1.5 TSI

Aloittaja Ranssi, 07.07.16 - klo:21:29

« edellinen - seuraava »

eGetin

#450
Melko synkän kuvan saa tästä moottorista muutamaa edellistä sivua lukiessa. Täytyy vain todeta, että tämä moottori on hyvin herkkä eri ajoprofiileille ja erityisesti ajotavoille, ja siksi en lähtisi suoraan haukkumaan enemmän kuluttavia moottoreita sen enempää viallisiksi kuin pihistelijöitä. Varsinkin ensimmäiset kilometrit menevät aika korkeilla kulutuslukemilla, ja vasta pidemmällä siivulla keskikulutus alkaa painua hyvin matalaksi. Toisin sanottuna jos kaikki ajot ovat lähinnä 20-30km säteellä pörräilyä niin keskikulutus voi olla helpostikin yli 6l/100km mutta tiheästi yli 50km ajavilla taas keskikulutus voi olla jo lähempänä viitosta. Tuon lisäksi myös lämpötila, rengaspaineet, tuulen suunta ja muut tekijät tuntuvat vaikuttavan jonkin verran, joskin tästä ei ole muuta faktaa kuin ajoittaiset havainnoinnit. Itsellä ajoprofiili vaihtelee reilusti ja samaa voi sanoa myös auton kulutuksesta. Toisaalta Saksan autobaanalla rehellisesti lappu lattiassa ajellessa kulutus oli hyvinkin maltillinen, ja isoin kulutus tankillista kohti oli 8.6l/100km. Lisäksi jatkuvat tietyömaat ja ruuhkat tiputtavat keskinopeutta ja samoin myös keskikulutusta aika paljon. Oma omistusajan todellinen keskikulutus on ollut nyt 6.4l/100km ja siihen sisältyy niin pieniä (5.2) kuin isoja (8.7) lukemia joten hajonta on aika suuri. Aina ei jaksa pihistellä ja se kyllä näkyy välittömästi tankissa tapahtuvassa pyörteessä.

Oma 110kW 1.5 TSI kävi juuri 30tkm huollossa eikä siellä ollut ainakaan Golfille tarjota vielä mitään softapäivitystä tuohon ACT:n ajoittaiseen nytkähtelyyn. Melko lahjakkaasti meinasin sen jo unohtaakin, kun sekin tapahtuu hyvin harvoin ja vain tietyssä lämpötilassa. Tärinöitä en ole moottorista havainnut kuin ajoittain tyhjäkäynnillä eikä tämä yksilö myöskään nyi. Melko sivistynyt moottorihan tämä on kuitenkin kun sitä vertaa sijaisautona olleeseen Fabian 1.0 TSI:hin joka tärisi ja kolisteli melko raivokkaastikin.

E: Niinjuu, omaan moottoriin sai lisätä öljyä litran verran tasan 10tkm tienoilla, mutta sen jälkeen tikussa öljynpinta ei ole vajonnut milliäkään (vaihdan öljyt 15tkm välein). Paha sanoa mikä tuollaisen ilmiön voisi aiheuttaa mutta en ole käsittääkseni ainoa jolla moista käy, eikä tämä ole ainoa moottori valmistajasta välittämättä jolla vastaavaa voisi tapahtua. Itse olen hakenut huoltoihin mukaan Motonetistä Mobil 1:n 509.00 luokituksella olevaa 0W-20 öljyä jotta mottiin menee varmasti uusimman luokituksen mukaista tavaraa. Ja säästää siinä tietysti muutaman kymmentä euroakin samalla melko kovasta hinnasta huolimatta.

b1mpo

Ei tämä niin huono moottori ole, mitä saa kuvan moitteistani. Reilu 3600km ajettu. Atk näyttää 4,6l/100km tuolle matkalle heiton ollessa korkeintaan desin nurkilla todelliseen tankatun perusteella. Motaria on ajettu myös vähän ja luukku ollut aivan täynnä tavaraa kesälomalla. Työmatka on ollut 20km suunta parin viikon ajan. Kulkupuolikin ihan riittävä ja moottori toimii pienilläkin kierroksilla mukisematta. Öljyäkään ei ole hävinnyt. Moitteita toistaiseksi saa tuo ääni, josta mainitsin. Satunnaiset act pikkunykäisyt ei häiritse. Yleensä se tilanne tulee, kun kytkeytyy lepuutus pois kuormituksen hiljalleen lisääntyessä.  Tuota pientä lisätehoa litraisen jälkeen ei ole tullut tarvittua. Se kertoo hyvin litraisen kyvykkyydestä arkikäyttöön ja ennakoivasta ajotavasta.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

Arttu

Lainaus käyttäjältä: b1mpo - 07.08.19 - klo:20:07

Pystyykö jo arvioimaan onko polttoaineen kulutuksessa eroa litraiseen koneeseen? Vähällä olet päässyt isommallakin koneella.
Corolla Touring Sports 2,0 Active edition 2020
ex. Octavia 1,5 TSI Ambition, man  2018

b1mpo

#453
Näillä fiiliksillä tuntuisi siltä, että litrainen on pihimpi vain kaupungissa. Todennäköisesti moottoritiellä selkeillä ylinopeuksilla litrainen on pihimpi, kun act jää isommasta pois pelistä. Muuten tuntuisi olevan melko lähellä kulutukset toisiaan. Eihän noissa ilmoitetuissa wltp päästöissäkään suurta eroa ole.

Ps. Talvilukemista en osaa sanoa.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

Ocu_Style

Itsekin voin antaa näin reilun vuoden koneella ajaneena koneelle kokonaisuutena kiitettävän arvosanan. Omassakin on kylmänä havaittavissa täällä mainittua nykimistä, mutta ei tuo itseäni ole juurikaan häirinnyt, koska häviää niin nopeasti pienen ajon jälkeen. Edellinen Astra oli samanlainen kylmänä.

Mitä kulutukseen tulee, niin siihen olen tyytyväinen koneen koko ja yleensä mukana kulkeva kuorma huomioiden. Tänään aamulla otin kulutuslukemat ylös ja tilanne oli seuraava (huom. olen mitannut kulutuksen nyt noin viisi kertaa tankkauksesta ja ajotietokoneen lukema on vastannut täysin tankkauksesta laskettua kulutusta):

  • aamun työmatka-ajo: 36 km, keskinopeus 55 km/h, matka-aika 39 min, kulutus 4,8 l/100 km
  • viimeisimmästä tankkauksesta: 255 km, keskinopeus 49 km/h, matka-aika 5 h 16 min, keskikulutus 5,5 l/100 km
  • pitkäaikainen: 4822 km, keskinopeus 62 km/h, matka-aika 77 h 50 min, keskikulutus 5,7 l/100 km

Mielestäni ihan kohtuulukemia ja itse ainakin olen noihin tyytyväinen. Pienemmällä menee kuin edellinen Astra saman tehoisella koneella ja kone on muutenkin pirteämpi, joten tyytyväinen olen. Jos koneeseen jossain vaiheessa tulee päivitys liittyen tuohon kylmänä ilmenevään pieneen nypytykseen, niin toki hyvä niin, mutta eipä tuo tosiaan itseäni häiritse, koska se on niin pientä eikä sitä aina edes oikeastaan huomaa.
Tesla Model Y (2023)
Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Sportline (2023)
Ex. Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Ambition Businessline (2020)
Ex. Skoda Octavia combi 1.5 TSI DSG (2018)

Routa

Varmaan ihan hyvä moottori, jos on sattunut VAG-laatuarpajaisissa voittava arpa. Itselle ei sattunut.

- Nykii huomattavasti kylmänä.
- ACT jyristää ja täristää huomattavasti, jos alle 15 astetta lämmintä ulkona.
- Pienin kulutus mitä näkynyt juuri ja juuri 6l/100km pitkällä maantievedolla ihan yksi ajaen ja rajoituksia noudattaen.

Arvosana 2/5. Voimaahan siinä sinänsä on kivasti viemään Octaviaa eikä näytä syövän öljyä.
Entinen VAG-kuljettaja.

b1mpo

Ei itellä mitään jyrinöitä ole. Vetää ihan alhaalta jyryttämättä. Eli se ero tässä on litraiseen, että ei ole juuri värinöitä alle 1500 kierroksilla. Litrainen oli, kuten edellinen 1.6tdi, herkkä jyryyttämään alle 1500 kiekan, mutta tällä voi huoletta ajaa matalammilla. Ei ole huomattavasti nykinytkään kylmänä, pientä aaltoilua. Ei voi kenguruksi haukkua. En tiedä miten tän saisi kesäkelillä matka-ajossa edes viemään yli viittä, jos ei kärryä perässä tai moottoritiellä. Niin joo, leveämmät renkaat voi nostaa kyllä satkua ajaessa viiden nurkille.

Mutta eikö kukaan ole havainnut jylinää/huminaa moottorista reilun satkun ja reilun 2000rpm:n jälkeen?
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

ksuuk

Lainaus käyttäjältä: Ocu_Style - 08.08.19 - klo:08:33

Pienemmällä menee kuin edellinen Astra saman tehoisella koneella ja kone on muutenkin pirteämpi, joten tyytyväinen olen.

Vaikka Astrassa on samankokoinen kone, niin Astra on hitaampi, koska auto itse on huomattavasti raskaampi ja sen lisäksi myös käyttää vanhantyypistä automaattivaihteistoa.

jt

Lainaus käyttäjältä: b1mpo - 05.08.19 - klo:18:20
Kierroslukuun ja "vedätykseen" liittyvä asia, eli häviää. Ei ole renkaista tai vetopyörästöstä riippuvainen asia.
Voihan tuo jyrinä tulla voimansiirrostakin, kun voimansiirto kuormitettuna tietyillä kierroksilla niin tulee resonanssi? Toki itse moottori on todennäköisempi lähde.
VW Touran Ecofuel 1.4TSI DSG -11

b1mpo

Lainaus käyttäjältä: jt - 08.08.19 - klo:10:23
Voihan tuo jyrinä tulla voimansiirrostakin, kun voimansiirto kuormitettuna tietyillä kierroksilla niin tulee resonanssi? Toki itse moottori on todennäköisempi lähde.
Se on enemmän ei mekaaniselta ääneltä kuulostava voimansiirrosta riippumaton ääni. Ei kuulosta kuin korkeintaan pakoputkessa olevasta pakokaasujen resonanssista.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

Routa

Itse en vastaavasti voi käsittää miten tuolla voi päästä matka-ajossa edes lähelle viittä litraa, jos ei nysvää 80km/h mittarissa jossain rekan perässä koko ajan.

Tossut on ihan alkuperäiset Stylen 16" minun autossani. Eikä se mainitsemani jyristys/täristys mistään pienistä kierroksista johdu vaan siitä, kun ACT aktivoituu.
Entinen VAG-kuljettaja.

Nifa

Lainaus käyttäjältä: Routa - 08.08.19 - klo:08:39
Varmaan ihan hyvä moottori, jos on sattunut VAG-laatuarpajaisissa voittava arpa. Itselle ei sattunut.

- Nykii huomattavasti kylmänä.
- ACT jyristää ja täristää huomattavasti, jos alle 15 astetta lämmintä ulkona.
- Pienin kulutus mitä näkynyt juuri ja juuri 6l/100km pitkällä maantievedolla ihan yksi ajaen ja rajoituksia noudattaen.

Arvosana 2/5. Voimaahan siinä sinänsä on kivasti viemään Octaviaa eikä näytä syövän öljyä.

Neljää eri 1.5 TSI yksilöä ajaneena, on aika hakemista juuri tuo kylmäkäynti. Alkaa pelittämään erittäin hyvin, kunhan (ilmeisesti) katit lämpenee.
En tiedä onko jollain kylmänä nykimätöntä yksilöä ja mikä sen nykimisen todellisuudessa aiheuttaa. Sellanen olo siinä tulee, että hakee aika rajusti seoksia kohdalleen. Olisko kylmäkäynnin seostus vähän turhan tiukalle vedetty.
ACT ollu ihan bueno noissa kaikissa mitä olen ajanut ja kulutus järjestäen 0.3 - 0,4 pienempi kuin esim omassa 1.4 octaviassa. Ei se ihmeitä toki tee.
"That's ridiculous! Why would a shark follow a Volkswagen."

b1mpo

Lainaus käyttäjältä: Routa - 08.08.19 - klo:10:47
Itse en vastaavasti voi käsittää miten tuolla voi päästä matka-ajossa edes lähelle viittä litraa, jos ei nysvää 80km/h mittarissa jossain rekan perässä koko ajan.

Tossut on ihan alkuperäiset Stylen 16" minun autossani. Eikä se mainitsemani jyristys/täristys mistään pienistä kierroksista johdu vaan siitä, kun ACT aktivoituu.
Kuulostaa vähän hassulta yhdistelmältä act ja iso kulutus. Silloin juuri act ei ole aktiivisena, jos kulutus nousee kuormituksessa. Ainakin itsellä tippuu hyvin herkästi pois tuo act, jos vähänkään kuormitusta. Voisiko autossasi olla act liian paitkään päällä, jolloin jyristää, sekä menee vedätyksen puolelle nostaen kulutusta? Ainakin voisi kuulostaa siltä kuvauksen perusteella. En kyllä pysty sanomaan käyntiäänestä tai tuntumasta, että mennäänkö monella sylinterillä.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

Routa

Lainaus käyttäjältä: b1mpo - 08.08.19 - klo:11:09
Kuulostaa vähän hassulta yhdistelmältä act ja iso kulutus. Silloin juuri act ei ole aktiivisena, jos kulutus nousee kuormituksessa. Ainakin itsellä tippuu hyvin herkästi pois tuo act, jos vähänkään kuormitusta. Voisiko autossasi olla act liian paitkään päällä, jolloin jyristää, sekä menee vedätyksen puolelle nostaen kulutusta? Ainakin voisi kuulostaa siltä kuvauksen perusteella. En kyllä pysty sanomaan käyntiäänestä tai tuntumasta, että mennäänkö monella sylinterillä.
Kyllä se ACT tipahtaa kuormituksessa välittömästi pois. Ihan sama milloin se menee päälle niin huomaa käynnistä. Lämpimällä kelillä toimii paremmin ja silloin sitä ei huomaa.

Susikappale mikä susikappale, mutta eihän näille mitään tehdä. "Toimii normaalisti, nykimiseen ei ole päivitystä" oli merkkihuollon kommentti.
Entinen VAG-kuljettaja.

janppa78

Itsellä on surullinen yksilö sattunut, nykyttää kylmänä act muutokset huomaa selvästi. Lisäksi kone sirkuttaa voimakkaasti kahdensylinterin tilassa. Tuskin on tulossa mitään parannusta näihin ikinä.
Asiakkaan kannalta pahinta on se, että nämä moottorin ongelmat tiedetään kilpailevilla merkeillä hyvin. Elikä hyvitys on naurattavaa luokkaa muihin merkkeihin.
Täysin epäonnistunut kapistus koko moottori ominaisuuksiltaan.

b1mpo

Lainaus käyttäjältä: Jönglööraaja - 08.08.19 - klo:12:26
Kyllä tuo moottori ACT tulee vielä tipahtamaan pois.
Kyseenalainen koko sydeemi.
Soveltuu isompiin työkoneisiin. SUS mikä SUS ja hyöty vähäinen.
Eihän noita ole mennyt rikki yhtäkään. Vähän kuluttava hyvä käyttömoottori tuo on. Eipä tuota kätevämmin ja halvemmalla kulutusta saa laskettua.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

b1mpo

Lainaus käyttäjältä: Routa - 08.08.19 - klo:10:47
Itse en vastaavasti voi käsittää miten tuolla voi päästä matka-ajossa edes lähelle viittä litraa, jos ei nysvää 80km/h mittarissa jossain rekan perässä koko ajan.

Tossut on ihan alkuperäiset Stylen 16" minun autossani. Eikä se mainitsemani jyristys/täristys mistään pienistä kierroksista johdu vaan siitä, kun ACT aktivoituu.
Tässä kaksi kuvaa Kangasala-Vantaa. Toinen otettu kun ajettu Pälkäneen kautta Hämeenlinnaan asti ja toinen ennen kuin motarilta poikettiin pois. Paluumatkalla vastaava koko  matka samoilla nopeuksilla meni sitten 5,1l/km kotipihaan. Eikä alle rajoitusten nysvätty rekan perässä.

Ihan siis maltillisia lukemia, helposti jopa alle wltp:n. Energysaverit 16" alla toistaiseksi 2,5bar paineilla.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

Routa

Lainaus käyttäjältä: Jönglööraaja - 08.08.19 - klo:12:26
Kyllä tuo moottori ACT tulee vielä tipahtamaan pois.
Kyseenalainen koko sydeemi.
Soveltuu isompiin työkoneisiin. SUS mikä SUS ja hyöty vähäinen.
Ei kai tuossa sylinterinlepuutuksessa ongelmia ole noin ajatuksena ja tekniikkana. Ongelma on VAG:n epätasainen laatu, että osa moottoreista ei toimi kunnolla. Ihan täysarpa vaikuttaa olevan, että millaisen koneen saa, kun auton tilaa.
Entinen VAG-kuljettaja.

Ocu_Style

Lainaus käyttäjältä: ksuuk - 08.08.19 - klo:09:59
Vaikka Astrassa on samankokoinen kone, niin Astra on hitaampi, koska auto itse on huomattavasti raskaampi ja sen lisäksi myös käyttää vanhantyypistä automaattivaihteistoa.

Muuten hyviä väittämiä, mutta ensinnäkin oma K Astrani oli omamassaltaan Octaviaa kevyempi. Vanha J Astra oli kyllä painava tekele, mutta K on kevyt. Toisekseen siinä olet kyllä oikeassa, että Astra käyttää momentinmuunnin lootaa ja vieläpä melko "vanhaa" sellaista, mutta omani oli manuaali. Tietenkään manuaalia ja automaattia ei voi suoraan verrata keskenään, mutta fakta on se, että tehoihin nähden Astran kone oli jollain lailla puhditon. Tämän on aika moni autotestikin todennut. Mutta jotta ei jää käsitys, että Astran kone oli ihan susi, niin kyllä sillä hyvin pärjäsi normi arjessa. Fakta on vaan se, että tämä 1.5 TSI on selkeästi pirteämpi kone.
Tesla Model Y (2023)
Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Sportline (2023)
Ex. Skoda Kodiaq 2.0 TDI DSG 4x4 Ambition Businessline (2020)
Ex. Skoda Octavia combi 1.5 TSI DSG (2018)

b1mpo

Lainaus käyttäjältä: Jönglööraaja - 08.08.19 - klo:13:35
Tuntuisi hieman omituiselta, että laatu voisi vaihdella tuollaisen asian kyseenollessa.
Olisiko ainoa joka voi vaikuttaa päivitykset?
Kyllähän niitä jakoketjujakin ja öljysyöntejä on ollut satunnaisesti. Toisilla saattaa kestää ja toisilla ei. Nämä on ihan ihmisten suunnittelemia ja tekemiä, että ei näistä autoista yksikään täydellinen ole, eikä varsinkaan erilaisella käytöllä samalla tavalla käyttäydy.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

janppa78

Lainaus käyttäjältä: Jönglööraaja - 08.08.19 - klo:13:35
Tuntuisi hieman omituiselta, että laatu voisi vaihdella tuollaisen asian kyseenollessa.
Olisiko ainoa joka voi vaikuttaa päivitykset?

Olisko aika hoitaa homma kuntoon takaisinkutsulla. Tuskin tulee koskaa kyseisen asian tiimoilta. Ongelma on maailmanlaatuinen kyseisessä moottorissa. On varmaan jotain muutakin häikkää osassa moottoreita kuin pelkkä softa. Nämäkin moottorin korjataan sitten myöhemmin asiakkaan laskuun niin kuin konsernilla tapana.

b1mpo

Niin olisihan se kiva, että moottorin käynti olisi tasainen kaikissa käyttötilanteissa ja kaikilla polttoainelaaduilla. Tuo yhtälö vain on melko ison työn takana, kun päästöasiatkin hengittää niskaan. Moni moottori toimisi varmasti paremmin, jos ei päästöjä ja kulutusta tarvitsisi viilata. Tämän lepuutuskoneen lepuutustoiminto on tarkan ihmisen havainnoitavissa, mutta kenguruefekti kaikkien ihmisten, joka on tämän päivän tekniikalla ehdottoman huono asia.  Maksan mieluusti pienen act nykäyksen hinnan siitä, että kulutus on noin maltillinen. Kaikkien ei tarvitse tietenkään ajatella samalla tavalla. Tämäkin asia on ollut jo pitkään tiedossa, että itse pienellä selvittelyllä voi tehdä valintansa, josta ei tarvitse valittaa.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

eGetin

Lainaus käyttäjältä: Routa - 08.08.19 - klo:10:47
Itse en vastaavasti voi käsittää miten tuolla voi päästä matka-ajossa edes lähelle viittä litraa, jos ei nysvää 80km/h mittarissa jossain rekan perässä koko ajan.
Itse yllätyin melko suuresti, kun muutama viikko sitten ajelin Tampere-Helsinki motarin päästä päähän ja perillä kulutus oli auton mukaan 5.3l/100km (heittää desin tai kaksi yleensä alakanttiin) ja ajelin jatkuvasti hieman yli rajoitusten. Yleensä tuo väli on ollut jotain 5.7-5.9 luokkaa näin kesällä. Polttoaineena on alusta alkaen ollut normaali 95E10.

Mitä rengaspaineita käytätte ja mitkä renkaat noin ylipäätään teillä on autoissa alla joilla kulutus on kovaa? Itsellä on Golf Highlinen vakiot 16" vanteet ja 205/55 kumit jotka uusin keväällä Continentalin ContiPremiumContact 6:iin ensiasennus-Hankookien ollessa täysin kelvottomat. Conteilla kulutus tuntui nousevan pari desiä Hankookeihin verrattuna. Rengaspaineina olen käyttäny 2.7 bar, eli snadisti kovempia kuin tehtaan suositukset 2.5bar.

Lainaus käyttäjältä: Jönglööraaja - 08.08.19 - klo:12:26
Kyllä tuo moottori ACT tulee vielä tipahtamaan pois.
Kyseenalainen koko sydeemi.
Soveltuu isompiin työkoneisiin. SUS mikä SUS ja hyöty vähäinen.
Tuskinpa tulee, sillä tämäkin moottori menee tuolla Keski-Euroopassa pitkiä pätkiä kahdella sylinterillä. Globaalissa mittakaavassa valmistajia ei voisi vähääkään kiinnostaa se, että hyödyttääkö ACT Suomessa yhtään mitään. Muualla maailmassa ruuhkissa kököttäessä tuo tekee loppupeleissä aika ison eron. Jos ei kohnottanut ajosuoritteen aikana nilkka suorana autobaanaa niin kulutuslukemat veti jatkuvasti alle vitosen lukemia kaikista ruuhkista ja tietöistä huolimatta ja ACT oli alituiseen aktiivisena.

TDiih

Oma vahva veikkaus on että joko tämä tai Fordin vastaava 1.5 Ecoboost tulee poistumaan markkinoilta. Viimeistään siinä vaiheessa kun Ford siirtyy käyttämään VW:n kanssa yhteistä platformia Euroopassa. Konehuoneet tuskin eroavat niin paljoa etteikö Volkkariin saisi tarvittaessa suht  pienellä vaivalla sovitettua Fordin konetta. Nähtäväksi jää kumpi jää tulevaisuudessa.
ID.3 Pro Performance Life 150 kW 58 kWh
Audi A4 1.8T Avant B7 eFlexFuel
Octavia BKD DSG
VW Golf 1.9 TDI -98

sakal83

Muistetaan nyt että sylinterinlepuutusta on toteutettu myös 4-mukisella padalla ja kyllä tuo toimii siinä ihan mainiosti. Joten syy nyt suoranaisesti ole ACTissa😁
Toki jokunen virhe sieltäkin on löydetty, mutta taitaa näistä vageista löytyä motista kuin motista.
En ole siis 1,5tsi ajanut, niin, en tiedä minkälainen nykiminen siinä tapahtuu.
SuperB L&K 2.0 TSI 4x4 360hp/500Nm

a4b8

Miten se nykiminen ilmenee? ACT ei ainakaan nyvi! Nykiihän kuulemma A4 pienillä vaihteilla, mutta se on kuulemma normaalia ja siihen tottuu eikä se häiritse! Että näin.
mm
VW Vento, VW Passat 3B,3BG,3C
A4 B8 Multitronic
A4 B8 FL Multitronic
A4 B9 2.0 TFSI Business Sport Sedan S tronic 140 kW
T-Roc 1.5 110 kW TSI EVO Sport DSG -19
Id.4 150kw Pro Performance Business Plus Edition -24

Routa

Lainaus käyttäjältä: sakal83 - 08.08.19 - klo:17:02
Muistetaan nyt että sylinterinlepuutusta on toteutettu myös 4-mukisella padalla ja kyllä tuo toimii siinä ihan mainiosti. Joten syy nyt suoranaisesti ole ACTissa😁
Toki jokunen virhe sieltäkin on löydetty, mutta taitaa näistä vageista löytyä motista kuin motista.
En ole siis 1,5tsi ajanut, niin, en tiedä minkälainen nykiminen siinä tapahtuu.
Kyllähän tuossa 1.5:ssä neljä mukia on...

Nykiminen ilmenee nykimisenä. Auto ei vedä tasaisesti. En ainakaan itse tämmöseen nykimiseen ole reilun 10k ajolla tottunut, kun sen jälkeen, kun kaasareista eroon pääsi niin pihassa on ollut vain nykimättömiä pelejä ennen tätä...
Entinen VAG-kuljettaja.

b1mpo

Minä oisin kaupat jo purkanu jos noin ylitsepääsemätön paikka.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

Routa

Lainaus käyttäjältä: b1mpo - 08.08.19 - klo:19:23
Minä oisin kaupat jo purkanu jos noin ylitsepääsemätön paikka.
Eihän tuossa millään ole riittäviä perusteita kaupan purulle. Kaikki sen ymmärtää, kun kyseessä ei kuitenkaan ole selvä vika ja se on muissakin vastaavissa.

Vaihdan kyllä tuon pois, kun keksin mihin ja tulee sopiva yksilö vastaan. Toista uutta ei raski vuoden sisään ostaa.
Entinen VAG-kuljettaja.

a4b8

"Kuulemma" = omistajien kertomus.
mm
VW Vento, VW Passat 3B,3BG,3C
A4 B8 Multitronic
A4 B8 FL Multitronic
A4 B9 2.0 TFSI Business Sport Sedan S tronic 140 kW
T-Roc 1.5 110 kW TSI EVO Sport DSG -19
Id.4 150kw Pro Performance Business Plus Edition -24

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy