Octavian käyntiongelmat

Aloittaja miksuli_88, 26.05.17 - klo:19:23

« edellinen - seuraava »

miksuli_88

Elikkäs oma vm 2004, 1.6l octavialla ilmeisesti murkkuikä iskenyt kun on niin oikukas. Pari viikkoa sitten liikennevaloihin tultaessa kun vapaalle vaihdoin niin auto sammui. Lähti kyllä käyntiin heti kunhan annoin hieman kaasua.
Saman tempun on nyt satunaisesti tehnyt muulloinkin, jopa kesken ajon häviää tehot joskus.
Viimeisin tapahtui mäkkärin autokaistalla, jossa sammui siis ihan tyhjäkäynnilläkin. Käyntiin lähtee aina hetken yrittämisen jälkeen.
Juuri ennen viimeistä sammumista tarkkailin sopivasti mittaristoa. Ajotietokone näyttää tyhjäkäynnillä normaalisti n. 0.9 l/h, mutta juuri ennen tätä sammumista lukema pomppasi 1.6 l/h jonka jälkeen kierrokset laskivat ja auto sammui.
Siitä kyllä harmillinen vika, että vikaa ei edes yleensä ole.
Bensapumppu vaihdettu kaksi vuotta sitten, joten siitä ei luulisi johtuvan.

Mistäpä vika voisi johtua? Oma villi veikkaus on että kaasutin tahi bensansyöttö ongelma, mutta ei näin tuoreena autoilijana osaa itse sitä vikaa paikantaa.

miksuli_88

Itse itselleni vastaten, niin pienen pohdiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että polttoainepumpussa on jotain häikkää, sillä auto sammuilee vain kun tankissa on alle 1/4 bensaa jäljellä. Mistä lie johtuu.

Jappi

Jokos on selvinnyt?
Itsellä myös veto häviää kesken matkan noin sekunniksi viiva kolmeksi, ikään kuin polttoaineensyöttö katkeaisi. Ja tämä tapahtuu nimenomaan vähän ennen bensavalon syttymistä. Pisimmillään tainnut ajotietokone näyttää jäljellä olevaksi matkaksi 140km, mutta useimmiten valo syttyy muutama kilometri tuon nykäisy jälkeen. Ja yleensä tekee tätä vain sen yhden kerran ennen tankkausta, vaikka ajaisi tankin melkein kuivaksi. Tulee ihan mopoajat mieleen, kun mentiin varatankille.

miksuli_88

Hieman myöhässä vastaan, mutta vikaani auttoi minulla uusi bensapumppu.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy