2.0 TFSI 140 kW - 2015 utuus

Aloittaja teräksenharmaa, 08.05.15 - klo:11:32

« edellinen - seuraava »

teräksenharmaa

http://www.worldcarfans.com/115050793389/audi-presents-new-20-tfsi-engine-with-190-ps-for-2016

Jutun mukaan A4 saa ensimmäisenä tämän moottorin myöhemmin tänä vuonna. Imuventtiilien aijoitukset, jolla Audi kertoo kehittäneensä Miller-sykliä eteenpäin,  on moottorin mielenkiintoisin uutuus. Downsizingin ollessa jo ruisnäkkärin kaltainen alan standardi, Audi lanseeraa oman termin rightsizing. Tuolla viitattanee siihen, että isompi iskutilavuus voi olla parempi kulutuksen suhteen. Ilmoitettujen lukujen varjossa asiallisen kuuloinen ekomoottori. Tehoa kohtuullisesti ja kulutus pienempi kuin 1.2 TFSI A3:ssa.

Ranssi

Kuulostaa mullistavalta uutuudelta, jolle luvataan taivaita, eikä kuitenkaan ole käytännössä samalla planeetalla.

teräksenharmaa

Itse pidän todennäköisenä, että tuo pääsee lähemmäksi lupausia kuin moni muu säästämalli. Moottorin hyötysuhde tuskin heikkenee yhtä voimakkaasti Vähän raskaammassa ajossa kuin esimerkiksi Fordin litraisen moottorin.

Ranssi

Eikös tuon (A4:n face-liftin yhteydessä julkaistun) 1,8 TFSI:nkin pitänyt melkoinen ihmemoottori olla kuluttaen keskimäärin n. 5,7 litraa, mutta todellisuudessa lukemat taisivat olla vähintään kaksi litraa suuremmat...

teräksenharmaa

Hankala tuohon nykyiseen 1.8 TFSI:hin on liittää etuliitettä ihme. Jokaiselle lienee täysin selvää, ettei oikwin mikään malli pääse syklin mukaisiin lukemiin kuin hyvin harvoin. Mutta eipä siitä kannata tässä yhteydessä stressata. Jos vaikka omassa käytössä tämä moottori veisi kolmasosan normikulutusta enemmän, niin hyvä suoritus se silti on, vaikka huonon normin mukaiset mittaustulokset optimistisia ovatkin.

repomies

Hyvältä näyttää bensankulutus paperilla. Mutta enemmän kuin bensankulutus, monia varmasti kiinnostaa paljonko on öljynkulutus.. ;D

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy