Kirjoittaja Aihe: 1.9SDI Öljynkulutus ja moottorin jäljellä oleva elinikä  (Luettu 829 kertaa)

Poissa Tursu

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 5
    • Profiili
Cordoba 1.9SDI 2000 mittarissa 450k

Auto ollut minulla iät ja ajat. Olen ajanut autolla ympäri pohjoismaita ja aina ollut luotettava peli kaikinpuolin. Autoa on myös uudesta asti huollettu huolto-ohjelman mukaisesti.
Kyseinen auto on myös aina kuluttanut jonkin verran öljyä, mutta viimeaikoina se on lisääntynyt merkittävästi (2-3l/1000km). Auto pölläyttää kunnon savut kylmänä käynnistäessä ja käy hetken epätasaisesti, mutta muutaman sekunnin jälkeen savutus lakkaa ja käynti tasaantuu. Ajossa takana tulijat haistavat palaneen öljyn käryn eli öljy tosiaan palaa savuna ilmaan. Koneessa tuntuu olevan tehot entisellään eikä kiihtyvyydessä yms ole havaittavaa eroa. Myöskään ajossa auto ei savuta mitenkään erityisemmin.

KYSYMYS KUULUU: On ilmeistä, että jotain haitallista moottorissa on tapahtunut, kun öljyä pääsee tähän tahtiin palamaan, mutta... Kuinka kauan tällaisellä moottorilla on arviolta elinikää jäljellä kilometreissä, jos jatkaa matka-ajoa öljytonkka takakontissa?
Ymmärrän, että tarkkaa arviota on mahdotonta antaa, mutta jos jollain olisi tietoa tai kokemusta...?

Kiitos vastauksista jo etukäteen!!!


Poissa Topias H

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 88
    • Profiili
Vs: 1.9SDI Öljynkulutus ja moottorin jäljellä oleva elinikä
« Vastaus #1 : 02.08.20 - klo:08:50 »
Kuulostaa siltä, että se on tapahtunut, mikä tuon tyyppisessä sdi moottorissa tapahtuu ennen pitkää. Öljyrenkaat karstottuu kiinni ja alkaa öljy maistumaan. Tyypillisesti se voi leikata kiinni hyvinki pian.
Muistaakseni tämä moottori huohottaa aika voimakkaasti ja huohotinjörjestelmä on aika kehno, niin pieni öljyn syöminen tapahtuu huohottimen kautta. Nyt ku se on alkanut enemmän syömään, niin venttiilivarren kumit ja männänrenkaat alkaa oleen lopussa.

Ajelee menemään öljytilkka kainalossa ja varautuu auton vaihtamiseen.

Luja pekonin ollut, jos ei ole tarvinu koneremonttia vielä tehdä. Sillon ku mulla oli 1.9sdi cordoba, niin tuntu että kaikilla hajosi koneet. Itse ostin konevikasena ja laitoin männät uusiksi ja korjasin huohottimen ongelmat.🙂
~ VCDS-OULU ~ HEX - V2 unlimited ~ Pitkä jono volkkareita ja muutama Peugeot, Volvo, Nissan.

Poissa tkp

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 135
    • Profiili
Vs: 1.9SDI Öljynkulutus ja moottorin jäljellä oleva elinikä
« Vastaus #2 : 02.08.20 - klo:10:33 »
Venttiilivarren kumeilta tuo kuulostaa. Öljy valuu venttiilinvarsia pitkin männän päälle ja palaa pois kun auton käynnistää. Bensakoneeseen kumien vaihto olisi helppokin homma kun voi vaihtaa niin ettei edes kantta tarvitse irroittaa mutta dieselistä ei ole kokemusta miten helppo siihen on kumit vaihtaa.

Poissa Topias H

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 88
    • Profiili
Vs: 1.9SDI Öljynkulutus ja moottorin jäljellä oleva elinikä
« Vastaus #3 : 02.08.20 - klo:11:12 »
Kuulostaa siltä, että se on tapahtunut, mikä tuon tyyppisessä sdi moottorissa tapahtuu ennen pitkää. Öljyrenkaat karstottuu kiinni ja alkaa öljy maistumaan. Tyypillisesti se voi leikata kiinni hyvinki pian.
Muistaakseni tämä moottori huohottaa aika voimakkaasti ja huohotinjörjestelmä on aika kehno, niin pieni öljyn syöminen tapahtuu huohottimen kautta. Nyt ku se on alkanut enemmän syömään, niin venttiilivarren kumit ja männänrenkaat alkaa oleen lopussa.

Ajelee menemään öljytilkka kainalossa ja varautuu auton vaihtamiseen.

Luja pekonin ollut, jos ei ole tarvinu koneremonttia vielä tehdä. Sillon ku mulla oli 1.9sdi cordoba, niin tuntu että kaikilla hajosi koneet. Itse ostin konevikasena ja laitoin männät uusiksi ja korjasin huohottimen ongelmat.🙂

#kirjoitusvirheet!😅
~ VCDS-OULU ~ HEX - V2 unlimited ~ Pitkä jono volkkareita ja muutama Peugeot, Volvo, Nissan.

Poissa Jönglööraaja

  • Seniori
  • ****
  • Viestejä: 747
    • Profiili
Vs: 1.9SDI Öljynkulutus ja moottorin jäljellä oleva elinikä
« Vastaus #4 : 02.08.20 - klo:12:13 »
#kirjoitusvirheet!😅
Älä rupea Tattiseksi. Olihan siinä ymmärrettävää tekstiä. Ei tämä ole mikään kirotusvireitä etsivä foorumi.
Olet varmaan väärässä paikassa tai juonut pussikaljaa.

Poissa Topias H

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 88
    • Profiili
Vs: 1.9SDI Öljynkulutus ja moottorin jäljellä oleva elinikä
« Vastaus #5 : 02.08.20 - klo:15:59 »
Älä rupea Tattiseksi. Olihan siinä ymmärrettävää tekstiä. Ei tämä ole mikään kirotusvireitä etsivä foorumi.
Olet varmaan väärässä paikassa tai juonut pussikaljaa.

Aina väärässä paikassa.😌 nopeasti kommentoimalla ja ilman tarkistuslukuja. Ei tämä niin vakavaa oo👏
~ VCDS-OULU ~ HEX - V2 unlimited ~ Pitkä jono volkkareita ja muutama Peugeot, Volvo, Nissan.

Poissa Juzu84

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 405
    • Profiili
Vs: 1.9SDI Öljynkulutus ja moottorin jäljellä oleva elinikä
« Vastaus #6 : 02.08.20 - klo:18:31 »
Jos olis mun auto niin tekisin voitelujärjestelmän pesun siihen erillisillä huuhteluöljyillä. Eli öljynvaihto suodattimineen, pari pulloa forten moottoripesuainetta koneeseen ja mylly käymään, 2000 rpm reilu tunti ja öljyt pois. Uudet öljyt koneeseen 1x Top End Treatment perään sekä 1x Seal Conditioner, tuo Seal Conditioner elvyttää kumitiivisteet ja venttiilivarren kumet. Moottorinpesuaine pesee karstan, lietteen sun muut paskat pois ja herkistää männänrenkaita. Intake Cleanerilla voi tiskata EGR:n jos ei oo laipattu ja yhden pullon voi ruiskutella imupuolelle huuhtelun aikana, mutta jos EGR on laipattu niin tuon Intake Cleaner vaiheen voi jättää huomiotta. Polttoainetankkiin vielä pari pulloa suuttimien puhdistus ainetta niin putsaa palotiloja karstasta sekä suuttimet. Aineet maksaa mutta mun mielestä halpa kokeilu oireiden perusteella.

Ja se että toimiiko nuo Forten aineet niin kyllä toimii... oikein käytettynä.
« Viimeksi muokattu: 02.08.20 - klo:18:35 kirjoittanut Juzu84 »
Bora -03, Golf Variant TDI -03
VCDS apua tarjolla Ylivieskasta muutaman kymmenen kilometrin säteellä. Kalustona HEX-NET-PRO unlimited. Yhteyttä voi ottaa privalla.

 





Autodoc.FI
www.Euvaraosat.fi
Custom-Garage.fi
Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy