"Kunnioitettavia" suorituksia liikenteessä

Aloittaja makelja, 22.12.11 - klo:13:39

« edellinen - seuraava »

Arcca

Lainaus käyttäjältä: Duello - 02.06.14 - klo:22:26
Tänään sattui kyllä erikoisin episodi tienpäällä... Olin ajamassa klo 19 aikaa Turuntietä Helsinkiin päin, kun ennen Tuomarilan liittymää huomasin kuinka edessä olevat painavat jarrua pitkän matkaa. Eteenpäin päästyä huomasin että kiihdytyskaistan alussa oli isompi perheauto (Renault Scenic tms) keula kohti kiihdytyskaistaa ja vastaantulevaa liikennettä. Kuski yritti kääntää autoa luultavasti oikeinpäin, mutta peruutteli moottoritielle katsomatta, meinasi Golfista lähteä keulan oikeapuoli mukaan ellen olisi väistänyt. Tilannetta vaikeutti viereisen kaistan liikenne jossa kuskit tuntuivat olevan yhtä hämillään kuin minä.

Tienpinta oli vain hieman märkä kun tihkusadetta oli tullut n. 30 min aiemmin ja aloin miettimään kuinka auto oli päätynyt näin ja miksi kuljettaja peruuttelee sokeasti kaistalle ??? Liitteenä kuva havannoillistamaan tilannetta.

Arvaukseni: Tullut sieltä rampista, todennut että "täähän menee helsinkiin, apua", ja alkanut vekslailemaan niin että ajaisi nokka edellä takaisin rampista vastoin liikennesuuntaa.
Tämmöstä paniikkiporukkaa ilmeisesti on.
Tosin olin 80 luvulla ihan tilauslinja-auto ammattikuskin (?) kyydissä, joka peruutti Kehällä oikeaa kaistaa taaksepäin kun ajoi ulosmeno rampin ohi.

Sitten on tietty mahdollista dementia/alzheimer potilaat jotka ei muista minne oli menossa, ja missä ollaan.
VW ID.4 Pro Elegance 4MOTION -24

KKi

#2071
Pari päivää sitten sattui aika värikäs Espoon kierros kohdalleni, kun olin kokeilemassa kilpailevan merkin nuhapumppu dieseliä. Ensin eräissä valoissa kimmahti punaisten päällä ollessa viereen moottoria huudattamaan valkoinen Scirocco. No lähdin sitten vähän ripeämmin liikkeelle, ja em. auton kuski pillastui täysin, kun ei heti vähän liukkaan kelin (pientä vesisadetta) vuoksi saanut autoaan liikkeelle. Keulan pomppiminen tiessä kyllä kuului minulle asti. Kolmosella sitten kaveri räväytti ohi sellaista vauhtia 60 alueella, että varmaan palaisi auton rattiin vasta ensi vuoden alussa, jos siihen tutkapartio olisi tullut paikalle.

Ilmeisesti sitten takana ollut Volvo XC60 kuski hyytyi vielä enemmän, kun jäi niissä valoissa jonnekin kaukaisuuteen. Hän nimittäin liimautui seuraavalla kehätiellä aivan takapuskuriin kiinni, ja, kun sitten olin vielä ohittamassa rekkaa (rekalla ja minulla oli mielestäni ihan riittävät nopeudet taulussa jo rajoitukseen verrattuna) paloi Volvolta käämi totaalisesti vuorostaan. Kaveri vetäisi  aivan yht'äkkiä parin kaistan yli oikealle poikeavalle rampille ja kiskaisi ohi sekä minusta että rekasta ja vielä suoraan sen rekan eteen siitä rampilta. Vauhtia oli jälleen varsin kunnioitettavasti.

No tässä vaiheessa ajattelin, että jokohan ne päivän "Fittibaldit" olisi jo nähty, mutta ei. Pääsin Turunväylälle siihen kuuluisaan 60:n tietyökohtaan, ja paikkahan oli täynnä poliiseja...3 maijaa ja pari moottoripyörää. Ajattelin, että ovat lukeneet palstaa ja alkaneet jakamaan sakkoja :) Yksi maija oli Helsinkiin menevällä oikealla kaistalla poikittain. Liikenne luonnollisestikin eteni hyvin hiljaa siinä vaiheessa. No syy hämmennykselle löytyi, kun ohtin maijan. Siinähän oli sitten uusi/uuhdehko BMW coupe kiskaistu takapuoli edellä kaiteeseen. Tuli kyllä mieleen, että mitä ihmettä! No ei kai siinä muuta syytä voinut olla kun, että oli pistetty ajonvakautukset pois päältä ja vähän "polkaistu" - ja tietenkin siinä nopeusrajoituksen kohdalla. Tai sitten autoon on tullut vaan joku patologinen tekninen vika....

Ei Espoossakaan ihan näin paljon tapahtumia joka 10 minuutin aikana satu yleensä, mutta näin tällä kertaa.

calculus

Tänään hieman hätkäytti Turunväylällä, kun ajelin aamupäivällä Helsingin suuntaan 2-tien ja Veikkolan liittymien välillä. Ohitin rekan 125 mittarinopeudella ja kun olin palaamassa takaisin oikealle kaistalle, joku veti kyykkypyörällä vähintään 180 vauhdilla oikealta pientareen kautta ohi. :o Onneksi tein vielä varmistusvilkaisun oikeaan sivupeiliin, vaikkei siellä ketään pitänyt liikennesääntöjen puitteissa ollakaan törmäyskurssilla... Kaveri jatkoi samalla tyylillä ja vähintään samalla nopeudella niin, että katosi horisonttiin hyvin nopeasti. Toivottavasti tappaa tuolla tyylillä vain itsensä eikä vahingoita sivullisia.

Polokari

Nojoo tässä kesän alussa näkee aina noita laitumelle päässeitä vasikoita (iästä riippumatta)
Toivottavasti ne rauhoittuu ennenkuin kohdalle osuu ns. "oikea tilanne"

sambolo

No sama pätee kyllä autoihin keväällä kun tiet on sulat ja alkaa ensimmäisillä kesärenkaat olemaan, kehä I on kuin mikäkin monacon katurata :D
Octavia RS III
Ex vag:
5F Leon 1.4 tsi style
08 Leon TDI FR
07 Ibiza FR

Janneh

Nordean omistama VW Touareg rek. nro ATU-56 Tampereelta Toijalaan.. Aivan järkyttävä pelleilyä motarilla. Kaveri tuli rampilta ja hiljaista nopeutta eteeni vasemmalle kaistalle. Tuttuun tyyliin ilmoitin olemassaolostani pitkillä valoilla koska jouduin hiljentämään selvästi nopeuttani. Tämä oli ilmeisesti liikaa koska kaveri painoi jarrua. Jarrupelleilyn jälkeen muutama sata metriä ajoa lievästi pientareen puolella niin että hiekka ja pikkukivet pöllysi.

Ihan onnistunut road rage sinänsä, mutta on herkät kierteet jos jengat menee peilissä välkkyvistä pitkistä valoista. Sanokaa terveisiä jos on tuttuja. Ã,,äliö

Arcca

Lainaus käyttäjältä: Janneh - 08.06.14 - klo:12:47
Tuttuun tyyliin ilmoitin olemassaolostani pitkillä valoilla koska jouduin hiljentämään selvästi nopeuttani.

Pakko kysyä, että mitä halusit viestiä valojen vilkuttamisella?

VW ID.4 Pro Elegance 4MOTION -24

Patomursu

Lainaus käyttäjältä: Arcca - 08.06.14 - klo:15:17
Pakko kysyä, että mitä halusit viestiä valojen vilkuttamisella?

Että kun kaistaa vaihdetaan niin tulee sovittaa vauhti sen mukaisesti? olisikohan näin
Kahta en vaihda, merkkiä ja vaihdetta.

kt

Lainaus käyttäjältä: Janneh - 08.06.14 - klo:12:47
Nordean omistama VW Touareg rek. nro ATU-56 Tampereelta Toijalaan.. Aivan järkyttävä pelleilyä motarilla. Kaveri tuli rampilta ja hiljaista nopeutta eteeni vasemmalle kaistalle. Tuttuun tyyliin ilmoitin olemassaolostani pitkillä valoilla koska jouduin hiljentämään selvästi nopeuttani. Tämä oli ilmeisesti liikaa koska kaveri painoi jarrua. Jarrupelleilyn jälkeen muutama sata metriä ajoa lievästi pientareen puolella niin että hiekka ja pikkukivet pöllysi.

Ihan onnistunut road rage sinänsä, mutta on herkät kierteet jos jengat menee peilissä välkkyvistä pitkistä valoista. Sanokaa terveisiä jos on tuttuja. Ã,,äliö

No jospa VAG-moottori alkoi korkkaamaan rampilla ja DSG heitteli vaihteille viimeisiään. Halusi sitten pois toisten jaloista penkalle, jossa kone taas heräsi ja sai kaasusta tarpeekseen ja niin meno jatkui hoiperrellen....
Foorumilla jo vuodesta 2009.  Ateca vm21 150hv,  Citigo robot

Janneh

Lainaus käyttäjältä: Arcca - 08.06.14 - klo:15:17
Pakko kysyä, että mitä halusit viestiä valojen vilkuttamisella?

Kirjoitin sen tuohon jo. En usko että road rage olisi ollut yhtään sen laimeampi jos olisin käyttänyt äänimerkkiä valomerkin sijaan. Itse en ainakaan vaihda kaistaa kenenkään eteen jos huomaan peilistä että takaa tulevalla on selvästi kovempi nopeus. Ja jos sen vahingossa tekisin niin en kyllä aloittaisi mitä jarrushowta, puhumattakaan tästä tahallisesta pientarelle ajosta

Kennedy

Eikö olisi ollut helpompaa selkeästi kovemmalla nopeudella siirtyä vasemmalle ja mennä ohi?
300ZX
Passat Variant 2013

Janneh

Lainaus käyttäjältä: Kennedy - 08.06.14 - klo:16:16
Eikö olisi ollut helpompaa selkeästi kovemmalla nopeudella siirtyä vasemmalle ja mennä ohi?

Selitin asian ehkä huonosti mutta olin jo vasemmalla kaistalla.. Kaveri tuli siis rampilta vasemmalle kaistalle eteen koska oikealla kaistalla oli myös liikennettä edempänä

Arcca

Lainaus käyttäjältä: Janneh - 08.06.14 - klo:16:00
Kirjoitin sen tuohon jo. En usko että road rage olisi ollut yhtään sen laimeampi jos olisin käyttänyt äänimerkkiä valomerkin sijaan.

Eli ilmeisesti et halunnut muuta kuin osoittaa mieltä toisen käyttäytymistä. Toisin sanoen mitään rationaalista syytä valojen vilkauttamiseen ei ollut, vain halu osoittaa että toinen tunaroi.

No joo, kunhan kirjoittelen lämpimikseni. Ymmärrän kyllä että se harmittaa, kun joku tumpeloi eteen.
Halusin hieman pöyhäistä ajatusta että jos itse provosoi ja sitten toinen reagoi voimakkaasti niin onko se toinen erittäin suuri ääliö....
VW ID.4 Pro Elegance 4MOTION -24

Asterion

Lainaus käyttäjältä: Janneh - 08.06.14 - klo:16:00
Kirjoitin sen tuohon jo. En usko että road rage olisi ollut yhtään sen laimeampi jos olisin käyttänyt äänimerkkiä valomerkin sijaan. Itse en ainakaan vaihda kaistaa kenenkään eteen jos huomaan peilistä että takaa tulevalla on selvästi kovempi nopeus. Ja jos sen vahingossa tekisin niin en kyllä aloittaisi mitä jarrushowta, puhumattakaan tästä tahallisesta pientarelle ajosta

Tuo kivien heitto pientareella ajamalla on jopa erittäin  luovaksi luettava  jäynä, kertoo että kaveri tuskin teki sitä ensimmäistä kertaa.

Janneh

Tiesi ihan varmasti mitä teki, ja kieltämättä teki sen hyvin.

VAGkilainen

Tulihan käytyä täältä maalta oikein Hesassa pikareissu työn takia.
Mikä helv....ti noita motarilla ajajia vaivaa? Mennessä jo ihmettelin touhua mutta tullessa oli aikaa seurata vähän tarkemmin suomalaista liikennekulttuuria. Kehältä kun pääsin 3-tielle juuri sopivasti 16:30 aikoihin niin totesin että vasen kaista linnoitettu täyteen, oikealla huomattavasti enemmän tilaa. No samaa vauhtia siinä sitten rauhassa ajelin ja kun alkoi 120 rajoitus niin pisti silmään parin auton tai paremminkin kuljettajan käytös. Nämä sankarit ajoivat koko ajan vasenta kaistaa toisistaa n. 300m väleillä ( toisistaan varmaan tietämättöminä) mutta oli hyvä seurata. Toinen hyvinkäälle asti ja toinen johonkin hämeenlinnan nurkille. Ja taivaan tosi, koko ajan vasemmalla. Nopeus n. 120 eli aiheuttivat mielenkiintoisia oikealta ohituksia koska näkyy olevan yleinen maan tapa on tuo n. 125-128km/h motarilla...  :o :(. Ei helvetti mikä tätä porukkaa vaivaa, aivokuolleet ovat näköjään saaneet ajokortteja. Onneksi ei tarvii usein tuota väliä ajaa! Olisi ollut helppoa siirtyä oikealle kaistalle koska oli tilaa monessa kohtaa satoja metrejä. Vai saako jostain lunastaa lupia vain vasemman kaistan ajoon? :P Ja tästä kommentista saa sitten ihan vapaasti suuttua jos huvittaa...
Ei matka tapa vaan vauhti. Pätee liikuntaan ja autoiluun.

Skoda Octavia Combi 2,0 TDI 184 4x4 RS

d_harry

Lainaus käyttäjältä: Janneh - 08.06.14 - klo:12:47
Nordean omistama VW Touareg rek. nro ATU-56 Tampereelta Toijalaan.. Aivan järkyttävä pelleilyä motarilla. Kaveri tuli rampilta ja hiljaista nopeutta eteeni vasemmalle kaistalle. Tuttuun tyyliin ilmoitin olemassaolostani pitkillä valoilla koska jouduin hiljentämään selvästi nopeuttani. Tämä oli ilmeisesti liikaa koska kaveri painoi jarrua. Jarrupelleilyn jälkeen muutama sata metriä ajoa lievästi pientareen puolella niin että hiekka ja pikkukivet pöllysi.

Ihan onnistunut road rage sinänsä, mutta on herkät kierteet jos jengat menee peilissä välkkyvistä pitkistä valoista. Sanokaa terveisiä jos on tuttuja. Ã,,äliö

Tahtomattani tiedän tämän teiden ritarin, en onneksi tunne. Enkä vie terveisiä, sen verran epävakaata on kaverin käytös. Kyseinen sininen Touraeg seisoo, silloin kun ei ole kiusan teossa tien päällä, samalla isohkolla parkkipaikalla kuin omani, suuressa etelä-tamperelaisessa lähiössä, jossa sijaitsee mm. Poliisikoulu.

Huomasin tälläisekin autoilijan olevan olemassa vuonna 2010, kun Jouluaaton aattoiltana tämä kaveri meinasi ajaa perheeni päälle erään kerrostalon pihassa. Koukkasi suoralta ajolinjalta lämä tiskissä suoraan kohti, tällöin autona vielä musta Tiguan. Yletyin kättä ojentamatta koputtamaan helposti auton sivuikkunaan ja tästä kaveri riemastui ja tuli nyrkit ojossa ja pää punaisena huutamaan kaikkea mitä sylki suuhun tuo. Nokkapokalle asti ei päästy.

Suhteellisen harvinaisena autona ja rekkarin perusteella auto on helppo pongata liikenteestä, ja monenlaista temppua onkin ollut tarjolla. Esim. liikennevaloissa jarru on herkällä ja jonoa pidätellään perässä siten että, perässä tulevat jäävät odottamaan seuraavia vihreitä. Tai liikenneympyrässä tai kadulla ajetaan etanavauhtia, jos muita autoja on perässä. Jos ei ole, niin eteneminen on normaalia. Liikennevaloista lähtiessä kaverin pitää ohittaa kaikki edellä olevat kaistalta toiselle poukkoilemalla ja sillä vauhdilla että kaupunkialueella todennäköisesti lähtisi kortti kuivamaan, jos tutka olisi puskassa. Jne. Olen myös onnistunut sivusta seuraamaan kun, kaveri huutaa muuttamassa oleville ihmisille siitä että muuttoauto on pihassa. Kaikkia se leipä elättää....

Asterion

Lainaus käyttäjältä: d_harry - 12.06.14 - klo:07:38

No huh huh!  :o :o Sairashan tuo on, siis oikeasti sairas.

UniCue

Hmmm... olisi mielenkiintoista seurata mitä käy käyn tuo kohtaa toisen samanlaisen tien päällä.

Korvaton

Lainaus käyttäjältä: UniCue - 12.06.14 - klo:18:27
Hmmm... olisi mielenkiintoista seurata mitä käy käyn tuo kohtaa toisen samanlaisen tien päällä.
Sitä saa mitä tilaa  ;D
Veikkaan että luikkii tiquanillaan karkuun kun tulee eka mikä avaa äänijänteensä.

Polokari

Lainaus käyttäjältä: d_harry - 12.06.14 - klo:07:38
Tahtomattani tiedän tämän teiden ritarin, en onneksi tunne. Enkä vie terveisiä, sen verran epävakaata on kaverin käytös. Kyseinen sininen Touraeg seisoo, silloin kun ei ole kiusan teossa tien päällä, samalla isohkolla parkkipaikalla kuin omani, suuressa etelä-tamperelaisessa lähiössä, jossa sijaitsee mm. Poliisikoulu.

Huomasin tälläisekin autoilijan olevan olemassa vuonna 2010, kun Jouluaaton aattoiltana tämä kaveri meinasi ajaa perheeni päälle erään kerrostalon pihassa. Koukkasi suoralta ajolinjalta lämä tiskissä suoraan kohti, tällöin autona vielä musta Tiguan. Yletyin kättä ojentamatta koputtamaan helposti auton sivuikkunaan ja tästä kaveri riemastui ja tuli nyrkit ojossa ja pää punaisena huutamaan kaikkea mitä sylki suuhun tuo. Nokkapokalle asti ei päästy.

Suhteellisen harvinaisena autona ja rekkarin perusteella auto on helppo pongata liikenteestä, ja monenlaista temppua onkin ollut tarjolla. Esim. liikennevaloissa jarru on herkällä ja jonoa pidätellään perässä siten että, perässä tulevat jäävät odottamaan seuraavia vihreitä. Tai liikenneympyrässä tai kadulla ajetaan etanavauhtia, jos muita autoja on perässä. Jos ei ole, niin eteneminen on normaalia. Liikennevaloista lähtiessä kaverin pitää ohittaa kaikki edellä olevat kaistalta toiselle poukkoilemalla ja sillä vauhdilla että kaupunkialueella todennäköisesti lähtisi kortti kuivamaan, jos tutka olisi puskassa. Jne. Olen myös onnistunut sivusta seuraamaan kun, kaveri huutaa muuttamassa oleville ihmisille siitä että muuttoauto on pihassa. Kaikkia se leipä elättää....
Tommosesta pitäisi saada videopätkää, niin ehkä tämänkin hepun saisi hoitoon. Minne se ilman muuta kuuluisikin. Tai pienempikuluinen ratkaisu olisi ottaa ainakin auto pois.

Tourano

2014 Toyota LandCruiser 150 & Passat Variant TDI... ja jokunen muu.

Polokari

Lainaus käyttäjältä: Tourano - 13.06.14 - klo:21:04
Tästä oli aiemmin juttu syytevaiheessa,  nyt on tuomio luettu.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061318404706_uu.shtml
No joo... Miten toi ei nyt hirveesti rauhoita?...
Tai ehkä mä vaan olen liian herkkä  ::)

sambolo

Tänään kehä I itään päin, tiguan ajoi oikeata kaistaa, vihdin liittymästä tuli mondeo joka ajoi omaa liittymäkaistaa suoraan, kun mondeo oli tiguanin kohdalla tiguan melkein pysähtyi kehälle ja odotti että mondeo meni ohi(omalla kaistallaan), ihme ettei kukaan perään ajanut.
Octavia RS III
Ex vag:
5F Leon 1.4 tsi style
08 Leon TDI FR
07 Ibiza FR

Janneh

https://www.facebook.com/photo.php?v=10203750848042099

Kyllä näitä aina joskus videollekkin saadaan.. Tänään tapahtunut.. Video ei ole minun kuvaamani

VWonderman

Very Odd Looking Vehicular Object
(•_•)

pekus

#2096
Tässä eräs sattumus turun ohikulkutiellä... Skodakuskilta kunnioitettavaa toimintaa... Siis ilman lainausmerkkejä! Vahinkojahan sattuu, sille ei voi mitään...
Facesta bongattu...
https://www.youtube.com/watch?v=xMpHZEsC__E
Miksikö tämä tänne... No siksi, kun tämä ketju on ollut niin hiljainen viimeaikoina ja kyseessähän taitaa olla aito räsäkuski...  :)
Citigon potentiaalisia käyttäjiä ovat ns. "harmaat pantterit". Nämä käyttäjät ovat kustannustietoisia ja heillä on käytännöllinen suhtautuminen autoiluun, mutta he vaativat autoltaan mm. laatua, käytännöllisyyttä, designia ja turvallisuutta.

Riku Rassi

Turussa tapahtuu... Olin tuossa viikolla odottamassa Pansiontien valoissa ja kun valo vaihtui vihreäksi, niin samalla hetkellä sataman suuntan hurahti Pohjanmaalta kotoisin olevan kuljetusliikeen rekka hurahti ohi. Okei, eihän rekka pysähdy ihan pienellä matkalla, joten annettakoon se anteeksi. Ne kaksi henkilöautoa, jotka menivät rekan perässä ohi, niin varmasti olisivat ehtineet pysähtyä.
A lawyer with his briefcase can steal more money than a hundred men with guns

Tourano

Tänään oli moottoritiellä melko ripeitä matkailuvaunuja ja -autoja. Välillä ei ohittamiseen riittänyt navigaattorin mukaan todellinen 120 km/h nopeus.

Tuntui siltä kuin olisi vauhti alkanut kiihtyä kun siirryin vasemmalle kaistalle... ???

+120 km/h nopeudella eteneviä tavarankuljetusperävaunu-henkilöauto-yhdistelmiä ei edes jaksanut ihmetellä. Siinä sai 'muulit' kyytiä.

2014 Toyota LandCruiser 150 & Passat Variant TDI... ja jokunen muu.

jopo

Taas Skoda ja jarrut. Ikävä tapaus. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014070718470873_uu.shtml
(Mikäli silminnäkijähavainnot pitävät kutinsa).

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy