Kirjoittaja Aihe: Asiakkaan harhaanjohtaminen renkaiden kausisäilytyksen yhteydessä  (Luettu 4943 kertaa)

Poissa Ocu_Style

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 194
    • Profiili
Kuinkahan yleistä mahtaa olla, että asiakkaita yritetään johtaa harhaan renkaiden kausisäilytyksen yhteydessä? Itse ostin ensimmäistä kertaa viime keväänä omille talvirenkailleni kausisäilytyksen, ja paikkana oli Vantaan Motonetin korjaamo. Säilöön jättämäni renkaat olivat olleet alla vasta ensimmäisen talven ja olivat säilöön jätettäessä todella hyväkuntoiset.

Reilu viikko sitten sain kuitenkin Motonetistä sähköpostia, jossa kerrottiin, että säilössä olevat renkaani ovat huonokuntoiset ja ne kannattaisi vaihtaa. Viestissä oli samalla tarjous uusista renkaista. Minulle olisi riittänyt, että olisin lähettänyt heille viestiä, niin he olisivat vaihtaneet renkaat kätevästi etukäteen uusiin. Luonnollisesti en vastannut viestiin mitään, vaan kävin hakemassa renkaat pois säilöstä. Ei ollut kovin yllättävää, että kun mittasin kulutuspinnat renkaista, niin kaikissa oli pintaa jäljellä 7-8 mm. Ja valmistusvuosi renkailla tosiaan 2019, eli eivät ole ikänsä puolestakaan vanhat.

Mielestäni asiakkaan kannalta todella harhaanjohtavaa "markkinointia" ja herää kysymys, lähteekö ko. viesti kaikille, ja kuinka moni menee ns. lankaan?  ???
Tesla Model Y (2023)
Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Sportline (2023)
Ex. Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Ambition Businessline (2020)
Ex. Skoda Octavia combi 1.5 TSI DSG (2018)

Poissa janne-90

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 65
    • Profiili
Motonetti nyt voi yrittää harhauttaa ihan tarkoituksellakin.
Avovaimon naispuolisella ystävällä kävi eräässä motonet korjaamolla sellaista että yritettiin laskuttaa jarrukilpien poistosta kun uutta ei haluttu etsiä ja kilvet poistettiin vain takapäästä ja sanottiin että se on ihan ok katsastuksessa.  Näin ei vaan ole. Hyvittivät poiston ja laittoivat toisen takaisin ja uudenkin kun sanoin että reklamoi ihmeessä. Auto vietiin sinne abs anturin vaihtoon joka meni myös jännästi...

Poissa A4blackavantB8

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 62
    • Profiili
Jos tää on tosi juttu, niin vaikea uskoa.Eihän toi mene tollaisenaan läpi kenellekään.

Poissa tkp

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 322
    • Profiili
Olisko ko. korjaamo lähettänyt kaikille rengashotellin asiakkaille saman mainoksen, riippumatta siitä missä kunnossa renkaat oikesti on. Saattaapi joku hajamielinen tai muuten vaan autoista ja renkaista mitään ymmärtämätön langeta "tarjoukseen".

Jos asia tulee julkisuuteen niin aina voi vedota virheeseen että sähköposti lähti vahingossa väärälle vastaanottajalle...


Poissa -karppa-

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 5.286
    • Profiili
Onhan tuokin bisnestä ja osa jopa tarttuu tuohon.

Itse pitäisin uskottavampana, jos kausivaihdon yhteydessä mainittaisiin, että renkaat ovat kuluneet ja asiakas vielä itse näkisi kunnon!
1.8 Tbo sedan luupää (Tupla tehot/vääntö)
1.9 TDI Skoda Octavia Combi Laurin & Klement  (Melkein tupla tehot/vääntö)
Suzuki GSX-R 1100 (Lama-ajan Ohjus -Vase)
2.4 D5 Volvo XC70 AWD (Traktori)
2.0 TDI Skoda Octavia Scout (MTM)

Poissa Mikey

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1.013
    • Profiili
Kaverin eukko kävi aikoinaan ostamassa Euromasterilta uuden rengassarjan. Asennuksen yhteydessä olivat 'todenneet', että kaikki kuluvat jarruosat pitää vaihtaa, 500 €. Katsottiin kotitallissa ja huomattiin, ettei vaihtotarvetta ollut.

Eli hyvinkin voi olla pelkkää valhetta, jolla halutaan tehdä lisämyyntiä.

Poissa KKN

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 331
    • Profiili
Mulla tavallaan päinvastainen kokemus ajalta kun olin vielä työsuhdeautoilija ja auton renkaiden vaihtoa/säilytystä hoiti Vianor. Vein autoa keväällä kesärenkaiden vaihtoon ja nastarenkaat oli siinä kohdin aivan loppu. Sanoin Vianorilla, että talvikumit lienee vaihtokunnossa ja niitä ei enää loppuvuodesta varmaan kannata alle laittaa. Uudet siis tilalle ja lasku leasingyhtiölle. Olivat samaa mieltä. No, talvirenkaiden vaihdon aikaan laittoivat samat loppuun ajetut renkaat auton. Kyselin että miksi näin ja ei osattu sanoa. Taisi vaan unohtua ja uutta aikaa varaamaan uusien renkaiden vaihdolle. Sillä hetkellä oli puolestaan kesärenkaat kuluneet jo 2-3mm hujakoille ja sovittiin seuraavaksi kevääksi uudet alle. Ja sama homma toistui taas... ;D

Tuosta Motonetin tapauksesta tulee kyllä väkisinkin mieleen, että voisiko vaan olla virhe siellä päässä sattunut ja lähtenyt väärälle asiakkaalle viesti. Jos tarkoituksellista, niin kyllä on aikamoista toimintaa...
Octavia Combi 1.5 Style Launch Edition

Poissa Erkka

  • Moderaattori
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 4.019
  • SF Caravan 11252
    • Profiili
Vianorilla vuosia sitten renkaat rangashotellissa. Kesärenkaissa VW liikkeestä ostetut kromatut VW-venttiilihatut. Ikäväkseni huomasin seuraavana keväänä, kun talvirenkaat vaihdettiin kesärenkaisiin että venttilinhatut oli vaihdettu tavallisiin. Tämän huomasin vasta muutaman päivän jälkeen renkaanvaihdosta, enkä tästä reklamaatiota tehnyt. Olihan tuo hankala todistaa näin jälkikäteen. Pienestä asiasta toki kyse. Rengashotelli vaihtui K-Caaraan samantien.
Skoda Octavia Combi 1,0 TSI Ambition e-TEC DSG 2021
Matkailuvaunu Adria Action 360LH vm. 2022
Ex. VW Tiguan Style eHybrid 180 kW DSG-autom. 2021

Poissa Ocu_Style

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 194
    • Profiili
Jos tää on tosi juttu, niin vaikea uskoa.Eihän toi mene tollaisenaan läpi kenellekään.

Eipä tässä ole tarvetta asian kanssa valehdella. Ja helposti voin kuvitella, että joku vanhempi henkilö voisi tuohon mennäkin, jos ei ole itse varma renkaiden kunnosta ja luottaa liikkeeseen. Voihan tuo olla vahinkokin, mutta itsellänikin tulee mieleen, että lähetetään viesti kaikille ja toivotaan, että mahdollisimman moni tarttuu tarjoukseen.
Tesla Model Y (2023)
Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Sportline (2023)
Ex. Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Ambition Businessline (2020)
Ex. Skoda Octavia combi 1.5 TSI DSG (2018)

Poissa jaska74

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 113
    • Profiili
Vanha ketju mutta silti.. euromasterin kausisäilytyksen yhteydessä luvattu "pesu" on pelkkä vesiletkulla kastelu 😂

Poissa Gumle

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Olisko ko. korjaamo lähettänyt kaikille rengashotellin asiakkaille saman mainoksen, riippumatta siitä missä kunnossa renkaat oikesti on. Saattaapi joku hajamielinen tai muuten vaan autoista ja renkaista mitään ymmärtämätön langeta "tarjoukseen".

Jostain luin että jopa 50 % autoilijoista ei osaa sanoa missä kunnossa oman auton renkaat ovat. Osa ei osaa arvioida edes tuulilasin kuntoa vaan sekin pitää tarkastuttaa maksullisessa palvelussa…

Poissa maajohto

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 12
    • Profiili
Taisin saada itsekin suosituksen renkaiden uusimisesta. Nehän on nyt siellä hotellissa niin on paha mennä mittaamaan onko ne vaihtokunnossa. Mielikuva on että niillä on ajettu 2 tai 3 talvea ja mulla renkaat ei suuremmin kulu.

Sitä oon kanssa ihmetellyt kun rengashotelleja mainostetaan usein että heillä on renkaille hyvät säilytysolosuhteet. Lähes poikkeuksetta ne hyvät olosuhteet lienevät kesällä kuumat ja ympäri vuoden pölyiset korjaamohallit. Ne jotka ei mahdu sisälle ovat sitten pihalla merikontissa - toki suoralta auringonpaisteelta suojassa mutta kyllä ne siinä kokevat kesähelteet ja talvipakkaset.
SEAT Mii (KF1) 1.0 EcoFuel Bensiini/maakaasu (CNG) (68 HV, vm 2012) | VW e-Up! (BL1)  20kWh vm 2014

Poissa -karppa-

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 5.286
    • Profiili
Onko jollekkin yllätys että renkaat säilytetään halvimmassa mahdollisessa paikassa eikä missään pimeässä lasipalatsissa? Minulle ei ainakaan  ;D.

Tämän vuoksi omat renkaat säilyy omassa pimeässä varastossa.
1.8 Tbo sedan luupää (Tupla tehot/vääntö)
1.9 TDI Skoda Octavia Combi Laurin & Klement  (Melkein tupla tehot/vääntö)
Suzuki GSX-R 1100 (Lama-ajan Ohjus -Vase)
2.4 D5 Volvo XC70 AWD (Traktori)
2.0 TDI Skoda Octavia Scout (MTM)

 



Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy
Auton omistaminen on helpompaa autopecasonline24.pt: n avulla
Hifitalo.fi