T5 Caravelle matkailuautoksi?

Aloittaja Koplari, 24.01.16 - klo:22:43

« edellinen - seuraava »

Koplari

Moro,

uusi VAGgilainen ilmaantui paikalle. Päädyin 2010 Caravellen omistajaksi pari päivää sitten ja heti
tuli ehdotuksia sen rekisteröimisestä matkailuautoksi. Mites tuo nykypäivänä menee? 2014 alusta on muutoksia
tullut, mutta minkälaisia? Onko verohyöty enää sitä mitä se aikaisemmin oli? Vaatimuksethan näkyy olevan Trafin uudessa ohjeessa.

Vanhempi veli omisti aikoinaan Viton, jonka muutoskatsasti autoverolliseksi matkailuautoksi. Liesi oli Bilteman halvin induktiotaso, kahden peltilevyn välissä lattialla. Säilytystilaa merkkasi lattialla pyörivä muovilaatikko ja pöytänä oli ikkunan alle ruuvattu, saranoitu vanerinpalanen jossa taittuva jalka. Noilla leima paperiin. Ja tuo on vielä tositarina!   ;D

miccou

No, nuo muutokset jotka tulivat 2014 alusta olivat kiristyksiä noihin vaatimuksiin, eli velipoikasi viritelmä ei enää menisi läpi.

Itsekin muutoskatsastin auton 2014 vuoden lopulla matkailuautoksi eikä se nyt kovin kivuttomasti mennyt. Esimerkiksi Jyväskylässä kahdella katsastusasemalla eivät suostuneet edes tekemään muutoskatsastusta, koska "ei näistä enää saa tehdä matkailuautoja". Eli minulla on tuo lyhyt Multivan jossa esim. saa sen sängyn tehtyä suoraan takapenkistä. Piti sitten mennä 200 km:n päähän Iisalmeen jossa tuo muutoskatsastus onnistui. Kävin etukäteen kyllä konttorilla kysymässä mitä pitää tehdä ja että onnistuuko. Eli ei kannata parin ensimmäisen konttorin mielipiteestä lannistua.

Itse tein tuon muutoksen niin, että yhden penkin selkään ruuvasiin kiinni Motonetistä ostamani induktiotaso. Penkin pystyy kääntämään eteenpäin siten, että se induktiotaso on vaakatasossa. Etupenkkien ja kahden yksittäispenkin väliin tein laatikon joka laskettiin säilytystilaksi (eli siihen säilytyslaatikkoon pitää päästä käsiksi siitä "majoitustilasta" ja laatikkoa kontissa ei hyväksytty). Takakonttiin tein tason joka tulee samaan tasoon kun takapenkin kääntää vaakatasoon jolloin saadaan se 120cm x 180cm sänky (tai vaihtoehtoisesti 2 kappaletta 60cm x 180cm sänkyjä).

Eli kannattaa ensin käydä konttorilla kysymässä onnistuuko muutoskatsastus ja jos onnistuu niin mitä pitää tehdä. Iisalmessa oli sen verran katsurilla järkeä päässä että se oikein itsekin mietti mukana miten tästä nyt saadaan se muutoskatsastus menemään läpi. Jyväskylän konttorilla sain vain vittuilua osakseni kun menin kysymään....
Kia EV6 AWD GT-Line 2022
VW Transporter 103kW 2011

Koplari

Ok, kiitos infosta.

Käyn tänään pyörähtämässä konttorilla, täytyy vaan katsoa ettei satu yli-innokas, tuore inssi neuvomaan. Saanut jo kylällä moitteet väestöltä "kolluuttelusta".  :D

Mielessä on käynyt tehdä tuonne takatilaan poikittainen taso, jonka yläpinta tulisi penkkien kanssa samaan tasoon. Siihen muutama laatikko/hylly. Huonontaa vaan auton kuljetuskapasiteettia huomattavasti, mutta siitähön tulisikin matkailuauto.  ::)

Koplari

Kävin paikallisella konttorilla, 15 minuuttia pyörittelivät papereita ja murahtelivat. Lopputulos.. "Ei näistä enää kannata tehdä matkailuautoja. Trafi on niin paljon tiukentanut ohjeistusta. Henkilömäärää jouduttaisiin tiputtamaan kokonaispainon takia. Kaikkihan me tiedetään ettei nämä matkailuautoiksi tule."

Ei taida tuolla konttorilla enää onnistua.  ;D

sprint

Tuo voi kyllä olla caravellelle pahempi kun multivanille juuri tuon istumapaikkojen lukumäärän takia. Onnea yritykseen.

Koplari

Katsotaan miten onnistuu, nythän tuossa on vero 2,337â,¬/päivä. Lasketaan auton kokonaismassan mukaan, joka on autoverolaskurin mukaan tasan 3000kg. Mites tuo noin iso on... Lasketaankohan tuohon nyt takapaksissa olevan invahissin paino mukaan? Sen tulen poistamaan heti kun saan auton nosturille.

Jos joku sattuu tietämään pohjoisen Keski-Suomen alueelta konttoria, missä ei olla niin pahansuopeita matkailuauton rekisteröintiä kohtaan, ilmoitelkaa ihmeessä ketjuun. Auto tulisi olemaan osan vuodesta matkailuauto käytössä, Lapin vaellusreissujen yhteydessä.

Koplari

Ja samalla kysymys pienestä kolinasta, joka kuuluu pyöränkoteloiden kautta. Kuskin puolelta ehkä selvemmin. Kytkintä pohjaan painettaessa ääni häviää. Mistähän tuo voisi kuulua?

miccou

Eikös Caravellen (pitkä malli) kokonaispaino ole 3300kg, eli varmaan tuosta on se invahissin paino jo otettu pois. Multivanin (lyhyt) kokonaispaino on 3000kg.

Se kolina tulee varmaan kytkimestä? Eli olisko kaksoismassavauhtipyörä menossa... Yleensähän tuo myös taitaa ravistaa tyhjäkäynnillä jos on menossa rikki.
Kia EV6 AWD GT-Line 2022
VW Transporter 103kW 2011

Koplari

Noin tuo paino taitaa mennä, katselin Trafin sivuilta tietoja. Eli jos poistan invahissin, ei siitä kannata katsastuksessa huudella.

Kytkimeltä tuo omaankin korvaan kuulostaa. Autolla ajettu 93 tkm, voiko se tuossa vaiheessa vielä levitä? Kaikkihan nyt on mahdollista, autolla ajettu Etelä-Suomessa.

Koplari

Asiaan päivitystä, löysin muutoskatsastukselle myötämielisen konttorin. Ohjeistivat noudattamaan Trafin uutta ohjetta ja tekemään kaikki viimeisen päälle.

Tarkoitus on tehdä takaosaan viimeisen penkkirivin (istuimet alas käännettyinä) kanssa tasalle tulevan hyllyn, jonka verhoilen mustalla autohuovalla. Tuon hyllyn alle teen säilytystiloja ulosvedettävien laatikoiden muodossa ja yhteen noista laitan induktiolieden. Vedän Defan sarjalla taakse pari pistoketta. Takaluukusta keskimmäisen penkkirivin takapuolelle tulee 185 cm pitkä ja yli 120 cm leveä nukkumatila, vaikka keskipenkit ylhäällä.

Pöytä tulisi etupenkkien väliin, käytettävissä keskipenkeiltä.

Mutta kaikki riippuu nyt auton kokonaismassasta. Auton omamassa on 2260 kg, siihen päälle 8 matkustajaa + matkatavarat (75 kg x 8 + 10 kg x 8 = 680 kg), polttoaineen paino (80 l * 0,85 = 68 kg) ja auton kokonaispituudesta (5,29 m x 10 kg = 53 kg). Kokonaispainoksi tulee 3061 kg ja auton suurin sallittu kokonaismassa tieliikenteessä on 3000 kg.

Miten tuo sallittu kokonaismassa lasketaan? Auton akselimassa on 1. 1525 kg ja 2. 1600 kg. Voiko muutoskatsastuksella yrittää korottaa kokonaismassaa? Yksi vaihtoehto on asentaa TÜV-hyväksytty alustasarja, jolla saisi kokonaismassaa korotettua jäykempien jousien ansiosta.

Koplari

Aloin miettimään asiaa uudelleen. Tehdäänkö muutoskatsastuksen yhteydessä punnitus?

Jos tuo 3000 kg pitää jo sisällään nykyisessä autossa kaiken tarvittavan, muuttuuko massan käyttö matkailuautoksi rekisteröitäessä?

Jultsu

Jäykempien jousien vaihtaminen ei ainakaan vielä salli akselimassojen korottamista, ellei sitten alustan kaikki muut osat ole muutoin identtisiä raskaammalla massalla oleviin veljiinsä.

Autojen omamassathan ilmoitetaan jo sisältäen 75kg kuskin ja 90% täydet nestetankit (mukaanlukien siis polttoaine.)

Teoriassa tuota akselimassaa voisi yrittää korottaa jos vaan saa volkkarilta tarvittavat viralliset dokumentit siitä että mitä alustan osia pitää vaihtaa.

Muutoskatsastaessa se auto varmaankin kuivapunnitaan (kuljettajan kera) ja siitä sitten simppelillä miinuslaskulla lasketaan että saako sinne sen 8 matkustajaa tavaroineen.
Omasta mielestäni Jultsu on pieni mies, jolla on ainainen tarve öykkäröidä. -mikey

Koplari

Jos omamassa pitää jo sisällään kuljettajan ja polttoaineen niin ongelmaa ei ole. Omamassa (2260 kg)  - kuljettaja (75 kg)  = 2185 kg. Tuohon 8 kyytiläistä + matkatavarat (680 kg) + auton kokonaispituudesta tuleva massa (53 kg)  = 2918 kg. Polttoaine pysyy mukana tuossa laskussa. Eli aika lähelle sitä 3000 kiloa, varustelu pitää tehdä kevyillä materiaaleilla. Eikös tuo nyt noin mene?

Pitää käyttää auto puntarilla, kun saa invahissin pois.

miccou

Lainaus käyttäjältä: Koplari - 03.02.16 - klo:19:03
Asiaan päivitystä, löysin muutoskatsastukselle myötämielisen konttorin. Ohjeistivat noudattamaan Trafin uutta ohjetta ja tekemään kaikki viimeisen päälle.

Tarkoitus on tehdä takaosaan viimeisen penkkirivin (istuimet alas käännettyinä) kanssa tasalle tulevan hyllyn, jonka verhoilen mustalla autohuovalla. Tuon hyllyn alle teen säilytystiloja ulosvedettävien laatikoiden muodossa ja yhteen noista laitan induktiolieden. Vedän Defan sarjalla taakse pari pistoketta. Takaluukusta keskimmäisen penkkirivin takapuolelle tulee 185 cm pitkä ja yli 120 cm leveä nukkumatila, vaikka keskipenkit ylhäällä.

Pöytä tulisi etupenkkien väliin, käytettävissä keskipenkeiltä.

Mutta kaikki riippuu nyt auton kokonaismassasta. Auton omamassa on 2260 kg, siihen päälle 8 matkustajaa + matkatavarat (75 kg x 8 + 10 kg x 8 = 680 kg), polttoaineen paino (80 l * 0,85 = 68 kg) ja auton kokonaispituudesta (5,29 m x 10 kg = 53 kg). Kokonaispainoksi tulee 3061 kg ja auton suurin sallittu kokonaismassa tieliikenteessä on 3000 kg.

Miten tuo sallittu kokonaismassa lasketaan? Auton akselimassa on 1. 1525 kg ja 2. 1600 kg. Voiko muutoskatsastuksella yrittää korottaa kokonaismassaa? Yksi vaihtoehto on asentaa TÜV-hyväksytty alustasarja, jolla saisi kokonaismassaa korotettua jäykempien jousien ansiosta.

Noniin, eli edelleen sama linja jatkuu: toiset konttorit (katsurit) ei suostu edes tekemään koko muutoskatsastusta ja toiset tekee jos asiat tehdään sen trafin ohjeen mukaan....

Mutta pääseekö tuohon säilytystilaan käsiksi siitä majoitustilasta, eli silloin kun sängyt on käytössä? Minulla ei katsuri hyväksynyt laatikkoa takakontissa tai penkin alla vaan siihen piti päästä käsiksi "majoitustiloista" käsin.
Kia EV6 AWD GT-Line 2022
VW Transporter 103kW 2011

TAG

2016 ja EU liittymisestä just 21 vuotta ja samaa pelleilyä yhä tämä touhu. Ilman helvetin rekisteröinnin autoveroa tyyliin miljoona ihmistä voisi päästää hallinnosta oikeisiin töihin kiusaamasta muita.

Itse jätän nämä puuhat siihen kun Espanjan asunnosta tulee pysyvä kotipaikka. Siellä retkeilyautosta olisi muutenkin oikeaa hyötyä ympäri vuoden. Uudenkarhea VW California todennäköisesti sitten autona

Jotain tämmöistä:
http://www.autocasion.com/coches-segunda-mano/volkswagen-multivan-ocasion/t5-gp-california-dsg-comfortline-ref2586940

miccou

Lainaus käyttäjältä: TAG - 05.02.16 - klo:12:03

OT: Parastahan tässä Suomen touhussa on, että tuollaista California mallia ei edes lasketa matkailu/retkeilyautoksi vaikka se täysverinen sellainen onkin. Tuo korotus kait pitäisi olla kiinteä että se voitaisiin katsoa verovapaaksi matkailuautoksi  :o

Mutta parempaa onnea Epsanjaan  :D
Kia EV6 AWD GT-Line 2022
VW Transporter 103kW 2011

TAG

Lainaus käyttäjältä: miccou - 05.02.16 - klo:12:13
OT: Parastahan tässä Suomen touhussa on, että tuollaista California mallia ei edes lasketa matkailu/retkeilyautoksi vaikka se täysverinen sellainen onkin. Tuo korotus kait pitäisi olla kiinteä että se voitaisiin katsoa verovapaaksi matkailuautoksi  :o

Mutta parempaa onnea Epsanjaan  :D

Suomeen tuotuna Californiassa olisi veroja tyyliin 40.000â,¬, hinta yhteensä 100+ tuhatta. Hiton näppärä monitoimiauto, mutta ei Suomessa. On nääs viisaat viranomaiset katsoneet, että sellaisia ei tässä maassa suvaita. Jää sitten nekin Alv-tuotot saamatta. Eikä niitä täällä ole kuin muutamia ikäloppuja, joissa voi selvitä 5 000 - 10 000â,¬ lisäveroilla.

Verottomaksi matkailuautoksi sitä ei saa koska ei ole pysyvää korotusta. Miettikää, että joku paviaani on viraston neukkarissa miettinyt kymmeniä vuosia sitten minkälainen on matkailuauto, että tiedetään miten sitä pitäisi verottaa. hmmmmm... laitetaan sisäkorkeusvaatimukseksi 190cm..... 40cm minimileveydeksi käytävälle 40% alueella asuinosasta....minimipainoksi jotain...mitäs esteitä vielä keksittäis....ja niitähän keksittiin. Lopputuloksena säännöstö, joka estää lähes kaikkien modernien innovaatioiden tuomiseen Suomeen mitä matkailu-/retkeily autoihin tulee.

Kuka tämmöistä yhteiskuntaa haluaa? Ja kun vastaus on, että ehkä 5% suomalaisista, niin jatkokysymys, miksi helvetissä täällä ei muutu mikään vaikka miten äänestäisit...

Koplari

Lainaus käyttäjältä: miccou - 05.02.16 - klo:09:31
Noniin, eli edelleen sama linja jatkuu: toiset konttorit (katsurit) ei suostu edes tekemään koko muutoskatsastusta ja toiset tekee jos asiat tehdään sen trafin ohjeen mukaan....

Mutta pääseekö tuohon säilytystilaan käsiksi siitä majoitustilasta, eli silloin kun sängyt on käytössä? Minulla ei katsuri hyväksynyt laatikkoa takakontissa tai penkin alla vaan siihen piti päästä käsiksi "majoitustiloista" käsin.

Ensimmäisellä asemalla inssit vaikuttivat melko kihkeiltä, lisätietoa ei tippunut ja melko varma hylky olisi tullut vaikka olisi rakentanut viimeisen päälle auton. Toisella asemalla alettiin keskustella heti siitä, miten perinpohjaisesti tuo pitää tehdä. Ja ei mitään väliaikaisia, helposti poistettavia. Ja kehotettiin tekemään niin hyvin, että  kestää seuraavan mahdollisen lainkiristyksen.  :) Mutta kohtelu oli kuin eri maailmasta. Toiset palvelee Trafia ja toiset asiakasta, en mieti kauaa kummassa jatkossa käytän autoni leimalla.

Teen nukkumalaverin alle ulosvedettäviä säilytystiloja ja laverin päälle toiseen/molempiin reunaan pienempiä lokeroita. Samaan paikkaan voisi asentaa pistokkeetkin, saisi ladata kojeita niistä.

Koplari

Muutos matkailuautoksi vähän vaiheessa vielä, takaosaan tuleva makuupaikkojen jatke jo mittailtu ja pitäisi se leikata filmivanerista kohta. Samalla tehdä tuet jotka nostaa sen samalle tasolle penkkien kanssa.

Auto siis ostettu vajaa pari kuukautta sitten ja ostohetkellä jo ihmettelin kuljettajan puolen pyöränaukosta kuuluvaa kilkatusta. Nyt käytin auton paikallisessa Volkswagen-merkkihuollossa tutkittavana, myyjäliikkeen ohjeistuksen mukaan. Tuomiona alkava vaurio kaksoismassavauhtipyörässä ja kytkinakselin laakeri pitää ääntä. Soitin myyjäliikkeeseen ja ilmoitin asian, tuumailivat ja sanoivat tulevan minua vastaan. Vien auton myyjäliikkeeseen pääkaupunkiseudulle ja tekevät remontin liikkeessä. Pyytivät minua osallistumaan remonttiin, olin aiemmin sanonut että Englannista saan kytkinasetelman ja vauhtipyörän n. 550â,¬ rahteineen Suomeen. Tuota summaan siis pyydetään tulevasta remontista. Onko kohtuullista?

Koplari

Laitetaas päivitystä tähänkin asiaan:

Kaksoimassavauhtipyörä meni vaihtoon, samalla vaihdettiin kytkinasetelma ja oikeanpuoleinen takanapa. Maksoin myyjäliikkeelle 550â,¬ ja kuitin mukaan remontin hinta oli heille osineen 2450â,¬.

Matkailuautomuutos eteni perjantaina, käytin autoa muutoskatsastuksessa. Makuupaikka, liesiasennus ja ruokailutila oli ok, jäi kiinni säilytystiloista. Vaatimuksena on että matkailuvarusteet on kiinteästi asennettu, minulla oli irtonaisen laatikoita penkkien alla. Inssit pyöri ja hyöri miettien mihin saisin säilytystilat rakennettua. Päädyttiin yhdessä että keskipenkkien 2-istuttavan penkin alle saa n. 700x400x220 laatikon ja takapenkin reunoihin 2 x 400x400x220 laatikot. Inssi varmistaa asian jostain ensi viikon alussa ja soittaa onko nuo riittävät säilytystilat. Sanoi että hyvin olen rakentanut, kuten he ohjeistivat tekemään. Jos leima tulee niin vero tippuu 901â,¬ -> 400â,¬.

miccou

Minulla eivät kelpuuttaneet säilytystilaa penkin alle tai takatilaan. Säilytystilaan kun piti päästä käsiksi "majoitustilasta". Minulla on sitten 1 laatikko etupenkkien takana :)
Kia EV6 AWD GT-Line 2022
VW Transporter 103kW 2011

Koplari

Miten olet sen tehnyt?

Katsastusmies soitti ja ilmoitti että säilytystilat kiinteiksi ja katsotaan uudestaan. Epäili että painon puolesta jää kiinni ja pari
paikkaa poistuu 8:sta. Kyydissä pitää olla kaikki matkailuvarusteet (astiasto etc.), vararengas, täysi polttoainetankki ja 10l vettä.
Kuvaavat auton ja lähettävät kuvat Trafille, syytä en tiedä. Ilmeisesti saavat joskus tarkastaa jos noita varusteita on muuteltu.

Itse luen majoitustilan makuupaikaksi, silloin pääsen käsiksi tuohon keskipenkkien alle tulevaan vetolaatikkoon. Yritän vielä pähkäillä
mihin muualle noita kiinteitä laatikoita saa.

miccou

Lainaus käyttäjältä: Koplari - 24.01.17 - klo:19:47

Tuossa on minun toteutus säilytystilasta ja keittolevystä:

https://goo.gl/photos/c9ZP3A71W15GBpx2A
Kia EV6 AWD GT-Line 2022
VW Transporter 103kW 2011

Koplari

Ok, tuollaista en pysty tekemään. Caravellessa on penkkien kiinnitykset kiinteinä, Multivanissa on nuo liukukiskot.

Teen nyt alkuun keskipenkkien alle laatikon liukukiskoilla ja etupenkkien väliin pystymallisen säilytystilaratkaisun.
Katsotaan mitä sanovat asemalla noista.

vagfeis

Mikäs tämän projektin tilanne on, joko on muutoskatsastus suoritettu?

Koplari

Projekti on seisonut muutaman kuukauden. Mutta tänään pyörähti eteenpäin.

Ensi viikolla menen muutoskatsastukseen, tein laatikon keskipenkkien alle ja huomenna värkkään toisen etupenkkien väliin. Tänään asensin 2 x 3.1A sisältävät USB-pistokkeet molempiin takakulmiin, noille on taipuisalla varrella olevat yövalot. Samalla asensin 50 cm ledilistan takaikkunan yläpuoliseen muoviin kabiinivaloksi, valo osoittaa takaa eteenpäin. Täytyy etsiä vielä toiselle listalle paikka jostain edempää, saa ruokailupaikalle valon.

Saksasta on tulossa kaikkiin ikkunoihin pimentävät, imukuppikiinnitteiset, verhot. Ulkopuoli heijastavaa kangasta ja sisäpinta harmaa. Koko sarja maksoi 210â,¬.

Autoa tullaan testaamaan ensi kuussa, lähden paremman puoliskon kanssa 2 viikon Euroopan roadtripille. Ensin Tallinnaan ja siitä Via Balticaa pitkin Puolaan, Slovakia, Itävalta, Saksa, Tanska, Ruotsi ja Turkkunen.

Das_Auto

Kiinnostais tämä projektin tilanne? Pitäis itsekkin tehdä portteriin muutos matkailuautoksi. On vaan mulla kaikki penkit yksittäisiä toisin ku caravellessa.

Larmatin

semmoinen pikku vinkki että kandee soittaa trafille ja kysyä tapauskohtaisesti että tuleeko veroseuraamuksia kun tekee muutoksen matkailuautoksi.

ettei sitten tule yllättäen maksuun valmisteveroa:)
-01 syncro T4 "lessumalli" keittolevyllä

tmrvw

Ei tarvitse soitella Trafille mistään. Suomessa matkailuautot ovat autoverosta vapautettu. Jos rekisteröit ajoneuvon matkailuautoksi ei sinun tarvitse huolehtia mistään veromuutoksista.

Larmatin

Joo jos teet ihan täysverisen matkailuauton. Mutta jos sisäkorkeutta et saa1.9metriin niin sitten ei olekkaan enää verovapaa luomus
-01 syncro T4 "lessumalli" keittolevyllä

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy