Huoltojen hinnat

Aloittaja cossu69, 08.06.11 - klo:01:49

« edellinen - seuraava »

VAG!

#30
Verrokkina Keski-Euroopan hintoja. 3.6 Superbin 30 tkm huolto, jossa vaihdettiin myös raitisilmasuodatin, mutta ei jarrunesteitä kustansi 260 euroa. LL-öljyä kone syö 5,5 litraa ja öölin litrahinta merkkihuollossa oli 20,35, eli 112 euroa tässä huollossa. Tuntihinta näkyy olevan 68,68.

Ohessa mukana myös puolitoista aanelosta pitkä tarkastuslista, johon käsin kirjoitettu kaikkea akun kunnosta, renkaiden urasyvyyksistä, jäähdytysnesteen pitoisuuksista sun muista. Ilmanpaineetkin löytyy lapusta ja ne ovat jopa juuri ne mitä olen renkaisiin laittanut ;)

SKU

Saman verran maksoi minulla vastaava huolto A6:een muutama vuosi sitten myöskin Keski-Euroopassa. Verrokkina vastaava huolto oli silloin härmässä noin satkun enemmän. Ja tuohon samaan hintaan kuuluu tietysti tilapäisauto, jos osaa pyytää hyvissä ajoin. Kuului ainakin Audilla A6:sta ylöspäin mukaan hintaan. Ja minulla ei valitettu vaikka olikin sikäläisittäin tuontiauto. Tuota voi kutsua minusta edulliseksi marmorihinnaksi.

Tosin, pikkusen täytyi aina toivoa että hommat oli tehty oikein, koska asiakas olisi ollut väärässä siinä tapauksessa, eli maa ei ole Saksa. Tämäkin tuli yhden tai kaksi kertaa väännettyä läpi.
A6 Avant 3.0 TDI 150kW quattro S-tronic Business -12
Ex: A6 Avant 2.0 TFSI 125kW multitronic Business -07, A4 Avant 2.0 -03, A3 1.8T -99

VAG!

Lainaus käyttäjältä: SKU - 06.11.11 - klo:19:28
Saman verran maksoi minulla vastaava huolto A6:een muutama vuosi sitten myöskin Keski-Euroopassa.

Se unohtui vielä tuosta edellisestä kommentista, että aikaa huolto otti kolme tuntia. Huoltoaikaa varatessa respassa kysyttiin ensin päivää ja kun sopiva päivä oli löytynyt, kysyttiin kellonaikaa. Sen kummemmin miettimättä sanoin kello kahdeksan, johon vastattiin, että auto on sitten valmis kello yksitoista. Ehkä vähän aikaisemminkin, mutta viimeistään yhdeltätoista. Kello 10:45 tuli tekstari, että valmis on.

Octavian vastaava huolto otti vuosia sitten Keski-Euroopassa vain kaksi tuntia ja senkin sai varata kellonajalla. 60tkm ja 90 tkm huollot ottivat Suomessa koko työpäivän ja ikinä ei tullut tekstaria tai soittoa, että valmis on.

Vaihdoin muutaman sanan tästä aiheesta autoa noutaessa ja respan kaveri sanoi, että ei heillä kukaan tekstaria lähetä. Tietokone sen lähettää automaattisesti, kun huolto on saatettu loppuun ja lasku tulostettu. Lienee liian modernia tekniikkaa napapiirin tuntumaan ::)

tsiih

Eiköhän Suomessakin lähetetä vaikka postikortti kunhan sen vain autoa viedessä pyytää. Ainakin pitäisi, ikuna ei minullekaan ole merkkiliikkeestä soitettu vaikka olen joka kerta pyytänyt  ;D
Enkä minä hurjan luantoni tähren päätäni alaha paina, iloonen ja irti maasta meinaan olla aina.

Ouzi

Juuri soitin metroautoon mitä maksaa 30tkm huolto. Profiilin mukaiseen kuljettimeen niin 300â,¬ sain vastaukseksi. Ja hinta pitäs olla sama kaikissa metroauton pisteissä. Kun mielestäni jotkut ovat maksaneet reilustikkin enemmän samasta hommasta. Veholta tuli joku tarjous kuponki 260â,¬. No vielä 2400 km jäljellä huoltoon niin kerkeää miettimään mihin viedä.

tommyt

Minä maksoin vuonna 2005 Metroautossa 1.8T Octavian 30tkm huollosta 473 euroa, sisälsi kylläkin sijaisauton. Sen jälkeen en ole noin kallista huoltoa teettänyt missään millekkään autolle. Vaimon 1.2 Corsan 60tkm/isompi huolto olisi kustantanut Länsiautossa 500 euroa muutama vuosi sitten. Senkin sai valtuutetussa korjaamossa alle puoleen hintaan. Nykyään samaa huoltoa myydään isona säästöhuoltona ja samassa liikkeessä sen hinta on 199 euroa. Tosin Opelin maahantuoja on ilmeisesti hinnoitellut nämä huollot koska kaikki valtuutetut huoltamot tekevät samaan hintaan nämä vanhempien Opelien "säästöhuollot". Miten se huollon hinta muuten voisi pudota 300 euroa lasipalatseissakin.
Karoq FL 1.5 Style DSG 2022
Fabia 1.0 TSI 2017

stutgart

Vianetsinnän jälkeen Audistani huuhdeltiin syylärin kenno ja vaihettiin vesipumppu, lisäksi pyysin että vaihtaisivat termostaatin. Hintaa tälle kertyi 600euroa, kuulostaako tuo aika hurjalta vai kuvittelenko vain? Auto siis -98 A4 1.8T

tsiih

No se riippuu vähän siitä että jos homma tehtiin oikeaoppisesti ja huolella niin ei.
Enkä minä hurjan luantoni tähren päätäni alaha paina, iloonen ja irti maasta meinaan olla aina.

CeeCee3.6

CC palstalla on niin hiljaista, että laitetaan tänne vähän ensikokemuksia huoltohinnoista.

Teetin eilen 60tkm huollon autolleni(CC 3.6 DSG 4motion), jonka ostin viime keväänä 45tkm ajettuna. Kyseessä ns. takuuvaihdokki.
Huoltoon sisältyi:

Vuosihuolto + jaksohuolto ja liikkumisturva + ongelmajätemaksut
- Castrol Edge prof LL3 5W-30
- suodatin, proppu ja tiiviste
- raitisilmasuodatin
- DSG-vaihteistoöljy + suodatin + tiivisterengas
- Haldexöljy + proppu + tiiviste

Huollossa havaitsivat takajarrupalojen olevan vaihtokunnossa, joten ne vaihdettiin samalla. Eivät olisi kestäneet seuraavaan huoltoon saakka...

Lisäksi takuuna korjattiin tai säädettiin konepellin avausmekanismia. Nostojousia säädettiin niin, että sormet saa kunnolla väliin konepellin ollessa tuulihaan "varassa".

Koko hoito kustansi 890,86euroa. DSG ja Haldex-öljyt sekä takajarrupalojen vaihto luonnollisesti nostivat huollon kustannuksia.

Mielenkiintoista oli havaita se, että ajamani n. 15 000km:n matkan aikana en joutunut lisäämään öljyä kertaakaan. Edellinen autoni Passat Variant 2.8 V6 4motion vm. 2003 kulutti öljyä vähintään kannullisen(4l Mobil EPS) samalla matkalla. Säästöä siis joka kilometri... ;D

VAG!

Lainaus käyttäjältä: CeeCee3.6 - 04.01.12 - klo:13:18
Teetin eilen 60tkm huollon autolleni(CC 3.6 DSG 4motion), jonka ostin viime keväänä 45tkm ajettuna. Kyseessä ns. takuuvaihdokki.
- Haldexöljy + proppu + tiiviste

Tiedätkö mitä sukupolvea oleva Haldex CC:ssäsi on? 4. sukupolvea kun on mainostettu "huoltovapaaksi", mutta tästä on kovin ristiriitaista tietoa liikenteessä.

CeeCee3.6

Enpä osaa sanoa. Auto on rekisteröity 26.06.2008, joten lienee ensimmäisiä tässä mallissa käytössä olleita. Kuuluu kuitenkin huolto-ohjelmaan 60 000km:n välein...

Erkka

Laitetaanpa tänne huollon hinta etukäteen.

Tilasin Pololle 30t/km huollon 10.2 päiväksi Pieksämäen Laakkoselle. Kyseessä siis Polo 1.6 Bluemotion Technology 2011.
Vien omat öljyt mukaan. Huollon hinnaksi laskivat ilman öljyjä 126 â,¬, jota en pidä kalliina.  :)
VW Passat Variant Elegance Business eHybrid 200 kW DSG vm. 2025
Ex. Skoda Octavia Combi 1,5 TSI Style eTEC DSG vm. 2024
Ex. Skoda Octavia Combi 1,0 TSI Ambition e-TEC DSG 2021
Ex. VW Tiguan Style eHybrid 180 kW DSG-autom. 2021

vepari

Juu ekaks jos tuohon kommentin että Haldex-järjestelmään ainakin Tiguanissa jossa on 4-sukupolven öljynvaihto suositeltiin muistaakseni 5-vuoden jälkeen, itse teetin jo nyt 4 vuoden tullessa täyteen.

Mutta muuten vois tunnetta joka autoa huollosta haettaessa tuli kuvailla sanalla paskahalvaus!! Autolla ajettu n. 45tkm, neljäs vuosihuolto koskapa ei long-lifeen kilsat oikeen riiitä ja autoni haluan huollattaa kerran vuodessa.
Mutta siis kyseessä oli ns. isompi huolto sisältäen: Moottoriöljyn vaihto, kaikki suodattimet,polttoaine järj.puhd.aine, sytytystulpat, ilmastointihuolto, haldex-huolto , sekä lisätyönä vaihdevivuston rasvaus/herkistys, ja yllätys yllätys takajarrupalat olivatkin lopussa joten syytä vaihtaa( näkyy olevan joka vehkeessä nykyään).
Hintaa tälle lystille tuli töineen kaikkineen 939,45â,¬, että semmoisen joululahjan Laakkonen tänä vuonna antoi ;).

mmohlin

Kyselin merkkiliikkeestä Passat 2.0 Tdi -06 150 tkm remppaa, mun mielestä aika kallis, vai onko?

Pieni määräaikaishuolto noin 320e
Jarrunesteen vaihto noin 50e
Hammashihna+vesipumppu uusittuna noin 790e

T. Marcus

repe59

120tkm huolto 430e, vaihdatin vaihteistoöljyt ja tarkastutin aurauksen, 2400mk huh :'(
Skoda Kodiaq 4x4 2.0 TDI -18
ex-Skoda Octavia 1,6 tdi dsg Elegance lb -13,
Brilliant Silver
ex-Mitsubishi Pajero 3,2 DID -01
ex-Skoda Octavia II 1,9 tdi hb ambiente -07

Goomba

A4 B7 2.0TQ 200tkm longlife huolto:

- Öljy + suodatin
- Tulpat
- Jarrunesteiden tarkistus
- Raitisilmasuodatin
- jotain pientä...

225â,¬ ad-korjaamolla

Markku

Tänään kyseli tuon vanhemman Octavian nokkahihnan vaihdolle hintoja.  ???
Kallein oli odotetustikin merkkiliike eli Autoliike Miettinen Kuopiossa, 570â,¬
Varkauden merkkiliike Varkauden Kone pyyti 550 â,¬. Siihen ei kuulunut laturin hihnan vaihtoa.
Leppävirran Autohuolto lupasi 550â,¬ hinnalla vaihtaa laturin hihnan ja jäähdytinnesteenkin.
Taidan viedä sinne.  :-\
Octavia 1,9 tdi 2008
Rouvalla Skoda Rapid 1,6 tdi dsg -14
Pojalla Jetta V 2,0 tfsi -07

Kapa

Etkö kysynyt Laiturilta?

Markku

Kysyin,550 ilman laturinhihnaa oli sielläkin.
Octavia 1,9 tdi 2008
Rouvalla Skoda Rapid 1,6 tdi dsg -14
Pojalla Jetta V 2,0 tfsi -07

pasaatikuski

Lainaus käyttäjältä: vepari - 04.01.12 - klo:13:47
Juu ekaks jos tuohon kommentin että Haldex-järjestelmään ainakin Tiguanissa jossa on 4-sukupolven öljynvaihto suositeltiin muistaakseni 5-vuoden jälkeen, itse teetin jo nyt 4 vuoden tullessa täyteen.

Mutta muuten vois tunnetta joka autoa huollosta haettaessa tuli kuvailla sanalla paskahalvaus!! Autolla ajettu n. 45tkm, neljäs vuosihuolto koskapa ei long-lifeen kilsat oikeen riiitä ja autoni haluan huollattaa kerran vuodessa.
Mutta siis kyseessä oli ns. isompi huolto sisältäen: Moottoriöljyn vaihto, kaikki suodattimet,polttoaine järj.puhd.aine, sytytystulpat, ilmastointihuolto, haldex-huolto , sekä lisätyönä vaihdevivuston rasvaus/herkistys, ja yllätys yllätys takajarrupalat olivatkin lopussa joten syytä vaihtaa( näkyy olevan joka vehkeessä nykyään).
Hintaa tälle lystille tuli töineen kaikkineen 939,45â,¬, että semmoisen joululahjan Laakkonen tänä vuonna antoi ;).
Ihanan kallista  ;D
Volvo V40 T2 Ocean Race Business -15

ex. VW Passat 2.0 TDI DPF 125kw Highline, -07

Hefner

Tänään kävi Leon (FR tdi 2010) 60tkm vuosihuollossa. Paikkana Länsi-Auto Raisiossa.
Normaalit ohjekirjan mukaiset toimenpiteet + Forte? litku tankkiin. Hinta ja aika-arvio tarkkoja, palvelu hyvää.
Palloilin hallissa sen 2 tuntia mitä huolto vei, vaihtoautoja pällistellen ja "kahvia" juoden. Kahvi ei hääppöistä ollut, automaatista jotain papukahvia.

Hintaa lopulta huollolle 237eur ja paketti KultaKatriinaa kaupanpäälle, kanta-asiakkaalle  ;D
Virman piikkiin ProAce:)

Keni1

Lainaus käyttäjältä: Hefner - 17.02.12 - klo:18:54

Hintaa lopulta huollolle 237eur ja paketti KultaKatriinaa kaupanpäälle, kanta-asiakkaalle  ;D

Tänään tuli VW:ltä postia jossa tarjotaan ilmainen sijaisauto huollon ajaksi, ei hullumpi huokutin 64 egee 'ilmatteeks'...pitääki äkkiä ajaa ne uupuvat 13 tkm että pääsee testaan peruspoloa tai uppia!, aikaa on heinäkuun loppuun johon mennessä joutuu polttaa bensaa usean satasen edestä hupiajolla että ehtii tohon huoltoon kun vuoden aikana kilsoja tullu vajaa 17 tkm tai sit vaan vietävä auto reilusti etuajassa ekaan huoltoon sillä eihän tuota etua voi jättää käyttämättä??? Olis ny perkeleen tarjous voinu olla voimassa siihen saakka kun huolto on oikeasti ajankohtainen??? Helou...

pasaatikuski

Lainaus käyttäjältä: Keni1 - 17.02.12 - klo:19:17

Miks mä en saa koskaan noin hyviä tarjouksia ;D
Volvo V40 T2 Ocean Race Business -15

ex. VW Passat 2.0 TDI DPF 125kw Highline, -07

Sikarisakari

Lainaus käyttäjältä: Keni1 - 17.02.12 - klo:19:17
Tänään tuli VW:ltä postia jossa tarjotaan ilmainen sijaisauto huollon ajaksi, ei hullumpi huokutin 64 egee 'ilmatteeks'...pitääki äkkiä ajaa ne uupuvat 13 tkm että pääsee testaan peruspoloa tai uppia!, aikaa on heinäkuun loppuun johon mennessä joutuu polttaa bensaa usean satasen edestä hupiajolla että ehtii tohon huoltoon kun vuoden aikana kilsoja tullu vajaa 17 tkm tai sit vaan vietävä auto reilusti etuajassa ekaan huoltoon sillä eihän tuota etua voi jättää käyttämättä??? Olis ny perkeleen tarjous voinu olla voimassa siihen saakka kun huolto on oikeasti ajankohtainen??? Helou...

Mun mielestä paljon kätevämpää viedä avaimet huollon tiskille, kävellä siitä suoraan uusien autojen puolelle ja pyytää joku "muka kiinnostava" auto sopivasti koeajoon. Sillä sitten ajelen töihin, mahdolliset ajot päivän aikana ja päivän päätteeksi takaisin autoliikkeeseen noutamaan oma autoni huollosta.

poloboy

Kyselin Porvoon Laakkoselta hintaa 120 tkm huollolle sis. hihnanvaihdon & koodauksen kiinteälle öljynvaihtovälille profiilissa mainittuun Jettaan. Hinnaksi sanottiin 1050 EUR, jonka kalleutta(?) vähän ihmettelin. Sanottiin, että jo pelkkä moniurahihna maksaa parisensataa, ja huolto öljynvaihtoineen saman verran. Jolloin laskin, että itse hihnanvaihto-operaatio olisi kuutisen sataa.

Tilasin kuitenkin huollon, ja pyysin niitä samalla tarkastamaan öljypumpun kunnon, mikäli mahdollista, koska olen ymmärtänyt, että -06 BKD-koneessa olisi vielä tuo ongelmallinen ketjuvetoinen pumppu.
Vento 2.0 CL -96/-97 LC6P
Golf 1.5 TSI Variant -19 LR7H
VW 1300 -73/-74 L20B
Monark 1968
Specialized Crosstrail Pro 2009

ex.
Jetta 2.0 TDI Sportline -06 LA6R
Bora 1.6 Xline -04 LD1W
Polo 1.3 Variant -94 LB5T
Derby 1.1 CLS - 81 LB5Y

Vagisti

Tilasin tänään 75000km huollon Jetalle. Hinta-arvio 220â,¬

Bmy koneen ollessa huollon kohteena vaihdatan myös torbon öljypytken lämpöeristettyyn malliin. Sille hinta töineen noin 170â,¬ Ei ollut kampanjaa putkenvaihdolle, kun piruuttani kysäisin. ;D

clacson

Lainaus käyttäjältä: tsiih - 07.11.11 - klo:06:18
Eiköhän Suomessakin lähetetä vaikka postikortti kunhan sen vain autoa viedessä pyytää. Ainakin pitäisi, ikuna ei minullekaan ole merkkiliikkeestä soitettu vaikka olen joka kerta pyytänyt  ;D
Omalta kohdalla Veho on aina lähettänyt tekstarin, kun auto on valmis. Joskus on lisäksi soitettukin, että valmis on, koska tulet hakemaan.
Vasta suorakoipisten valtakunnassa opin varmaan pitämään suuni pienemmällä, silloin lienee kyllä hiukka myöhäistä.

M@tti

Tänään Metroautossa(neljäs linja Hki) 30tkm LL-huolto suoritettu. Kolmen tunnin jälkeen maksoin 255â,¬. Ongemia ei ole ollut 9kk aikana.
ex - Scout TDI 2008
ex - Passat Highline TDI 2011
Scout TDI 2015

Markku

Lainaus käyttäjältä: clacson - 23.03.12 - klo:13:28
Omalta kohdalla Veho on aina lähettänyt tekstarin, kun auto on valmis. Joskus on lisäksi soitettukin, että valmis on, koska tulet hakemaan.

Sama on Miettisellä Kuopiossa. Viesti on tullut vaikka olen ollut kahvipaikalla parinkymmenen metrin päässä odottelemassa. :D
Octavia 1,9 tdi 2008
Rouvalla Skoda Rapid 1,6 tdi dsg -14
Pojalla Jetta V 2,0 tfsi -07

poloboy

Porvoon Laakkosen huollon hinta-arvio piti, ks. viestini yllä, eli 120 tkm huolto hihnanvaihtoineen maksoi 880 EUR (hinta-arvio tuo 1050), jossa on mukana 30% alennus osista kun he tyrivät viime kerralla kun entinen Bora oli niillä korjauksessa. Kumma kyllä huomauttivat ettei tavaratilan valo toimi, mutteivät olleet tehneet mitään asialle. Iltapäiväkolmelta kun ei ollut kuulunut mitään huollosta, vaikka soitin sinne ja jätin soittopyynnön kun en tavoittanut, lähdin ajamaan töistä 50 km päähän Laakkoselle, ettei auto jäisi viikonlopun yli sinne. Matkan varrella n. klo 16.30 tuli tekstari että auto on valmis, hyvä että lähdin ajoissa ajamaan, muuten auto olisi jäänyt sinne. Tästä huoltokäynnistä jäi kyllä ihan myönteinen kuva, toivottavasti taso pysyy samanlaisena jatkossakin.
Vento 2.0 CL -96/-97 LC6P
Golf 1.5 TSI Variant -19 LR7H
VW 1300 -73/-74 L20B
Monark 1968
Specialized Crosstrail Pro 2009

ex.
Jetta 2.0 TDI Sportline -06 LA6R
Bora 1.6 Xline -04 LD1W
Polo 1.3 Variant -94 LB5T
Derby 1.1 CLS - 81 LB5Y

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy