Auto on Caddy Maxi 2.0 -11, DSG, 4Motion. Se on ollut minulla 8 vuotta 347tkm -> 443tkm.
Heinäkuun lopulla (441tkm) tehtiin DSG öljynvaihto huuhtelemalla ja Haldexöljyn ja suodattimen vaihto. Lisäksi kulmavaihteen ja peräöljyjen vaihto, joita minun aikana ei ole tehty aiemmin. Eikä todennäköisesti edellisellä omistajallakaan kun ei se ohjelmassa ole. Kulmavaihteen ja perän öljyistä toisen sanottiin olleen mustaa ja toisen ihan hyvän näköistä. Muistaakseni mustaa olisi ollut kulmavaihde.
Viikko sitten ajaessa (80kmh) rupesi ensin kuulumaan pientä napsunaa. Kysyin kyydissä olevilta lapsilta, että kolisteliko joku mutta ei. Ã,,äntä kuuli sitten muutkin ja siinäkin vaiheessa ehkä pientä nykäystä vedossa. Sitten rupesi kuulumaan rusahtavaa ääntä ja selkeämmin vedossa nykäystä. Ã,,äntä ei siis kulunut kokoajan mutta toistuvasti kuitenkin. Ilmeneminen rupesi tihentymään ja kerralla kuulumaan vähän pidempään. Vähän ajan päästä se tuntui jäävän päälle enkä uskaltanut enää jatkaa matkaa vaan pysähdyin keskelle katua. Tämä tapahtui n. 10km matkalla ja välissä nopeusrajoitus laski pykälissä neljäänkymppiin.
Auto hinattiin korjaamolle, mutta selkeää syytä ei vielä selvinnyt. Aluksi ääni oli kuulunut, mutta ilmeisesti nosturilla käyttämisen jälkeen ei juurikaan. Esim. kilometrin lenkillä ei tullut mitään poikkeavaa. Kerran peruuttaessa kuulemma "käyttäytyi hassusti". Yhtenä epäilynä oli että jos kardaanin liuku on ollut jumissa ja kun nosturilla renkaat pääsee vapaasti alas niin se on taas lähtenyt liikkeelle.
Toinen tähän ehkä liittyvä asia on, että heti noiden heinäkuun huoltojen jälkeen huomasin moottoritienopeudessa ujeltavaa ääntä. Lisäksi taajamanopeudessa kiihdyttäessä kuului myös ääni, jota ensin luulin kimeämpiääniseksi mopoksi joka olisi kiihtyttänyt takana samaan aikaan. Tuohon kohtaa osui kaksi pidempää reissua yhteensä 800km, jonka jälkeen näitä ääniä ei enää kuulunut. Käytin auton laakereiden tarkistuksessa, mutta niissä ei rengasta heiluttelemalla vaikuttanut olevan vikaa.
Täältä foorumilta lueskelin jotain peräongelmista ja niiden laakereista. Mutta miltä tämä vika kuulostaisi?
Mitään suoraan tähän liittyvää vikaa ei korjaamolla löydetty. Ainut vika on vasen etujousi poikki ja kääntölaakeri myös loppu. Näitä ei vielä ehditty korjata, mutta hain auton eilen kotiin.
Ujelteva ääni sen sijaan tuli takaisin. Se kuului kiihdyttäessä, jonkun verran tasaisella ja erityisesti ylämäessa muttei alamäessä. Tänään nyt viimeisimmässä ajossa sekin taas loppui. Olisiko jousi voinut olla jossain huonossa asennossa ja aiheuttaa vetoakselissa ääntä?