Aloitetaan käsijarrusta, vaijerit erimittaiset ei jarruttanut kuin toiselta puolelta. Takajarrusylinterissä oli käsijarruakseli vielä ruostunut kiinni. Kuskin ovesta ikkunaveivin planeettapyörästön nailonratas mureni. Sitten rupesi lämmityslaitteen kenno vuotamaan, oli muuten pitkä viikonloppu sen vaihtaminen. No, viikko sitten työnsi ohjausvaihde öölit kauppakeskuksen pihalle, öljyä lisäillen kotiin. Uusi ohjausvaihde viissataa, ostin purkuosan. Tänä aamuna löytyi moottoriöljylätäkkö auton alta, oorengas siitä öljynsuodattimen jalasta. Peilinsäätövipu poikki pari viikkoo sitten. Nii meinas unohtua, eka vika oli ilmamassamittarin vika se piti vaihtaa. Ajoin tätä ennen Pösöllä 300000 kulutusosien vaihdoilla, ei mitään tällaisia osavikoja.
Niin, ostit 18 vuotta vanhan auton. Et varmaankaan odottanut uutta saavasi? Yleensä muutaman tonnin autoissa on vähän sitä ja tätä. Ihan kuin kymppitonnin taloissakin.
Mutta harmi jos noin paljon on ollut. Pääseepähän ainakin tutustumaan autoon ja samalla tutkailemaan mitä kaikkea muutakin saa lähiaikoina tehdä.
Tuon ikäinen auto on siitä ikävä, että siinä on oireilevaa elekroniikkaa. Kasariauton kanssa pääsee varmasti vikojen puolesta helpommalla kuin 10-15 vuotiaan.
Minkä ihmeen takia se pösö piti heittää vaihtoon jos se kerran oli ikiliikkujaksi luotu?