quattrot

Aloittaja Tuuliviiri, 29.11.09 - klo:14:15

« edellinen - seuraava »

Tuuliviiri

Siellä täällä seikkailtuani pääsin jälleen siihen oikeaan paikkaan, jonne voin perustaa quattrohuoneen. Mikäs seikkaillessa, kun quattro huolehti perille pääsystä.

No niin. Toivomus olisi, että ainakin quattron omistajat kirjoittelisivat tänne kokemuksiaan quattroilusta. Omasta mielestäni Audia ei ole ilman quattroa. Yhtä lailla väitän, että Bemaria ei ole ilman takavetoa. Siinä se. Kokemus on osoittanut, että jos kutsua laajentaa kaikkia nelivedon omistavia tai sellaisesta haaveilevia kattavaksi, syntyy oikein hyvää väittelyä, toki asialliseen sävyyn. Miksi turhaan hermostua, koska antakaamme käytännön osoittaa, mikä nelivetotekniikka on parasta. Juuri käytännön kokemuksia, eikä ennakkoluuloja, tänne juuri kaivataankin.

Oma autoilukokemukseni ovat hieman muuttuneet quattron ostamisen ja omistamisen myötä. Rehellisesti sanottuna, en voisi kuvitella enää omistavani vajaavetoista tai sanotaanko niin, että jotain muuta, kuin quattroa. On se vaan niin hyvä peli.

Siis kaikille tervetuloa tähän huoneeseen! :D

Tuuliviiri

Porukkaa on lampannut huoneeseen, mutta samalla vauhdilla huoneesta poiskin. :o Joskus on ihan hyvää olla yksinkin. Voipi ajatella hieman syvällisemmin. Mutta sitten tulee ongelmia, kun alkaa väitellä itsensä kanssa. Pulassa on, jos vieläpä suuttuu itselleen.  :-X Pahin skenaario on se, että suuttumus ilmenee lopulta fyysisenä aggressiona.  :'(

No niin, satuilut taas sikseen. Ettei vaan olisi käynyt niin, että Tos olisi luikastellut Golffillaan pöhelikköön, kun ei ole herraa näkynyt. Ja sitten vieläpäs vanha herra LoCal, joka ilmeisemmin on vetäytynyt testaamaan uutukaista ajokkiaan. Hyvä niin.

Mutta jotakin sitten quattroista: Mihinkäs suuntaan hyvää voi vielä kehittää? Mitä puutteita nykyisessä tekniikassa on? Visioikaamme yhdessä!

Tulevaisuudessa vakioquattroihin tuleepi takuulla se sport differential. Mutta miten sitten itse Torsenia sitten voisi kehitellä?


VWonderman

Vastaus: keventää sitä!  ;D

Ei se Tos (r) varmaankaan oo pöpelikössä, yrittää vaan saada peltovolvoa toimimaan...
Very Odd Looking Vehicular Object
(•_•)

Jii74

A4 quattroa erehtynyt koeajamaan viime talvena useamman kerran ja tämänkin talven etelän lumilla olen ehtinyt sellaisella pöllyyttämään.
On alkanut quattro-kuume vakavasti oireilemaan ja tohtori sanoi että vanhojen merkkien mukaan rokotteet persaukisille quattron ostajille jaetaan vasta helmikuussa, jos jaetaan.
Audi A4 Allroad Quattro 2.0 TDI -18

Jyri

Jaa-a missäs ne on, meinaan lumet tältä talvelta etelässä meinaan?
Mitenkäs se muuten on onko kaikissa Audeissa oikea Quattro, vai oliko niin että jossain on konsernilainattuna 4-motion eli Haldex (A3?)

lq

#5
Oikea quattro? Onko Audi ylipäätään Audi etuvetoisena tai alle 100k eur maksavana...

Eikös Audi käytä jotain ainakin neljää erilaista nelivetototeutusta: A3/TT Haldexia, A4/A6/A8 Torsenia, Q7 jotain Borg-Warnerin keksintöä ja R8 viskoa? Ja mitä muita malleja niitä nyt onkaan.

Itse olen ajellut vain tuolla 2010 A3:lla ja siinä ilmeisesti olevalla Haldexin IV -versiolla ja sen erittäin kelvolliseksi todennut.

Jii74

Lainaus käyttäjältä: Jyri - 01.12.09 - klo:01:23
Jaa-a missäs ne on, meinaan lumet tältä talvelta etelässä meinaan?
Ne quattro koeajot varataan säätiedotusten mukaan, tulihan tuota lunta marraskuun alussa päivänä parina ;)
Audi A4 Allroad Quattro 2.0 TDI -18

Tuuliviiri

quattro on quattro, kun siinä on Torsen. Noin ajattelen minä. Totta on myös se, että on olemassa muitakin hyviä nelivetojärjestelmiä.

Kyllä quattrolla on hyvä ajella, oli sitten suvi taikka talvi. Jos ei muuta keksi, niin käypi soralla fiilistelemässä. Oikein hyvä paikka on myös sopivan syvä ja mutainen alusta. Hiekkarannalla fiilistelyä kehoitan välttämään.


Tuuliviiri

Onko Audi ylipäätään Audi etuvetoisena tai alle 100k eur maksavana...

No ei ainakaan ilman quattroa.  ;)

Tuuliviiri

Tänään tuli vajaavetoisille Audi B8-kuskeille kylmää kyytiä Tuulilasissa, kun Seat voitti sen testissä. Mikä onni, että ajelen quattrolla ja sen takavetopainotteisella nelivedolla, jonka ajettavuus on todella hyvä. :D Testissä ei nimittäin kehuttu B8:n ajettavuutta täydellä kuormalla. Itsellä kokemuksia quattrosta sateisella säällä, moottoritienopeudessa, täydessä kuormassa ja boksi vielä katolla. Oli niin saakelin hyvää ajaa ja suhauttaa läpi lätäköiden.

ma1ja

Terve Tuuliviiri!
Olen tietoisesti vältellyt tätä huonetta, sillä kotona saa aika-ajoin kuulla luentoja eri nelivetojärjestelmistä ja vaikka suurin osa jutuista menee toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos niin kai minut on siinä sivussa aivopesty torsenkannattajaksi. Vaikka kyllä minä sen TT:n ottaisin torsenittomanakin jos joku sellaisen minulle lahjoittaisi. Ja toisaalt pitää kyllä ihailla subarupoikia keskittymisestä pelkkiin nelivetoihin.
Mutta mistä täällä voisi keskustella?
Miten houkuttelisit naisesi huimille quattro-testiajeluille, eli mitä voisit luvata naiselle vastineeksi ajoseurasta hiekkakuopalle?
Niin se vaan menee.

ma1ja

Ai niin ja tuo lisko....Huomasin vain syksyllä liikkeessä komean perän ja nappasin siitä tuon kuvan. Kun tarkkaan katsoo niin eihän siinä edes ollut kunnon kilpiä. Omaan autooni en tarroja ota. Ei siis uvag-tarroja minulle!
Niin se vaan menee.

Tuuliviiri

LainaaMiten houkuttelisit naisesi huimille quattro-testiajeluille, eli mitä voisit luvata naiselle vastineeksi ajoseurasta hiekkakuopalle?

Jos on kunnon tuote alla ja kahvia ja pullaa tarjolla, niin eikö noilla eväillä saa jo houkuteltua testiajolle? Eri asia ovat Bemari- ja Mersu-miehet, joiden auto ei houkuttele tarpeeksi, jotka näin ollen joutuvat turvautumaan suurempiin houkutuksiin.

quattro-mies ei ulkoisia apuja kaipaa.  :P


ma1ja

Hmm, no kieltämättä  tietty itsevarmuus miehessä on kyllä vastustamatonta!  ;)
Niin se vaan menee.

JiiÄssä

#14
Kohta taas kunnon quatttttrokelit käsillä! lappais nyt kunnolla sitä lunta..  8)












Kuus viimestä talvia quattroilua takana... nyt sitte talvirattaa alle ja möyryyttään pitkin hankia scoutilla..  ::)   vähän eppäilyttää, mutta kaikkeenhan tottuu.. vissiinki!  ;D








LUNTA!

hildebad

Oma quattro on seisonnassa odottelemassa suotuisampia kelejä. Käyttöautoa en tarvitse, joten hän palvelee lähinnä talven ja kesän hauskuuttimena. Jos joululomalla tulis lunta ("rakas joulupukki...") niin voisi ottaa hänet taasen liikenteeseen.

Toive olisi myös, että tänä talvena ehtisi jääradalle kokeilemaan miten 50-50 torsenin saa kääntymään. Suoraanhan se menee maailmantappiin asti mutta kääntyä en tolla vielä osaa. Viime talvena tämä tuli todistettua vastaheiton vastaheiton epäonnistumisena. ;)

Hienoja kuvia JiiÃ,,ssä!


Tos®

LainaaEttei vaan olisi käynyt niin, että Tos olisi luikastellut Golffillaan pöhelikköön, kun ei ole herraa näkynyt.
Heh juuri vaihdoin öljyjä vaihdelootaan ja etuperään.

Etuperän tyhjäystulpan magneetti oli täynnä mähmää!! Metallia se oli kun paperistakin tuo visva vielä hamusi takas magneettia kohti.
Autotalli:
Golf8 2021 "GTE Style" 1.5 eTSI
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

Tuuliviiri

Tos®  on löytänyt tiensä tänne! Tervetuloa uuteen lullaan! Eiköhän kohta muutkin quattroilijat ja myös muut nelivedolla ajelevat löydä tien perille. Luulisi näin käyvän, koska neliveto vie perille.  ;)

Lainaus käyttäjältä: ma1ja - 03.12.09 - klo:10:09
Hmm, no kieltämättä  tietty itsevarmuus miehessä on kyllä vastustamatonta!  ;)

No joskus liika itsevarmuus kostautuu ja ilmenee esim. hiekkaan kaivautumisella.  ;D

Flat

Mikä noissa quattroissa viehättää? Vääntäkää nyt kerrankin oikein rautalangasta. Miljardit autoilijat ajavat vajaavetoisella, eivät kai he ole kaikki väärässä? Vai onko quattroilu pahamaineiseen saabismiin verrattava sairaus? Parannuskeinoa saabismiinhan ei ole vielä tietääkseni keksitty.

Vmatti

Lainaus käyttäjältä: Flat - 03.12.09 - klo:19:21
Mikä noissa quattroissa viehättää? Vääntäkää nyt kerrankin oikein rautalangasta. Miljardit autoilijat ajavat vajaavetoisella, eivät kai he ole kaikki väärässä? Vai onko quattroilu pahamaineiseen saabismiin verrattava sairaus? Parannuskeinoa saabismiinhan ei ole vielä tietääkseni keksitty.

Yleensä yksi kunnon koeajo Torsenilla talvella riittää ja ei edes huomaakkaan kun uusi auto vetää kaikista pyöristä.
Nyt ollu alla edellisen q:n jälkeen toi vajaavetoinen raapija ja se siitä.
Trust your instincts, be yourself!
BMW 520D xDrive Business Exclusive Edition Aut. -15
ex-vagit:
A4 (B8) 2.0 TFSI quattro S tronic -10
CC 2.0 TDI 125kW DSG -09
A4 (B6) 1.8T quattro -05
Audi 80 (B3) 1.8S -

Tuuliviiri

Vmatti veistelee sellaisia lastuja, joita Flatin kannattaa poimia omaan taskuunsa: Käykää hyvät herrat ja neidot koeajamassa quattro. Kyllä sitten ymmärrätte, mikä niissä viehättää.

Minulle oli vain selvää heti alussa, jotta jos luovun turbo Passatista, niin ainoa mikä sen jälkeen kelpaa, on Audi quattrolla. quattro edustaa myös itselle jotakin sellaista spesiaalia, jota jokaiselta ei löydykään. quattron omistaminen on minulle tätä nykyään myös Imagokysymys. 8)


Jii74

Lainaus käyttäjältä: Flat - 03.12.09 - klo:19:21
Mikä noissa quattroissa viehättää?
Flat kun ei juuri kehäIII ulkopuolella liiku niin se on tietenkin hieman hankalampi perustella quattron tarvetta mutta kyllä niitä q-kelejä sinnekin joskus osuu.
Käyt vaan seuraavan lumimyräkän kohdille sattuessa hakemassa siitä Flamingosta quattron lainaan niin saat sinäkin uuden projektin ;)
Juurikin tämä B8 quattro on se mikä on vaan niin yliveto takapainotteisuudellaan, suorastaan leikkisä verrattuna nykyiseen kömpelöön nelivetooni (CRV).
Audi A4 Allroad Quattro 2.0 TDI -18

Flat

Tuuliviirihän päästelee myös suustaan asiaa  :) imagoasiahan tuo monelle on. Audi ei ole audi, ilman quattroa.

Niinkuin mainittiin niin 80 prosenttia ajoistani on kehäteiden sisällä ja loput 15 prosenttia moottoritietä ja viimeinen 5 prosenttia pikkuteitä, niin vaikea on perustella itselleen tuon viiden prosentin takia quattroa. Tuosta pikkutie ajelustakin 75 prosenttia tulee tehtyä kesällä.

Näin pihille ja tällä  ajoprofiililla  quattro ei vaan tarjoa vastinetta rahalle riittävästi.

Kokeiltu on ,ja onhan se kiva hangessa, mutta kun sitä hankea ei ole kuin parina päivänä vuodessa, niin jääkööt omalta osaltani kauppaan..

Täytyy myös myöntää, että jos olisi pelimerkkejä siunaantunut enemmän, niin imago quattro voisi olla pihassa.

Häkä

Kaipa se on siinä että suurin osa autoilijoista ei ole nelivetoa koittanut tai sitten sitä ei raaskita ostaa. En nyt sitten tiedä eroaako quattro mitenkään edukseen muista nelivedoista? Nykyisin kun nuo haldexitkin tuntuu toimivan hienosti. Mutta neliveto yleensäkin on talvella mukava asia. Kyllähän siitä hiukan nousee hymy huulille kun kuulee muiden autojen sutivan mäessä samalla kun oma kottero lähtee ihan samalla tavalla kuin kesälläkin. Sitten on vielä se leikittely... :P

Tos®

Kannattaa lukasta UVW arkistoista 80 luvun esite Quattrosta...

http://www.ultimatevw.com/arkisto_filet//Esitteet/Audi/Audi-Quattro-Tekniikka-Ajaminen-1985-FIN.pdf
:D

Voit tarvittaessa "heittää" quattron kaarteesta läpi ;)
Autotalli:
Golf8 2021 "GTE Style" 1.5 eTSI
Golf1 Cabriolet
Polo Coupe -89
Polo Classic C -84
Jetta CL 1.5 Automatic -83
Golf LS -74
Kupla 1300 -73

Tuuliviiri

LainaaEn nyt sitten tiedä eroaako quattro mitenkään edukseen muista nelivedoista?

quattrohuoneessa on suotavaa pitää  8) quattrolasit yllä.



Lainaaniin vaikea on perustella itselleen tuon viiden prosentin takia quattroa.

quattron voima piileekin juuri siinä, että se parantaa ajettavuutta saakelin paljon. Miettikääs nyt tätä: Takavetopainotteinen neliveto.  :o

Niin kuin olen monta kertaa jankannut, quattrolla on sadekelillä ja isolla kuormalla todella leppoisaa päästellä esim. moottoritiellä. Meno on todella rauhallista. Turbo Passatilla sai aina säikähtää, kun liian ison lätäkön yli ajeli. Kyllä sen huomasi ohjauksesta, että nyt pitää jo ottaa iisimmin. Nykyään matka-ajot ovat niin saakelin tylsiä, kun ei pidä enää ohjata rystyset valkoisina ja pelätä koko aikaa. Riittää, kun pitelee rattia kevyesti peukalo-etusormiotteella.  :D

Flat

Ei kai se pito mihinkään lisäänny vaikka lätäkön yli ajaa quattrolla. Ei kai se nyt kai fysiikan lakeja kumoa? Silloin mos pito loppuu vajaavedolla lätäkössä, silloin mennään liian kovaa ja pitää hiljentää. Quattron antama pidontunne voi olla jopa vaarallista?

Flat

onko ensi vuonna todellakin juhla vuosi? Olisiko audilla pelisilmää ja ilmestyisi jottain yllättävää...ur-quattro?


Markku J

Minäkin aluksi suhtauduin aika varovaisin asentein quattrolta odottamieni kesäkelin ajoelämysten suhteen, mutta tämä autoni on siinä suhteessa yllättänyt positiivisesti.

Hienoa on se, että seisovan lähdön saa tällä S-tronic & quattro -yhdistelmällä todella livakasti tehtyä tilanteen vaatiessa. Kyllä syöksähtää auto liikenteeseen, kun kaasua reilummin tarjoaa. Uskaltaa aika tiukassakin paikassa luottaa autoon.

Parasta kuitenkin on takavetopainotteinen ajettavuus kaarteissa. Todella upeasti tämän perä työntää ulkokaarteen suuntaan, ja auto kääntyy kuin ajatus. Kaikenkaikkiaan ohjaus myös on erinomainen. Suuntavakavuus huippuluokkaa (mitä nyt kitkarenkaat hieman huojakkaamman tunnelman toivat).

Talviajosta minulla on toistaiseksi kokemusta vain viime kevättalven quattro -talviajokoulusta. Siellä quattron ylivoimaisuus sitten avautuikin oikein kunnolla, kun verrokkina oli ajossa etuvetoinen B8. Upea fiilis ajaa quattrolla lumella !

Jyri

Lainaus käyttäjältä: Markku J - 05.12.09 - klo:18:30
Talviajosta minulla on toistaiseksi kokemusta vain viime kevättalven quattro -talviajokoulusta. Siellä quattron ylivoimaisuus sitten avautuikin oikein kunnolla, kun verrokkina oli ajossa etuvetoinen B8. Upea fiilis ajaa quattrolla lumella !

Tuon uskon, harmi vain että talvet ovat menneet sellaisiksi, että mietiskelen nykyisin, kannattako ostaa kunnon talvirenkaita lainkaan vai pärjäisikö keskieuroopan talvikitkoilla, olisi meinaan suurimman osan talvea paljon parempi, ne muutamat päivät vain mietityttävät.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy