BKD käy kolmella hellekelillä

Aloittaja traktori, 11.05.16 - klo:11:37

« edellinen - seuraava »

traktori

Moi,

310 tkm mulla uudesta saakka ollut ocu alkoi temppuilemaan nyt kun lämpötila on melkein helteessä. Tehnyt noin 6 kertaa viime sunnuntaista alkaen:

Octavia 2006 BKD + DSG. Huollettu ohjelman mukaan, kaksoismassan vaihto n. 180 tkm.

Lämpötilan lähestyessä hellettä ja moottorin ollessa lämmin, pudottanut ilmeisesti yhden sylinterin pois pelistä, jolloin käynti nykivää, eikä ota kierroksia yhtä helposti. Kuitenkin pystyy kiihdyttämään. Vian alla ajettu max 1 km (pysäkille tms). Joka kerta korjaantunut välittömästi käynnistämällä uudelleen. Ei tee aamupäivien viileämmillä keleillä. Eilen teki kaksi kertaa peräkkäin n. minuutin välein. Maanantaina

Ei moottorin vikavaloa, mutta kaksi kertaa MFD:ssä vilahtanut engine failure tms teksti. Kumpikin kerta, melko pian tapahtuman jälkeen, mutta moottorin käydessä normaalisti. Maanantaina kävin katsastamassa auton, ei huomautettavaa, päästöt hyvät edelleen.

Tuossa alla kännykällä tallennettu ääni, kun vika oli päällä, ensin vikatilassa, sitten sammutus, käynnistys ja normaali käynti. (Pientä kalinaa kaksoismassan jousista kuuluu jo.)
https://dl.dropboxusercontent.com/u/19779124/20160510_001.m4a

Mikä vika voisi olla? (Voin käyttää huollossakin, mutta jos saisi valistuneen arvauksen tuosta...) Katsoin tosin jo uudempaa suberbia mutta tämä olisi mukavampi myydä hyvällä omallatunnolla!

Jubatsu

Vikakoodit kannattaa lukasta/luetuttaa, niin helpompi arvuutella vikaa.

a_jaba

100% mututuntumalta veikkaisin jotain ECUun liittyvää vikaa. Jos kerran hellekelit vaikuttaa selkeesti asiaan niin en jaksa uskoa että olis mottorissa mitään mekaanista, moottorin osat on kuitenkin aika samoissa lämmöissä +15 ja +25 ulkolämpötiloissa jos kone on ajettu lämpimäksi. Ja harvemmin myöskään mekaaninen vika poistuu väliaikasesti uudelleenkäynnistyksellä.

Vikakoodien luku olis poikaa tietty..
Volkswagen ID.3 Pro Performance Tech -21 39tkm -> (osamaksu)

Ex. Audi Q3 TFSIe -21 180kW 0tkm - 63tkm (työsuhdeauto)
Ex. Volkswagen Passat Variant -15 1.6TDI DSG 83tkm - 125tkm (oma ja maksettu)
Ex. Volkswagen Golf Variant -15 1.6TDI DSG 97tkm - 163tkm (oma ja maksettu)
Ex. Audi A4 -07 2.0TDI 125kW S-Line Sport Edition 96tkm - 248tkm (oma ja maksettu)

traktori

No nyt on vikakoodit. Nelossylinterin suutin tai johtosarja:
P1664
P1669
P1698

Tomppaa_


traktori

Johtosarja vaihtui Superbiin. Se siitä sitten!

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy