"Kunnioitettavia" suorituksia liikenteessä

Aloittaja makelja, 22.12.11 - klo:13:39

« edellinen - seuraava »

TerhoP

Lainaus käyttäjältä: Mikko - 30.08.14 - klo:00:19
Ja noita on vielä turhan paljon. Minunkin vähillä kilometreillä on osunut kolme äkkijarruttaja-kiilaajaa kohdalle.
Noin ne väistelee, oon ajanut varmaan 700tkm ja ikinä en ole vastaavaan törmännyt  >:(

calculus

Tossa iltiksen tapauksessa mesekuski myöskin kiihdytti selvästi vauhtiaan, vaikka pakukuski lähti ohittamaan. Ei ihan sallittu temppu jo sekään saati sitten kiilaaminen.

Tänään Pirkanmaalla tiellä 57 vastaan tullut kuorma-auto lähti yhtäkkiä ohittamaan keskeltä n. 10 auton jonoa, meikäläisestä piittaamatta. Onneksi ko. tieosuudella on todella leveä piennar, ja pystyin väistämään sinne. Muuten olisin osunut ainakin kulmittain vastapalloon raskaan ajoneuvon kanssa. Vai ajatteliko kuski, että tuonne mahtuu hyvin väistämään, antaa mennä vaan...

Olipahan taas yksi esimerkki siitä, miksi pidemmälläkin ajomatkalla ja hyvällä tiellä pitää koko ajan keskittyä ajamiseen ja liikenneympäristön tarkkailuun.

sambolo

Ajelin la aamuna tuusulasta nurmijärvelle päin ja vastaan tuli mese joka ajoi varmaan lähemmäks 200 kuin 100kmh, loivassa mutkassa peräkin irtosi juuri autoni edessä. Onneks nykyään on ajonvakautukset ym, muuten olisi varmaan ruumiita tullut. Huomasikohan kuski edes mitään..
Octavia RS III
Ex vag:
5F Leon 1.4 tsi style
08 Leon TDI FR
07 Ibiza FR

olate

Koulujen alettua taas lisääntynyt suojatien läpi ajavat nuoret pyöräilijät.
Siis tilanteessa jossa autolla ei ole tieliikennelain mukaista velvollisuutta väistää, vedetään fillarilla eteen.

En ole tenaville viitsinyt torvea soittaa, mutta ehkä pitäisi?
Saattaa jatkossa pelastaa loukkaantumiselta.

Olen nähnyt että osa autoilijoista jopa oikein pysähtyy laskeakseen pyöräilijät yli.
Tuo on hieman vastuutonta touhua opettaa että tässä näin autot väistää.

Patomursu

Lainaus käyttäjältä: olate - 03.09.14 - klo:18:30

Pyöräilijä loukkaantuu olit oikeassa tai et. Mutta ehkä se helpottaa oloasi jos ajat lapsen yli joka vammautuu loppu elämäkseen?
Kahta en vaihda, merkkiä ja vaihdetta.

olate

Lainaus käyttäjältä: Patomursu - 03.09.14 - klo:18:34
Pyöräilijä loukkaantuu olit oikeassa tai et. Mutta ehkä se helpottaa oloasi jos ajat lapsen yli joka vammautuu loppu elämäkseen?

Sinun mielestä liikenteessä väistellään sen mukaan miten pahasti vasta puolelle mahdollisessa kolarissa käy?

Tuskin tuolla päälle ajaa jos vaan pystyy välttämään, oli oikeassa tai ei.

Patomursu

Lainaus käyttäjältä: olate - 03.09.14 - klo:18:48
Sinun mielestä liikenteessä väistellään sen mukaan miten pahasti vasta puolelle mahdollisessa kolarissa käy?

Tuskin tuolla päälle ajaa jos vaan pystyy välttämään, oli oikeassa tai ei.

Perus kolmio vähän eri tilanne, mutta ehkä ymmärrät tuon pyörätie tilanteen itsekkin...
Kahta en vaihda, merkkiä ja vaihdetta.

opation

Lainaus käyttäjältä: olate - 03.09.14 - klo:18:30
Koulujen alettua taas lisääntynyt suojatien läpi ajavat nuoret pyöräilijät.
Siis tilanteessa jossa autolla ei ole tieliikennelain mukaista velvollisuutta väistää, vedetään fillarilla eteen.

En ole tenaville viitsinyt torvea soittaa, mutta ehkä pitäisi?
Saattaa jatkossa pelastaa loukkaantumiselta.

Olen nähnyt että osa autoilijoista jopa oikein pysähtyy laskeakseen pyöräilijät yli.
Tuo on hieman vastuutonta touhua opettaa että tässä näin autot väistää.

"Meilläpäin" en vielä ole nähnyt risteystä jossa autoilijan ei pitäisi väistää, kolmio on aina ennen suojatietä. Mutta jos ei ole niin voihan sitä itsekkäästi ajella pyöräilijöiden yli, varsinkin kun ovat nuoria. Niinhän monet tekee suorallakin tiellä, vaikka trendi onneksi on menossa parempaan päin että jotkut jopa pysähtyvät suojatien eteen.

olate

ihme trollaamista.

Missä tuossa on mainittu risteys ja kolmio??
Meilläpäin on useita tien ylittäviä suojateitä ihan ilman risteystä ja kolmiota.

Kuten tuossa totesin niin kukaan ei varmaan päälle aja, jos pystyy väistämään.
En tiedä kumpi tässä on itsekäs; auton eteen liikennesäännöistä piittaamatta ajava pyöräilijä, vai minä kun väistelen noita ja kehtaan vielä valittaa?

Oculus

Oikaistaanpa taas tätäkin ketjua niiltä osin, että niin kauan, kun pyöräilijän perse on satulassa ja jalat polkimilla, niin ei ole olemassa sellaista asiaa kuin suojatie, joka antaisi fillaristille etuajo-oikeuden  >:(! Siinä on (yleensä) kyse pyörätien jatkeesta, jonka pyöräilijä saa ajamalla ylittää. Kahta poikkeusta lukuunottamatta pyöräilijällä on tuollaisessa tilanteessa väistämisvelvollisuus:

A. Autolijan väistämisvelvollisuus on osoitettu liikennemerkillä. Yleisimmin näitä lienee kiertoliittymissä, johon saapuessa on yhdistetty suojatie/pyörätien jatke kärkikolmion jälkeen.

B.  Autoiija on kääntymässä risteävälle kadulle/tielle. Tämäkin toteutuu monesti poistuttaessa kiertoliittymästä, mutta koskee siis kaikkia risteyksiä.

Se on kyllä täysin käsittämätöntä, että tutkimuksen mukaan jopa yli 60% pyöräilijöistä ei kyseistä sääntöä tunne ja vaarantaa siis henkensä ja terveytensä joka kerran kaahatessan "suojatielle". Eikä tilanne ole kovin paljon parempi monien autoilijoidenkaan kohdalla, kun niin hövelisti tietä tarjotaan ja annetaan väärää mielikuvaa noista väistämissäännöistä.

Täältä siis täysi komppaus nimimerkin olate esiin nostamalle asialle. Pitäisi moisesta myös koulukkaita aina lukukauden aluksi muistuttaa.

HAL9000

Lainaus käyttäjältä: Oculus - 03.09.14 - klo:21:16

Se ei kuitenkaan minusta ole ihan käsittämätöntä. Asun alueella jossa 2 kilometrin säteellä on ainakin 10 erilaista koulurakennusta, siis, ala- ja yläasteita, joukossa lienee lukiokin. Varsinkin nuo pienet oppilaat syyllistyvät tähän pyörällä suojatien ylittämiseen. Uskon vakaasti että valtaosa heistä, pyörätietä ajaessa uskoo toimivansa ihan oikein. Kunnes oppivat toimimaan oikein, annan heille tietä kuten jalankulkijoillekin. Jos joukossa joskus on joku kiirehtivä opettaja, annan hänenkin mennä armosta. Ei minulla enää niin kiire ole...
VW Golf eTSI 1.5 DSG Style Mk8
Skoda Octavia TSI DSG Elegance MkIII
VW Golf TSI Higline Mk6
Skoda Superb TDI DSG
VW Golf GT TDI Mk5
VW Golf  TDI 2.0 Mk5
VW Golf TDI Mk4
Passat 1.8 Mk3B

opation

Ei ollut tarkoitus trollata, todellakaan. Ymmärsin ehkä hieman väärin. Mutta jos suojatien edessä  t-risteyksessä on kolmio ennen suojatietä niin silloin pyöräilijä menee ihan millä tavalla haluaa sen suojatien yli, eikös? Sitten jos on pelkkä suojatie pitkällä tien pätkällä niin jos sen 10-v jannu ylittää polkien niin pakkohan siihen on jarruttaa, ninkuin HAL9000 totesi.

Yhden pyöräilijöissä ärsyttävän piirteen myönnän, kilpapyörä ja trikoot ja täydellinen välinpitämättömyys muita kohtaan. Joskus he tuntuvat olevan kaiken yläpuolella ja liikenteen säännöt vähemmän hallussa kuin 10-vuotiaalla. Tätäkään en toki halua yleistää ettei mene trollaamiseksi  ;D mutta näitä löytyy.

Aiempi viesti oli ehkä tunteenpurkaus siitä että auton sisällä ihmisistä usein tuntuu tulevan aika itsekkäitä olentoja. Kiire on kova ja muista ei niin väliä. Miksi?

Tässä esimerkki että pysytään aiheessa: Kadulla jossa asun, on aluerajoitus 30km/h. Kadun varsi on täynnä lapsiperheitä ja kadun päähän rakennetaan vielä rivareita. Yhden maansiirtofirman autot täysperävaunuineen ihan takuuvarmasti ajavat yli 60 km/h tuosta ohi monta kertaa päivässä. Kun varovasti yritin vihjata puhelimitse sen firman suuntaan että rauhallisempikin vauhti riittäisi, oli vastaus että "meidän kuskit on ammattilaisia, kyllä ne osaa ajaa. Ja onhan siinä tie kävelijöille." Ja puhelu päättyi siihen. Onhan ne ammattilaisia, mutta miten se oikeuttaa tuplaamaan ajonopeuden, ja miten sellainen laitos pysähtyy jos jotain yllättävää tulee tielle? Meidänkin puolelta tie on ylitettävä ennen kuin sinne kävelytielle pääsee. Tällaista itsekkyyttä tai asennetta minä en ymmärrä.

HAL9000

"Tässä esimerkki että pysytään aiheessa: Kadulla jossa asun, on aluerajoitus 30km/h. Kadun varsi on täynnä lapsiperheitä ja kadun päähän rakennetaan vielä rivareita. Yhden maansiirtofirman autot täysperävaunuineen ihan takuuvarmasti ajavat yli 60 km/h tuosta ohi monta kertaa päivässä. Kun varovasti yritin vihjata puhelimitse sen firman suuntaan että rauhallisempikin vauhti riittäisi, oli vastaus että "meidän kuskit on ammattilaisia, kyllä ne osaa ajaa. Ja onhan siinä tie kävelijöille." Ja puhelu päättyi siihen. Onhan ne ammattilaisia, mutta miten se oikeuttaa tuplaamaan ajonopeuden, ja miten sellainen laitos pysähtyy jos jotain yllättävää tulee tielle? Meidänkin puolelta tie on ylitettävä ennen kuin sinne kävelytielle pääsee. Tällaista itsekkyyttä tai asennetta minä en ymmärrä."

Oma isänikin oli auton ratissa ammattilainen. Yhtenä iltana töihin lähtiessä hyppäsi pysäköityjen autojen välistä tyttölapsi suoraan eteen, juoksemassa kadun toisella puolella olevan isansä luo. Isä teki ainoan järkevän liikkeenj a väisti rajusti oikealle, pysäköityjen autojen sekaan. Peltiähän siinä meni jonkun verran ruttuun. Tyttöä oli osunut sen verran taaimmaisen jalan kantapäähän isän auton vasemman eturenkaan ulkosyrjästä että siihen jäi punainen hankaumajälki.

Ilman tuota manööveriä tyttö olisi loukkantunut, tai peräti kuollut. Tämä kaikki siis poliisin tutkimusten mukaan alle 40 km/h vauhdissa ja saksalaisella "laatuhenkilöautolla". Arvatkaapa mitä tapahtuu kun tämä toistuu kolmasosan kovemmassa vauhdissa kymmenien tonnien kuorma-auton ollessa osallisena....?
VW Golf eTSI 1.5 DSG Style Mk8
Skoda Octavia TSI DSG Elegance MkIII
VW Golf TSI Higline Mk6
Skoda Superb TDI DSG
VW Golf GT TDI Mk5
VW Golf  TDI 2.0 Mk5
VW Golf TDI Mk4
Passat 1.8 Mk3B

Golfauto

Varmin on laittaa firman nimi ketjuun, niin tiedetään muutkin varoa noin piittaamatonta firmaa.

Golfauto

Lainaus käyttäjältä: opation - 03.09.14 - klo:22:12
Ei ollut tarkoitus trollata, todellakaan. Ymmärsin ehkä hieman väärin.

Ei pyöräilijöistä pysty trollaamaan, koska kaikki niistä kirjoitettu on totta. Piittaamattomia liikenteen torakoita kaikki.

mattinen

Lainaus käyttäjältä: Golfauto - 04.09.14 - klo:00:22Ei pyöräilijöistä pysty trollaamaan, koska kaikki niistä kirjoitettu on totta. Piittaamattomia liikenteen torakoita kaikki.

Näin fiksulla ja hyvin argumentoivalla kaverilla menevät kyllä täällä kyvyt hukkaan. Kannattaisikohan kokeilla Suomi24:ta?

TuplaVW

Lainaus käyttäjältä: opation - 03.09.14 - klo:22:12
Tässä esimerkki että pysytään aiheessa: Kadulla jossa asun, on aluerajoitus 30km/h. Kadun varsi on täynnä lapsiperheitä ja kadun päähän rakennetaan vielä rivareita. Yhden maansiirtofirman autot täysperävaunuineen ihan takuuvarmasti ajavat yli 60 km/h tuosta ohi monta kertaa päivässä. Kun varovasti yritin vihjata puhelimitse sen firman suuntaan että rauhallisempikin vauhti riittäisi, oli vastaus että "meidän kuskit on ammattilaisia, kyllä ne osaa ajaa. Ja onhan siinä tie kävelijöille." Ja puhelu päättyi siihen. Onhan ne ammattilaisia, mutta miten se oikeuttaa tuplaamaan ajonopeuden, ja miten sellainen laitos pysähtyy jos jotain yllättävää tulee tielle? Meidänkin puolelta tie on ylitettävä ennen kuin sinne kävelytielle pääsee. Tällaista itsekkyyttä tai asennetta minä en ymmärrä.
Saman tyyppinen tilanne joitakin vuosia sitten kun kuuntelin asuinalueellamme että kuka ihme päästelee jollakin isolla autolla vahdikkaasti. Kun ääni välillä pysähtyi ja jatkoi hetken päästä, arvelin sen olevan jäteauto, joka sitten kurvailikin myös meidänkin pikkutielle. Alueella missä lähes jokaisessa pientalossa oli silloinkin lapsia, joita vilkkaasti liikkuu paikasta toiseen, ja 30 kmh rajoitus mikä sekin on monin paikoin liikaa ainakin tilannenopeutena.

En tiedä oliko joku eri kuski kuin normaalisti, tai olisiko muutenkin jäänyt ainoaksi räppäilyksi, mutta tuolloin huolehdin ystävällisellä viestillä tuolle työnantajalle että joko he tai me huolehdimme siitä että vastaava ajokäytös ei toistu. Hyvin on sujunut sen jälkeen.

(tuolloin noita pihateita ei oltu vielä asfaltoitu, läheisillä hiekkateillä näkyi todella hyvin jäterallikuskin aikaansaamat paripyöräjäljet mitkä osoittivat että painavaa autoa oli käskytetty sen mitä tuollaisesta kuorma-autosta yleensä irti saa)
Mercedes-Benz 4matic -16

Golf Variant TSI DSG Highline -14   (ACC, DCC, Webasto, Dynamic ym)
ex:
Passat Variant TSI DSG Highline -11   (I,II,III, ACC,DCC,Webasto, ym)
Golf Variant TSI -10   (I,II,III ym)
Passat Variant 1,9 PD Luxline -08

tet

Lainaus käyttäjältä: Oculus - 03.09.14 - klo:21:16
Oikaistaanpa taas tätäkin ketjua niiltä osin, että niin kauan, kun pyöräilijän perse on satulassa ja jalat polkimilla, niin ei ole olemassa sellaista asiaa kuin suojatie, joka antaisi fillaristille etuajo-oikeuden  >:(!

Jos tarkennetaan vielä sen verran, että suojatie ei anna perse satulassa ja jalat polkimilla liikkuvalle pyöräilijälle edes lupaa ylittää tie siitä kohdasta. Suojatiellä pyöräily on aina ja kaikkialla kielletty. Ei ole kyse siitä onko etuajo-oikeutta, kun ei ole minkäänlaista ajo-oikeutta. Edes alle 12-vuotias ei saa ajaa pyörällä suojatiellä, vaikka jalkakäytävällä saa. Vain pyörätien jatkeilla saa ajaa pyörällä, suojatiellä pyörää on aina talutettava.
Nyt: Ford Kuga PHEV - puoli vuotta sähköttä
ex-vag:
  Ateca 1.4 TSI 4Drive DSG6 MY 2017 (7,3 l/100km)
  Octavia Scout 2.0 TDI DSG6 MY 2011 (6,2 l/100km)
  Golf VI 1.4 TSI 90kW DSG7 MY 2010 (6,3 l/100km)

opation

Tällainen Eskon kommentti löytyi Iltalehdestä:

"Sääntöjen mukaan varsinaista suojatietä ei polkupyöräilijä saa ylittää ajaen, vaan suojatiellä pyörää on talutettava. Kun pyörätie jatkuu yli risteyksen, ajaminen on sallittua."

Eikö tämä pidä enää paikkaansa?

Kopsu

Lainaus käyttäjältä: opation - 04.09.14 - klo:12:33

Jos pyörätie jatkuu myös suojatien toisella puolella toimii suojatie pyörätien jatkeena, vaikka se olisi merkitty ainoastaan perinteisellä seepraviivoituksella. Eli saa ylittää ajaen, mutta on väistettävä muuta liikennettä. Paitsi tietysti jos liikennemerkit osoittavat toisin tai autoilija on kääntymässä. Kuten allaolevasta linkistä voi todeta pyöräilyn väistämissäännöt ovat hyvin yksinkertaiset  ;D.

http://otsokivekas.fi/2010/08/kuvitettu-pikaopas-risteyspyorailyyn/

Gigaa

Lainaus käyttäjältä: opation - 03.09.14 - klo:22:12
Tässä esimerkki että pysytään aiheessa: Kadulla jossa asun, on aluerajoitus 30km/h. Kadun varsi on täynnä lapsiperheitä ja kadun päähän rakennetaan vielä rivareita. Yhden maansiirtofirman autot täysperävaunuineen ihan takuuvarmasti ajavat yli 60 km/h tuosta ohi monta kertaa päivässä. Kun varovasti yritin vihjata puhelimitse sen firman suuntaan että rauhallisempikin vauhti riittäisi, oli vastaus että "meidän kuskit on ammattilaisia, kyllä ne osaa ajaa. Ja onhan siinä tie kävelijöille." Ja puhelu päättyi siihen.

Pyydä jeparit tutkailemaan, onnistuu nettilomakkeen kautta. Ainakin Espoossa tulivat meidän 30 kadulle, jossa tosin myös koululle vievät suojatiet, kun kyllästyin juuri samaan ralliin. Olivat paikalla seuraavana aamuna, kun töihin läksin. Vuoden aikana olen nähnyt noilla kulmilla viitisen kertaa passissa.
Škoda Octavia Combi 1.6 TDI Style DSG 2018

Poni

Lainaus käyttäjältä: olate - 03.09.14 - klo:18:30
Koulujen alettua taas lisääntynyt suojatien läpi ajavat nuoret pyöräilijät.
Siis tilanteessa jossa autolla ei ole tieliikennelain mukaista velvollisuutta väistää, vedetään fillarilla eteen.

En ole tenaville viitsinyt torvea soittaa, mutta ehkä pitäisi?
Saattaa jatkossa pelastaa loukkaantumiselta.

Olen nähnyt että osa autoilijoista jopa oikein pysähtyy laskeakseen pyöräilijät yli.
Tuo on hieman vastuutonta touhua opettaa että tässä näin autot väistää.

Aivan kuin minun suustani.
Vallankin tuo viimeinen kappale.
Eikä kysymys olekaan siitä, että ajettaisiin tahallaan päälle, kuten jotkut "nokkelat" tästä näin päättelivät.
Eikö olisi parempi antaa lapselle oikeat eväät liikenteeseen, kuin luottaa siihen, että kyllä ne muut väistää?
Päättäkää vanhemmat itse.

tet

Lainaus käyttäjältä: opation - 04.09.14 - klo:12:33
Tällainen Eskon kommentti löytyi Iltalehdestä:

"Sääntöjen mukaan varsinaista suojatietä ei polkupyöräilijä saa ylittää ajaen, vaan suojatiellä pyörää on talutettava. Kun pyörätie jatkuu yli risteyksen, ajaminen on sallittua."

Eikö tämä pidä enää paikkaansa?

Jos pyörätie jatkuu yli risteyksen, kyseessä on pyörätien jatke jolla ajaminen on sallittua. Siis suojatiellä ei saa koskaan ajaa, pyörätien jatkeella saa. Nykyään vaan osalla pyörätien jatkeista on suojatien merkinnät, mutta tämä muuttuu tulevaisuudessa.

Lainaus käyttäjältä: Kopsu - 04.09.14 - klo:12:43
Jos pyörätie jatkuu myös suojatien toisella puolella toimii suojatie pyörätien jatkeena, vaikka se olisi merkitty ainoastaan perinteisellä seepraviivoituksella. Eli saa ylittää ajaen, mutta on väistettävä muuta liikennettä. Paitsi tietysti jos liikennemerkit osoittavat toisin tai autoilija on kääntymässä.

Tietääkseni sen pyörätien ei tarvitse edes jatkua toisella puolella. Riittää kun se suojatien merkinnöillä varustettu laitos on pyörätien jatkeena eli suoraan pyörätietä ajamalla (kääntymättä) päätyy sinne viivoitukselle, silloin on kyseessä pyörätien jatke vaikka merkintä olisi suojatiemerkintä ja pyörätie ei jatkuisi toisella puolella. Näin toistaiseksi, tulevaisuudessa näissäkin maalaukset vaihtuvat jollain aikataululla pyörätien jatkeen virallisiksi maalauksiksi.
Nyt: Ford Kuga PHEV - puoli vuotta sähköttä
ex-vag:
  Ateca 1.4 TSI 4Drive DSG6 MY 2017 (7,3 l/100km)
  Octavia Scout 2.0 TDI DSG6 MY 2011 (6,2 l/100km)
  Golf VI 1.4 TSI 90kW DSG7 MY 2010 (6,3 l/100km)

Golfauto

Joku semmonen AKA-1 rekkarinen audi (erikoinen rekkari muuten niin muistin helposti) päätti ihan tossa ytimessä suorittaa oikealta ohituksen bussikaistan kautta ja luonnollisesti kovat ylinopeudet päälle. Siellä se sitten odotteli hetkenpäästä ratikkakiskoilla kääntymistä vasemmalle (paikassa mistä ei saanut kääntyä vasemmalle). Ei mitään ihan vahingossa tehtyjä 'mokia' vaan ihan kunnon sika kyseessä ja sioistakin mieluiten sellainen mutainen vanha ruma sika, eikä mikään kiva pikkupossu.

fish

Miten vaan asiaa kääntää, lapsella on aina erityisasema liikenteessä.

Vaikka olisi kuinka autoilijan etuajo-oikeus, päälleajotilanteessa autoilija on lähtökohtaisesti aina syyllinen.

Ennen kuin vastaväittäjät hyökkäävät, tämä on ihan entisentyön kautta nähty ja todettu.
Touran 1.6 TDI DSG7

Poni

Lainaus käyttäjältä: fish - 06.09.14 - klo:11:18
Miten vaan asiaa kääntää, lapsella on aina erityisasema liikenteessä.

Vaikka olisi kuinka autoilijan etuajo-oikeus, päälleajotilanteessa autoilija on lähtökohtaisesti aina syyllinen.

Ennen kuin vastaväittäjät hyökkäävät, tämä on ihan entisentyön kautta nähty ja todettu.

Eihän tätä kukaan ole kieltänytkään.
Mielesstäni enemmän on kyse siitä, että jos lapsi saa pienestä pitäen touhuta liikenteessä miten vaan ja kaikki väistää,
niin kuinka vaikeaa on saada se vääränlainen päähänpinttymä ajettua sieltä pois.
Tuloksena aikuinen vainaa, tai pahimmassa tapauksessa vainaa jo lapsena.

Siis, edelleen, opettakaa lapsenne toimimaan liikenteessä oikein,
tai mikä vielä parempi, järkevästi.

fish

Lainaus käyttäjältä: Poni - 06.09.14 - klo:11:36
Eihän tätä kukaan ole kieltänytkään.
Mielesstäni enemmän on kyse siitä, että jos lapsi saa pienestä pitäen touhuta liikenteessä miten vaan ja kaikki väistää,
niin kuinka vaikeaa on saada se vääränlainen päähänpinttymä ajettua sieltä pois.
Tuloksena aikuinen vainaa, tai pahimmassa tapauksessa vainaa jo lapsena.

Siis, edelleen, opettakaa lapsenne toimimaan liikenteessä oikein,
tai mikä vielä parempi, järkevästi.
No, jos lapsi saa touhuta liikenteessä miten vaan, niin kasvatuksessa on vikaa.

Aiemmin mainittu lapselle tööttääminen on hyödytöntä, koska ei lapsi ymmärrä mistä on kyse.

Pyörällä liikkumisen säännöstö on niin vaikea, että en itsekään osaa niitä. Vaikka olen ihan työkseni joskus niitä tulkinnut. Minä, aikuinen ihminen. Mitenkäs sitten lapsi?

"Pyörätien jatke" on outo käsite, jota ei varmaan kovin moni suomalainen osaisi määritellä. Ei, vaikka sillä on erittäin suuri merkitys väistämissääntöjen suhteen:

Jos suojatie on pyörätien jatke, saa ajoradan ylittää pyörällä. Suojatie ja pyörätien jatke voi vielä  olla merkattuna pelkästään suojatieraidoituksella. Kävelijälle muun liikenteen on annettava suojatiellä esteetön kulku, mutta pyöräilijän on väistettävä muita, paitsi jos kyseessä on pyörätien jatke.

Lempikohtani edellisestä on tuo "pyörätien jatke voi olla merkattuna pelkästään suojatieraidoituksella". Milläs sen autosta arvaa, että pitääkö ajaa päälle vai väistää? Helpompaa olisi vaan antaa reilusti tilaa suojatietä ylittävälle, oli se sitten jalankulkija tai pyöräilijä.

Itse muuten teen niin, että hyppään fillarin selästä jalaksi juuri ennen suojatietä. Ei jää maksajasta epäselvää.
Touran 1.6 TDI DSG7

dosetti

Meinasi käydä kehnosti, tosin ehkä melko lievästi, kun pyöräilin suojatien yli. Mummeli kääntyi risteävälle tielle eli sille, jonka ylitin. Olen käsittänyt, että autoilijan pitäisi väistää minua, koska on kääntymässä ja pyörätie suojatien molemmilla puolilla. Liekö edes tajusi, että pyöräilijä jarrutti aika voimaperäisesti 10cm ennen autoa pysähtyen siinä suojatien päällä.

Piti ihan tarkistaa väistämissäännöt lenkin jälkeen ja tuossa tilanteessa olisi autoilijan pitänyt väistää minua. Mutta noin muuten nuo väistämissäännöt, onhan nuo aika sekavat ja epäkäytännölliset. Toinen esimerkki samalta lenkiltä kun rullasuksilla tuli melkoista haipakkaa vastaan alamäkeen mutkan takaa, minä poljin hiki hatussa ajoradan oikeaa reunaa. Siinäkin tuli muutamat halleluja aamenet väistäessä.. Ja siis siinähän sukseilija oli aivan oikeassa reunassa eli vasemmassa kun on jalankulkija  :o

qwerty

Lainaus käyttäjältä: fish - 06.09.14 - klo:14:58
No, jos lapsi saa touhuta liikenteessä miten vaan, niin kasvatuksessa on vikaa.

Aiemmin mainittu lapselle tööttääminen on hyödytöntä, koska ei lapsi ymmärrä mistä on kyse.

Pyörällä liikkumisen säännöstö on niin vaikea, että en itsekään osaa niitä. Vaikka olen ihan työkseni joskus niitä tulkinnut. Minä, aikuinen ihminen. Mitenkäs sitten lapsi?

"Pyörätien jatke" on outo käsite, jota ei varmaan kovin moni suomalainen osaisi määritellä. Ei, vaikka sillä on erittäin suuri merkitys väistämissääntöjen suhteen:

Jos suojatie on pyörätien jatke, saa ajoradan ylittää pyörällä. Suojatie ja pyörätien jatke voi vielä  olla merkattuna pelkästään suojatieraidoituksella. Kävelijälle muun liikenteen on annettava suojatiellä esteetön kulku, mutta pyöräilijän on väistettävä muita, paitsi jos kyseessä on pyörätien jatke.

Lempikohtani edellisestä on tuo "pyörätien jatke voi olla merkattuna pelkästään suojatieraidoituksella". Milläs sen autosta arvaa, että pitääkö ajaa päälle vai väistää? Helpompaa olisi vaan antaa reilusti tilaa suojatietä ylittävälle, oli se sitten jalankulkija tai pyöräilijä.

Itse muuten teen niin, että hyppään fillarin selästä jalaksi juuri ennen suojatietä. Ei jää maksajasta epäselvää.

Tässä pyörätienjatkeen väistämissäännöt, kun pyöräilijä ylittää ajoradan ajamalla polkupyörällä:

Pyörätieltä tuleva pyöräilijä saa ajaa tien yli pyörätien jatketta pitkin, mutta hänen on väistettävä sekä oikealta että vasemmalta tulevaa ajoradan muuta liikennettä. Autoilijan tai motoristin puolestaan on väistettävä, kun hänellä on liikennemerkillä osoitettu väistämisvelvollisuus tai hän on kääntymässä pyörätien jatkeen yli.

Ei luulisi olevan liian monimutkainen sääntö?

Polokari

Aikoinani paljonkin pyöräilleenä ehkä voin antaa oman "tyylini" julkisuuteen:
En koskaan aja risteykseen jossa on muuta liikennettä, risteyksistä ajoin aina kun ei ollut muuta liikennettä, riippumatta liikennevalojen väristä...
Koskaan ei ollut vaaratilanteita autojen kanssa enkä koskaan joutunut mihinkään ongelmiin tämän epäortodoksisen käyttäytymisen vuoksi!

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy