Superb, vettä apukuskin jalkatilassa

Aloittaja SUB18, 11.08.13 - klo:16:16

« edellinen - seuraava »

SUB18

Superbissa oli ilmaantunut vettä apukuskin puolelle lattiamatolle.
Olen nähnyt siellä vettä ihmeen paljon aiemminkin, mutta olen ajatellut kulkeutuneen kengistä.
Nyt näin kuitenkin valumajäljet kumimatolla keulasta päin.
Kojelaudan alaosan muovi oli kostea, sieltä se vesi on tippunut.
Ajamaan lähtiessä vettä lurahti vielä lisää (kuivasin maton ensiksi).

Joku muukin on täällä valitellut vuotamista, mutta en löytänyt yhtään ratkaisua.

Kotipihassa ruiskuttelin vettä auton päälle letkulla, mutta ei näyttänyt tulevan läpi sisälle mistään.
Tuulilasin alareunan vedenpoistoaukot näyttivät päällisin puolin olevan auki ja vesi lorisi niistä läpi maahan.

Olen kyllä aika varma, ettei vuoda aina sateella, koska kun viimeksi satoi yön, aamulla matto oli kuiva.
Onpa hankala paikallistaa, kun ei vuoda koko ajan. Ei kai tässä ole ollut samantyyppistä vikaa kuin jossain muussa merkissä ( akkukotelon kautta vuotaisi ? ). Vai olisiko joku poistoreikä välillä tukossa?

Kysytäänpä siis täältä ensin, jos olisi kohtalontovereita  :-\
Vinkkejä otettaisiin kiitollisena vastaan, ennen purkutöiden aloittamista.

skoda superb 1.8 tsi, sedan, 2010
Skoda Kodiaq 2.0 TDI (150 hp) DSG7 Exclusive 2018
Keskimääräinen kulutus (diesel) 6,2 l / 100 km
Ex: Skoda Superb 1.8 TSI DSG7 Ambition 2010
Keskimääräinen kulutus (bensa) 7,7 l / 100 km
Keskimääräinen kulutus (öljy) yli 1 l / 1000 km

V-O

Mää veikkaan ilmastoinnin kondenssivesiletkua liitoksineen.

En valitettavasti osaa sanoa missä se eksaktisti kulkee. Koita hakea tietoa tuosta letkusta, jos vaikka tärppää.

Kannattaa pikimiten korjata että ei mato homehdu altapäin... Talon F oli juuri pari viikkoo sitten kuivauksessa melkeen viikon kun ton letkun liitos oli pettänyt.

Twist

Onko hanskalokeron jäähdytysventtiili kiinni?

Guest-377962

Onko autossa sisähaaraa ja miten se on tuotu tulipellistä läpi?

Tuon läpiviennin kohta on monesti se mistä vuoto alkaa, kun piuha usein tuodaan sieltä tuulilasin alta kotelosta, missä vesikuormitusta voi hyvinkin olla. Sateella ajettaessa vs. paikallaan vettä valutellessa vesi käyttäytyy tuollakin hieman eri tavalla, joten aivan täyttä varmuutta ei pelkästään sade- tai letkutestillä välttämättä saa.

SUB18

Lainaus käyttäjältä: V-O - 11.08.13 - klo:16:25
Mää veikkaan ilmastoinnin kondenssivesiletkua liitoksineen.

Pitääpä tutkia tätäkin vaihtoehtoa, eipä käynyt mielessäkään.
En kyllä muista, että helteillä olisi ollut vettä lattiamatolla.
Skoda Kodiaq 2.0 TDI (150 hp) DSG7 Exclusive 2018
Keskimääräinen kulutus (diesel) 6,2 l / 100 km
Ex: Skoda Superb 1.8 TSI DSG7 Ambition 2010
Keskimääräinen kulutus (bensa) 7,7 l / 100 km
Keskimääräinen kulutus (öljy) yli 1 l / 1000 km

tapanixxx

Veikkaan että tuulilasinpyyhkijöiden alla oleva kaukalo on tukossa.

Pitää poistaa pyyhkimet ja se muovi että pääsee katsomaan vikaa.

Ongelma koskee kaikkia merkkeja. Sinne kaukaloon kertyy materiaalia ja ajan oloon tukkii paikat.

erkka_s

Jos autossa on panoramakatto, niin voi myös syynä olla sen viemäriputket.
erkka_s

tapanixxx

Tästä en tiedä sen enempää mutta luulen että panoraamakattoluukun viemäri kulkenee a-pilaria myöten tuonne vesikaukaloon josta sitten menee muiden vesien kanssa alas pyöränkoteloa pitkin muovisen sisälokasuojan takaa.

Ongelmakohdat ovat tuon vesikaukalon vesireikien tukkeutuminen (= vesi valuu matkustajan jalkatilaan) ja/tai vesireitin tukkeutuminen sisälokasuojien takaa mikä aiheuttaa kosteuden kertymisen sinne kynnyskoteloiden nurkille ja ennen pitkää johtaa ruostuneisiin rakenteisiin.

Kannattaa puhdistaa säännöllisesti tai jos itse ei halua sitä tehdä, pyytää huoltoa sen tekemään. Jälkimmäisestä tosin taitaa tulla aika iso lasku :)

SUB18

Lainaus käyttäjältä: erkka_s - 12.08.13 - klo:16:35
Jos autossa on panoramakatto, niin voi myös syynä olla sen viemäriputket.

Ei ole panoramakattoa.
Skoda Kodiaq 2.0 TDI (150 hp) DSG7 Exclusive 2018
Keskimääräinen kulutus (diesel) 6,2 l / 100 km
Ex: Skoda Superb 1.8 TSI DSG7 Ambition 2010
Keskimääräinen kulutus (bensa) 7,7 l / 100 km
Keskimääräinen kulutus (öljy) yli 1 l / 1000 km

SUB18

Lainaus käyttäjältä: DeletedUser - 12.08.13 - klo:07:28
Onko autossa sisähaaraa ja miten se on tuotu tulipellistä läpi?

Tuon läpiviennin kohta on monesti se mistä vuoto alkaa, kun piuha usein tuodaan sieltä tuulilasin alta kotelosta, missä vesikuormitusta voi hyvinkin olla. Sateella ajettaessa vs. paikallaan vettä valutellessa vesi käyttäytyy tuollakin hieman eri tavalla, joten aivan täyttä varmuutta ei pelkästään sade- tai letkutestillä välttämättä saa.

Sisähaara on (asennettu jo uutena). Täytyypä alkaa tutkia reititystä, mistä se kulkee ja samalla katsoa, mitä siellä tuulilasin alapuolella olevassa kaukalossa näkyy.
Skoda Kodiaq 2.0 TDI (150 hp) DSG7 Exclusive 2018
Keskimääräinen kulutus (diesel) 6,2 l / 100 km
Ex: Skoda Superb 1.8 TSI DSG7 Ambition 2010
Keskimääräinen kulutus (bensa) 7,7 l / 100 km
Keskimääräinen kulutus (öljy) yli 1 l / 1000 km

SUB18

Lainaus käyttäjältä: tapanixxx - 12.08.13 - klo:14:23
Veikkaan että tuulilasinpyyhkijöiden alla oleva kaukalo on tukossa.
Pitää poistaa pyyhkimet ja se muovi että pääsee katsomaan vikaa.

Auto palasi reissusta kotiin, matolla oli taas vettä (sadekeli).
Kuivasin maton, mutta en saanut selville mistä tarkalleen vesi on valunut.

Raotin tuulilasin alareunan muovia ja näin että sisälämppärin haaran läpivienti on aika ylhäällä ja siinä oli kumitiiviste. Ilmanottoaukossa on myös sen verran korkeat reunat, ettei vesi pitäisi tulla siitä helposti yli (tosin sen päällä olevan muovikotelon takia näkyvyys oli heikko). Lorottelin taas letkulla vettä ja se valuu kotelosta reunassa olevasta isosta raosta (lokarin kautta) maahan. Se ei ainakaan mene helposti tukkoon. Kaltevalla pihalla ollessa vettä jää kuitenkin hiukan kotelon pohjalle, enkä nähnyt olisiko siellä vielä jotain muita vedenpoistoreikiä.

Lähdin sitten koeajolle ja ensimmäisessä kiihdytyksessä vettä lorahti taas matolle.
Kojelaudan alla oleva muovikotelo oli kostea, onkohan siinä sitten raitisilmasuodatin. Vesi on tullut joko kotelon kylkeä tai valunut kotelon saumasta. Täytynee suosiolla ottaa vinkkarit pois, että pääsee näkemään paremmin.
Skoda Kodiaq 2.0 TDI (150 hp) DSG7 Exclusive 2018
Keskimääräinen kulutus (diesel) 6,2 l / 100 km
Ex: Skoda Superb 1.8 TSI DSG7 Ambition 2010
Keskimääräinen kulutus (bensa) 7,7 l / 100 km
Keskimääräinen kulutus (öljy) yli 1 l / 1000 km

JJ10

Eihän tämä yhtään lohduta, mutta meikäläisen vuoden 2010 maanantaikappale vuoti vettä apumiehen puolelle myös. Vuotokohta ei selvinnyt minulle, eikä takuuhuollolle, lienee ominaisuus joissain yksilöissä. Jalat pysyi apumiehellä kuivana, kun ei pitänyt niitä sateella kojelaudan alla. Vettä vuoti yleensä ajaessa kovassa sateessa ja sen jälkeen.

SUB18

#12
Lainaus käyttäjältä: Twist - 12.08.13 - klo:07:25
Onko hanskalokeron jäähdytysventtiili kiinni?

Kiinni oli ja hansikaslokerossa ei ole vettä.
Skoda Kodiaq 2.0 TDI (150 hp) DSG7 Exclusive 2018
Keskimääräinen kulutus (diesel) 6,2 l / 100 km
Ex: Skoda Superb 1.8 TSI DSG7 Ambition 2010
Keskimääräinen kulutus (bensa) 7,7 l / 100 km
Keskimääräinen kulutus (öljy) yli 1 l / 1000 km

SUB18

Lainaus käyttäjältä: JJ10 - 16.08.13 - klo:08:16
Eihän tämä yhtään lohduta, mutta meikäläisen vuoden 2010 maanantaikappale vuoti vettä apumiehen puolelle myös. Vuotokohta ei selvinnyt minulle, eikä takuuhuollolle, lienee ominaisuus joissain yksilöissä. Jalat pysyi apumiehellä kuivana, kun ei pitänyt niitä sateella kojelaudan alla. Vettä vuoti yleensä ajaessa kovassa sateessa ja sen jälkeen.

Sadekelillä laitettava kumisaappaat, ettei jalat kastu, auton sisällä  ;D
Tutkimukset jatkuvat viikonlopun aikana...
Skoda Kodiaq 2.0 TDI (150 hp) DSG7 Exclusive 2018
Keskimääräinen kulutus (diesel) 6,2 l / 100 km
Ex: Skoda Superb 1.8 TSI DSG7 Ambition 2010
Keskimääräinen kulutus (bensa) 7,7 l / 100 km
Keskimääräinen kulutus (öljy) yli 1 l / 1000 km

SUB18

Lainaus käyttäjältä: V-O - 11.08.13 - klo:16:25
Mää veikkaan ilmastoinnin kondenssivesiletkua liitoksineen.

En valitettavasti osaa sanoa missä se eksaktisti kulkee. Koita hakea tietoa tuosta letkusta, jos vaikka tärppää.

Kannattaa pikimiten korjata että ei mato homehdu altapäin... Talon F oli juuri pari viikkoo sitten kuivauksessa melkeen viikon kun ton letkun liitos oli pettänyt.

Pitää etsiä vielä tämänkin letkun paikkaa. Kumimaton alla olevan auton "kiinteä" lattiamatto vaikuttaa kyllä ihan kuivalta.
Kaikki vesi näyttäisi pysyneen kumimaton päällä, tosin kumimaton takareuna voi käydä liian matalaksi, jos tulee enempi vettä.
Skoda Kodiaq 2.0 TDI (150 hp) DSG7 Exclusive 2018
Keskimääräinen kulutus (diesel) 6,2 l / 100 km
Ex: Skoda Superb 1.8 TSI DSG7 Ambition 2010
Keskimääräinen kulutus (bensa) 7,7 l / 100 km
Keskimääräinen kulutus (öljy) yli 1 l / 1000 km

tapanixxx

Kun sinulla on noinkin uusi auto niin veisin merkkihuoltoon ja sanoisin että on takuukorjauksen paikka ja autoa et ota takaisin ennnenkuin homma on kunnossa.

Tuo vesi homehduttaa aikaa myöten ne matot ja ruostuttaa paikat eli aika vakavasta viasta on kyse.

Ja pyydä huollon sijaisauto korjauksen ajaksi.

Leke

Sama vika tuli huomattua viikonlopun aikana omassa autossa. Pelkääjän puolen jalkatilaan tippui vettä jostain haskalokeron alta, kun olin pysäköinyt pieneen mäkeen. :( Pitää tarkastaa löytyykö vedenpoistoreikää konetilan puolelta, joka on tukossa.

SUB18

Lainaus käyttäjältä: Leke - 16.08.13 - klo:14:18
Sama vika tuli huomattua viikonlopun aikana omassa autossa. Pelkääjän puolen jalkatilaan tippui vettä jostain haskalokeron alta, kun olin pysäköinyt pieneen mäkeen. :( Pitää tarkastaa löytyykö vedenpoistoreikää konetilan puolelta, joka on tukossa.

Keula ylä- vai alamäkeen ? Vedenpoistoaukot on kyllä reilunkokoiset siellä reunoilla.

Nyt sain veden tulemaan läpi "testitilanteessa".
Tuulilasin alapuolella olevan muovin saa apumiehen puolelta irti ilman vinkkareiden irrotusta kampeamalla verhoilun poistotyökalulla (ensin otettava tietysti se kumitiiviste pois, joka kiertää muovilevyn reunassa). Sitten raitisilmaoton päältä pois muovisuoja (2 torxia).

Sukka käy tukkeeksi kotelon reunalla olevaan vedepoistoaukkoon ja jonkin verran vettä kotelon pohjalle laittamalla voi simuloida sadetta. Sieltähän se vesi alkoi tulla läpi, eli korokereuna ilmaottoaukossa on oma palikkansa ja ei ole tarpeeksi tiiviisti korissa kiinni. Vesi valuu läpi oikeasta reunasta puhallinmoottorin seutuvilta, mutta kun auton laittaa käyntiin, vettä tulee siitä kotelosta, jossa raitisilmasuodatin on. Ilmeisesti puhallin heittää vedet sinne. Autolla ajaessa vettä lurahti vielä lisää. Otin testin ajaksi raitisilmasuodattimen pois.

Luulenpa, että vakiparkkipaikkani (ennen keula alamäkeen) muuttumisen vuoksi (nyt sivurinteessä, apumiehen puoli ylempänä) aiheuttaa sen, että kotelon pohjalla oleva vesi pääsee tavanomaista korkeammalle. Ehkäpä siksi vuoto on aiemmin tuntunut hyvinkin satunnaiselta.
Skoda Kodiaq 2.0 TDI (150 hp) DSG7 Exclusive 2018
Keskimääräinen kulutus (diesel) 6,2 l / 100 km
Ex: Skoda Superb 1.8 TSI DSG7 Ambition 2010
Keskimääräinen kulutus (bensa) 7,7 l / 100 km
Keskimääräinen kulutus (öljy) yli 1 l / 1000 km

Leke

Keula ylämäkeen tai oikeastaan autotallin luiskahan toi oli. Pitääpä purkaa toi kotelohässäkkä ja korjata veden vuotopaikka.

jabajee

Lainaus käyttäjältä: tapanixxx - 16.08.13 - klo:11:32
Kun sinulla on noinkin uusi auto niin veisin merkkihuoltoon ja sanoisin että on takuukorjauksen paikka ja autoa et ota takaisin ennnenkuin homma on kunnossa.

Tuo vesi homehduttaa aikaa myöten ne matot ja ruostuttaa paikat eli aika vakavasta viasta on kyse.

Ja pyydä huollon sijaisauto korjauksen ajaksi.

2010 auto, eli tehdastakuu on loppunut jo viime vuonna.
Toisinsanoen ne nauraa liikkeessä päin naamaa, jos menee sinne valittamaan, että pitäisi saada ilmaiseksi kuntoon ja vielä sijaisautot yms.
Nauraisivat vaikka olisi takuukin ja yrittäisivät väistellä kaikin keinoin vastuutaan. Ja syyttäisivät kaiken päälle vielä asiakasta "vian" aiheuttajaksi.

Karvis

Lainaus käyttäjältä: jabajee - 20.08.13 - klo:19:50

Tämä on vähän Suomalaisten perisynti, ei osata penätä oikeuksiaan vaan kiltisti vaan maksetaan lasku tai räpelletään itse. Kyllä minä vaatisin auton kuntoon tehtaan piikkiin, minusta alle kolme vuotiaassa autossa pitää vedet pysyä ulkopuolella ::) Mutta jokainen tietysti taplaa tyylillään...
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

jabajee

Lainaus käyttäjältä: Karvis - 20.08.13 - klo:20:44
Tämä on vähän Suomalaisten perisynti, ei osata penätä oikeuksiaan vaan kiltisti vaan maksetaan lasku tai räpelletään itse. Kyllä minä vaatisin auton kuntoon tehtaan piikkiin, minusta alle kolme vuotiaassa autossa pitää vedet pysyä ulkopuolella ::) Mutta jokainen tietysti taplaa tyylillään...
Joo näin minäkin tekisin.
Kerroin vaan esimerkin millaista palvelu nykypäivänä autoliikkeessä on.
Sen jälkeen kun asiakkaalta on rahat saatu uudesta autosta, muuttuu asiakas vaivaksi ja kustannukseksi liikkeen mielestä. Maahantuojien asenne asiakasta kohtaan saattaa olla jopa liikettäkin pahempi.
Valitettavan usein asiakas väsyy ja luovuttaa erimielisyys-asioissa ja jää vaille oikeuksiaan.

tapanixxx

Lainaus käyttäjältä: jabajee - 20.08.13 - klo:19:50
2010 auto, eli tehdastakuu on loppunut jo viime vuonna.
Toisinsanoen ne nauraa liikkeessä päin naamaa, jos menee sinne valittamaan, että pitäisi saada ilmaiseksi kuntoon ja vielä sijaisautot yms.
Nauraisivat vaikka olisi takuukin ja yrittäisivät väistellä kaikin keinoin vastuutaan. Ja syyttäisivät kaiken päälle vielä asiakasta "vian" aiheuttajaksi.

Oletko kuullut virhevastuusta?

Kannattaa pitää oikeuksista kiinni :)

MiJuPe

Työkaverin -10 suberbissa oli samanlainen vika mut siinä on panorama ikkuna ja sen kaukalon poistovesi letku oli tehtaan jäliltä litissä kattoverhoilun välissä..ei alkanu maahantuoja milleskää kun auton edellinen omistaja oli yhen ainoan eli viimisen öljynvaihon itte..sekös työkaveria vitutti..
Skoda Octavia 2.0FSI elegance AUT. & Audi A4 B6 1.8t avant quattro

Ex.Skoda Octavia 2.0TFSI RS.

V-O

Kerro mijupe vielä kerran hittaasti...

Eli maahantuoja ei suostunu takuuseen korjaamaan koska oli tehty itte öljynvaihto?

jabajee

Lainaus käyttäjältä: tapanixxx - 20.08.13 - klo:22:22
Oletko kuullut virhevastuusta?

Kannattaa pitää oikeuksista kiinni :)

Minä kyllä osaan pitää oikeuksistani kiinni, mutta kaikki ei.

Ja mitä virhevastuuseen tulee, niin miten ajattelit esim tässä ketjun aloittajan asiassa vastata, kun myyjä/maahantuoja kysyy, että mikset ole takuuaikana reklamoinut sisälle vuotavasta vedestä, vaan olet antanut veden lorottaa kolme vuotta auton sisään? Ja näin homehduttanut ja pilannut koko sisustan.
Ja jos vastaat ettet ole huomannut, niin väittävät sinun laminlyöneen autosta huolehtimisen ja aiheuttaneen sen vaurioitumisen. Koska eihän voi olla uskottavaa, ettei omistaja huomaisi kolmessa vuodessa näin vakavaa autossa olevaa virhettä.
Toisinsanoen vika on uusi ja tullut vasta takuuajan jo päätyttyä tai omistaja on välinpitämättömyydellään sen itse aiheuttanut.

Tämä vaan siis esimerkkinä minkälainen vastaanotto saattaa pahimmillaan olla edessä.
Jotkut luovuttaa siis jo tässä vaiheessa, painaa leukaa rintaan ja astelee kohti uusia pettymyksiä.
Toiset jaksaa pitää oikeuksistaan paremmin kiinni.

Toivotaan että ketjun aloittajalle ei kuitenkaan käy näin ja auto tulee kuntoon.

MiJuPe

Lainaus käyttäjältä: V-O - 20.08.13 - klo:22:39
Kerro mijupe vielä kerran hittaasti...

Eli maahantuoja ei suostunu takuuseen korjaamaan koska oli tehty itte öljynvaihto?
Juuri näin!auto on helsingin entinen taksi ja kilsoja tais olla siinä 300tkm nurkilla.jos edellinen omistaja ois viimisen öljyn vaihon tehny liikkeessä nii asia ois menny maahantuojan piikkiin. Työkaveri itte sit purki katto verhoilun pois jotta näkee ne letkut nii yks ainakin oli selvästi litissä verhoilun ja katto palkin välissä.litissä oleva letku ja tieten maholliset puuroskat mitä menee väkisinki nii oli tukkinu letkun ja loppu peleissä letkussa oli halkeama josta vesi pääsi A-pilaria pitkin auton sisälle ja tässä tapauksessa matkustajan puolelle.
Skoda Octavia 2.0FSI elegance AUT. & Audi A4 B6 1.8t avant quattro

Ex.Skoda Octavia 2.0TFSI RS.

V-O

Jestas mitä touhua. Huhhuh.

Eli skodaan ei uskalla enää laittaa muita osia kun marmoritiskin osia. Kohta päättyy takuu jos käyttää nesteen pissapoikalitkua eikä skoda-orginaalia... Ei ole kaukana tämä, kun  tolla verukkeella vesivuodon korjaus torpattiin.

VAG!

Lainaus käyttäjältä: V-O - 21.08.13 - klo:08:57
Jestas mitä touhua. Huhhuh.

Nimenomaan. Kaveri ulvoo virhevastuun perään 300tkm ajetussa autossa.

765turbo

Meillä oli aikoinaan ex-liisarissa sama tauti ja korjauksena Veho vaihtoi takuuna uudet poistotputket ja tulpat ja uudet putket kuulemma on vähän paksummat kuin vanhat.

http://www.vagarena.fi/index.php?topic=10241.msg243841#msg243841

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy