Passat GTE ruoste polttoaineputkessa, onko ollut takaisinkutsukamppanjaa?

Aloittaja Mupetti, 15.09.21 - klo:11:25

« edellinen - seuraava »

Mupetti

GTE Passattiini tehtiin korkeajänniteakun tarkastus kamppiksena (93F9). Työn yhteydessä huomattiin, että alustassa kulkeva polttoaineputki on ruostunut kiinnikkeen kohdalta, noin kahden sentin matkalta. Sijainti on jossain ajoakun takana. Kustannusarvio putken vaihdolle osineen 420 euroa, josta osat 300 euroa.  ::)

Auto on otettu käyttöön Ruotsissa elokuussa 2017 ja mittarissa on nyt 106 tkm. Saka on maahantuonut auton viime vuonna, josta sen silloin ostin. Kaikki huollot on tehty VW-huollossa Tukholmassa tai täällä Hyvinkäällä.

K-Auto ilmoittaa että Saka on vastuussa. Saka ilmoittaa että vetäytyvät keskustelusta koska 6 kk on kulunut ja heidän mielestään polttoaineputki on kuluva osa. Mulla ei siis ole mitään kanavaa viedä asiaa valmistajalle, joka mielestäni on vastuussa. Nelivuotiaassa autossa ei käsitykseni mukaan voi olla tuollaista vikaa ilman valmistusvirhettä.

Kuulin Facen sähkövolkkariryhmässä että Passateissa on ollut polttoainelinjoihin liittyvä kamppanja. Olisiko jollain tästä lisää tietoa? Kamppiskoodi? Onko tehty sun autoon? Onko dokumenttia? Kuvausta kamppiksesta?

jarmaho

Laatua se on huonokin laatu!
Edelliset käyttöjärjestyksessä: ID.4, Passat GTE, Sharan, 2 x Touran, 2 x Passat, Golf, 2 x Passat.

Mupetti

Kiitos linkistä. Olinkin jo Traficomin tietokannan tarkistanut tuloksetta. Kuten tietokannan kuvauskin kertoo, ei siellä ole kuin osa laadunparannuskamppanjoista.

Tietokannassa on tiedot ainoastaan niistä kampanjoista, joihin kuuluneet viat tai puutteet ovat valmistajan mukaan aiheuttaneet merkittävän vaaran liikenneturvallisuudelle tai huomattavan haitan ympäristölle tai terveydelle.

dwntime

Yksi vaihtoehto on osaa tuonne se tunnin access : https://erwin.volkswagen.de/erwin/showHome.do

Sinne kun syöttää oman auton VIN koodin niin pääset näkemään jos autollesi on voimassa olevia kampanjoita, saat ladattua täydellisen varustelistauksen PR koodeineen ja pääset sinne autotietokantaan jossa on purkuohjeet, johdotusdiagrammat ja kaikki huollonkin saatavilla olevat korjausohjeet.
Nuo korjausohjeet kannattaa tsekata, jos sieltä löytyy TPI jossa on ohjeet tuon ongelman korjaamiseksi, tulostaa sen ja sen kanssa tiskille. Sen avulla voi yrittää saada goodwilliin tai sitten ei. Nuo nimittäin ilmestyy tuonne jos tuo on vähänniinku tyyppivika ja tullut valmistajalle vastaan useammassakin autossa.

Rakkaudestalajiin

Pitää mennä sinne Ruotsiin kyselemään goodwilliä kun se siellä uutena myyty. Ymmärtää hyvin että miksi k-auto ei halua osallistua millään tavalla kyseisen auton korjaukseen koska maahantuojana eivät ole saaneet penniäkään rahaa kyseisestä autosta ikinä kun sitä on uutena myynyt.

vekaas

Mulla 2016 130tkm rullattu Passat GTE ja vuoti polttoaineet pihalle juurikin tuosta samasta kohtaa. Ruostunut tuo polttoaineputki puhki, uusi K-Autolla oli 250e+työt kun tulee sellainen 3 letkun setti, noin 30cm pitkä. Sakalta oli lisäturva ostettu vuodeksi niin sen piikkiin meni, auto entinen Ruotsin liisari.
Seat Leon FR phev -21

ex:
Passat GTE -16
Volvo XC70 -13
Peugeot 308 -16
BMW 318d -07
Volvo S60 -02
Volvo S90 -97
Volvo 960 3.0 -96

Mupetti

Lainaus käyttäjältä: Rakkaudestalajiin - 15.09.21 - klo:17:32
Pitää mennä sinne Ruotsiin kyselemään goodwilliä kun se siellä uutena myyty. Ymmärtää hyvin että miksi k-auto ei halua osallistua millään tavalla kyseisen auton korjaukseen koska maahantuojana eivät ole saaneet penniäkään rahaa kyseisestä autosta ikinä kun sitä on uutena myynyt.
Se GW pitäisi kyllä lähteä valmistajalta eikä maahantuojalta, saati jälleenmyyjältä, vaikka tietysti nämä välikäsinä joutuukin toimia. Valmistajan tulisi vastata valmistusvirheen korjauksesta aiheutuvista kustannuksista korjaamolle, tässä tapauksessa tietysti maahantuojan kanssa samaa firmaa olevalle K-Autolle. Näin toteutuisi kuluttajan oikeus.

Tietysti ymmärrän ettei K-Autoa kiinnosta. Ongelma vaan on se, että ei mulla ole mitään väylää hakea oikeuttani suoraan sieltä minne vastuu kuuluu. Siis valmistajalta. Niin, miksi valmistaja on valinnut maakohtaiset edustajansa? Siksi että kommunikaatio paikallisiin jälleenmyyjiin on näin hajautettu koska niin vaan on järkevämpää. Mikään laki tai säädös ei estäisi valmistajaa toimimasta suoraan kuluttajan kanssa. Ovat vaan tietysti valinneet käytännön syistä toisenlaisen tavan. Tästä johtuen Suomessa asiakkaan väylä valmistajaan pitäisi olla paikallinen huolto-organisaatio - maahantuonti - valmistaja, oli auto kenen tahansa maahantuoma.

Vai mikä tässä mun oikeustajuuni sopivassa ajattelussa menee väärin?

Mupetti

Lainaus käyttäjältä: vekaas - 15.09.21 - klo:17:56
Mulla 2016 130tkm rullattu Passat GTE ja vuoti polttoaineet pihalle juurikin tuosta samasta kohtaa. Ruostunut tuo polttoaineputki puhki, uusi K-Autolla oli 250e+työt kun tulee sellainen 3 letkun setti, noin 30cm pitkä. Sakalta oli lisäturva ostettu vuodeksi niin sen piikkiin meni, auto entinen Ruotsin liisari.
Kiitos kommentistasi. Osan hinnaksi itse sain 296 euroa K-Autosta.

duke7

Joku kamppis oli polttoaineputkista noin vuosi sitten ja se tehtiin myös minun autoon. Joka siis tuotu Ruotsista. Eikä noi kamppikset ole goodwilliä ja tehdään kyllä myös muualta tuotuihin autoihin.
En ole tämän kanssa vielä tarvinnut GW:tä kokeilla mutta edelliseen Passattiin sitä sain monesti vaikka oli yksityisesti maahantuotu auto. Kukaan ei koskaa vedonnut siihen tai sanonut asiasta mitään. Voi toki olla että asenne on jotain muuta nykyisin. Ja tosiaan valmistaja niistä GW hommista maksaa huollolle sovitun hinnaston mukaan.

Mupetti

Lainaus käyttäjältä: duke7 - 15.09.21 - klo:18:14

Milloin sun GTE on otettu käyttöön? Löytyisikö sulta dokumenttia, jossa mainitaan kamppanjan tunnus? Sähköiseen huoltokirjaan lienee merkintä tehty.

duke7

Lainaus käyttäjältä: Mupetti - 15.09.21 - klo:18:31
Milloin sun GTE on otettu käyttöön? Löytyisikö sulta dokumenttia, jossa mainitaan kamppanjan tunnus? Sähköiseen huoltokirjaan lienee merkintä tehty.
Käyttöönotettu 16 puolella mutta 17 vuosimallia. Kokeilen etsiä illalla jos ehdin/muistan. Sen kamppiksen tunnus löytynee myös täältä arenalta koska on siitä puhuttu.

duke7

Kampanja 20 CD, kestoikäselvitys, polttoaineputki PHEV. 20CD 099 WWO 3
Tuollainen tieto oli hinta-arvion tulosteessa.

Banned

Viime vuonna tuosta K Caaran huollossa kyselin ja kertoivat, että ei heillä ainakaan näy tuollaista kampanjaa. 2016 mallin GTE kyseessä.
Passat GTE

o.b.

Eikös tuo ole helppo korjata ilman putken vaihtoa. Ruosteet veks ja vähän vernissaa ja massaa päälle ::) Ei se pintaruoste kovin vaarallista ole.

Mupetti

Lainaus käyttäjältä: Banned - 16.09.21 - klo:11:45
Viime vuonna tuosta K Caaran huollossa kyselin ja kertoivat, että ei heillä ainakaan näy tuollaista kampanjaa. 2016 mallin GTE kyseessä.
Kuulostaa jännältä. Ehkä ne vaan katsoi, että sun autoyksilöönnei moinen kohdistu, ei sitä onko kamppanjaa olemassa?

Mupetti

Lainaus käyttäjältä: o.b. - 16.09.21 - klo:13:17
Eikös tuo ole helppo korjata ilman putken vaihtoa. Ruosteet veks ja vähän vernissaa ja massaa päälle ::) Ei se pintaruoste kovin vaarallista ole.
Ei pintaruoste putkissa ole tietenkään vaarallista. Neljä-vuotiaassa putkessa tuon näköinen saattaa, myös K-Auton vaihtosuosituksen perusteella kohta ollakin. Mun mielestä tommoseen kuntoon näin lyhyessa ajassa mennyt osa on materiaaliltaan soveltumaton. Vähän kun mustalla naulalla talon ulkoverhousta tekisi. Kestää se muutaman vuoden, muttei lähellekään sitä minkä pitäisi.

Tottakai ton voi korjata, mutta mun pointti oli että pitäisikö Volkswagenin kantaa vastuu liian heikon materiaalin käytöstä? Varsinkin kun ton osan hinta on käsittämättömän kova. Jos materiaali saa olla sekundaa, niin samalla logiikalla voisi autojen muitakin osia alkaa tehdä heikommin, varaosamyyntiä kasvattaakseen.

Banned

Lainaus käyttäjältä: Mupetti - 18.09.21 - klo:08:50
Kuulostaa jännältä. Ehkä ne vaan katsoi, että sun autoyksilöönnei moinen kohdistu, ei sitä onko kamppanjaa olemassa?
Sain sellaisen käsityksen, että eivät olleet kyseisestä kampanjasta koskaan kuulleetkaan.
Passat GTE

Andla

#17
Moro,
Itsellä 2016 GTE Passat. Mulla oli bensaputkikamppis ja aikakin jo varattu mutta ilmoitus tuli et VW kiintiö täynnä tuon kamppiksen osalta, joten aika peruttu.
Taisi olla aikaisin keväällä tuo.

Tällähetkellä jokin korkeajännitetarra kamppis... Ei oo mulla vielä tarroitettu konehuonetta.

juksii

Lainaus käyttäjältä: Banned - 20.09.21 - klo:13:32
Sain sellaisen käsityksen, että eivät olleet kyseisestä kampanjasta koskaan kuulleetkaan.

Se tuntuu olevan merkkihuollossa se normaali tilanne. Aivan sama mikä tyyppi vika tahansa, niin aina ihan ensimmäistä kertaa tulee se vika vastaan.
-JukSii-
Skoda Superb 2.0TDI 4x4 L&K 2016

ijk73

Täälläkin kävi auto korkeajänniteakun tarkastuksessa, ja yllätyksenä oli polttoaineputket ruosteessa akun vieressä. Eipä ollut putkia varastossa, niin jäi nyt vaihtamatta. Oli kuulemma Suomesta putket lopussa... Pistivät kuitenkin varmuudenvuoksi osia tilaukseen. Ja maahantuoja ei tule kuluissa vastaan :( Hinta olisi 430 töineen. Auto on 17-vuoden malli Ruotsista uitettu yksilö ja yli vuosi ostosta. Joten eipä sieltä suunnastakaan tule apuja. Autolla ajettu 80k. Kai tässä pitää vaan purra huulta ja tilailla huoltoa.   :(

a_jaba

Onneksi tollaisen pikku summan säästää hetkessä kun ajaa sähköllä  :P
Volkswagen ID.3 Pro Performance Tech -21 39tkm -> (osamaksu)

Ex. Audi Q3 TFSIe -21 180kW 0tkm - 63tkm (työsuhdeauto)
Ex. Volkswagen Passat Variant -15 1.6TDI DSG 83tkm - 125tkm (oma ja maksettu)
Ex. Volkswagen Golf Variant -15 1.6TDI DSG 97tkm - 163tkm (oma ja maksettu)
Ex. Audi A4 -07 2.0TDI 125kW S-Line Sport Edition 96tkm - 248tkm (oma ja maksettu)

-karppa-

Kyllä tässä taas huomaa mitä paskaa vag-konserni pukkaa ja kuinka hyvin reklamaatiot hoidetaan!

Jos kyseessä on selkeä valmistusvika ei sille mitään kiintiöitä ole, vaan asia tulee hoitaa kuntoon välittömästi. Nyt näkee taas miten osa maksaa kiltisti ja ne jotka osaa vaatia eivät maksa.

Ilmaiset vinkit:
https://www.vagarena.fi/index.php?topic=31309.msg557955#msg557955

Lainaus käyttäjältä: Andla - 20.09.21 - klo:19:10
Moro,
Itsellä 2016 GTE Passat. Mulla oli bensaputkikamppis ja aikakin jo varattu mutta ilmoitus tuli et VW kiintiö täynnä tuon kamppiksen osalta, joten aika peruttu.
Taisi olla aikaisin keväällä tuo.

Tällähetkellä jokin korkeajännitetarra kamppis... Ei oo mulla vielä tarroitettu konehuonetta.

1.8 Tbo sedan luupää (Tupla tehot/vääntö)
1.9 TDI Skoda Octavia Combi Laurin & Klement  (Melkein tupla tehot/vääntö)
Suzuki GSX-R 1100 (Lama-ajan Ohjus -Vase)
2.4 D5 Volvo XC70 AWD (Traktori)
2.0 TDI Skoda Octavia Scout (MTM)

Banned

Pitääkin varata huoltoaika. Takuuta vielä pari viikkoa jäljellä.
Passat GTE

Banned

Täältä myös bingo. Huolto ei ollut koskaan kuullutkaa tuosta kampanjasta ja koneella näkyi ainoastaan avoinna olevat. Onkos muilla mennyt näitä siis takuuseen? 350 â,¬ olisi töineen.
Passat GTE

9987

Selvä valmistus- tai materiaalivika.

Vw:n kuuluu maksaa kaikki. Pitäkää puolenne

Banned

#25
Juu ei näy tuollaista kampanjaa. Olisiko jollakin antaa tuo kampanjakoodi? Tai vaikka toimipiste, missä ne noita on vW:n piikkiin vaihdelleet, niin voisi kysellä mikä homma. Vähän outoa, että jossakin korjataan ja jossakin tulee ihan uutena. No minun autossa tuo huomattiin vielä takuuaikana, joten luulisi sen piikkiin menevän.

Prkl, samalla huomasin, että repsottava takaoven ikkunalistakin olisi mennyt takuuseen :P Enpä tajunnut siitä koskaan kysyä. TPI:ssä näytti olevan korjausohjeet sillekin. Tuolle polttoaineputkelle ei kyllä löytynyt.
Passat GTE

Banned

Menee näköjään tehdastakuun piikkiin. Vähän kuulosti siltä, että mikäli takuu olisi jo päättynyt, niin eivät korvaisi. Ainakaan suoralta kädeltä. Kiitos edelliselle omistajalle 3 vuoden lisätakuun rastittamisesta 8)
Passat GTE

ijk73

Onkos kenelläkään tuon ruostuvan polttoaineputken varaosanumeroa? Jos vaikka veisi muualle huoltoon... Mutta täytyy varmaan vielä kinata tuosta, että on ollut kampanja jossa noita on korjattu.

vekaas

Lainaus käyttäjältä: ijk73 - 16.10.21 - klo:18:44
Onkos kenelläkään tuon ruostuvan polttoaineputken varaosanumeroa? Jos vaikka veisi muualle huoltoon... Mutta täytyy varmaan vielä kinata tuosta, että on ollut kampanja jossa noita on korjattu.

Mulla on tallessa, voin huomenna laitella kun täältä töistä pääsen. Letkuja on ainakin kahta mallia riippuen onko webastoa vai ei, mutta tais olla viimeinen kirjain eri tuossa webasto versiossa.
Seat Leon FR phev -21

ex:
Passat GTE -16
Volvo XC70 -13
Peugeot 308 -16
BMW 318d -07
Volvo S60 -02
Volvo S90 -97
Volvo 960 3.0 -96

o.b.

Nyt en ymmärrä miksi tuo putki pitää vaihtaa jos joutuu itse maksamaan ???

Jos autoa meinaa vielä pitää 10 vuotta, niin ehkä sitten. Silloinkin pitää varautua vaihtamaan putki pariin kertaan.

Eikö olisi helpompi vaan poistaa ruosteet, pohjamaalata, maalata ja suojamassata putki? Niin se kestäisi sen 10v paljon paremmin ja kustannus olisi varmasti alle 350â,¬.

Mutta jokainen tekee rahoillaan niin kuin lystää...

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy