Matkamittarin kilometrit voi väärentää 150 euron laitteella

Aloittaja vwmies, 01.03.16 - klo:22:09

« edellinen - seuraava »

vwmies

Matkamittarin kilometrit voi väärentää 150 euron laitteella " miten huijauksen tunnistaa?

http://yle.fi/uutiset/auton_matkamittarin_vaarentamiseen_tarkoitettu_laite_maksaa_150_euroa__miten_ostaja_tunnistaa_tekaistut_ajokilometrit/8711681

Kun auto viedään Suomessa ensimmäistä kertaa kolmivuotiaana katsastukseen, tallennetaan auton kilometrilukemat Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin järjestelmään. Kilometrilukema katsastuskonttorilla ei kuitenkaan vielä kerro, pitääkö lukema myös paikkansa. Yleensä mittaria manipuloidaan ensimmäisen kerran jo ennen ensimmäistä katsastusta.

Suomalainen autonostaja on edelleen sinisilmäinen. Osa ei usko mittarimanipulointia tapahtuvan ja osa ei välitä. Toisaalta paljon ei ole myöskään tehtävissä, sillä käytetyn auton ostajalla ei ole keinoja selvittää, paljonko autolla on todellisuudessa ajettu.

Autoliikkeilläkään ei suurta kiinnostusta selvitystyöhön ole, sillä mitä vähemmän kilometrejä auton mittarissa näkyy, sitä enemmän euroja voi laittaa auton hintalappuun.

Mittarilukeman muuttaminen ei Suomessa ole rikos. Vasta kun lukemia muutetaan tarkoituksena huijata autokaupoilla, voidaan puhua lievästä petoksesta. Asiakas ja myyjä voivat kuitenkin myös sopia keskenään, että auton ajokilometrejä ei edes merkitä kauppasopimukseen. Silloin kukaan ei ole petkuttanut ketään.

Kiinalaislaite muuttaa lukemat 30 sekunnissa

Mittarimanipuloiduista autoista tiedetään, että keskimäärin auton kilometrinäytöstä uupuu noin 100 000 kilometriä. Esimerkiksi Saksassa Golf-kokoluokan auton manipuloinnista saatu keskimääräinen hintahyöty on myyjälle 3 000 euroa.

Pelkästään Saksassa myydään poliisin antamien tietojen mukaan noin kaksi miljoonaa manipuloitua autoa vuodessa. Arviot perustuvat autojen ohjelmointiin myytävien laitteiden myyntimäärillä sekä rikosepäilyjen yhteydessä takavarikoitujen ohjelmointilaitteiden määrään.

Jos mittarilukemien muuttamiseen tarvittava ammattilaite maksaa 9 000 euroa, on helppo laskea, montako 90 euroa maksavaa asiakasta tarvitaan ennen kuin laite on maksanut itsensä takaisin. 

Vielä muutama vuosi sitten mittarilukemien muuttamiseen tarvittiinkin ammattilaista, jolla oli ammattimaista laitteistoa. Nyt auton diagnostiikkapistokkeeseen kytkettäviä jokamieslaitteita saa kuitenkin helposti suoraan netistä. Halvimmillaan kiinalaisvalmisteisen laitteen on saanut 150 eurolla.

Saksan autoliitto ADAC:n testikäytössä halpalaite on toiminut moitteetta jo kolme vuotta. ADAC:n laite tunnistaa käytännössä kaikki yli kaksivuotiaat autot. Jokainen ohjeita lukemaan oppinut on oppinut laitetta käyttämään. Matkamittarilukeman muuttaminen vie puoli minuuttia.

Kiinnijäämisen riski lähes olematon

Mittarimanipulointi on tehty surkeasti, jos siitä jää kiinni. Tyypillisin siisti ja vähäriskinen temppu on leasingautohuijaus, joka tehdään esim. näin:

Asiakas tekee leasingsopimuksen, jolla hän saa ajaa autolla 15 000 kilometriä vuodessa. Näillä kilometreillä auton ensimmäinen huolto tulisi ajankohtaiseksi viimeistään kahden vuoden kuluttua. Asiakas ajaa kuitenkin jo vuodessa 30 000 kilometriä, jättää auton ilmoittaman huoltokutsun väliin ja tyhjentää huoltonäytön.

Vajaan kahden vuoden jälkeen asiakas muuttaa mittarin lukemaksi 29 000 kilometriä, vie auton huoltoon ja saa huoltokirjaan huoltoleiman. Ennen kuin leasingsopimus päättyy kolmen vuoden ajon jälkeen, asiakas muuttaa vielä kertaalleen ajokilometrit vajaaseen 45 000 kilometriin, nollaa auton historiaa tallentavan vikamuistin ja palauttaa auton.

Myös yleinen ja vielä helpompi on vuokra-autopetos. Asiakas ottaa vaikkapa viikoksi edullisen vuokra-auton, jolle on määritelty päiväkohtainen kilometriraja. Asiakas ajaa autolla kuitenkin reilusti yli sovitun ja käy lopuksi jossakin netistä löytämässään ”mittarinkorjauspaikassa” muuttamassa kilometrit sopiviksi.

Merkkihuollossa auton manipulointi käy kyllä ilmi, mutta edes korjaamolaitteilla ei pystytä selvittämään, paljonko autolla on todellisuudessa ajettu.

Kilpajuoksu manipulointia vastaan on turhaa, ellei lakeja muuteta

Autonvalmistajien ei ole toistaiseksi kannattanut yrittää tukkia mittaristojen porsaanreikiä. Manipulointi ei ole uuden auton ongelma, joten kalliiksi tulevat toimet eivät kannata, jos kehityskustannuksia ei saa lisättyä auton hintaan. Vielä toistaiseksi autonvalmistajat suojaavat ainoastaan varkaudenestolaitteiston tiedot, mutta eivät mittaristojen. Mittaristoja ei edes saa tehdä sellaisiksi, että tietoihin ei pääse käsiksi.   

Autonvalmistajien on päästävä myös itse omiin mittareihinsa. Harva uuden auton ostaja edes tietää, että mittarissa näkyvien muutaman kilometrin sijaan autolla voi olla ajettu jopa kymmeniä kilometrejä kovaakin tehtaan testiajoa ennen kuin mittari jälleen nollataan ja auto menee luovutukseen.

Jotta huijauksista päästäisiin eroon, on tarjolla useita ratkaisuja, jotka lopulta eivät kuitenkaan ole onnistuneet ratkaisemaan ongelmaa.
Yhdeksi ratkaisuksi on tarjottu lakisääteistä digitaalista huoltokirjaa.

Esimerkiksi Belgiassa käytettyä autoa ei saa myydä ilman, että asiakas saa tutustua Car Pass-nimisen digitaalisen huoltokirjan autosta tallentamiin tietoihin. Digitaalisuus ei kuitenkaan auta niin kauan kuin ihminen on se, joka valitsee, millaisia tietoja se järjestelmiin tallentaa. Kerran väärin tallennettu lukema säilyy tallessa aina, koska sitä ei voi jälkikäteen muuttaa.

Saksan autoliitto ADAC:n teknisen keskuksen mittariasiantuntija Arnulf Thiemel toimitti Yle Uutisille kuvan hänen käytössään olevista ohjelmointilaitteista, jotka on tarkoitettu matkamittareiden manipuloimiseen. Vasemmanpuoleinen jokamieskäyttöön tarkoitettu laite on maksanut 150 euroa, keskellä 12 000 ja oikealla oleva 9 000 euroa. Kaikilla mittarilukeman muuttaminen onnistuu auton diagnostiikkapistokkeen kautta muutamassa sekunnissa.



Kuva: ADAC / Arnulf Thiemel

Juttua varten on haastateltu teknistä asiantuntijaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista, lakiasiantuntijaa Autoalan Keskusliitosta, suomalaisen automaahantuojan teknisen koulutuskeskuksen päällikköä ja Saksan autoliitto ADAC:n teknisen keskuksen ajoneuvotekniikan asiantuntijaa.
Yritetään pärjätä.

skriko


vwmies

Lainaus käyttäjältä: skriko - 01.03.16 - klo:22:11
Tuotahan autokauppiaat tekivät jo 1980-luvulla.

Ilmiö on lehtitietojen mukaan tiedetty jo ainakin 60-luvulta alkaen. Samoin peukaloidut (lue: väärennetyt) huoltokirjat.  :(
Yritetään pärjätä.

vwmies

Tarkista nämä, jos epäilet auton ajokilometrejä:

Huoltokirja: Miltä huoltoleimat näyttävät? Katso sivunumerointia, puuttuuko kirjasta sivuja? Huoltokirjasta on saatettu repiä kokonainen aukeama pois. Onko alkuperäinen huoltokirja korvattu esim. huoltofirman omalla huoltokirjalla? Väärentäjät ostavat myös tyhjiä huoltokirjoja. Soita leimassa näkyvään korjaamoon, jos epäilet, että leima ei ole aito. Selvitä netistä, kuuluuko leima huoltokorjaamolle vai kreikkalaiselle apteekille.

Rekisteriote:
Löytyykö joku auton aiemmista omistajista helposti? Mieti, voisiko hänelle soittaa ja kysyä, miten paljon hän autolla ajoi.

Katsastus: Suoritettujen katsastuksien ajokilometrimäärät ovat Trafilla tallessa. Tietojen keräys alkaa kuitenkin vasta kolmen vuoden kuluttua auton ostosta, joten mittaria on voitu manipuloida jo paljon aiemmin tai katsastuksien välillä.

Vikamuisti: Uudehkoista autoista vika- ja huoltohistoria on luettavissa digitaalisesti. Tehtyjen huoltojen ja korjauksien kilometrilukemia voi yrittää vertailla auton ajokilometreihin.   

Sisätilat: Miltä auton sisällä näyttää? Vastaako näky mielikuvaa ilmoitetuista kilometreistä? Onko osia vaihdettu? Näyttävätkö osat jopa liian tuoreilta. Katso ainakin polkimien kumiosia, rattia ja istuimia.

Moottoritila: Onko jälkiä öljynvaihtotarroista? Missä kilometrilukemassa seuraavaa öljynvaihtoa suositellaan? Joskus vanha tarra on ”unohtunut” ja siinä lukee huomattavasti suurempia kilometrimääriä kuin auton mittarissa on.

Renkaat: Katso renkaista niiden valmistusaika ja vertaa ikää renkaiden kuntoon. Jos tuoreet renkaat ovat erittäin kuluneet, mutta auton mittarin mukaan autolla on ajettu vain vähän, voi se tarkoittaa, että autolla on todellisuudessa ajettu enemmän ja kilometrejä on muutettu.

Mittaristo: Nykyään harvinaisempaa on koko mittariston irrotus. Digimittarissa voi kuitenkin olla jälkiä esim. poistetuista digisuodattimista, jolla on estetty matkamittaria laskemasta ajokilometrejä oikein. Vanhoissa analogisissa mittareissa ruuveissa voi olla irrotusjälkiä. Vanhat mittarit manipuloidaan esim. porakoneella hammasrattaita pyörittämällä.


Vetoa myyjään: Voit pyytää ammattimyyjältä, saisiko auton ennen ostopäätöstä kytkeä korjaamon diagnostiikkalaitteeseen. Huoltaja ei todellisia kilometrejä näe, mutta osaa halutessaan parametreista lukea, onko auton mittaristoon tehty joskus muutoksia. Tieto lisää tuskaa, joten myyjät eivät välttämättä pyyntöön suostu.

Kuntotesti: Katsastuspaikkojen tarjoamat kuntotestit eivät nekään todellisia ajokilometrejä tiedä, mutta osaavat arvioida ja suhteuttaa auton kunnon ilmoitettuihin kilometreihin. 

Ultraäänitekniikka: Euroopassa on käytössä myös Tacho Spy -tekniikkaa, jolla voidaan analysoida moottorin kuluneisuutta moottorinosien ääniä kuuntelemalla. Kuluneisuuden paljastavia ääniä vertaillaan muihin saman verran ajettuihin moottoreihin.   

Sähköinen ajopäiväkirja: Esimerkiksi vapaaehtoisuuteen perustuvaan Motory-profiilin voidaan tallentaa auton kilometrimäärä jokaisella tankkauskerralla.  24 tunnin jälkeen lukemia ei voi enää muuttaa. Auton kilometrihistoria eri päivämäärillä on haettavissa auton alustanumeron perustella, vaikka rekisterikilvet vaihtuisivatkin.

Käytetyn auton takuu: Asiakkaan kannattaa kysyä, miksi toiseen käytettyyn saa esim. 20 000 kilometrin takuun ja toiseen ei saa. Syy voi olla, että myyjäliike ei ole aukottomasti pystynyt varmistumaan auton historiasta, vaikka auto näyttäisikin hyväkuntoiselta.

Maalaisjärki: Kysy itseltäsi, voiko esimerkiksi isolla dieselmoottorisella, 10 vuotta vanhalla Mercedeksellä todellakin olla mittarissa vasta 120 000 kilometriä? On se mahdollista, mutta ei kovin todennäköistä.

Jos auto on tuotu Saksasta kysy itseltäsi, miksi tällainen loistoyksilö ei mennyt kaupaksi siellä vaan myytiin Suomeen?
Yritetään pärjätä.

skriko

^
Juuri tuon takia lopetin autokaupan ja myin firman pois. Yksityiset ovat sellaisia huijareita asiassa kuin asiassa, pari kertaa jouduimme maksamaan asiakkaalle hinnan alennusta, kun auto ei ollut sellainen mitä ostajan annettiin olettaa. Joku oli siis ruuvannut mittaria. Muutaman kerran jätin kaupat tekemättä, kun alle 100 000 ajetussa autossa ratti kiilsi kuin juutalaisen munat.

Daatta

Hui hemmetti, käsitin että tuo on mahdollista mutta että noin helppoa ja yleistä.  :o Eniten tuossa hirvittää, että ajetaan pokkana huoltovälit pitkäksi ja vielä nostetaan mukava bonus autoa myytäessä. Nyt kiinnostaa vielä vähemmän katsellä "hyväkuntoisia ja vähänajettuja", pari vuotta vuotta vanhoja autoja. Ehkäpä siksi olenkin ostanut autoni uutena.

VCDS:llä ei taida pystyä selvittämään ns. todellisia kilometreja? Mersuissa kilometrit talletetaan useampaan eri paikkaan, oikeilla laitteilla lukemat saa kaivettua esiin. Myös huoltokirja on ollut pitkään sähköinen. Vaikka eihän kukaan tiedä, mitä tapahtuu huoltojen välissä...
Tulossa: ID.4 Pro 4MOTION Elegance
ID.3 Pro Performance Business -20
Ex: Seat Leon Cupra ST 300 4drive -18, Leon Cupra 265 -14, Leon 20VT TS -04

yason

Ne germaanit tekee sen väärin, kun on erilaiseen autopolitiikkaan perustuva kulttuuri. Noi mittarithan kannattaisi Saksassa ruuvata mahdollisimman ylös, jotta Suomeen tuotaessa verot olisivat pienemmät ja sitten Suomessa takaisin alas, kun auto on veropäätös on saatu. :-o

PenaPuistoK

Lainaus käyttäjältä: Daatta - 01.03.16 - klo:22:40
Hui hemmetti, käsitin että tuo on mahdollista mutta että noin helppoa ja yleistä.  :o Eniten tuossa hirvittää, että ajetaan pokkana huoltovälit pitkäksi ja vielä nostetaan mukava bonus autoa myytäessä. Nyt kiinnostaa vielä vähemmän katsellä "hyväkuntoisia ja vähänajettuja", pari vuotta vuotta vanhoja autoja. Ehkäpä siksi olenkin ostanut autoni uutena.

VCDS:llä ei taida pystyä selvittämään ns. todellisia kilometreja? Mersuissa kilometrit talletetaan useampaan eri paikkaan, oikeilla laitteilla lukemat saa kaivettua esiin. Myös huoltokirja on ollut pitkään sähköinen. Vaikka eihän kukaan tiedä, mitä tapahtuu huoltojen välissä...
Pystyy ja ei pysty. Riippuu mistä roikkuu. Mersuissa varmasti talletetaan varsinkin omistajan "päähän" kilometrit, mutta kummasti lienee se suurin koijauksen uhri?

Oletko kuullut näin 2000 -luvulla sellaisesta kuin tietotekniikka?

M_M

Lainaus käyttäjältä: Daatta - 01.03.16 - klo:22:40
Mersuissa kilometrit talletetaan useampaan eri paikkaan, oikeilla laitteilla lukemat saa kaivettua esiin
Oikeilla laitteilla ne käsittääkseni myös muutetaan jokaiseen paikkaan... Ammattitaidotonta tai laiskaa mittarin ruuvausta, jos jättää johonkin ne oikeat.

VCDS:n kanssa saa joistakin ECUista kaivettua erillisen kilometrilukeman ulos, mutta aika harvasta ECUsta tuollaista ominaisuutta löytyy ja ihmettelen, jos ei oikeilla laitteilla saa sitäkin muutettua.
VCDS (HEX-V2) käytettävissä, Kotkan seudulla

Skoda Enyaq iV 80x 4x4 -23
Seat Ateca 2.0TSI 190 DSG 4x4 -18

erWin - täältä löydät kaikki korjausoppaat ja kytkentäkaaviot autoosi

-karppa-

Ja Suomalaiset iloisesti rahtaavat noita Saksasta tuotuja autoja.  Tämän lisäksi huoltokirjaan ei enään kirjata kilometrejä, vaan ne on sähköisessä järjestelmässä  ;). Itse olen vaatinut, että myös huoltokirja täytetään.
1.8 Tbo sedan luupää (Tupla tehot/vääntö)
1.9 TDI Skoda Octavia Combi Laurin & Klement  (Melkein tupla tehot/vääntö)
Suzuki GSX-R 1100 (Lama-ajan Ohjus -Vase)
2.4 D5 Volvo XC70 AWD (Traktori)
2.0 TDI Skoda Octavia Scout (MTM)

pomo

Tuohon kun lisätään vielä saksassa myytävät varastetut autot, osista kootut ja puolassa kolarikorjatut ;D Kyllä sieltä saa niin paljon parempia autoja kuin Suomesta. Hintaerot on aika suuria merkkiliikkeen ja jobbarin välillä, mistä lie johtuu.... Ja suomalainen ostaa, totta kai, sen halvimman kun se on Saksasta niin se on hyvä!

Saksassa autolla saatetaan ajaa helposti yli 200 tkm vuodessa... Mutta ammattilaisen jälkiä on hankala hakea, ratti, polkimet ja penkit voi olla vaihdettu eli kuluneisuus ei välttämättä kerro mitään!

vwmies

Autoliiton sivulla on lisää hyödyllistä tietoa käytetyn auton kaupasta ulkomailta (lyhennetty hieman) :

http://www.autoliitto.fi/tietopankki/auton-osto-ulkomailta/saksasta/

Autoliiton saksalaisen sisarjärjestön ADAC:n verkkosivuilla on tulokset ADAC:n käytetyille autoille tekemistä testeistä. Sivuilla on tiedot noin 60:stä eri automallista, joita on myyty viimeisten 10 vuoden aikana. ADAC on listannut testitulokseen kyseisen auton plussat ja miinukset.

Tässä esimerkiksi diesel-Audi A4:

http://www.adac.de/infotestrat/fahrzeugkauf-und-verkauf/gebrauchtfahrzeuge/gebrauchtwagentest/detail.aspx?gwid=54&ReturnUrl=sgV8yoRAyuqAzo6Asg2HxAI4yuytxg6zymNzCozrAoyCxg6zymRty5IC1uy7xAAG15TCBoyzyg1JyzyG1uyIA1PHzTuEGfT5zLqAy5LIyurDvuyuxH2cCgA5CzoDu6A

Saksan autokauppiaiden yleisimmät synnit ovat virheellisten tietojen antaminen, vahinkojen vähätteleminen ja matkamittarilukemien väärennökset.
   :-X

Saksan poliisin mukaan joka kolmannen Saksassa käytettynä myydyn auton matkamittaria on manipuloitu. Mittarin käsittely on ollut Saksassa laitonta 17.8.2005 lähtien, mutta silti palvelua tarjotaan yleisesti lehtien pikkuilmoituksissa autonsa myyntiä suunnitteleville. Lukeman muuttaminen on nykyisissä elektronisissa mittareissa helppoa tietokoneen avulla " useimmiten autosta ei tarvitse irrottaa mitään osia.

Muutosten havaitsemiseksi ostaja joutuu tekemään salapoliisin työtä. Kannattaa katsoa, onko autossa havaittavissa jälkiä mittarin irrottamisesta. Tätäkin tärkeämpää on tutkia auton asiapaperit: jos huoltokirjaa tai pakokaasumittausten tai katsastuksen todistuksia ei löydy, on syytä epäillä niiden olevan tarkoituksella kadoksissa. Jos autoradion käyttöohje on tallella mutta huoltokirja kateissa, se ei todennäköisesti ole vahinko.

Edelliseen omistajaan voi myös ottaa yhteyttä ja kysyä, paljonko auton mittarilukema oli hänen myydessään autonsa. ,,äritapauksissa voi jopa tutkituttaa matkamittarin valmistusvuoden: jos mittari on uusi ja auto vanha, niin vaihtoon on oltava joku syy.

Saksassa auton kilometrilukema kirjataan muistiin katsastuksen yhteydessä, mutta tätä tietoa ei Saksan ajoneuvohallintoviranomaiselta KBA:lta luovuteta muille kuin auton omistajalle.   :o

Kauppakirjaan on aina vaadittava merkintä todellisesta ajokilometrimäärästä, näin kauppiaalla on siitä vastuu. Ajoneuvon todellisen ajokilometrilukeman kertomatta jättäminen on petos, josta voi saada Saksan lakien mukaan sakkoa tai enintään viiden vuoden vapausrangaistuksen.

Virhevastuulaki voimassa vain yritykseltä ostettaessa

Virhevastuulaki on ollut voimassa vuoden 2002 alusta. Sen perusteella myyjäliike on vuoden ajan vastuussa autossa myyntihetkellä olleista virheistä. Myyjällä on vastuu kuuden kuukauden sisällä kaupanteosta esiintyvistä vioista, joiden voidaan olettaa olleen autossa jo kaupantekohetkellä.

Viat eivät automaattisesti johda kaupan purkamiseen vaan myyjällä on oikeus korjata auto. Jos kaksi korjauskertaa ei auta, ostajalla on oikeus purkaa kauppa. Todellisuudessa näin tapahtuu äärimmäisen harvoin. Kauppias voi myös liittää kauppakirjaan luettelon auton vioista, jotta asiakas ei voisi valittaa niistä myöhemmin.

Auton ostajan on muistettava, että virhevastuulaki on voimassa vain, jos myyjänä on autoliike ja ostajana yksityishenkilö. Se ei ole voimassa kahden yrityksen tai kahden yksityishenkilön välisissä kaupoissa. Näin esimerkiksi autoliikkeen asiakkaan lukuun kauppaaman auton kohdalla virhevastuu ei ole voimassa. Jotkut liikkeet käyttävätkin tätä kauppatapaa kiertääkseen vastuutaan kaupan kohteen virheistä.

Kaupan purkuun päädyttiin lopulta esimerkiksi tapauksessa, jossa Autoliiton jäsen osti käytetyn Volkswagen Transporterin. Auton mittarilukema oli 106 000 kilometriä. Ennen maastavientiä auto vietiin korjaamolle, jossa todettiin autolla olevan takanaan tätä enemmän kilometrejä. Merkkikorjaamolle tehdyssä tiedustelussa selvisi, että jo puoli vuotta aiemmin auton mittarilukema oli ollut 238 000 kilometriä. Myyjäliike suostui purkamaan kaupan ilman kallista oikeudenkäyntiä.

Vaikka edellä varoitellaankin kaupanteon kompastuskivistä, on ajoneuvon ostaminen Saksasta pääsääntöisesti hyvin turvallista. Todisteena tästä maanteillämme liikkuu tuhansittain Saksasta tuotuja autoja ja moottoripyöriä. Kun ostaja valmistautuu huolellisesti ostosmatkaansa tutustumalla tarvittaviin asiapapereihin ja perehtyy tarvittaessa asiantuntijan kanssa yhdessä kaupankohteeseen, ei ongelmia pitäisi syntyä.   :o
Yritetään pärjätä.

kt

#12
10 vuotta sitten oltiin autokaupoilla Hampurissa. Yksityiseltä ostettiin ja kun mittarissa oli kilometrejä aika vähän, niin alettiin jutella myyjän kanssa, että mitenkähän saisi mittariin enemmän kilometrejä, jotta Suomen tullimaksut alenisi. Myyjä oli heti mukana jutussa, mutta ei suostunut tietämään yhtään mittarin ruuvaajaa.
Auto oli kyllä häneltä jäänyt ruuvaamatta, joten kilometrit olivat oikein eikä se tullikaan lopuksi niistä tainnut olla kiinnostunut.

PS. Ei katsastuksen kilometritkään ole aina Suomessa oikeita. Kerran käytin autoa ekassa katsastuksessa ja ajettuna taisi olla 55000 km. Katsastaja hyväksyi auton ja kehui, että hyvä kunto ja onpa vähän ajettu. No sitten myöhemmin tutkin katsastuspapereja ja huomasin, että hän oli ottanut kilometrit trippimittarin lukemasta.  :)
Foorumilla jo vuodesta 2009.  Ateca vm21 150hv,  Citigo robot

Natte

Lisäksi on olemassa laitteita joka kiinnitetään autoon yleensä jo suht uutena ja se kirjaa mittariin vain puolet ajetusta määrästä. Ei maksa montaa kymppiä esim. Saksassa. Huollot saattaa tällä systeemillä venyä aika pitkiksi, ajettu 60 tkm, mittarissa 30 tkm ja ensimmäinen huolto  >:(
Laitteen käyttöä ei pitäisi huomata mistään.
Erään Bemarin kohdalla tehtiin seuraavasti. Auto rekisteröi kilometrit kolmeen paikkaan. Avaimeen, vaihdelaatikkoon ja mittaristoon. Mittaristoon kilometrejä voi vähentää, mutta ei kahteen muuhun paikkaan. Mutta lisätä voi joka paikkaan. Lisäys tallentuu kun auto laitetaan käyntiin. Mittarissa 250 tkm. Ohjelmoidaan mittariin 999 998 km. Lähdetään ajamaan ja ajetaan mittari ympäri. Nyt joka paikassa esim. 000 010km. No sitten voidaankin ohjelmoida mittariin esim. 150 tkm. Lähdetään ajamaan ja taas lisäys tallentuu kaikkiin kolmeen paikkaan.

msvahn

Lainaus käyttäjältä: Natte - 02.03.16 - klo:14:07

Erään Bemarin kohdalla tehtiin seuraavasti. Auto rekisteröi kilometrit kolmeen paikkaan. Avaimeen, vaihdelaatikkoon ja mittaristoon. Mittaristoon kilometrejä voi vähentää, mutta ei kahteen muuhun paikkaan. Mutta lisätä voi joka paikkaan. Lisäys tallentuu kun auto laitetaan käyntiin. Mittarissa 250 tkm. Ohjelmoidaan mittariin 999 998 km. Lähdetään ajamaan ja ajetaan mittari ympäri. Nyt joka paikassa esim. 000 010km. No sitten voidaankin ohjelmoida mittariin esim. 150 tkm. Lähdetään ajamaan ja taas lisäys tallentuu kaikkiin kolmeen paikkaan.

Tuo lukeman pyöräytys pitäisi myös tehdä pienissä erissä jokaisen korjaamo/huoltokäynnin välissä vähentäen todellista kertymää, ettei tehtaan tietokannassa näkyisi epäilyttäviä poikkeamia avaimen historiassa, kun tallentavat sen aina järjestelmiinsä..

Tietääkö muuten kukaan miten VAGit rekisteröi DPF:n täytösasteen? Meinaan, että jos kilsoja rukataan alaspäin, niin eikö tuhkamäärän luulisi perustuvan kuitenkin kumulatiiviseen jo toteutuneeseen polttoaineen kulutukseen? Vai pystyikö tuonkin asettamaan johonkin tiettyyn arvoon (eikä vain nollata epäuskottavaksi lukemaksi)?

Oma Audini oli 3v./n.100tkm vanhana epäilyttävän siisti sisältä (aivan kuin olisin itse sen uudesta pitänyt :D ), mutta ulkoa kyllä nokan kiveniskut, lokarien pokkausten kunto (B8 maaliongelma) vastasivat kilsoja. Samoin jarrut (orkkikset) ja ilmansuodattimen aikaleima osuivat järkeviin väleihin (nämä toki selvis vasta itse huoltaessa). DPF-pöntön sisältö VCDS:n mukaan oli myös linjassa vastaavaan yksilöön, jonka kilsat oli luotettavat. Merkkiliikkeestä kun ostin, niin tokihan olisin voinut alkaa toimiin, jos olisi selvinnyt jotain huijausta.

Yhtä kaikki, kilsoja pystyisi tosiaan aukottomasti manipuloimaan, jos se on järjestelmällistä pidemmällä aikavälillä.

Myös firmojen leasing-autojen kulutuksia (tai tankkauksia seurataan), etteivät vapaan autoedun saajat tankkaile muihin autoihin "ilmaista" bensaa. Tuossakin taas järjestelmällisyydellä voisi vetää välistä joka tankilla pienen määrän johonkin kanisteriin ja ajella sitten vaikka kotona ruohoja firman piikkiin. Kukaan ei pystyisi asiaa kohtuudella osoittamaan, mutta eri asia kuka jaksaisi tuollaista kikkailua muutaman satasen takia vuositasolla..
Nykykalusto
4-pyöräset: 2x B8 A4 Avant 3.0TDIQ, 1x B8 A4 Avant 2.0TDI, LT35 2.5TDI
2-pyöräset: zx10r, gs1000g, gs850g, gs550e, xl600, yz250, gas gas 250, kx85

Daatta

Lainaus käyttäjältä: PenaPuistoK - 02.03.16 - klo:02:33
Pystyy ja ei pysty. Riippuu mistä roikkuu. Mersuissa varmasti talletetaan varsinkin omistajan "päähän" kilometrit, mutta kummasti lienee se suurin koijauksen uhri?

Oletko kuullut näin 2000 -luvulla sellaisesta kuin tietotekniikka?

Kiitos kysymästä, teen sitä työkseni... Tieto oli peräisin mersuja harrastavalta työkaverilta jolla on Star diagnostics käytössä. Vaikka kaipa sen minkä on ihminen rakentanut pystyy toinen purkamaan.
Tulossa: ID.4 Pro 4MOTION Elegance
ID.3 Pro Performance Business -20
Ex: Seat Leon Cupra ST 300 4drive -18, Leon Cupra 265 -14, Leon 20VT TS -04

Eka Golf

Kerran otin yhden Tojon mittarin keittiön pöydälle kun vaihdoin mittaripolttimet. Siinä huvikseni kokeilin että voiko lukemaa manuaalisesta mittarista muuttaa. Oli likema 3*****2 ja muutin sen lukemaan 2******3 eli vaihdoin vain numeroiden paikkaa, eli kait en syyllistynyt rikokseen kun mikään ei käytännössä muuttunutt?  ::)
Tosin tuon aikaisessa Tojossa kulku ja kulutus vain parani (pieneni) kun ajettu yli 300tkm!  8)

vwmies

Suomen johtavat autokonsernit: Vie auto testaukseen mittarimanipuloinnin varalta " ”Suomalaiset ovat Euroopan sinisilmäisimpiä”

http://yle.fi/uutiset/suomen_johtavat_autokonsernit_vie_auto_testaukseen_mittarimanipuloinnin_varalta__suomalaiset_ovat_euroopan_sinisilmaisimpia/8714211

ALD Automotive lupaa kantaa vastuunsa, jos heiltä ostetun entisen leasingauton mittaria on manipuloitu. ALD esittää, että autonostajat käyttäisivät auton merkkihuollossa testautettavana. Autotalo Laakkonen lupaa aloittaa testaamisen heti.
Yle kertoi tiistaina, että auton mittarilukemat muuttava laite maksaa 150 euroa.

Leasingautojen mittareiden ruuvaaminen ei ole Suomessa samanlainen ongelma kuin monissa Euroopan maissa, uskoo Suomen suurimman leasingautoyhtiö ALD Automotiven toimitusjohtaja Pekka Kivinen.

Yle kertoi tiistaina, että esimerkiksi leasingautojen mittarilukemien manipulointi perustuu siihen, että asiakas maksaa leasingyhtiölle autosta yleensä ajettujen kilometrien mukaan. Se voi houkutella ajamaan enemmän kuin sopimus sallii.     

Suomessa sama vaiva ei usein kannata, sillä kiinnijäämisen riski on suurempi. Syynä on talvi.

" Suomessa renkaat joudutaan vaihtamaan kaksi kertaa vuodessa. Siinä yhteydessä tehdään kilometritarkastus. Meillä näitä tarkastuspaikkoja tulee siis useammin kuin jos tehdään pelkkiä huoltoja, ALD:n Kivinen sanoo.

ALD:llä on tällä hetkellä omistuksessaan noin 22 000 leasingautoa. Tyypillisin leasingsopimus kestää kolme vuotta, jonka aikana asiakas saa ajaa autolla 90 000 kilometriä. Sopimuskauden päätyttyä autot palautuvat ALD:lle ja ne laitetaan myyntiin.

Leasingauton palauttamisen yhteydessä autolle tehdään lopputarkastus. ALD:n omilla laitteilla ei kuitenkaan pystytä selvittämään, onko auton mittaria sopimuskaudella sormeiltu. Auto myydään eteenpäin siinä uskossa, että matkamittaritiedot ja huoltokirjassa esitetyt toimenpiteet pitävät paikkansa.

Toimitusjohtaja Kivisellä on kuitenkin idea kilometrilukemia epäileville.
ALD haastaa nyt myös muut autoliikkeet ja merkkikorjaamot mukaan yhteisessä taistelussa mittarinväärentäjiä vastaan. 

" Minulla on suuri toive, että autokaupan jälkeen asiakas tilaisi merkkihuollosta ajan ja käyttäisi auton diagnostiikkalaitteessa testauksessa. Sanon jopa, että asiakkaan kannattaisi tehdä näin. Ja toivon, että autoliikkeet antavat mahdollisuuden käydä testauksessa. 

Suomen suurin autonmyyjä Autotalo Laakkonen aikoo jo heti keskiviikkona aloittaa testaukset halukkaille. 36 000 autoa vuodessa myyvän Laakkosen toimitusjohtaja Timo Yli-Salomäkeä ei edes harmita, että idea on ALD:n eikä hänen.

" Tämä on todella hyvä ja raikas avaus. Tästä tehdään uusi bisneskonsepti. Mehän olemme niistä vaihtoautoista vastuussa. Meidän ammattilaisten pitää pystyä tsekkaamaan autojen taustat.

Yli-Salomäki sanoo yllättyneensä, että manipulointiin tarkoitettuja jokamieslaitteita saa tilattua netistä jo 150 euron hintaan.
Itse manipulointi on autokonsernille ikävien tapausten johdosta liiankin tuttua. Outoja autoja tarjotaan heillekin.

" Testaaminen kannattaa tehdä erityisesti niissä tapauksissa, joissa asiakas epäilee jotakin.
Ainoa ehto on, että analyysin pyytäjän pitää olla auton omistaja.

Merkkihuoltojen ammattilaitteillakaan ei saada suoraan selville, paljonko autolla on todellisuudessa ajettu. Diagnoosilaitteet osaavat kuitenkin lukea auton ohjainlaitteiden parametreja. Niistä selviää, jos auton mittaristoon on joskus tehty jokin toimenpide. Ihan kaikilla automerkeillä tämä ei onnistu.     

Laakkosen toimitusjohtaja Timo Yli-Salomäki oli vastikään saksalaisen taksin kyydissä. Kuljettaja kertoi, että auton mittarissa on nyt 500 000 kilometriä, mutta kohta tämäkin myydään Suomeen 250 000 kilometriä ajettuna.  :o :( >:( :'(

" Suomalaiset ovat Euroopan sinisilmäisimpiä, Yli-Salomäki sanoo.
Yritetään pärjätä.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy