Kyseessä siis 2010 vuosimallia oleva Scirocco 1.4 tsi koneella. Ongelmana on ollut ajoittain käynnistettäessä (etenkin kun kone on ehtinyt hieman jäähtyä) epätasainen käynti, jolloin vilauttaa punaista akun valoa. Käynti kuitenkin tasaantuu itsellään hetken päästä. Tästä ei ole jättänyt mitään vikakoodia.
Viime huollon jälkeen auto alkoi päästellä ajoittain konepellin alta valkoista savua, tämän huomasi välillä liikennevaloissa tai auton laitettua parkkiin. Tätä ei kuitenkaan jatkuvasti tehnyt.
Ajatuksena oli, että jostain jäähdytinnestettä vuotaisi. Nestettä tarkistaessa huomasin paisarissa olevan Nestettä noin 1-1,5cm yli max rajan. Poistin nestettä niin, että pinta oli max rajan kohdilla. Tämä rauhoitti savuttelua, mutta ei poistanut ongelmaa täysin, vaan edelleen ajoittain tulee hentoa savua konepellin alta.
Korjaamolla meinasivat niin käyntiongelman, kuin savuttelun johtuvan välijäähdyttimestä, joka vuotaa nestettä imusarjaan.
Onko jollain ollut vastaavaa ongelmaa, tai onko jollain fiksulla jotain muuta ajatusta mikä olisi vikana?