

makkis: Tuo on muuten hyvä havainto, että Avensikset ovat vaihtuneet Superbeiksi, ilmiö on yleinen ja sen syytkin kaikki varmaan tietävät? Pitää mielestäni aika hyvin paikkansa, että Avensis/Mondeo/Superb/Passat nelikon sisällä autot vaihtuvat usein toiseen, kun taas Mercedes- ja Volvoautoilijat ovat kohtalaisen merkkiuskollisia.

Karvis: Otithan huomioon että taksikäyttöön tuleva E200 CDI maksaa aika paljon vähemmin kuin yksityiskäyttöön ostettava, kun autoa pitää sen 3 vuotta? Muistaakseni hinta oli about 42000e (E200 CDI A Avantgarde), voit korjata jos muistin väärin.

Reneto

Lainaus käyttäjältä: Karvis - 04.05.10 - klo:23:05

Eihän tästä tarvi mennä kuin englantiin niin kaikki taksit on samanlaisia, niitä mustia rumia Leylandeja(?) ::)

Ihan unohtui koko pikku-britannia  :P  Ne nyt ovat niin jämähtäneitä muissakin jutuissaan. Taitavat olla muuten Nissaneita nuo uudet cabit.
VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

Karvis

Lainaus käyttäjältä: HJP - 04.05.10 - klo:23:08
Karvis: Otithan huomioon että taksikäyttöön tuleva E200 CDI maksaa aika paljon vähemmin kuin yksityiskäyttöön ostettava, kun autoa pitää sen 3 vuotta? Muistaakseni hinta oli about 42000e (E200 CDI A Avantgarde), voit korjata jos muistin väärin.

Empä ole mersun taksihinnastoon tutustunut, kyseinen läpyskä ei edes taida olla julkista tietoa ::)
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

HJP

Lainaus käyttäjältä: Karvis - 04.05.10 - klo:23:29
Empä ole mersun taksihinnastoon tutustunut, kyseinen läpyskä ei edes taida olla julkista tietoa ::)
Joo, eipä noita netissä pyöri. Perusidea:

Autoverolain 28 §:n mukaan autoveroa alennetaan enintään 9 600 eurolla autosta, joka Suomessa ensi kertaa rekisteröitäessä merkitään käytettäväksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain (343/1991) 2 §:n 5 kohdassa tarkoitettuun tilausliikenteeseen ja jota sen omistaja pääasiallisesti käyttää tällaiseen liikenteeseen.

JoJio

Meijän kylille tuli viime viikolla taksiks Subaru legacy farkku. Ei taija monella kylällä olla kyseistä taksina. Ihmetyttää et melkein samalla rahalla ois saanu esim. Suberbin farkkuna ja varmaan tilavampi :)

Karvis

Lainaus käyttäjältä: HJP - 04.05.10 - klo:23:48
Joo, eipä noita netissä pyöri. Perusidea:

Autoverolain 28 §:n mukaan autoveroa alennetaan enintään 9 600 eurolla autosta, joka Suomessa ensi kertaa rekisteröitäessä merkitään käytettäväksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain (343/1991) 2 §:n 5 kohdassa tarkoitettuun tilausliikenteeseen ja jota sen omistaja pääasiallisesti käyttää tällaiseen liikenteeseen.

Juu tuo verohelpotus on toki tiedossa, mutta se taksihinta ei taida tulla suoraan kaavalla normihinta-veroetu. Eiköhän taksareille ole joku oma hinnastonsa, ja mersullahan taitaa olla ihan taksimallistokin erikseen...tai ainakin ennen oli ::)

Lainaus käyttäjältä: JoJio - 05.05.10 - klo:00:01
Meijän kylille tuli viime viikolla taksiks Subaru legacy farkku. Ei taija monella kylällä olla kyseistä taksina. Ihmetyttää et melkein samalla rahalla ois saanu esim. Suberbin farkkuna ja varmaan tilavampi :)

Täällä napapiirillä pyörii taksina Subaru Outback, mutta ei noita ruuhkaksi asti näy.
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

mol

Lainaus käyttäjältä: Karvis - 05.05.10 - klo:07:04
Juu tuo verohelpotus on toki tiedossa, mutta se taksihinta ei taida tulla suoraan kaavalla normihinta-veroetu. Eiköhän taksareille ole joku oma hinnastonsa, ja mersullahan taitaa olla ihan taksimallistokin erikseen...tai ainakin ennen oli ::)


Ennen oli taksimallisto erikseen mutta eipä ne taksimallit normaalia halvempia olleet. Erona oli että niistä löytyi ns. "heavy duty"-käyttöön soveltuvia varusteita. Isompaa akkua, kantavampaa alustaa ym. Vielä -90 luvulla taisi saada rattivaihdettakin jotta eteen saatiin ylimääräinen "istuinpaikka" keskikonsolin päälle.

Emil

Lainaus käyttäjältä: Turbodog - 04.05.10 - klo:23:07
Taksiliitto?

Taitaisi aika moni taksiautoilija erota taksiliitosta, jos liitto alkaisi määräämään jäsenilleen automerkkejä.  ;D Sekun on vapaaehtoista kuulua siihen liittoon. (Eikä se liitto myöskään määrää taksien taksoja, vaikka niinkin olen jonkun kuullut luulleen. Se vaan anoo korotusta, kuten liitot yleensäkin.) Jos taas taksiliikennettä valvova ELY (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) neuvottelisi, tilailisi ja valvoisi muutamat automerkit takseihin, niin kuluja siitäkin kertyisi. Ja kulut maksaisi taksiasiakas.

Harmi ettet lukenut mun edellisiä kirjoituksia, vai etkö vain uskonut? Yhden taksikyydin hinnassa se taksiauton hinta ei ihan oikeasti näy kovin montaa senttiä. Pelkästään auton vakuutukset kuukaudessa ovat 330 euroa, jos sattuu olemaan 70 bonusta. Polttoaineet 500-800 euroa, ja huoltaakin pitää melkein joka toinen kuukausi. Tuulilaseja vaihdella ja renkaita ostella. No, eipä ole ensimmäinen kerta, kun neuvoja tulee henkilöiltä, jotka eivät asiasta juurikaan mitään tiedä.  ;D

Taksien veroalennukset eivät ole enää kiviin hakattuina, vaan veroalennus lasketaan autokohtaisesti. Siksi kaiken kattavaa hinnastoa ei voida tehdä. Mutta autoa vaihtoon viedessä autokauppias laskee arvonalennuksen taksihinnasta, vieden siten verottajan autoilijalle (sitä kautta kuluttajalle) tarkoittaman verohelpotuksen hyödyn. Jos taksit eivät saisi veroalennusta, pitäisi kuluttajan maksamaa taksimatkan hintaa nostaa. Tosin sekään yhdessä matkassa paljoa näkyisi.
Tähänkö listataan entiset autot? Entä jos niitä on ollut niin paljon, ettei itsekään muista kuinka monta?

Tikka

Tuohon, että miksi taksina on muitakin kuin esim. Superbeja, eli siis "järkeviä" autoja, on hyvä syy se, että kyllähän ne kuskit mieluummin työpaikkanaan pitävät vaikka Mersua kuin vaikka sitä Superbia. Itse tosin varmaan valitsisin taksiin Superbin.

Golf

LainaaTuohon, että miksi taksina on muitakin kuin esim. Superbeja, eli siis "järkeviä" autoja, on hyvä syy se, että kyllähän ne kuskit mieluummin työpaikkanaan pitävät vaikka Mersua kuin vaikka sitä Superbia. Itse tosin varmaan valitsisin taksiin Superbin.

Yhden kerran taksi-superbin kyydissä olleena en ottaisi sitä ihan suoralta kädeltä jos olisin taksia valitsemassa, niillä vuosittaisilla kilometreillä en kuuntelisi sitä rengasmelua jota perus 16" kesärenkaat saivat aikaan taajamanopeuksissa.

HJP

Lainaus käyttäjältä: JoJio - 05.05.10 - klo:00:01
Meijän kylille tuli viime viikolla taksiks Subaru legacy farkku. Ei taija monella kylällä olla kyseistä taksina. Ihmetyttää et melkein samalla rahalla ois saanu esim. Suberbin farkkuna ja varmaan tilavampi :)
Kyllähän Superb on varmasti tilavampi, mutta jos edellisiä kirjoituksia olet yhtään lukenut, ymmärrät varmaan että ne auton sisätilat eivät ehkä kuitenkaan ole prioriteettilistalla ykkösenä. Muutenhan kaikki ajaisivat joillan Hiace/Ducato-tehdasbussilla. Superbissa on takajalkatilat mitoitettu ammattikäyttöön vähintäänkin riittäviksi, mutta siihen ne muista malleista poikkeavat ominaisuudet sitten jäävätkin.

skula

Tämä voisi olla riittävä kulkine jossain pienissä alle 10kilsan siirtymissä..

http://www.vagarena.fi/index.php?topic=1936.msg37130#msg37130

Mutta sitten kun siirrytään +10km.. Niin tuon "mukavuus" ei ehkä riitä..

Turbodog

Lainaus käyttäjältä: Emil - 05.05.10 - klo:07:18
Taitaisi aika moni taksiautoilija erota taksiliitosta, jos liitto alkaisi määräämään jäsenilleen automerkkejä.  ;D Sekun on vapaaehtoista kuulua siihen liittoon. (Eikä se liitto myöskään määrää taksien taksoja, vaikka niinkin olen jonkun kuullut luulleen. Se vaan anoo korotusta, kuten liitot yleensäkin.) Jos taas taksiliikennettä valvova ELY (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) neuvottelisi, tilailisi ja valvoisi muutamat automerkit takseihin, niin kuluja siitäkin kertyisi. Ja kulut maksaisi taksiasiakas.

Harmi ettet lukenut mun edellisiä kirjoituksia, vai etkö vain uskonut? Yhden taksikyydin hinnassa se taksiauton hinta ei ihan oikeasti näy kovin montaa senttiä. Pelkästään auton vakuutukset kuukaudessa ovat 330 euroa, jos sattuu olemaan 70 bonusta. Polttoaineet 500-800 euroa, ja huoltaakin pitää melkein joka toinen kuukausi. Tuulilaseja vaihdella ja renkaita ostella. No, eipä ole ensimmäinen kerta, kun neuvoja tulee henkilöiltä, jotka eivät asiasta juurikaan mitään tiedä.  ;D
Luin kyllä, mutten uskonut  :D

No Taksiliitto nyt oli vain heitto, en todellakaan ole oikeasti tuontyyppisen holhoamisen kannalla. Kepin sijaan mieluummin jonkinlainen porkkana, esim. valmiiksi neuvoteltu oikeasti edullinen hinta.

Kuten aivan oikein huomasitkin, en todellakaan tiedä mitään taksitoiminnasta, muuta kuin mitä olen vuosien mittaan oman osani taksien takapenkkejä kuluttanut. En ole väittänyt ketään neuvovani vaan lähinnä ihmettelen asioita, jotka itseäni kiinnostavat. Ja onneksi täällä on asiantuntijoita, jotka osaavat korjata virheelliset olettamukseni, oppia ikä kaikki. Mutta eihän välttämättä myöskään se, miten asioita on tehty viimeiset 50 vuotta ole kaikkein paras tapa toimia? Tältä pohjalta uskallan myös maallikkona esittää omat tyhmät kysymykseni.

Sama se minulle loppujen lopuksi millä autolla kuskit suhaavat, kunhan palvelu on luotettavaa ja kyyti turvallista kuten allekirjoittaneella lähes aina tähänkin asti. Ja hinnoitteluunkin liittyen täytyy sanoa se, että eihän suomen taksihinnat taida kaluston hyvästä laadusta huolimatta olla saman elintason länsimaihin verrattuna korkeimmasta päästä. Kun nyt Suomessa kuitenkin eletään hintaregulaation alla ja koko ajan hinnoissa on korotuspaineita, niin ihan taksiyrittäjien toimeentulon puolesta toivoisi, että autovalinnat tehdään järkisyihin perustuen eikä fiilispohjalta - jäisi edes vähän enemmän viivan alle. Voihan se tietysti olla niinkin, että E-mersu ja Volvo ovatkin yksinkertaisesti edullisimpia juuri taksikäyttöön. Mutta jos eivät ole, niin ei meikäläisen taksinkäyttö vähene vaikka kalusto muuttuisikin pääosin Skodaksi (tai jopa Aveksi)  ;D
Audi A6 2.0TDI Q Stronic -17, VW Polo 1.2TSI DSG
Ex: Audi Q5 2.0TDI Q Stronic, Volvo XC60 D3 AWD A,Volvo V60 D5 AWD A R-Design, VW CC 1.8TSI DSG

Quality

LainaaQuality, tässä sinulle jonkinlaista vastausta. Taulukko kertoo, että n. 70% taksin kustannuksista on palkkoja. Nopeasti laskien hieman reilu 20% on kuluja johon auton valinnalla voi vaikuttaa (polttoaineet, huolto, pääoman poisto, korot, vakuutukset, liikennöimismaksut). Tämä tietysti osaltaan selittää, miksi yrittäjän kannalta auton valinnalla ei (vaikuta) olevan väliä.

Kiitokset, Turbodog, valaisevasta datasta, joka todellakin korjaa joitakin virheellisiä olettamuksia. Näyttää se ihmistyö olevan kallista Suomessakin. Ja juuri palvelualojen kehnoa palkkausta on tapana arvostella sekä pitää jopa palvelun laatuun vaikuttavana tekijänä.
A4 1.8T Avant Pro Business autom. --> XC60 D5 AWD Ocean Race + Summum Geartronic

Leben und leben lassen.

Juppa

En mä yhtään valikoiva ole ::)
Yksisuuntaisen kadun molemmissa reunoissa about samalla kohtaa oli Audi ja Toyota.
Näin selvästi että Toytotassa oli maksuoperaatio huomattavasti pidemmällä kuin Audissa, ja niin Toyota lähti ennen Audia, arvannette kummalle heilautin kättä, että kyytiä tarttis :)
Ja edellisen kerran kun taksia tarvitsin niin ihan keskukseen soittamalla sattui paikalle kaartamaan VW-merkkinen taksi.

TSI_J


Jalkatiloja, prioriteetti yksi.

Sen jälkeen, hiljaisuutta mikä tarkoittaa jutuissaan maltillista kuskia sekä hyvin äänieristettyä autoa.

Yksi viime vuosien parhaista on ollut Volvo S80.
(Muutenkin miellän koko merkin enemmän kuljetettavan kuin kuljettajan autoksi, mutta makuasioitahan nämä)

.
Ajelen tyylikkäällä herrasmiessportilla mk7 GTI. 👌
Tarvittaessa "ajamisen iloa" xdrivella ympäri vuoden ja ympäri Suomen.

savolaiskollega

Lainaus käyttäjältä: Emil - 05.05.10 - klo:07:18

Mutta autoa vaihtoon viedessä autokauppias laskee arvonalennuksen taksihinnasta, vieden siten verottajan autoilijalle (sitä kautta kuluttajalle) tarkoittaman verohelpotuksen hyödyn.

Tuo nyt osoittaa kyllä sen , että vajavaisuutta on tiedoissa. Jos tuo pitäisi paikkansa, niin minulle maksettiin vaihdossa sitten uuden auton hinta !  ;D

Se, miksi taksien hinnat käytettynä poikkeaa niin rajusti muista, on ne runsaat kilometrit.

Emil

#148
Nojoo, tuli vaihdettua vain kaksi taksia, mutta uskon silti saaneeni jonkinlaisen kuvan taksiautojen kaupoista. Paperilla ne saadaan näyttämään hyviltä ja kannattavilta, mukamas autoilijan kannalta. Tosiasia on karumpi. Tavallista asioihin sen kummemmin perehtynyttä taksiautoilijaa jymäytetään keskimäärin jokaisessa autokaupassa, valitettavasti.

Kilometritkään eivät ihan hirveästi tunnu vaikuttavan, käytetystä taksista ei saa yhtään mitään. Eikä ihme, kun kukaan ei halua käytettyä taksia ostaa.

Muokkauksen syy: kirjoitusvihreet.
Tähänkö listataan entiset autot? Entä jos niitä on ollut niin paljon, ettei itsekään muista kuinka monta?

savolaiskollega

Itse olen aina ihmetellyt tuota että käytetystä taksista ei mukamas saa yhtään mitään. Kyllä minä olen joka vaihdossa jotain saanut....se on toki totta että ei niissä voitolle jää, ja jotkut kauppiaat tuntuu tosiaan kokeilevan kepillä jäätä mitä hyvityshintoihin tulee. Tosin tutut kauppiaat eivät ilkeä mitään aivan rupuhintaa edes tarjota.  8)

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy