Octavia Combi 1.5tsi MY18

Aloittaja Lightunseen, 17.03.18 - klo:22:29

« edellinen - seuraava »

Lightunseen

Ostikon mukainen Octavia lähti tänään liikkeestä mukaan, ja samalla entinen -11vm 1.6tdi meni vaihdossa.

Ostettu auto oli siis liikkeen esittelyautoja ja 3200km mittarissa. Kuten ostikossa jo onkin niin kyseessä on siis 1.5tsi ja varustetasoltaan Style.
Muita varusteita mitä autossa tuli niin on Winter Pack, Amundsen, Dynamic-paketti, Peruutuskamera ja tietenkin tutkat, mukautuva vakionopeudensäädin, kaistanvaihtovaroitin, langaton WLAN-tukiasema.

Tänään tuli töiden ohessa ajeltua vajaa 100km ja vaikuttaa kaikinpuolin erinomaiselta. Peruutuskamera oli yllättävän hyvä kun vertaa mitä meillä on työautoissa. Esim. Nissanin NV200 kamera on todella surkea, ja osoittaa aivan liian alas että näkisit muuta kuin 1,5m suoraan taakse. Lisäksi webasto on nyt hyvä lisä kun töissä ei aina saa autoa roikkaan.  :) Jokatapauksessa kaikin puolin ollaan tyytyväisiä uuteen tulokkaaseen.

Tarrat lähtee ensi viikolla autosta pois, ja samalla asentavat defan lämpöpaketin kun kuului hintaan. Heidän kovavahapinnoitetta en tahtonut, sen tilalle laitan itse keraamiset pinnoitteet kunhan saan autolle tehtyä ensiksi kevyen myllytyksen.

splitxyz

Lainaus käyttäjältä: Lightunseen - 17.03.18 - klo:22:29

Mitenköhän tuo eroaa moottoriltaan 1.4 TSI 150 hv? Golfissa ollut jonkin aikaa. Tässä odotellaan että Poloon tulisi 1.5 TSI kone, saisi sen vaihdettua uudempaan. 
RS 2.0 TSI HB MY17
VW Golf eTSI 1.5 DSG MY23, Audi RS3 (450+ hv APR) MY16
ex: Polo Highline 1.5 TSI DSG MY20, VW Polo BlueGT (MY17), VW Polo BlueGT (MY15), RS 2.0 TSI HB MY14.

Lightunseen

1.5 on päivitetty versio 1.4:sta. Mukaan on tullut nyt sylinterien lepuutustoiminto yms.

https://www.moottori.fi/ajoneuvot/jutut/koeajo-pihi-kuormajuhta-skoda-octavia-combi/

vwmies

Lainaus käyttäjältä: Lightunseen - 18.03.18 - klo:16:50
1.5 on päivitetty versio 1.4:sta. Mukaan on tullut nyt sylinterien lepuutustoiminto yms.

https://www.moottori.fi/ajoneuvot/jutut/koeajo-pihi-kuormajuhta-skoda-octavia-combi/

1.4 TSi moottoreissa ACT koodilla on myös lepuutustoiminto, mutta sitä ei kai saanut kaikkiin malleihin... :o

Yritetään pärjätä.

Mandons

Lainaus käyttäjältä: Lightunseen - 17.03.18 - klo:22:29
Tarrat lähtee ensi viikolla autosta pois, ja samalla asentavat defan lämpöpaketin kun kuului hintaan. Heidän kovavahapinnoitetta en tahtonut, sen tilalle laitan itse keraamiset pinnoitteet kunhan saan autolle tehtyä ensiksi kevyen myllytyksen.

Toi on kyllä yksi p*rkle, että miksi autoliikkeen pitää teipata ja vielä yleensä asentaa "sponsoroitu" kilventeline autoon, jos on tilannut ja ostanut uuden auton itsellensä? Omassa autossanikin oli edessä ja takana kilventelineet, joissa luki autoliikkeen nimi. Teki mieli laittaa palautetta, että sovittiinko me jotain tilauksen yhteydessä, että sponsoroin teitä ja saan siitä samalla jotain hyvitystä? Tai vaihtoehtoisesti, kun vein auton ruosteensuojaukseen, niin jo oltiin ruosteliikkeen tarra liimattu ikkunaan, ei tietääkseni tuollaisestakaan sponsroinnista sovittu. Ihan kun noilla liikkeillä olisi jokin oikeus liimailla noita tarroja yms. autoihin mielivaltaisesti...
Octavia 1.8tsi dsg, 2018

Hidalgo

Lainaus käyttäjältä: Mandons - 18.03.18 - klo:20:20

Ei tietenkään ole oikeutta, mutta ihan pyytämällä ainakin itse olen saanut ne autoistani pois.

vwmies

Lainaus käyttäjältä: Mandons - 18.03.18 - klo:20:20
Toi on kyllä yksi p*rkle, että miksi autoliikkeen pitää teipata ja vielä yleensä asentaa "sponsoroitu" kilventeline autoon, jos on tilannut ja ostanut uuden auton itsellensä? Omassa autossanikin oli edessä ja takana kilventelineet, joissa luki autoliikkeen nimi. Teki mieli laittaa palautetta, että sovittiinko me jotain tilauksen yhteydessä, että sponsoroin teitä ja saan siitä samalla jotain hyvitystä? Tai vaihtoehtoisesti, kun vein auton ruosteensuojaukseen, niin jo oltiin ruosteliikkeen tarra liimattu ikkunaan, ei tietääkseni tuollaisestakaan sponsroinnista sovittu. Ihan kun noilla liikkeillä olisi jokin oikeus liimailla noita tarroja yms. autoihin mielivaltaisesti...

Omaani tilatessa pyysin, ettei laiteta sen enempää Volkkarin kuin liikkeenkään mainostarraa, eikä niitä sitten autossa ollutkaan. Simple as that.  :o
Yritetään pärjätä.

Ocutj

Lainaus käyttäjältä: vwmies - 18.03.18 - klo:17:12
1.4 TSi moottoreissa ACT koodilla on myös lepuutustoiminto, mutta sitä ei kai saanut kaikkiin malleihin... :o

Octaviaan tuota 1.4 ACT-moottoria ei ole koskaan saanut, ilman lepuutusta vain. Superbeen kylläkin.

Lightunseen

Toi on kyllä yksi p*rkle, että miksi autoliikkeen pitää teipata ja vielä yleensä asentaa "sponsoroitu" kilventeline autoon, jos on tilannut ja ostanut uuden auton itsellensä? Omassa autossanikin oli edessä ja takana kilventelineet, joissa luki autoliikkeen nimi. Teki mieli laittaa palautetta, että sovittiinko me jotain tilauksen yhteydessä, että sponsoroin teitä ja saan siitä samalla jotain hyvitystä? Tai vaihtoehtoisesti, kun vein auton ruosteensuojaukseen, niin jo oltiin ruosteliikkeen tarra liimattu ikkunaan, ei tietääkseni tuollaisestakaan sponsroinnista sovittu. Ihan kun noilla liikkeillä olisi jokin oikeus liimailla noita tarroja yms. autoihin mielivaltaisesti...

Jep, itsellänikin löytyy takalasista autoliikkeen tarra, kilpien kehyksissä lukee myös sekä tietenkin nuo kylki tarrat. Tarrat tosin oli siksi kun ostin esittelyauton, ja lähtevät onneksi tällä viikolla pois. Kilpientelineet vaihdan itse, sekä heivaan takalasista mainostarran veks. :)

Mandons

Lainaus käyttäjältä: Lightunseen - 19.03.18 - klo:06:14

Nonnih!  8) Itsehän en älynnyt pyytää, ettei tarroja yms. liimattaisi autoon. Jotenkin oletin, että kun ostaa uuden auton niin ei siinä enää olisi autoliikkeen logoja ja kilvenalusia...
Octavia 1.8tsi dsg, 2018

T. Neuvoton

#10
Minkälaisiin ongelmiin olette mahdollisesti jo törmänneet hankinnan jälkeen tässä autossa? Minun valmistettu 27.11.2017 (joka siis maanantai >:( ), luovutus oli helmikuussa 2018. Vielä ei ole suurempia ongelmia...paitsi että Apple Carplay ja Android Auto tökkivät tosi pahasti (ei voi oikeestaan käyttää), kuljettajan oven ambiente-valaistus rikki, miltei auton viereen täytyy mennä että webaston saa kakella päälle ja sitten DSG nykii joskus (tää voi tietty johtua kuljettajastakin).
ex-skodat: Skoda 105 L, Skoda 130 Rapid, Skoda 135 L , Ocu I 1.6 Classic HB, Ocu I 1.6 Amb HB, Ocu I 2.0 Amb Combi, Ocu II 1.9 Tdi Amb HB, Ocu II 1.9 Tdi Eleg. combi, Ocu II 1.4 TSI Eleg. combi, Roomster 1.2 TSI 105 Amb.  Skoda Yeti 1.2 TSI Adventure (Platin Grey),  Ocu III (FL) Combi 1.5 TSI Style (Quartz Grey),  Ocu III (FL) Combi 1.5 TSI Style G-TEC (Quartz Grey). Ajossa: Ocu IV Amb HB 1.0 e-tec (Black Magic)

isoville

Mulla on vk25/2017 valmistettu ja heinäkuussa 2017 luovutettu kiesi ja ainakin weban kaukosäädön osalta homma toimii ihan hyvin. Auto on katoksessa (puurakennus) ja koiralenkillä olen saanut weban päälle n. 200 metrin päästä. AA toimii myös hyvin, kunhan on viimeisin versio ladattuna puhelimeen - piuha on Waltterin valmistama (motonet).

Lightunseen

En ole vielä kummemmin kokeillut Androidin näitä juttuja autossa, mitä nyt sen verran että Skoda Connect:in laitoin toimimaan yms. pientä. Valaistukset kyllä toimii kaikki, ja mitä nyt webastoa kokeillut ( kelit olleet leutoja niin ei ole ollut tarvetta ) pariin otteeseen niin kyllä tuo nyt ainakin 30-40m päästä on alkanut pöhiseen.

DSG ei vielä ole ainakaan temppuillut, oikeastaan ainoa mitä olen nähnyt sen tekevän niin jos start&stop on pois päältä ja pysähdyt liikennevaloihin niin kierrokset tavallaan humppaa 2-5s tyhjäkäynnillä ennenkuin tasoittuu, voi toki johtua muustakin kuin laatikosta. Tosin eräänlainen, hieman hankala selittää mutta "nykiminen" on luoteenomaista ja täysin normaalia laatikolle, riippuu täysin miten ajat, mutta olen toki kuullut yhä että ihan näissä uusimmissakin laatikoissa on pahimmillaan mennyt osia vaihtoon jo alta 10 000km.

Kannattaa käydä nuo vikajutut fiksaamassa takuun aikana :)

Omasta sen verran että meni lohkolämppärin yms. vaihto ensiviikon Maanantaille. En jaksanut sinne asti odottaa että mainostarrat lähtisi joten kiskoin ne tänään itse irti.

Hidalgo

Lainaus käyttäjältä: T. Neuvoton - 20.03.18 - klo:10:14
Minkälaisiin ongelmiin olette mahdollisesti jo törmänneet hankinnan jälkeen tässä autossa? Minun valmistettu 27.11.2017 (joka siis maanantai >:( ), luovutus oli helmikuussa 2018. Vielä ei ole suurempia ongelmia...paitsi että Apple Carplay ja Android Auto tökkivät tosi pahasti (ei voi oikeestaan käyttää), kuljettajan oven ambiente-valaistus rikki, miltei auton viereen täytyy mennä että webaston saa kakella päälle ja sitten DSG nykii joskus (tää voi tietty johtua kuljettajastakin).
Jos soitin muuten toimii normaalisti, niin ongelma on melko varmasti puhelimissa, jos CarPlay ja Android Auto ei toimi.
Webaston toiminta säde voi olla heikko jo ihan pariston vuoksi. Pariston ja oven valaistuksen saat tietenkin kuntoon takuuseen liikkeestä josta Skodan ostit.
Mitä tarkoitat että DSG nykii? Jos DSG nykii kesken ajon niin vie se välittömästi huoltoon.

T. Neuvoton

Android Autoa on kokeiltu Nokia 6, Huawei Mate 10 Pro ja Oneplus 3 -puhelimilla, kaikissa häviää kartat (Maps ja Waze) muutaman käyttökerran jälkeen...muutenhan AA toimii hienosti. Kun AA:n lataa puhelimiin uudestaan niin kartta toiminnallisuus palautuu kunnes taas parin ajokerran jälkeen katoaa. Puhelimet kytketty autoon niiden alkuperäisillä piuhoilla. Apple Carplayta käytetty alkuperäisellä johdolla vain iPhone 7. Muuten toimii hyvin mutta musiikin toistettaessa (Spotify, iTunes verkosta kuten myös suoraan puhelimen muistista) kuuluu erittäin usein metalliselta kuulostava kova sirahdus (vaikka volume on pienellä)...ja tämä ääni on todella kova (pelkohan on että kajarit hajoaa). Webaston kake on näköjään sellainen että joka toisena päivänä pitää mennä auton viereen ja joka toisena se toimii pari sadan metrin päästä (kun on näköyhteys autoon). Nykimistä esiintyy vain "kylmänä" ensimmäisen 100 metrin matkalla - luulen että se liittyy parkkipaikalla liian alhaisilla kierroksilla ajamiseen? Nykimistä ei esiinny kun on käytetty webastoa.
ex-skodat: Skoda 105 L, Skoda 130 Rapid, Skoda 135 L , Ocu I 1.6 Classic HB, Ocu I 1.6 Amb HB, Ocu I 2.0 Amb Combi, Ocu II 1.9 Tdi Amb HB, Ocu II 1.9 Tdi Eleg. combi, Ocu II 1.4 TSI Eleg. combi, Roomster 1.2 TSI 105 Amb.  Skoda Yeti 1.2 TSI Adventure (Platin Grey),  Ocu III (FL) Combi 1.5 TSI Style (Quartz Grey),  Ocu III (FL) Combi 1.5 TSI Style G-TEC (Quartz Grey). Ajossa: Ocu IV Amb HB 1.0 e-tec (Black Magic)

seatts

Juurikin tuon surkean kaukosäätimen takia, tuli omaan autoon laitettua gsm ohjaus.
Turun lähialueella on nyt ainakin yksi korjaamo joka tietää miten se saadaan toimimaan oikein.
Korrek pro käsittelyt

VW Passat variant 2.0 tdi 4motion -21
Peugeot E-2008 -23

tommyt

Töissä webastoa käynnistäessä täytyy kävellä näköetäisyydelle autosta että se käynnistyy. Voishan sen tietty ajastaakin jos tietää mihin aikaan pitäisi olla lämmitys päällä.
Karoq FL 1.5 Style DSG 2022
Fabia 1.0 TSI 2017

T. Neuvoton

Nyt kaikki otsikon ACT-koneella varustetun Ocun omistavat hopihopi merkkihuoltoon päivittämään "nykimätön" versio moottorisoftasta. Itse kävin ...ja nykimisen poistumisesta ei tietoa kun itsellä sitä esiintyi vain pakkasilla... mutta muuten auton ajotuntuma etenkin liikkeelle lähdöissä parani potenssiin kymmenen :).
ex-skodat: Skoda 105 L, Skoda 130 Rapid, Skoda 135 L , Ocu I 1.6 Classic HB, Ocu I 1.6 Amb HB, Ocu I 2.0 Amb Combi, Ocu II 1.9 Tdi Amb HB, Ocu II 1.9 Tdi Eleg. combi, Ocu II 1.4 TSI Eleg. combi, Roomster 1.2 TSI 105 Amb.  Skoda Yeti 1.2 TSI Adventure (Platin Grey),  Ocu III (FL) Combi 1.5 TSI Style (Quartz Grey),  Ocu III (FL) Combi 1.5 TSI Style G-TEC (Quartz Grey). Ajossa: Ocu IV Amb HB 1.0 e-tec (Black Magic)

Lightunseen

Jep, itsekkin varasin eilen ajan, ja ensi viikon Perjantaina saadaan uusi softa sisään. Samalla pyysin että koodaavat minullekkin peräkontin aukeamaan ja sulkeutumaan sisänapista sekä avaimista.  :)

Ocu_Style

Tervehdys palstalle  :) Ajattelin liittyä mukaan VAG joukkoon parin vuoden tauon jälkeen. Tänään laitettiin tilaukseen Octavia Combi 1.5 TSI Style DSG vaiheistolla. Vaihtoon menee Opel Astra ST vm. 16. Ennen Opelia tuli omistettua kolme farkku Golfia, joten sinänsä VAGin tuotteet ovat tuttuja. Välissä piti kuitenkin käydä testaamassa kilpailijan tuotetta, josta ei kyllä sinällään pahaa sanottavaa ole, mutta nyt sai Ocuun niin hyvät kaupanpäälliset, että tarjoukseen oli tartuttava. Lisäksi kun pienelle lisätilalle on tarvetta ja automaattivaihteisto houkutteli, niin päätös oli helppo. Aiemmin ei siis perheessä ole automaattilaatikkoa ollut, mutta työn puolesta automaatti on tuttu juttu ja innolla odotan, että ei tarvitse keppiä enää heilutella  :D

Hieman olisin kiinnostunut kuulemaan, mitä Octaviasta olisi ehkä hyvä tietää. Luin, että olette pyytäneet ohjelmointia takaluukulle niin, että aukeaa ja sulkeutuu auton sisällä olevasta napista sekä avaimista. Eikö homma siis toimi näin, kun auto tulee tehtaalta?

Entäpä sitten webasto. Onko tuohon olemassa ajotietokoneessa valintaa, että ei lähde automaattisesti pöhisemään, kun lämpötila laskee tiettyyn pisteeseen? Opelissa webaston automaattinen pöhinä jurppi välillä aika pahasti, koska lähti jo + 7 asteessa päälle, kun auton laittoi käyntiin. Golfeissahan tuon automaattikäynnistyksen on pystynyt kytkemään pois päältä.

Miten sitten tämä uusi 1.5 TSI kone. Oletteko tykänneet ja minkälaisiin kulutuslukemiin olette päässeet? Itse toivon, että Opeliin verrattuna kulutus laskisi edes hieman (Opelissa 1.4 turbo 150 hv). Opelin kulutus etenkin talvella ollut aika suuri, jos vertaa edelliseen 1.2 TSI Golfiin.

Sitten itselle uutena tulee tuo adaptiivinen vakkari. Olen ymmärtänyt, että se toimii Ocussa hyvin, mutta mitä mieltä itse käyttäjät on? Ja vaikka automaatti ja DSG itselle työn puolesta parin vuoden takaa tuttu onkin, niin miltä DSG tuon 1.5 TSI koneen yhteydessä tuntuu? Pelittääkö hyvin yhteen?

Ja vielä olisin kiinnostunut kuulemaan noista led-valoista. Koetteko, että tehoa riittä hyvin ja pelittääkö pitkien valojen automaatti hyvin? Opelissa on Matrix ledit ja tiedän, että noiden tasolle ei välttämättä Ocun valoilla päästä, mutta toivottavasti tehoa kuitenkin riittää hyvin.

Innolla jäädään odottelemaan kesää ja auton saapumista  :D Kertokaa toki hyviä vinkkejä ja asioita joita kannattaa huomioida. Uskon, että pettymystä auto ei tuota.

Tesla Model Y (2023)
Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Sportline (2023)
Ex. Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Ambition Businessline (2020)
Ex. Skoda Octavia combi 1.5 TSI DSG (2018)

TTO

Pre-FL:n kokemuksin seuraavaa:

Takaluukku vain avautuu kakella ja kojelaudan napilla ilman VCDS-ohjelmointia (sulkeutuminen näistä tehdasvalmiina on varattu konsernissa muille merkeille). Kun luukun ohjelmoi, voi samalla säätää luukun "varoitusääntä" tai ottaa sen pois.

Webaston automaattikäynnistyksen saa ajotietokoneen asetuksista pois.

Petunet

Kannattaa tilata kaistavahti, siinä tulee parempi kamera jolloin automaattipitkät toimivat aika hyvin.
Ilman sitä kaukovalojen automatiikka on heikompaa.
Tesla Model 3 Performance
Volkswagen e-up!
Ford Fiesta 1.0

Joke_R

Pre-fl kokemuksia pääosin täälläkin, mutta jonkunverran niitä löytyy myös fl-mallista. Adaptiivinen vakkari toimii pääosin hyvin. Loistava varuste varsinkin maanteillä. Motarilla kaistaa pitää vaihtaa ajoissa, muuten alkaa hiljentää vauhtia. Onneksi etäisyydelle on säätö, tosin pk-seutumoodia siitä ei löydy, haluaa siis pitää turvallisen välin edellämenevään ;) Ja välimatka kasvaa nopeuden suhteessa. Valoihin osaa pysähtyä edelläajavan taakse, mutta jarrua pitää painaa 5sek sisällä, muuten lähtee ryömimään, kun Octaviassa ei ole sähköistä käsijarrua. Kaikkiaan hienosti ohjelmoitu minusta ja toimii hyvin yhteen DGS:n kanssa. Samaa kirjoittivat tuulilasin koeajossa. FL:stä kaveri on kertonut, että ylemmäksi nostettu tutka on kovin herkkä lumelle, jolloin vakkari putoaa pois pelistä.

1.5 TSI on pirteä ja kokoisekseen hämmästyttävän taloudellinen. Noin näppituntumalla vie auton oman kulutusnäytön mukaan niin kaupunkiajossa kuin maantiellä saman mitä litrainen TSI. Sylinterien lepuutus toimii huomaamatta. Koneen ääni on pikkukonetta kovempi, mutta ei ylitä ärsytyskynnystä.

Jos nyt tilaisin, niin ottaisin lisää kaistavahdin ja automaattiparkin. Alustan suojalevyt kuulemma pienentävät vähän meluakin, eivätkä maksa juuri mitään. Etuistinten "potkusuojat" ovat muksujen kanssa kätevät. Sporttirattiin ei saa vissiin lämmitystä vieläkään - harmi, sillä se on hieno! Eikä sporttipenkkeihin noita keinonahkaisia taustoja. Skodaan on niin halvat varusteet, että niistä ei kannata tinkiä. Petunetin mainitsemalla kameralla myös automaattijarrutus toimii korkeammassa nopeudessa, tälläinen tieto löytyi euro ncap-dokkareista.
Exät: Golf 1.5D -78, Kupla 1300 -70, Volvo 242 -79, Audi 100D -85, Fabia Combi 1.9 SDI -01, Leon 1.9 TDI -02, Leon 1.9 TDI Sport -04, Fabia 1.4 -02, Avensis 1.8 -04, Clio 1.2 16v -02, Audi Cabriolet V6 -97, Megane 2.0 -98,  Megane CC -07, A4 3.0 TDI -08, MB B 180 CDI -14
Ajossa: Modus 1.4 -06 & A4 Cabrio 3.0 -03 & Octavia Combi 1.0 TSI DSG -17

Enhancer

Olin siinä uskossa, että ACC pitäisi auton paikallaan vaikka Auto Holdia / sähköistä käsijarrua ei olekaan. Tämä on jonkinlainen pettymys itselle.

Mitä tarkoitat lämmitettävällä sporttiratilla? 3-puolainenhan on lämmitettävä kyllä, onko RS:n ratti sitten ilman lämmitystä?
Sähkövoimaa: e-UP, e-Golf, ID.3 -> Enyaq -> ID.4 GTX.

Joke_R

Minun tietääkseni autohold toimii vain niissä, joissa on sähköinen käsijarru. Liittyy ilmeisesti siihen, että pitää auton paikoillaan jarrupainetta nostamalla tietyn aikaa, mutta tarvitsee käsijarrua pidempään seisomiseen. Eipä tuo käytännössä juuri haittaa. Minun tule juuri käytettyä adaptiivista kaupungin ruuhkissa, sen verran nykivää meno on - se kun ei osaa ennakoida yhtään vaan seuraa orjallisesti edelläajavan touhuja pienellä viiveellä. Kehällä, maanteillä, motarilla ja kaupunkien isommilla reiteillä toimii kyllä hyvin! Maantiellä jää monta ohitusta tekemättä, kun ajaminen on niin leppoisaa.

Tarkoitan tätä rattia:

Alaosan suoruus antaa lisää tilaa pitkäjalkaiselle autoon mennessä ja tullessa + ratti on pirun hieno ja hyvän tuntuinen kädessä. Eikä reikänahkaan tule niin helposti naarmuja/jälkiä, eli näyttää vanhempanakin siistille. Tähän kun saisi lämmityksen ja rattiläpsyttimet (jotka on käytännössä turhat, mutta ei maksa juuri mitään) niin avot :)
Exät: Golf 1.5D -78, Kupla 1300 -70, Volvo 242 -79, Audi 100D -85, Fabia Combi 1.9 SDI -01, Leon 1.9 TDI -02, Leon 1.9 TDI Sport -04, Fabia 1.4 -02, Avensis 1.8 -04, Clio 1.2 16v -02, Audi Cabriolet V6 -97, Megane 2.0 -98,  Megane CC -07, A4 3.0 TDI -08, MB B 180 CDI -14
Ajossa: Modus 1.4 -06 & A4 Cabrio 3.0 -03 & Octavia Combi 1.0 TSI DSG -17

tsihman

Lainaus käyttäjältä: Enhancer - 25.04.18 - klo:11:18
onko RS:n ratti sitten ilman lämmitystä?

Kyllä minun RS:n ratti lämpiää!

Ocu_Style

Tietääkö kukaan PKS seudulla huoltoliikettä, joka suostuu ohjelmoimaan tuon takaluukun toimimaan niin, että se myös sulkeutuu avaimesta sekä ohjaamon napista? Kysyin tätä liikkeestä, josta auto laitettiin tilaukseen, niin he eivät tätä suostu tekemään, koska siihen ei ole virallista ohjetta Skodalta.

Onko nuo radiokanavien logot jo muuten vakiona uusissa autoissa, vai pitääkö ne edelleen itse asentaa Amundseniin?
Tesla Model Y (2023)
Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Sportline (2023)
Ex. Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Ambition Businessline (2020)
Ex. Skoda Octavia combi 1.5 TSI DSG (2018)

Arttu

Lainaus käyttäjältä: Ocu_Style - 25.04.18 - klo:19:44

Logot olivat ainakin Bolerossa vakiona.
Corolla Touring Sports 2,0 Active edition 2020
ex. Octavia 1,5 TSI Ambition, man  2018

Joke_R

Lainaus käyttäjältä: Ocu_Style - 25.04.18 - klo:19:44
Tietääkö kukaan PKS seudulla huoltoliikettä, joka suostuu ohjelmoimaan tuon takaluukun toimimaan niin, että se myös sulkeutuu avaimesta sekä ohjaamon napista?

Yksi tapa on tilata OBDEleven palikka + softa (pro-versio, jotta adaptation onnistuu) ja säätämällä itse. Uusien ja uudehkojen autojen kanssa tuo toimii hyvin, vanhempien (<2010) autojen kanssa tuskastuttavan hitaasti. Tuolla softalla (tai VCDS:llä, joka onkin sitten ihan eri hintaluokassa) saa säädettyä kaikkea muutakin mukavaa.
https://obdeleven.com/en/#xprtbestsellproductblock_1

Briskodan sivuilla on kattava lista mitä kaikkea Octaviaan pystyy tekemään:
https://www.briskoda.net/forums/topic/299424-octavia-iii-vcds-adaptations-tried-and-tested/
Exät: Golf 1.5D -78, Kupla 1300 -70, Volvo 242 -79, Audi 100D -85, Fabia Combi 1.9 SDI -01, Leon 1.9 TDI -02, Leon 1.9 TDI Sport -04, Fabia 1.4 -02, Avensis 1.8 -04, Clio 1.2 16v -02, Audi Cabriolet V6 -97, Megane 2.0 -98,  Megane CC -07, A4 3.0 TDI -08, MB B 180 CDI -14
Ajossa: Modus 1.4 -06 & A4 Cabrio 3.0 -03 & Octavia Combi 1.0 TSI DSG -17

Ocu_Style

Lainaus käyttäjältä: Joke_R - 26.04.18 - klo:07:44
Yksi tapa on tilata OBDEleven palikka + softa (pro-versio, jotta adaptation onnistuu) ja säätämällä itse. Uusien ja uudehkojen autojen kanssa tuo toimii hyvin, vanhempien (<2010) autojen kanssa tuskastuttavan hitaasti. Tuolla softalla (tai VCDS:llä, joka onkin sitten ihan eri hintaluokassa) saa säädettyä kaikkea muutakin mukavaa.
https://obdeleven.com/en/#xprtbestsellproductblock_1

Briskodan sivuilla on kattava lista mitä kaikkea Octaviaan pystyy tekemään:
https://www.briskoda.net/forums/topic/299424-octavia-iii-vcds-adaptations-tried-and-tested/

Jätän mieluummin ohjelmoinnit niille, jotka sen varmasti osaa, mutta kiitos vinkistä  :) Täytyy kysellä, missä tuon ohjelmoinnin PKS seudulla saisi sitten aikanaan tehtyä.
Tesla Model Y (2023)
Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Sportline (2023)
Ex. Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Ambition Businessline (2020)
Ex. Skoda Octavia combi 1.5 TSI DSG (2018)

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy